AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Pahoja vatsaoireita

Pahoja vatsaoireita

8 Vastausta 5 586 Lukukertaa
Kaikki asialliset veikkaukset ja vinkit ovat tervetulleita.

Minulla on 10 vuotias westie jolla on ollut viimeisen kuukauden aikana pahoja ja kivuliaita "vatsakarmppeja/oireita". Koirallani on todettu lähes vuosi sitten sydämen vajaatoiminta, mutta siltä osalta kaikki on hyvällä mallilla, lääkitys kohillaan yms,

Mutta nyt suurena huolen aiheena on vasta/suolisto. Koirani sai noin kuukausi sitten ns. "vatsakohtauksen", jolloin koiran vatsa turposi lähes kivikovaksi ja koira oli todella levoton ja kivuliaan oloinen. Kohtaus meni ohitse päivän aikana, ja sen jälkeen koira on ollut todella vaisu. Käytin koiran lääkärissä joka totesi rongtenkuvien ja verikokeiden jälkeen että koiralla on paha vatsakatari (vatsan yliherkkyys). Koiralta otettiin haimatesti, pieni verenkuva ja elektrolyytit. Röngtenin mukaan vatsassa ei ollut vierasesineitä eikä kasvaimia. Ulkoisesti tunnustellessa koira ei aristanut kovasti pömppöä vatsaa. Röngtenissä myös todettiin suuria kaasumuodostuksia vatsassa ja suolistossa. Koira sai suolistoantibiootin sekä kahta eri vatsansuoja lääkettä.

Tämän käynnin jälkeen koira rupesi oksentelemaan. Uusi käynti lääkärissä ja otettiin uudet röngtenit ja poissuljettiin mahdollinen vatsalaukun osittainen kiertymä. Mitään viitteitä siihen ei ollut. Matkaan saatiin oksennuksenestolääkitys.

Tämän jälkeen meni jotaikin päiviä ja koira oli edelleen vaisu, ei innostunut mistään ja tavanomainen "ilo" oli kokonaan poissa. Oksennus loppui estolääkityksen ansiosta. Saimme tarkat ruokinta ohjeet, mutta koira ei suostunut syömään enään mitään.

Uusi eläinlääkäri reissu ja vaihdoimme samalla eläinlääkäriä. Siellä lähes viikon syömättä ollut koira laitettiin tiputukseen ja otettiin lisää verikokeita. Kaikki arvot olivat hyvät, paitsi munuaisarvot olivat hieman kohonneet. Mutta lääkäri sanoi että se saattoi johtua myös lääkkeistä. Kontrolli kuukauden kuluttua.

Heti seuraavana päivänä koira rupesi taas syömään ja voimistui päivä päivältä. Muutamien päivien jälkeen koira oli oma itsensä. Ruoka maistui, vatsa ei ollut pömppö, kaasut tuli ulos(ainakin hajun perusteella :)). Ilo oli palannut koiraani.

Mutta eipä tuota "tervettä elämää" kestänyt kuin 1,5 viikkoa kun viime perjantaina koira sai taas "vatsakohtauksen". Koira oli söi, kun heti sen jälkeen alkoi levottomuus ja läähätys. Jokaisen ihmisen syli piti kokeilla ja koira oli todella kivuliian oloinen. Vatsa oli pömppö taas. Kipulääkkeen sai, muutamia tuntejen päästä rauhottui. Tänään sunnuntaina koira voi paremmin kuin perjantaina mutta edelleen koirasta puuttuu se lopullinen terävyys.

Olen täysin neuvoton, lääkärit eivät tiedä mikä koiralla on. Kuulostaako oireet yhtään tutuilta? Kuulisin mielellään teidän kokemuksia. Pienikin vinkki voi olla kultaakin kalliimpi meille.

Lääkäri sanoi että seuraavalla kerralla vatsa on avattava ja katsottava onko esim suolisto lymfooma.. vanha koira ja iso leikkaus? Mitä tehdä?


Monelle tulee mieleen westien allergiat, mutta koirani on ollut täsysin allergiton koko elämänsä.

olisko tässä jotain

Voisiko olla pernakasvain?
Se saattaa oireilla juuri noin ja siinä voi välillä olla hyviä jaksoja jolloin koira on täysin oireeton. Se hämää ja sen vuoksi sitä on vaikea alussa todeta.
Meillä koiralla oli hyvin samantyyppiset oireet ja se on koiralle hyvin kivulias.
Meidän rakas koiramme lähti sateenkaarisillalle, katsoimme elänlääkärin kanssa, että leikkaus olisi ollut niin vanhalle koiralle liian iso ja raskas käydä läpi, mitään takeita onnistumisesta ei olisi voitu antaa, tilanne oli jo niin vakava, mahdollisesti koiramme ei olisi edes selvinnyt siitä leikkauksesta, kunto romahti vuorokaudessa. Meille ei jäänyt jäljelle paljon vaihtoehtoja.

kiitosta

Kiitos vihjeestä. Rupesin ihan kiinnostumaan.. kuinka se todetaan? näkeekö ultralla?

tässäpä

Eka ultrassa se ei näkynyt, oireetkin oli hyvin lievät silloin ja ne meni ohi, lääkäri arveli oireita valeraskaudesta johtuviksi, se hämäsi siinä kaikkia. Itse tiesin, että jotain on pielessä sitä kuitenkin tuntee oman koiran niin hyvin.
Toisella kertaa vatsaspesialisti katsoi ultralla niin diagnoosi oli sillä selvä, pernakasvain ja oireet oli jo niin vakavat. Meillä vatsanturvotus johtui nesteen kerääntymisestä vatsaonteloon.

Mh-bakteeripula kuten meillä ihmisilläkin.

lukeminen tuosta usein kysytty mh-bakteereista ja kiinnitä huomio 15.kysymys,
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeritiedotteet.html

Kysymyksiä

Tänään maanataina viimeisestä "vatsakrampista" on kulunut 3 päivää. Koira kävi tänään uimassa ja telmi nurmikolla normaaliin tapaansa. Mutta vieläkin koirasta puuttuu se pieni osa omaaitseään.

Ruoka taas maistuu. Tällä hetkellä koira syö sydän ja nesteenpoistolääkkeiden ohella vatsansuoja lääkettä. Ei muita.

Koiralla on nisäkasvain leikattu 3-4 vuotta sitten ja viime tammikuussa sillä todettiin hyvälaatuinen ikenen liikakasvu. Joten en ollenkaan poissulkisi mahdollista kasvainta. Mutta kummastuttaa että miten kunto vaihtelee noin rajusti. Mistä kaasua on vatsaan ja suolistoon päässyt? onko kenelläkään kokemuksia vanhan koiran leikkauksista, esim vatsan aukaseminen? Selvisikö ja miten toipuminen meni? Vai joko olisi aika päästä rakas ystävä pois? Koska silloin kun ovat hyvät päivät niin ne ovat todellakin silloin hyviä ja elämisen arvosiia. Pääni on täynnä' miljoonia kysymyksiä ja en tiedä mitä teen. En haluaisi nukuttaa koiraa tietämättä mikä vatsakivut ja vatsanturpoamisen lopulta aiheutti.

Tottakai vien koiran vielä lääkäriin mutta olemme ravanneet siellä aika tiuhaan ja mitään ei löydetä ja kovin halpaa puuhaa se ei ole, niin siksi kyselen täällä ihmisten kokemuksia.

Onko kenenkään koiralla ollut pahaa vatsakataria? Kestikö todella koiran toipuminen kauan?

...

Millaista ruokaa koira syö ja kuinka usein? Minulla on vatsaoireinen (pitkittynyt suolistohäiriö) koira ja se syö helposti sulavaa ruokaa ja useita kertoja päivässä. Esimerkiksi puuroriisi on helposti sulavaa ja meillä sitä meneekin joka ruuan yhteydessä. Meidän koiralla maha kestää ruokaa parhaiten, kun antaa useita annoksia päivässä ja helposti sulavaa ruokaa. Jos koirasi maha ei meinaa kestää ruokaa, voisi koittaa syöttää pienempiä annoksia?! Toki mahavaivojen syy olisi hyvä saada selville.

Päivitystä

Tilanteemme päivitystä:
Nyt lähes 4 viikkoa mennyt ilman kohtausta ja vatsa selvästi rauhoittunut (¤koputaa puuta¤). Koira on palannut entiselleen. Kävimme kontrollissa jossa otettiin munuais ja maksatestit. Kohonneet munuaisarvot olivat laskeneet normaalien viitearvojen sisään, mutta maksaarvot olivat hieman koholla. Onko kenelläkään tietoa koiran maksan vajaatoiminnasta?
Moi!

Minulla on paljon kokemuksia koiran vatsakivuista. Minun koiraani auttoi tähystys, sai kortisoonilääkityksen jne.
 /   /  /  / Pahoja vatsaoireita

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta