Maanantai 13.2.2012
Nimipäivät: Sulo, Sulho ja Algot
Tekstikoko:
  loading...
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Kuukauden treeniä
11 Vastausta 343 Lukukertaa

Kuukauden treeniä

Olen treenannut punttitreeniä muutaman viikon, Toni Halmeen aloittelijan ohjeilla jossa vedetään koko kropan lihakset läpi jokaisessa treenissä, (niinsanotut massa liikkeet).
Olenkohan jotenkin poikkeustapaus kun tarvitsen kahden päivän levon yhden sijasta.
Yksi lepopäivä ei vaan riitä, menen muuten ylikuntoon ja liian väsyneeksi.
kaksi lepopäivää. Lisäksi treenaa joka toinen treeni kevyesti.

Halmeesta tietämättä.

Tarkemmin taustaa tuntematta suosittelisin kolmea viikkotreeniä.

Kuormitusastetta viikon sisällä ja myös viikkojen kesken vaihdellen.

Vaatii suunnittelua ja toteutuksen järjestelmällistä seurantaa.

Käyn itse salilla 5krt/viikko.
Treenieni sairasvoimisteluluonteesta johtuen pidän mielessäni ainoastaan raamit.
Maanantaisin maastaveto, kohotukset ja maha.
Tiistaisin ojentajat, hauis ja aerobinen
Keskiviikkoisin rinnallevedot ja työnnöt.
Torstaisin kyykyt ja maha.
Perjantaisin ojentajat, hauis ja aerobinen.

Jokaisena päivänä maun mukaan jotain lisäksi.
Leukoja, taljoja, putkivempeleitä, vatsaa yms.
Käynnin kesto ka. 1,5h.
Sosiaalinen puoli jäsentää osittain palautukset ja kokonaiskeston.

En edes yritä sovittaa mihinkään "jakoajatteluun".
Rasitusta päivien kesken vaihtelen perstuntumalla.
Esim. rankka ( suhteellista) maanantainen maastaveto muistuttaa itsestään vielä keskiviikkona minkä vuoksi vetelen silloin raakoja rinnalle 5:n sarjoja ja työntelen kevyitä rautoja.

Vaihtelua viikon sisällä ja viikkojen kesken.

Täydennystestoja ryhdyin käyttämään elokuun lopulla.
Vaikuttaa ilmeisesti palautumiseen ja aerobisiin jumputuksiin.

Hetkinen hei !

Kiinnostais tietää mitä ovat "täydennystestot".

Kulutus!

Aloitin nostelun uudelleen 6-vuotta sitten 38:n vuoden täystauon jälkeen.
Voimatason osittain palautuessa totesin palautumistarpeen rajoittavan touhuani sekä yksittäisessä treenissä että viikon sisällä.
Samoin tekemisestä oli terävyys ja räjähtävyys kateissa. No, en kuvittele enää entiselleni palaavankaan.

Rankempi salitreeni kuluttaa niukkenevaa omaa tuotantoa.
Kun kaverit kuvittelevat kovan mave-treenin tai kyykyn nostavan testotasoa niin erehtyvät.
Kyse on adrenaliinin noususta! Aivan eri asia.

Kävin joi aikaisemminkin testotestissä.
Terveyskeskuslekuri ei räpäyttänyt silmäänsäkään.
65:na lukemani oli 12,8.
Keskiarvo v 51 -> 70 lukema laskee 21 -> 8:aan.
Taaskaan ei terveyskeskuslekuri osoittanut ymmärrystä vaikka selitin salitouhua ja osoitin se radikaalin vaikutuksen terveyteeni.
Verenpaineen ja kolestrolin lääkityksen olen voinut jättää pois ja lääkitsemättömät arvot ovat erinomaiset.

Menin urheikulekurille joka, määräämiensä labrakokeiden jälkeen, kirjoitti minulle testoreseptin.
Käytän sitä ohjeiden mukaan joka tapauksessani on puolet valmistajan maksimista.
Parasta kaikessa on testojen maksuttomuus minulle Espanjassa. Olen eläkeläinen!

Syksyllä otin sieltä satsit.
Nyt, ennen huhtikuista lähtöä joudun lunastamaan meikäläisestä apteekista vielä kolmannenkin kuukauden satsin.

Näillä mennään ja pääsasia on että tehot hiipuvat vain hiljalleen, paikkojen kestävyyskin rajoittaa ja kotivalvoitteetkin tulevat hoidetuiksi.
Aikaisemmin rankemmalla mave / kyykkyviikolla sai eukko olla arkipäivät rauhassa vaikka mitään muuta en ponnistelekaan, puntin lisäksi.

Aivan ilmeisesti käyttämälläni testomäärällä ja ehkä myös koostumuksella, on pelkästään lääkinnällinen, ei anabolinen vaikutus!

Tuli pitkä litania mutta jos joku ikäluokkani puntin harrastaja sattuisi löytämään jotain yhtäläisyyttä.

Hmmm,,

Mielenkiintoista, et siis ole mikään douppaaja vaan täydennät niukkenevaa testostereodien varastoa elimistössä.
Noi pillerit ovat varmaan kemiallisesti tuotettuja ja niihin ei liittyne mitään terveysriskiä, niinkuin ryssien pillereihin joista voi saada vaikka mitä tauteja.

Valmistaja

BAYER, Ranskassa, Pariisissa, Besins International labrat.

Meikäläisen urheilulekurin labrakokeiden jälkeen määräämä.
Noudatan ohjetta.
Puolet valmistajan maksimista.

Mites toi

eturauhanen miten vaikuttaa siihen, pitääkö ottaa PSA kokeet sun muuta ja sulkea pois ettei oo eturauhasen liikakasvua.

Juuri siksi!

Rauhaseni on liikakasvun vuoksi vaatinut pillerin päivässä 9-vuotta ja toisenkin jo 3-vuotta.

Pelkkä PSA ei riitä vaan tunnustelu kuuluu myös asiaan.
Elokuun aloituksen jälkeen ei ole havaittavissa muutosta mutta varpaisillaan se pitää.

Menen taas tarkastukseen ja labroihin maaliskuussa. Seuraava syksyllä.
Turpoaminen on pysynyt kurissa lääkityksellä.
Syöpähän sieltä tulee jos riittävän vanhaksi elää.
Täydennystestojen ei pitäisi hirveästi riskiä lisätä mutta ei se ainakaan sitä vähennä.
Tietoisesti elämän laatuun panostettu riski.

Pitkä ikä ei ole itsetarkoitus.
Viimeisten elinvuosien laatu on sitä minulle.

Käytät ilmeisesti

pillereitä jotka pyrkii pienentämään eturauhasen kokoa tai jotain sinnepäin.
Turpoaminen viittaa tulehdukseen josta on vaarassa ajanmittaan tulla syöpä. Isäni kuoli eturauhassyöpään, hänellä oli pientä ongelmaa eturauhasen kanssa pitkin ikää, ilmeisesti virusperäistä tulehdusta joka ei pillereillä parane ainoastaan pysyy jotenkin kurissa.

Minulla on virusperäistä eturauhasen tulehdusta johon ei antibiootit auta, mutta on pysynyt kurissa kun vain pidän itseni lämpimänä, en tarvii buranaa jota aikaisemmin popsin ja karpalomarjat auttoi myös pakastettuna muutama marja päivässä.

Luulen että eräs lääke jota aikaisemmin söin aiheutti koko eturauhasongelmat, jätin mokoman lääkkeen pois ja eturauhanen on huomattavasti parempi tuskin mitään ongelmia kun vain pukeudun lämpimästi.

Luonnollinen kehitys

Ikääntymiseen liittyvänä ilmiönä eturauhanen paisui 1,8-kertaiseksi.
7:ssä koepalassa ei näkynyt merkkejä syövästä.

Ensimmäinen pilleri rentoutti sitä ja niiltä osin vähensi yökusemista.
Muutaman vuoden jälkeen lääkitystä täydennettiin supistavalla tabulla.
Nykyistä rauhasen kokoa en tiedä.
Nyt lääkittynä PSA on ollut välillä 2,8 - 3,5.
Pahimmoillaan virtsaputkitulehdus nosti sen 12,8:aan. Muuten se oli päälle 5:en.

Rauhanen alkaa oireilla vasta yhdyntätiheyden noustessa.
Pari, kolme kertaa viikossa ei vielä aiheuta oireilua ( jomotusta ja yöjuoksua) mutta suurempi aktiivisuus kylläkin.

Vastaavasti, vaimon ollessa muutaman kerran vuodessa tyttöjen matkoilla, yli viikon, ja ainakin kahden viikon selibaatti aiheuttaa kusemisessa tukkoisuutta ja pätkimistä.
Tasapainoiluahan tämä ikääntyneen ihmisen elämä on!

Lämpimänä täytyy keskiosa pitää. Ja suojata viimalta.
Uimaan en mene alle 24-asteiseen veteen, edes saunasta.
Kivipenkille en istu.

Punttisali hidastaa lihaskunnon hiipumista ja pitää verenpaineet, kolestrolit, sokerit ym. kunnossa ilman lääkitystä mutta tälle hiton rauhaselle se ei mahda mitään.

Miksihän miehet ovat huonoja keskustelemaan tästä aiheesta?
Nokikkain kun tarinoi ikäluokkani ukkojen kanssa niin suurimmalla osalla on jotain oireita.

Tuo kaikki

lienee mulla vielä edessäpäin mut toivottavasti ei.
Ihan luonnollisia asioitahan nää on, joille emme voi mitään, jotkut häpeää tai muuten haluavat pitää omana tietonaan.
On tietysti yksi joka voi, mutta Hän tekee niinkuin tahtoo, ei tässä saarnaamaan pitänyt ruveta mutta usko tai älä niin kahdesti olen omin silmin nähnyt kun ruumiin vamma paranee silmissä nähtävällä tavalla.
 /   /  /  / Kuukauden treeniä

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua