AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / Mikähän mulla on?

Mikähän mulla on?

28 Vastausta 1 848 Lukukertaa
Eli homma alkoi siitä, kun kolmisen vuotta sitten minua rupesi hirveästi väsyttämään. Kävin lääkärissä, ja hemoglobiinin huomattiin olevan jotakin 117, kun se on minulla aina ollut päälle 140. Lekuri oli yksityinen ja olin vieraalla paikkakunnalla, joten muita testejä ei tehty, kun oletettiin väsymyksen johtuvan hemoglobiinista. Sen jälkeen olenkin syönyt rautatabletteja muutaman kuurin, kun hemoglobiini aina laskee kuurien välillä. Olen käynyt lääkärillä muutaman kerran, mutta vastaus on aina se, että väsymys ym. johtuu lääkkeistäni. Mulla on siis diagnosoitu psyyken ongelmia (persoonallisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö), minkä vuoksi syön masennuslääkkeitä sekä antipsykootteja, ja ihan kaikki fyysiset oireeni selitetään aina johtuvan noista lääkkeistä.

Psykiatri teetätti jossain välissä verikokeita, ja niissä kaikki arvot kilpirauhanen mukaan lukien olivat normaaleja. No, jokin aika sitten huomasin, että olen vielä tavallista väsyneempi ja hengitykseni on jollain lailla pinnallista ja tiheää, ja näistä syistä johtuen minulla on välillä niin huono olo, että pitää vain maata paikallaan. Muut oireet, jotka on selitetty masennuksella ja lääkityksellä ovat muistiongelmat, sumuinen olo sekä voimattomuus. Kuitenkin pulssini on pikemminkin liian korkea kuin matala, eikä ääneni ole madaltunut. En myöskään ole ylipainoinen. Kalpeudesta minua aina huomautellaan, ja äitini mielestä minulta on lähtenyt hiuksia (?). Voisikohan minulla olla kilpirauhasen vajaatoiminta? Se on kuitenkin mitattu joskus vuosi sitten, jolloin oireet olivat jo alkaneet, ja silloin arvo oli normaali. Pitäisikö se mittauttaa uudestaan? Uskon kyllä, että osa ongelmistani johtuu mielen häiriöistä, mutta koko ajan minusta on tuntunut, että minussa olisi fyysisestikin jotain vikaa, on vain vaikeaa saada lääkäreitä uskomaan se. Mitäs, jos kilppariarvo ja muut arvot ovat edelleen ihan normaaleja?

Kysypä se "normaali" arvo

Jos TSH:si (oletan, että se on se ekana mitattu) on viitteen yläpuoliskossa on hyvin mahdollista, että sulla on jo kilpirauhasperäisiä oireita. Uusi koe ois joka tapauksessa hyvä ottaa ja T4V kans tutkia, jotta saa paremman kuvan (TSH ei ole aukoton testi, vars. kun viiteraja näin laaja).
Mitähän nuo arvot ovat olleet?

Mittauta TSH T4V (T3V) TPO ja TyglAb niin selviää.

Hyvä kirjoitus

Asiallista tekstiä ja arvovaltaisesta lähteestä. Kiitos linkistä.

Jos oma lääkäri - joka monilla on terveyskeskuksen yleislääkäri - tuijottaa vain labra-arvoihin huomioimatta potilaan vointia ja oireita, on hyvä printata tämä ja antaa lääkärille.

Minut pidettiin vuosikaudet liian pienellä Thyroxin-annostuksella ja kärsin tavattomasti väsymyksestä, alakulosta, aloitekyvyttömyydestä, kuivasta ihosta ja silmistä ym. vajaatoiminnan oireista. Nyt olen Thyroxinin ja Liothyroninin yhdistelmälääkityksellä ja voin huomattavasti paremmin kuin ennen "Lion" aloitusta. Jos pelkällä Thyroxinilla ei saavuteta hyvää oloa, kannattaa vaatia yhdistelmähoitoa.

Mitä muita oireita sinulla on?

Lääkärinkin on todella vaikea monesti tiedostaa, mikä on syynä potilaan väsymykseen ja masennukseen, psyykkiset häiriöt, niiden hoitoon käytettävät lääkkeet vai kilpirauhassairaus. Maailman sivu moni ihminen on leimattu masentuneeksi tai mielenvikaiseksi, kun syy oikeasti onkin kilpirauhasen ali- tai ylitoiminta. Se, onko oireittesi taustalla myös kilpirauhassairaus, kannattaa ehdottomasti selvittää, sillä kilpirauhasen ali- tai ylitoiminnat ovat vakavia sairauksia, jotka voidaan hoitaa. Mitkä sinun TSH ja T4V-arvot olivat? – Se, että on kilpirauhassairaus, ei tietenkään pois sulje erillisten, muista syistä johtuvien psyykkisten sairauksien tai neuroosien olemassaoloa.

Tutki itseäsi, onko sinulla kilpirauhasen ali- tai ylitoiminnan oireita.
Alitoiminnan oireita ovat esimerkiksi:
- hidas syke
- alhainen ruumiinlämpö
- kuiva iho ja silmät
- kuukautishäiriöitä, pitkä kierto (jos siis olet nainen)
- palelet helposti, tarvitset enemmän vaatteita kuin kanssaihmiset
- ylipainoa
- ummetusta
- hiusten lähtöä
- väsymys, aamulla on vaikea päästä jalkeille
- ajatus katkeilee
- univaikeuksia
- alakuloa, masentuneisuutta, apatiaa, aloitekyvyttömyyttä
- alhainen hemoglobiini, anemiaa
- ym.

Kilpirauhasen ylitoiminnan oireita ovat esimerkiksi nämä:
- hermostuneisuus
- väsymys ja heikotus
- sydämen tykytys ja rytmihäiriöt
- hengenahdistus
- lämmin ja kostea iho
- painon putoaminen
- ruokahalun lisääntyminen
- suolen toiminnan vilkastuminen
- hikoilu
- heikentynyt lämmönsieto
- käsien vapina
- hauraat helposti irtoavat hiukset
- lyhyt kuukautiskierto
- silmäoireita

Kilpirauhanen vaikuttaa elimistön toimintoihin hyvin laajasti. Se säätelee muiden hormonien toimintaa. Siksi myös oireita voi olla monia, mutta kaikilla ali- tai ylitoimintaisilla ei ole kaikkia oireita. Esimerkiksi, vaikka alitoiminta aiheuttaa yleensä lihomista, voi alitoiminnasta kärsivä olla hoikkakin. Lääkityillä vajaatoimintaisilla ei aina tiedä, onko annostus mennyt ali vai yli, kun yhtaikaa voi olla sekä ali- että ylitoiminnan oireita.

Pyydä lääkäriltä otettavaksi myös T3V. ( Voi olla, ettei suostu.) Se on kilpirauhasen aktiivinen hormoni, joka säätelee aivojen välittäjäaineita. Elimistön pitäisi muuttaa T4:ta T3:ksi, mutta kaikilla tämä muunto ei toimi normaalisti. Stressi esimerkiksi vaikuttaa muuntoa heikentäväksi. Vaikka T4 olisi normaali, voi T3 olla alentunut ja silloin aivot eivät saa tarpeeksi välittäjäaineita.

Myös pimeys vaikuttaa aivojen välittäjäaineen serotoniinin määrään. Siksi osa ihmisistä masentuu tai masennus pahenee kaamosaikana. Kirkasvalolaite auttaa monia kaamosmasentujia, mutta kaikille se sovi. Valohoito voi esimerkiksi laukaista manian kaksisuuntaista mielialaoireyhtymää sairastavalla.
Lisää valohoidosta esimerkiksi sivulta: http://www.valohoito.fi/art/konsensus.htm (Huom. kohta silmälääkärin tutkimuksia koskevia suosituksia, jossa maininta valolle herkistävistä psyykelääkkeistä.)

TSH:n pitäisi mieluummin olla 2 tai alle. Lääkityillä on yleensä parempi olo, jos arvo on max 1. Mutta koska entinen raja-arvo on 4, lääkärisi on voinut pitää arvoja 2-4 normaaleina. Mikä arvosi olivat, kun ne otettiin vuosi sitten? Vaadi printti labrakokeista ja säilytä ne itselläsi myöhempää vertailua varten. Potilaan vointi ja oireet pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon diagnoosin teossa ja hoidosta päätettäessä. Vaikka arvosi olisivat vielä viitealueella, mutta lähellä sen ääripäitä jommassa kummassa päässä, on syytä aloittaa hoito, jos on oireita. (Lue endokrinologi Matti J. Välimäen kirjoitus nimimerkin Yks vaan antaman linkin sivulta.)

Anemia on oire, ei erillinen sairaus. Suomessa anemia on nykyisin harvinainen. Siksi yleisimmissä monivitamiinitableteissa ei ole mukana rautaa. Anemia on yksi kilpirauhasen alitoiminnan oire, mutta muitakin syitä on. Tosin sinulla se on hyvin lievä ja voi johtua yksinkertaisesti C-vitamiinin vähäisyydestä. Syö päivittäin hedelmiä ja jos se ei nosta hemoglobiinia, nauti purkista C-vitamiinia, mieluiten tasaisesti imeytyvässä eli depot-tabletti-muodossa. Rauta vaatii imeytyäkseen C-vitamiinia. Toinen mieleen tuleva syy anemiaan on runsaat ja/tai tiheät kuukautiset, jonka voi aiheuttaa esim. kilpirauhasen ylitoiminta.
Hain labralapun, ei minulta olekaan otettu kilpirauhasarvoa vuosi sitten, vaan edellinen kerta taitaa olla neljän vuoden takaa kun olin osastohoidossa masennuksen takia. Niitä arvoja en kyllä muista, mutta olivat normaalit ilmeisesti. Tuo väsyneisyys alkoi myöhemmin, kerran töistä lähtiessäni huomasin että jalat painavat kuin lyijy eikä meinaa jaksaa kävellä bussipysäkille. Siitä lähtien on ollut ongelmaa väsymisen kanssa. Muita vajaatoiminnan oireita tuosta listasta olisivat palelu, alakulo, masentuneisuus, apatia, aloitekyvyttömyys, alhainen hemoglobiini, hiusten lähtö, kuiva iho. Mutta on sitten taas samoja oireita mitä ylitoiminnassakin, ainakin sydämen tykytys ja hengenahdistus sekä käsien vapina. Eniten kyllä vaivaa väsymys, nukuin viime yönä noin 10 tuntia ja tuntuu, että koko ajan voisi vain nukkua. Olisi kiva, kun sille löytyisi joku syy ja asian voisi hoitaa. Lääkäriajan yths:lle saisin vasta kuukauden päähän, mutta kuulemma terveydenhoitaja voi määrätä joitain kokeita, toivottavasti myös tuon kilpirauhasen.
En tiedä, minkä kaupungin YTHS:ssä käyt, mutta ainakin Helsingissä on sisätautilääkäri. Varaa aika mieluummin sellaiselle. Tuntee kilpirauhasasiat syvällisemmin kuin yleislääkäri. Epäilen, että terveydenhoitaja voisi kirjoittaa lähetettä kilpirauhaskokeisiin, mutta kokeile. Jos hän ei sellaista anna, mutta saat ajan lääkärille, lähetä hänelle kirje (paperi- tai s-postilla) etukäteen, jossa kuvailet oireitasi ja pyydä lähetettä kilpparikokeisiin, jotta niiden tulokset olisivat valmiina, kun menet vastaanotolle. (Ekalla kerralla kannattaa varata kaksoisaika.)

Oireesi ovat niin sekalaisia, että paras jättää diagnoosin teko lääkärille labrakokeiden valmistuttua.

Voit pyytää vanhat labratulokset sairaalasta, jossa ne otettiin 4 vuotta sitten. Olet oikeutettu saamaan ne ja ne lähetetään sinulle postissa kotiin, jos et itse pääse hakemaan (asut ehkä eri paikkakunnalla). Tai kysy arvot puhelimessa. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ne arvot olivat eli oliko TSH alle 2 vai alle 4 ja mikä oli T4V. Molemmat kokeet on pakko ottaa. (Luithan Välimäen kirjoituksen?) Vaikka kokeet otettiin 4 vuotta sitten, toimii ne vertailuarvoina uusille kokeille. Näkee, onko muutosta.

Luithan kirjoitukseni ja linkin kirkasvalohoidosta? Pimeys väsyttää ja masentaa monia ilman, että on kilpirauhasen alitoimintaa. Omakohtaisesti tiedän, että valohoito auttaa väsymykseen ja kaamosmasennukseen, mutta ennen kuin ostat hoitovalaisimen, tarkista, ettei lääkkeesi ole sillä valolle herkistävällä listalla. Satsaa laadukkaaseen laitteeseen, sillä se on monivuotinen hankinta. Tuijota sitä kaupassa lähietäisyydeltä jonkin aikaa, jotta vältyt ostamasta huonoa, sellaista, joka häikäisee tai välkkyy aiheuttaen migreenin. Hyvää hoitovalaisinta voi katsoa suoraan herkkäsilmäinenkin. - Ota valohoitoa aamulla tai aamupäivällä, mutta ei illalla.

Jotta et väsy niin yksinkertaisen asian takia, kuin alhainen verensokeri, pidä se tasaisena jakamalla päivän ruoat 5-6 ateriaan.
Kuulostaako siis siltä, että minulla voisi olla vikaa jossain, muuallakin kuin kuvitelmissani? Vai voivatko psyykelääkkeet aiheuttaa nuo kaikki oireet? Kuitenkin olin jo pari vuotta syönyt niitä ennen esim. yletöntä väsyneisyyttä. Voihan se pimeydestäkin johtua, mutta tuo eka väsymyskohtaus tuli keskellä kesää ja on siis vaivannut suurin piirtein siitä lähtien.

Paras mennä tutkimuksiin

Mielestäni - ja minä olen maallikko - sinussa voi olla tai voi olla olematta muutakin vikaa kuin psyykevaivat ja niihin määrättyjen lääkkeiden haittavaikutukset. Etenkin väsymys voi johtua masennuksestasi ja psyykelääkkeistäsi tai monesta muusta syystä. Muutettiinko lääkitystäsi kesällä, jolloin väsymyksesi alkoi?

Koska myös esimerkiksi kilpirauhassairaudet aiheuttavat väsymystä ja monia muita oireita, menisin lääkärille selvityttämään asian. Palelu, kuiva iho ja hiusten lähtö ovat fyysisiä oireita, joita on vaikea selittää psyykkisellä sairaudella. Toisaalta tervekin voi joskus palella, olla tyypiltään kuivaihoinen ja normaalisti ihmiseltä putoaa noin 100 hiusta päivässä, joskus enemmänkin - etenkin kuumetaudin jälkeen. - Oletko tutkinut lääkkeittesi sivuvaikutusluetteloa, löytyykö sieltä niitä oireita, joita sinulla on ja jotka voisivat aiheutua myös kilppariviasta?

Kilpirauhassairaus voi hiipiä hitaasti tai alkaa yhtäkkiä kilpirauhasen akuutin tulehduksen myötä. Siksi vanhat labra-arvot eivät kerro tämän hetkistä tilaasi. Kärsitkö yllä mainitusta fyysistä oireista jo ennen kesää vai ilmestyivätkö ne yhtaikaa väsymyksen kanssa?

Vaikka kilpirauhassairautta ei sinulta löytyisi, voisit olla huoletta sen suhteen, kun asia olisi tutkittu. Siksi varaisin ajan lääkärille - ja varmuuden vuoksi en heti kättelyssä kertoisi psyykesairaudesta, jotta oireita ei heti laiteta sen piikkiin. Jos kilpparistasi löytyy vikaa, se pystytään hoitamaan ja ehkä silloin psyykelääkitystäsi voidaan ajan kanssa vähentää tai lopettaa kokonaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä ei pääse eroon väsymyksestä ennen kuin lääkitys on saatu tasapainoon.
Tuo kesä mistä puhuin oli siis kolme vuotta sitten. En muista tarkkaa lääkitystäni tuolloin mutta sitä aina hieman muutellaan, samoja pillereitä olen kuitenkin syönyt. Sivuvaikutuksissa mainitaan kyllä väsymys ja voimattomuus, mutta outoa, etteivät ne vähene, vaikka lääkitystä on vähennetty viime aikoina. Tänään yritin harrastaa liikuntaa, kävin thaiboxingin alkeiskurssin keväällä ja sitä ennen harrastin monta vuotta taekwondoa ja karatea ja olin aika hyvässäkin kunnossa, nyt minun piti lähteä puolen tunnin päästä pois kun en jaksanut pitää pistareita ylhäällä, kun ne tuntuivat painavan tonnin. Pari kommentoi, että näytän kalpealta ja huonovointiselta ja minun pitäisi varmaan lähteä. Siispä lähdin, kun en jaksanut tehdä mitään. Mikähän minua nyt sitten vaivaa. En ole nyt harrastanut toviin muuta liikuntaa kuin kävelyä, mutta luulisi että jaksaisin vähän pitempään kuin puoli tuntia tuollaista hieman rankempaa liikuntaa, kun ennen, esim. keväällä, ei ole ollut ongelmia tauoista huolimatta.

miahh

Mutta ei minulla varmaan ainakaan vajaatoimintaa ole, kun pulssi on levossakin 100.

Toisilla nousee

syke vajaallakin.
Jospa sulla onkin kilpirauhasen ylitoiminta, ei laitoiminta. Siinäkin on väsymys oireena ja pulssi korkea. Ei kannata jäädä kovasti miettimään vaan hakeutua tutkimuksiin.

kilpirauhasleikkaus takana..

minulla leikkaus takana n.15v sitten ja lääkitys siitä lähtien,välillä lääk.annosta nostettu/laskettu,nyt ollu suht.pitkään samalla annostuksella.. olo väsynyt,virkeä,palelee,hikoiluttaaym kaikkea mahdollista,masennuslääk.ollu kesäkuusta-09
yöunet sitä sun tätä,sairaslomalla masennuksentakia,keskusteluissa/lääkärillä käyn..
kilp.rauh.arvoja seur.n.puolen-vuoden välein,väliin tiheämmin,rupesin miettii kun aina vaan
katottu t4v ja tsh,pitäisköhän otattaa esim.t3v,tpo en ole kuullutkaan noista koskaan..
eka kertaa selailin näitä kesk.sivuja mielenkiinnosta ja asiallista keskustelua tuntuu olevan,
joskus ajat.että olen yksin näitten vaivojen ym.kanssa.mut empä olekkaan..

Jos sulla ei ole

rauhasta eivät kilpirauhasen vasta-aineetkaan oo varmaan ongema. T3V on hyödyllinen tietää, jos on huono olo vaikka TSH ja T4V näyttäis hyviä lukemia (TSH vaikka 1 kieppeillä ja T4V selvästi viitteen yläpuoliskossa). Jos TSH:ssa ja T4V:ssäkin parannettavaa (TSH viitteen puolivälin yläpuolella ja T4V viitteen puolivälin alapuolella) kannattaa eka kokeilla lääkityksen nostoa.

Kokeile yhdistelmälääkitystä Thyroxin + Liothyronin

Hei, kilp.potilas

Se T3V kannattaa otattaa. Kaikilla ei saada hyvää hoitotasapainoa pelkällä Thyroxinilla. Nostoissa voi tulla liikatoiminnan oireita, kun väsymys saadaan kuriin.

Luitko ylempänä mainitun endokrinologi Matti J. Välimäen hyvän kirjoituksen linkistä?:
http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?id=61
Lue erityisesti sen viimeinen kappale hoidon yksilöllisyydestä ja Liothyroninista.

Olen tasapainoillut Thyroxinilla vuosikymmeniä eikä hyvää annostelua pelkällä Thyroxinilla löytynyt. Nyt olen Thyroxinin ja Liothyroninin yhdistelmälääkityksellä ja voin paljon paremmin. (Thyroxin on synteettistä T4-hormonia ja Liothyronin synteettistä T3-hormonia, joka vaatii Lääkelaitoksen erikoisluvan, maksaa 10e/vuosi.) Yhdistelmälääkityksellä poissa ovat krooninen väsymys, aivosumu, unihäiriöt ja korkeilla Thyroxin-annoksilla esiintyneet sydämen tykytykset ja silmäoireet. Suosittelen lämpimästi Liothyroninia kokeiltavaksi. - Printtaa Matti J. Välimäen kirjoitus yllä mainitusta linkistä mukaan lääkärin vastaanotolle etenkin, jos olet yleislääkärin potilas, sillä he ovat tottuneet hoitamaan kilpirauhasen vajaatoimintaa vain ja ainoastaan Thyroxinilla.

Lisää tietoa kilpirauhassairauksista ja niiden hoidoista löytyy kilpirauhassairaiden omalta sivustolta www.kilpirauhasfoorumi.fi. Sinne on syytä rekisteröityä käyttäjäksi, niin pääsee käsiksi syvällisempiin tietoihin ja kohtalotoverien kokemuksiin. Se on hyvä sivusto.
Sain pari vuotta sitten otetut kilpirauhasarvot, TSH oli 3.05 ja T4-V 11.1. Nämä on siis olleet vissiin normaaleja vai?
Ja siis labran viitearvot ovat tsh 0.4-4.5 ja t4v 9.6-17.1
Jankkaan vielä, eli nuo ylläolevat arvot olikin otettu neljä vuotta sitten ja kaksi vuotta sitten, kun väsymys alko enemmän haittaamaan, oli tsh laskenut 0,95:teen. Tarkoittaakohan tuo yhtään mitään. Verikokeeseen olen kyllä menossa uudestaan.

Tulehdus voi heitellä arvoja

Noi arvot TSH 3.05 ja T4V 11.1 ovat vielä viitearvojen sisällä, mutta vajaatoimintaan päin. Joku lääkäri voi suostua kirjoittamaan Thyroxinia kokeeksi noillakin arvoilla, jos potilaallla on selviä vajaatoiminan oireita. Mutta sullahan on sekaisin vajaa- ja ylitoiminnan oireita. Esim. sydämen tykytyksiä voi tulla kummastakin.

Kun TSH sinulla myöhemmin oli laskenut 0,95:een, oli se itse asiassa laskenut hyvälle tasolle, joten silloin sinun olis pitänyt kaiken järjen mukaan olla virkeämpi. Terveen ihmisen TSH on noin 2,5. Mutta mikä oli samaan aikaan T4V? On ehdottoman tärkeää, että otetaan molemmt kokeet.

Jos sulla on kilpirauhastulehdus, krooninen autoimmuunityreodiitti tai ohimenevä esim- viruksen aiheuttama, TSH ja T4V voivat heitellä. Yritä saada lääkäri seuaamaan TSH ja T4V -arvojasi ja otattamaan myös kilpirauhasen vasta-aineet. Ne paljastavat mahdollisen tulehduksen 80% tapauksista. Täyden varmuuden saa vasta koepalasta. - Onko kaulallasi tuntunut kipua tai onko kurkku kosketusarka?

lisäys

Unohtu vielä sanoa, että kun kilpirauhanen menee vajaalle, TSH nousee ja T4V laskee, ja ylitoiminnassa päinvastoin.

Nämä ovat olleet vajaatoimintaan

kallellaan.

Sain

uusimmat arvot, tsh 2,8 ja t4-v 15. Eli vissiin ihan hyvät. Hemoglobiini oli 128, edellisellä kerralla se oli 148. Olen vähän pettynyt, koska jos vika olisi ollut kilpirauhasessa, olisi se ainakin voitu korjata ja pääsisin väsymyksestäni. Varasin ajan yksityiselle, mutta luultavasti sekin sanoo, että olen masentunut/ syön liikaa lääkkeitä/ molempia. Kuitenkin syön nyt vain yhtä väsyttävää lääkettä (antipsykootti), jonka annos puolitettiin muutama kuukausi sitten, ja olen syönyt ko. lääkettä jo viisi vuotta, ja käyttö-ohjeessa sanotaan, että väsymystä esiintyy hoidon alussa. Eikä sen pitäisi vaikuttaa lihasvoimiin ja hengitykseen.

T3V voi olla vajaalla, vaikka TSH ja T4V normaaleja

TSH on virallisen viitteen sisällä, mutta nykytiedon mukaan yläraja tulisi olla 2,5, joten sun TSH on aavistuksen koholla. Sun arvot ovat heitelleet ja sulla on oireita, joten vaadi, että sulta otetaan myös T3V ja kilpirauhasen vasta-ainekokeet. T3V on kilpirauhasen aktiivinen hormoni, ja vaikka nuo TSH ja T4V olisivat normaaleja, voi T3V olla alhaalla ja se aiheuttaa väsymystä ja muita oireita. Kilpirauhanen on syytä tutkia perinpohjaisesti. Sun tapauksessasi pelkät TSH- ja T4V-kokeet eivät riitä!

Voisitko jättää nykyisen masennuslääkkeen pois ja käyttää sen sijaan esim. sitalopraamia (=hydrobromidina), joka on selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä (SSRI) tai jotain vastaavaa? Sen pitäisi piristää eikä väsyttää. Jos serotoniinitasosi on alhainen johtuen kilpirauhasesta ja alhaisesta T3V:stä, pieni annos sitalopramiinia ei auta vaan annoksen on oltava reilu.
Jos tarkemmat tutkimukset osoittavat kilpirauhaslääkityksen aiheelliseksi, saatat päästä kokonaan irti masennuslääkkeistä.

Onnea. Toivon, että tervehdyt.

Kiitos

neuvoista, mitä minun siis pitäisi sanoa psykiatrille, kun menen ensi kerran, se ei kuitenkaan tiedä kilpirauhasjutuista mitään..siis varmaan laittaa lähetteet labraan, jos pyydän, mutta mitä pitäisi pyytää?

Kävin

tässä välissä tosiaan yleislääkärillä, se katsoi minua vähän säälivästi ja kyseli, että mitäs lääkkeitä syönkään ja varmaan tämä vuodenaika väsyttää..suostui kuitenkin hullua miellyttääkseen laittamaan B12- vitamiinikokeen, se oli 253.
Jos käyt psykiatrilla etkä psykologilla, niin pyydä T3V-koe.
Psykiatri on lääkäri.

Joo

kyllä se on viimeiset kolme vuotta ollut psykiatri. Luin tuolta, että T3V ei kerro paljon mitään ilman vasta-aineita? Tietääköhän se, mitä tehdä, jos sanon vaan, että haluan tuon t3v:n ja vasta-aineet, vai pitääkö ne luetella erikseen? Kun näköjään sitä joutuu itse diagnosoimaan itsensä, etsimään kokeet ja lääkkeet.
 /   /  /  /  / Mikähän mulla on?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta