Toiminimellähän kirjanpidon voi tehdä itsekin tai joku tuttu?
Mutta mites osakeyhtiössä, pitääkö automaattisesti olla kirjanpitotoimisto vaikka toiminta olisi vielä suht pientä
Ei tietenkään tarvitse, voi sen itsekin tehdä. Osakeyhtiön kirjanpito, hallinto ja tilinpäätöskäytännöt poikkeavat vain aika paljon tmi vastaavasta eli olisi ainakin hyvä että tietää mitä tekee.
Mutta kuten jo yllä sanottiin, on hyvä tietää mitä tekee. Peruskäsitteet on ensin opittava ja jatkuvasti myös uutta. Hyvä olisi, että alussa olisi ammattilainen tukena. Kun olet alkuun päässyt pian huomaat, että hyvin itse tehty kirjanpito luo yrittämiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Teet kirjanpidon tunnollisemmin kuin tilitoimisto ja olet aina perillä yrityksesi tilasta. Tilitoimisto tekee työn rutiininilla ja itse olet hukassa.
Itselläni oli vahva ammattilainen kaverina kun yrittäjäksi ryhdyin yli 40 vuotta sitten. Itse en silloin tiennyt kirjanpidosta muuta kuin että debet on ikkunan puolella. Siitä lähtien olen tehnyt kirjanpidon itse (käsin), silloinkin kun kuukauden laskutus oli miljoona markkaa.
Edellisen (1990 luvun) laman aikana yrityksen talous romahti totaalisesti suurten luottotappioden seurauksesta, samanaikaisesti kun kannattavat työt loppuivat. Palkkoja maksettiin, vaikkei työtä ollut.
Jos kirjanpito silloin olisi ollut tilitoimiston hoidettavana, olisin konkurssin tehnyt. Itse tutkiskelin tilejä, raavin päätäni ja keksin keinoja selviytyä. Ne keinot saattoivat joskus olla kyseenalaiset (rikos jo vanhentunut), mutta yritys on yhä olemassa ja on nyt vakavarainen.
Mutta, elämä on lyhyt, itse olen jo vanhus. Nyt yritän syödä taseen pienemmäksi nostamalla osinkoa, vaikkei sanottavaa liiketoimintaa enää ole.
Eli tiivistettynä: Kun hoidat kirjanpitosi itse, olet aina tietoinen siitä minne olet matkalla.
"Eli tiivistettynä: Kun hoidat kirjanpitosi itse, olet aina tietoinen siitä minne olet matkalla."
Jaa. Minulle tilanne on kristallinkirkas pelkkää kirjanpitoa lukiessa. Saan tarvittaessa jokaisen tilin vaikka laskukohtaisesti auki. Omasta halusta se on kiinni. "Kirjanpidon tekeminen" on ns. rutiinityötä, eli laskujen, maksujen, kuittien yms. kirjaamista, joten en ihan ymmärrä mitä ihmeellistä siitä saa irti?
Yrittäjän ensimmäinen tehtävä on hankkia kunnollinen kirjanpitäjä.
Ei välttämättä tarvitse. Itse hankin vasta siinä vaiheessa, kun töitä on liikaa. Kaupallisen taloushallinnon koulutuksen käyneenä osaan pienen yrityksen kirjanpidon tehdä itsekin. Sitten kun alkaa olla valmistusta, ulkomaankauppaa tai jotain sellaista, niin sitten ammattitilitoimistoon, sellaiseen, jossa on jo kokemusta saman alan yrityksistä.
Hyvä kirjanpitäjä ei kyllä olekaan sitten kukaan sellainen, jolla on tarve mainostaa itseään jollain suomi24-palstalla, heille en ikinä uskoisi kirjanpitoani.
Kätevää, jos jokin tuttu auttaisi sinua aluksi. Jos kyseessä yhdenkertainen kirjanpito, niin ei kovin haastavaa, mutta tutusta olisi apua. Yksi apu voisi myös olla joku halpa tai ilmainen kirjanpito-ohjelmisto tietokoneelle: http://kirjanpito.blogspot.com
Pelkällä ohjelmalla ei tee vielä mitään jos ei tiedä mitä sillä ohjelmalla tehdään. Ei se ohjelma niitä tiliöintejä tee vaan se ihminen joka sitä ohjelmaa käyttää. Ohjelma ei neuvo jos kirjaat väärin.
ghdghjf
Ei tietenkään tarvitse, voi sen itsekin tehdä. Osakeyhtiön kirjanpito, hallinto ja tilinpäätöskäytännöt poikkeavat vain aika paljon tmi vastaavasta eli olisi ainakin hyvä että tietää mitä tekee.Tee itse jos osaat
Ei ole estettä tehdä itse. Pieni osakeyhtiö ei nykyään tarvitse edes tilintarkastajaa.Tee itse
Mutta kuten jo yllä sanottiin, on hyvä tietää mitä tekee. Peruskäsitteet on ensin opittava ja jatkuvasti myös uutta. Hyvä olisi, että alussa olisi ammattilainen tukena. Kun olet alkuun päässyt pian huomaat, että hyvin itse tehty kirjanpito luo yrittämiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Teet kirjanpidon tunnollisemmin kuin tilitoimisto ja olet aina perillä yrityksesi tilasta. Tilitoimisto tekee työn rutiininilla ja itse olet hukassa.Itselläni oli vahva ammattilainen kaverina kun yrittäjäksi ryhdyin yli 40 vuotta sitten. Itse en silloin tiennyt kirjanpidosta muuta kuin että debet on ikkunan puolella. Siitä lähtien olen tehnyt kirjanpidon itse (käsin), silloinkin kun kuukauden laskutus oli miljoona markkaa.
Edellisen (1990 luvun) laman aikana yrityksen talous romahti totaalisesti suurten luottotappioden seurauksesta, samanaikaisesti kun kannattavat työt loppuivat. Palkkoja maksettiin, vaikkei työtä ollut.
Jos kirjanpito silloin olisi ollut tilitoimiston hoidettavana, olisin konkurssin tehnyt. Itse tutkiskelin tilejä, raavin päätäni ja keksin keinoja selviytyä. Ne keinot saattoivat joskus olla kyseenalaiset (rikos jo vanhentunut), mutta yritys on yhä olemassa ja on nyt vakavarainen.
Mutta, elämä on lyhyt, itse olen jo vanhus. Nyt yritän syödä taseen pienemmäksi nostamalla osinkoa, vaikkei sanottavaa liiketoimintaa enää ole.
Eli tiivistettynä: Kun hoidat kirjanpitosi itse, olet aina tietoinen siitä minne olet matkalla.
Jaa. Minulle tilanne on kristallinkirkas pelkkää kirjanpitoa lukiessa. Saan tarvittaessa jokaisen tilin vaikka laskukohtaisesti auki. Omasta halusta se on kiinni. "Kirjanpidon tekeminen" on ns. rutiinityötä, eli laskujen, maksujen, kuittien yms. kirjaamista, joten en ihan ymmärrä mitä ihmeellistä siitä saa irti?
Yrittäjän ensimmäinen tehtävä on hankkia kunnollinen kirjanpitäjä.
Hyvä kirjanpitäjä ei kyllä olekaan sitten kukaan sellainen, jolla on tarve mainostaa itseään jollain suomi24-palstalla, heille en ikinä uskoisi kirjanpitoani.
Tilitoimistojen hintavertailu
http://tilitoimistojenhintavertailut.netai.net/Hinnastoja on kuulemma vaikea löytää, tilitoimistot eivat halua hinnastojaan julkiseksi.
Pitäähän parturinkin hinnat kertoa ikkunassa
ei paha nakki
Kätevää, jos jokin tuttu auttaisi sinua aluksi. Jos kyseessä yhdenkertainen kirjanpito, niin ei kovin haastavaa, mutta tutusta olisi apua. Yksi apu voisi myös olla joku halpa tai ilmainen kirjanpito-ohjelmisto tietokoneelle:http://kirjanpito.blogspot.com
sethty