Olen "työttömänä". Hain ja pääsin kurssille joka kesti 3kk. Kurssi sisälsi 1kk työharjoittelua. Kurssin jälkeen pääsin vielä 1kk uudestaan työharjoitteluun. Olen edelleen duunissa ilmaiseksi. Tästä palkitaan miten?
Työmarkkinatuki katkaistiin kurssin jälkeen, syystä jota en tiedä.
Työkkäristä lähti jonkun ajan kuluttua KELAan myönteinen työvoimapoliittinen päätös ja puolto ylläpitokorvaukselle, joten hain sitä uudelleen. Hakemuksen lähetin aikoja sitten, mutta KELAn päätöstä työmarkkinatuesta ei ole tullut, enkä tiedä koska tulee.
Ennen tuota kurssia kotona rötvätessä sain edes sen työttömyyskorvauksen. Nyt teen duunia enkä saa mitään. En voi lopettaakaan koska siitä seuraisi karenssi. Ottaa päähän niin että tekisi mieli tehdä jotain peruuttamatonta.
Kertokaapa millä maksan vuokran, ruokakin alkaa olla lopussa, laskuja on kertynyt jo aikamoinen nippu. Ja huomenna taas aikainen herätys, duunia painamaan. Ihan samalla tavalla painan päivää kuin muutkin, mutta ne saa jumalauta 2000 vitun euroa kuussa. VITTU!
Herätkää nyt ihmiset jumalauta. KELAn ja työkkärin toiminta perustuu verorahoihin. Miksi me suostumme maksamaan mielettömät verot konseptista joka EI TOIMI. Mielummin katselisin rahojen palavan, kuin syytäisin sitä vuodesta toiseen näihin kahteen persereikään, josta ne täytyy käydä kumipuvussa väkisin tonkimassa. PERKELE!
Varmista Kelan sivuilta pankkitunnuksillasi, että hakemuksesi on ylipäänsä käsittelyssä, Kelassa kun paperit pyrkivät katoamaan. On uskomattomia kokemuksia niin työn puolesta, lähipiiristä kuin henkilökohtaisestikin.
''Kurssi sisälsi 1kk työharjoittelua. Kurssin jälkeen pääsin vielä 1kk uudestaan työharjoitteluun.''
Mahdoitko käydä heti kurssin jälkeen erikseen työkkärissä ilmoittautumassa? Työttömältä kun edellytetään jokaisen sivuaskeleen jälkeen työkkärikäyntiä. Haluavat kai varmistaan oman työnsä jatkuvuuden. Toisaalta tuo työttömän jatkuva hyppyyttäminen lisää byrokratiaa ja hidastaa asioiden käsittelyä.
"Varmista Kelan sivuilta pankkitunnuksillasi, että hakemuksesi on ylipäänsä käsittelyssä"
Siellä lukee että asiakirja saapunut. Ja myös se että työkkäristä on lähtenyt puoltava lausunto melkein kohtuullisessa ajassa.
"Mahdoitko käydä heti kurssin jälkeen erikseen työkkärissä ilmoittautumassa?"
Kurssi päättyi perjantaina ja työkkärissä kävin maanantaina. Seuraava harjoittelu alkoi tasan viikko siitä maanantaista kun kävin ilmoittautumassa. Arvaankin jo että ne katkaisee sen työmarkkinatuen taas uudestaan nyt kun on tämä 1kk pesti loppumassa. Tuskin maltan odottaa.
Se miksi ylipäätään vuodatin tänne, ei ole se että teen duunia ilmaiseksi. Ottaako se päähän, kyllä, mutta enemmän ottaa päähän tämä seuraava.
Sosiaalinen turvaverkkomme ei toimi. Se verkko on kallis ylläpidettävä joten soisi sen toimivan kuten turvaverkon kuuluukin. Mutta ei.
Kun tiput niin se verkko joustaa siten että lätkähdät maahan aivan kuten verkkoa ei olisikaan. Vasta sen jälkeen se nostaa sinut ylös maasta ja kysyy kävikö pahasti.
Sinä siinä koitat niska murtuneena nyökätä, samalla kun vuodat kaikkia mahdollisia ruumiinnesteitä.
KELA ja työkkäri polkevat ihmisoikeuksia. Suomen valtio polkee ihmisoikeuksia. Jos isänmaa ei pysty tarjoamaan kaikille työtä, soisi sen pitävän huolta niistä jotka jäävät työtä vaille. Mutta paskat. Menet hattu kourassa kysymään työtä, sinulle vastataan ettei ole työntekijälle tarvetta. Mainitset että voit tehdä ilmaiseksi, niin jopas onkin työntekijälle tarvetta. Seuraavaksi ollaankin tilanteessa jossa 9 työntekijää saa samasta työstä samansuuruisen kohtuullisen korvauksen ja 1 ei saa mitään. Pitäisikö jonkun puuttua asiaan? Ehkä, mutta ketä kiinnostaa.
Tietysti tämä menee/on mennyt siihen että 1/10 on väkisinkin työttömänä. Työnantajan ei ole enää mikään pakko PALKATA ketään, aina on vähintään yksi työkkärin lähettämä orja ovea raapimassa. Voi kiltti työnantaja, pääsisinkö töihin ilmaiseksi, muuten tulee 3kk karenssi. Ei mene kauaa kun huomataan näiden tukityöllistämisien, työharjoittelujen ja kurssien "työllistävä vaikutus". Niin no, työllistäähän ne, mutta mikä on yhteiskunnallinen hyöty?
Kysynkin nyt arvon kansalaiset, ketä tämä järjestelmä hyödyttää? Työnantajia? Työläisiä? Kansalaisia? Kas, kun se 1 sankari ei saa pennin latia, ei se myöskään voi osallistua siihen veronmaksuun. Eikä saunailtoihin, kun on aina perseauki. Se järjestelmä siis LUO epätasa-arvoa. Paperilla tämä järjestelmä on nimenomaan poistavinaan sitä. Mutta paperillahan kaikki näyttää aina hienolta ja toimii. No nyt se on perkele koettu käytännössä että ei toimi. Me kansalaiset veronmaksajat, olemme ne jotka päätöksellämme tämän toiminnan hyväksymme, rahoitamme ja täten oikeutamme. Syytä siihen en keksi. Kuten en keksi siihenkään miksi työmarkkinatukeni piti katkaista. Mitään yhteiskunnallista hyötyä tällä ei saavuteta.
Olet erittäin oikeassa. Tätä mieltä olen alan entisenä työntekijänä. Pidän systeemiä järkyttävänä ja se oli pääasiallinen syy alalta poistumiseen. Toinen syy oli se, että kun en pitänyt em. mielipidettä omanani, jouduin härskin henkisen väkivallan kohteeksi. Onneksi oli pakomahdollisuus eläkeputkeen.
Hyötyjiä on monella taholla. Yhteiskunta hyötyy jokaisesta sentistä, minkä se onnistuu puristamaan työttömältä pois. Työantajat hyötyvät, kun saavat ilmaiseksi usein ammattitaitoista työvoimaa. Natsimaisesti ajattelevat virkamiehet saavat oman tyydytyksensä höykkyttäessään työtöntä. Alistavalla systeemillä pidetään työtön nöyränä, jotta tämä ei lähde polttelemaan autoja. Jne.
Tuossapa vähän toisenlaista juttua hommasta:
Vuoden 2007 työllisyyskatsauksen mukaan työttömät saivat n. 81 800 rangaistusta. Näistä karensseja on 45 200 ja rangaistustyövelvoitteita 36 700.
Näin siis vuositasolla. Melkoista tehtailua, vai???
Tähän hulluuteen ei saada muutosta ennen kuin kaikki valittavat. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan menee vuositasolla n. 8 000 valitusta. Jos edes suurin osa sanktion saaneista valittaisi, niin järjestelmä menisi tukkoon ja siihen olisi pakko syventyä, sillä sekä oikeusministeriö että Ihmisoikeustuomioistuin valvovat sitä, etteivät valitusajat pitene kohtuuttomasti.
Vähäisen valitusprosentin takana lienee se, että työttömän valitustie on tehty - kai tarkoituksella - hankalalta näyttäväksi.
Tuosta 81 800 rangaistuksesta puuttuvat he, jotka ovat potkitut tavalla tai toisella ulkopuolelle työttömyysturvan.
Vuonna 2007 virallisen tilaston mukaan työttömiä oli runsaat 180 000. Siis lähes joka toista työtöntä rangaistiin. Oikea työttömien määrähän on ihan jotain muuta kuin mitä virallinen tilasto osoittaa.
Karenssien kestot ovat joko 2 kk tai 3 kk.
Pelkkiä karensseja on siis vuositasolla n. 45 000. Täysimääräistä työmarkkinatukea saava menettää siis 2 kk:n karenssin ajalta n. 1050 e, 3 kk:n karenssin saanut menettää n. 1580 e. Ansiosidonnaista saava tietysti enemmän.
Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta saattaa selvitä 50-60 päiväsakolla. Työttömän päiväsakko on useimmiten 6 e, joten työtön selviäisi em. rikoksista 300-360 eurolla.
Joten kyllä työtön on tehnyt melkoisen rikoksen karenssin saadessaan.
Rangaistustyövelvoitteet kestävät minimissään 3 kk tai 5 kk. Nykyisin taitaa tavallisin rangaistustyövelvoite olla tuo 5 kk. Periaatteessahan rangaistustyövelvoite voi kestää vaikka eläkeikään asti. Se ei vanhene.
Minimissään rangaistustyössäolovelvoitteen saanut siis menettää tuon 1580 e, mutta tavallisimmin minimimenetys on 2600 e (5 kk:n rangaistustyövelvoite). Kattoahan ei ole.
Jos lasketaan karenssien keskimääräiseksi pituudeksi 2,5 kk, niin 45 200 karenssin osalta yhteiskunta säästää työllisyysvaroja n. 59 547 000 euroa, siis yli 59 miljoonaa. Jos tähän vielä lasketaan mukaan rangaistustyövelvoitteet, niin 100 miljoonaa taitaa paukkua rikki kirkkaasti.
Ei siis ihme, että näitä rangaistuksia lätkitään niin kevyellä kädellä kuin tehdään, kysehän on jo fiskaalisesta tavoitteesta.
Kun sitten sossut lisärankaisevat työtöntä vähentämällä perusturvaa 20-40 %, voitaneen puhua jo ihmisoikeusrikoksesta.
Työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa, mikä ei ole ihme. Stressi tappaa ja aliravitsemus tappaa. Kaasukammiot eivät ole nykyaikana korrekteja keinoja, mutta käyhän se näinkin.
Noi 81800 rangaistusta ei varmaan tarkoita 81800 eri henkilöä, vaan monet on saaneet useitakin rangaistuksia.
Vuonna 2007 oli keskimäärin reilut 180000 työtöntä, koko vuoden aikana oli eri henkilöitä työttömänä paljon enemmän. Joillakin kesti työtömyys ehkä vain päivä ja osa oli koko vuoden työttömänä ja paljon siltä väliltä. Tulkitset tilastoja mukavalla tavalla :D
Tuskin niinkään monet ovat saaneet montaa rangaistusta saman vuoden aikana, sillä niiden kuittaaminenhan on aikaa vievää hommaa. Toisesta karenssitilanteesta tulee yleensä rangaistustyössäoloehto, mikä merkitsee yleensä hyvin pitkää aikaa.
Jos muutama olisikin saanut toisenkin rangaistuksen saman vuoden aikana, ei se kokonaistilannetta juurikaan muutta. Häijyjä lukuja minun mielestäni.
Eipä tuo työttömien määräkään paljon tulkintaani muuttaisi, vaikka moni olisikin vain päivän tai muutaman työttömänä. Tuohan vain merkitsisi, ettei noin lyhyenä aikana ehdin 'rangaistusta' saada. Lopputulosta voisi siis pitää tulkitsemaani rumempana.
"Hyötyjiä on monella taholla. Yhteiskunta hyötyy jokaisesta sentistä, minkä se onnistuu puristamaan työttömältä pois. Työantajat hyötyvät, kun saavat ilmaiseksi usein ammattitaitoista työvoimaa."
Itseasiassa päinvastoin. Yhteiskunta ei hyödy työttömästä, koska työtön ei ole mukana kierrättämässä rahaa.
Otetaanpa tähän väliin taloustieteiden lyhyt oppimäärä.
Henkilö A maksaa sata euroa henkilölle B. Olkoon tämä nyt vaikka 100 euron ostos kaupassa.
B puolestaan maksaa siitä summasta veroa 20 euroa ja ostaa lopulla 80 eurolla jotain henkilöltä C.
C maksaa taas siitä 80 eurosta veroa ja jäljelle jää 60 euroa, jolla hän ostaa jotain henkilöltä D.
Samaa rataa jatkaen, A -> B -> C -> D -> jne, tulee vastaan henkilö jonka kohdalla tästä alkuperäisestä 100 eurosta on maksettu 100 euroa veroa. Valtion kassasta raha lähtee taas uudelleen kiertämään.
Noin. Lakki päähän ja skumppapullo auki, olette valmistuneet.
Eli, jos oletamme että meillä on 10 kansalaista, joista rahaa kierrättää vain 9, jää jäljelle 1 joka on pelkkää kuollutta painolastia. Väkiluvun vähentäminen kymmenestä yhdeksään ei sekään hyödyttäisi mitään, sillä jos kuviot pysyy muuten samana niin näistä yhdeksästä kansalaisesta 8 osallistuisi rahan kierrättämiseen ja 1 olisi edelleen ulkona oravanpyörästä.
Haluaisinkin kuulla edes yhden järkevän perustelun sille, miksi systeemissämme pitää olla aina tuo 1 onneton turhana painolastina, joka ei hyödytä työnantajia, työntekijöitä, eikä verottajaa. Mikään yhteiskunnan jäsen ei hyödy siitä mitenkään.
Koko työttömyysongelma voitaisiin poistaa hyvin yksinkertaisella tavalla. Ei, ei laittamalla silmiä kiinni ja leikkimällä että asiat on hyvin. Vaan, palkkaamalla julkiselle sektorille. Vaikka roskia keräämään ja lamppuja vaihtamaan. Yksityinen sektori vaatii rautaista ammattitaitoa ja särmää otetta työhön, ja siihen eivät kaikki ihmiset kykene. Mutta julkinen sektori voi pitää sisällään ns. suojatyöpaikkoja joita riittäisi juuri niin paljon kun on työttömiäkin. Äp-päp-päp. Nämä suojatyöpaikassa (esim KELA ja TE-Keskus) työskentelevät saisivat täyttä palkkaa, eli he osallistuisivat rahan kierrättämiseen. Silloinhan kävisi niin että valtion kassaan kilisee entistä enemmän rahaa, jolla voitaisiin kattaa palkkakulut. Eikö niin? Jos ei, niin unohdetaan sitten koko juttu.
ihan oikeaan työhön kunhan vain olisi rahaa käyttää Olisin päässyt palkkaturvalla heti töihin kuntaan, mutta sitten selvisiettä kunnassa joku olipäättänyt säästää pois kaikki työllistämisrahat ja työpaikka jäi saamatta ja työt tekemättä. Fiksua eikö vaan. Mieluummin sais laskea korkeimpia palkkoja nythän jo ihan nuorilla on lähes 3000 euron palkkoja ja jakaa työt niin että tämä työötön kymmenesosa kansasta pääsis osaksi yhteiskuntaa.
En ole koskaan tajunnut tuota, että millä ihmeen perusteella työtön voidaan pakottaa tekemään oikeaa työtä ja saamaan siitä naurettavan korvauksen, samalla kun työkaverit nostavat moninkertaista palkkaa.
Tässä viesti poliitikoille: Tuohan on pahinta mahdollista henkistä nöyryyttämistä, eikä todellakaan motivoi yhtään mihinkään, vaan päinvastoin opettaa hankkimaan pitkiä sairaslomia jne. Oikeasta työstä on saatava oikea palkka ja piste.
Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutos lakiin julkisesta työvoimapalvelusta. Työttömyysturvan vastikkeellisuutta lisättiin siten, että työmarkkinatoimenpiteestä
-kieltäytymisestä
-eroamisesta
-omasta syystä aiheutuneesta erottamisesta tai siitä, että
-omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työmarkkinatoimenpide toteudu
seuraa rangaistus.
Seurauksena on ollut työttömien käyttö palkattomana työvoimana vailla oikeutta valita työtään. Toiminta täyttää ILO:n pakkotyömääritelmän ja rikkoo YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja, EU:n perusoikeuskirjaa, TSS-sopimusta sekä Suomen perustuslakia.
Työmarkkinatoimenpiteen nimessä työtön voidaan määrätä mihin tahansa työhön, johon hänen katsotaan pystyvän. Työstä ei makseta palkkaa, koska sitä virallisesti kutsutaan joko kuntoutukseksi, valmennukseksi, työssäoppimiseksi tai harjoitteluksi. Kyseessä on kuitenkin aivan normaali, aito ja työllistäjälle tulosta tuottava työskentely.
Työttömien käyttö on laaja-alaista: työmarkkinatoimenpiteiden nimissä ihmiset joutuvat toimimaan vaikkapa palkattomina tiskaajina, pakkaajina, hoitajina, huolto- ja kuljetustyöntekijöinä, toimistotyöntekijöinä... tai sitten, kuten myös on kerrottu, luovuttamaan markkinahinnaltaan hyvinkin suurien summien projektit ”harjoittelutyönä” työnantajiensa käyttöön ja hyödynnettäväksi.
Suomessa on nyt vallalla tilanne, jossa aivan samasta työstä, josta yhdelle maksetaan lainmukaista palkkaa, maksetaan toiselle työmarkkinatukea (noin 400 euroa/kk) ja sen päälle ehkä harkinnanvaraista kulukorvausta (8 euroa/työpäivä) eli noin 172 euroa kuussa. Nämä ovat nettosummia. Bruttokeskipalkka Suomessa on noin 2 600 euroa.
Toimenpiteiden kohteena olevalla ei ole irtisanomissuojaa, käytännön mahdollisuutta irtisanoutua eikä eläke-, loma- tai muitakaan normaalin työelämän oikeuksia. Ay-liike ei puutu asioihin mitenkään, koska kyseessä ei ole virallinen työ eikä työntekijällä ole varaa tai mahdollisuuttakaan maksaa ay-maksuja. Varsinaista valvovaa elintä ei ole.
Eräs tapa on järjestää kurssi, johon kuuluu kuukausien työharjoittelu. Kurssi määrätään, sille on pakko hakeutua rangaistuksen uhalla, sen ei tarvitse olla millään tavalla ammattiin tai työhön valmentava eikä työttömän mielipidettä kysytä missään vaiheessa.
Mikäli työtön kieltäytyy tai eroaa hänelle määrätystä toimenpiteestä, hänen työmarkkinatukensa lakkautetaan. Lakkautus voi olla määräaikainen tai voimassa siihen asti, kunnes hän suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä. Näin tapahtuu myös, jos työnantaja erottaa hänet kertoen erottamisen johtuvan tekijän omasta syystä.
Tällöin henkilö joutuu hakemaan sosiaaliavustusta. Koska kyseessä on viimesijainen etuus, toimeentulotuen saamisen ehdoksi voidaan asettaa – aivan välttämättömintä lukuunottamatta – kaiken omaisuuden realisointi ja ”syönti”.
Rangaistuksena toimenpiteistä kieltäytymisestä minimitoimeentulotukea myös lasketaan – silloin kun sellainen myönnetään – ensimmäisestä kieltäytymisestä 20% ja toisesta 40%. Sosiaalitoimen antamien lukujen mukaan tämä tarkoittaa, että henkilölle jää asumiskustannusten jälkeen elämiseen enintään 311,50 (vähennys 20%) tai 233,62 (vähennys 40%) euroa kuukaudessa.
Paitsi, että ihmisarvoinen elämä tällaisilla summilla Suomen kaltaisessa vauraassa ja kalliissa maassa on mahdotonta, näidenkin summien maksatuksessa viivytellään tai niihin kohdistetaan jopa lisää perusteettomia leikkauksia. Toimeentulotukilaissa kuitenkin sanotaan: "alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.
Mediassa on moneen kertaan kerrottu, että sosiaaliasiamiehiä on voimakkaasti painostettu olemaan kertomatta ihmisille näiden lakisääteisistä oikeuksista. On esiintynyt myös raporttien vääristelyä.
Kun työtön katsotaan tottelemattomaksi, johtui tämä sitten työttömän kieltäytymisestä, työllistäjän lausunnosta tai vaikkapa virheestä tiedonkulussa, työvoimatoimiston virkailija lähettää välittömästi katkaisulausunnon työttömyyskorvauksen maksajalle ja siirtää asian työvoimatoimiston omalle työvoimatoimikunnalle. Toimikunta vaatii työttömältä selvityksen asiasta määräajassa.
Työvoimatoimikunnan käsittelyaika kestää useita viikkoja. Tänä aikana työttömän kaikki tuet on katkaistu, eikä hän saa tuloa edes katkaisulausuntoa edeltäneiltä päiviltä.
Työvoimatoimikunta evää lähes poikkeuksetta sille ratkaistavaksi siirretyissä asioissa, työttömän antamasta selvityksestä huolimatta, työttömyyskorvauksen joko määräajaksi tai sitten siihen asti, kunnes työtön suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä.
Vasta työvoimatoimikunnan lausunnon jälkeen sosiaalitoimi yleensä ratkaisee toimeentulotukihakemuksen, joten toimeentulotukiasian käsittely voi viedä viikkoja.
ja mitä työtön tällöin syö, miten rahoittaa muut välttämättömät elinkustannuksensa? Omasta palkkatodistuksen viipymiseen liittyvästä kokemuksestani tiedän, ettei sosiaalitoimistokaan kovin hereästi riennä hätiin - edes leikatuin tuin - , jos hakijalla ei ole sen edellyttämiä tulotositteita. Nämä dokumentit taas saattavat viipyä lähettäjillään vähävaraisen kannalta ainakin lähes kohtuuttomasti.
Olen miettinyt ja kirjoitellut pohdintaani siitä, miten leikatulle toimeentulotuelle joutuneet selviytyvät ensinnäkin ylipäänsä ja toisekseen silloin, jos he joutuvat tyhjätaskuina ja -tileinä vielä pokkaaniiaamaan byrokratialle. Kuinkahan usein viimesijaisen etuuden varaan päätynyt työtön joutuu turvautumaan ... rikollisuuteen?
Jep!
Helmikuussa pitkä-aikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistettäviä koskeva Jyväskylän VARPPAAJA-SKANDAALI ja sen seuraukset..
TE-keskuksen tukemana Työsilta ry pyörittää nykyään ilm.sosiaalista yksityisyritystä nimeltä VARPPAAJA OY. Ja kukas se onkaan siellä pomona,tittelinä ihan toimitusjohtaja, itse Pentti Leinonen joka nyt "saa nostaa oman palkkansa vaikka taivaisiin" kuten itse on asiaa ilmaissut. http://www.tyosilta.fi/tyosilta.html
Eli TE-keskus tukee entistä härskimmin tämänkaltaista rahan keruuta ja heikoimpien orjatyöllistämistä.
Kiivaasti pomoaan puolustanut työvalmentajakin on saanut väistyä.
Ja näille heillä kirjoilla oleville "työntekijöille" aloitetut "koulutukset työnohessa" ovat sitten keskeytyneet/joduttu lopettamaan kokonaan, koska VARPPAAJA ei läpäissyt tarvittavaa työssäoppimusympäristöä. Ei ollutkaan tarvittavia töitä,eikä ammatillista pätevyyttä omaavia henkilöitä ohjaamaan työssä.
Ja tuo koulutuskin oli ihan TE-keskuksen laatimiin asetuksiin laitettu jos meinataan pyörittää tällaista hanketta.Mitähän nuokin asetukset sitten loppujen lopuksi meinaa..?
No onhan siellä ainakin peukalon pyöritystä ja kai sitä kohta virkataan jo patalappujakin,ne ainakin on tarpeellisia.. ; )
Olkaa tarkkoja, kun laaditaan työnhaku/aktivointisuunnitelmaa. Muistakaa, että lain mukaan suunnitelma on tehtävä yhteistyössä. Työkkärin/typin virkailija ei voi sitä yksipuolisesti laatia. Sellaista suunnitelmaa ei tarvitse hyväksyä, vaan siihen voi vaatia tehtäväksi haluamiaan muutoksia. Tuossa asiaa koskeva lainsäännös:
Työnhakusuunnitelman laatiminen
Työnhakusuunnitelman laatii työvoimatoimisto YHDESSÄ työttömän työnhakijan kanssa.
Vastaava säännös on olemassa aktivointisuunnitelmasta.
Suunnitelmat eivät ole pätevät, ennen kuin niissä on kaikkien osapuolien allekirjoitukset. Työvoimavirkailijan laatima tuloste ilman allekirjoituksia ei täytä lain vaatimuksia.
Orjatöihin voidaan velvoittaa lain mukaan vain, jos siitä on maininta työnhaku/aktivointisuunnitelmassa. Siksi on äärimmäisen tärkeää syventyä tarkkaan ennen allekirjoittamista, mitä suunnitelma sisältää.
Jos olet päivärahan saaja, niin sinulla on siitä riippumatta, mitä työnhakusuunnitelmassa lukee, kerran oikeus kieltäytyä orjatöistä.
Tuota juttua tuskin työkkäreissä kovinkaan hyvin tunnetaan. Mutta tuossa on lainsäännös:
Työnhakusuunnitelmasta, työllistymisohjelmasta tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytyminen (23.6.2005/459)
Työnhakijalla, joka kieltäytyy osallistumasta työnhakusuunnitelman laatimiseen tai kieltäytyy julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 5 a luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta työllistymisohjelman tarkistamisesta, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta kieltäytymisestä lukien. (23.6.2005/459)
Työnhakijalla, joka ilman 4 momentissa tarkoitettua tai siihen rinnastettavaa pätevää syytä kieltäytyy työvoimatoimiston tarjoamasta työnhakusuunnitelmaan tai työllistymisohjelmaan sisältyvästä työkokeilusta, työelämävalmennuksesta taikka muusta niihin rinnastettavasta kohtuulliseksi katsottavasta työllistymistä edistävästä toimenpiteestä, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta kieltäytymisestä lukien. (23.6.2005/459)
Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAN saajaan VAIN, JOS KIELTÄYTYMINEN ON TOISTUVAA.
Tuo 2 momentti tarkoittaa muuten toista kappaletta.
Harjoittelujen pointti on se että harjoittelija tulisi tutuksi työnantajalle ja mahdolliset piilotyöt tulisi esille. Mutta valitettavasti suuri osa harjoitteluspaikoista vaan hyväksikäyttää näitä harjoittelijoita. Olen itsekin ollu jossa oli parhaimmillaan 3-4 työharjoittelijaa. Itse olin työkkärinkautta, loput kouluista. Eikä niiden tilalle ketään palkattu kun harjoittelijoiden tekemät hommat oli suth helppoja eikä vaatinu rautaista ammattitaitoa. Olin atk liikkeessä koneita kasaamassa ja huoltaas.
Ja harjoitellun kaksi oleellista mahdollisuutta:
1.Saat töitä harjoittelupaikasta. Ehkä vain kuukaudeksi tai kahdeksi. Tai myöhemmin. Paitsi jos kaivat nenää ja olet vittuimainen koko harjoittelun ajan, et ehkä kuule heistä enää. Mutta jos ne muistelee sua hyvällä, voi päästä sinne töihikin.
2. Saat kokemusta. Kun hakee sitten oikeita töitä niin harjoittelu on parempi kuin peukaloita pyöritelly kotona eikä osaa yhtää haettavaa asiaa. Kokemus on kokemusta vaikka sen kirjoittaisi pienellä koolla.
Kyllähän se on tutkimuksinkin osoitettu, ettei orjatyöt johda yleensä työllistymiseen. Orjasta otetaan vain hyöty irti ja sitten taas kilometritehtaalle.
Kyse on perimmältään yrityksen/yhdistyksen/humpuukikouluttajan tukemisesta ja työttömän saamisesta pois rumentamasta työttömyystilastoja.
''Kun hakee sitten oikeita töitä niin harjoittelu on parempi kuin peukaloita pyöritelly kotona''
Eiköhän se niin liene, ettei harjoittelu työantajille mikään suositus ole. Osoittaapahan vain, että on vajonnut pohjalle.
Sitäpaitsi palkaton työ syö palkkatyöpaikkoja. Eihän kukaan työnantaja ole niin hullu, että maksaa palkkaa, jos saa ilmaisen orjan tai puoli-ilmaisen, jos kyse palkkatukitöistä.