Yhdysvalloissa asiaa on tutkittu, vaikuttavuus on aivan olematonta, siitä voi olla haittaakin. Silti veronmaksajien rahoja syydetään miljoonia tälläiseen humpuukiin, aivan käsittämätöntä.
Kriisiterapeutit ovat kuin haaskalintuja. Aina kun jotain ikävää tapahtuu saapuvat he paikalle tarjoamaan "apuaan". Loistava bisnes, asiakkaat tietysti tarvitsevat vuosikausien terapian koska veonmaksajat mukisematta maksavat. Kyllä olisi aika tehdä loppu tälle kuppaamiselle, jokainen ostakoon omilla rahoillaan vaikka mitkä terapiat mutta yhteisiä rahoja ei pidä humpuukiin käyttää!
Kriisiterapia on humpuukia
11
488
Vastaukset
- Hyötyä kokenut
Jokaisessa asiassa on sekä hyvät että huonot puolensa. Todellisessa avun tarpeessa olleille tai oleville kriisiterapiasta kuitenkin koetaan olevan yleisemmin enemmän hyötyä kuin haittaa.
- Jokelamaniac
Mitä kriisiterapia on viime kädessä? Se on kriisin herättämien tunteiden läpikäymistä toisen kanssa, kokemusten jakamista ja puhumista - joka tässä tapauksessa järjestetään ammattilaisten johtamana.
Et kai oleta, että ihmisten tulisi olla puhumatta tapahtuneesta, käsittelemättä tunteitaan? Et kai myöskään oleta, että amatööri olisi jotenkin automaattisesti ammattilaista parempi tässä suhteessa?
Kriisiterapiaa voidaan toki kehittää, ja tullaan kehittämäänkin. Mutta tämä on kokonaan eri asia kuin ketjun aloittajan näkökulma - tämä kun haluaa kieltää tukevan olkapään kriisiin ajautuneelta.- Kysyn vaan
On se ihmeellistä että ihmiskunta on tähän päivään saakka selvinnyt kun ei aikaisemmin ollut näitä ns. ammattilaisia kertomassa miten ihmisen pitää surra!
- Jokelamaniac
Kysyn vaan kirjoitti:
On se ihmeellistä että ihmiskunta on tähän päivään saakka selvinnyt kun ei aikaisemmin ollut näitä ns. ammattilaisia kertomassa miten ihmisen pitää surra!
Ennen oli yhteisöllisiä instituutioita, joita noudatettiin. Ajateltakoon tässä esimerkiksi ns. itkijänaisia, joidenka tarkoitus oli pukea sanoiksi menetyksen kokeneiden suru. Kun tämän kaltaiset, itsestään syntyneet instituutiot ovat kadonneet, on jouduttu tilanteeseen, jossa yksilö jää monesti melko yksin, avuttomaan tilaan. Tätä yritetään sitten ammattiavun kautta korvata.
- Näin on
Jokelamaniac kirjoitti:
Ennen oli yhteisöllisiä instituutioita, joita noudatettiin. Ajateltakoon tässä esimerkiksi ns. itkijänaisia, joidenka tarkoitus oli pukea sanoiksi menetyksen kokeneiden suru. Kun tämän kaltaiset, itsestään syntyneet instituutiot ovat kadonneet, on jouduttu tilanteeseen, jossa yksilö jää monesti melko yksin, avuttomaan tilaan. Tätä yritetään sitten ammattiavun kautta korvata.
Eikös nämä kriisiterapeutit ole yksityisyrittäjiä, kun valtio/kunta on laskunmaksajana on itsestään selvää että terapian pitää kestää vuosikausia.Itse tämän "diagnoosin" kun tekee niin kyllä töitä piisaa! Aivan uskomatonta veronmaksajien rahojen tuhlausta, vaikuttavuus on olematonta, silti siihen syydetään rahaa. Yhdysvalloissa asiaa on tutkittu, tulokset ovat selvät, ei hyötyä tai jopa haittaa.
Että oikein ammattilainen auttaa surussa, tuo on kyllä täyttä huuhaata. Ainoa mikä auttaa on aika, ei mitkään humpuukimaakarit! - Jep...
Näin on kirjoitti:
Eikös nämä kriisiterapeutit ole yksityisyrittäjiä, kun valtio/kunta on laskunmaksajana on itsestään selvää että terapian pitää kestää vuosikausia.Itse tämän "diagnoosin" kun tekee niin kyllä töitä piisaa! Aivan uskomatonta veronmaksajien rahojen tuhlausta, vaikuttavuus on olematonta, silti siihen syydetään rahaa. Yhdysvalloissa asiaa on tutkittu, tulokset ovat selvät, ei hyötyä tai jopa haittaa.
Että oikein ammattilainen auttaa surussa, tuo on kyllä täyttä huuhaata. Ainoa mikä auttaa on aika, ei mitkään humpuukimaakarit!Ja samalla varmistetaan että resurssit ei riitä niille jotka terapiasta (yleensä) oikeasti hyötyisivät. Kriisiterapeutit saavat julkisuutta jonain ihmeellisinä sankareina vaikka tosiasiassa kriisiterapeutit on niitä joiden kyvyt ei riitä oikeiden asiakkaiden auttamiseen.
- Näin on
Siis aina kun joku kuolee tai muuta ikävää tapahtuu pitää kutsua kriisiterapeutti paikalle. Hän kertoo mitä pitää tehdä, miten surusta pääsee mahdollisimman nopeasti eroon. En minä ole terapiaa kieltämässä mutta siihen ei pidä veronmaksajien varoja käyttää.
Voisit muuten kertoa tutkimuksista joiden mukaan kriisiterapiaan käytetyt rahat ovat tehokasta ja vaikuttavaa. On niitä muita, paljon tähdellisempiä rahareikiä. - Saako apua
Viis vuotta vanha kultakalani kuoli, olen aivan lohduton, en tiedä miten jaksan eteenpäin. Mistä voin saada kriisiterapiaa, eihän se maksa mitään, kai valtio/kunta hoitaa laskun? Luulisin että terapiaa ehkä kaksi kolme kertaa viikossa, muutaman kuukauden ajan auttaisi pääsemään pahimman yli...
- 112.112.11130009
aina mennään sata vuotta jäljessä oli sitten mikä vuosisata tahansa.
http://www.youtube.com/watch?v=dLU1eRh9FUM
Ihmiset ovat olleet ja tulevat olemaan aina ja ikuisesti lääketieteen koeihmisinä.Ihmettelen vain kuinka kauan tällaisia lääkekokeiluja ja muita vastaavia saadaan tehdä vakuuttamalla niiden muka jotain auttavan. - about them._._
koko homma.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8545528/40455054 - *****
tiedämmekin, niin kaikki terapiat ovat humpuukia ja ovat aikansa eläneet. Helppoa rahaa niille, jotka uskottelevat terapioiden auttavan ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on636773- 686762
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1465424Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504473En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204089Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53640- 373218
- 283143
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris702752Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta392250