Miten kestätte tappioputket?

raaazeri

Aloittaessani nettipokerin pelaamisen noin 1,5v sitten, en IKINÄ olisi voinut arvata miten henkisesti raskasta hommaa tämä on. Siksi ihmettelenkin, miten esimerkiksi ammattilaisilla ei hajoa pää tuohon touhuun. Minulla on nyt viimeaikoina ollut aivan uskomaton downswing päällä (tänäänkin -10bin). Pelaan pelkästään turnauksia, pääosin sittareita mutta hyvin harvoin tulee kokeiltua myös MTT, ennen pelasin niitäkin useammin mutta sitten kyllästyin siihen samaan kaavaan: Rakennat pinoasi tasaisesti koko turnauksen ajan, pelaat täydellistä pokeria, kunnes noin 10-20 sijaa ennen bubblea joku vetää sinusta ohi, jonka jälkeen tilttaatkin sitten koko stäkkisi pois ennen rahasijoja. 3 tuntia hukkaan eikä käteen jäänyt sentin senttiä.

Takaisin sittareihin, hyvä esimerkki tältäkin päivältä: Kyseessä on 10 dollarin sittari, saan heti alkuun selvän johdon. No, sitten eräs italialainen sankari osuu 3 kertaa 3-outtiseensa minua vastaan, saman helvetin sittarin aikana, tiputtaen minut lopulta bubblella. Suljin äkkiä koneeni ja teki vain mieli oksentaa. Vaikka elantoni ei (onneksi) ole kiinni pokerissa, tämä on minulle vain harrastus, tappiot tuntuu silti aivan uskomattoman pahoilta. Varsinkin, kun se johtuu yksinkertaisesti paskasta tuuristasi. Jos putoan turnauksesta oman virheen takia katson vain peiliin ja sanon että pelaistpa paskasti, mutta en vain kestä enää kun minua huonommat mutta onnekkaammat pelaajat vievät rahasijat nokkani edestä. Pokeri saa minut masentuneeksi, mutta silti en pysty lopettamaan, ajattelen vain että pakkohan onnettaren on joskus oltava minuakin vastaan suotuisa. Vaan huonoltapa näyttää.

Miten te kestätte pidempiä downswinejä? Tiedän sen jo nyt, että minusta tuskin ikinä olisi ammattilaiseksi, sillä häviäminen ottaa vaan niin uskomattoman koville. Varsinkin, kun tiedät että taitojesi puolesta rahojen pitäisi nimenomaan päätyä sinun eikä vihujen taskuun.

13

1056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varoittaja

      Lopeta pelaaminen ja sinun ei tarvitse kestää ainaisia tappioputkia. Säästyvät rahat ja mielenterveys.

      Ja pieni tarkennus vielä tuohon loppuun. Ei ne rahat mene vihulle kuin väliaikaisesti, sillä lopulta kaikkien rahat päätyvät pokerisaitille rakena. Nettipokerissa voittaa vain pokerisaitti. Mieti nyt, haluatko oikeasti rahoittaa jollekin baanisaarelle perustetun pokerisaitin omistajia.

      • aloittaja

        ..ole niin helppoa kun luulet. Tiedän, että pystyn pelaamaan voitollista pokeria, mutta huono tuuri musertaa minut täysin. Avasin muuten juuri kaksi sittaria, mikä osoittautui virheeksi, sillä toisesta putosin kun vihu osui 4-outtiseensa ja toisessa oli täysi korttikuolema koko pelin ajan, kunnes viimein käteen AK, työnnän merkit keskelle 7 big blindillä, saan maksun QT:ltä (vihulla oli noin 200 merkkiä enemmän kuin minulla, ja maksaa all in-korotukseni tuolla kädellä vaikka en ollut pelannut kättäkään koko sittarin aikana). Osun kunkkuuni flopissa, ja huokaisen jo helpotuksesta mutta vihu tulee sitten ohi takaoven suoralla. Tämä on jotain niin uskomatonta. En ikinä ole kokenut mitään vastaavaa. Viimeiseen viikkoon ei ole tainnut olla yhtäkään voitollista sessioita. Voin niin pahoin etten tiedä mitä tehdä. Lopettaminen on vaikeaa juuri sen takia, koska pystyväni päihättämään vihut, jos nyt edes käteni kestäisivät ollessani 90% suosikki. Mutta kun ei kestä niin minkäs teet.

    • PLoo

      Turnauksissa, jopa sittareissa tuo varianssi on välillä melko rajua. Itse olen pelaillut normi 6-max sittareita aikanaan melko paljonkin ja sellaiset 20 binin tappioputket olivat oikeastaan ihan normaalia. Samaa ovat kertoneet käytännössä kaikki muutkin sittareita jopa ammatikseen pelanneet/pelaavat.

      Jos tilttaus on ongelma, niin yritä ensin tehdä sille jotain. Itselleni tuo oli myös varsinkin alkuaikoina hieman ongelma, mutta siitä olen päässyt eroon lähinnä siedätyshoidon ansiosta.. :-D

      Vaikea sanoa suoraan että millä tasolla sinun peli on, mutta yritä vain kehittää sitä edelleen. Jos ICM ja SAGE ei ole tuttuja, niin niihin kannattaa tutustua heti ensiksi. Ne auttavat sinua pelaamaan matemaattisesti paremmin joka helpottaa varsinkin silloin kun pelataan siitä että mille rahasijalle ollaan menossa. Eiväthän nuo tietenkään poista sitä ongelmaa, että kaverit vetää aina toisinaan niissä arvonnoissa ohi, mutta ne auttavat pääsemään pitkässä juoksussa paremmille rahasijoille, joilla sitten hieman kompensoidaan niitä tappioita.

      On kai sinulla muuten taloudelliset edellytykset pelata niitä pelejä mitä pelaat? Jos nimittäin pelaat liian isoa peliä, niin se vaikuttaa todella paljon siihen miten kovasti ihminen stiimaa tappioista.

      Voithan myös kokeilla välillä jotain muutakin peliä, esim. ihan käteispöytiä.

      • semipro2

        Ammattilaiset (muun muassa pokeritiedon sivuilla bloggaajat) puhuvat jopa 200 binin peräkkäisestä downswingistä. Siinä matkan varrella on ollut tasojen alennuskin jottei menisi kokonaan katki.

        Nettipokeri tuntuisi toimivan juuri niin kuin saitin tuloksen maksimoimiseksi sen tulisikin toimia eli annetaan.. otetaan.. otetaan.. annetaan.. otetaan.. otetaan..

        Puheet siitä että 10% on voitollisia on jokseenkin liioiteltua. Todellisuus on jossain tuossa 3-5 % paikkeilla.

        Itse olen kolmella saitilla noin 3,5% parhaan joukossa ja kuluva vuosi on silti raskaasti tappiollinen.

      • PLoo
        semipro2 kirjoitti:

        Kyllä tuo väite että 10% pelaajista olisi selkeästi voitollisia on minunkin mielestä liioittelua ja varmasti joku 5% on jo huomattavasti lähempänä. Toki break-even pelaajia on aika paljonkin, mutta silti suurin osa on sellaisia jotka häviävät jatkuvasti.

        Niin ja periaatteessa noista break-even pelaajistakin iso osa on rakebackin ansiosta tavallaan voittavia.

      • +-0
        PLoo kirjoitti:

        Siinä on strategiat sun muut jutut ihan puppua,kun on tappio tai voitto putkessa.Nimittäin tappio putkessa ei yksinkertaisesti voi voittaa ja voittoputkessa voittaa huonommillakin korteilla.Tulee just noita uskomattomia onnenkantamoisia.Tosin tulee kyllä hyviä korttejakin jatkuvasti.

      • +-0
        +-0 kirjoitti:

        Niin ja tappioputkessa,jos tulee esim. AA niin kellään muilla ei ole mitään joten saat yleensä blindit sujona.

      • PLoo
        +-0 kirjoitti:

        Siinä on strategiat sun muut jutut ihan puppua,kun on tappio tai voitto putkessa.Nimittäin tappio putkessa ei yksinkertaisesti voi voittaa ja voittoputkessa voittaa huonommillakin korteilla.Tulee just noita uskomattomia onnenkantamoisia.Tosin tulee kyllä hyviä korttejakin jatkuvasti.

        No periaatteessahan tuo on täysin totta mutta täytyy myös ymmärtää että strategioiden ja todennäköisyyksien tulokset näkyvät vasta sitten kun takana on tarpeeksi paljon käsiä. Yhden jaon voi voittaa pelaamalla päin persiitä ja hävitä pelaamalla täydellisesti. Sama pätee myös johonkin muutaman tuhannen käden jaksoihin. Todennäköisyydet ovat vain arvioita, joissa matemaattisesti lasketaan että miten usein joku asia keskimäärin tapahtuu. Esim. jos pelaat hold'emia, niin ei se joka 220. käsi ole AA vaikka todennäköisyys niin kertookin.

        Sitten kun on joku 100k pelattua kättä, voidaan vähän tarkemmin tutkia että miten se oma strategia on toiminut.

        Ei ne strategiat ole "puppua" olipa sitten minkälainen "putki" hyvänsä pelissä menossa. Hyvät strategiat toimii pitkässä juoksussa tuottavasti. Ei pidä liika (jos ollenkaan) keskittyä siihen että häviääkö vai voittaako rahaa vaikkapa parin tuhannen käden aikana. Kannattaa vain keskittyä siihen että pelaa oikein..

        No joo ja onhan se niinkin,että jos olet pelannut mielestäsi hyvin ja häviät ei se ihan niin paljon vituta.

      • PLoo
        +-0 kirjoitti:

        No joo ja onhan se niinkin,että jos olet pelannut mielestäsi hyvin ja häviät ei se ihan niin paljon vituta.

        Näinhän se menee. Varsinkin aloittelijat miettivät aivan liikaa sitä että miten esimerkiksi yksittäinen pelisessio menee rahallisessa mielessä vaikka ainoa asia millä on merkitystä on se, että miten hyvin/huonosti tuli pelattua. Tämä liiallinen tulosorientoituminen vaikutta monesti myös siihen miksi loppujen lopuksi todella harvasta pelaajasta tulee hyviä tai edes kohtuullisia pelureita.

        Eli kun aloittelija pelaa tappiollisen session, se hävitty raha v***ttaa siellä päässä niin paljon, ettei ole minkäänlaista kiinnostusta siinä mielentilassa alkaa jotain käsihistorioita kahlaamaan läpi. Sitten kun aloittelija pelaa vuorostaan voitollisen session. hän on niin innoissaan siitä voitetusta rahasta ettei malta selata niitä käsiä. Saattaapa vielä luulla että nyt kun tuli voittoa, niin tuli myös pelattua hyvin, vaikka totuus voi olla aivan toinen.

    • Joutsen-27

      Kun koet ensimmäisen 25-30 binnin kuopan ei 10 binniä tunnu enää miltään.
      Miten te kestätte pidempiä downswinejä? pidä tauko ja kun pelaat älä yritä voittaa väkisin
      pelaat vain niin hyvin kuin pustyt ja jossain veiheessa nousu alkaa.
      Kassan pitäisi myös olla sen verran suuri ettei -10binniä vie yöunia.
      50-100 binnin kassa on aika rauhoittava. Eli ei liian suurta peliä kassalle.

      http://rb-rakeback.blogspot.com/

    • tuurilla osuutensa

      No eipä se opiskelua paljon vaadi kun tuurilla seilaa. Kerron oman esimerkin elämäni ensimmäisestä ja viimeisestä pokeriturnauksesta jossa sijoituin 1 sijalle ja voitin yli miljoonan Pokerstarssin micro millions turnauksesta ja totesin sen olevan tuuri peli !. Osallistujia oli jotain yli 30 000 pelaajaa ja sisään osto jotain pari kymppiä, en nyt tarkkaan muista mutta jatkuvasti voitin sellaisilla korteilla joilla ei olisi kuulunut voittaa kun löin all in koko ajan ennen floppia kun en ymmärtänyt silloin vielä että KQ on huonompi käsi ennen floppia vs AA ja muutenkaan en ymmärtänyt mitään potti kontrolleista enkä outeista mutta onko tuolla nyt enään merkitystäkään kun näytti olevan tuuri peli. Mutta all in strategiani näytti toimivan hyvin mukana hyvän tuurini kun löin kokoajan vain jollain paremmilla korteilla kuin 87 all in aina. Enään en pelaa mitään raha pelejä ja nautin vain elämästä ja vietän ``pokeri ammattilaisen elämää`` vaikka kyseinen turnaus oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen. Tälläinen pokeri historiani lyhyesti kerrottuna.

      • LVNz

        Kohtuu hyvin kyllä vedetty, varskinkin kun ottaa huomioon, ettei yhdessäkään PokerStarsin MicroMillions turnauksessa ole ykköspalkintona ollut yli miljoonaa dollaria. WP man.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe