Onko minulla oikeus tuntea vihan tunteita äitiäni kohtaan, joka ei koskaan ole näennäisesti tehnyt minulle mitään pahaa?
Tukenut, uhrautunut, ostanut. Ja syyllistänyt, syyllistänyt, syyllistänyt. Ei alkoholisti, muuten vai kai oman äitinsä huonon itsetunnon uhri.
Olen 41 v, lapset jo kutakuinkin omillaan. Lähdin 20 vuotta sitten toiseen kaupunkiin, ehkä juuri pakoon äitini dominoivuutta.
Joka ei ole loppunut vieläkään. Palasin juuri vuorokauden vierailulta äitini luota, ahdistuneena ohimennen heitetyistä huomautteluista.
Yritin ottaa niitä puheeksi, ja sain loukkaantuneen marttyyrireaktion. Ja ihmettelyn kun lähdin niin pian.
AAArgh! Onko muilla samoja kokemuksia! Jaan mielelläni detaljeita, jotta pääsen tästä hirveästä tunteesta. Äidille en pysty suoraan puhumaan.
Äiti nujertaa ja syyllistää vieläkin
24
3030
Vastaukset
- Oma elämä
lisättynä 10 vuoden välein tekemääsi pikakyläilyyn,
avaavat lopulta äitisikin silmät omaan itsekkyyteensä. - Et voi muuttaa äitiäsi
Ainoa keino tilanteeseen on käsitellä asiat jonkun ihmisen kanssa joka tietää tilanteen ja siten sinä pääset tästä oravanpyörästä pois.
Äitisi ei koskaan tule tunnustamaan saatika ymmärtämään että on tehnyt jotain väärää.- äiti..tääkin..
mulla oli aika hyvä äiti suhde.
Olen 40 , äiti pois mennyt jo.
Omien tyttärien kanssa en tule toimeen.
Uskon että en koskaan,
välttelen heidän tapaamistaan koska mulla on vielä omaa elämää jäljellä,
ei mun kotiin tulla määräilemään jne. - sanoit!
äiti..tääkin.. kirjoitti:
mulla oli aika hyvä äiti suhde.
Olen 40 , äiti pois mennyt jo.
Omien tyttärien kanssa en tule toimeen.
Uskon että en koskaan,
välttelen heidän tapaamistaan koska mulla on vielä omaa elämää jäljellä,
ei mun kotiin tulla määräilemään jne.Mun kotiin ei tulla määräilemään.
Lapsellani oli ystävä, joka tuli määräilemään. Oli oudot elämän tavat, yöllä eläinten "hoitoa" yms.
Oli tällä kumma vaikutus omaani, kun ne huonot puolet tuli kärjistetysti pintaan, mm. epäsiisteys.
Annoin äitinä palautetta ja varmaan saan myös haukut siitä.
Aloittajalla on lapsisiuhde kireällä äitiin. Syyt, mitkä aiheuttavat kommentteja, on tiedettävä, jotta voisi antaa palautetta.
Omani kipuilee nyt myös äitisuhdettaan, mutta ollaan jo sentään puheväleissä.
Äitinä voin vakuuttaa, että lapsensa parasta siinä mietitään, myös palautetta annettaessa. Aikuinen näkee asioita, joita nuori ei vielä osaa erottaa.
Ilkeily on asia erikseen. Tai voihan sekin olla, ettei kestetä normaaleja elämisen malleja.
Irtautuminen kuuluu normaaliin kehitykseen. Myös vanhempana olo on iän kestävä. Niiden sovittaminen onkin sitten taitolaji. - mad mama no!
äiti..tääkin.. kirjoitti:
mulla oli aika hyvä äiti suhde.
Olen 40 , äiti pois mennyt jo.
Omien tyttärien kanssa en tule toimeen.
Uskon että en koskaan,
välttelen heidän tapaamistaan koska mulla on vielä omaa elämää jäljellä,
ei mun kotiin tulla määräilemään jne.Olet itse luonnehäiriöinen..kun et pärjää lastesi kanssa,
kiva tietää,että millä lailla hän syyllistää?
- Vielä 40-
Kun luin kirjoituksessi jotenkin olin tunnistavinani siitä ehkä jotakin. Äitini on ollut kannustamassa minua koulutiellä ja niin taloudellisesti kuin motivoidenkin. Mielestäni minulla on ollut onnellinen lapsuun. (Ei alkoholiongelmaa eikä muutakaan ongelmaa.) Kuitenkin minulle on muodostunut käsitys, etten ole sittenkään täyttänyt pohjimmaisia toiveita....
....minun toivottaisiin asuvan lähempän.
Mistä sinua syyllistetään ja syyllistetään?- Äititär
Niin se taitaa olla, että en äitiäni saa muuttumaan, itse pitää päästä tilanteesta yli.
Äitini tekemä jatkuva syyllistäminen on iskostunut niin syvälle, että huomasin tekeväni sitä myös omille lapsilleni. Tyyliin: "No niin, kato nyt, bussi ehti mennä kun kävelit niin hitaasti." Siis tarhaikäiselle. Onneksi huomasin tämän silloin ja yritin/yritän välttää kaikin tavoin.
Lapsuudesta muistan erittäin selkeästi erään tapahtuman. Olin alle kouluikäinen, äiti hermostui minuun ja kolautti hienon sianharjas-hiusharjansa pöydän kulmaan niin että siitä katkesi varsi. Seuraavat viisi vuotta sainkin aina kuulla miten se oli minun vikani, että harjassa ei enää ollut vartta.
Ja nykypäivään. Äiti osti viime jouluna ihan liian kalliita lahjoja minulle ja lapsilleni (omasta tahdostaan, minä toivoin vain muffinssivuokaa...).
Nyt hän aina kun puhumme, jaksaa muistuttaa miten hänellä on vähän rahaa kun makselee joululahjoja vieläkin.
Ja saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, että hän osti nuo kalliit lahjat. Joita ei oltu pyydetty.
Halusin pitkään viettää joulua omassa kotonani, oman perheeni kanssa, mutta voi mikä marttyyrihuokailu ensimmäisestä kerrasta tuli. Vielä kesällä hän jaksoi muistuttaa, miten ankeaa ja hirveää oli, kun ei ollut lapsia ympärillä.
Olin siis pilannu hänen joulunsa koska halusin viettää sen kotona.
Voi kun jäisikin vain tähän, mutta kun syyllistäminen on joka hetki läsnä kun tapaan hänet, pienissä arkipäivän asioissa koko ajan monta kertaa päivässä.
Siksi kai käynkin hänen luonaan vain kaksi kertaa vuodessa. - elämää...)
Äititär kirjoitti:
Niin se taitaa olla, että en äitiäni saa muuttumaan, itse pitää päästä tilanteesta yli.
Äitini tekemä jatkuva syyllistäminen on iskostunut niin syvälle, että huomasin tekeväni sitä myös omille lapsilleni. Tyyliin: "No niin, kato nyt, bussi ehti mennä kun kävelit niin hitaasti." Siis tarhaikäiselle. Onneksi huomasin tämän silloin ja yritin/yritän välttää kaikin tavoin.
Lapsuudesta muistan erittäin selkeästi erään tapahtuman. Olin alle kouluikäinen, äiti hermostui minuun ja kolautti hienon sianharjas-hiusharjansa pöydän kulmaan niin että siitä katkesi varsi. Seuraavat viisi vuotta sainkin aina kuulla miten se oli minun vikani, että harjassa ei enää ollut vartta.
Ja nykypäivään. Äiti osti viime jouluna ihan liian kalliita lahjoja minulle ja lapsilleni (omasta tahdostaan, minä toivoin vain muffinssivuokaa...).
Nyt hän aina kun puhumme, jaksaa muistuttaa miten hänellä on vähän rahaa kun makselee joululahjoja vieläkin.
Ja saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, että hän osti nuo kalliit lahjat. Joita ei oltu pyydetty.
Halusin pitkään viettää joulua omassa kotonani, oman perheeni kanssa, mutta voi mikä marttyyrihuokailu ensimmäisestä kerrasta tuli. Vielä kesällä hän jaksoi muistuttaa, miten ankeaa ja hirveää oli, kun ei ollut lapsia ympärillä.
Olin siis pilannu hänen joulunsa koska halusin viettää sen kotona.
Voi kun jäisikin vain tähän, mutta kun syyllistäminen on joka hetki läsnä kun tapaan hänet, pienissä arkipäivän asioissa koko ajan monta kertaa päivässä.
Siksi kai käynkin hänen luonaan vain kaksi kertaa vuodessa.Tsemppiä sulle! Jotkut ihmiset eivät sitten millään "kasva aikuisiksi", eivät kehity ihmisinä, vaan jämähtävät johonkin menneeseen. Ja olen huomannut, että juuri nämä ihmiset ovat aina syyttelemässä muita: jos eivät ole onnellisia, jos asiat ovat huonosti, toisilla on kaikki paremmin aina jne. Tälläiset ihmiset vertailevat usein itseään ja perhettään muihin ihmisiin. He eivät pysty elämään omaa elämää. Mun oma siskoni on tuollainen ihminen! Valitettavasti.
Meillä on oma elämä, meillä on hyvä itsetunto ja me uskallamme elää niinkuin me itse tahdomme. On pakko pitää etäisyyttä - oman mielenterveytemme takia, koskapa emme pysty näitä ihmisiä muuttamaan. HEIDÄN PITÄISI ITSE HUOMATA VIRHEENSÄ JA ALKAA KEHITTYÄ IHMISENÄ! Toivon sinulle voimia ja onnellisuutta omaan elämääsi. terv. itsekin äiti vm.-54 - niin simppeli asia
elämää...) kirjoitti:
Tsemppiä sulle! Jotkut ihmiset eivät sitten millään "kasva aikuisiksi", eivät kehity ihmisinä, vaan jämähtävät johonkin menneeseen. Ja olen huomannut, että juuri nämä ihmiset ovat aina syyttelemässä muita: jos eivät ole onnellisia, jos asiat ovat huonosti, toisilla on kaikki paremmin aina jne. Tälläiset ihmiset vertailevat usein itseään ja perhettään muihin ihmisiin. He eivät pysty elämään omaa elämää. Mun oma siskoni on tuollainen ihminen! Valitettavasti.
Meillä on oma elämä, meillä on hyvä itsetunto ja me uskallamme elää niinkuin me itse tahdomme. On pakko pitää etäisyyttä - oman mielenterveytemme takia, koskapa emme pysty näitä ihmisiä muuttamaan. HEIDÄN PITÄISI ITSE HUOMATA VIRHEENSÄ JA ALKAA KEHITTYÄ IHMISENÄ! Toivon sinulle voimia ja onnellisuutta omaan elämääsi. terv. itsekin äiti vm.-54Jokaisella on omat näkemyksensä asioista. Tässä maailmassa näen pelkkiä keskenkasvuisia itseni mukaan lukien. Vaikka muut eivät tule keskenään toimeen enkä sano, että tulisin itsekään, niin silti ollaan syyllistämässä jopa siitä huolenpidosta, jota osoitan myös äidille, vaikka muut eivät siihen yksinkertaisesti kykene. Hermot ei kestä. Parit avioerot syntyisi, jos siirtäisin vastuun sisarille ja häipyisin ulkomaille. Täällä olisi täys kaaos. Olen ajatellut asian niin, että jokaisella on oma sarkansa. Sen verran kuin jaksaa ja pystyy. Perhe on perheelliselle kaikkein tärkein.
Äititär kirjoitti:
Niin se taitaa olla, että en äitiäni saa muuttumaan, itse pitää päästä tilanteesta yli.
Äitini tekemä jatkuva syyllistäminen on iskostunut niin syvälle, että huomasin tekeväni sitä myös omille lapsilleni. Tyyliin: "No niin, kato nyt, bussi ehti mennä kun kävelit niin hitaasti." Siis tarhaikäiselle. Onneksi huomasin tämän silloin ja yritin/yritän välttää kaikin tavoin.
Lapsuudesta muistan erittäin selkeästi erään tapahtuman. Olin alle kouluikäinen, äiti hermostui minuun ja kolautti hienon sianharjas-hiusharjansa pöydän kulmaan niin että siitä katkesi varsi. Seuraavat viisi vuotta sainkin aina kuulla miten se oli minun vikani, että harjassa ei enää ollut vartta.
Ja nykypäivään. Äiti osti viime jouluna ihan liian kalliita lahjoja minulle ja lapsilleni (omasta tahdostaan, minä toivoin vain muffinssivuokaa...).
Nyt hän aina kun puhumme, jaksaa muistuttaa miten hänellä on vähän rahaa kun makselee joululahjoja vieläkin.
Ja saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, että hän osti nuo kalliit lahjat. Joita ei oltu pyydetty.
Halusin pitkään viettää joulua omassa kotonani, oman perheeni kanssa, mutta voi mikä marttyyrihuokailu ensimmäisestä kerrasta tuli. Vielä kesällä hän jaksoi muistuttaa, miten ankeaa ja hirveää oli, kun ei ollut lapsia ympärillä.
Olin siis pilannu hänen joulunsa koska halusin viettää sen kotona.
Voi kun jäisikin vain tähän, mutta kun syyllistäminen on joka hetki läsnä kun tapaan hänet, pienissä arkipäivän asioissa koko ajan monta kertaa päivässä.
Siksi kai käynkin hänen luonaan vain kaksi kertaa vuodessa.ehdottaa,että juttelisit,mutta olet jo varmaankin yrittänyt.
Kuullostaa tuo äitisi käytös valtavalta itsesääliltä...Mistähän lie peräisin tuo käytös?Jostain tuonkin täytyy johtua..
Kurja juttu..:(- Äititär
mii-su kirjoitti:
ehdottaa,että juttelisit,mutta olet jo varmaankin yrittänyt.
Kuullostaa tuo äitisi käytös valtavalta itsesääliltä...Mistähän lie peräisin tuo käytös?Jostain tuonkin täytyy johtua..
Kurja juttu..:(Juu, olen yrittänyt. Ja on kuin muurahaispesään sohaisisi, hän ei kuuntelee minua vaan vastaan iskee puolustelut ja selittelyt. Ja lisää syyllistämistä, tyyliin Olen ostanut ja hankkinut sinulle sitä ja tätä ja nyt kehtaa puhua noin.
Olet miisu-su oikeassa, luulisin, tuossa itsesääli-jutussa. Ja oikeastaan tiedänkin mistä se äidilläni on peräisin.
Mumi (äitini äiti) on kai ollut aina aika kylmä, johtuen taas ehkä omasta äitisuhteestaan. Äidin nuorempi veli oli aina lellipoika, isoveli lähti papan mukana avioerossa toiseen kaupunkiin. Ero oli valtavan iso juttu 50-luvulla.
Mumi syyllisti äitiä, äiti minua, yritän olla tekemättä samaa omille lapsilleni.
Eli ymmärrän äitini motiivit, mutta kysymys kuuluukin, pitääkö minun kestää sitä? Aina vain?
Joskus ymmärryksellekin tulee rajat ja alkaa ahdistaa, onko minulla oikeus siihen? - me äiditkin
Äititär kirjoitti:
Juu, olen yrittänyt. Ja on kuin muurahaispesään sohaisisi, hän ei kuuntelee minua vaan vastaan iskee puolustelut ja selittelyt. Ja lisää syyllistämistä, tyyliin Olen ostanut ja hankkinut sinulle sitä ja tätä ja nyt kehtaa puhua noin.
Olet miisu-su oikeassa, luulisin, tuossa itsesääli-jutussa. Ja oikeastaan tiedänkin mistä se äidilläni on peräisin.
Mumi (äitini äiti) on kai ollut aina aika kylmä, johtuen taas ehkä omasta äitisuhteestaan. Äidin nuorempi veli oli aina lellipoika, isoveli lähti papan mukana avioerossa toiseen kaupunkiin. Ero oli valtavan iso juttu 50-luvulla.
Mumi syyllisti äitiä, äiti minua, yritän olla tekemättä samaa omille lapsilleni.
Eli ymmärrän äitini motiivit, mutta kysymys kuuluukin, pitääkö minun kestää sitä? Aina vain?
Joskus ymmärryksellekin tulee rajat ja alkaa ahdistaa, onko minulla oikeus siihen?olemme kokeneet monia.ellei puhe yhteyttä synny äitisi kanssa käy juttelemassa jonkin ammattilaisen kanssa.
mua ainakin harmittaa se kun te nuoret ette kerro tarpeeksi elämästänne .ja kun teillä menee huonosti luulette että voitte se meiltä salata,mutta itse ainakin tunnen lapseni niin hyvin että voin luke kuin avointa kirjaa.ja tuo huoli ajaa meidän joskus niin kummaliseksi,ja ajattelemattomaksi.sitä paitsi olemme saaneet kotoa perinnön "jos kehut omaa lastasi niin sehän ylpistyy"ja silloin minun nuoruudessa ylpiä ei ollut mittää.
mutta opeta sinä omille lapsillesi jotain muuta.
toivon sinulle oikein hyvää kesän jatkoa ja ei tarvii suostua siihen että jää selvittämättömia asioita . Äititär kirjoitti:
Juu, olen yrittänyt. Ja on kuin muurahaispesään sohaisisi, hän ei kuuntelee minua vaan vastaan iskee puolustelut ja selittelyt. Ja lisää syyllistämistä, tyyliin Olen ostanut ja hankkinut sinulle sitä ja tätä ja nyt kehtaa puhua noin.
Olet miisu-su oikeassa, luulisin, tuossa itsesääli-jutussa. Ja oikeastaan tiedänkin mistä se äidilläni on peräisin.
Mumi (äitini äiti) on kai ollut aina aika kylmä, johtuen taas ehkä omasta äitisuhteestaan. Äidin nuorempi veli oli aina lellipoika, isoveli lähti papan mukana avioerossa toiseen kaupunkiin. Ero oli valtavan iso juttu 50-luvulla.
Mumi syyllisti äitiä, äiti minua, yritän olla tekemättä samaa omille lapsilleni.
Eli ymmärrän äitini motiivit, mutta kysymys kuuluukin, pitääkö minun kestää sitä? Aina vain?
Joskus ymmärryksellekin tulee rajat ja alkaa ahdistaa, onko minulla oikeus siihen?se usein menee...Peritään vanhemmilta ja he taas sen omiltaan..Tuollainen kierre on hyvä saada loppumaan ja sinun kohdaltasi se varmasti loppuukin.Olet huomioinut tilanteen ja pystyt tekemään jotain.Tuossa alempana eräs kirjoittaja antoi upeat ohjeet.Kokeile niitä...:)
Tuohon lopussa olevaan kysymykseen näin,että ei kenenkään tarvi ymmärtää enempää kuin jaksaa...
- kehraaja
Ja antaa anteeksi.Äiti, isä. Nehän ne meidät kuitenkin tähän maailmaan laittoi.
Toisten ihmisten luonne vaan on sellainen ettei saa kehuttua. Mä luulisin et kuitenkin sun äiti sua rakastaa ja välittää vaik ei osaakkaan sitä sillai oikein ilmaista.
Teeppä sä niin ett joskus kun käyt hänen luonaan niin lähtiessäs halaat oikein kunnolla ja sanot että rakastat häntä. Älä jatka mitään kylmää ja kitkerää vaan otat itse ohjat ja muutat, no ehkä äitisikin suhtautumista sinuun.Voihan olla että hänkään ei ole koskaan hyväksyntää ja rakkautta lapsena saanut.
Paljon voimia sinulle.. toivon että saatte välinne parempaan kuntoon.tulikin juuri samaa,mitä aioin kirjoittaa. :)
Usein kun vastaa päinvastaisella käytöksellä,niin se saattaa purkaa vuosienkin patoutumat...
- Kuin minun äitini.
En tiedä mummuni vaikutusta äidin persoonallisuuteen, mutta äiti ei anna minun valita mm. vaateostoksiani vieläkään. Aina äiti on halunnut asuntojeni avaimet, mutta ensimmäisen asuntoni jälkeen en ole niitä luovuttanut. Tuolloin hän tunkeutui sisälle väkisin, vaikkaa ei olisi sopinutkaan minulle.
Edelleen hän yrittää väkisin saada minut ansoihinsa ja tavoitteena on tuottaa pelkkää epäonnea minulle. Joulukuussa -muun suvun kuullen- hän piti minua puolivuotiaan tasolla. Tuolloin lopetin puheluihin ja tekstareihin vastaamisen enkä ole enää käynyt vanhempieni luona. Saavat ihmetellä tekemisiään. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.- pahaa pahalla.
Vanhempasi ovat kuitenkin tehneet paljon hyvääkin sinulle. Anteeksi antaminen on alku uuteen elämään ja voit isekin paremmin.
Jokainen meistä tekee virheitä, sinäkin. Oletko pyytänyt anteeksi?
Vihan mailmassa elämme, mutta sen kierteen voi katkaista rakkaudella. Suurin rakkaus kuoli ristillä. Sinunkin tekojesi vuoksi.
- Angervo1
Onnea halausyritykselle. Oman äitini kohdalla hän vain ottaisi sen merkkinä siitä, että toisen valintojen ja luonteen arvostelu saa vapaasti jatkua. Nyt 40 - ikäisenä olen vihdoin todennut, että äitini (70 ) ei muutuu ja minun ei enää tarvitse ottaa häneltä määräyksiä ja arvostelua vastaan. Olen aikuinen ja minua tulee kohdella sellaisena. Hän ei varmankaan puuttuisi parhaiden ystävättäriensäkään elämään kuten minun elämääni. Äiti on aika päästää irti.
- Äiti itsekin
Olen elämäni reilut neljäkymmentä vuotta kerjännyt vanhempieni hyväksyntää (en siis rakkautta, se nyt olisi ollut ihan liikaa!), sitä koskaan saamatta. Halveksuntaa, ylenkatsetta, nolaamista kyllä olen saanut roppakaupalla.
Viimein sain tarpeekseni, kun huomasin tämän kohtelun jatkuvan myös omien lasteni kohdalla.
Nyt en ole oman mielenrauhani säilyttämisen vuoksi missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Tiedän, että he eivät tapojaan muuta, eivätkä näe käytöksessään mitään outoa.
Ikävä, että näin piti mennä, mutta minkäs teet.- Erilainen mutsi
Tällaisissa tapauksissa on useimmiten kyse vain siitä, että ei ymmärretä toinen toisiaan. Kommunikointi, maailman vaikein laji, ei pelitä eikä ole mitään muitakaan tapoja näyttää ja osoittaa välittämistä ja lähimpien ihmisten tärkeyttä.
Vanhempasi eivät ole sitä koskaan oppineet omissa elämissään etkä sinä pysty sitä opettamaan omillesi, jotka oppivat nyt, että vanhemmat voi ja saa unohtaa. Onko aivan mahdoton ajatus vain elää rinnalla, odottamatta ja haluamatta mitään, mutta yrittämällä ymmärtää, mistä kuvitellut halveksunnat, nolaamiset yms. johtuvat. Vai ovatko ne loppujen lopuksi vain oman pään sisäisiä luuloja ja tuntemuksia.
- Oma ongelma(ko?)
41-vuotias eikä vieläkään päässyt irti äidin 'helmasta'? Oikea aikuisuus tarkoittaa sitä, että sinä päästät irti, annat olla, lakkaat luhistumasta äidin persoonan ja / tai muitten tapojen takia. Äiti on eri ihminen kuin sinä, oman laisensa, hänen ei tarvitse muuttua sinun toivomaksesi eikä sinunkaan tarvitse hänen toivomansa laiseksi.
Mutta kun teillä on verisiteet, armahtakaa toisianne. Mutta mikähän mahtaa olla ongelmasi, jos et "pysty suoraan puhumaan"? Toisaalta nämä asiat, anteeksi annon ja armahduksen, voi näyttää myös puhumatta - jos osaa. - Äiti itsekin
Voi, kun ihmiset, jotka ovat saaneet elää hyvien ihmisten tuella ja ymmärryksellä, eivät ymmärrä maailmassa todella olevan pahoja ja kylmiä ihmisiä.
Aina ei ole muuta keinoa suojella itseään kuin pyrkiä eroon näiden ihmisten vaikutuspiiristä.
Armo ja anteeksianto ei auta jos toisella osapuolella ei ole halua tai kykyä muuttaa omaa käytöstään ja suhtautumistapaansa.
Eihän totaalinen ero vanhemmistaan ole varmaan kenllekkään toivottu tila, mutta joskus ainoa mahdollinen. - Ajattele uusix
Täysin väärin ymmärretty. Armo ja anteeksianto tarkoittaa sitä, että antaa toisen, ja jokaisen, olla juuri sellainen kuin hän on. Maailmassa ja elämässä ei voi muuttaa ketään eikä mitään muuta kuin - itsensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1442161- 271938
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231888Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851690Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621498Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201276Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381180- 111168
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371163Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101157