Fantasy sky:n kasvatit.

k-narttu

Meillä on nyt n. 10 kk:n ikäinen narttu (s.8.3.09) Fantasy sky-kennelin k-pentueesta. Olisi kiva kuulla minkälaisia pentuja muilla on kyseisestä tai muusta kennelin pentueesta. Onko kasvattajat olleet teihin yhteydessä, kiinnostuneet koirasta sen kasvaessa. Mitä olette päätyneet harrastamaan koirien kanssa?

Meidän kääkiö on pääosin kiltti mahtavuus, erityisesti kotona meidän kanssa. Vieraita pelkää ja herkuin yritetään sitä opettaa vieraille. Kadulla haukkuu ohikulkijoille ja erityisesti lapsille. Tämä on toki vielä harjotuksen puutetta. Ei ole ikinä tuhonnut kotona mitään, ei edes pari kuukautta sitten tapahtuneen muuton jälkeen, mitä nyt pientä kulman järsintää kun hampaita piti kasvattaa. Mutta eroahdistusta ei ole siis kärsinyt, ilmeisesti nukkuu kotona päivisin. Opetettiin siis olemaan yksin pienestä pitäen.

Alussa lähetettiin pari spostia kasvatajien kanssa, kesän lopulla eivät spostit menneen enää perille. Kotisivutkaan eivät olleet enää syksyllä toiminnassa... Nyt ei ole ollut mitään yhteydenpitoa kesän jälkeen. Sanoivat, että järjestävät pentueelle lonkkakuvauksen n. vuoden päästä.

Olisi kiva kuulla mitä muille pennuille kuuluu ja millaisia niistä on tullut.

33

3946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meilläon

      Meillä on pentu kyseissestä kennelistä. Narttu on nyt 14pvä 7kk. Todella ihana avoin ja ystävällinen saku. Lapsia rakastaa ja kissojen kanssa tulee toimeen. Toiset koirat on maailman paras keksintö sen mielestä, rakastaa siis leikkiä niiden kanssa. Mutta me ollaankin sosiaalistettu pentu alusta asti hyvin, paljon lapsia ja koiria nähty. Aikuiset ihmiset saattaa saada ensin epävarman vuhvun, mutta uteliaisuus voittaa aina :)

      Ollaan oltu todella tyytyväisiä koiran luonteeseen, on siis oppivainen, ystävällinen ja avoin. Eroahdistusta ei ole ollut meilläkään, aloitettiin heti yksinolo harjoitukset kun tuli. Tosin tuhonnut on meillä yhden huoneen tapetit ja sänkynsä, repi runkopatjan aivan silpuksi. Mutta se on turhautumista luulisin, eikä eroahdistusta. Lattiankin(laminaatti) pilasi pissallaan, kun ei millään meinannut oppia sisäsiistiksi :/ Nyt yli viikon ollut sisälle tekemättä mitään, luulen että ollaan voiton puolella asian suhteen :) Näistä huolimatta olen tosi onnellinen koirastamme :)

      Tuo on meitäkin ihmetyttänyt ettei kasvattajaan saa yhteyttä, s.postiin ei vastaa ja tosiaan sivut on kadonneet! En haluisi ajatella pahinta, mutta väkisin miettii kyllä kaikkea. Noh sitten kun on lonkkakuvauksien aika niin kyllä se kasvattaja jostain kaivetaan esiin :) Pakkohan heidän on kuvaukset maksaa kun kauppaan se kuuluu. Meillä siis pentu tullut elokuun alussa, kk sen jälkeen saatiin vielä yhteys kasvattajaan, sen jälkeen ei ole s.postiinsa vastannut :(

      Onko teillä ilmennyt muuten allergiaa? Meillä ilmeisesti vehnä ja nauta allergia, tosin niitä ei ole todettu virallisesti, mutta eipä ole oireita näkynyt kun lopetettiin vehnän ja naudanlihan antaminen. Vanhempien piti kasvattajan puheiden mukaan olla allergia vapaat mutta toki noi hyppää sukupolvenkin yli..

      Me ei vielä harrasteta mitään, paitsi pentukurssi ollaan käyty. Agilityä mietin mutta täytyy katsoa sitten kun se on ajankohtaista. Lähinnä otimme pennun lenkkikaveriksi ja vahdiksi, eli perhekoiraksi. Mutta kyllä tarkoitus olisi ainakin omaan pihaan tehdä agilityrata jossei kursseille lähdetä.

      • tunnenheidät

        Soittakaa heille, heillä on ollut tietokoneen ja s.postin kanssa ongelmia. Eivät ole kadonneet minnekkään, ja auttavat ongelmissa, jos niitä tulee. Puhelimitse yhteyttä, niin asiat selkiytyvät ; )

      • Itse aloittaja

        Pennun ottaessa emme tehneet fiksusti kun emme heti vieneet koiraa lasten kanssa temmeltämään. Toki jo 8 vkoa täytettyään se haukkui ensimmäisen kerran ja vielä lapselle ja siitä se sitten alkoikin. Omaa vikaa on ollut kun ei ole lapsiin totutettu heti alusta alkaen, nyt se menee vähän vaikeammin kun koira on jo niin iso ja koiriin tottumattomat lapset pelkää kun iso koira haukkuu...

        Meidän nartulla ei ole ainakaan vielä tullut esille minkäänlaisia allergioita. Ensimmäisten juoksujen jälkeen ruoka on maittanut vähän huonosti, pitää lisätä joukkoon jotain lisuketta, että menee. Tässä vielä ortellaan, että rupeeko normaalisti syömään vai onko päättänyt lopettaa koko safkan.

        Onko muuten teidän narttu kovapäinen? Meillä nimittäin ollaan koettu aika kovapäisyyttä tuolla neidolla. Nyt voisin jo sanoa, että on vähän "rauhoittunut", varmaan kun varttuu ja oppii paikkaansa paremmin. Kokeillut on rankasti, että ollaanko tosissaan kun käsketään keittiöstä pois tms... Hihnassa vedetään vielä kiitettävästi. Koulutuksessa sekin...

        Meidän piskillä on välillä ollut tapana haukkua toisille koirille enemmän ja välillä vähemmnän. Vielä ei olla täysin varmoja johtuuko haukkuminen koiran sukupuolesta vai koosta vai iholle käymisestä... Koirapuistossa ollaan käyty heti kun rokotukset oli voimassa. Vaikka lähes päivittäin alusta asti käytiin meni noin kuukausi ennen kuin uskalsi olla puistossa oma ittensä. On vissiin vähän tommonen pelkuri tuo meijän oma :D

        Meilläkin sisäsiistiksi oppiminen vei yllättävän kauan, vielä yli puolivuotisena pissaili sisälle... nyt muutamaan kuukauteen ei ole tehnyt mitään, pari vahinkoa on tullut... voipi olla, että johtui juoksuista. Opetinkin namupaloilla pissaamaan ulos yhdessä vaiheessa pennumpana ja siitä ainakin oppi sanan pissalle ja tekee sen nykyään käskystä :)

        Meillä ei tainnu muuten lonkkakuvaus kuulua kauppahintaan, vaan siinä olisi ollut joku 50e:n summa maksettavana. Eri asia paljonko siinä voittaa kun pitää lähteä ajelemaan kotikaupungista pois, vaikka suht. lähellä asutaankin. Missä teidän neito muuten asustaa?

        Olisipa näistä "sisaruksista" kiva kuulla enemmänkin!

      • meilläon
        Itse aloittaja kirjoitti:

        Meillä pentu syönyt todella huonosti 3kk lähtien. Päivän kolmesta annoksesta ehti syömään korkeintaan kaksi, en tiedä mikä oli kun aloitti syömättömyyden. Energiaa sillä silti piisaa ja turkki kiiltää. Nykyään ruokailu on jaettu kahteen kertaan, eikä vieläkään aina syö kaikkea päivälle kuuluvaa ruokaa. Meillä syötiin aluksi royal caninia, mutta koska sitä ei saa täältä meijän kaupungista niin päätettiin, että ostetaan sitä mitä saa, eli Pro Pacia. Raksu merkillä ei ole mitään merkitystä tähän syömättömyyteen meillä, samaa tekee molemmilla. Koira kyttää meillä vaan parempaa ja parempaa, meijän ruoat kyllä kelpaisi vaikka omat on kipossa. Pentu saa raksunsa liotettuna, seassa piimää, raejuustoa, riisiä joskus ja sellaisia koiranmakkaroita/purkkiruokia mitä se voi syödä allergiansa takia. Eli vaihteluakin on, ettei aina saa samaa sekoitusta.

        Kovapäisyyttä on tuollakin, muttei mahdottomasti. Lenkillä lähinnä, tietää ettei saa vetää, mutta silti sitä tekee. Komentaa on pakko välillä hieman "rajummin" ja pudottaa tyttö maan pinnalle, että kuka täällä määrääkään :) Ja kyllä joissain muissakin asioissa, juuri keittiössä olemisesta on ollut muutama taistelu. Luoksetulo jos tyttö lähtee ennen aikojaan paikaltaan kun ollaan käsketty odottaa esim. hihnan pois ottamisen jälkeen, ei meinaa välillä sitten millään tulla takasin. Siis ihan tälläisiä pikku juttua aina sillo tällö. Mutta ei mitään mahdotonta, pentukun vielä on niin nuo ovat korjattavissa hyvin.

        Me asustellaan Tampereen lähettyvillä.

    • aira&pasi

      olemme olleet erittäin tyytyväisiä tähän poikaan.on hyvähermoinen, oppivainen ja tottelevainen. iso ja vahva! todella terveluontoinen poika. mutta itseämme kehumatta on sanottava että koirasta tulee lähes poikkeuksetta sellainen mitä siellä hihnan toisessa päässä on.luonnevikaisia sakuja on harvassa.oikeasti! tämä rotu on vaativa, mutta reilulla kohtelulla siitä ei tule sekopäätä.tällä ei allergioita mihinkään ja ruokahalu on valtava! itse tosin olemme pitäneet sen vielä hoikkana, säkäkorkeutta kun on jo 68! sitäpaitsi on omistajan tehtävä maksaa koiransa kustannukset.tätä hienompaa ystävää ei helpolla löydä! asumme tervakoskella jos vaikka joku haluaa tavata!

      • Alottaja

        Kiva, että meidän kääkiölle löytyi veli. Onko teidän pojalla ollut ongelmia lapsien kanssa vai reagoiko niihin mitenkään erityisesti? Meillä kun lapsiin reagointi alkoi heti.

      • aira&pasi
        Alottaja kirjoitti:

        Kiva, että meidän kääkiölle löytyi veli. Onko teidän pojalla ollut ongelmia lapsien kanssa vai reagoiko niihin mitenkään erityisesti? Meillä kun lapsiin reagointi alkoi heti.

        ei ole ongelmia lasten eikä aikuistenkaan kanssa,ollaan opetettu tämä poika sosiaaliseksi jo pienestä asti. toki joskus tulee se "vuhvuh",mutta ei mitenkään uhkaavasti vaan lähinnä uteliaisuudesta.häntä heiluu! virtaa riittää vaikka talon lämmittämiseen ja uteliaisuutta uusiin asioihin.sisäsiisteys oli tälläkin hakusessa melko pitkään, mutta se asia alkaa olemaan jo taakse jäänyttä.koposella on tietyt ulkoiluajat joista pidetään kiinni joka päivä.tosin viikonloppuisin vietän sen kanssa enemmän aikaa ulkona.sen paras kaveri on 1 v. leonberginkoirauros, joka painaa 55 kg.siinä saavat pojat painia oikein kunnolla,siitähän ne pitävät!parhaat kaverukset!hauska ilmiö muuten: kun koponen kuulee tv:stä saksan kieltä, se alkaa pää kenossa kuuntelemaan ja katselemaan ruutua! aito fritz!!! ruokahalussa ei ole moittimista.se söisi itsensä kuoliaaksi jos saisi mahdollisuuden!:D hieno poika kaikin puolin!

    • erkoolalaa

      Meidän Fantasy Sky kennelin kotisivut loppuivat viime syksyllä ja sähköpostiosoite muuttui meistä riippumattomista syistä. Nyt on tekeillä uudet kotisivut.
      Meidät kasvattajat saa aina kiinni puhelimitse, numero on kauppakirjassa.
      Lonkkakuvaus järjestetään kun koira on n.1,5 vuotias.

      Ystävällisin terveisin
      Jari ja Terttu Partanen
      044-3388844
      [email protected]

    • T.

      Hei!
      meillä myös k-pentueesta (s.8.3.-09) uros! Aivan mahtava veijari ja uskollinen kaveri!
      Vahtiviettiä löytyy mutta myös nöyrä, tottelevainen ja äärimmäisen oppivainen. Ei ole koko aikana mitään onneksi hajottanut vaikka välillä joutuu vähän pitempiä aikoja yksin olemaan, lelut ja luut hirmuisen tärkeitä! :) Meilläki ollut vähän syömisen kanssa ongelmia, mutta nykyään kun on paljon aktiviteettiä ja liikuntaa kummasti kuppikin tyhjenee.. :)
      Meilläkin lenkillä käydessä muille ihmisille haukkumista, mutta koko ajan sekin on vähentynyt... Asutaan paikassa missä ympärillä metsää ja naapurista kuuluu välillä vain ääniä niin pitää sitä naapurin pihaakin omalta pihalta käsin välillä vartioida! :D Omalla pihalla pysyy äärimmäisen hyvin!
      Muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen! Kaverit väsyy välillä mutta tällä riittäisi vielä virtaa! :) Lasten kanssa on vähän ihmeissään että mitä pieniä ihmisiä ne on, itsellä kun ei vielä lapsia ole..
      Ollaan harrastettu lähinnä lenkkeilyä ja nyt talvella hiihdelty joko metsässä tai joen/meren jäällä, on koirakin ihan innoissaan kun valjaat kaivetaan esiin. :) ja sitten kaikki lumipalloleikit ja piiloleikit on kivoja. :)
      Kasvattajilta saa varmasti neuvoja ja tietoja jos tarvitsee, yhteyksissä muutaman kerran oltukin, mutta ei sinänsä tarvesta ole ollut. Kiinnostuneita koirasta ja kuviakin ollaan lähetetty. :) puhelimella saa yhteyden varmasti!

      • Wendy hauva

        Hei :) Meidan haukkumme ei ole kyseisesta pentueesta vaan hieman "wanhemmasta", Wendylta terkkuja!

        Juurikin meinasin sanoa, etta puhelimella heidat saa aina kiinni, muistan kun itsekkin itku kurkussa soittelin kun elainlaakariin jouduttiin ja kerrottiin ettei koiran pitais olla enaa hengissa ( olivat munanneet verikokeet!) Mutta onneksi kaikki hyvin. Wendy....ah....meille kuin terapiaa, kaikki tuttuni mummostani lahtien jotka ovat pelanneet koiria rakastaa Wendya :) Ei ole lujapainen tai mitaan...ikina ei ole tullut hetkea jolloin olen loytanyt itseni arvailemasta "mitas se nyt meinaa". Erittain tottelevainen ja todellakin PARAS YSTAVA!!! vaikka tulikin meille vasta 6v taytettyaan.

      • TR
        Wendy hauva kirjoitti:

        Meillä on myös kyseisen kennelin tyttöhauveli, Electric Shaman. Tuli meille n.7kk vanhana (nyt vähän yli 3v) edellisen omistajan pitovaikeuksien vuoksi. On kyllä todella hyväluonteinen ja kiltti tapaus, vahtivietti on ehkä pikkuisen liikaa vahvistunut. Ei mitään allergioita tai sairauksia, ainakaan vielä. Paras kaveri sille on meidän 9kk ikäinen poika joka roikkuu karvoissa jatkuvasti:) Tykkää tosiaan kissoista, koirista ja lapsista, joitain ihmisiä voi lenkillä välillä haukkua. Ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Kiitokset vielä kasvattajalle!

      • FLying lover
        TR kirjoitti:

        ja ois kyllä kiva kuula tästäkin pentueesta,et mitä kuuluu!
        Meidän pojasta kasvo mahdottoman suuri(=lue vasikan kokoonen) mutta sitäkin kiltimpi. Siis on lauhkea kuin lammas.Vahtii kyllä tontin tarkkaan ja ilmoittaa jos joku tulee,mutta ikinä ei ole edes murahtanut kellekkään.ALoitettiin sosiaalistaminenkin kyllä het kun mahdollista ja siksi varmaan käy kaikki ihmiset ja koirat:) Näyttelyissäkin käytiin junnuun asti,sitten kasvo ylisuureksi. Mut ihan hyvin kyllä pärjäsi!
        Meillä asuu myös pentueen emä,tuli sijoitukseen meille ja sitten juuri tämän f-pentueen synnytettyyään jäi yhden kanssa meille asumaan. Rouva nyt 11.v ja täysin terve,vähän kuononpäässä harmaata mutta muuten ei kyllä ikä paina!

        Me ollaan kyllä tykätty ihan hulluna kasvattajista,aina on saanut apua ja neuvoja ja tarvittaessa ja esim.hoitopaikankin.

    • Kaunistyllerö

      Onko kellään täällä liikkujilla O,M tai I pentuja? Oisi kiva kuulla millaisia viikareita tuo meidän neiti on saattanut maailmaan?

    • odessa/bruce

      Hei!
      Itselläni on 2 koiraa fantasy sky kennelistä (toinen on g-pentueesta ja toinen on n-pentueesta) ja olen ollut todella tyytyväinen molempiin koiruuksiin (koirahan kun on loppuviimen pitkälti psyykkeeltään sitä mitä omistaja siitä tekee) kummallakaan ei ole ollut mitään allergioita ja sosiaalistaminenkin on sujunut todella hyvin. Nimim:2v lapsen äiti. ps.suurkiitos myös kasvattajille.

    • Ihmettellöökö

      Liekkö enää toimintaa koko kennelissä kun uudetkin kotisivut hävinneet eikä sähköpostiin ole tullut pitkään aikaan vastausta? Kellään tietoa?

      • Terttu Partanen

        Hei !

        Kyllä Fantasy Sky kennel toimii, vaikka meillä ei ole kotisivuja ja pentueita ei ole vuoteen syntynytkään. Olemme kyllä näyttelyissä kulkeneet lähes joka viikonloppu, lähinnä kyllä suomenajokoirien kanssa. Puhelimella meidät tavoittaa aina, numeron kai tiedät, mut jos päässyt unohtumaan niin tässä se taas on 044-3388844. Sähköpostit kyllä aina luetaan , mutta vastaaminen joskus vie aikaa.

        Terttu ja jari Partanen

    • Onnissimus

      Hei !

      Onko kenelläkään Fantacy Sky O-pentueesta 2010 kesäkuun pentuja? Olisi kiva kuulla miten teillä menee.

    • Onnessimus

      Korjaus edelliseen. O-pentue siis vuosimallia kevät 2009.

    • MiaLiljeberg

      Meillä kodinvaihtajana Fantasy Sky Onissimus synt. 5.6.2010, nyt leikattu uros.

      Iso ja kiltti poika, ihan loistava isännän kaveri :)

      Minä ainakin sain kyllä nopsaan kasvattajan kiinni sähköpostin kautta, ja samoin puhelimitse.

      Jos kellään tietoa Rockyn elämänvaiheista vuodelta 2011, niin otan mieluusti tietoa vastaan.

      Mia Liljeberg, SPL Porvoo

      • Rocky- Onissimus

        Olipa hienoa kuulla, että Rockylle löytyi uusi koti. Toivottavasti edelleenkin menee hyvin. Rockillä oli hermostollisia ongelmia pienestä alkaen. Hännän jahtaaminen meni aivan överiksi. Häntä oli välillä tosi surkea, ohut piiskamainen, kun oli niin paljon repinyt sitä. Lenkkeilimme paljon sen kanssa ja teimme pitkiä lenkkiä metsässä, missä se sai vapaana juosta. Aivotoimintaakin keksittiin jos minkälaista. Kaikki tämä olisi vielä mennyt, mutta sitten se alkoi muriseen, ensin työkaverilleni, sitten siskolleni ja viimein yritti käydä tyttären päälle,kun oli kotona käymässä. Hän oli hoitanut Rockya aina olessamme matkoilla, eikä silloin ollut mitään ongelmia. Hyvin olivat tulleet toimeen. Tilanne meni niin ongelmalliseksi, että Rocky muutaman kerran murisi jo minullekkin. Meillä on pieniä lastenlapsia, joten emme halunneet ottaa yhtään enempää riskiä sen suhteen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin viedä se takaisin kasvattajalle. Päätös ei ollut helppo meille, olimmehan jo kiintyneet koiraan. Meillä oli aikaisemminkin sakemanni, jonka kanssa ei ollut mitään ongelmia. Eli pitkän elämän 14,5 vuotta. Tosin eri kasvattajalta.
        Toivon teille hyvää ja pitkää elämää yhdessä :))
        Terveisin Anneli

    • Sasu--

      Mikä partasten sähköposti on nykypäivänä.. Ei tunnu kuuluvan mitään vaikka postia pistelisi viikottain? Mistä moinen hiljaisuus

    • sellasta3

      Juu ei ne tännekkään suuntaan ottaneet mitään yhteyttä kun kerroin että heidän kasvattinsa on allerginen sekä pyysin jos vain mahdollista ilmoittamaan tämän nartun pentueen omistajille asiasta :(

    • sakemanni ihminen

      Soittakaa sinne hyvät ihmiset! Numoro mainittu jo muutamaan otteeseen. Ei kaikilla ole aikaa sähköpostia päivystää/se ei aina välttämättä toimi tai ole mennyt perille! ;)

      • Terttu Partanen

        Hei kaikille, meidät tosiaan saa aina kiinni puhelimella, uskallamme vastata puhelimeen. Syy, miksi en ole sähköposteihin vastannut on se, että mulla on ollut terveyden kanssa ongelmia. Oikeaa jalkaani on kolme kertaa amputoitu, 1,5 vuotta on ollut jalassa avoin haava, jota on päivittäin hoidettu kotona tai sairaalassa. Sairaalastakn olisi kiinni saanut puhelimella, tietokonetta ei ollut mukana ja oli aikoja etten päässyt jalkeille sängystä. Jouduin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, en murehtinut ensisijaisesti Riitun allergiaa tai Sasun Kuulumisia. Mutta kun nyt tuli puheeksi, niin voin kertoa, että Sasu voi todella hyvin. muutti meiltä serkkuni luo Lapualle sisäkoiraksi, nukkuu silkkityynyllä korituolilla ja saa muutenkin ensiluokkaista hellyyttä, ei tullut meillä toimeen toisen huskynartun kanssa, siksi Sasu muutti meiltä.
        Ja sitten Riitu, se on ikävä asia, että Riitulla todettiin allergia, tätä kirjoittaessani en tiedä mille Riitu on allerginen, kun omistaja ei ole vielä vastannut soittoihini.

        Mutta toivomme, että epäselvis ja tärkeis asiois, ottakaa puhelimella yhteyttä, ei ole kiva lukea moitteita keskustelupalstalta, ettei meitä saa kiinni.
        Kaikille kaikkea hyvää !

        Terttu ja Jari Partanen
        044-3388844

      • mial112
        Terttu Partanen kirjoitti:

        Onissimus eli Rocky lopetettiin sitten aika pian edellisen viestini jälkeen, yritti käydä kurkkuun kiinni sekä minua että isäntää ilmeisesti kotiuduttuaan ja alkaessaan uskaltaa enemmän.

        Mia Lijeberg

      • Rocky- Onessimus
        mial112 kirjoitti:

        Onissimus eli Rocky lopetettiin sitten aika pian edellisen viestini jälkeen, yritti käydä kurkkuun kiinni sekä minua että isäntää ilmeisesti kotiuduttuaan ja alkaessaan uskaltaa enemmän.

        Mia Lijeberg

        Olipa surullista kuultavaa...mutta viisaasti teitte, kun tähän päädyitte. Ison koiran kanssa, kuten Rocky oli ei voi ottaa turhia riskiä. Tulee liian pahaa jälkeä.
        Jaksamista teille!

      • sanna.k1
        mial112 kirjoitti:

        Onissimus eli Rocky lopetettiin sitten aika pian edellisen viestini jälkeen, yritti käydä kurkkuun kiinni sekä minua että isäntää ilmeisesti kotiuduttuaan ja alkaessaan uskaltaa enemmän.

        Mia Lijeberg

        MIa. Onpa ikävä kuulla tuollaisia uutisia :( Tuli todella paha mieli.

        Täytyy sanoa, että tämä on ihan jees paikka muuten kaikkien rupatella keskenään ja jakaa vaikka apuja tarvitsijoille, mutta tosiaan sättiminen on ihan turhaa. Onhan tertullakin ollut tuo numero jo ties kuinka kauan ;)

        Terttu, ikävä kuulla millaisia kokemuksia olet joutunut käymään läpi. Toivottavasti voit hyvin ja pahin olisi takana. Paljon voimia sinne.

        Ja jos ikinä taas tarvitsee joku Wendyn kaltainen eläkeläismamma kotia niin täältä se löytyypi ;)

        Terveisiä kaikille ja hyvää kevättä. Pidetään ehdottomasti yhteyttä ja vaikka joku Facebook sivukin olisi kiva jakaa ajatuksia

      • spkn
        Terttu Partanen kirjoitti:

        Hei kaikille, meidät tosiaan saa aina kiinni puhelimella, uskallamme vastata puhelimeen. Syy, miksi en ole sähköposteihin vastannut on se, että mulla on ollut terveyden kanssa ongelmia. Oikeaa jalkaani on kolme kertaa amputoitu, 1,5 vuotta on ollut jalassa avoin haava, jota on päivittäin hoidettu kotona tai sairaalassa. Sairaalastakn olisi kiinni saanut puhelimella, tietokonetta ei ollut mukana ja oli aikoja etten päässyt jalkeille sängystä. Jouduin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, en murehtinut ensisijaisesti Riitun allergiaa tai Sasun Kuulumisia. Mutta kun nyt tuli puheeksi, niin voin kertoa, että Sasu voi todella hyvin. muutti meiltä serkkuni luo Lapualle sisäkoiraksi, nukkuu silkkityynyllä korituolilla ja saa muutenkin ensiluokkaista hellyyttä, ei tullut meillä toimeen toisen huskynartun kanssa, siksi Sasu muutti meiltä.
        Ja sitten Riitu, se on ikävä asia, että Riitulla todettiin allergia, tätä kirjoittaessani en tiedä mille Riitu on allerginen, kun omistaja ei ole vielä vastannut soittoihini.

        Mutta toivomme, että epäselvis ja tärkeis asiois, ottakaa puhelimella yhteyttä, ei ole kiva lukea moitteita keskustelupalstalta, ettei meitä saa kiinni.
        Kaikille kaikkea hyvää !

        Terttu ja Jari Partanen
        044-3388844

        Kun sakemanni nukkuu pitsilakanoissa, niin se on vertaus hyvästä elämästä?Mä tiedän monta tarhakoiraa, jotka saa silti enemmän oikeanlaista huomiota, kuin ne silkkityynyllä lekottelijat.Ja kasvattajalta oiva lausunto.Keroppa nyt tässä mikä on ollut kasvatustyösi punainenlanka ja miten nämä tavoitteet ovat täyttyneet.

    • Lemiläiset

      Meillä on Fantasy Sky Costa del Sol -urossakemanni.

      Allergioita riittää, mutta luonne on kultaa. Tulee toimeen niin lasten kuin toisten koirienkin kanssa. Ja on meidän perheen luottokoira. On kyllä ollut helpoin koira opettaa tavoille niin sisällä kuin ulkonakin. Voi pitää irti lenkeillä eikä karkaile eikä uhittele muille. Aivan upea otus siis luonteeltaan.

      Terveisiä Partasille täältä Lemiltä :-)

      • Uki 1v

        Hei meillä on Fantasy Sky Ukko synt.24.01.2013.Kaikin puolin kiva ,avoin sosiaalinen, ja fyysisesti terve,iso ja vankka poika.Ois kiva pitää yhteyttä muiden saman pentueen omistajien kanssa. Virtaa riittää , omistajalla ei aina riitä.Terveisiä Partasille meillä ollaan ainakin tyytyväisiä poikaan.

    • osta sika säkissä

      Kun katsoo noiden koirien sukutauluja ei ole mikään ihme jos on allergiaa.Eikö kasvattaja tunne rodun ongelmakoiria, vai eikö vain välitä?Tänä internetin kulta-aikana on paljonpaljon helpompi selvittää koirien perimää, kuin silloin joskus, kun piti henk.koht. kaivaa kaikki tiedot ja tilastot.

      • spkn

        Samaa katselin minäkin, ei kyllä auennut kasvattajan punainen lanka kasvatuksessa, muu kuin määrän lisääminen.

    • Pikkuhiawatha

      Hei! minulla on 9.9 2010 syntynyt Russian Roulette eli Rolle. Onko sen sisaruksia tiedossa/täällä ?
      Rolle on iso muhkea poika, kiltti ja touhukas/riehakas, ollut koko ajan sellainen luonteeltaan.
      Ostin Rollen aikuisena noin 2,5 vuotiaana. Herkkä mahainen, ei kannata vaihtaa ruokamerkkiä ettei ripuloi. Muutoin hyvä koira.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      66
      3163
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      548
      3004
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2225
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1982
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1815
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      305
      1795
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1572
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      101
      1295
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1185
    Aihe