Korvasta valuu kirkasta nestettä

Onko apua?

Mistähän tällainen sitkeä korvavaiva voisi johtua? Löytyykö mistään kohtalon toveria, joka olisi saanut ongelman ratkottua:

Viime keväänä korvastani alkoi valua kirkasta ja hajutonta nestettä ja korvat kutisivat todella inhottavasti. Ongelma vaivasi erityisesti nukkumaan mennessä, kun tyynylle alkoi ilmestyä pieniä lätäköitä. Joskus nesteen mukana oli hieman verta.

Kävin lääkärissä pariinkin otteeseen. Molemmat lääkärit sanoivat sitä ulomman korvakäytävän tulehdukseksi ja määräsivät siihen korvatippoja. Käytin korvatipat ohjeiden mukaan, mutta molemmilla kerroilla oireet palasivat ja entistä pahempina.

Päätin käydä erikoiskorvalääkärillä, joka sanoi, ettei niin vahvoja korvatippoja saisi laittaa, koska ongelma on korvakäytävän kuivuus ja tipat kuivattavat korvan vain pahemmaksi. Märkä syntyy korvakäytävän kuivumisen aiheuttamasta ihon halkeilusta. Niinpä korvaa alettiin lääkitsemään rasvalla.

Nyt on alkanut tulla hetkellisiä huimauskohtauksia, jotka menevät muutamassa sekunnissa ohi. En nyt ole ihan varma ovatko nämä kaksi yhteydessä toisiinsa, mutta alkaa huolestuttamaan. Korvaa puhdistettaessa sen sisäpinta tuntuu jotenkin hieman turvonneelta ja se kutisee edelleen. Viime aikoina olen yrittänyt olla puhdistamatta korvaa, jotta se saisi parantua rauhassa, mutta vaikka korva onkin hieman parempi, niin ongelma on edelleen olemassa.

Asia sattui puheeksi muutaman työkaverin porukalla ja yllätys yllätys: meillä kaikilla on sama vaiva!

Kysymys kuuluu mikä ihme voi aiheuttaa tällaisia oireita? Olisi melkoisen epätodennäköistä, että kaikilla vain sattuisi olemaan sama vaiva. Ongelman täytyy olla työpaikalla (toimistotyö) tai kyseessä on oltava tarttuva korvasairaus.

Onko kenelläkään diagnosoitu vastaavia ongelmia? Mikä voisi olla ongelman syy?

14

29266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korvamerkitty

      Niin tekee minullakin. Kävin terveydenhoitajan luona ihan muissa asioissa ja samalla kysyin, josko hän katsoisi korviini, kun sieltä sitä nestettä nyt on valunut. Korvat olivat puhtaat ja niissä ei näkynyt mitään tulehdukseen viittaavaa. No, sen halusinkin tietää.

      Tuntuu siltä kuin olisi allerginen jollekkin ja nuha olisi muuttunut korvien nesteeksi.

      Luulen kuitenkin, että yhteys löytyy niska-hartia seudulta. Hieronta ja jumppa auttaa. Kaikista paras konsti on hermoratahierojalla käynti. Ainakin minulla on auttanut aikaisemmilla kerroilla ja oireet pysyivät poissa melkein vuoden ajan. Varsinkin, kun on toimistotöissä ja hartiat joutuvat koville ja nestekierto on selän yläselän lihaksissa niin ja näin.

      Kannattaa kokeilla jumppaa, venytyksiä ja hierojia. :)

      • Canyonne

        Heräsin viime yönä ihan hillittömään korvasärkyyn ja siihen, että korvastani alkoi vuotaa kirkasta nestettä ja näin ollen särky vähän lieveni ja kuulo palasi ennalleen.. Kuitenkin rupesi taas naksumaan ja sattumaan jossain vaiheessa ja pakkohan sitä oli lääkärissä käydä. Ihan välikorvatulehdus oli ja johtui ilmeisesti nielussa jylläävästä bakteerista. Lääkäri huomasi selvän tulehduksen, mutta ihmetteli kun puhuin kirkkaasta nesteestä.. No kirkasta se oli, mutta katsotaan nyt, että miten antibiootti tepsii..


      • "Topsit" roskiin
        Canyonne kirjoitti:

        Heräsin viime yönä ihan hillittömään korvasärkyyn ja siihen, että korvastani alkoi vuotaa kirkasta nestettä ja näin ollen särky vähän lieveni ja kuulo palasi ennalleen.. Kuitenkin rupesi taas naksumaan ja sattumaan jossain vaiheessa ja pakkohan sitä oli lääkärissä käydä. Ihan välikorvatulehdus oli ja johtui ilmeisesti nielussa jylläävästä bakteerista. Lääkäri huomasi selvän tulehduksen, mutta ihmetteli kun puhuin kirkkaasta nesteestä.. No kirkasta se oli, mutta katsotaan nyt, että miten antibiootti tepsii..

        Kyllä tuo vaiva on mielestäni korvakäytävän tulehdus ja siihen tepsii antibiottikuuri ja paikallisesti tipat. Itse aiheutin itselleni kyseisen vaivan jynssäämällä korviani pumpulipuikoilla. Ystäväni teki saman virheen ja sai saman kiusan.


      • korvakärpänen
        "Topsit" roskiin kirjoitti:

        Kyllä tuo vaiva on mielestäni korvakäytävän tulehdus ja siihen tepsii antibiottikuuri ja paikallisesti tipat. Itse aiheutin itselleni kyseisen vaivan jynssäämällä korviani pumpulipuikoilla. Ystäväni teki saman virheen ja sai saman kiusan.

        No siihen ei kyllä auta antibiootit ja tipat jos on krooninen korvavaiva. Itsellä kaikki keinot koitettu ja aion ruveta koettamaan allergialääkkeitä. Ei auta edes huuhtelut enää.


      • liinukki,
        korvakärpänen kirjoitti:

        No siihen ei kyllä auta antibiootit ja tipat jos on krooninen korvavaiva. Itsellä kaikki keinot koitettu ja aion ruveta koettamaan allergialääkkeitä. Ei auta edes huuhtelut enää.

        ylihoitavat itseään kaikilla huuhteuaineilla,antibiooteilla ja pillereillä sekä pulvereilla.Liika puhtaus kotonakin saa aikaan kaikenmaailman reaktioita elimistössä.Lopettakaa se lihoitaminen ja paikkojenne kuuraaminen niin pysyy paikat terveinä.


      • Harri333333333

        Voi herra Jumala. Eikä pitäisi antaa ohjeita. Eikä kritisoida!!!!!!!?


    • kokeilkaas

      pyytäkäähän ihmiset korvasta ottamaan streptokokki näyte. minulla juurikin sama oli korvissa ja löytyi streptokokki bakteeri.

      • jorma4

        minulla oli päässyt kroonistumaan korvatulehdus eli varsinkin suihkun jälkeen ja yöllä korvista tuli kirkasta hajutonta nestettä. Toipuminen alkoi heti kun en enää millään topsilla tms. kuivannut korvakäytävää (vaikka kuinka kutiaisi) ja otin aamuin illoin Locacorten vioform tipat korviin lääkärin määräyksen mukaan viikon ajan. Minulle tärkeä apu oli laittaa korvatulpat suihkun ajaksi. Tippoja laitettaessa korvakäytävään voi olla tärkeätä että pullon suuosalla ei koskettaisi tulehtunutta korvakäytävän suuta sillä vain siirretään tulehdus korvasta toiseen jne.


    • Erkkilänperäreikä

      Helevetti lääkäreihinkään voi luottaa enään......

    • atte84

      Ettei vaan olis työpaikalla hometta. on meinaa ihan perus home oire. huimaus myös.

    • harri3333333333333

      Tere itselleni ollut monta vuotta valuu ja valuu varsinkin yöllä, ja muutenkin kuivuu välillä olen käynyt lääkärissä. Ja lähete, korva nenä kurkku klinikalle ollut jo 3v.mutta kävin huomauttamaan että olisiko mahdollista nopeuttaa antoivat jotain corticooni tippaa aika huumori mutta parempi kun itse menee Yksityiselle. Lääkärille. Niin siellä on ainakin ollut pätevää Henkilökuntaa. Ps. Kiitos diagor. Tapiola Espoo vanhempi nais henkilö

    • Anonyymi

      Sisäilman kemikaalit ( myrkyt)
      Pätee muihinkin ihoreaktioihin
      Limakalvo-oireiluun, nenäverenvuoto, päänsärky, lihaskivut
      Etc

    • Anonyymi

      Minulla korvakäytävän kutinan ja "veden" aiheuttaa ruoka-aine allergiat. Vuosia kärsin vaivasta ja kyselin lääkäreiltä, kukaan ei tiennyt... kunnes tuli vastaan ihotautilääkäri, joka kuittasi asian sivulauseessa... tottakai, kun sinulla on näin paljon ruoka-allergioita... Niinpä niin, oikeassa oli!

      • Anonyymi

        Mulla samaa vaivaa. Vain neste on korvan sisällä, kun kokeilee. Valumista en ole huomannut. Se kuivuu valkeiksi klönteiksi korvan suulle. Kutisee välillä ja välillä kova kutina tuntuu myös kurkussa. Olen myös kova putsailemaan korvia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe