Sydänlihastulehdus

Flunssasydämessä

Onko muilla kokemuksia kyseisestä taudista? Millaisia oireita, kauanko meni parantumiseen?
Itse olen 19 vuotias nainen ja tässä tarinani.
Sairastin lokakuun lopussa pahan influenssan (terveyskeskuslääkäri epäili sen olevan sikaifluenssaa, mutta mitään testejä ei otettu). Jo ifluenssaa sairastaessa minulla oli mm. rintakipua ja tykytyskohtaus, joiden takia kuljin useamman kerran terveyskeskuksessa. TK:ssa otettiin useamman kerran EKG ja verikokeet, mutta mitään merkittävää ei löytynyt. Oireet helpottivat jonkun verran, en kuitenkaan tuntenut olevani terve. Seuraavalla viikolla menin uudelleen lääkäriin ja minulla todettiin poskiontelontulehdus, johon sain lääkekuurin.
Kun antibioottikuuri loppui olo oli vähän parempi (satunnaiset sydäntuntemukset kuitenkin jatkuivat edelleen)ja lähdimme avomiehen kanssa kauppareissulle läheiseen kaupunkiin. Kun pääsimme kotipaikkakunnalle kävimme vielä ruokakaupassa, jossa minulle tuli todella väsynyt ja huono olo. Kun vihdoin pääsimme kotiin minulle tuli kaksi tykytyskohtausta, en kuitenkaan lähtenyt lääkäriin, koska kohtaukset menivät ohi ja niiden jälkeen olo oli ihan hyvä.
Tässä vaiheessa pelkäsin niin paljon, että en meinannut uskaltaa edes nukkua. Aina nukkumaan mennessä sydän tuntui lyövän jotenkin erityisen voimakkaasti, niin että tunnuin heiluvani. Vaikka olin useamman kerran käynyt lääkärillä, ei mitään vikaa löytynyt.
Onneksi minulla oli tilattuna muiden asioiden takia aika yksityiselle lääkärille marraskuun lopussa. Puhuimme verikokeideni tuloksista joista löytyi selvä kilpirauhasen vajaatoiminta. Kun valitin hänelle sydänoireistani, hän kuunteli pulssiani ja totesi, että sydän jättää lyönnin välistä. Lopuksi hän halusi vielä ottaa EKG:n, jossa T-aalto oli kääntynyt kuopaksi (Negatiivinen T-aalto kertoo infarktin kaltaisista solukuolemista sydämessä). Lääkäri totesi että minulla on sydänlihastulehdus ja määräsi kuukauden pakkolepoa ja otatti minusta vielä keuhkokuvan, josta näkyi ettei muita ongelmia ollut.
Minä sitten lepäilin puolitoista kuukautta (mikä ei ollut tekevälle ihmiselle helppoa). Välillä kuitenkin sairastin pieniä flunssia ja ennen joulua oli korvatulehdus. Jossain vaiheessa oireet helpottivat ja melkein katosivat. Kuitenkin, aina jo reippaasti kävellessä sydän alkoi tykyttämään.
Tammikuun puolessa välissä minulla oli yksityisen lääkärin kontrolli, jossa näkyi että EKG:ssä oli edelleen jotain vikaa. Ja lääkäri laittoi lähetteen keskussairalaan. Vähän tämän jälkeen oireet pahenivat hetkeksi (todennäköisesti stressin takia). Mutta nyt ovat jälleen vähän helpottuneet. Nyt vain odotellaan mitä mieltä keskussairaalassa ovat.

2

14944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelottaa

      Mulla ihan välillä pistää vaan rintaa oon ollu 5 päivää influenssassa ja nyt kumminki terve voisko mulla olla toi sama tauti

    • paranerauhassa

      Kannattaa suhtautua vakavasti,löytyy usein nuorilta ihmisiltä sydänperäisen äkkikuoleman ruumiinavauksessa vasta sydänlihasvauriot.Vaikea todeta,pienet oireet,saattaa rykästä terveen työikäisen pumpun pimeäksi kesken työpäivän.Flussat kannattaa nykyään sairastaa kunnolla ajan kanssa,ja välttää rehkimistä,salilla käyntejä,ja korkeatempoista liikuntaa,jos vähänkin oireilee,tai on veteämätön olo.Ja kannattaa pitää päänsä noiden oireita vähättelevien lääkäreiden kanssa,vain sinä tiedät milloin et ole kunnoss!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe