Diabetes, dieetti ja hypotermia

kv3052

Jouduin tällaiseen tilanteeseen jo dieettini päätyttyä. Kokovartalokramppiin mistä oli leikki kaukana. Liikuntakyky hävisi. Vaimon avustamana pääsin sitten lämpöiseen kylpyyn, jossa tunnin oltuani paikat rauhoittuivat, pahinta oli tärinä raajoissa. Lääkettä ei ollut muuta kuin Ibuxinia ja Frenadolia ja tietysti
kuumaa juotavaa, join kuumaa vahvaa maitoa. En usko kyseessä olevan mikään sairauden, vaan kovan dieetin jälkiseurauksia (10 kk). Olin jo monta päivää syönyt n. 1400 kcal. Dieetin aikana 800-1100 kcal/vrk. Putosihan paino kanssa 47 kg, 103:sta 55,9 kg:aan ja olo on ollut mitä loistavin. Jaksoin lenkkeillä 5-10 km/päivä. Nyt herää kysymys, pettikö METFORMINA-lääke, vai vaikkutaako asiaan ihonalaisen rasvakerroksen kokonaan häipyminen. Sisäelimissä sitä tietty vielä vähän on, ennekuin ne muotoutuvat uudelleen. Metformina on ollut erinomainen lääke , se on pitänyt verensokerin siinä 98-104 välillä tilanteesta riippumatta, olen syönyt tai en. Nyt tietysti dietiin päätyttyä olen reippaasti syönyt hedelmiäkin Kakia, ciruelaa, omenaa ja chirimoyaa, mutta vastapainoksi sitten kuivattua vuoristosikaa.
Diabetekseni on II-tyypin, eikä siitä ole ollut ongelmaa aikaisemmin. Voihan olla että tämä kaikki johtuu vain
dieetistäni. Eihän se elimistä ole heti imu päällä syömisten kanssa. Nyt on vain kakki voimat tipotiessään,
ennenkuin palautuu krampeista.
Onko kenelläkään tähän viisasten kiveä.

2

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiastasi

      Onnittelut valtavasta painonpudotuksesta. Asut ilmeisesti Espanjassa metforminan ja verensokerin mittayksikön mg/dl perusteella. Suomessa puhutaan metformiinista ja verensokereinen osalta mmol/l. Nuo verensokerisi ovat suomalaisittain 5,4-5,8 mmol/l ja siis erinomaiset.

      Painonpudotus on ollut nopeata, 47 kg/10 kk. Tämä on voinut johtaa puutoksiin, jos dieetti ei ole tarkkaan suunniteltu. Voi olla joko proteiinien tai rasvan puutosta makrotasolla. Proteiineja on saatava joka tapauksessa tarvittava määrä, jotta lihakset ja muukaan elimistö ei kärsi. Rasvaakin on saatava, koska elimistö tarvitsee tietyn määrän välttämättömiä rasvahappoja. Mikrotasolla voi olla hivenaineiden tai vitamiinien puutosta.

      Vaikea sanoa, mikä on lopullinen syy. Ainakin magnesiumin puute voi aiheuttaa kramppeja. Korjaantuu Mg-tableteilla. Kehottaisin joka tapauksessa turvautumaan lääkärin apuun, koska laboratoriokokein saisi paljon selville tilanteesta.

      Painon ja verensokereiden pitämiseksi kurissa neuvoisin rajoittamaan hiilihydraatteja. Parhaimmillaan ne olisivat vähähiilihydraattisia kasviksia, joita sitten onkin syötävä runsaasti ja monipuolisesti puutosten estämiseksi. Viime kädessä verensokerimittari kertoo hiilihydraattien siedon.

      • Veijo

        Mikä dieetti??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2854
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      531
      2696
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1875
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1857
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1689
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1342
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      61
      1149
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1112
    Aihe