Kolme ihmistä on sairastunut kuolemanvakavasti syötyään erittäin myrkyllistä valkokärpässientä.
Kaikki potilaat ovat Etelä-Suomesta, kertoo Helsingin Sanomat. Kolme potilasta on hoidossa HUS:n Kirurgisessa sairaalassa Helsingissä.
Lisäksi neljäs henkilö on hoidossa alueensa keskussairaalassa samanlaisen sienimyrkytyksen vuoksi.
- Meillä olevat potilaat ovat kriittisesti sairaita. Kaksi heistä pystyy puhumaan juuri ja juuri, kolmas voi todella huonosti, toteaa ylilääkäri Anna-Maria Koivusalo IS:lle.
Mikäli myrkytysuhrien dialyysihoito ei tehoa, heille joudutaan tekemään maksansiirto. Elinsiirto ei tosin onnistu, jollei sopivia siirrännäisiä ole tarjolla.
Valkoinen kärpässieni on yleinen sieni metsissä. Sen voi vahingossa sekoittaa metsäherkkusieneen, joka taas on suhteellisen harvinainen.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1723728
Kannattaa olla tarkkana että mitä sieltä metsästä poimii. Ei valkokärpässientä taida voida sekoittaa muuhun kuin tuohon herkkusieneen, mutta silloinkin lajimääritys pitäisi olla todella hyvin hallussa (tai voi käydä samoin kuten tässä tapauksessa).
Kolme kuolemanvaarassa
11
1101
Vastaukset
- vastuu
Tuskin on sattumaa että HS kirjoitti sunnuntaina 23.8. korjauksia kohdassa: "Lauantaina 22.elokuuta sivuilla A3 sienipaikoista kertovan kirjoituksen kuvassa oli valkoinen kärpässieni. Se ei ole parhaimmillaan nuorena, kuten kuvatekstissä luki, vaan se on aina tappavan myrkyllinen."
- Missä vastuu?
Niinpä. Ensin väärä kuva valtakunnan suurimmassa lehdessä, ja heti sen jälkeen myrkytysten aalto. Onko tämä Hesarin uusi tapa tehdä uutisia? Kuka ottaa vastuun, vai meneekö päätoimittajan vastuu savolaishuumorin puolelle: kun hesari kirjoittaa, vastuu on lukijalla.
- Ruma mies
Missä vastuu? kirjoitti:
Niinpä. Ensin väärä kuva valtakunnan suurimmassa lehdessä, ja heti sen jälkeen myrkytysten aalto. Onko tämä Hesarin uusi tapa tehdä uutisia? Kuka ottaa vastuun, vai meneekö päätoimittajan vastuu savolaishuumorin puolelle: kun hesari kirjoittaa, vastuu on lukijalla.
Kieltämättä ajallinen yhteys viittaa siihen, että HS:n kuvalla on ollut yhteys myrkytyksiin. Virhe oli sen laatuinen, että korjaus olisi pitänyt julkaista näkyvämmin.
Myrkytysten määrään on tietysti vaikuttanut myös se, että valkokärpässieniä näyttää tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan.
Silti ihmetyttää, mitä sienioppia nämä myrkytyksen saaneet ovat elämänsä aikana saaneet. Kautta historian kaikki mahdolliset oppaat ovat toitottaneet valkoisen kärpässienen vaarallisuutta. Ei kai kukaan lähde poimimaan sieniä lehtiartikkelista saadun tiedon varassa? - Ruma mies
Ruma mies kirjoitti:
Kieltämättä ajallinen yhteys viittaa siihen, että HS:n kuvalla on ollut yhteys myrkytyksiin. Virhe oli sen laatuinen, että korjaus olisi pitänyt julkaista näkyvämmin.
Myrkytysten määrään on tietysti vaikuttanut myös se, että valkokärpässieniä näyttää tänä vuonna olevan enemmän kuin koskaan.
Silti ihmetyttää, mitä sienioppia nämä myrkytyksen saaneet ovat elämänsä aikana saaneet. Kautta historian kaikki mahdolliset oppaat ovat toitottaneet valkoisen kärpässienen vaarallisuutta. Ei kai kukaan lähde poimimaan sieniä lehtiartikkelista saadun tiedon varassa?"Silti ihmetyttää, mitä sienioppia nämä myrkytyksen saaneet ovat elämänsä aikana saaneet. Kautta historian kaikki mahdolliset oppaat ovat toitottaneet valkoisen kärpässienen vaarallisuutta. Ei kai kukaan lähde poimimaan sieniä lehtiartikkelista saadun tiedon varassa?"
Jaha, tämä kysymys sai vastauksen TV-uutisissa 26.8. Myrkytyksen saaneet ovat maahanmuuttajia, jotka varmaankaan eivät ole olleet valkokärpässienen myrkyllisyyttä koskevan tiedonlevityksen kohteena.
Ja Hesarikin näyttää vapautuvan vastuusta.
- Valkokärpässienihän
lienee Suomen myrkyllisin sieni, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Ja olen lukenut jostakin, että se on myös yksi maailman myrkyllisimmistä sienistä.
- nyt59
Jo 5 vuotijaana opetettiin valkoisen kärpässienen myrkyllisyys tekemällä siitä kärpäsen ruokaa ja raatoja tuli sen jälkeen en ole paljon sieniin kajonnut on sitä muutakin syötävää riittänyt.
- Vaarallinen kärpästuho
nyt59 kirjoitti:
Jo 5 vuotijaana opetettiin valkoisen kärpässienen myrkyllisyys tekemällä siitä kärpäsen ruokaa ja raatoja tuli sen jälkeen en ole paljon sieniin kajonnut on sitä muutakin syötävää riittänyt.
Olen kuullut punaisen kärpässienen käytöstä kärpästen torjunnassa. Lautaselle kuulema pantiin punakärpässientä ja kärpäset (muka) kävivät sitä maiskuttelemassa ja menehtyivät.
Ikinä en ole kuullut, että joku ihan valkokärpässientä olisi kotiinsa raahannut. Mene ja tiedä? Sehän on niin myrkyllinen, että käsistäkin, jos sitä on kosketellut, voi saada myrkytyksen. - ertert..............
Vaarallinen kärpästuho kirjoitti:
Olen kuullut punaisen kärpässienen käytöstä kärpästen torjunnassa. Lautaselle kuulema pantiin punakärpässientä ja kärpäset (muka) kävivät sitä maiskuttelemassa ja menehtyivät.
Ikinä en ole kuullut, että joku ihan valkokärpässientä olisi kotiinsa raahannut. Mene ja tiedä? Sehän on niin myrkyllinen, että käsistäkin, jos sitä on kosketellut, voi saada myrkytyksen.kun sieniä on tonnikaupalla metsässä, niin kuka estää jättämästä jokaikistä valkoista sientä syömättä. Luulisi loppuvan myrkytykset..no ei ..onhan siellä seitikit ja muut, mutta silti. Kaupassa herkkusienet tuoreena ei maksa niin paljoa, että riskien minimoiminen luulisi olevan vain itsesuojeluvaistoa. Jos nyt kuoli sienestäjänä tunnettu henkilö Hämeenlinnassa, niin ei tuo tuntemus liene kovin hääppöistä edes harrastajilla.
- juhky
Vaarallinen kärpästuho kirjoitti:
Olen kuullut punaisen kärpässienen käytöstä kärpästen torjunnassa. Lautaselle kuulema pantiin punakärpässientä ja kärpäset (muka) kävivät sitä maiskuttelemassa ja menehtyivät.
Ikinä en ole kuullut, että joku ihan valkokärpässientä olisi kotiinsa raahannut. Mene ja tiedä? Sehän on niin myrkyllinen, että käsistäkin, jos sitä on kosketellut, voi saada myrkytyksen.ei valkokärpässienen myrkky ole "tarttuvaa" eikä vesiliukoista. Eli käsistä ei voi saada myrkytystä. Eri asia on jos käsiin jää kappale sientä ja se menee vahingossa suuhun ja sen nielee.
- Jokunen
Niin maailman myrkyllisin sieni on se kavalakärpässieni...
- Jokunen
Juhky on oikeassa. Ei käsistä voi mitenkään saada myrkytystä. Täyttä hölynpölyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k994204Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k483008Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3062667Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622232- 721476
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761334- 951235
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911121- 771078
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?621019