Suomi24 Postia käyttää jo yli 240 000 suomalaista. Jotta voimme palvella kasvanutta käyttäjäjoukkoa entistä paremmin, uudistamme palvelun viikolla 6.
Uudistuksen myötä:
• Postin roskaposti- ja virussuoja paranevat huomattavasti.
• Postin ulkoasu uudistuu ja yhtenäistyy muiden Suomi24:n palveluiden kanssa.
• Palvelun käytöstä tulee entistä helpompaa ja selkeämpää.
Lisää tietoa uudistuksesta löydät palvelun uusista ohjeista ja usein kysytyistä kysymyksistä.
Kaikki sähköpostikansiot, osoitekirja ja asetukset siirtyvät uuteen postiin automaattisesti, eikä palvelun uudistus vaadi mitään toimenpiteitä käyttäjiltä.
Huomaathan kuitenkin, että tietojen siirto uuteen palveluun vaikuttaa sähköpostin käyttöön viikolla 6 seuraavalla tavalla:
• Palvelu on poissa käytöstä maanantaina 8.2. kello 00-06.
• Maanantain 8.2. ja keskiviikon 10.2. välisenä aikana tehdyt muutokset asetuksiin tai osoitekirjaan eivät siirry uuteen palveluun.
• Maanantain 8.2. ja keskiviikon 10.2. välisenä aikana ei voi rekisteröidä uusia sähköpostitilejä.
• Tietojen siirron aikana lähetetyt ja vastaanotetut viestit tulevat perille normaalisti.
• Uusi palvelu tulee käyttöön keskiviikon 10.2. aikana. Tietojen siirto jatkuu kuitenkin vielä useita päiviä, jonka takia kaikki sähköpostikansiosi eivät välttämättä heti näy, kun kirjaudut ensimmäistä kertaa uuteen palveluun. Kansioiden siirto kestää postitilin koosta riippuen muutamasta minuutista noin tuntiin.
Pahoittelemme uudistukseen liittyvien katkosten aiheuttamaa haittaa.
Postin uudistukseen liittyviä kysymyksiä ja kommentteja voi kirjoittaa Sähköpostin uudistus –palstalle tai lähettää niitä käyttäjätuelle tällä lomakkeella.
Hyvää vuoden alkua,
Suomi24
Koneeni on kunnossa
Kiitos loukkaavasta kommentista. Koneeni on kunnossa ja se toimiiko se ei kuulu sinulle. Mutta voin kertoa,että toimii hyvin.Toivottavasti ei muuta paljoa!!
Ei tätä yleis-suomi24 näkymää vaan se vanha (tai mikä nyt on!) on pysyttävä!Miten muuttuu? http://keskustelu.suomi24.fi/node/8745078#comment-41862957
Toivottavasti
ei tartte joka he.kkarin kerta kirjautua.Entinen parempi,kun kotona on kone,ni ei tarvinnu aina kirjautua sisään,et näkee postin yms....miksi ?
Miksi tämä TAAS uudistuu ? kyllä se nyt jo riittää !NIIN MIKSI ??????
Uudistukset on tähän astikin menneet huonompaan suuntaa.VANHA NÄKYMÄ TAKAISIN.... EI ENÄÄ LISÄÄ MUUTOKSIA.
Poistin jo kotisivun paikalta tämän uudistuksen jälkeen.
Että silleen.!!!!
Milloin toimii ????
Nyt on kohta mennyt hermot !!!!!!! Ei toimi ollenkaan vanha oli parempi ja toimi tää on syvältä ,,,,,,MIKSIMIKSIMIKSIMIKSI
Oi miksi, oi miksi te TAAS menette muuttamaan .Just ku on saanu nuo harmaat aivosolusa jotenki päivitettyä tähän systeemiin, niin etteköhän TAAS mee ja pistä pakan sekasi ja kaikki menee TAAS päin !"#¤%&/. Mitähän tekis, jokohan vaihtas.Pistää kyllä tosiaan miettimään. HARMITTAA kauniisti sanottuna.Aina voi parantaa
Ovatko ihmiset todellakin näin vastahakoisia PARANNUKSIA kohtaan?Palvelussa on vielä paljonkin parannettavaa mutta massa haluaa asioiden pysyvän ennallaan oli ne sitten miten tahansa.
Kun ei osata toivoa/kuvitella parempaa, siitäkö se on kiinni?
Jos asioissa ei koskaan kehityttäisi niin orjuus olisi sallittua, avioliitossa saisi raiskata eikä naisilla olisi äänioikeutta. Miettikääpä sitä, arvon muutosvastarinnat.
vastahakoisuutta?
Vastahakoisuutta kai täälläkin, mutta minuakin etusivun uutisvinkit lakkasi uudistuksen jälkeen kiinnostamasta (kun ennen ne upeasti kuvitetut ajantasaiset linkit oli hienoja ) ja :- nykyinen WEBMAIL vielä toimii ja ON OIKEASTI HYVÄ
- muutokset parempaan .. hmm, toivotaan, ... himpan huolettaa
kesällä kait sit tulokset mitataan
niin Dr3dge
Niin, en tiedä (mutta hieman epäilen) oletko juuri sinä näitä pienten muutoksien myllerryksiä täällä aiemmin kokenut .. tuntuu kuitenkin että jokunen muu minun lisäkseni on niitä saanut ilolla ja innolla vuosien varrella kokea ja kommentoida postiin pääsyä odotellessa :)mutta oikeesti, .. toivotaan että nyt tulee aivan upeeta jälkeä ...
Helppo vastaus
Uudella layoutilla pyritään parantamaan suoli24:n kiinnostavuutta mainostajien silmissä.Kaikki tehdään täällä mainostajien ehdoilla, käytäjistä ei niin väliä :)
Niin
Ja pitäähän noilla Eniron nörteillä olla jotain tekemistäJa vielä kun saatte
suomi24 postin toimimaan myös mokkula käytöllä,niin hyvä juttu. Niin ja nuo per...n lasku toimitukset,välillä tulee monta kertaa että "yhteen laskun tulos väärin" vai miten se oli vai mikä se oli.Taitaa nämä suomi sivujen nörtit olla,entisen sampo pankin koodareita.
joo
kyllä meni huonoon suuntaan ei pääse sähköpostiin , kyselee vaan sala sanoja moneen kertaan ja &&&&&&&&=(voi voi....
taas näitä suruisen kuuluisia "suoli24" uudistuksia hoihhoijjaa ja mikään ei toimi perkele,,,oikee jumisisvusto saatatanaOhhoh
Joo uudistakaa vaan niin paljo kun haluutte, mut kuhan noo mainokset lähtee helvettiin, et pääsee kunnolla lukeen sähköposteja, ettei tarvis väistellä the virtanen bändiä joka kerta.Voihan
Miten siellä osataakin ???Oletteko menneet palkkaamaan jonkun ihan vartavasten huonontamaan näitä sivuja ?Pitää olla salapoliisin taidot käytössä nyt "uudistuneen" etusivun ? jota ei ymmärrä erkkikään ,käyttämiseen.
paska juttu !
sähköpostin toimivuus
Toimiiko teidän sähköpostinne moitteettomasti, minä kun saan sähköpostin auki, mutta lähettäminen ei ole onnistunut enää kahteen kuukauteen. On otettu yhteyttä suomi 24:n ja sieltä sanovat, että vikaa etsitään heiltä ja ovat tietoisia ongelmasta. Toivottavasti uudistus toisi ratkaisun tähänkin ongelmaan.voihan
Tämä ajankohta "parasko" uudistukselle?Ystävänpäivä terveiset hoidettava puhelimella.
Taitaa suunittelijat olla pihalla pakkasessa!
ajankohdasta viis
Ihan sama milloin näitä onnettomia uudistuksia tulee! Mikään ei kuitenkaan tule toimimaan kuten ei aiemminkaan ole toiminut tässä paskapostissa!Joo hyvä ku uudistu mut eipä tonne E-Mailii kirveelläkää pääse!
Joo Ongelma on tämä etten pääse suomi24.fi ylläpitämään omaani e-mailiin.. Kyllä se etusivulta menee sinne postio-osioon mihkä sit pitää kirjottaa käyttäjätunnus ja salasana mut se jälkee ku klikkaa sitä et kirjaudu sisään nii ei mitää jää jankkaamaan sitä samaa osiota missä o tunnukset tavallaa päivittää koko sivun ja ei mee postii.. eilen kyl pääsin e-mail postii kattoo mut on todella vaikeeta päästä kattoo oma e-mailit.. ARGH! Tiesin ku uudistuksia tulee tälle sivulle nii ei voi sanoo etteikö ongelmia olisi Ja eikö niitä sitten myös tulisi.POIS
uusi sähköposti pois ja vanha tilalleOmat viesti
Minne katosi sähköpostini viestit ja koko postiEi toimi
... vieläkään!!! Luvattiin, että posti on huollon takia tänään torstaina 4.3. pois kä'ytöstä klo 03.... 08, nyt on jo puoli 9 eikä vaan toimi!!! Siispä on pakko siirtää käyttö luukkuun!!!Eikä vieläkään
Voi ***tu, klo jo melkein yksi :(suomi 24 posti
ei toimi postinnemutta nyt käytänkin kahta muuta postia jotka toimii moitteettomasti
kun osallistun kilpailuihin tilaan enää uutiskirjeet suomi 24 postiini
jokupäivä sitten kävin luikkaamassa posti on täynnä aukeamattomia postia
joten jos haluatte toimivan postin sen pitää avata muualle kuin suomi 24 laatikkoon
Ikinä ennen ei oo tullu näin paljo roskapostia ku tän teidän "uudistuksen" jälkeen! >:(
Moista paskaa en käytä, enkä pian suomi24 etusivuakaan, JOTEN HYYTYKÄÄ SIIHEN!!
Mainoksia te sinne sähköpostinkin yhteyteen pistätte kuitenkin.
Tuli törkeän hitaaksi
Isot ja lukuisat mainokset sähköpostissa jaSuomi24:ssä ovat hidastaneet latautumista pahasti
tökkii pahasti
en pääse ollenkaan eilen enkä tänäänkään sähköpostiini kun yritän tulee tyhjä sivu jossa kerrotaan että sivua ei voi näyttää? onko muilla ollut samaa ongelmaa??tämä
uusin uudistus.sen jälkeen posti tullut todella hitaaksi.otin jo pois etusivultani suomi24:sen.harmi kun virallinen s-postiosoite on suomi 24:ssa.mutta pääsee jo nopeammin pelkästään sillä ettei kone lataa suomi24 etusivuksi.kertokaa mistä kannattaa ottaa hyvä s-pöstiosoite?Sulle "tämä yx vaan"
Ota Google kotisivuks, on 'kevyt'. Suomi 24-posti huonontuu jokaisen "UUDISTUKSEN".Nyt on täysin surkee. Ei voi esim. välittää edelleen posteja, kun tulee punanen 'palkki', joka herjaa et on liian iso!!! Vaikka ei ole!!!!
Olen ottanu toisen postin jo käyttöön. Suomi 24 saa "uudistella" omaansa niin paljo kun tykkää, ei haittaa enää mua!
Surkee on
Siirryin gmail-postin käyttäjäksi. On ilmainen. On suuri ja monipuolinen posti.toimii?????
Nyt uudistuksen jälkeen ei todellakaan toimi ja jos toimii niin takkuaa todella hitaasti...EI TOIMI!!!
Ei toimi posti Google Chromella tai Firefoxilla ainakaan nyt. Heittää vaan takas etusivulle kun koittaa avata posti-sivun... Missä vika? Muussa kuin suoli24:ssä?Ennen olin todella tyytyväinen suomi24:n sähköpostiin, mutta tämä viimeisin uudistus toi tullessaan vain ongelmia. KAi se on ilmoiteltava kaikille tahoille uusi osoite gmailiin, sen kanssa ei ole ongelmia ollut. Jopa Hotmail toimii paremmin kuin tämä.
Että jatkakaa vaan uudistuksilla, saatte leikkikentän kokonaan omaksenne.
Vittu mikä paskaposti
Näppärää, kaikki saapuneet kadonneet: "Ei näytettäviä viestejä"samoin on kadonnut itse tekemäni kansio, jossa oli arkistoituja viestejä.
Voi vittu tää on kyllä niin perseestä tää suomi24. Haistakaa paska koko vitun pellefirma!
Ei jumalauta mitä aivovaurioita siellä on hommissa oikein?
osaako
Osaako kukaan auttaa? Tämän uudistuksen jälkeen, kun yritän laitta viestiä eteenpäin ja haluaisin käyttää osoitekirjaa,niin osoitekirjassa oleva teksti on niin surkeaa, että siitä ei kukaan saa mitään selvää.... kysyin siitä 24, mutta eivät ees viitsineet vastata! Onko mitään tehtävissä? Jos selaan osoitekirjaa ja lisään siihen osoitteita texti on selvää. Ongelma on vain viestin lähetyksen yhteydessä???????Tyytyväinen tiedotukseen?
Kaikki s.postini sisältö katosi ja kysyin asiaa, näin suomi24 vastasi:"Palvelussa on käytössä 45 päivän aktiivisuusaika. Tämä tarkoittaa, että sähköpostitilin sisältö - viestit ja kansiot - sekä kontaktit ja käyttäjän asettamat asetukset poistetaan, mikäli kertaakaan ei ole kirjauduttu sisään sähköpostipalveluun 45 päivän kuluessa. Sähköpostiosoite ei tämän jälkeen myöskään pysty vastaanottamaan viestejä. Sähköpostitili aktivoituu uudelleen, kun siihen kirjautuu kerran sisään. Tämän jälkeen viestejä voi taas vastaanottaa.
Lisäksi vanhoja viestejä poistetaan automaattisesti seuraavien sääntöjen mukaan:
Yli 90 päivää vanhat "Lähetetyt" viestit poistetaan Yli 90 päivää vanhat "Luonnokset" poistetaan Yli 14 päivää vanhat "Roskaposti" viestit poistetaan
Poistettuja tietoja ei ole mahdollista palauttaa."
En todellakaan ole saanut ko tietoa s.postiin kirjautumisesta aiemmin. Mikäli olisin saanut olisin siirtanyt kaiken tärkeän pois postistani! Ja mahdollisesti lopettanut koko postin itselleni toimimattomana. Saatan joutua hoitamaan lastani enkä pääse s.postiin aina säännöllisesti. Törkeää sanon minä!
Olipa yllätys minullekkin
helvetti oli koko sähköposti tyhjentynyt ja nyt meni tosi tärkeitä juttuja kankkulan kaivoon, voi Vi...!!!Lopetin nyt koko Suomi24 sähköpostin käytön!!!
Roskakori ei tyhjene
uloskirjautuessa. Se ei myöskään tyhjene 5 pv:n jälkeen. Minulla on asetuksissa rastit kohdissatyhjennä uloskirjautuessa ja 5 pv aikarajan kohdalla.
Miks' pieni ruutu?!
Minusta on niin paljon kömpelöä nyt moisen uudistuksen jälkeen, että hermoon käy.Kun olen kirjoittanut pitkähkön mailin ja varmuudeksi sen 'Tallenna'-klikannutkin, niin sitten jatkaessani sen TILA PIENENEE ? Sitten tarvitsee tihruttaa ja muokata tekstiään edelleen - sellaisen puolikas ruudun läpi, ei näe kuin kymmenen (?) riviä, jos on isoa fonttia käyttämässä.
MIKSI tämä kirjoitustilan ruutu voisi tulla alas asti, kun siinähän olisi TYHJÄÄ TILAA. Ärsyttää, hankaloittaa, rasittaa. Ennen oli tämäkin asia paremmin.
On myös hyvin kömpelöä, kun on jotakin mailia kirjoittamassa tai saapunutta lukemassa, niin ei voi tuosta vain käydä katsomassa maileistaan jotakin muuta asiaa. Kauheasti kankeita klikkauksia edes sun takas.
ENNEN tämä oli hienosti toimivaa, kun jokainen MAILI aukesi OMAKSI ruudukseen. - Huokaus.
Tlikin mieleeni toinenkin ruikutus: Eikö olekin nuo vasemmalla olevat pystysuorat viivat, joiden pitäisi näyttää mihin viestiin mikäkin kuuluu, mihin kommentoidaan, eli viesti-puun rungon mallia, niin eikö olekin viivat/polut OLEMATTOMAN himmeän heikot !
Pistäkää
se posti toimimaan Operallakin. En vaihda selainta tökkivään IE:hen tai foxiin.parasta
parasta näissä hommissa on se kun halusin kirjautua ULOS postistani niin tuli error 500.... häh...tähän saakka ennen se on joskus tullut SISÄÄN kirjautuessa.... että molempiin suuntiin ... HYVÄ TULEE:....
Siellä, häirikkö tekee ihmisryhmiä halventavia eli rasistisia avauksia.
- Myös valekutsuja lähettää, näiden ohessa.
Suomi24, voisitte edes vastata käyttäjienne palautteisiin. Epäilen, että sähköpostianne on 24 käyttäjää, koska ette vähää välitä aisakkaistanne.
Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
Ei mitään valittamista.
Joskus voi myös kiittää eikä vain ainaista marinaa kun on niin paha olla, eli kiitoksia ylläpidolle hyvästä työstä jatkakaa samaan malliin.