AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  /  / Kuka valehtelee vähiten?

Kuka valehtelee vähiten?

54 Vastausta 343 Lukukertaa
Kansanedustaja Marja Tiuran ympärillä vellova keskustelu siitä, kuka teki aloitteen Tiuran loikkaamisesta keskustaan hallitusneuvottelujen aikana on saanut koomisia piirteitä. Liikemies Arto Merisalo on jo rikostutkinnassa ja hän väittää, että Tiura oli aloitteellinen asiassa. Tiura väittää, että aloite tuli keskustalta. Pääministeri Matti Vanhanen heittää pallon kokoomukselle ja sanoo, että kokoomus selvittäköön omat sotkunsa vaikka kansanedustaja Timo Kalli sanoi kuulleensa loikkausaikeista nimenomaan Matti Vanhaselta hallitusneuvottelujen aikana Säätytalolla. Puolustusministeri Jyri Häkämies kommentoi, että hän oli jo puolustusministeri kuullessaan Tiuran halusta loikata keskustaan. Asian takana oli nimenomaan Tiuran 17 000 äänen saalis Pirkanmaalta, jolla määrällä hän olisi ollut omasta- sekä Arto Merisalon mielestä itseoikeutettu asuntoministeri ja näin ollen toiminut Nova Group Oy:n toivomalla tavalla kaavoitusasioissa. Kun asuntoministeriksi valittiin Jan Vapaavuori, pantiin piste Idea-Park-tyyppisille hankkeille paikkoihin, jotka olivat lisänneet entisestään pitkien ostosmatkojenmatkojen määrää maassamme.

Marja Tiuran avopuoliso Olli Ainola oli vielä tähän päivään asti Ylen politiikan toimituksen päällikkö ja teki aikanaan ansiokasta työtä mm. MOT-ohjelmassa. Tutkivan journalismin kulmakivi on Ylessä on saanut pahan kolauksen. Tätä emme unohda.

Kehittyvien maakuntien Suomi-niminen ryhmittymä on siis yrittänyt vaikuttaa maamme poliittisiin valintoihin tavalla, jonka laista voimme tavat vai ns. banaanivaltiossa. Otammeko tästä oppia, vai äänestämmekö samat mätämunat jälleen seuraavaan eduskuntaan?

Tästä voimme lukea

muun muassa sen, että pääministeri Matti Vanhanen ei nauti enää eduskuntaryhmänsä puheenjohtajan luottamusta. Tämä on paha juttu väistyvälle pääministerille, jonka koko johtamiskausi on kulunut erilaisten skandaalien setvimisessä.

Tiura on täysverinen poliitikko

Hän on onnistunut taidoillaan hämäämään median sekä kansalaiset. Ei näytä lainkaan selviävän onko Tiuri kiristänyt ministerinsalkkua itselleen vaiko ei. Se kai on oleellinen kysymys.

Ainakin hän joutuu olemaan taka-alalla hetken.

Kyllä nämä yleensä

selviävät omalla tavallaan. Kauko Juhantalo äänestettiin tuomionsa jälkeen uudestaan eduskuntaan ja Anneli Jäätteenmäki istuu europarlamentissa, vaikka jäi kiinni valehtelusta.

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Ei kennelläkään, mutta

että tätä peliä käydään näin avoimin kortein, oli minulle yllätys. Arto Merisalo rehvasteli, että heidän tukemistaan poliitikoista 12 pääsi hallitukseen. No, Ike tekstaili itsensä sieltä ulos, mutta enivei.

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Nova Group oli

laatinut käsikirjoituksen tähän näytelmään, mutta tuottaja ei hyväksynyt sitä sellaisenaan.
Taidetaan kilpailla siitä kuka valehtelee eniten jäämättä kiinni. Amatöörit näkyivät tunaroineen eilen oikein urakalla. Vanhanenkin on laskettava amatööriksi kovasta harjoittelusta huolimatta. Toisia samanlaisia löytyi Häkämiehestä ja Kataisesta. Tiura ja Merisalo nyt ovat valehdelleet alusta asti.

Mutta mietitäänpä vielä, montako valmiiksi voideltua ministeriä Nova Group hallitukseen sai, vaikka Tiura sinne saamatta jäikin? Vapaavuori taisi jäädä ostamatta.

Ja me muka asumme maailman vähiten korruptoituneessa maassa. Johtuu vain siitä että toimittajat ovat yhtä korruptoituneita kuin poliitikot, muutkin kuin tämä juuri eronnut. MOT:han oli aina hyvin kepulaishenkinen näissä paljastusohjelmissaan. Kaikki rötöstelijät löytyivät yleensä sen kilpailijoiden, erityisesti vihreiden puolelta. Kaikki luonnonsuojeluohjelmat ja erityisesti EU on muistettu haukkua säännöllisin väliajoin ja vain MOT pitää yllä edelleen debattia ilmastonmuutoksen olemattomuudesta, kai kehittyvien maakuntien rahaston kannustuksella tämäkin...

Ja kokoomusmielisen median suhtautumisen kohuun voi tarkistaa vaikka Usarin nettisivuilta. Ei siellä ihmetellä Nova Groupin massiivista lahjontatoimintaa vaan vain sitä kuka nyt sanoi tuossa loikkauhkailussa sen ensimmäisen sanan, niin kuin se jotakin oikeasti kiinnostaisi. Tietoista yleisön harhauttamista sekin.

Kaikkein ikävintä

tässä Usarin toiminnassa on se, että sen omistaa luotettavana toimittajana pitämäni Niko Herlin. Hänen ei tarvitsisi nuolla kenenkään persettä yli 300 miljoonan euron varallisuudellaan.

Nova sai sinne 12 ministeriä, mutta Ike tesktasi itsensä sieltä ulos, joten jäljellä on 11.

Aikaista sanoa

Tahtoo kestää aikansa, ennen kuin tollanen soppa saa virallisemman totuuden. Ehkä oikeudesta sitten.

Tiura on nyt pelannut itse itsensä, tai se on pelattu pois kuvioista, se selvää. Mulle kyllä jäänyt epäselväksi koko tyyppi muutenkin, vähän omituinen höpöttäjä. Tässä sopassa mua eniten ihmii se, että sen ukko tosiaan oli oiliittisen pomona YLE.ssä ja ammattilainen mediapuolella. Miten ihmeessä sekään ei osannut konsultoida muijansa siirtoja, haastattelua ja lausuntoja. Pitäishän tuon verran kenen tahansa tajuta, että ei tuosta hyvää seuraa. Vaan rakkaus on ihmeellistä :DDD

Ai niin, siis kaveri oli talouspoliittisen päällikkö, se "erosi" poliittisen päällikkyydestä kun toi rahasotku alkoi pesukoineineen ja epämääräisine tukineen.

En nyt demarina viittis puhua mätämunista yhtään mitään, vai pitäiskö vetää pohjoiskorean ja sak:n liput salkoon juhannuksena?

=DW=

Olen SAK:n

kesämökin isäntä, mutta vedän kuitenkin Suomen lipun salkoon mökillä juhannuksena.:-) Anneli Jäätteenmäen puoliso oli muuten myös Ylen TV-uutisten päällikkö Jorma Melleri. HÖH????

Vähiten valehtelee

se joka muistaa huonoimmin.

Huolestuttavan huonomuistiset henkilöt olemme valinneet johtamaan valtiotamme.

Eihän tuosta revohkasta rehellistä löydä suurennuslasillakaan!

Tutkittua.
Keskiverto suomalaisen oman talouden suunnittelun aikajänne on noin 1kk.
Vastaavan tyyppikansalaisen poliittinen muisti on noin 6kk.
Kyllä poliitikot tämän tietävät.

Kyllä poliitikot tämän

tietävät:-D))))) Mutta vaikka vihreitä en äänestäkään, niin pidän Osmo Soininvaaraa aika luotettavana ja täysipäisenä kaverina. No, hän on tosin äidinkielenopettajani ja perhetuttuni vävy.

Läheltä

Ostin ensimmäisen surffi-lautani Kuuluisuuden veljeltä.
Lapsuudenkodissani vaikutti miniä jolle kotinsa lehmätkin olivat sukua.
Tunnen miehen joka on kätellyt Jorma Weneskoskea.

voi tavaton

alkuun luulin, että toi tyyppi on hauska vitsailija. ikävä kyllä se on ikävä ja itserakas tosikko. mä oon ostanut silmälasit laila kinnusen tyttäreltä, olenko nyt parempi ihminen kuin muut?

Läheltä

Olet, olet!
Jätin vaatimattomuuttani kertomatta että minä osti Riki Sorsalta
lenkkitossut kirpparilla. (Adi dassau SL-80)

Ja mä oon Laila Kinnusen

tyttären Milana Misicin entinen duunikaveri hotelli Intercontinentalista. So what?

Hauskista

Merisalo just oli tiedottanut, että nauhoja ei julkaista, eikä nauhatkaan enää ole hänellä :DDD

Sillä osastolla ainakin oli meininkinä niitata Tiura, syitähän nyt kukaan ei oikein tiedä. Mutta Merisalo ilmeisesti pelasi tarkan pelin. Ikinä puhunut tarkemmin nauhojen sisällöstä. Ja jos joku Tiura koittaa haastaa oikeuteen tms. nauhoja ei sitten enää yllättäen löydykkään mistään :DDD

Hupaisia juttuja, mutta ei mitenkään merkityksellisiä oikein mitenkään. Kun onhan noita puolueloikkauksia aina ollut, ikinä ennen vaan muistaakseni saatu noin pirusti revittyä lööppejä puolueloikkauksesta, mitä ei edes ikinä tapahtunut :DDDD

=DW=
Unohdat, että kyseessä inhottavista inhottavin poliitikkotyyppi.
Luulee vielä olevansa kauniskin, isoluinen hevosnaama.

Tyyppi?

Tahtoo olla, että poliitikoilla on jokin perustyypitys puolueen mukaan. Yks hyvä perustyyppi on Linden, kokoomuksessa kun pitää olla yks vaalee pimpoplondi aina. Toinen on Lipponen, kommareilla kun pitää aina olla joku ylipainoinen siansilmäinen tyyppi. Keskustalla Vanhanen, pitää olla pitkä ja upseerin näköinen mies. SMP.llä Soini, pitää olla pulska ja sanavalmis ukkeli. Tää kristillisten Räsänen mua ihmii, ei ennen kristillisillä ole ollut pientäpiipertävää homssua isoine käsilaukkuineen...

Eli mun mielestä toi tyypitys on enenpi puoluekohtaista, tietyn tyyppiset ihmiset hakeutuu tiettyihin puoluesiin ja tietyn tyyppiset ihmiset sitten äänestävät niitä.

Yks pirun hyvä tyyppi muuten, mikä nyt vaan on säälittävässä puolueessa, vaikka menestyisi missä tahansa. Tennilä. Se on iso ja komee ja pirun hyvä puhumaan ja äärettömän huumorintajuinen ja älykäs. Siis ihan muuta, mitä sen äänestäjät. Jos se ois aikanaan älynnyt loikata mihin tahansa kolmesta suuresta, se ois ollut varma presidentti. Eli onko Tennilä sitten presidentti-tyyppiä, vaikka onkin vähemmistökommari? Mutta kommaripoliitikko tyyppiä se ei ole.

Vaan tosta Tiurasta mulla ei ole oikein mitään mielipidettä. Mun nähdäkseni on lähinnä ollut otskoissa joistain muista syistä, kuin eduskunnassa tekemiensä asioitten takia. Jotain nykyaikaa kai tällanenkin.

=DW=

Sellainen

...tarkennus asiavirheeseesi kuitenkin, että Olli Ainola erosi eilen Ylen taloustoimituksen esimiehen paikalta. Ylen politiikan toimituksen johdon hän joutui jättämään jo viime syksynä vaimonsa vaalirahakohun vuoksi.

Tässä on käynyt

Malli Italia ja Berlusconi. En syö sitä enkä tätä. Vanhanen yrittää parhaansa mutta teot puhuvat enemmän kuin sanat. Niin on käynyt monen muun poliitikon. Tuohon jos yksi vielä lätkäistään, so what?
Niin kauan kuin maailma on mallillaan, en äänestä ketään, teen lakon koska kehenkään ei näköjään voi luottaa.

Pientä epätarkkuutta

esiintyi kirjoituksessani, mutta itse asiaa se ei muuta miksikään.

Kyllä se muuttaa

Kun väität olevasi toimittaja niin tiedät, että juuri tuollaisissa asioissa on oltava tarkka, ettei käy niinkuin kansakoulun juorukelloleikissä.

Voi voi

Juttuja tulee vielä paljon,nyt jo alettiin hyvin äänekkäästi.KOSKAS NE VAALIT TAAS ONKAAN.
Onko KIELETTY ottamasta ajankohtaisia aiheita päivittäiseen keskusteluun? JOS sinua ei kiinnosta niin unohdat muut? Vai määritteletkö sinä mistä täällä ihmiset saavat kenties keskustella????? Sinua ei itse tuo aloitus kiinnostanut???? Mutta, aloittajaa vastaan piti tulla piikittelemään? Sekö käsitys sinulla on keskustelusta. Taso todella matala. Miksi et laita samantien aloitusta TEO tai joku muu kirjoittaja...Tiedätkö miksi et laita.....Se aloitus poistettaisiin. Mutta saisit varmasti aikaiseksi pitkän ketjun.....Sinähän suorastaan omaat briljanttimaisen älykkyyden. Missä on kantasi itse aiheeseen?? Minä en sitä löydä?? Eikä kukaan mukaan. Mitä mieltä olet itse aiheesta? Vai eikö sinulla tosiaankaan ole mielipidettävä????? Ihmettelen.....Olet nyt kirjoittamassa 50+ palstalla. Ja keskustelemassa muiden kanssa??????

tsau:Friidu

tsau:Friidu

Kyllä, mutta tänne

kirjoittaessani en tee toimittajan työtä, vaan osallistun keskusteluun. Siinä on vissi ero.
Yksinkertaiset toopet kun sitä ei ymmärrä. Heille kun nettikeskustelu on sama kuin takertumista pilkkuihin tai toisen kirjoittajan persoonaan. Itse ASIASTA keskustelu ooohhhh liian monimutkaista. Hyvä aloitus ja todella asiasta kirjoitit. Samaa mieltä syytä olla huolissaan AINA kun demokratia ja päätöksenteko on myydään eniten tarjoavalle. Tähän asti ovat kansalaiset edes päättäneet ei rahavalta yksistään vaikka, silläkin ollut aina sananvaltansa suomalaisessa poliitikan päätöksenteossa. Mutta vain omien etuintressipiiriensä välityksellä. Eli on pyritty edes demokraattiseen hallituskokoonpanoihin. Ei näin tökerösti silti ole toimittu. Ei edes 20-30 luvulla.

Kiitti Friidu

kannustuksesta. Laitan sulle viestin. (puhuin päätoimittajan kanssa tänään)
:))Ok.

tsau:Friidu

Mikä lie

se ylen tutkiva journalismi.
Oli tänään aamupäivällä ylen kanava auki, käsiteltiin tätä Tiuran tapausta.
Käsittelijöinä oli kolme kokoomuksen naiskansanedustajaa, ja varmaan kokoomusta kannattava toimittaja.
Näitä ruskeakielisiä ohjelmia on ylellä ollut vuosien aikana ainakin riittävästi.
Minusta, jos edustaja itse ottaa asian esille, niin ei ole ylen tehtävä alkaa silotella tapahtunutta.
Minusta asian selvittäminen kuuluu henkilölle itselleen ja edustamalleen puolueelle.

Häh????

"....käsiteltiin tätä Tiuran tapausta.
Käsittelijöinä oli kolme kokoomuksen naiskansanedustajaa"

"Minusta asian selvittäminen kuuluu henkilölle itselleen ja edustamalleen puolueelle"

Tota, ketä siellä studiossa sitten sun mielestä ois pitänyt olla?
Teen rautalangasta mallin.
Jos ko. henkilö on itse aiheuttanut tämän nykyisen kohun, antamalla haastattelun APU-lehteen, niin minun mielestä hän ja hänen puolueensa siivota julkikuvansa, ilman, että yle avuliaana aatuna antaa tällaiseen ilmaista mainosaikaa tällaiseen naamanpesuun.

Ahaaa

Olet siis ymmärtänyt ihan väärin koko asian.

YLE on nimenomaan demarilinnake. Työhönpääsyn edellyksenä demarien jäsenkirja jne.

Ja nyt nimenomaan YLE on ottanut kaiken mahdollisen irti, kun kokoomus on töpeksinyt. Varsin vähäpätöisestä asiasta jauhetaan pääuutislähetyksiä myöten, minkä keritään. YLE mustamaalaa kokoomusta koko voimallaan minkä pystyy. Vaalitkin tulossa aikanaan ja mitä huononpaa ja laajempaa kuraa kokoomus saa, sen parempi demareille.

Asia ei ole ihan

noin yksinkertainen. Demarit eivät ole mitenkään yksiselitteisesti menossa seuraavaan hallitukseen, koska se tarkoittaa sitä, että kun veroja joudutaan väkisinkin nostamaan kokoomuksen veronalennuspolitiikan jälkeen, se kaatuu demarien niskaa seuraavalla vaalikaudella. Siis kun kokoomus on alentanut omalla hallituskaudellaan veroja, olisi seuraavalla hallituskaudella demarien tehtävä nostaa veroja, mikä ei ole äänestäjien mieleen.
Aijaa, käytännössä vuosikymmenet, alustaan asti, siellä on ollut ihan oma kanava kepulaiselle propagandalle, Tv2. Vasta viime aikoina tuolle kanavalle on saatu hieman muutakin väriä (urheilun suurtapahtumat tulevat yleensä sitä kautta), mutta ei vieläkään poliittisesti ajatellen. Kun sen lisäksi kokoomus hallitsee itsevaltiaasti mainoskanavia ja nykyisin ykkönenkin on täysin kahden isoimman hallituspuolueen äänitorvi, ei muille näkemyksille ole jäänyt mitään mahdollisuutta tulla esiin. Ei tuollainen valituksesi juuri totalitarismin fanituksesta eroa, nytkin kai tästä lahjusjupakasta kiinnostuneet pitäisi vähintään irtisanoa ja muualle muiluttaa vanhassa IKL-hengessä....

Ahaaa.

Olet siis ymmärtänyt koko asian aivan väärin.

Tampere on punaisten kaupunki. Tohloppi on Tampereella. Kakkonen on punaisempi kuin ykkönen. Mainoskanavat ovat kaupallisia kanavia, niillä ei onneksi ole poliittisia kytköksiä ollenkaan, eikä mitään kytköksi punaYLE.n YLE.n johtaja on ollut 40 vuotta poliittisin perustein valittu demari. Vasta tuleva johtaja ei ole poliittisen perustein valittu, ja ensimmäinen, jolla ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa.YLEn haalitusneuvosto on aina viime vuosiin valittu poliittisin perustein, demareita enemmistö. Kakkonen on osa YLEä.
Tottakai olen ymmärtänyt väärin. Tv2:n johtajaksi on aina valittu kepun jäsenkirjalla ja toimittajiksi kepulaiskokoomukselaisia kuten nytkin kaikki nämä joiden puoluekanta on jossakin vaiheessa esiin noussut.

Ne muutamat 60-luvun vasemmistotoimittajat menivät jo tuolloin politiikkaan. Eivät ole ohjelmia tehneet kymmeniin vuosiin. Vihreistä tms toimittajista missään merkittävämmässä mediassa kukaan ei ole ikinä kuullutkaan, kaikki se tiedonvälitys on jäänyt näiden netin höpötyslistojen joukkoon.
En ole Ylen kanavia paljon kuunnellut.
Tänään aamulla avasin, ei paljon innostanut.
On minunkin mielestä liki 40 vuotta liian pitkä aika, että saman puolueen jäsenkirjan omistava on ollut ylen johdossa.
Nämä pienet asiat tulevat sen vuoksi niin suureksi, kun liikkuvat äänestäjät ratkaisevat vaalit, ja ne keskittyy pieniin asioihin.

Olen kritisoinut

tässäkin ketjussa Ylen toimittajien riippuvuutta/riippumattomuutta???? poliitikoista ja varmasti siinä olisi korjaamisen varaa. Näkyyhän esimerkiksi lakkojen uutisoinnissa. Aina kun joku työtekijäryhmä on puolustamassa etujaan, ensimmäisenä haastatellaan työantajan edustajia ja niitä, joita lakko ehkä haittaa. Harvoin saamme kuulla lakkolaisten näkemyksiä.

Minulla on varaa arvostella kollegojani anonyyminä, mutta täällähän vain harvat tietävät mikä on foorumini.
Nyt on ainakin se korjattu, että neljänkymmenen vuoden yhtäjaksoinen saman puolueen mandaatti Ylen johdossa on päättynyt. Mikä on minusta hyvä asia.
Tuppaa noissa lakoissa olemaan se paha asia, että lakkokenraalit kyllä saa äänensä kuuluviin. ja yhtään uutta lakkokenraalia tämä maa ei tarvitse.
Muutenkin pitäisi pystyä asiat sopimaan.

Olet ehkä omistaja

tai työnantaja, mutta siitä olen samaa mieltä, että asiat pitäisi pystyä sopimaan muullakin tavalla kuin lakkoilemalla. Tahtoo nyt vain olla niin, että tässä ultrakapitalistisessa maailmassa työnantajat kuvittelevat, että jatkuvalla kiristämisellä ja uhkailulla asioista on vaikea päästä yksimielisyyteen.
Tuo minua ärsyttää politiikan pilallepanemissa, että ne karsinoi ihmisiä.
Jos ajattelet jollain lailla, kuulut siihen ryhmään.
Jos teet jotakin, sinun pitää ajatella, niin kuin kaikki siinä ryhmässä ajattelevat.
Mutta on ihmisiä, jotka ei ole niin politiikalla tönkkösuolattuja, että ne voi ajatella asioita vähän laajemmasta näkökulmasta.

Jos tässä ryhdytään

avaamaan sitä laajempaa näkökulmaa, ei keskustelusta tule loppua. Karkeasti ottaen mielestäni asia menee kuitenkin niin, että jos olet omistavaa tai työantajaa edustavaa luokkaa, ajattelet asioita siitä näkökulmasta.

Kannattaa tutustua historiaan siltä kantilta, että me emme olisi ikinä saaneet kahdeksan tunnin työpäivää ilman sitä, että sen puolesta tehtiin työtä. Koko työlainsäädäntö on työtätekevien kansalaisten lähtökohdista lähtöisin.

Muista, että Kongon kobolttikaivoksissa tehdään edelleen työtä palkalla, joka vastaa yhtä riisikuppia päivässä. Jos niin ei olisi, me maksaisimme kännykkäakuistamme moninkertaista hintaa nykyiseen verrattuna.

Näin on!

Lisää lakkoja, että työnsankarit saisivat juopotella työajalla!!!

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/175535.shtml

Tanskalainen olutkulttuuri

on hieman toisenlainen kuin Suomessa. Olen käynyt maassa karkeasti arvioiden parikymmentä kertaa, koska ammoisen työantajani pääkonttori sijaitsi Kööpenhaminassa. Kun tulin aamun ensimmäisellä lennolla konttorille, minua odotti siellä aamiainen ja aina kysyttiin, että juotko aamiaisen kanssa olutta vai kahvia.

Kerran New Calstlessa Englannissa ollessani, tuli tarjoilija pitämään seuraa minulle pöytään, kun muita asiakkaita ei ollut. Nuori nainen otti tuopin mukaansa ja istui pöytään. Kysyin häneltä, että miten on mahdollista, että juot olutta työaikana? Se lukee meidän työehtosopimuksessa. Neljä tuopillista saa juoda työvuoron aikana.

Että sellaista muualla:-D)))))))))))))))

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

No sitähän se oli:-)

Kun istuimme lounastauolla ja ajattelin, että oli tullut juhlituksi edellisenä iltana railakkaanlaisesti, niin ei se tanskalaisille ollut mikään ongelma. Ota Gammeldanskia, niin kyllä ruoka maistuu:-D))))))))

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Älähän nyt, kun tässä

tulee vanhat hyvät (huonot) ajat mieleen. Muista kerran, kun kävelin Sröketiä pitkin viiden aikaan aamulla hoiperrellen ja etsien erästä 24/7 kapakkaa, niin takana tuli kovaa vauhtia viiden ison miehen ryhmä. Silloin ajattelin, että nyt tuli minulle lähtö. Kaverit eivät kuitenkaan edes pysähtyneet kohdallani vaan sanoivat huomenet kohteliaasti.:-)

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Niin, mutta kansa

äänestää sinne samat tyypit sinne kerta toisensa jälkeen. Poliittinen muisti on n. puoli vuotta.

Kirjoittaja on poistanut tämän viestin

Nyt kuulin just, että

listalle ei ole ilmestynyt vielä. Se on kuitenkin aluejärjestö, joka asettaa ehdokkaat, joten jos Pirkanmaalla ollaan kyllästytty tähän jatkuvaan sekoiluun, niin se saattaa jäädä asettamatta ehdokkaaksi. Silloin veikkaan, että Tuira kääntyy perussuomalaisten tai kristillisten listalle, jos ottavat. Pers ottaa varmasti.
 /   /  /  / Kuka valehtelee vähiten?

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta