- Kyllä, me olemme kaikki avaruusolentoja,
sanoo arvostettu ja tunnettu brittiläinen tiedemies. Hän on sitä mieltä, että kaikki maailman ihmiset ovat itse asiassa avaruusolentoja, muukalaisia.
Professorin mukaan uudet tutkimustulokset tukevat "ällistyttävällä tavalla" teoriaa, jonka mukaan ihmisen juuret ovat muualla kuin Maassa. Professorin mukaan ensimmäiset "elämän siemenet" tulivat kasvikuntaamme avaruudesta 3,8 miljardia vuotta sitten. Wickramasinghen teorian mukaan nämä siemenet ovat mikrobeja, jotka ovat päätyneet maahan komeettojen mukana ja siten mahdollistaneet myöhemmin elämän.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1906276


Lehdet
näyttävät kopioivan toistensa juttuja..pienellä viiveellä.http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8820874/42399670
Just
Mistäköhän tuollaisen saa selville?tuumaamalla vissiin neljän seinän sisällä.TÄSSÄ MIETELMIÄ
Minäkin olen tuumannut asiaa nojatuolissani ja tullut siihen johtopäätökseen,että joskus silloin aikojen alussa kauan sitten lukemattomilla erämatkoillaan avaruuden kulkijat näkivät sopivan maaplaneetan johon voi koko rentta pysähtyä kuselle. Siinä avaruusolion ojanpenkkaan ruiskiessan taivaanrantaa tuijottaen,ei voinut kuin ihailla sinistä planeettaa ja päättää,että tänne täytyy joskus poiketa toistekkin.Niistä jätöksistä alkoi bakteerikanta lisääntymään ja elämä alkoi ...
Vielä nykyaikanakin voi maanvanki ja ihmispoloinen tuntea talviyönä ihmeellistä yhteyttä taivaanpoikiin kustessaan alasti saunantakana tähtitaivaaseen tuijottaen.
Olet osunut
Päätelmäsi selittää sen miksi maailma on täynnä täysiä kusipäitä !Ei se kyllä
Se tollo kuski sammutti moottorin ja lähtiessään kuselle. Noo, ei sitten polo saanutkaan sitä enää käymään ja NÄIN SAI MAA ENSIMMÄISET ASUKKAANSA, mot.Taipumukset on avaruudesta
Avaruusjuoppokuskilla oli rakko armottoman täynnä, oli viimeksi päässyt tyhjentämään sen valovuosia sitten.Toimenpide kesti niin kauan,että aluksen akku pääsi tyhjenemään ja sitä ei olisi saanut kuin työtämällä käymään.
Muu miehistö oli ollut viimeiset 10-valovuotta niin päissään,ettei niistä ollut työntäjäksi.
Ei auttanut muu kuin odottaa, että valoviina haihtuu humanistihumanoidien valtavasta päästä .
Tästä tapauksesta jäi maan eliöihin geneettinen taipumus,josta saamme "nauttia" vielä tänäkin päivänä !
Asiatiimoilta
joskus johonkin rakoseen kusta ruiskauttaa kaiken muun lisäksi.Onko mitään asiaa mistä
täällä voisi puhua asiallisesti..ei?Kevennystä tosikoille
ONKO MITÄÄN ASIALLISTA ASIAA OLEMASSA..mitä on asiallinen-asia?? taitaa olla avaruusjuttujen juttuja ?rukkas tynnyriin. Tynnyri täyttyi ja viskattiin mereen joka ajautui
nunnaluostarin rantaan. Tästä oudosta vahasta nunnat valoi kyttiloitä
ja ihme tapahtui nunnat tuli raskaaksi.
toiselta planeetalta
- Yli puolet maapallon asukkaista on avaruudesta kotoisin tai niiden jälkeläisiä. Sitäpaitsi ne lisääntyvät kokoajan. - Keitäkö he ovat ? - No naisia tietenkin! - niin kuin sanotaan, - naiset ovat ajatusmaailmaltaan selvästi toiselta planeetalta..En mää
ainakaan tampereelta vaan!Mielenkiintoinen teoria
Eikö tuo periaatteessa meinaa sitä, että ihmiset ovat kusta? Erittäin jännittävä teoria, voisimme kai hioa sitä laboratorion puolella.niin, siis kaikki asiat maailmassa, joita ei voi konkreettisesti tarkistaa/mennä tarkistamaan, päätetään noin!
eli kyse on vain siitä yksinkertaisesti että kenen palkkää sanomaa että asia on näin, uskoo :)
että näin :)
Kyllähän sitä jotain pitää palkkansa eteen esittää totena, enneen eläkkelle lähtöä!
Elefantit kai lensivät omilla korvillaan tälle planetalle...?
OUDON
monta näkökulmaa asiaan.Siis
Tietosanakirja auttaa.Tietysti olemme
avaruusolentoja, mutta emme muukalaisia, Ei maapallo ole mikään avaruuden ulkopuolella olevamöhkäle.
Lapsellinen
Vai että ei muuta hommaa ole kuin ilmoitella ylläpitoon jonkun viestistä:) Heh heh... Oikein nettipoliisi!Mistä moiseen
mistä sinä nyt tuon ihmisvihan tähän vedit. Ei minulla ainakaan ole mitään ateisteja vastaan. He saavat jatkaa valitsemallaan tiellä ihan vapaasti ja luulisi, että minäkin saan jatkaa valitsemallani tiellä. Vai saanko sittenkään ? Taitaakin olla niin, että tuo viha kohdistuu nyt minuun ja johtuu siitä, että pidän Raamattua elämäni ohjenuorana. En pakota ketään uskomaan Raamattuun ja minulle on ihan sama sekin, jos joku sanoo tätä kirjaa satukirjaksi jne.. Ihan sama. Minä usko Raamattuun ja pyrin elämään sen mukaan piste. Se ei kuitenkaan ateistille käy. Ateisteja kohtaan on ehdottomasti oltava yli, super, hyper suvaitsevaisia, ettei vaan suututa heitä, mutta heidän ei kuulu, eikä tarvitse suvaita niitä, jotka uskovat Raamatun olevan Jumalan Sanan. Kuka vihaa ja ketä ?MUTTA TOTUUS ETTÄ APINA-tiedemiehet JOSTA ATEISTIT SANOVAT ETTÄ ME KAIKKI OLLAAN KOTOISIN elikä apinoista,, ON NYT KEXINYT UUS RATKAISEVA STRATEGIA? ME OLEMME SITTENKIN UFOJA JA TÄSTÄ MERKILLISTÄ TÄSMÄ-AMMUTTU TUTKITTU JUTTU KOLISI EUROT MILJOONIEN JA MILJONIEN,, TAVALLISEN KANSAN VEROrahaT TIEDEMIEHIEN TASKUIHIINN TUKI JA AVUSTUSRAHAT JA AINA TALVEN AIKANA JUURI KANARISAARTEN LOMAPARIITISIEN PARHAAT LOMASÄÄAIKOJA. hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii onnex niillä on ateistit jotka tukee niitä...
Voi kyyllä sanon!!!!!!!!!!!!!!!!! Jeesus tarvitse ateistit pelastuaxeen maailmasta !!!!!!!!!!!!!!!
Vai luuletko että taivaasta ne rahat ja syömiset saa?
Onhan sillä opilla jo saatu monta ihmista hautaa ennenaikaisesti. Et jatka vaan sen kirjan opiskelua, minun puolestani.
Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
Tietysti olemme
muukalaisia täällä mutta emme avaruusolentoja.Muutaman vuoden kuluessa löydetään luultavasti ensimmäinen elämälle otollinen eksoplaneettakin, joten väittely tästä aiheesta tulee kiihtymään.
Kaikesta päätellen
universaalia.Ei se mitään, mutta
rajan yli, niin on ulkomaalaisia maan piiri täynnään?Tulilla tuijotellen
Planeetallamme on erinomaiset elämän syntymisolosuhteet, miksi jostain muualta olisi alkulima tullut ?Universaalissa vallitsee kaikkialla samat luonnonlait ja toki samantapaisia oloja on muuallakin kuin maassa.
Mutta jospa asiat ovat sillä tolalla,että maan "tehtävä" onkin olla uranuurtaja tässä asiassa, mikä tietysti on epätodennäköistä universaalin mittaamattomissa maailmoissa.
Vasta nyt olemme saaneet aavistuksen maailmankaikeuden ulottuvaisuuksista ja ajan ongelma pitää ratkaista ensin,ennekuin voimme tutkia oikeasti maailmankaikkeutta.
Ei ihmisen geenejä
Mikähän puolue ensimmäiseksi perustetaan uudessa maailmassa!Pitääkö alukseen valita demokraattisesti miehistö poliittisen kartan perusteella?
Ongelmana vain on,alkaako uudessa maailmassa sama paskanjauhanta,vallanhimo ja rosvous kuin täälläkin ?
Sapiens ja sapiens
Niinpä, itsekästäpä hyvinkin ja melko turhaakin. Tämä ahne, kateellinen ja agressiivinen hominidilaji ei ikinä pysty niin suureen voimain ponnistukseen, joka pitäisi tehdä lähettääkseen ihmiskunnan geneettisen "lahjan" johonkin toiseen aurinkokuntaan. Eihän me pystytä edes matkustamaan yhdessä edes kuuhun vaan sinnekin mennään kilpaillen, rällällää minäehdinensin-minäehdinensin ja hyvänä kakkosena tulee kiinalaiset.Ja vaikka pystyisikin, on todennäköistä että, tämän lajin viimeinenkin edustaja on jo kadonnut tältä planeetalta, ennenkuin kapseli osuu johonkin elämälle lempeään paikkaan.
Sitten nämä kapselissa matkustaneet homeitiöt sekoittelevat ja muuntelevat kaksoiskierteitään miljoonia sukupolvia niin että, joku ötökkä onnistuu kasvattamaan itselle hampaat, jotka se iskee peloissaan jonkun paikalle saapuvan paikallisötökän nilkkaan ja tartuttaa tälle vaikkapa vesikauhun, joka on matkannut muuntumattomana ajan halki, eipäs ole arvannut keksiä rokotetta tälläiseen vitsaukseen. Siitäs saitte avaruuden ölliäiset, kuolitte kaikki sukupuuttoon. Nyt tämä planeetta on kokonaan meidän, saamme paskantaa ja jukertaa tämänkin paratiisin kaljuksi biljardipalloksi.
Paljon onnea eksoplaneetalle kun saitte lahjaksi meidän ylivoimaisen hienot geenit.
On kai uskottavampaa ajatella että, kun seuraava asteroidi mässähtää tähän magmalöntin kovakuori-pintaan, niin siinä pamauksessa tuonne miltei tyhjyyteen singahtaa sen verran metsänroskia täältä turvaan että ne takaisin tullessaan siementävät tämänkin planeetan uudelleen. Jospa niin on käynyt lukemattomia kertoja aiemminkin, viimeksi 65miljoonaa maankiertoa sitten. Eipä sillä mulle niin enää väliä.
Tottakai me kaikki
Tottakai me kaikki olemme avaruusolentoja! Täällähän sitä avaruudessa leijutaan pienellä pallolla,jolle joku on antanut nimeksi Maa.Me Suomalaiset asumme täällä Maa nimisellä pallolla suomenrååtsalaisten tiukassa otteessa, ja korruptoituneiden poliitikkojemme huijattavana.
Että kyllä Universumi on pieni. Avaruusolioitahan tässä olemme itse kukin.
Kenelle tämä uutinen oli uutinen?
Voiko jollain planeetalla asustava olla muuta kuin avaruusolento muiden planeettojen avaruusolentojen joukossa? Irrallisella pallollahan me täällä itsekin hyrräämme, keskellä avaruutta, tämän pallon avaruusolentoina.Jos joku sanoo, ettei usko avaruusolentoihin, niin on se aika kumma, jos ei usko itseensä, muihin maapallolla asustaviin ihmisiin ja omaan peilikuvaansa.
Ollaan tietenkin
Ja Aatamin kylkiluustahan kloonattiin Eeva, tehtiin pikkumuutoksia vaan. Minä ainakin tulen Siriukselta.Evolutsiooni
Miehet on Marsista ja naiset Venukselta. Ihan eri planeetoilta.Uskon!
Niin se vain on, että pienistä siemenistä sitä on synnytty!vai niin
Mistäs ne avaruusoliot oikein sitten on kun tyhjästä on paha nyhjästä.Ja mtä sillä on väliä jos ollaan bakteerien ja mikrobien jälkeläisiä, sellaiset meidän kuitenkin lopulta joku perii jonakin päivänä.
mikrobit
karkasivat tuosta kun olivat jättäneet oven raolleen..http://gizmodo.com/5462539/hubble-detects-mysterious-spaceship%20shaped-object-traveling-at-11000mph
ota lääkkeet....
jäi varmaan aamulla ottamatta.raivo 55
tere tulemast meitin ja keikin tuntemaa hosipitolaan.AKAA meilt löytypi suora linja yläkertaan tere huone toveriLaitokseen kaapattuna
Mina luin tuon :)On ilmiselvää mikä laitos oli kyseessä. ;D
totta helekutissa
olemme avaruusolijoita. Maapallo on avaruudessa ja myös me. Kaikki koostuu avaruuspölystä, maapallokin ja me mukaanlukien. Ei tuo ole mikään uutinen vaan kaikkien tiedossa oleva fakta.Lukekaa
Etsikää kirjastosta parapsykologisia kirjoja ja etsikää niistä tietoa Maan asukkaiden alkuperästä. Tänne on istutettu erilaisia olentoluokkia jatkuvasti ja katsottu miten ne pärjäävät. Tämä rodunjalostus jatkuu koko ajan ilman että suuri yleisö tietää siitä mitään. Olemme siis kaikki kotoisin eri planeetoilta ja sinne myös päädymme seuraavissa elämissämme ! Tai sitten pääsemme pois tästä karman kierrosta, mutta sinne on vielä ihmisellä piiiitkä matka..Kyllä...
näinhän se on Raamatussakin kerrottu. " Maan tomusta sinä olet tullut...jne"No ei kestä tarkastelua
tämä Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin Jumalakaan. Kaikki muu voi olla teoriaa mutta tuoon huuhaata.
Raamatun
tekstit perustuvat tuhansia vuosia vanhoihin sumerialaisten ja babylonialaisten teksteihin moneen kertaan muunneltuina aikojen saatossa.Elikkä jos totuus kiinnostaa,niin on luettava vanhempia tekstejä...
Ei ole yhtä jumalaa taivaassa vaan on ollut jumalia jotka tuli taivaista!
Jos vähänkin tajuaisit
asioita,niin käsittäisit etteivät ne nimenomaan ole mitään kopio-juttuja ,kuten papukaija-ajattelutapasi osoittaa..Raamattu on tukevaa tekstiä totuuden Jumalasta ja kestää kyllä vihamieliset iskut.
Kyllä raamattu
on muuteltu kopio ja kooste,se on varma ja totuus homo sapiensin synnystä löytyy vanhemmista teksteistä ja eepoksista!Se on vaan niin helppo selittää kaikki elämän ihmeellisyydet jumalan tahtona ja tekoina.
Eipähän tarvitse ihmisen kantaa vastuuta kun ajattelee että kyllä jumala antaa anteeksi tai ymmärtää..
Uskonnot yleensäkin ovat ihmiskunnan suuria valheita..
Ateismi pahin uskonto
Ateismi uhoaa ihmisarvon ja nimenomaan poistaa vastuun , koska ihminen voi kulloinkin itse päättää ,mikä on oikein ,eikä ole pelkoa joutumisesta edesvastuuseen.Sitävastoin Jumala on muttumaton tuomari.
Todistelepas vain kopio-luulojasi itsellesi - omat mielipiteesi ovat kopioita ,niin, ettet havaitsekaan.:)
Ateismi ei ole
uskonto vaan asenne!Kyllä äiti maa kertoo totuuden menneisyydestä jos vaan jaksaa tietoa hakea ja tutkia.
Onneksi nykyihmiset tietoa hakevatkin avoimin mielin eivätkä lähde uskonnon vietäväksi..
Ja tottakai ihminen itse päättää mikä on oikein,ei sitä pysty olemattomalta lähtä kyselemään!
Ateismi ei asenteilla
muuksi muutu,se on pimeyden uskonto...ihminen uskoo siinä toivottomuuteen,että ihmsen elämällä ei ole perimmältään mitään merkitystä.Ihminen on Jumalan kuva ja hänellä on katoamaton merkitys.Vain usko antaa kestävää toivoa ja merkitystä.
Ateismi perustuu evoluutiovalheelle käytännössä. Äiti maa nimenomaan on todiste luoisesta ja suunnittelusta,ei pähkähullusta kehitysajatuksesta.
Kiusattu vähemmistö
Juuh, on aika hienoa ollu huomata kuinka meitä pompotetaan "riippumattoman" tieteenkin toimesta... Kauhea sätky käynnissä kun heidän valtaansa uhkaa ID-teoria, tutkijatkin ovat vain ihmisiä jotka eivät halua tuoda julkisuuteen todisteita jotka horjuttaisivat heidän ateistista mielenrauhaansa.Mitään ei kerrota miten evoluutioteoria, natsismi, kommunismi ja fasismi jne. liittyvät toisiinsa.
Totta kai tutkija, biokemian todistaessa että elämää ei voi syntyä itsestään epäorgaanisesta aineesta, joutuu tekemään uuden ajatusrakennelman joka kiertää ikävän ajatuksen Luojasta...
Ihmisviisaus on kyllä niin hulluutta koska samat ongelmat meillä on edelleen. On huikeeta nähdä kuin eteläisen pallonpuoliskon ihmiset ovat sinut Jumalan kanssa ja siel tapahtuukin sitten vaikka mitä, me länsimaiset ollaan kasvatettu epäilijöiksi valistuksen ajan ikävän sivuvaikutuksen takia.
Huumorilla...
ei ole näköjään mitään rajaa."Juuh, on aika hienoa ollu huomata kuinka meitä pompotetaan "riippumattoman" tieteenkin toimesta"
Miten se tiede nyt sinua "pompottaa"? Tiede on filosofiaa ja jos se saa sinut pomppimaan silloin pompit itseasiassa filosofian vuoksi. Tiede kertoo konsensuksen parhaan tiedon mukaisesta maailmasta, siitä on ihan oikeasti hyötyä. Todellinen kuva maailmasta on nimittäin tärkeä tehtäessä päätöksiä jotka koskettavat todellista maailmaa.
"Kauhea sätky käynnissä kun heidän valtaansa uhkaa ID-teoria, tutkijatkin ovat vain ihmisiä jotka eivät halua tuoda julkisuuteen todisteita jotka horjuttaisivat heidän ateistista mielenrauhaansa."
ID-ajattelu ei ole "teoria" missään tieteellisessä merkityksessä. Sillä ei ole todisteita, sitä ei voida falsivoida ja muutenkin se on pelkkää kreationismia uusilla sanakäänteillä. Ja mitä ihmeen "valtaa"? ID-ajattelu on saanut osakseen niinkin murskaavaa kritiikkiä ainoastaan sen vuoksi että tiedemiehiksi naamioituneet kreationisti-hihhulit esittivät ID-ajattelun tieteenä. On tiedemiesten velvollisuus reagoida jos joku yrittää ID-ajattelijoiden tavoin peittää filosofiansa heikkoudet heittämällä sen yli "tieteellisyyden" viitan.
"Mitään ei kerrota miten evoluutioteoria, natsismi, kommunismi ja fasismi jne. liittyvät toisiinsa."
Niin, koska ne ei millään tavalla liity toisiinsa, tai siis evoluutioteoria noihin muihin. Enemmän huomiota kannattaa kiinnittää ehkä sellaisiin yksityiskohtiin että Hitler oli kristitty ja melko suurella todennäköisyydellä myös kreationisti, eikä kannattanut Darwinistista evoluutioteoriaa vaan sen lähisukulaista Lamarkismiä. Joten kerrotaan vaan ihmisille ehdottomasti kaikki faktat, aivan kaikki...
"Totta kai tutkija, biokemian todistaessa että elämää ei voi syntyä itsestään epäorgaanisesta aineesta, joutuu tekemään uuden ajatusrakennelman joka kiertää ikävän ajatuksen Luojasta..."
Kuka on missään väittänyt että elämää syntyy "itsestään"? Tunnettu fakta on että kaikki rakennetaan samalla lähtöaineet + energia = tulos kaavalla, oli sitten orgaaninen tai ei. Jonkun syntyminen "itsestään" tarkoittaisi käytännössä sitä että tuosta yhtälöstä poistetaan energia. Onneksi meillä täällä maassa on olosuhteet joissa molempia on ollut riittävästi, siis energiaa ja lähtöaineita jotta elämä on pystynyt kehittymään.
"Ihmisviisaus on kyllä niin hulluutta koska samat ongelmat meillä on edelleen."
Viisaus = hulluutta. Täh?
"On huikeeta nähdä kuin eteläisen pallonpuoliskon ihmiset ovat sinut Jumalan kanssa ja siel tapahtuukin sitten vaikka mitä, me länsimaiset ollaan kasvatettu epäilijöiksi valistuksen ajan ikävän sivuvaikutuksen takia."
Huikeaa, sinusta on HUIKEAA katsoa kun nälänhädät jylläävät, korruptio rehottaa, lakeja ei noudateta tai niitä ei yksinkertaisesti ole, miljoonilla on AIDS tai HIV, tasa-arvosta ei ole kuultukaan joten naisia raiskataan, pahoinpidellään ja muutenkin kohdellaan kuin eläimiä. Sinusta on HUIKEAA kuinka sisällissodat repivät valtioita hajalle, sinusta on HUIKEAA kuinka massiiviset pakolaisvirrat törmäilevät toisiinsa ja muodostavat loputtomia telttakyläslummeja joihin länsimaiset avustajat käyvät kaatamassa ruokaa ja lääkkeitä antaen ihmisille mahdollisuuden vain riutua. Sinusta on HUIKEAA kuinka ihmiset silpovat toisiaan uskonnon nimissä ilman länsimaista hygieenia uskonnon sanelemina. Olet kyllä niin sairas tyyppi että se on HUIKEAA.
Jos minussa oleva epäily kuvatunkaltaista systeemiä kohtaan on valistuksen ajan jälkikaikuja niin ei siitä voi muuta kuin olla kiitollinen. Sinulle jonka on uskottava vaikka todisteet näyttäisivät vastaan ja uskottava vielä kovempaa jos todisteet ovat vastenmielisiä, tietenkin epäily voi olla "ikävää". Koita nyt tajuta että Jumalaan uskominen on vaikeaa juuri sen vuoksi että todisteet ovat uskomattomia!!! Ei tässä ketään ole epäilijäksi kasvatettu, uskomisen laatuja vain on erialisia. Kaikki eivät ole kuin sinä joka voi ottaa minkä tahansa pyhän kirjan kouraan ja uskoa siihen vain kirjan ilmoituksen vuoksi. Meitä on olemassa iso joukko joka vaati asioista ihan oikeita TODISTEITA.
hupaisan ristiriitaista
sepustusta ..tottakai itsestään syntyvällä elämällä tarkoitetaan väitettä sen kehittymistä ilman luojaa.- ihan turhaa oli saivartelusi.On tähän asti osoittautunut ,että elämä ei ole mikään fyysisiin perustekijöihin palautettava asia - silloin se voitaisiin toistaa labroissa tms. ihan hyvin.
Elämä ei redusoitavissa ,jos vähän hienommin sanotaan.
Eihän tietenkään luomista voi todistaa ,ei siitä ole kyse vaan että luominen on sopusoinnussa faktojen kanssa ,sillä elolliset organismit noudattavat suunnitelmallisuuden ja teleonomian periaatteita - järjetön ja sokea evoluutioprosessi ei selliaisia toteuta : tästä ei ole mitään näyttöä -PISTE. Ja pähkähullultahan koko evomyytti kuulostaakin.
Kreationisteissa on muuten suuri määrä päteviä tiedemiehiä luonnontieteilijöitä - kirjoituksessasi on paljon asenteellisuutta ,etkä pysty näkemään sitä ,koska Sinullekin on ohjelmoitu totunnainen ajattelutapa, jota kritiikittömästi toistat. Arvostelukykyä tarvitaan :)
Voiko elämää syntyä itsestään
Viime keväältä (2009) löytyy uutinen, että litkusta, jossa ei ollut mitään elävää, syntyi (itseään kopioimaan pystyvää?) jotain alkeellista RNA-rihmaa tai jotain sellaista, ...joillain alkeellisilla eliöillä on sellaista. Onko kysymys DNA:n toisesta puoliskosta... (en ole mikään geenitutkija!)Taisin löytää uutisen Tähdet ja Avaruus ...nimisestä lehdestä netistä.
Sanon edelleen
ateismi ei ole uskonto!!Ja ihmisen elämän ainut tarkoitus on jatkaa ihmissukua..
Ateismi ei perustu evoluutiovalheelle,ateismissa ei vaan hyväksytä jumalallisia olentoja olipa ne sitten henkiolentoja tai mitä tahansa.
Äiti maasta läytyy todisteet muinaisten sivilisaatioiden vierailusta maapallolla jos vähänkään jaksaa asioita tutkia.
Eli paljon on tapahtunut ennen raamatun kirjoituksia jotka nekin ovat niitä kopioita vanhemmista eepoksista.
JUMALA TUO TILILLE
eräiden tiedemiesten posket kalpenevat kerran ja kauhu valtaa heidät.http://video.google.com/videoplay?docid=-6590516484582845025#
kun ihminen uskoo ylpeydessään minkä tahansa valheen, mikä riittää viemään ihmisen helvettiin.
Ihmisen epäusko ei muuta Jumalan totuuksia, ihmiselle on määrätty kuolminen ja sen jälkeen tuomiolle tulo.
Hepr. 9:27
"Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,"
Eikä Jumalaa pääse pakoon edes itse keksittyyn avaruusoloin nimen taakse, eikä edes avaruuteen. Raamatun profeetta näki jo tuhansia vuosi sitten jo edeltä päin, että jotkut luulevat pääsevänsä Jumalaa pakoon avaruuteen avaruusasemalle:
Ob. 1:4
"Vaikka tekisit pesäsi korkealle niinkuin kotka ja vaikka sen sija olisi tähtien välissä, minä syöksen sinut sieltä alas, sanoo Herra."
Juutalaiset ovat Jumalan silmäterä (vaikka ovat pääosin paatumuksessa vielä ja vain pieneltä osaltaan uskossa Jeesukseen).
Room. 11:25
"Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, "
Paholaisen omat (esim. Hitler, Paavit, islam) ovat koettaneet sen kansan hävittää lukisia kertoja se kansa kukoistaa edelleen, koska se on Jumalan sanaan Raamattuun niin kirjoitettu.
Room. 3:1-4
"1 Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?
2 Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.
3 Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?
4 Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään"."
Pitää olla todella valheellinen ja kova jos ei usko, edes mitä näkee.
ateismi on uskon laji
-tottakai nuo luettelemasi uskonkappaleet ovat yksi osoitus uskonnollisesta näkemyksestä!!Jos kerran ateisti ei usko jumalaan ,niin hän USKOO MUUHUN SELITYSJÄRJESTELMÄÄN ,jota ei voida todistaa...
Miksi ateistit tavan takaa raivokkaasti lyövät luomisuskoa evouskolla ,jos asia on toisin ,kuten väität..?
Turha siis inttää ja venkoilla yhtään mitään !
Eai ole Raamattu kopsu,ei. (Sen takia se kestää, kun muut kopsut sortuivat :) )
"Ateismi - kuin yrittäisi valaista pimeyttä nähdäkseen sen paremmin."
On se
Suoria lainauksia vanhemmista uskonnoista. Olisitte uskovaiset edes rehellisiä.kristinuskolla
on aivan oma historia ja Kristuksen ylösnousemuksen ainutkertaisuus. kopiot eivät elä..Myös esim. vedenpaisumuskertomus on reaalisesti uskottava verrattuna sumerilaisten taruihin.
et tunne historiaa
Juutalaisten Raamatun kirjoitusten kopiointi on ollut vuosituhansien ajan niin tarkkaa ja siitä on ollut hoitamassa jopa oma ammattikuntansa ja esim. pienikin virhe kopioinnissa johti aina koko kopion välittömään tuhoamiseen. Tämän ja sen kansan erikoisaseman tähden, juutalaisia on vihattu kautta historian. Ja mitä lähempänä oppi on Paholaista sitä suurempaa vihaa se ryhmä osoittaa juutalaisia kohtaan ennemmin tai myöhemmin. (Hitler, Paavit, islam...)http://video.google.com/videoplay?docid=-6590516484582845025#
Lukekaa
Raamatusta luomiskertomus; "Alussa Jumala loi taivaan ja maan....".Jeesus varoitti eksyttäjistä.
Tieteen nimissä kulkee myös valhetieto. Katsokaa -mitä uskotte.
jumalan pojat
Robert Crumb selittää sarjakuvallisessa VT:ssa että Jahve oli alun perin pikku heimon jumala. Naapuriheimoilla oli omat jumalat. Ne olivat siis naapurin miehiä.Jumalan pojat olivat
enkelit, jotka tekivät syntiä Jumalaa vastaan ja ovat kahleissa odottamassa tuomiota samoin kuin kaikki muutkin elävät ja kuolleet. Lue ensin 1. Moos.6:2 ja sitten 2.Piet.2:4.En
yhtään ihmettele,välillä tulee niin ihmeellisen näköisiä tyyppejä vastaan,että jää miettimään että miltäköhän niiden silmissä itse näytän.Kyllä!
Olemme Ismox-planeetan jälkeläisiä, johon sekoittuvat rotuja Viikingeistä Saamelaisiin ja Pesäpallomailalaisiin.Niistä kolmesta syntyy XXX eli Ismox.
Maailmanlopun jälkeen Seppox-planeetan hyökkääjät hyökkäävät maahamme ja valloittavat maan myös Helenax ja Ullax-valloittajilla.
Parin miljoonan vuoden jälkeen Mirotus-kansalaiset jättävät jälkeensä pieniä otuksia nimillä ''Fruit cakes''
Mirotus-kansalaisiin liittoutuvat myös Oonalde-kansalaiset ja sen jälkeen planeetasta tulee Miroonade.
Kuitenkin maamme kolme ainoaa Ismox-kansalaista; Tsajajaa, Taikavarpu ja Velka hyökkäävät Miroonade-planeetalle ja pelastavat maamme jonka jälkeen Ismoxit alkavat lisääntyä ja nykypäivän maan kansalaiset ovat perineet Ismox-geenit ja Viikingit, Saamelaiset ja Pesäpallomailalaiset, tulevat sopuun Ismoxien kanssa ja maastamme tulee erittäin kehittynyt versio, Ismaa X.
ARRRGH! Taasko nämä asiat?!
Ironisesti olen skeptikko avaruusolioitten ja ufojen suhteessa, mutta jos kerran avaruusolennot olisivat olemassa, uskoisin Tähtiporttien humanoidiin (ihmisen näköisiä olentoja) eikä mikään hirviömäisiä ja mulkosilmäisiä ollenkaan. Voisin sitten sanoa, että olen Esper-Tau'ri hybridi, joka omistaa yliluonnollisia voimia.ei kaikki
mutta nykyiset politiikot,myös monet ns. virkamiehet on todella kaukaisia olijoitaja myös suuri osa suomen yritysjohtajista.
ovat jostain kuuta kauempaa ja kauemmaksi pyrkivät. äärettömiä matkamiehiä,ikävä kyllä.
Jumalan luoma
Puhukoon vain omasta puolestaan.1. Moos. 1:27
"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
1. Moos. 5:2
"Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin."
Jeesus Jumalan Poika vahvistaa asian Raamatussa ja Jeesus sentään herätti kuolleita ja itsekin nousi kuolleista. En uskaltaisi tehdä Jeesuksesta valehtelijaa, ainakaan jos en itse pistäisi paljon paremmaksi, mitä Jeesus on ja teki.
Matt. 19:4
"Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'"
Lähettäkää ihmeessä iltalehteen Raamattu, etteivät itseään töppää toistamiseen.
kyllä se
Juu minäkin olen lekenut hannun ja kertun seikkailut ja elämäni perustuu siihen että pelkään sitä pahaa noitaa joka asuu piparkakkutalossa...ja minä olen
RITARI ÄSSÄ AUTO ..hohTämän jälkeen tutkijoiden on selvitettävä, miten elämä sai alkunsa muissa planeetoissa. Kai se periaatteessa olisi mahdollista maassakin ja miks ei maassa olisi kehittynyt myös elämää avaruudesta tulleiden elämänmuotojen ohella. Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ihan heti löydä vastausta.
jutun mukaan kosmista alkuperää
Mitä tarkoittaa kosminen alkuperä?Nämä tälläiset...
Nämä jutut pilaavat tieteen maineen tieteenä.Taas artikkeli jossa yksi tutkija esittää mielipiteensä asiasta vetoamatta minkäänlaiseen tutkimukseen tai kertomatta miten tutkimus suoritettiin.
Kyllä brittiläiset osaa...
On taas joku britti pelle päässyt parrasvaloihin. Oikeesti kuka moista huuhaata uskoo edes. Tämänkin jutun takana on vaan semmonen asia, että kyseinen henkilö haluaa vaan ylimääräistä julkisuutta itselleen mitättömillä teorioillaan. En oikein usko moiseen teoriaan että oltas jotain avaruusolentoja, jos minä oon kerran avaruusolento niin sinä olet varmaan alieni sit......Ei näin.
Ite en usko AVARUUSOLENTOIHIN joilla on isopää ja mulkosilmät, mutta bakteerit yms. jotka tulevat avaruudesta voi minusta laskea avaruusolentoihin. Ja niihin uskon. Hyvin mahdollista, että meissä on jotain avaruudesta peräisin olevia bakteereja tai soluja mitä ne nyt on.... Kuten jo aikaisemmin sanoin, en usko avaruusolentoihin, mutta miettikääpä jos olisi joku toinen planeetta missä olisi myös elämää niin he kutsuisivat meitä avaruusolioiksi ja itseään vaikka homo Capieniksi, ja me kutsuisimme heitä avaruusolioiksi ja itseämme ihmisiksi. Eli minusta me olemme avaruusolioita vaikka kutsumme itseämme ihmisiksi koska asumme maassa ja maa taas on avaruudessa.Joo näinhän se on
että maapallo lilluu avaruudessa ja me sen mukana.Tottakai olemme!!
Me ihmiset olemme niin tyhmiä olentoja,että ihmettelemme sitä,olemmeko avaruusolentoja vai emme.Onko Maa mukamas joku erityinen,avaruuteen kuulumaton paikka?Tottakai olemme avaruusolentoja,siinä kuin muutkin kosmoksessa elävät,olkoot elämänmuoto sitten mikä tahansa.Samassa universumin virrassa aikamme ja elämämme lipuu,kuin muillakin,missä sitten lienevätkin.pässit
vittuun tällaset ihme jorinat avaruusolennoista sun muista apinoista!!jokainen vähäkin älliä omaava tietää mistä kaikki me mukaan luettuna ollaan tultu ja miks täällä ollaan..
Suomessa on...
Vain 201 avaruusoliota....ja me olemme valinneet heidät....Ei näin
Ite en usko AVARUUSOLENTOIHIN joilla on isopää ja mulkosilmät, mutta bakteerit yms. jotka tulevat avaruudesta voi minusta laskea avaruusolentoihin. Ja niihin uskon. Hyvin mahdollista, että meissä on jotain avaruudesta peräisin olevia bakteereja tai soluja mitä ne nyt on.... Kuten jo aikaisemmin sanoin, en usko avaruusolentoihin, mutta miettikääpä jos olisi joku toinen planeetta missä olisi myös elämää niin he kutsuisivat meitä avaruusolioiksi ja itseään vaikka homo Capieniksi, ja me kutsuisimme heitä avaruusolioiksi ja itseämme ihmisiksi. Eli minusta me olemme avaruusolioita vaikka kutsumme itseämme ihmisiksi koska asumme maassa ja maa taas on avaruudessa.koska aloittaja on oikeassa
olemme kaikki pissasta lähtöisin. Ei voi mitään aloittajqa on oikeassa koska hän oli ensin.weeqwwwwww
Conan o'brienMAAHAN TULI VALEPUKKI
SIITÄ JUONTUU IHMISEN TAIPUMUS VALEHDELLA !Itserakasta?
Ensinnäkin, totta v*tussa olemme avaruusolentoja. Vai mistä lähtien maapallo on kiertänyt keskustähteään jossain muualla kuin avaruudessa??Mitä taas tulee elämään muualla maailmankaikkeudessa, niin eikö teidän mielestänne ole "hieman" itserakasta kuvitella että olisimme jotenkin ainutlaatuisia tässä universumissa?
Maapallollakin elämää löytyy ihan joka puolelta, ja koska elämä näyttää maapallollakin enemmän säännöltä kuin poikkeukselta, niin miksi elämä ei muka olisi yhtä todennäköistä muuallakin maailmankaikkeudessa??
Samat fysiikan laithan ne muuallakin pätevät.
Entä kumpi on mielestänne todennäköisempää, se että olemme uskomattomien sattumusten sarja ja sen vuoksi ainutlaatuisia maailmankaikkeudessa, vai se että elämää on vähän joka puolella ja olemme vain osa universumin elämästä?
Se että millaista se elämä muualla on, onkin sitten toinen asia. Se voisi perustua esim. Titan:in tapauksessa metaaniin. Titanissa metaani käyttäytyy kuin vesi maapallolla, siellä on metaanijärviä, metaanijäätä ja metaanisateita.
Uskovaiset ottakoot raamatun pois silmiltään ja korviltaan, ja kokeilkoot ensimmäistä kertaa elämässään kokea ja tulkita maailmaa ihan omin avuin.
Muutkin epäilijät, avatkaa silmänne.
kyllähän
sitä ittesä humanoidiks joskus luuli kun oli useamman päivän 013 lipittäny, muutta ei tää ainut paikka varmaan ole missä elämää on, jahka se sitten joskus selviää taikka ei koskaan.helmiä sioille
Miksi heittää tänne "keskustelupalstalle" näin mielenkiintoinen ja asiallista kekustelua vaativa aihe?Posti ulkoistettu!
Nyt alan itsekin USKOA. Taidamme olla apinoiden jälkeläisiä. Postipoika oli Kaarinassa taas tälläkin viikolla onnistunut jakamaan kaksi turunsanomaa 2kirjettä ja joku lidilin mainos, niin hienosti että puolet lehdestä roikkui standardi laatikon ulkopuolella. Oli jollain lailla yrittänyt rytätä lehteä! Aikaa palaa varmaan paljon tällaisiin sirkustemppuihin. Minusta tällaiset harjoitteet voisi suorittaa oman postinsa kanssa ja omalla ajallaan! Onko tämä salaista viestntää rosvojen kanssa. Vai apinan tasolle jääneen avaruus olennon kolttosia. Ennen posti kulki täällä vaikka mopolla ja tuli aina kuivana ja ryhdikkäänä perille! Autoistunt apina ei jaksa persettänsä penkistä nostaa työtä tehdäkseen. Apua kyll on kova TYÖVOIMAPULA kun eläinten tasoiset - ainakin melkein.Jakavat postia. Väitän että se apinakin osais ton homman paremmin kuin ITELLAN ulkoistamat laiskiais populaatiot. Kiire on istuttaa uudet siemenet vaikka kuuhun tai marssiin. Saataisiin standardit täyttävää ihmis alkio aihioita ITELLAN palvelukseen tulevaisuudessa. Ois kiva nähdä kuis kustin suu pannaan kun polkee väliä Mars - Maa.Niin tai
sitten me ollaan niinkuin Aussit, epäkelpo yhteisöaines ( me ) tuotiin tellukselle rangaistuksena, siksi me ollaan niin riitasia,aina soditaan ja tapellaan.Kyllä ihan totta
Minä uskon tämän, koska itse näin v. 1998 niin ihmeellisen aika ison valopallon taivaalla selkeällä iltataivaalla, joka oli paikallaan pari minuuttia ja lähti sitten todella kovalla nopeudella kuin tennispallo etenemään taaksepäin ja hävisi kuin tyhjään järvelle päin.Ei ollut mikään säähavaintopallo tai lentokone, eteni nopemmain kuin hornetit ja oli aivan kuin hehkulamppu taivaalla mutta isokokoinen ja liikkui aivan kuin älyllisen olion viemänä, liikkeet olivat sellaiset, että sitä ohjattiin.Eikä ollut ukkosenilma, joten ei ollut pallosalam ja paikallaan se oli pari minuuttia aika matalalla ehkä parikymmenen metrin korkeudessa.Näin asunnon ikkunasta tämän valoisana kesäiltana pari viikkoa ennen juhannusta.Ei sopinut mihinkään, mitä ennen olin taivaalla nähnyt, eikä ollut aurinkoakaan silloin enää taivaallä, eikä ollut heijastuma mistään, koska liikennettä ei ollut hiljaisella maaseututiellä ja talojakin vai siellä täällä.Joten kyllä uskon tämän perusteella.Ja onhan noita perusteluita tullut Ufojen olemassaolosta Jim-kanavalta lauantaisin.Kuulun siihen harvaan ryhmään jolla on omakohtaisia kokemuksia.En sitten tiedä pelottaisiko tavata näitä ulkoavaruuden ihmisiä.Mutta hienoa on nähdä jotain tällaista ihmeellistä, mitä ei kertakaikkiaan voinut selittää mitenkään ennenäkemällään.looks like a fine
joo minäkin näin kerran yhen ufon. Se käveli kadulla ja oli pää alaspäin siitä ei näkynyt muuta kuin pitkä harjas. Ja toisen kerran se ajo pyörällä suoraan sisälle kämppäänsä ja alko kauhea mekkalointi sen kämpässä. Se karju ja hakkas päätänsä seinään. Sitten tuli sini valkea avaruus alus ja vei sen pois, eikä sitä ole sitten enään näkynyt, todettiin naapurien kans että kyllä se täyty olla muualta tullut kun se käyttäyty kuin alien eikä sitä ole sitten enään näkynyt kun se avaruus alus kävi hakemassa sen.Avaruusoliot.
Niin siis.. kai te tajuatte että jos älyllistä elämää on oikeasti avaruudessa, niin varmaan nekin ajattelevat että onkohan avaruusolioita olemassa taikka siis muilla planeetoilla elämää jos niiden ajattelukyky on jo kehittynyt siihen pisteeseen että on muitakin planeettoja.Tietenkin me olemme niiden mielestä avaruusolioita, kuten myös ne meidän mielestämme.
Maapallo on avaruudessa, me olemme "olioita" = olemme avaruusolioita.
Jaa, enks mää olekaan ahvena?
Aina sitä oppii uutta.Elämän synty..
Järkevästi ajatellen elämä on pelkkää virtaa mikä pitää kaiken koossa ja elävänä niin kuin on tiedossa. maa pallo on kuin ohjelma tietokoneessa jota ohjailee erillaiset tietoisuuden aivot siis suurempi tietokone maapallo ei ole syntynyt se on rakennettu... avaruus rakentaa itse itseään... kaikki elollinen on virran aiheuttamaa sotkua jotka toimivat kuin pienet tietokoneet. Siis toisin sanoen (avaruus on ollut aina olemassa) ei ole käsitystä sanasta Maailman kaikkeuden synty... Kaikki on ollut olemassa sielut kierrätetään olemme pelkkiä virran lähteitä/Kuluttajia siis tarkoitan jopa sitä kiveä johon löit varpaasi viime kesänä... On vain virtaa säännöt miten mikäkin on, toimii , Miksi kalle kuoli vaikka oli hyvä ihminen se on sama asia minkä takia kiehuva vesi on kuumaa se vain on niin kalle olisi voinut olla kallen veli ja hän ei olisi mennyt siihen työpaikkaan jota hän haki, ja olisi syönyt eri aterian sinä päivänä,, vesi olisi ollut kylmää ja se ei olisi polttanu kallen kättä pestyään käsiään ja liukastuttuaan lyönyt päätään... Miksi jotkun esineet ovat joidenkin mielestä kirottuja koska ne ovat käyneet läpi sen energian joka on ollut läsnä kuolemaan johtaneissa asioissa ja säteilevät sitä kuin bakteerit jotka yrittävät tehdä omaa tehtäväänsä... Vesi on yksi tärkein elementti Virta on tärkein Kaikki asiat ovat jo tapahtunut sen takia deja vu ilmiö on koska avaruus vääristyy ja muuttaa muotoaan aina koko ajan olemme oikeasti joka hetki eri ajassa mutta avaruus siis ns pää tietokone pitää sen poimittuna kasaan näin se kierrättää kaiken ja pitää itsensä ikiliikkujana... Kun ajattelee asian hyvin perin pohjaisesti voi nähdä asiat toisin jos yrittää liikaa ei näe mitään jos sinut on luotu näkemään pidä silmäsi auki. sielu on virtaa ja sillä on oma tarkoituksensa aivot ovat sielun aurassa... Jos näet ihmisiä jotka kävelevät folio tuppo päässään he tietävät... Tässä ajateltavaa.. tehkää omat johtopäätöksenne...TRUTH IS NEAR
En lukenut ylhäältä tähän asti kaikkia kirjoituksia, -kokonaan,TÄMÄN KIRJOITUKSEN KIRJOITTAJA ajattelee asioista samantapaisesti
kuin minä.
Siellä on pakko olla totuuksia lähellä tuota, mitä tuossa lukee.
(Foliotuppo... :DD)
:)
:D::D
ilmankos porukka tuntuu välillä olevan ihan muissa maailmoissa tai jopa toiselta planeetalta :DNiiiin
Ei sosdemit voi olla sieltä...ne on niin tyhmiä...samoin AKTTÄMÄKIN VIELÄ
JOO TÄMÄ ENGLANTILAINEN TUTKIMUS,EN ELÄILE YHTÄÄN EIKÖ TÄMÄ SAMA (HULLU)MIES TUTKINUT AIKOINAAN ETTÄ MAAILMA ILMAN HINTTEJÄ ON SAMA KUN MAAILMA ILMAN RUOTSALAISA,BRITTEJÄ,ITALIAISIA JA NOITA vitun NORJALAISIA.PITÄÄ HÄNEN vitun PIKKUPÄÄSSÄ TULLUT AJATUS,MITÄ TAHANSA ON JOKU MUU JULKAISSU AIKASEMMIN KIRJOITTANUT SIITÄ,MUTTA NYT UUSI SUOMALAINEN TUTKIMUS OSOITTAA ETTÄ ENITEN MAAILMAN TYHMISTÄ TUTKIMUKSISTA TEHDÄÄN BRITESSÄ PAITSI SE HINTTI TUTKIMUS MINKÄ NE LAINASI KIINALAISILTA,JOTKA TAAS OLIVAT KONENEET NE KAUHUN PÄIVÄT JA YÖT,KUN RUOTSALAINEN SOTAALUS TÄYNNÄ ITALIAISIA JA NORJALAISIA TUTKIJOITA PELASTI NE UPPOAVASTA ENGLANTILAISESTA LAIVASTA KESKELLÄ EI MITÄÄN,JA NE 2 KAUHUNVIIKKOA JONKA HE JOUTUIVAT VIETTÄMÄÄN ALUKSESSA NOIDEN NÄLKÄISTEN HINTTI TUTKIJOIDEN SEURASSSA,MATKALLA ITALIAAN SOTAHARJOITUKSIIN,SIITÄ SE 3 MAAILMAN SOTA KAI SAI ALKUNSA.TAI SIITÄ KUN SE BRITTITUTKIMUS OSOITTI ET EI RUOTSALAISIA SOTILAITA OLE EDES OLEMASSA ON VAAN MUUTAMA HULLU RUOTSALAINEN TUTKIJA JOTKA ON SYÖNYT SALAA SIENIKEITTOA MIKÄ OLI MENOSSA PUOLALAISILLE AVARUUSLENTÄJILLEOlemassaolon elementtejä:
1. Aika > Alussa2. Voima > Jumala
3. Liike > Loi
4. Tila > Taivaan ja
5. Aine > Maan
- Einstein on edelleen lähimpänä totuutta, joka löytyy myös Raamatusta eli E=mc12 eli mitä on energia, jossa valonnopeus on ainoa vakio. Einstein ei ollut ateisti, päinvastoin.
- Filosofeista Sokrates, josta lähtee myös länsimainen sivistys, sanoi että Jumala, järki ja hyve ovat elämän avaimet. Hänen jälkeensä tuli homo Platon, johon kaikki ateistit, homot, feministit, skeptikot nojaavat. Sama Platon oli muuten Hitlerin, kommunismin, totalitarismin ideologioiden takana.
- Meidän aikamme uskonto eli Evoluutio-harhaoppi perustuu edelleenkin teoriaan eikä ole todistettu täysin. Jos Darwin-parka olisi kuunnellut uskossa olevaa vaimoaan, olisi päässyt pidemmälle kuin isänsä, joka itseasiassa koko teorian kehitti ilman Darwinin luontokokeitakin.
- Raamatusta on todistettavasti toteutunut jo 80 % ja loput ovat paraikaa toteutumassa. Kannattaisi näsäviisaiden avata pikapuoliin söpöt korvat ja silmät. Pikkuvinkkinä Raamatun lukuun esim. kylkiluu on heprean kielellä "puolikas" eli mitä on biologit mieltä DNA:ssa sijaitsevista kromosomeista xx ja xy jne.
- Ja sen Einsteinin energian, massan ja valon kanssa rimpuileville vielä, että valohan ei edelleenkään tule auringosta ja siitä massasta taas: maanosat olivatkin ensin yhdessä = massa.
- Ja uskoville vahvistusta: Jumala = Yahweh = Elohim eli heprean kielessä kolmessa aikamuodossa ja kolmessa persoonassa = Kolmiyhteinen Jumala = Isä, Poika ja Pyhä Henki (Jumala, Sana, Henki). Vahvistus tulee sanasta, jonka Poika sanoo eli Uusi Testamentti.
- Ihmisellä on jo tieto. Raamattu sanoo, että lopunaikoina tieto lisääntyy ja sitten tulee ahdingon aika. Ja se joka uskoo, pelastuu - muut joutuvat helvettiin. Suosittelen tutustumista "lämpimästi" asiaan ennenkuin alkaa polttamaan:)
Onko uskovaisten mielestä tyhmää ottaa selvää erilaisista asioista? Minusta ainakin on ihan perusteltua esimerkiksi löytää syöpää torjuva lääke tutkimalla syöpää, ei tutkimalla 60-luvun vanhoja lääketieteen "oikeita" kirjoja. Raamatussa on kahdentuhannen vuoden takainen näkemys maailmasta. Se nyt vain on havaintojen perusteella muuttunut monen ihmisen silmässä. Miksi ei muut saisi nähdä maailmaa niinkuin itse näkee, vaan teidän hihhuleiden tulee aina tulla käännyttämään "pakania" uskoon. Antakaa jo "herranjumala" olla.
Wau
empä oo tollasia tutkimustuloksia ennen nähny, mutta en väitä vastaakaan.osaatkos sanoa miten raamattu suhtautuu tiedemiesten väittämään maapallon miljardien vuosien ikään. (fossiilit sun muut radiohiiliajotukset yms) Itseäni kun on jonnii verran mietityttänyt..
Sinulle joka haluta uskoa:)
"Eräät kristityt kirjoittajat, kuten vastineessa mainittu Tri Ross, olettavat, että luomisen 6 päivää (7 yhdessä lepopäivän kanssa) eivät olleet 24-tuntisia vuorokausia, vaan 7 geologista aikakautta."Tutki asiaa, esim. näiltä sivuilta
http://www.kristitynfoorumi.fi/luominenvaievoluutio.htm
http://www.evoluutio.com/?o=18&a=0
http://www.evoluutio.com/?o=30&a=0&st=0
Aivan mahtavaa !
Raamattu: "Yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta on kuin yksi päivä".Jos haluaa uskoa pitkään ikään (evoluutioteoria ei toimi siltikään edes niin pitkässä ajassa mitä on kerrottu ja aikaa rukataan koko ajan lyhyemmäksi), ja saa monta erilaista mittaustulosta, valitsee tietenkin sen mikä tukee omaa maailmankuvaa ja mielenrauhaa. Esim. Laskettaessa ns mitokondrio-Eevan eli ihmisten alkuäidin ikää saatiin tulokseksi 20 000 v ja sitten huomattiin että se voisi olla myös 6000 v. Arvaa kumpi valittiin julkisuuteen.
Kyllä, tiedemiehet ja -naiset eivät ole kirkassilmäisiä totuuden etsijöitä, kuinka nykyisin vielä pystymekään uskomaan moiseen... Heillä niin kuin kaikilla muillakin toimii hyvä veli-systeemi.
Melkein kaikki alkuperäiskansat omaavat perimätietoa joissa on suunnilleen samat asiat kuin Juutalaisillakin, esim. kiinalaisilla. On paratiisi, lankeemus ja tulva, ihmisen hengellinen ainutlaatuisuus verrattuna muuhun luomakuntaan sekä muistot tulvaa edeltäneestä korkeammasta kulttuurista ja astrologiasta. Kaiken lisäksi kaikilla oli perimätiedon mukaan sama Jumala taas tulvan jälkeen mutta ihminen itse tietoisesti kääntyi hänestä pois. Ihmisen geenit rapistuvat koko ajan, mutaatio ei tuota mitään hyvää, olen itse sen kokenut. Luomakunta huokaa tosiaan ja esim eteläisen pallonpuoliskon kristityt tajuavat jopa omalta kulttuuripohjaltaan näitä asioita paremmin kuin me länsimaalaiset... Viidakon eläimetkin tietää että viidakon laki ei ole kiva ja se loppuu joskus...
Raamatussa on totuus
Ei ole sattumaa: Hieno kirjoitus !Se on niin ja AMEN !
Mitä pidemmälle tiede menee, sitä paremmin ymmärretään Raamatun ilmoitukset. Johan Vanhan testamentin aikana tunnettiin rakennuksissa homevauriot ja kuinka se suhteen tuli menetellä. Ihan pienenä esimerkkinä, puhumattakaan muista viisaista (epidemian torjuminen= karanteeni)ohjeista.
Neitseestä syntymisenkin voi tänä päivänä ymmärtää täysin.
MIKÄ IHMISELLE ON MAHDOLTONTA ON JUMALALLE MAHDOLLISTA !
Heh
Tuotakaan väitettä ei voida todistaa, koska kukaan ei ole ollut silloin paikalla näkemässä.Kemist1977
Jumala oli ja on näkemässä
nyt, ennen ja ikuisesti ja niin ne sanoo, että Jumalan sana todistaa sen. Mitäs siihen sitten on kapisen avaruusolio-ihmisapinan sanominen? Syödään ja juodaan - huomenna kuollaan? Ei kai, Jumala rakastaa meitä ja meidän tyhmää huumorintajuamme niin paljon, että lähetti tänne poikansa meidänlaiseksi, jotta me urvelot tajuttaisiin. Koska tämä Jesse oli kuitenkin synnitön, koska hän siis oli itse rakkaus eli Jumala, niin eihän me onnettomat sitä tajuttu silloinkaan. Ois vaan luullu 2000 vuodessa herne heiluvan, vaan pahemmaksi menee kokoajan.Mut ei vaan mee läpi juutalaisillekaan...naurattaa aina, kun Jumala puhuu "tuosta uppiniskaisesta kansasta". Me ollaan KAIKKI samanlaisia. Ettekö te kuule, kun se yrittää kertoa teille?
"Se, jolla korvat on, kuulkoon".
Maailmankaikkeuden
Itsetunto koheni roimasti. Luulin oleva ihan tavis globetrotter, mutta olen sittenkin"kohti ääretöntä ja sen yli!" -spacetrotter!!!
varmasti
niitähän me ollaan kaikki eipä tätä väittämään!Vanha juttu.
Evoluution alkua avaruudesta tulleista mikrobeista on tutkittu/pidetty mahdollisena jo kauan, joten mikä tässä oli se uutinen?nomutta
Maapallo on itsessään elävä olento ihminen ei vain sitä käsitä, kun maa puhuu omalla kielellään ja tulkkia ei ole vielä ilmaantunut paikalle kertomaan maan sielun syvimmistä olemuksista. Kaikki eliöstö on syntynyt kuumasta massasta joka kiehuu maapallon sisuksissa. Auringostakin tulee maankaltainen planeetta kunhan se vain jähtyy ja purkaa energiaa ympäristöönsä, sille tulee samanlainen hento kuori kuin maalle ja sisällä myllertää. Kaikki elollinen on liikkuvaista sorttia, jos ei liiku on kuollut. ; )Just... :/
Siis kyllä herralla pitää olla tod hyvät todisteet tästä jutusta... Huohh... "/ Siis jos se on jo "todistettu" että ihminen on pitkän evoluutiosarjan tulos, niin miksi pitää yhden kaikkitietävän britin mennä sekoittamaan pakkaa??? Vastaus: Rahaa tuosta hölynpölystä saa liian helposti! >:/vastaus löytyy....
vastaus löytyy, jos sulla on oikea uskonto, esim jos olet muslimi, oikea kristitty , yms uskonnot.Vastaus löytyy
tieteestä, ei huuhaasta.KUKA penteleen TUNNETTU ja ARVOSTETTU professori.
tuosta tyypistä. Saati sitten arvostettu. Nimi kuullostaa eräältä tyypiltä joka potkittiin pois livejournalista julkisten runkkailujen vuoksi.Kylla, vaan Jupiter, on "Asialla"
Kylla, vaan, olemme, todellakin, "Avaruudessa, Telluksen, asukkaina" Noin, about, 3miljardia, vuotta. "Salut" Ja, todellakin, olemme, olleet, yhteydessa, kaikkialliseen, "Kosmokseen" Ja, siksi, taalla, maa,pallolla, on muutakin, porukkaa, about 2%. But, thats, all. "Universaalin, Lain" mukaan, "Planeetan, omaa, kanta,vakea, ei voine, syrjayttaa" Salut."Raakkuna" jatkaa, taydellista selvitystaan, "Aiheesta" joka, on todella, kohtuuton, ymmarrettavaksi. "Salut" Kyseinen, "Wicramasang" nimen, kaannos, tarkoittaa, "SALA,LIITTO"
"Urantia" Eepos, on aika, teos.
Ollaan, todella, kohtaava, "Universumin, kaytantoa" hieman, epa,sovinnaisesti, "Oudossa, valossa" Salut. Ja, tama, ilmoitukseni, tarkoittaa, etta, "Kaikkivaltias, paljastaa, epa,tosia, asioita, ja, kaikenlaista vaaryytta" tapahtuneen, vallitsevassa, "Avaruuden, yhteisossa" Salut.Ja, taman,kertainen, "Paljastukseni" kertoo, eraasta, Brittilais, Tutkijasta, joka, on saanut, olla, "Tiedon, vkanava, henkilona, Englannin, Tiede,mies, piirien kautta" Ja, esiin, tullut, "Teoria, 3,8miljardin, vuoden, takaa" Kun, "Venuksesta, lahetettiin, maapallolle, hiukkas, molekyyleja, jotka, loivat, 0.8miljardissa, vuodessa.maa,pallolle, ihanteellisen, kasvi,huone, ilmaston. "Salut"
Mutta, kukaan ei voine, uskoa, moista. "Salut" Vaikka, oltaiskin, kiinnostuneita, "Teorioista" Salut. Niinpa, kerron, lisaa, "Aiheen, vakavuudesta" Kyseessa, on "Tiede,mies, piirien, niin, tavallinen, vallan,vaanto" Koska, kukaan, ei halua, olla, "Luuseri, omalla, esityksellaan" Salut.
Ja, jokainen, tietaa, mita,kyseinen, tieto, "Uudesta, luomis,kertomuksesta" oikein saa aikaan- Salut. Sellainen, on "Vallan,kumouksellinen, tieto" Salut" About, "3,8 miljardin, vuoden, olemassa, olosta, maa,planeetalla" Salut. Ja, tama, "Uusi, innovaatinen,tieto, on tullut esiin, Brittilaisen, Tutkijan, kautta" Salut.
"Asioilla" on puolensa, sanotaan. "Salut" Ja, tama, "Tiede,mies, piirien vaanto" on osoitettava, kestamattomaksi, ainoastaan, sen, "Hyoty,motiivin" vuoksi. "Salut" Kukaan, ei voine, olla, vastuussa, "Asioiden laadusta, jos, ei ole, alun,perin, maa,pallolta" Ja, kyseinen, "Wicramasang, on todella, muualta" Jupiterista. Salut. Ja, joutuu, selvitamaan, "Asioiden, perimmais, tarkoituksen" Joka, hanella, oli, tieteellisen, esityksensa, takana.
Olette, seuraava, viela, "Kuumenevaa, keskustelua, palstallamme. Ja, kehoitan, valmistautumaan, debattiin, lukemalla, netin, kautta, "Urantiaa" Salut.
HALOO! Tajutkaa, etta,, on hyva, tutustua, laajemminkin, olemassa,olevaan. kirjalliseen, aineistoon. Ja, tanaan, esittelen, netti,vaelle, hyvin poikkeuksiellisen, kirjan, tutkittavaksi, by, the, Google, "URANTIA" Kertoo, "Asioiden, laidan, oikeassa, aika,perspektiivissa" Ja, sielta selviaa, todellakin, "Ihmis,kunnan, todellinen, ika, 3,miljardia, vuotta" Salut.
Ja, sitten tuli, "Ensimmainen, ihmis,alkio,lahetys, by Venus" Ja, kaikki, tietaa, "Luomis,tarinan, symboliikan, by, Adam, and, Eva, and. snake, in the Paradise" Salut. "Raakkuna, jatkaa, aiheen, kasittelya.
Maireya, oli, tunnettu, henkis, poliittinen, henkilo.
Hyva, kysymys. "Salut" Silla, Shivan, toimesta, "Maitreya, oli, tarkoitus, asettaa, maa,pallon, yksin,valtiaaksi" Salut. Ja, tuop, tunnetun, "Pakistanin, Kuningas,suvun, jasen" oli, todella, "Frankfurtin Olympia, stadionilla, 2002, suuressa, ulko,ilma, seminaarissa" tarkoituksena, ilmoittaa, "Maailman, Hallinnan, yksin,valtiaan, jarjestelyista" Salut.Ja, siella, oli, koko, maailman, oppineimmat, Hindut, mukana, seka, tunnettu, kavalkadi, hengen, tieteilijoita, Japania, Canadaa, Amerikkaa, Eurooppaa, myoden, about, 8000 osallistujaa. "Salut" Eika, kuitenkaan, "Asiasta" syntynyt, yhtaan mitaan. "Salut" Silla, tuo, "Henkis, poliittinen, maailman,pelastuksen julistaja" Salut. Tajusi, tilanteensa, olevan, kestamaton, Shivan, ollessa, vallassa. "Salut" Seminarin, jalkeen, Maitreya, teki, itse,murhan. "Salut, kertoo, myohemmin, tarkemmin.
Kristityille Antiikin aikoihin annettiin vaihtoehdot: laittakaa Jeesuksenne tonne pantheonin kaikkien jumalien temppeliin niin kuin muutkin kunnon Rooman kansalaiset (Juutalaisia ei vaadittu tekemään samaa sillä heitä pidettiin ikään kuin ateisteina Jumalankuvan puuttuessa.)... Tai sitten jos ette laita, ei seuraa hyvää.
Koulussa luettiin mitä sitten tapahtui. Mutta kun perustettiin eka valtionkirkko, siinäkin yhteydessä vainottiin kristittyjä jotka ei olisi sitä valtionkirkkoa halunneet. Uskonnolliset johtajat kirkkolaitoksissa tänäkin päivänä tykkäävät usein pahaa jos joku on oikeasti semmonen radikaali. Tai jos tulee kehitysmaista lähetystyöhön länsimaihin semmosia ihmisiä joiden kotimaassa ei pahemmin ole tapakirkollisuutta ja monopolia... Hm.
Kuuleppa Raakkuna
Mitä sanot siihen, kun Raamatussa sanotaan,. että jos joku tuo toisenlaisen evankeliumin, on kirouksen oma.-tarkoittaa aivan suoraan, että se toinen on valhetta ja eksytystä, joka vie totuudesta pois, ja siksi on ansainnut kirouksen.> joten eikö juuri uRANTIA ole sellainen toinen evankeliumi, ja siten pelkkää eksytystä ?
Kannattaisikohan pysyä aivan selvässä parannuksen ja armon käskyssä, joka meille on paras, ja siten myös totuuden lähteestä varamsti tullut, eikä haahuilla minnekään 3,8 miljardin vuoden taakse, ja muka venukselta lähetettyjen ihmisalkioiden tänne tuloon.
Ei mee läpi mitenkään. Ajattelehan homma uusiksi, 'ja 'palaa 'Jeesuksen 'ristin 'juurelle.
niinno
Vieläkään ei ole keksitty miten esim. DNA-molekyyli on oikee syntyny. Ilmeisesti helpointa on väittää sen tulevan ulkoavaruudesta eli voidaan jättää se kysymys "huomiotta". kysykää tietäviltä ihmisiltä miten se siellä on syntyny jos se ei täällä ole mahollista?)Avaruusolentoja....todennäköisesti
Olen lukenut muutaman Erich von Dänikenin kirjoista, jotka ovat hyvin uskottavia. Hän on sitä mieltä että olemme lähetetty avaruudesta ja meitä on geenimanipuloitu etc. Uskomuksekseni jäi että olemme mikrobeina tänne tulleet ja meitä on käyty moikkaamassa mutta emme me tai planeettamme olleet muukalaisille hyödyksi heidän tarpeisiinsa. En usko että muukalaiset tai me poikkeamme mitenkään muusta eläinkunnasta siinä mielessä että haluamme elantomme ja siihen riittävän reviirin .En ymmärrä mitä uutta
tässä on?Ilmeisesti
idiooteille täytyy aina välillä muistuttaa evuluutioteorian perusteista..telkkarista
saat tietää totuuden: www.telkkari.org. Muista katsoa reaaliaikaiset ohjelmat netistä.en ole
katsonut kuukauteen televisiota, ja nyt en voi käsittää miten pystyin ennen tuijottamaan sitä paskaa tuntikaupalla joka päivä.ufoja
ei ,kyllä ne tuli 3,7 miljardia vuotta sitten :DNytkö vasta tuli ilmi
Pitääkö aina olla jokin partaproffan tieteellinen lause asioista että ihmiset edes vähän uskoisivat.Ei paljoa tarvitse ajatella ettei tässä pikkuruisessa maapallerossa olla alun perin oltukaan, vaan se mikä saattanu meidän kehittymään täällä on ihan muualta.
Toi teoria on ties kuinka vanha eikä mikään uusi juttu. Killutaanhan me nyttenkin avaruudessa eikä ole mitenkään outoa että tuolla "ulkopuolella" olisi jotain elämää, vaikkakin sitten meteoriittien matkassa pieninä bakteereina. Typeräkin tietää ettei olla alkuperäisiä olentoja täällä. Tolla avaruusolento-sanalla halutaan vain kohua ja ihmetystä ihmisten kesken mikä on ihan turhaa. Se on vain sana..
Itse sanoin ton noin 7 vuotta sitten
"Kyllä, me olemme kaikki avaruusolentoja"Tiesin ennen tota professoria, mutta tavallisen meikäläisen juttuja ei näytetä lehdissä.
Taisin sanoa sen juuri näin, "me ihmiset ollaan avaruusolentoja" sellasen lipsautuksen sairaalahoidossa menin sanomaan :), eiköhän mulla oo se sanottuna niissä hoitoraporteissa.
Tollaset professorit tietää aina mun jälkeen, ehkä mun pitäis alkaa professoriksi :)
avarrus
kyllä sitä avaruudessa ollaan muu onkin arvailujen varassaJoopa joo
ajansaatossa on yritetty olla "viisaita", kun mitä on ollut historiassa sitä on myös tuleva, oli Darwin, joka vartuttuaan sanoi mitä lienen nuorempana höpissyt. Kun hyljätään totuus niin sitten on kaikenmaailman selityksiä.cccccc
cccccccccxsiinäpä
se vitsi piilee että tieteellä ei vain voi selittää kaikkea ja hukassa olevat hakevat turvaa tästä huuhaasta.. voi voi..Juttu
siitä että joku toimittajanplanttu meni sen proffan luo kyseleen tyhmiä ja proffa lasketteli kun vaka vanha väinämöinen.Jeesuksen
perustaa organisoitua uskontoa, joka toimii vallan ja hallinnan välineenä. Totuutta ei voi organisoida, totuuden organisointi tukahduttaa totuuden. Kukaan ei pysty sanomaan, kuinka paljon Raamatussa on enää jäljellä Jeesuksen alkuperäisiä sanoja kaiken myöhemmän eliitin tarkoitusperiin soveltuvan muokkauksen jälkeen.Totta
Koska maapallo sijaitsee avaruudessa, olemme luonnollisesti kaikki avaruusolentoja.Heheh
Ilmankos suurinosa sopeutumattomista uskoo edelleenkin horoskooppeihin, ja epäilee, että heille kaikki valehtevat.Suomi24 kumosi väitteen
Etenkin sen uskonnollinen siipi esitti painavia todisteita teoriaa vastaan. Maa on pannukakku ja sillä sipuli.Kaipuu jonnekin sinne kauas
Tähtiin tuijottelu, kuuhun kurkottelu, ehkä se onkin vai koti-ikävää sille kaukaiselle avaruuden kolkalle, josta tänne tipahdimme. Ei ihme jos sattuu.Kootut totuudet
Poimintoja tästä ja eräästä toisesta ketjusta:Maa on elävä / keskikokoinen tietokone.
Maa synnytti eliöt pieniksi tietokoneiksi. Kaikki on yhtä.
Maailmankaikkeus on suuri tietokone. Kaikki on yhtä.
Vesi on tärkeä. Elämä on vettä. (Vesivirta on tärkeä?)
Virta on tärkeä. "Materia" on vain sähkömagneettisia aaltoja. Kaikki on yhtä.
Tieto on tärkeä. Tietovirta on tärkeä.
(Elämä on tärkeä? Elämä = tieto(isuus?) Tietovirran tärkeä osa ?)
Lisäksi ketjusta löytyy tämä lause (lainaan) :
"Jos näet ihmisiä jotka kävelevät foliotuppo päässään he tietävät... "
Tämänhetkisistä
Maan asukkaista vähemmistö on kehittynyt Maan oman evoluution seurauksena. Puolet on tullut Maldekilta, noin neljännes Marsista ja loput muualta. Planeetallamme onkin ainutlaatuisen suuri määrä eri rotuja. Maasta on muodostunut luokalle jääneiden tai kertaajien oppikoulu. Tästä syystä aurinkokunnan kehitystä ohjaavat suojelijat päättivät minimoida kaaoksen ja epäsuotuisan kehityksen leviämisen, joten Maa-planeetta asetettiin tiukkaan karanteeniin, mikä tarkoittaa, että yhteydet ulkopuolelle rajoitettiin.Yhdenlaki:
http://yhdenlaki.wordpress.com/2009/03/26/maan-ja-aurinkokunnan-lyhyt-historia/
Miksi tunnette
harmoniassa Plejadien, Arcturuksen, Lyyran, Siriuksen tai ylösnousseiden mestareiden kanssa? Miksi niiden ajatteleminen saa ajattelemaan kotia?http://www.rosedalebooks.fi/foorumi/viewtopic.php?f=37&t=5040
Höpö, höpö!
Tämä on sitä lopunajan eksytystä!Jumala on meidät ja koko maailmankaikkeuden luonut! Älkää menkö näiden ylpeiden proffasetien harhaan!
Tässä vastaus
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8487365Esimerkiksi, voitte lukea WHO:n kaksiosaisen muistion, joka on kirjoitettu 1972, siitä kuinka - kolmella askeleella - rokotteesta tehdään tappava ase. Ensin heikentämällä vastustuskykyä, sitten injektoimalla kehoon suuri määrä viirusta, josta heikennetty vastustuskyky ei voi selvitä. Ja kolmanneksi injektoimalla lisäaine, joka laukaisee valtavan tulehdusreaktion ja niin sanotun sytokiini myrskyn.
Tämä muistio löytyy näistä kahdesta linkistä:
http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_1_searchable.pdf
http://theflucase.com/downloads/WHO_Memo_2_Searchable.pdf
Voitte jatkaa katsomalla tätä sikainfluenssarokotteen patenttihakemusta, jonka Baxter lääkeyhtiö lähetti ennen kuin tämä “täysin tuntematon” sikainfluenssa virus “yhtäkkiä” ilmestyi Meksikossa. http://www.theoneclickgroup.co.uk/documents/vaccines/Baxter%20Vaccine%20Patent%20Application.pdf
Baxter on myös se sama yhtiö joka, Itävaltalaisessa laboratoriossa, kehitti “sikainfluenssa” viruksen, ja kuluvan vuoden Helmikuussa lähetti 72kg viruksella saastutettua, väärillä nimilapuilla merkittyä rokotemateriaalia laboratorioihin ympäri maailmaa levittääkseen virusta. Tämä todistusaineisto, ja paljon muuta, löytyy Burgemeisterin 134 sivuisesta asiakirjasta johon hän on koonnut tärkeimmät todisteet siitä että sikainfluenssa, rokote ja massarokotukset ovat osa tavattoman kompleksia suunnitelmaa, jolla pannaan täytäntöön kansanmurha. Syytetteessä ovat (muiden lisäksi) Barack Obama (Presidentti, USA), David Nabarro (Influenssa Koordinaattori, YK), Margaret Chan (Pääjohtaja, WHO), Robert Parkinson (CEO, Baxter International), Daniel Vassella (CEO, Novartis International), Andrew Witty (CEO, GlaxoSmithKline), George W. Bush (Entinen Presidentti, USA), Bill Gates (Bill ja Melinda Gates Foundation), Kathleen Sibelius (Secretary of Department of Health and Human Services), Janet Napolitano (Secretary of Department of Homeland Security), David de Rothschild (Pankkiiri), David Rockefeller (Pankkiiri), George Soros (Pankkiiri) and Alois Stöger (Itävallan Terveysministeri). Tämä asiakirja löytyy: http://theflucase.com/downloads/Evidence_of_the_use_of_pandemic_flu_to_depopulate_USA.pdf