AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

cpap laite

22 Vastausta 4 130 Lukukertaa
cpap laite auttaa maski naamalle ja kuorsaus katoaa
itsellä käytössä jo viisi vuotta
lääkäri kielsi jopa autolla ajon ennenkuin sain laitteen,
en olisi varmaan hengissäkään enää jollen olisi saanut cpap-laitetta, olisin nukkunut rattiin
olin uniapnea kuntoutuksessa anttolan hovissa ja sieltä sain runsaasti tietoa mm uniapnea on krooninen sairaus ,
painon hallinta kuuluu osana hoitoon
terveellinen ruokavalio myös
ja liikunta

sydämelle vaaraksi

Ja hoitamaton uniapnea saa aikaan sydän- ja verisuonitauteja. Sydän joutuu hirvittävälle rasitukselle. 12 vuotta on CPAP-laitteen kautta hengitetty, enkä yhtään yötä suostu nukkumaan ilman laitetta. Kerran unohtui kotiin, ja pakko tulla reisusta yhden yön jälkeen takaisin, kun en saanut yhtään nukuttua ja olin päivällä niin riivatun väsynyt ettei jaksanut kunnolla eväänsä liikauttaa.

oireita?

Olen nyt saanut ajan lääkärille n. kuukauden päähän, kun vihdoin viimein sain sen tilattua kun epäilen itselläni olevan uniapneaa.

Ensin ajattelin, että oireet sopisivat kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta ne arvot oli kohdallaan.

Nämä oireet kai on aika tyypillisiä uniapneasta kärsiville: voimakas kuorsaus ja välillä täydellinen hiljaisuus (miehen kertomaa), aamulla kurkku karhea, pieni päänsärky koko päivän (sellainen pieni, johon ei viitsi edes särkylääkettä ottaa), väsymys, alakulo, itkuisuus (pikku asioista), unet, joissa on veden alla hengittämättä, ja yleinen vetämättömyys, ei oikein töiden jälkeen jaksa kuin pakolliset kotityöt.

Painoindeksi mukaan olen lievästi ylipainoinen, ja läski on vatsan seudulla, sekä kaulalla leuan alla.

Nyt on taas vähän toivo herännyt, että josko apu löytyis.

Mun oirelistani

Hups, kun ei ole tullut täällä käytyä.

Mun oirelistani oli tällainen: Öisin heräilin vähän väliä 10-15 minuutin välein mielettömään hikeen ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa, joka paikka vapisi kuin lampaan saparo, ja aina pissatti, vaikkei pissaa riittänytkään kuin lusikallinen. Silti virtsatietulehdusta ei ollut. Herätessä oli tunne, kuin olisi tukehtunut. Jos joskus unta näki, ne olivat aina lähes painajaisia.

Kurkku aina kipeä, kuin puukko olisi siellä pystysässä. Kun kävin lääkärillä, ei siellä mitään muuta ollut, kuin mekaanisesta ärsytyksestä punainen ja ärtynyt (siis kuorsauksen aiheuttama).
Kauhea kuorsaus, ja kuolaus, sen vähän unen aikana, mitä ehti nukahtaa 11-15 minuutissa. Ja ainainen väsymys. Jos olisi 5 minuuttia pitänyt istua kuuntelemassa vaikka jotain luentoa, siinä ehti jo ottaa unet.

Liikennevaloissa ehti ottaa unoset. Autolla ajo oli järkyttävää, kun aina väsytti. Sitä yritti sitten syödä vaikka voileipää, eväitä, että se piristäisi hetkeksi, ja niinhän se teki, mutta sen hetken jälkeen entistäkin rajumpi uupumus. Leipähän uuvuttaa vieläkin enemmän.

200 km:n matkalla saattoi mennä toisinaan aikaa jopa 10 tuntiakin, kun vähän väliä oli pakko pysähtyä torkahtamaan, kun auto ei meinaa tiellä pysyä eikä omalla kaistallaan. Ja kuitenkaan ei pysty nukkumaan, se oli sellaista koiran unta, muutama minuutti 3-4 minuuttia vaipui uneen ja taas havahtui. Maailman suurimpiin ihmeisiin kuuluu, että selvisin kuitenkin liikenteestä kolaroimatta, koskaan ei sattunut mitään vaikka jouduinnkin ajamaan vuositasolla sellaista 30-36 000 km. Mutta kyllä se oli tuskien taivalta.

Hävetti, kun missä vaan hetkeksikään istahti, oli läpät heti silmillä, eli nukahtamassa. Joo, päänsärkyä mullakin esiintyi jonkinverran. Sydän tuntui olevan tosi lujilla, ja sydänvikahan minulla nyt onkin.
Joo, niin se munkin ukko sanoi, että välillä piti oikein odottaa, että kuolenko, kun lakkaan hengittämästä. Niitä hengityskatkoja oli kuka ties jumalaton määrä. Siihen maailman aikaan vielä omalla alueella lääkäritkään eivät uniapneasta juurikaan paljoa tienneet. Jos olisivat tienneet ja ymmärtäneet, olisivat pistäneet tutkimuksiin. Mutta unilääkettä vaan määräsivät, joka pahensi tilanneeta. Eikä niistä mitään apua ollut. En koskaa jäänyt unilääkkeen käyttäjäksi kokeilujen jälkeen.

Elämä sujui kuin pilviverhon takana, sellainen sumea olo, järki jäässä, muisti huono, havaintokyky heikko. Ja aina rättipuhkipoikki. Vain välttämättömistä asioista yritti jotenkuten selvitä, sekin hirvittävää taistelua jaksamisen kanssa.

Kun sitten näin tietoiskun televisiossa uniapneasta, välittömästi tartuin puhelimeen ja tilasin ajan. Siihen aikaan oli vielä Haagan neurologian klinikka, ja siellä homma hoidettiin.
Jo eka yönä pystyin nukkumaan 5 tuntia yhtäjaksoisesti, kunnes maski luisui sierainten eteen, ja heräsin tukehtumisen tunteeseeen.

CPAP-laitteen saanti hävitti 60-70 %:senttisesti kipuja. Hapen puute teki minulle myös hirvittävät kivut. CPAP laite on sellainen kaveri, joka on yhtä välttämätön, kuin vesi.

Tutkimuksiin

Nyt olen käynyt lääkärillä, joka katsoi kurkkuun, korviin ja nenään. Keukoröntgen on otettu ja keskiviikkona saan unipatjan kotiin. Siitä sitten selviää onko väsymykseni syy uniapnea.

Vielä vähän aikaa pitää jaksaa...

Uniapnea

Joo se happivajaus aiheutti ainakin minulla kovia rintakipuja sekä sydänvaivoja. CPAP-laite ei sopinut minulle niin nyt ollut apneakiskot käytössä niin rintakivut hävisi. Kiskot on tosi helppo käyttää. Mittautin viime viikolla sairaalassa ollessa hapetusarvon niin se oli 95%. Pääsin juuri työkyvyttömyyseläkkeelle Rakennusliiton avustuksella. Sairauksia on muitakin mutta pitivät vaan työkykyisenä mutta kun annoin asian liiton tuomarille niin tuli eläke aika äkkiä.

Uniapnea voi olla kohtalokas

Tervehdys! Suhtautukaa kaikki vakavasti uniapneaan. Uniapnean on todettu joissain tutkimuksissa olevan yhteydessä jopa aortan repeämään (aortan dissekaatio). Miehelläni on todettu uniapnea ja nyt hän kärsii myös aortan dissekaation jälkitilasta. Uniapneaa pystytään hoitamaan tehokkaasti, menkää hakemaan apua!

cpap

Viime yö oli ihan mukava, ku sai tapeltua remmit kohilleen.

Tietoa uniapneasta

http://www.uniapnea.fi

Löytyy perustietoa uniapneasta. Uniapnea on löydettävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska ajan myötä aiheuttaa paljon sairauksia.

Uni on lääke.

CPAP auttaa postamaan uniapnean haitat

Apua, tukea ja tietoa uniapneasta löytyy sivuston www.cpap.fi keskutelupalstalta.

CPAP-laite on meille monille täysipainoisen elämän ehto.

seksiä cpap laitteen kanssa

hain laitteen itselleni tänään. onko kukaan harrastanut seksiä cpap laite päällä, onnistuuko? ,voisin kuvitella olon olevan kuin darth vaderilla.
Mutta eikö silloin valvota, kun harrastetaan seksiä? Miksi silloin pitäisi olla CPAP naamalla?
Onneksi olen sinkku, tosin jos löytäisi urospuolisen apneetikon =)-
Molemmilla maski naamassa :) Kehuinkin sairaalassa laitetta hyvin romanttiseksi.
Minä en tosin pysty edes lukemaan se naamari päässä. Mainoskuvissa niin tapahtuu.
Nyt vaan nukahdan joskus kun olen lukemassa/katsomassa telkkaa. Siinäpä se maski jää laittamatta.
Minulla todettiin vakava uniapnea, yli 50 hengityskatkoa tunnissa. Hieman luku ihmetyttää koska vaimo sanoi että hengityskatkoja on silloin tällöin, ei todellakaan noin usein. Ihan mielenkiinnosta nauhotin muutaman yön ja tulos oli tasainen kuorsaus ja muutama hiljainen hetki.
Minulla ei ole mitään oireita (paitsi se kuorsaaminen ja hengityskatkot) ja olen käyttänyt cpap laitetta pari kuukautta. Tuntuu typerältä käyttää koko härveliä koska en tiedä kuinka oloni voisi tästä parantua? Tuntuu että joku siinä testissä on mennyt vikaan. Ei päiväväsymystä, ei päänsärkyä, ei nukahtelua yms. Onko kellään vastaavaa tilannetta
Mulla on ollut cpap-laite vuoden. Menin tutkimuksiin, koska olin kerran yöllä tukehtua hengityskatkoksen takia. Tutkimuksissa minulla todettiin suunnilleen saman verran hengityskatkoja kuin sinulla, mutta ainoat oireet minullakin olivat kuorsaus ja hengityskatkokset.

Sain cpap-laitteen ja olen nyt käyttänyt sitä vuoden. Hyviä puolia: en kuorsaa eikä yöllä ole hengityskatkoksia. Puoliso saa nukkua rauhassa ilman, että hänen tarvitsee miettiä hengitänkö vai enkö. Paino on lähtenyt putoamaan, ehkä siksi, että nukun paremmin.

Hengityskatkokset ovat vaarallisia, joten kai se on hyvä, ettei niitä ole enää. Suvussani on paljon kuoltu sydänvaivojen takia, mietin, ovatkohan ne johtuneet osittain uniapneasta.

En ole käynyt kuntouksessa, vaikka sellaisesta voisi olla hyötyä.
kysyisin onko c pap laite hiljaisempi kuin, kaksoispaineventilattori, laite,eli joka puhaltaa sisään ja ulos kun 3 v.Tyttären Tyttäreni herää sen ääneen vieressäni.

kiireesti vastausta odottava.:)
Minulla on nyt kolmas laite kotonani vuoden 1997 jälkeen. Ensimmäinen oli suuri ja harmaa ja metelöi kuin traktori. Oli pakko ottaa, mitä he tarjosivat siellä klinikalla.
Se laite lakkasi sitten toimimasta ja sain toisen, jossa oli väärä paine ja vinkui hirvittävästi käytettäessä. Kolmas aparaatti, jonka antoivat on ollut käyttökelpoinen jo vuosia. Vain hiljainen hurina kuuluu käytettäessä. Maskit, kun kuluvat, ne täytyy itse ostaa, mutta itse aparaatin sain ilmaiseksi.täällä Ruotsissa.
Jokohan kohtapuoliin Suomessa aletaan ottaa pois ajolupia uniapnean takia? Siihen vähän viittailtiin eilen teeman dokumentissa, jossa englantilaismies oli lääkärissä cpap-laitteen kanssa ja lääkäri tarkasti tilanteen laitteen lukemien perusteella. Onkohan se niin että niitä laitteita jaetaankin niin hövelisti juuri sen takia, että halutaan lähinnä tarkkailla apneatyyppejä, että milloinka niiltä voisi ottaa ajoluvan vekka? Laite ei paranna, mutta sen avulla hoidokki luovuttaa itsestään viranomaisille helposti käsiteltävää tietoa, johon vedoten voidaan kansalaista kyykyttää mielin määrin. Vai näyttävätkö hoitajat laitteen tallentamat lukemat laitetta käyttävälle potilaalle? Siinä teeman ohjelmassa julistettiin, että monissa maissa rattiin nukahtaminen aiheuttaa enemmän kolareita kuin rattijuopumus. Näin voidaan dokumenteilla ohjailla kansalaisten mielipiteitä ja perustella niitä ilmaiseksi kotiin annetun tarkkailulaitteen avulla.

Varokaa sidi, teitä tarkkaillaan!
Ainakaan Resmedin kaksoispaineventilaattor S9 ei pidä kummoistakaan ääntä. Pientä suhinaa pitää.
mullakin on s9 laite pitää pientä suhinaa mut ei häiritse nukkumista .
en nuku yhtään yötä ilman cpap laitetta se on tehkas eikä päivällä väsytä yhtään yöt on rauhallisia.
Nyt kun cpap.fi suljettiin ja korvattiin uniklubi.fi:llä kuoli jutustelu jokseenkin kokonaan, mutta FB:ssä pyörii ryhmä https://www.facebook.com/groups/444780342283394/
ja eräs vanha cpap.f:n jäsen on pystyttänyt uuden ilmaisen (ja enemmän vanhaa cpap,fi:tä muistuttavan) sivuston: http://uniapnea.foorumi.eu/
Minulla on ollut samat oireet kuin "väsyneellä keski-ikäisellä naisella", jopa tuo uni siitä, että on veden alla hengittämättä. Tosin unessa siihen oli aina jokin "looginen" syy, kuten se, että yritin piiloutua takaa-ajajilta järveen. Parikymmentä vuotta on tullut kärsittyä väsymyksestä, joka on viime vuoden aikana pahentunut huomattavasti. En jaksa tehdä kuin palkkatyön ja kotityöt minimissään, eli kissan ruokkiminen ja pyykin peseminen. Kaikki muu on jäänyt - siivoaminen, ruoanlaitto, harrastukset, sosiaalinen elämä. Olipa siis helpotus saada vihdoin diagnoosi, keskivaikea uniapnea. Tähän asti on vain suositeltu terveellistä ruokaa ja liikuntaa. Mutta kun on niin väsynyt, ettei jaksa edes kävellä ulkona tai kierrellä kaupassa etsimässä niitä terveellisiä ruoka-aineksia! Monta kertaa päivässä huokaan: "Kauheeta kun mua väsyttää, ei tää voi olla normaalia, ei ihminen voi olla koko ajan näin väsynyt!". Kun tätä yrittää selittää muille, kommentit ovat tyyliä "Muakin väsyttää koko ajan" ja "Sun pitäis harrastaa liikuntaa." CPAP-maski tulossa, toivottavasti saan sen pian!!

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Viikon keskustelluimmat

Tietoa mainosten kohdentamisesta