Pitsa oli tosiaan suunnitelmissa, mutta kun tomaattimurska olikin kaapista loppunut, päätin muuttaa suunnitelmia.
Koska käyttämäni vuoka oli pienehkö ja taikina varsin kohoavaista, tein vain puolikkaan taikinan soijarouhelisällä, mikä riittikin tuohon noin parikymmensenttiseen vuokaan hyvin (vuuan suurin pituus 24cm ja suurin leveys 22cm, sydämenmallinen). Taikinan päälle laitoin sitten rasiallisen valmiiksimarinoituja paistettuja possunsuikaleita, puolikkaan raastetun porkkanan ja päälle sitten vähän vajaan satsillisen Blå Band punaviinikastiketta (sopii yllättävän moneen ruuanlaittoon ja siihen tarvitsee myös lisätä vain vesi, jolla siitä onkin tullut oman ruokakaapin aika vakikalustoa). Sitten piiras meni 200 asteiseen uuniin 30 minuutiksi.
Ainakin omasta mielestäni lopputulos oli onnistunut. Punaviinikastike toimi myös yllättävän hyvin piiraassa, aiemmin sitä ei ole tullut niihin kokeiltua vaan käytettyä perinteisempää muna-maitoa (vähän liikaakin viimeaikoina, niin piti vaihtelua saada :)). Ei ollut sitäkään ongelmaa, että piiras olisi jäänyt mistään kohdin liian kuivaksi. Valkosipuli tuli kyllä myös tässä aika voimakkaasti esiin, mikä ei tosin itseäni haitannut.