Mitä ihmettä! Aloittaako Törmä taas tanssit Joensuussa? Sehän olisi tosi mukava uutinen meille tanssimisesta tykkääville. Tällaisia huhuja on alkanut liikkua ja myös Jenni oli asian maininnut paikallisradiossa. Itse en kuullut asiaa. Onko jollain parempaa tietoa asiasta?
Tietolähteen mukaan lattia oli hiottu ja lakattu kuluneella viikolla eikä ehtinyt kuivaa perusteellisesti.
Edellä mainittu "lika"oli lattiasta irronnutta lakkaa.
Eiköhän lattia kuiva ensi lauantaiksi jolloin luisto paranee.
Muuten, porukkaa oli paljon.
Näin ymmäsin minäkin.
Viikon lämpökuivattelu ei saanut tanssilattiaa tanssillisesti ideaaliksi. Eiköhän luisto ole ensi lauantaina jo paree.
Huimat avajaiset kuitenkin oli, huippuhieno tanssipaikka, huippuhyvät esiintyjät, nam, tätä lisää!
Hieno paikka, vaikka hieman nuhjuinen (kultavuosinaan ollut vielä hienompi), lattia oli todella hyvä, harvoin tulee tuollaisia vastaan, hyvät palvelut, sopivasti porukkaa. Kannatti ajaa lumituiskussa vajaa 200km! Negatiivista oli homeen haju, joka haisi vielä vaatteissa kotiin päästyäni. Musiikki ei kuulu lavan takareunalle hyvin. Ehkä jo ensi viikonloppuna uudelleen.
Olisipa se kiva
Kansan vain tulisi päättää että se pysyisi hengissä. Sehän on kiva paikkana.Tulisi vaihtelua ja talveksi vaihtoehto.
Kaksi orkesteria ja väkeä hirmuisesti.
Edellä mainittu "lika"oli lattiasta irronnutta lakkaa.
Eiköhän lattia kuiva ensi lauantaiksi jolloin luisto paranee.
Muuten, porukkaa oli paljon.
Viikon lämpökuivattelu ei saanut tanssilattiaa tanssillisesti ideaaliksi. Eiköhän luisto ole ensi lauantaina jo paree.
Huimat avajaiset kuitenkin oli, huippuhieno tanssipaikka, huippuhyvät esiintyjät, nam, tätä lisää!
Kaukaa on kiva käydä niin ei tarvitse miettiä pikkuasioita. Tulkaapa mukaan.
Jukka Hallikainen orkestereineen oli mainio.
Talven viimeiset on sitten ensi lauantaina.