Ylläpidon päätöksellä erään turkulaisen karismaattisen seurakunnan mainostaminen tällä keskustelukanavalla on päättynyt. Tämä kanava on tarkoitettu ortodoksisen uskon aihepiiriin liittyvistä asioista keskustelemiseen. Yksityisiä keskusteluita ja väittelyitäkin voi toki edelleen käydä aiheista, jotka ortodoksisuudessa herättävät
keskustelua. Tämä kanava ei kuitenkaan ole tarkoitettu muiden uskonsuuntausten mainostamiseen.
Jos jollain on asian suhteen huomauttamista, voi ottaa suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen osoitteessa [email protected]
Toivotan kaikille täällä keskusteleville kirkkoon tai uskonsuuntaukseen katsomatta oikein hyvää, riemullista ja kirkasta Kristuksen ylösnousemusjuhlaa. Ylösnousemuksen ilo ei tule ilmaiseksi, vaan jotta sen voi edes vajavaisesti ymmärtää, tulee kulkea kärsimyksen läpi. Siksi ovat olemassa myös kiirastorstai sekä pyhä ja suuri perjantai. Tähän kärsimykseen eläytymisen helpottamiseksi kirkko on antanut meille uskomattoman kauniit jumalanpalvelukset.
Hyvää Pääsiäistä!
Johannes
Hyvää Pääsiäistä kaikille!
11
941
Vastaukset
- Mar Sarug
myös. mutta tuli hesaria lukiessa mieleen että mikä mies se haritonin yhteisössä pyörivä veli Foma on?
Mitä nimi mukailee ja mikäs mies? Lukija vai viitankantoikeus vai muuten vaan viittailee!?
Kuka tietää?- Johannes
Tuttavani Foma on alkuperäiseltä nimeltään Tuomas, ja ravintola-alan rautainen ammattilainen ja sympaattisen oloinen mies. Pokrovan yhteisössä hän on muistaakseni viitankanto-oikeuden saanut kuuliaisuusveli.
- Mar Sarug
Johannes kirjoitti:
Tuttavani Foma on alkuperäiseltä nimeltään Tuomas, ja ravintola-alan rautainen ammattilainen ja sympaattisen oloinen mies. Pokrovan yhteisössä hän on muistaakseni viitankanto-oikeuden saanut kuuliaisuusveli.
ya...
- Johannes
Johannes kirjoitti:
Tuttavani Foma on alkuperäiseltä nimeltään Tuomas, ja ravintola-alan rautainen ammattilainen ja sympaattisen oloinen mies. Pokrovan yhteisössä hän on muistaakseni viitankanto-oikeuden saanut kuuliaisuusveli.
Pieni tarkennus edelliseen:
K.P. Helsingin metropoliitta Ambrosius on hiljattain vihkinyt veli Foman viitankantajamunkiksi. (Kyseessä ei ole varsinainen munkkivihkimys vaan sen eräänlainen esiaste)
- Kiinnostunut
sinulle ja Priskillalle ja muille ihanille kirjoittajille, mukaan lukien tulisielu Mar Sarug! Olen käynyt jatkuvasti täällä seuraamassa, vaikka energia onkin kirjoittamisen sijasta mennyt lukemiseen, kun olen etsinyt käsiini täällä suositeltuja kirjoja ja yrittänyt niihin paneutua. Antoisaa on - ja vaativaa.
Hassua tai ei - vietän taas pääsiäisaikaa teidän kirkkonne parissa, en omani (ev.lut.). En enää kysele miksi näin on, se vain on. Vielä kun löytäisin sitä rohkeutta etsiä seurakuntalaisista keskustelukavereita...ja sitä hengellistä isääkin vielä etsin. Olen minä kamala arkajalka ja jossittelija, aina vaan jaksan pohtia omaa kehnouttani enkä uskalla eteenpäin. Kai minä edelleen odotan, että se "tönäisy" tulee jostain?
Siunattua Pääsiäisaikaa toivottaa Kiinnostunut- maalari
Unelmia ja haaveita
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus.
On vapaus kuunnella metsän huminoita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita,
ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä.
On vapautta istua iltaa yksinänsä,
ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus.
Eino Leino - Kiinnostunut
maalari kirjoitti:
Unelmia ja haaveita
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus.
On vapaus kuunnella metsän huminoita,
kun aamuinen aurinko kultaa kallioita,
ja elää elämäänsä.
On vapautta valvoa kesäisiä öitä
ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
ja elää elämäänsä.
On vapautta istua iltaa yksinänsä,
ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä.
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä.
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus.
Eino LeinoHuomasinpa vasta, että olin saanut tänne näin ihanan runon, kiitos! Mistäs arvasit, että tuo on lemppareitani?
Pääsiäinen oli ikimuistettava, kerrankin olin mukana pääsiäisyön lisäksi myös kiirastorstain ja pitkäperjantain (tai pitänee sanoa Suuren Torstain ja Suuren Perjantain) tapahtumissa. Torstain evankeliumiluku oli todella pysähdyttävää, ja keltanokka tietysti unohteli sammuttaa kynttilänsä oikeissa paikoissa, mutta eipä tuohon maailma nurin mene.
Perjantaina meni sielu ihan sykerölle eikä edes ihan tyylillä...
Pääsiäisyön loistava kauneus on aina yhtä uskomatonta. Tekee häijyä kun ei pääse ehtoolliselle mukaan.
Hitaasti ja pienin askelin täältä tullaan. En enää säti itseäni teeskentelystä siinä, että kirkossa käydessäni kaikki tuntuu selvältä, vaikka arjessa asioihin heti tuleekin mutkia matkaan, koska ympäristöni suhteen olen asiani kanssa kovin yksin. Taitaa olla aika hyväksyä, että näin on ja lopettaa ikuinen asioiden silpuksi analysointi.
Lisäksi vielä upea Ikonin tie -sarja tv:ssä! Eipä äkkiseltään tule mieleen toista tämän tasoista historiasarjaa suomalaisten tekemänä! Käsittääkseni sarjalle haetaan myös kansainvälisiä levityskanavia, ja sen se totisesti ansaitsee.
Kaikinpuoliseen kiitokseen on siis aihetta. - Johannes
Kiinnostunut kirjoitti:
Huomasinpa vasta, että olin saanut tänne näin ihanan runon, kiitos! Mistäs arvasit, että tuo on lemppareitani?
Pääsiäinen oli ikimuistettava, kerrankin olin mukana pääsiäisyön lisäksi myös kiirastorstain ja pitkäperjantain (tai pitänee sanoa Suuren Torstain ja Suuren Perjantain) tapahtumissa. Torstain evankeliumiluku oli todella pysähdyttävää, ja keltanokka tietysti unohteli sammuttaa kynttilänsä oikeissa paikoissa, mutta eipä tuohon maailma nurin mene.
Perjantaina meni sielu ihan sykerölle eikä edes ihan tyylillä...
Pääsiäisyön loistava kauneus on aina yhtä uskomatonta. Tekee häijyä kun ei pääse ehtoolliselle mukaan.
Hitaasti ja pienin askelin täältä tullaan. En enää säti itseäni teeskentelystä siinä, että kirkossa käydessäni kaikki tuntuu selvältä, vaikka arjessa asioihin heti tuleekin mutkia matkaan, koska ympäristöni suhteen olen asiani kanssa kovin yksin. Taitaa olla aika hyväksyä, että näin on ja lopettaa ikuinen asioiden silpuksi analysointi.
Lisäksi vielä upea Ikonin tie -sarja tv:ssä! Eipä äkkiseltään tule mieleen toista tämän tasoista historiasarjaa suomalaisten tekemänä! Käsittääkseni sarjalle haetaan myös kansainvälisiä levityskanavia, ja sen se totisesti ansaitsee.
Kaikinpuoliseen kiitokseen on siis aihetta.Antoisia hetkiä, kärsivällisyyttä ja viisautta sinulle "Kiinnostunut" Ortodoksisen aarrearkun tutkimisessa. Jos haluat, voit kirjoittaa ajatuksiasi ja kysymyksiäsi myös suoraan osoitteeseen [email protected]
Terveisin Johannes - Ystävä
voi olla että joudut sitä odottamaan kauankin.
Omasta kokemuksestani voin sanoa että juuri palveluksiin osallistuminen ja rukouselämän virittäminen ja kehittäminen ovat niitä tärkeitä tekijöitä jotka minua ovat auttaneet omassa proselytisaatiossani. (heh mikä sanahirviö,lieneekö itse keksimäni?)
Älä silti epäröi kysellä papeilta jne. Ja sunnuntaina kirkkokahveilla (jos lähimmässä kirkossasi ne järjestetään) kannattaa rohkaista mielensä ja pulista ja tutustua ihmisiin.
Minulla kesti jonkin aikaa ennen kuin "naamat" tuli tutuiksi ja siitä se lähti.
Ortodoksiseen perinteeseen ei kuulune käännytystyö tai sisälähetystyö JO kristillisessä maassa, josta johtuen ei ole muodostunut samankaltaista "uusiin" kohdistuvaa mielenkiintoa kuin esim. joissain toisissa seurakunnissa.
Rohkeutta toivoopi Ystävä
"Iloitkaa aina ja rukoilkaa lakkaamatta" - Kiinnostunut
Johannes kirjoitti:
Antoisia hetkiä, kärsivällisyyttä ja viisautta sinulle "Kiinnostunut" Ortodoksisen aarrearkun tutkimisessa. Jos haluat, voit kirjoittaa ajatuksiasi ja kysymyksiäsi myös suoraan osoitteeseen [email protected]
Terveisin Johannestuesta ja kannustuksesta, Johannes ja muut.
Saatanpa hyvinnii ilmaantua "boxillesi", Johannes. Kysymykset eivät ihan heti taida loppua, jos koskaan...täällä voi onneksi kysellä paljon ja saada tietoa & vinkkejä kiitettävässä määrin, mutta yksityisempikin forum on hyvä olla olemassa. Loistavaa, että tällainen kanava on tarjolla!
Tuo ylempänä oleva avaus katumuksesta on tärkeä. Arvaisiko avaajaa pyytää lisäksi kertomaan enemmän omasta matkastaan ortodoksiksi?
- Priskilla
Myös minä siirryn sivuun Pääsiäiseksi ja kiitän kaikkia tasapuolisesti. On ollut rakentavaa saada jakaa ajatuksia kaikkien kanssa. Olen saanut paljon, ehkä vähän jakanutkin. Palataan asiaan ensi viikolla jos Luoja suo.
Kaikille suunnattoman kaunista ja siunattua Kristuksen kärsimys ja ylösnousemusjuhlaa Priskillalta.
KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1004213Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k513020Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3082694Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622242- 721476
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761334- 951235
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911121- 771088
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?621029