Tuleva asukaskokous

moulu.22

Hei,

kaipaisin asianmukaisia neuvoja asukaskokouksen pitäneiltä henkilöiltä, että miten kokous tulee käydä pöytäkirjan mukaan läpi. Pöytäkirjaanhan tulee merkitä kokouksessa paikalla olevat henkilöt, kokouksessa käsiteltävät asiat jne..

Mutta olen tilanteessa itse täysin ensimmäistä kertaa, enkä ole liioin kovin varma mitä pyötäkirjaan pitää kirjoittaa ko. asia koskee piha-alueen viihtyisyyden luomista eli hallituksen kanssa pitää päästä yhtämielisyyteen mitä piha-alueelle halutaan ja ne esille nousseet toiveet tulee listata pöytäkirjaan, entä mitä kaikkea muuta sinne tulee merkitä?

Pitääkö sitä tietää jo pöytäkirjaa täyttäessä mahd. kulut jotka hankkeesta syntyy, vai selvitetäänkö ne vasta pöytäkirjan kirjoittamisen jälkeen, kun tiedetään se yhtämielinen toive mitä tullaan tekemään. Talkoot pidetään asukkaiden kesken eli ulkopuolista apua emme pyydä ja kyseessä on osaomistus asunnot. Nämä asiat on itselle hieman uusia, enkä tiedä miten kokousta tulisi lähteä vetämään, mutta jos täältä saisi jotain pieniä vinkkejä, jotka auttaisivat asiassa.

T: puheenjohtaja

6

1164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merkataan

      pöytäkirjaan. Sinulla ei ole hätää, koska sihteeri tekee pöytäkirjan, joka yleensä on isännöitsijä. Tuohon kulujen muodotumiseen voidaan merkata että että: pihaviihtyyden kunnostamiseksi käytämme 4000euroa.ja jos ei rahasta puhuta niin voidaan merkata: että taloyhtiön hallitukselle annetaan vapaat kädet ja he tekevät tarjouksia tuotteista ja päättävät sitten hankkia parhaakseen näkemät tavarat.
      Kun tuotteista on saatu tarjous voi hallitus pitää pihalla asukkaiden kesken pienen palaverin jossa sitten kysellään asukkaiden mielipiteitä.

      Kun meillä tehtiin taloyhtiöön aitaremontti asettiin summaksi 30.000euroa, hallitus teki tarjouspyyntöjä, ja tarjouspyyntöjen jälkeen pidimmi pihalla asukkaiden kesken palaverin jossa kerroimme hinnan ja tekijän, sekä aitojen muodon.

    • hallituksen jäsen

      kaikki paperille ja paperit talteen että tulevat sukupolvet näkee mitä on päätetty.
      itse olen hallituksen jäsen ja nyt papereita tutkiessa on käynyt ilmi että niitä on hukassa viimeiset 23v.
      laadimme asukaskyselyn tarpeista ja toiveista kolmannes palautettiin
      tee siinä sitten päätöksiä kaikkien parhaaksi. työt taloyhtiön parhaaksi koetamme tehdä talkoilla , säästäen kustannuksissa, viimeisin oli sauna remontti taloyhtiössä, se tuli maksamaan 709e, jos se olisi teetetty urakoitsialla hintaa olisi kertynyt 5400e

    • Mikä on?

      Mikä on asukaskokous?
      Onko se jokin vuokrataloissa oleva asukastoimikunta, jolla ei ole mitään päätäntävaltaa, vaan ainoastaan oikeus esittää joitakin ehdotuksia?

      Itsellä ei ole kokemusta kuin yhtiökokouksista, joissa päätetään periaatteessa kaikki taloyhtiön asiat, mutta mikä on "asukaskokous"?

    • 1 epätietoinen

      Haluan myös tietää mikä on asukaskokous asunto-osakeyhtiössä? Järjestääkö asoy kokouksen vai järjestääkö sen joku yksittäinen talon asukas asoy:n hallinnon ulkopuolella ilman talon hallituksen ja isännöitsijän tietoa asiasta? Voisiko joku täsmentää tällaisen kokouksen laillista asemaa taloyhtiössä?

      • Kaappaus tekeillä?

        Kokouksia voi järjestää kuka tahansa ja niissä voi käsitellä taloyhtiön asioitakin, mutta tuollaisella kokouksella ei ole mitään päätäntävaltaa eikä asemaa yhtiön hallinnossa. Päätökset tekee yhtiökokous, jonne tietenkin voi tehdä esityksiä ja vuokralaisilla on jopa rajoitettu osallistumisoikeuskin.


    • Voihan niitä

      kokouksia järjestää vaikka joka päivä, mutta ei niillä olemitään merkitystä.Yhtiökokuksessa vasta tehdään ne päätökset kuinka hoidetaan taloyhtiön asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe