Kesäksi McDonald's vai puhelinmyynti? Puhelinmyynti iltatyönä?

Jenni-19

Olen 19-vuotias opiskelija ja olen käynyt muutamassa haastattelussa puhelinmyyntiä varten. Tänään kävin Nikolexilla Jyväskylässä, eilen Pasamyynnillä haastattelussa. Molemmissa siis täysin proviisio palkka, pitäisi myydä n. 5-10 lehteä päivässä jotta yltäisi n. 1000e kuukaudessa.

Ensi viikolla myös McDonald'sin haastattelu kesätyöhön. Täältä palstoilta olen lukenut että palkkaa mäkistä kesätyöläinen saisi n. 6,5e tunnilta, josta tulisi noin 1000e kuussa.

Tuo 1000e olisi suunnilleen se summa minkä haluaisin vähintään kuussa saada, jotta vuokrat sun muut saa maksettua. En osaa nyt päättää kumpi olisi parempi, puhelinmyynti vai McDonald's (toki mäkkiin haastattelua ei ole vielä edes ollut, mutta mietin jo tässä vaiheessa asioita läpi)

Puhelinmyynti kuulostaa houkuttelevalta, koska kuulostaa että siinä olisi mahdollisuuksia tienata enemmänkin kuin tuo 1000e. Mutta vaikka innostusta ja ahkeruutta löytyy, en ole varma olisiko se tarpeeksi jotta ihmiset ostaisivat minulta. Aikaisempaa kokemusta puhelinmyynnistä siis ei ole.

*Paljonko keskimäärin tienaa kesätyöläinen kuussa puhelinmyynnissä? (tiedän että se riippuu ihmisestä, mutta en kuitenkaan meinannut tumput suorina siellä vaan istua, vaan oikeasti yrittää tehdä kauppaa ja saada sitä palkkaa)

*Olisiko siis parempi mennä McDonald'sille töihin, koska jos sinne pääsen, siellä olisi kuitenkin tunti palkka, riippumatta mistään myynneistä.

*Paljonko puhelinmyynnissä suunnilleen tienaa jos tekee työtä vain iltatyönä, sanotaan noin 10h viikossa?

113

6940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fushhh

      Ei sitä provikkaa tartte säikähtää. Jos innostusta, ahkeruutta ja asennetta löytyy niin hyvin pärjää tässä työssä. Se innostus kuuluu puhelimessa ja kauppaa tulee kun riittävästi luukuttaa ja tekee tunteja kuussa tarpeeksi. Työ on lisäksi melko kevyttä toimistohommaa. Mäkkärissä kyllä saattaa pää hajota ennemmin ja lisäksi ei välttämättä aina tervein työyhteisö mitä kavereilta oon kuullut. Puhelinmyyntifirmoisssa yleensä melko hyvä ilmapiiri (riippuu toki firmasta) ja ihmisille on mukava jutella.

      Kannattaa valita paikka, jossa hyvä provikka esim. suoraan kustantajalta, jos lehtiä myy. Etuna hyvät edut sekä hyvät soittorekisterit. Jos kesäksi haet, niin kannattaa mieluummin kuluttaja-asiakkaille tehtävää myyntiä, sillä yrityksille myyminen on paljon kovempaa hommaa. Muista aina, että kun soitat oot oma itseni etkä yritä esittää myyntitykkiä tai muuta vastaavaa. Hommassa kehittyy kokoajan, varsinkin kun miettii repliikkejä valmiksi omalla ajalla. Työ voi myös olla hauskaa, vaikka luurin päässä ois ns. kusipää. Sille kun nasauttaa sanavalmiina takaisin niin saattaa jopa kaupat tulla. Ite viime vuonna tein opiskelujen ohella puhelinmyyntiä 80-100h /kuukausi. Verotettavat vuositulot oli 26000e. Olin oma itteni sekä sovelsin välillä huumoria peliin niin homma tuntui mukavalta ja monet työkaverit on parhaita kavereita.

    • nunuunuuu

      ite en lähtis tekee enää yhtään mitään pelkällä proviikalla.
      sitten ketuttaa ku istut jossai hikisessä toimistossa ja soittelet ihmisille jotka ärsyyntyy soitoista ja et saa yhtää lehtee myydyksi. eli oot istunu kuus tuntia ilmaseks sielä. paljon mielummi menisin johki vähä huonopalkkasempaanki paikkaa mistä kuitenki sais palkan eikä työ ois henkisesti nii raskasta ku puhelinmyynti!

      • Fushhh

        Ei se kyllä ketuta, jos vaan osaa asennoitua oikein. Saan jopa nautintoa kusipäisistä ihmisistä. Eikä ihmiset ärsyyny, jos olet reipas, mukava oma itsesi etkä esitä mitään sekä käytät vähän huumoriakin. Mullekin soittaa monet puhelinmyyjät, mutta kyllä ne jotka osaa ihan normaalisti jutella ihmisille( ei lue paperista, ei kuullosta vittuuntuneelta) saa myytyä. Positiivisuutta kannattais sinunkin opetella, siitä on paljon enemmän hyötyä kuin noin negatiivisesta asenteesta. Huomaat sen normaalissa arkielämässä jo miten ihmiset suhtautuu vai asioitko mieluummin negatiivisten ihmisten kanssa? Kuka vaan saa myytyä ja oikeesti hyviä puhelinmyyntipaikkoja on. Minullakin oli takuupalkka 800e/kk, mutta kyllä jos yli 2000e tienaa on se jo provikkaa. Kyllä aina joku ostaa jos ahkerasti soitat, vaikka oisit kusipää. Mieluummin otan mahdollisuuden tienata reilusti sekä myyntityöstä on varmasti enemmän hyötyä kuin mäkkäristä tulevaisuudessa opiskelet mitä tahansa. Se avaa ovia, sillä kyllä työnantajat arvostaa noin "paskaa" työtä tehneitä. Kaikkein tärkein tietenkin, että opit juttelemaan ihmisten kanssa etkä pelkää sitä. Olin ennen melko sisäänpäin suuntautunut ja varmaan yhtä negativinen kuin sinä, mutta päätin, että haluan kokeilla ja tehdä hommat hyvin. Kyllä kannatti.

      • Selvä valinta
        Fushhh kirjoitti:

        Ehdottomasti McDonalds. Tulet pettymään puhelinmyyntiin takuuvarmasti. Puhelinmyynnissä olet jatkuvan stressin alla kun joudut miettimään saatko edes vuokrarahoja tienattua tai mahtaako työnantajalla olla rahoja edes maksaa niitä. Nuo 2000e kommentit täällä ovat korkeintaan puhelinmyyntifirmojen pikkupäälliköiden jorinoita joilla koitetaan saada alasta kuvaa hyvänä työpaikkana.

        McDonaldsissa saat sentään arvokasta asiakaspalvelukokemusta moneen muuhun tulevaan ammattiin ja voit olla varma että tilillesi tulee rahat kuten on sovittu. Puhelinmyyjän hommaa voit verrata samaan kuin lottoaisit joka viikko ilman mahdollisuutta päävoittoon.

        Vaikka tulot eivät päätä huimaa McDonaldsissa niin tilastot silti puoltavat sitä tosiseikkaa että siellä tienaa keskimäärin paremmin mitä puhelinmyynnissä.

      • 4353nm
        Selvä valinta kirjoitti:

        Enemmän hyötyä on puhelin myynnistä kokemuksena jos meinaa myynti hommiin. Toi 2k kommentti pitää paikkansa, jos rupeet itse yrittäjäks parhaat tienaa 6000e /kk (kotimyyjät). Tosi juttu!

      • mmrrmmrr

        Yhdyn tähän mielipiteeseen. Varsinkin kun aloittaja ei ole tehnyt myyntihommia aiemmin.
        Itse muutama vuosi sitten aloitin nolla-kokemuksella, valitettavasti firmassa jossa oli pelkkä provisio, ja sekin ihan omituinen. ( suora % provikka myynnistä on järkevämpi myyjänkin tajuta, kuin eri pisteytys/taso-tavoitepalkat )
        Palkka oli pari kk ihan kuraa, kun joutui opettelemaan alusta asti. Lopetin ko. firmassa, ja opin saaneena siirryin toiseen b-to-b firmaan, jossa tienaa nyt ihan kivasti.

        MEEE MÄKKÄRIIIIN TÖIHIN,ota vaikka lisäduuniks muutama tunti puhelinmyyntiä ohelle vkossa.

    • K - M

      Moi. Mä oon 17v kundi ja oon duunissa stadissa yhdessa paikassa ja käyn keskimäärin n. 15h/viikko töissä. Pohjapalkka on aika pieni(6€/h) mutta tienaan tosi hyvin koska provikat nostaa mun tuntiliksan monesti jopa 16-21€ kieppeille. Ei oo tietty mun unelmatyötä mut tän ikäsenä ei paljoo haittaa kun tarkotus on saada vaan massia duunista. (Insinöörin hommia ei oikein oo tarjolla 17vuotiaille). Yks frendi on Mäkissä hommissa ja sem työajat on ihan kipeet ja tosi huono liksa. Ja eniten haittaa kun hiukset ja iho haisee mäkkärin rasvalle aina kun lähtee duunista :D Mä suosittelen ainakin puhelinmyyntiä jos haluut lyhyellä ajalla tehdä ihan ok liksan ja helpolla. Tietty pitää osata olla ns. sinnikäs puhuja että pärjää.

      • VP

        McDonaldseissa on sentään tietyt pakolliset hygieniavaatimukset. Aika moni nykyajan puhelinmyyntifirma muistuttaa käymälää tai on muuten vain olemukseltaan rasvainen teollisuushalli tai haiseva varasto/autotalli/kellari. Harvemmin olen kuullut että kyseisissä yrityksissä siivotaan sen kummemmin tiloja sillä siivouksesta ei makseta mitään palkkaa koska palkka perustuu puhtaisiin provikoihin. Puhelinmyyntialalla on kaikkein heikoimmat olot mitä tulee sääntöihin ja niiden valvontaan niin palkka kuin työoloa koskevissa asioissa.

        Elintarvikealalla on ollut tiukat säännöt jo vuosia sekä toimijat vakavaraisia varmasti palkkansa maksavia.

      • Fushhh
        VP kirjoitti:

        No kannattaa vähän kattoo mihin hakee. Luotettavia puhelinmyyntifirmoja löytyy, hox! Olin töissä yhessä tutkitusti Suomen parhaassa työpaikassa ja se oli puhelinmyyntifirma. Oon tehnyt myös kustajantajalla (sanoma) lehtimyyntiä niin kyllä sanoisin, etten menis mäkkiin mieluummin kuin sinne. Monet firmat saattaa olla mätiäomenoita, sillä puhelinmyyntifirma on helppo perustaa ja omistajat saa rahaa myyntien mukaan eikä mitään muuta tartte maksaa. Käy ihmeessä haastatteluissa kattomassa mikä meininki. Eikä työ ole niin paskaa mitä näistä 2 päivää kokeilleilta/ei ollenkaan alaa kokevilta kuulee. Puhelimessa voi myös myydä muuta kuin lehtiä. Esim. ajanvarauksia buukata myyntiedustajille, markkinointihaastatteluja, sukkia, kalsareita, sähköliittymiä, vakuutuksia, puhelin- ja nettiliittymiä, jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueitten mainoksiakin myydään puhelimessa.

        Siinä esim. Jyväskylästä mitä työkkärin sivuilta löyty:

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7432600&index=154&anchor=7432600

        Takuupalkkana melkein sama kuin mäkin tuntipalkka provikka.

        Jos osaat Ruotsia, niin aina tulee rutosti kauppaa (tosin mediapex arveluttava):

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7429047&index=158&anchor=7429047

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7426066&index=164&anchor=7426066

        Siinä kanssa tuntipalkka parempi kuin mäkin:

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7429371&index=183&anchor=7429371

      • daudau

        Takuupalkkaa monesti saa vasta kun on myynyt tietyn verran. Jos myyt rajan alle, jää takuu maksamatta.

        Kannattaa lukea pikkupräntti sopimuksesta.

      • mmrrmmrr
        daudau kirjoitti:

        Takuupalkkaa monesti saa vasta kun on myynyt tietyn verran. Jos myyt rajan alle, jää takuu maksamatta.

        Kannattaa lukea pikkupräntti sopimuksesta.

        Nytpäs olet väärässä. Takuupalkka on se raha minkä saat aina ja jokatapauksessa. Mutta hyvän myyjän ei kannata lähteä takuupalkkaan mukaan ( ellei se oikeasti ole suuri) . Koska takuupalkkamallissa on yleensä korkeat myyntitavoitteet, ja Vasta kun olet myyntitavoitteessa, alat tienaamaan takuupalkan päälle provisioo. Eli tilanne on win- win yleensä vain työnantajalle päin.
        Toki voin olla joidenkin myyntitalojen kohdalla väärässä, mutta näin Takuupalkka virallisesti määritellään

      • LUKEKAA SOPPARIT
        mmrrmmrr kirjoitti:

        Takuupalkka.... SALLIKAA MUN NAURAA! Se on oikeasti myyntitavoitteineen provikkaa, eli kun muutat sen sun myyntitavottees provikaksi, niin kas, sehän vastaakin "takuupalkkaa" ja ellet pääse tuohon tavotteeseen, ei heru "takuupalkkaakaan".... ne on AINA ehdollistettu jotenki!

    • näin tai sitten ei

      Mäkkäri, jos sinne vaan pääset.

      Puhelinmyynnissä on tosiaan tehtävä niitä kauppoja, jotta rahaa saa. Aloittelijan on tietysti vaikea tehdä myyntiä ja koulutus työhön työnantajanpuolelta voi olla lähes olematonta.

      Tulos tai ulos. Jos myyntiä ei heti tule, saat luultavasti kuulla "tämä ei ole sinun alasi" pomoltasi.

      Soittolistasi on luultavasti puhelinluettelosta kopioitu nimilista vuodelta nakki. Joukossa voi siis olla runsaasti kuolleita henkilöitä ja käytöstä poistettuja numeroita yms. "potentiaalisia" ostajia. :)

      Työolot. Pahimmassa tapauksessa kuppainen ja likainen toimisto, josta joku pieni soppi on sermeillä jaettu työpisteiksi. Valaistus riittämätöntä, ei kunnollista ilmanvaihtoa. Pätkivät ja kohisevat kännykät työvälineinä, ja kaiken huipuksi vierustoveri kailottaa puolen metrin päässä omaa spiikkiään. Keskitypä siinä sitten omaan hommaasi.

      Soittoajat. Jos soittelet päivisin, niin kuka on kotona? Työttömät ja eläkeläiset, jotka voivat olla hyvinkin p.a. Tyrkytä niille sitten esim. lehtiä. Jos soittelet iltaisin, niin kuka on kotona? Kaikki on kaupoissa ja harrastuksissa yms. ja ihmiset ei aina ilahdu, jos myyjät soittelee illalla kotiin.

      No, tämä on vain yksi näkökulma... Tottahan toki puelinmyyntiä kannattaa kokeilla, jos oikein kovasti tahtoo.

      • Bastardo

        Eikös 7 € ole pohja tuntipalkalle? Eli Mäkiltä pitäs saada väh. sen verran tunnissa..

      • nykyään kassaneiti

        Soittoajoista, nykyään soitetaan lähes aina kännykkään. Lankanumeroita harvoin enää.
        Itse olin 3,5v toimistossa ja kaikki toimi moitteettomasti.
        Palkkaa tuli jos myyntiä tuli.
        8 lehtiä päivässä ja 2800e käteen. Sain myös 300e lahjakortin ja kotiteatterisarjan.
        Helppoa rahaa jos mielenkiintoa piisaa. myyntipalkinnoksi.

        Mutta ensimmäisenä ja toisena kuukautena voi varautua siihen että palkka on jotain 150-600e.

      • myyjä mnsdlk

        "Tulos tai ulos. Jos myyntiä ei heti tule, saat luultavasti kuulla "tämä ei ole sinun alasi" pomoltasi."
        ei joka paikassa, siellä missä itse olen töissä ja lehtiä myyn, eikä tulee yhtään kauppaa päivän aikana, niin pomon kommentti "huomenna sitten paremmin, kaikilla tulee joskus huonompia päiviä :) "

        "Soittolistasi on luultavasti puhelinluettelosta kopioitu nimilista vuodelta nakki. Joukossa voi siis olla runsaasti kuolleita henkilöitä ja käytöstä poistettuja numeroita yms. "potentiaalisia" ostajia. :) "
        tästä kommentista päätellen et ole koskaan itse myynyt lehtiä. ainakin useimmissa puh.myynti paikoissa käytetään ihan tietokonetta tohon soitteluun ja asiakkaitten tiedot on siellä koneella ja ne ei ole mitään puh.luettelosta kopioituja vaan esim. tiede lehteä myydään niille joille on aiemmin tullut tullut tiede-lehti tai sen näytenumero tai näille on tullut geo(vähän samantyyppinen lehti kuin tiede) aiemmin.

        "Työolot. Pahimmassa tapauksessa kuppainen ja likainen toimisto, josta joku pieni soppi on sermeillä jaettu työpisteiksi. Valaistus riittämätöntä, ei kunnollista ilmanvaihtoa."
        niin pahimmassa, mutta taitaa olla aika harvassa. meillä on siisti ja viihtyisä toimisto, iso huone jossa on neljä soittopistettä, sermit välissä ja valaistus on hyvin toimiva. ilmanvaihdossa puutetta mutta sekin homma on hoidossa lähipäivinä.

        " Pätkivät ja kohisevat kännykät työvälineinä, ja kaiken huipuksi vierustoveri kailottaa puolen metrin päässä omaa spiikkiään. Keskitypä siinä sitten omaan hommaasi."
        me ei soitella kännyköillä vaan tietokoneen kautta kuuloke korvalla eikä se myöskään kohise eikä pätki. kaveri pälättää siinä vieressä omaa spiikkiään samoin kuin toinen kaveri vastapäätä mutta siihenkin tottuu eikä se häiritse.

        "Soittoajat. Jos soittelet päivisin, niin kuka on kotona? Työttömät ja eläkeläiset, jotka voivat olla hyvinkin p.a. Tyrkytä niille sitten esim. lehtiä." tuntuu aika moni olevan kotona. ihmisillä kun on vapaa päiviä töistä tai menevät myöhempään töihin. jotkut on vanhempainvapaalla tms. hyvinpä nuo ovat kuitenkin tilanneet, varsinkin kun mainitsee että tietyn hintaiset voi maksaa kahdessa tai kolmessakin erässä eikä heti tartte löytyä vaikka sitä 25euroa.

        "Jos soittelet iltaisin, niin kuka on kotona? Kaikki on kaupoissa ja harrastuksissa yms. ja ihmiset ei aina ilahdu, jos myyjät soittelee illalla kotiin." hyvinpä nämäkin on vastanneet puhelimeen. jos on hyvä ja kiinnostava tarjous niin kyllä he kuunteelee jutun loppuun jos meinaavat tilata. jos ihmiset ei ilahdu siitä että myyjät soittelee heille niin ihmiset on hyviä vaan ja laittaa markkinointikiellon. myöskin jos on hyvä tarjous joka kiinnostaa asiakasta jolle soitetaan, eikä hän ehdi juuri enempiä siitä keskusteleen niin sitä voi sopia myyjän kanssa ajan kun asiakkaalla on aikaa jotta myyjä soittaisi uudestaan. itsellekkin tulee välillä vastaan puheluita joissa asiakkaalla on kiire, eikä ehdi puhua mutta olisi kiinnostunut lehdestä ja tarjouksesta, niin sitten vaan sovitaan aika jolloin soitan asiasta hänelle uudestaan ja nimenomaan aika jolloin hänelle sopii.

    • 12+5

      jos jaksat vaan puhelinmyyntityötä tehdä niin valitse se. Siinä tienaa yllättävän hyvin kun vaan jaksaa ja osaa puhua ja ei lannistu ensimmäisestä luuriska korvaan. Itse tienasin viime kesänä pienemmillä tuntimäärillä tuplasti enemmän kuin tuttavani mäkkärissä...Jaksaa vain puhua eikä lannistu niin toimii!
      Mutta tosiaan siihen proviikkaan pääseminen kannattaa tarkistaa, että onko tietty tilausmäärä minkä pitää täyttyä ennen ku proviikan saa vai jääkö niin ku nallikalliolle palkkapäivän tullessa....

      • uytt

        Älä jää provisiopalkan varaan. Onhan muitakin vaihtoehtoja: hae vaikka siivousfirmoihin kesälomatuuraajaksi. Luulisin, että voit tienata paljon paremmin. Ei ne vaihtoehdot noihin kahteen lopu.

      • Jenni-19
        uytt kirjoitti:

        Älä jää provisiopalkan varaan. Onhan muitakin vaihtoehtoja: hae vaikka siivousfirmoihin kesälomatuuraajaksi. Luulisin, että voit tienata paljon paremmin. Ei ne vaihtoehdot noihin kahteen lopu.

        Sehän siinä onkin, hain hyvissä ajoin (olisikohan ollut joskus helmi-maaliskussa) k citymarketteihin, prismoihin, hesburgerille, mcdonaldsille, jonnekin siivousfirmaan yms. Yhteensä noin 10 paikkaan. (Myös jyväskylän kaupungille) Mutta ei ole muista paikoista mitään kuulunut, Jyväskylän kaupungilta tuli muutama kieltävä vastaus.

        Eli nyt näin viime hetkellä yritän jonkinlaista työpaikkaa edes saada että saisi vuokrat sun muut maksettua..

      • yksnaismies
        Jenni-19 kirjoitti:

        Hei. Kaksi poikaani on päässyt jo kahtena kesänä Järvenpään kaupungille kesätöihin, ja niin taaskin tänä vuonna. Nuorempi on töissä klo 7.00-klo 14.00:ään ja saa n. 900 euroa kuussa. Eli yleensä aina yksi kuukausi/kesä. Tämä siis nettona. Jos haluaa niin voisi ehkä olla toisenkin kuukauden, mutta yleensä eivät ole olleet, koska haluavat viettää vielä lomaakin.
        Nuorempi on elokuussa 17-vuotias.
        Ja voin kyllä sanoa, ett'ä parempaa hommaa ei ole kuin kaupungin viheralueitten hoito,jossa toki joutuu kitkemään mutta myöskin leikkaamaan nurmikkoa koneella.

        Vanhempikin poika sai sieltä kesätyöpaikan(19 v) opiskelee puusepäksi ja valmistuu keväällä.
        Työpaikka saattaa olla ehkä jopa kaksikin kk, mutta se riippuu taas sieltä mistä roikkuu.

        Eli koko asian idis on se minun mielestäni, että jos sat valita kahdesta, niin valitse se missä ei makseta provision mukaan, vaan siitä, että olet koko päivän töissä(mitä se milloinkin tarkoittaa).Se on varma palkka ja sen saat kunhan olet kuukauden Tai pari töissä.

        Terveisin kolmen pojan isä, yhden naisen mies jne....

      • jo-oo-ooo
        Jenni-19 kirjoitti:

        Sehän siinä onkin, hain hyvissä ajoin (olisikohan ollut joskus helmi-maaliskussa) k citymarketteihin, prismoihin, hesburgerille, mcdonaldsille, jonnekin siivousfirmaan yms. Yhteensä noin 10 paikkaan. (Myös jyväskylän kaupungille) Mutta ei ole muista paikoista mitään kuulunut, Jyväskylän kaupungilta tuli muutama kieltävä vastaus.

        Eli nyt näin viime hetkellä yritän jonkinlaista työpaikkaa edes saada että saisi vuokrat sun muut maksettua..

        paras työpaikka on maailman vanhin ammatti. Siinä tienaa ja maksaa vaikka koko taloyhtiön vuokrat, rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja päivät makoilen sängyssä.

    • mäkkiläski

      Olen nyt tietty mäkkäriläisenä vähän puolueellinen, mutta tänne vaan. Täällä pärjäävät ihmiset jotka tekevät työnsä reippaasti ja ovat oma-aloitteisia. Harjoittelijan palkka on 80 % vakkarin palkasta, eli nykyisellään n. 7,4 €, paikkakunnasta riippuen ehkä jonkun sentin enemmän. Ilta- ja yötöistä saa tietysti lisät ja sunnuntyöstä (ja muista pyhäpäivistä mm. juhannus) tuplapalkkaa. Sanoisin että pääset yli tonnin aika helposti. Meillä ainakin tunnit menee aina yli soppareissa mainittujen ja sitten on vielä sairaslomatuuraukset.

      Puhelinmyyntifirmat hakee koko ajan lisää työntekijöitä, mikä kertoo siitä että vaihtuvuus on suurta. En sitten tiedä moniko lähtee itse ja moniko potkitaan ulos kun tulosta ei tule. Toisaalta on mahdoton etukäteen tietää, millainen puhelinmyyjä juuri sinusta tulisi. Voi olla että pärjäisit hyvinkin ja tahkoaisit tajuttomia palkkoja, mutta voi olla että saat potkut ekalla viikolla. Mäkkäri olisi tavallan varma juttu, täytyy olla aika aasi että sieltä saisi potkut.

    • Josku

      Älä missään nimessä lähde vain proviikkapalkalla tekemään töitä!!! Kunnon rehellisissä firmoissa on aina pohjapalkka ja siihen päälle proviisio. Mene mielummin Mäkkäriin jos sinne pääset tai etsi sellainen firma jossa on pohjapalkka.

      • Koska

        on olemassa firmoja jotka lupaavat pohjapalkan, MUTTA siihenkin on joku tietty tilausmäärä joka tulee ylittää ennen kuin sen saa..Kannattaa ottaa kunnolla selvää kaikesta ennen kuin puhelinmyynnin valitsee!

      • Tamatamapiip

        Älä mene provikkapalkkaan, et tee muuta kuin petyt. Itse olen puoli vuotta nyt tehnyt näitä puhelinmyyntihommia (ja olin myös puoli vuotta Hesellä, ihme kyllä siellä hajosi pää aikaisemmin kuin puhelinmyynnissä) ja provikkapaikat ollut täyttä kusetusta. Kerran menty oikeuteen PAMin kautta asian tiimoilta. Juttu voitettiin mutta eipä sieltä mitään minulle päin tullut. Mieli että "olin oikeassa" jäi käteen. Jep.

        GoExcellentillä olen itse tällä hetkellä ja meillä on täällä tuntipalkka 9€ ja risat. Palkkaa jää käytettäväksi kuukaudessa yli 1000€ (2vko palkkajaksoissa tulee raha) ja työaika itsellä 8h/päivä. Nyt meillä ei ole avointa hakua, mutta kannattaa laittaa avoin hakemus tuonne jos kiinnostaa.
        http://www.goexcellent.com

        Ollaan Jyväskylässä tässä samassa rakennuksessa missä on .. Jyväskylän kaupungin palvelut, eli Veturin KOASIN asuntojen vieressä risteyksessä. Täällä on myös TES:sin mukainen työsopimus, työlääkärit, lomat yms. kaikki mitä "normaali" työpaikoissa on. Kannattaa ainakin hakea, aina voi lopettaa jos hyvältä paikalta ei tunnut.

        Tsemppiä kesätöiden hakuun!

        (jos haluat lisätietoja niin [email protected])

    • .........

      Tottakai menet mäkkiin, tuo 5-10 lehteä päivässä on paljon! Itse olin joskus 15-vuotiaana puhelinmyyjänä ja usein oli päiviä etten myynyt yhtään mitään. Se ahistaa ja pahasti kun olet ollut töissä 4-5h etkä saa palkkaa siitä penniäkään. Puhelinmyyjistä ei pidetä ja niille sanotaan usein ihan suoraan ettei vois vähempää kiinnostaa. Kannattaa mennä työhön josta saa tuntipalkkaa.

      • ...................

        Mäkissä voi tehdä sunnuntaisin töitä jolloin saa tuplapalkan. Ja kesätyössä ehdottomasti kannattaa mennä juhannukseksi töihin. Siinä saa perjantaista eli aatosta tuplapalkan, la on juhannuspäivä=tuplapalkka ja vielä normisunnuntai=tuplapalkka. 3 päivää tuplaa niin kyllä kannattaa! :)

      • Jenni-19
        ................... kirjoitti:

        Mäkissä voi tehdä sunnuntaisin töitä jolloin saa tuplapalkan. Ja kesätyössä ehdottomasti kannattaa mennä juhannukseksi töihin. Siinä saa perjantaista eli aatosta tuplapalkan, la on juhannuspäivä=tuplapalkka ja vielä normisunnuntai=tuplapalkka. 3 päivää tuplaa niin kyllä kannattaa! :)

        Huomenna selviää pääsenkö mäkkiin, mutta haastattelussa sanoivat että palkkalistoilla (vai mitähän ne oli) oli tunteja n. 60-90 per 3vk. Eli ei tuolla siihen 40h viikossa pääse (tähän siis olisin valmis ja halukaskin, jotta saisin tarpeeksi palkkaa :) ). Ja siis sanoivat kyllä että voi ottaa toisten vuoroja, mikäli he niistä eroon haluavat, tai tarvitsevat tuuraajaa.

        Tällä hetkellä mäkki houkuttaa enemmän, mutta tuo tuntien vähyys hieman mietityttää. Ja tosiaan, haastattelussa sanoivat että palkka on n. 7,4e tunti, ei siis se 6e mitä olin netistä lukenut.

      • joskus kyrsii

        Ehdottomasti puhelinmyyntiin.
        Palkka kohdallaan kun tekee oikeanlaisen sopimuksen.
        15-21v samassa hommassa,mutta alkoi tuleen kurkkukipeäksi niin piti lopettaa. 3100e kuussa ei tehnyt ollenkaan pahaa.
        Nykyään kassalla ja palkka huimat 1200e vaikka triplasti rankempaa työtä.

      • mäkki parempi

        Sinuna menisin mäkkiin jos sinulla ei ole edes alalle vaadittavaa koulutusta/kokemusta ja saat tuon 7,40 niin itse menisin ainakin enemmin kuin epävarmaan puhelin hommaan.Voithan pyytää,että haluat tehdä sunnuntai vuoroja paljon jos vaan mahdollista ja ylimääräisiä vuoroja jos on tarvetta.
        Kesä voi olla vaikeaa aikaa myydä puhelimitse ihmiset on lomalla ym eikä puhelimen äärellä.
        Minulle soittelee lehtimyyjät joka päivä enkä koskaa vastaa puhelimeen jos joskus sattuu uusi numero soittaa sanon etten jouda nyt puhumaan enkä vastaa kyseiseen numeroon enää koskaan.

      • Amies
        joskus kyrsii kirjoitti:

        Ehdottomasti puhelinmyyntiin.
        Palkka kohdallaan kun tekee oikeanlaisen sopimuksen.
        15-21v samassa hommassa,mutta alkoi tuleen kurkkukipeäksi niin piti lopettaa. 3100e kuussa ei tehnyt ollenkaan pahaa.
        Nykyään kassalla ja palkka huimat 1200e vaikka triplasti rankempaa työtä.

        Miten noin vähän? Kai sentään nettona? Myit varmaan jotain seiskapäivää tai muuta rupulehteä. Olisit myynyt ET-lehteä, niin olis pääministerinkin palkka kalvennut :)

        Nyt sit kassalla pienellä palkalla? Säästä vähän palkasta ja osta kurkkupastillirasia ja taas olet ministerin palkoilla. On se helppoa meillä fiksuilla kun älyää - kurkkupastilli!

    • puhelinmyyjä

      jos olisin sinä, lähtisin ilman muuta myymään hampurilaisia takuuvarmalla tuntipalkalla. se puhelinmyyntityö ei aina ole niin helppoa, ja ilman takuutuntipalkkaa voi käydä niin, että ensimmäisen kuukauden aikana et tienaa juuri mitään (eikä seuraavastakaan kuukaudesta ole mitään takuita). siihen oppimiseen voi mennä aikaa. itse jaksoin ensimmäiset viikot tietäen, että ainakin se takuutuntipalkka tulee! sitten kuukauden kuluttua myynti lähti paremmin käyntiin ja yleensä pääsenkin provikoille. ehdottomasti varmempi tulo on tuo mcdonald's ja se on järjellä ajatellen ainoa vaihtoehto, jos ei ole mitään kokemusta puhelinmyyntityöstä. niitä lehtiä saa vieläpä aika huonosti kaupaksi, puhelinliittymät meneekin jo paljon paremmin... voithan vielä etsiä puhelinmyyntifirman, jolla on se takuutuntipalkka! tai sitten siivoamaan :D

      • 2100€/kk min.

        Itse olen puhelinmyyjä ja mulla on 5€ tuntipalkka mutta myynnit mukaanlukien tienaan huonoimpinakin tunteina vähintään 11€. Huvitti tuolla jonkun kirjoitus "puhelinmyyjän pitää myydä" ..no voi helkkari, sitähän sinne mennään tekemään eli myymään! Mitä helvettiä menee jonnekkin istumaan pelkällä tuntipalkalla kun on mahdollisuus tienata moninkertaisesti kun tekee kauppaa.
        Puhelinmyyjänä tienaat reilusti yli sen mitä mäkkärissä veivaamalla hampurilaisia pöytiin ja luuttuamalla kaatuneita cokiksia lattioilta hikihatussa! Ei kun puhelinmyyntiin reippaasti vaan!

      • oujeeah
        2100€/kk min. kirjoitti:

        Ehdottomasti!!! Nikolexille ei ainakaan kannata mennä!

      • Myyjä3
        oujeeah kirjoitti:

        Ehdottomasti!!! Nikolexille ei ainakaan kannata mennä!

        Tienasin puhelinmyynnillä viime vuonna 34 000€.

        Suosittelen, että valitsen puhelinmyynnin. Jos homma lähtee rulaamaan, niin mahdollisuus päästä kovillekkin ansioille!

        Käy kokeilee miten lähtee rullaamaan.

      • Myyjä3
        Myyjä3 kirjoitti:

        Tienasin puhelinmyynnillä viime vuonna 34 000€.

        Suosittelen, että valitsen puhelinmyynnin. Jos homma lähtee rulaamaan, niin mahdollisuus päästä kovillekkin ansioille!

        Käy kokeilee miten lähtee rullaamaan.

        Edelliseen viestiin liittyen vielä lisäys:

        Mene semmoiseen puhelinmyynti hommaan jossa on TAKUUPALKKA esim. jonkun 1000€ kuussa (näitäkin firmoja löytyy pilvin pimein ja yleensä mollin sivuilla on maininta asiasta, jos antavat takuupalkan).

        Toki takuupalkka pitää ensin tienata, että provikka lähtee kertymään, mutta saatpahan ainakin takuupalkan ja paljon paremman kun jossain mäkissä!

    • *********

      hiukkakin epäröit omia valmiuksiasi puhelinmyyjänä, niin mene Mäkkärille.

    • 12 vuotta myynyt

      Oot oikeessa et puhelinmyynnin onnistuminen riippuu ihmisestä, mut niinkin yllättävää kuin se on niin myyntityössä tulokseen vaikuttaa 15% myyjän taito ja 85% tahto. Itse olen myynyt 6 vuotta puhelimessa aikakauslehtiä ja viimeiset 6 ilmoitustilaa yrityksille ja hyvin olen viihtynyt.

      Pelkkää provisiota ei kannata ajatella ennen kuin myyntityötä on kokeillut. Jos myynti onnistuu niin palkkaa tulee ja jos kauppa ei suju niin työ on ilman onnistumisia sen verran raskasta että pelkällä pohjapalkalla työtä ei jaksa kauankaan.

      Siitä vaan rohkeesti kokeilemaan telemarkkinointia, koska ennen kuin oot sitä kokeillut ei voi tietää onko se sun alaa ja hyvälle myyjälle mäkkärin 1000€/kk on pelkkä taskuraha.

    • mediapexilla

      No ihan alkuunsa.
      Jos menet lehtiä myymään. Työ vaatii opettelua koska kukaan ei osta jos luet suoraan paperista. Opettele vie noin 2-3 viikkoa että sisäistään.
      5 lehteä on paljon päivässä.
      Itse tehnyt tätä työtä nyt 6 vuotta ja saan menemään noin 6-8 päivässä.

      Puhelinmyynnissä jos teet 10h viikossa ekat kuukaudet saattaa olla 100e luokkaa.

    • Jarkko4eva

      Ehdottomasti mäkkärille, takuulla vähemmän stressaavaa työtä telemarkkinointiin verrattuna. On itse tullu oltua lehtihässäköissä. Työkaverit ja olosuhteet ihan mukavat, mutta työ on palkkauksen takia raskasta. Rankanpuoleista "asiakaspalvelua" muutenkin. Kokemus sekin.

    • ..,,

      Yllättävän kovaan ääneen koittaa joku telemarkkinointifirman pikkupomo täällä mainostaa puhelinmyyntityön puolesta. Itse toivon vilpittömästi että suomeen tulisi myös keskieuroopan lait puhelinmyynnin suhteen eli yksityisille ei voisi soitella enää lainkaan häirikkömyyntipuheluita. Sen jälkeen päästäisiin tästä koko huijaus alasta eroon.

      Puhelinmyynti on kannattavaa ainoastaan sitä vetävien toimistojen omistajille ja pikkupomoille jotka käyttävät hyväkseen nuoria. Täällä voi heitellä mitä vain skeidaa mutta jos kysyy kasvotusten joltain puhelinmyyntityössä olleelta mitä hän tykkäsi työstä voi olla varma että vastaus on kovasanaisen negatiivinen kaikilta osin.

      Noille 1500 euron tienesteille pääsevät pikkupomot, jotka saavat oman toimistonsa myyjien myynneistä provikat vaikkei myyjä saisi mitään.

      Valitse ihmeessä mäkkäri hyvänen aika jos et halua leikkiä omalla tulevaisuudellasi. Vaikka mäkkärin palkalla ei rikastu niin kyllä sieltä aukenee paljon varmempi leipä ja ylenemismahdollisuudet ovat myös mahdollisia pitemmän päälle kuten myös suuremmat tuntimäärät.

    • kokenut konkari

      Menisin Mäkkiin töihin, varmempi tulo. Puhelinmyyntihommia vois tehdä lisänä, siinä voi tienata lyhyesssäkin ajassa ihan hyvin. Onko Mäkin työ koko- vai osapäivätyö? Tietysti lisät tekee palkkaan enemmän, onko ne huomioitu? Etenkin sunnuntailisä on kiva!! :) Voisit aluksi kokeilla kumpaakin siis, ja sitten lopettaa toisen jos siltä tuntuu. Pelkällä proviikkatulolla itseäni alkais hermostuttaa.. Jotenkin rentouttais kun tietää ett perusrahaa kuitenkin tulossa. Perustyönä pitäis Mäkkiä, ja sitten lisää puhelinmyynnistä.

      • Jenni-19

        Itse asiassa päädyin itsekin tähän samaan ajatukseen :) Mäkistä tuli tänään tietoa että olen saanut paikan, ja ajattelin sen kyllä sitten ottaa. Ja koska kuitenkin olisin valmis tekemään tuota n. 8h päivässä, mietin että voisin sitten tehdä puhelinmyyntiä mäkki työn lisäksi. Ja siitä sitten näkisi onko se minun juttu vai ei :)

        Kun palkkaa laskeskelin, laskin sen tuon 7,4e mukaan, joten pitää vaan yrittää saada mahd. paljon sunnuntai vuoroja yms! :)

    • Tintu_

      Olin kesätöissä Jyväskylässä ja ite tykkäsin

    • Matti Viikate

      Mcdonalds on varma ja ihan hyvä paikka, jossa on myöskin jatko potentiaalia. Puhelinmyynti on kyllä kanssa aika kiva jos saa lehtiä kaupaksi mutta siinä se ratkaisun kriteeri onkin, sinun täytyy arvioida saatko. Sinulla kuitenkin kaiketi tarvetta Mcdonaldsin varmuudelle. Sikäli se on hyvä. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • hirteen

        Kaikki puhelinmyyjät. alinta kastia

    • --------------------

      Puhelinmyynnissä kesällä on pieni haitta se kun ihmiset on lomalla ja pistää kännyn kiinni. Toisaalta potentiaaliset ostajat voivat olla hyvällä lomatuulella ja kauppoja syntyy.

      Puhelinmyyntiä tehneenä valitsisin kesäduuniksi mäkkärin.

      Ps. Ootko kysyny kaupoista hyllyttäjän hommia? Ne tehdään yleensä aikaisin aamulla. Voisit tehdä kahta työtä osa-aikaisesti.

      • Jenni-19

        Hain joskus helmi-maaliskuussa mm. K citymarkettiin ja Prismaan kesätöihin, mielestäni heillä oli kohta jossa kysyttiin millaista työtä olisin valmis tekemään. Työn tarpeessa raksitin kohdista melkein kaikki, mutta taitaa olla kesätyöpaikat tiukassa, ei kummastakaan kuulunut mitään (hain myös useampaan Prismaan ja K citymarkettiin)

    • samrt 11 girl

      Minun mielestäni kannattaisi mennä mäkkäriin koska jos palkka on sama ja vaikka ei asiakkaita olisi niin saisit silti palkka, ehdottomasti mäkäriin sinun kannattaisi mennä töihin.

      • Yrjänäjoo

        Tee oma valintasi, mutta helpommalla pääset jos menet jotain liittymiä myymään. Jätä lehtihommat väliin. Ei puhelinmyynti tosikoille ole ja tosikot eivät sillä alalla pärjää.

        Täällä laukovat kommetteja ihmiset, jotka eivät tiedä alalta hölkäsen pöläystä.. (tai ovat kokeilleet alaa & OVAT TOSIKKOJA & EIVÄT OSANNEET MYYDÄ).

        esim ylempänä joku tietämätön kirjoitti:
        "Puhelinmyynti on kannattavaa ainoastaan sitä vetävien toimistojen omistajille ja pikkupomoille jotka käyttävät hyväkseen nuoria"  

      • kariuotila.
        Yrjänäjoo kirjoitti:

        Puhelinmyynti on verrattavissa roskapostaamiseen ja spämmäämiseen. Itse saan työ(!)puhelimeeni vieläkin näitä roskasoittoja, vaikka olen kieltänyt telemarkkinoinnin. MIksi spämmääminen on sallittua puhelimeen, kun se ei ole sallittua sähköpostiinkaan.

        Ota kunnon työ ja mene macciin, siellä opit OIKEASTI jotain hyödyllistä. Tai mene varastoduuniin. Itse tein paljon varastoduunia, ja se oli ihan hauskaa ajella haarukkatrukilla, pakkailla paketteja yms.

      • Eräs lukija
        Yrjänäjoo kirjoitti:

        Tee oma valintasi, mutta helpommalla pääset jos menet jotain liittymiä myymään. Jätä lehtihommat väliin. Ei puhelinmyynti tosikoille ole ja tosikot eivät sillä alalla pärjää.

        Täällä laukovat kommetteja ihmiset, jotka eivät tiedä alalta hölkäsen pöläystä.. (tai ovat kokeilleet alaa & OVAT TOSIKKOJA & EIVÄT OSANNEET MYYDÄ).

        esim ylempänä joku tietämätön kirjoitti:
        "Puhelinmyynti on kannattavaa ainoastaan sitä vetävien toimistojen omistajille ja pikkupomoille jotka käyttävät hyväkseen nuoria"  

        "Uskoo ken tahtoo, mutta pääosin pääosin dissaava porukka ei ole tehnyt näitä hommia päivääkään(tai ovat kokeilleen ja eivät osanneet)!"

        Pääosin dissaava porukka on nimenomaan sitä itse tehnyt tai tuntee läheisesti jonkun joka on. Toki ala sopii joillekin, ilmeisesti sinulle - good for you, mutta useimmille ihmisille ei. Monet ellei useimmat firmat toimivat hyvin kyseenalaisesti, kaikki ei maksa palkkoja, työ on hyvin raskasta ellei ole luonnostaan taipumusta alalle, vaihtuvuus paikoissa on suurta (syystäkin), jne. Suosittelen lämpimästi kiertämään telemarkkinointipaikat kaukaa, tai korkeintaan kokeilemaan sivutulona ja katsoo mitä pitää.

    • -JKL-

      Paskaa hommaa köyhille....Tuleva miljonääri

    • Ilman muuta

      Mene ilman muuta Mäkkäriin, mutta älä syö joka päivä niiden ruokaa. Saat varmasti palkkaa, työ on sosiaalista ja ihmiset yleensä iloisia.

    • Sanji1

      Olen opiskelujen ohella ollut Mäkissä nyt kolme vuotta töissä eräässä PK-seudun ravintolassa. Voin sanoa, että tämä duuni ei ole läheskään niin paskaa kuin mitä ihmiset kuvittelevat, ainakaan näin vakituisen kuvakulmasta katsottuna. Toki ravintolan viihtyvyys riippuu hyvin paljon omistajasta ja ravintola- sekä vuoropäälliköistä, ja toki myös duunikavereista, mutta pointtini on, että tämä ei ole mikään helvetillinen työpaikka :)

      Olin nelisen vuotta sitten kesäduunissa Sanoma Magazinesilla, jossa oli onneksi korkea tuntipalkka. Sanon onneksi, koska olin todella, todella huono myymään lehtiä... Jos olisi provikkapalkka ollut, voin sanoa, että en olisi tienannut juurikaan mitään.

      Eli Mäkkiin vaan :)

      • Pöhköt

        Ihmiset sanoo, et mene mäkkiin, niin saat varman palkan, mutta

        ETTEKÖ TE JO TAJUA, ETTÄ JOS MARKKINOINTIHOMMASSA ON

        T.A.K.U.U.P.A.L.K.K.A

        SE TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ SAAT SEN PALKAN JOKA KUUSSA, VAIKKA ET MYISI YHTÄÄN MITÄÄN.

        Monessa myyntifirmassa on takuupalkka lähes 10 egeä. Mäkissä ei hampurilaisia paistava vuorovastaava edes pääse siihen.. hah.

      • lörlör
        Pöhköt kirjoitti:

        tuskinpa siitä takuupalkasta saa kovin kauaa nauttia jos ei myynti ala sujumaan.. fudut tulee kun ei tuu myyntiä, mutta takuupalkka juoksee.

      • Jenni-19
        Pöhköt kirjoitti:

        Ihmiset sanoo, et mene mäkkiin, niin saat varman palkan, mutta

        ETTEKÖ TE JO TAJUA, ETTÄ JOS MARKKINOINTIHOMMASSA ON

        T.A.K.U.U.P.A.L.K.K.A

        SE TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ SAAT SEN PALKAN JOKA KUUSSA, VAIKKA ET MYISI YHTÄÄN MITÄÄN.

        Monessa myyntifirmassa on takuupalkka lähes 10 egeä. Mäkissä ei hampurilaisia paistava vuorovastaava edes pääse siihen.. hah.

        Itse hain 4 paikkaan puhelinmyyntiin (3 näistä lehdenmyyntiä) eikä yhdessäkään paikassa ollut takuupalkkaa, jonka saisit myymättä mitään. Ehkä en vain ole osannut etsiä niitä oikeita paikkoja sitten.

        Tellsell:illä on "takuupalkka" jonka saa kun tekee koko päivästä työtä (n. 6h/päivä), soittaa tietyn määrän puheluita joka päivä ja saa tietyn määrän pisteitä, eli myy tietyn määrän lehtiä. Eli silti sen "takuupalkan" eteen pitää tehdä kovasti hommia jotta sen saa.

    • en muista

      Vielä sen verran sinulle, mietipä sitä kuinka monta lehteä sinä, sinun vanhempasi, tai joku muu tuttava on tilannut puhelinmyynnin kautta. Ja kuinka monta lehteä todella saat myytyä, koska lähes vähintään 80 % iskee luurin korvaan.
      Etkä saa käyttää omaa myyntipuhettasi, vaan sinulle lyödään eteen valmis lappu, jonka sinun täytyy lukea soittamallesi asiakkaalle. ERITTÄIN PUUDUTTAVAA ..............Älä tee sitä vaan hae muualle.

      TERVEISIN Kolmen pojan iskä.

      • Jooooo

        en muista12.5.2010 22:13

        ____________________________________________________________________________________________________

        Elä höpötä tuommoista. Edelleen täällä on ihmisiä, jotka ei tiedä asiasta yhtään mitään. Käy kokeilemassa miten homma lähtee rulaa, eläkä kuuntele tätä paskanjauhantaa täällä...

      • Rantukkas

        Olen itse lehden myyjä ja luuria tulee korvaan noin 3-5%, et selvästikkään tiedä mistä puhut joten mitäs jos olisit hiljaa.

      • vasdfvsv

        "Etkä saa käyttää omaa myyntipuhettasi, vaan sinulle lyödään eteen valmis lappu, jonka sinun täytyy lukea soittamallesi asiakkaalle. ERITTÄIN PUUDUTTAVAA ............"tääkin riippuu ihan paikasta. esim. meillä pasalla ei ole annettu mitään tiettyä myyntipuhetta vaan saa käyttää omaa luovuuttaan tossa puheessa.

    • jepajeeejee

      Mun mielestä kun nuo ystävät sattuvat käymää siellä töissä, niin tienaavat enemmän kuin tonnin kuussa kun on iltavuorolisiä ja yölisiä. Viikonloppulisät ja pyhätkin. Ja vuoroja voisi kuulemma vaihdella työkavereiden kesken, että voisi vaikka ottaa toisen vuoron jos löytää kollegan kanssa yhteisymmärryksen tai hänellä on esim. muuta menoa. Suosittelen mäkkäriä. Mutta jos haluaa kuntoilua työnlomassa kannattaa hankkiutua siivoojaksi. Illan spinningit ja zumbat se ajaa vaikka ei ole kovin raskasta mutta kokoajan liikkeessä jos esim kierrätte noita eri firmoja. Ja parempi liksa kuulemma. Kyllä serkkuplikkani sai kympintunnilta viime kesänä :)

      Kuulin myös että puhelinmyynti olisi aika turhauttavaa, mutta voi olla ihan makuasia mutta mieti!

      • Mäkkäriä!

        Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta kummastakaan paikasta työn puolesta, mutta lähipiirissäni on useita henkilöitä, jotka ovat työskennelleet puhelimyyntifirmassa. Yhdeltäkään en ole kuullut mitään kovin positiivista, näissä paikoissa oli työntekijöiden osalta todella tiuha vaihtuvuus. Kuulemma porukkaa lähti jatkuvasti ja uutta tuli tilalle, jotka eivät hekään kauan kestäneet. Meininki oli esimiesten osalta niskaan huohottamista, painostettiin vaan jankkaamaan asiakkaalle enemmän, vaikka kuinka olisi yrittänyt myydä lehteä. Palkkaakaan ei loppujen lopuksi tullut luvattuja summia, ja aiemmista puheista poiketen, työnantaja ilmoittikin myöhemmin, että "mikäli tilaaja peruu myöhemmin hänelle myymäsi lehden, se vähennetään sinun tuloistasi". Meininki siis todella epäreilua. Suosittelen ehdottomasti Mäkkäriä, ainakin yksi kaverini on siellä työskennellyt ja vaikka palkka ei päätä huimaakaan, meininki on aivan toistaluokkaa kun jossain puhelimyyntifirmassa ja saat sovitun palkan! Itselleni olisi ainakin helppo valinta.

      • Jenni-19

        Siivoamisesta on jo hieman kokemusta (olin tosin silloin 15-16vuotta) ja voisin sanoa että se ei ehkä olisi se ihan ensimmäinen paikka, minne nyt töihin menisin. Hain kyllä tosin keväällä siivousfirmaankin töihin, kun halusin varmistaa kesätyöpaikan saannin.

        Siivoustyötä tehdessä olin täysin poikki aina kun pääsin takaisin kotiin. Vaikka päivät olivatkin melko lyhyitä joskus (pituus riippui siitä miten nopeasti tein hommat, joka päivä oli lista hommista mitkä piti tehdä, eli ei virallisia työaikoja) makasin silti aina sohvalla päivän päätteeksi :)
        Mutta onhan se sekin ansiotyötä, ja todellakin ajaa kuntosalilla käynnit :D

    • soittelejakysele

      Elixiaan, siel haetaan aina promoottoreita ja palkka on just toi 6,5 egee tunnilta, provikkaa ei saa. mut saat käyttää elixiaa ilmatteeks ja duuni ei oo sillee kauheen vaikeeta koska sun ei tarvii myydä mitään, keräät ihmisiltä vain puhelinnumeroita jos ne on kiinnostuneet tulla tutustumaan elixiaan.

      • joooyser

        Kaikki puhuu vaan lehtimyynnistä.. MENE MYYMÄÄN LIITTYMIÄ. Se kannattaa paljon ennemmin

      • LehtiKauppias
        joooyser kirjoitti:

        Kaikki puhuu vaan lehtimyynnistä.. MENE MYYMÄÄN LIITTYMIÄ. Se kannattaa paljon ennemmin

        Ei liittymä myynnillä oo pitkään aikaan tehnyt tulosta.
        perustelut:
        1. Kytky kaupat suurin osa on kiinni kytkyliittymissä
        2. Kilpailu, jos et pääse tarjoamaan "euron päivä" tarjousta häviät aina
        3. Ihminen ei tarvitse kuin yhden liittymän

        Lehtiä ihmisille taas voi tulla useita (tuleekin) ja lehtiä tilataan lahjaksi. Lehtitilauksia myös päättyy suunnilleen samaa vauhtia kuin uusia tehdään eli tuote on uusiutuva. Siksi lehti on ehdottomasti helpompi tuote kuin liittymä.

        Joku avautui aiemmin, ettei kukaan tilaa lehtiä puhelimessa, silti fakta on että 80% kaikista lehtitilauksista tehdään nimenomaan puhelinmyyntinä ja että keskiverto myyjän n. joka kymmenes puhelu tilaa. Huippumyyjillä prosentti on vielä korkeampi.

      • Jepjep751
        LehtiKauppias kirjoitti:

        Tässä nyt vain yksi esimerkki telemarkkinoinnin ihanuudesta. Samaa saa kokea lähes kaikissa vastaavissa telehäiriköintifirmoissa.

        http://www.pohjalainen.fi/teemat/kulttuuriteematarticle.jsp?p=264&article=487448&Title=Lehtimyyj%E4 sai potkut,koska ei myynyt tarpeeksi

      • myynti&markkinointi
        LehtiKauppias kirjoitti:

        Ei liittymä myynnillä oo pitkään aikaan tehnyt tulosta.
        perustelut:
        1. Kytky kaupat suurin osa on kiinni kytkyliittymissä
        2. Kilpailu, jos et pääse tarjoamaan "euron päivä" tarjousta häviät aina
        3. Ihminen ei tarvitse kuin yhden liittymän

        Lehtiä ihmisille taas voi tulla useita (tuleekin) ja lehtiä tilataan lahjaksi. Lehtitilauksia myös päättyy suunnilleen samaa vauhtia kuin uusia tehdään eli tuote on uusiutuva. Siksi lehti on ehdottomasti helpompi tuote kuin liittymä.

        Joku avautui aiemmin, ettei kukaan tilaa lehtiä puhelimessa, silti fakta on että 80% kaikista lehtitilauksista tehdään nimenomaan puhelinmyyntinä ja että keskiverto myyjän n. joka kymmenes puhelu tilaa. Huippumyyjillä prosentti on vielä korkeampi.

        Opiskelen kauppakorkeakkoulussa ja olen tehnyt puhelinmyyntiä osa-aikaisena viimeiset reilut kaksi vuotta provikkapalkalla. Teen noin 50-70 tuntia kuukaudessa töitä ja bruttona olen ansainnut keskimäärin n. 1000€ kuukaudessa. Suosittelen.

    • ...

      Ehdottomasti Mäkkäri jos vaan saat sen työn. Silloin sinulla on ainakin takuuvarmasti tuo 1000 e. Voithan harkita tuon lisäksi tehdä vaikka iltatyönä tai osa-aikatyönä tuota puhelinmyyntiä jos haluat.

      Tulet aivan varmasti pettymään tuohon puhelinmyyntiin. Aika harva myy edes tasaisesti noin monta lehteä per päivä. Jos olet pelkällä provikalla, saattaa mennä koko päivä töissä ollessa ja palkka tuolta päivältä on 0 e jos et saa myytyä mitään.

      • äitisi

        Valitse Mäkkäri. Saat varmasti palkkaa joka kuukausi. Lisäksi saat arvokasta työkokemusta, joka edesauttaa saamaan jatkossa parempia kesäduuneja!
        Puhelinmyynti on taitolaji ja harva pysty sitä menestyksekkäästi tekemään ihan nuorena. Vaatii rohkeutta, sitkeyttä ja erittäin hyviä puheenlahjoja. Puhelinmyyntifirmoja löytyy joka lähtöön ja useissa puljuissa suoraan sanottuna kusetetaan työntekijöitä.

      • puhmyyjä222

        puhelinmyynti on parempaa ja tienaat ainakin enemmän!

    • hyvää päivää!

      Istun itse nyt toista kesää puhelinmyyjänä mutta kyseisessä firmassa on takuutuntipalkka eli pelkän provision toivossa töitä ei tehdä.

      Työ on leppoisaa ja helppoa eikä sisällä ollenkaan viikonlopputöitä. Palkkaa saan noin 1000€ kuussa.

      Sinuna valitsisin kyllä McDonaldsin sillä kahden kesän perusteella pystyn sanomaan että on päiviä, jolloin olet henkisesti loppu. Jos luurin toisessa päässä sattuu olemaan vain henkeen ja vereen puhelinmyyjiä inhoavia ihmisiä niin päivän mittaan itsellesi muodostuu sellainen v*tutus päälle että voisit kadulla potkaista ihmisiä vain siitä ilosta että sinulle on ladeltu törkeyksiä puhelinlankoja pitkin.

      Varmaan joudut McDonaldsissakin kohtaamaan ärsyttäviä ja kärsimättömiä ihmisiä mutta niskassasi ei ole painetta siitä saatko päivän mittaan tehtyä tulosta.

      Tsemppiä!

      • nÄINpäs

        KÄY
        KOKEILEMASSA
        MITEN
        LIITTYMIEN
        MYYNTI
        LÄHTEE
        RULLAAMAAN
        JA
        JOS
        EI
        LÄHDE
        NIIN
        MENE
        PAISTAMAAN
        MÄKKÄRIIN
        PIHVEJÄ.

    • manaatti_

      ..että jos aikuisten oikeesti Mäkistä saa noin surkeeta palkkaa, niin sinne ei kannata orjatyöhön mennä. En tekisi tuolla palkalla sellaista duunia. Siis kyllä sillä elää opiskelijana hyvinkin, mutta rahaa ei pahemmin jää säästöön seuraavaa lukukautta varten. Itse menin ekana kesänä vartijaksi, enkä ole katunut. Tänä kesänä sinne takasin ku ei oman alan hommia oikein irronnut. Koululle olisivat ottaneet harjoittelun jatkeeksi, mutta en mennyt niiden tarjoamaan naurettavaan palkkaan. Sen verran kannattaa arvostaa omaa työpanostaan ettei mene mihin vaan JOS ei ole pakko. Tsemppiä kesätyön hakuun.:)

    • Liisi.

      No jos kerran tuolla asenteella olet liikenteessä, niin tottakai myyntiin. Myynti on palkitsevaa, siinä saa onnistumisia ja jatkoa ajatellen CV:hen nimikkeen "myyjä" tai "myyntineuvottelija". Mäkkärin kassalla et opi muuta kuin hymyilemään ja paistamaan sämpylöitä. Sitä työkokemusta ei arvosteta, ellet nyt halua R-kiskan kassaksi hakea.

      Myynnissä oikealla asenteella ja osaamisella tienaa mukavasti. Tonni on niin pieni raha, että uskoisin varmasti että yllät sen ylikin. Omia palkkatuloja en viitsi alkaa tässä mainostamaan, kun joku kuitenkin kuittaa että "olet vain puhelinmyyntifirman pikkupomo". yms.

      Ja mäkkärin kassalle pääsee kyllä jatkossakin. Lähde kokeilemaan myyntityötä hyvällä asenteella ja jos kauppa ei käy niin mene sitten mäkkäriin.

      Jos ja kun opit sitten oikeasti myymään, niin työelämässä saat rahakkaita tehtäviä. Tällä hetkellä koko Suomen myyjien keskiansio oli 3500e/kk. Joten jatkoakin ajatellen sinun kannattaa lähteä myymään.

      • gerdsagf

        Hyvin kirjoitettu Liisi!

        Käy kokeilee miten homma lähtee ja jos ei niin sitten pihvien paistoon O_ <

        ps. ja jätä ne lehtitalot väliin...

    • Kesäduunit2010

      Jos haluat kokeilla erilaista tapaa hankkia kesätyö ja osaa myydä itsesi asiakkaille niin kokeile ihmeessä www.kesaduunit.fi -palvelua!

      ... palkan voit määrätä itse, kuten myös työajat, eezy huolehtii laskutuksesta ja palkanmaksusta mutta duunit pitää toki markkinoida itse, yrittäjämäisesti :-)

      • nimk. kokemusta on

        ÄLÄ AINAKAAN PUHELINMYYNTIIN MENE, jos vaihtoehtona on mäkkäri niin sinne ehdottomast. Puhelinmyynti ehkä kaikkein puuduttavin työ ikinä! Eivät katsos nuo ihmiset kovin myötämielisiä ole illalla vastailemaan heille esiteltyihin USKOMATTOMIIN tarjouksiin.

      • Sykää kanaa
        nimk. kokemusta on kirjoitti:

        ÄLÄ AINAKAAN PUHELINMYYNTIIN MENE, jos vaihtoehtona on mäkkäri niin sinne ehdottomast. Puhelinmyynti ehkä kaikkein puuduttavin työ ikinä! Eivät katsos nuo ihmiset kovin myötämielisiä ole illalla vastailemaan heille esiteltyihin USKOMATTOMIIN tarjouksiin.

        Kumpikaan työ ei ole mikään unelma työ. Jos valitsisin ihan työn perusteella niin valitsisin kyllä Mäkkärin. Asiakaat tulee sinne ostamaan, sun ei tarvitse tyrkyttää niille mitään. Siellä on nuoria työkavereita, mutta puhelin myynti on vähän sellaista jämä hommaa, sitä otetaan kun ei mitään muuta ole saatavissa. Menisin jopa mieluummin siivoamaan kun puhelinmyyjäksi.

    • Jenni-19

      Kiitos kaikille miljoonasti omien näkemysten ja kokemusten jakamisesta!

      Tänään tuli viestiä McDonald'silta että minut on valittu yhdeksi kesätyöläiseksi. Aion tuon paikan ottaa vastaan, vaikka työtunnit kuukaudessa kuulostavat ainakin hieman alhaisilta. Tämän lisäksi päätin kokeilevani puhelinmyyntiä mäkkityön ohella, koska houkutus kokeiluun on suuri.

      Tässä vaiheessa noin tulevaisuutta ajatellen haluaisin vain saada jonkinlaista merkintää CV:hen muusta työstä kuin pelkästä puhtaasta siivouksesta. Ehkä ensi kerralla aukeaisi sitten enemmän mahdollisuuksia :)

      Nyt vaan huomiseen mennessä päättämään, mitä puhelinmyyntifirmaa haluaisin kokeilla. Koska tuo palkkaus noissa firmoissa hieman vaihtelee (vai pitäisikö sanoa palkkausmenetelmä) on vaikea sanoa mistä saisi parhaimman palkan. Kaikissa kuitenkin se proviisio palkkaus niinkuin mainitsin. Vaihtoehdot siis olivat Nikolex, Pasamyynti ja Tellsell.

      Muilla palstoilla olen kuullut joitain asioita Nikolexin menneisyydestä, että siellä olisi jotain vähän hämärää. On sitten vaikea sanoa onko tuo luotettava yritys, vai onko koko juttu ollut jonkinlainen väärinkäsitys..

      Mutta hyvillä mielin kuitenkin kokeilemaan McDonald's sekä puhelinmyynti työtä! :)
      (ensimmäiset itse hankkimani työt!)
      Ja vielä kerran kiitos kaikille vastanneille! Olen saanut monenlaista tietoa molempien töiden huonoista ja hyvistä puolista ja niillä varustettuina siis töihin!

      • Mc2005

        vaikka työtunnit nyt kuulostaisivatkin alhaisilta, niin niitä suht helposti lisää.
        Sairaslomien paikkaamisia, venyneitä iltavuoroja jne...
        Reippaasti vain ilmoitat työkavereillekkin että olet valmis tekemään mahd. paljon töitä, varmasti saat lisää tunteja nimim. kokemusta on =)

      • --------

        minkä puhelinmyyntifirman valitsit?

      • Jenni-19
        -------- kirjoitti:

        minkä puhelinmyyntifirman valitsit?

        Itse asiassa olen vieläkin hieman mietintä vaiheessa. Sain kutsun Celectuksen haastatteluun, joten aion käydä siellä ensin ja katsoa minkälainen paikka se olisi. Jos tämä kuulostaisi hyvältä ja jos he haluaisivat minut sinne töihin, voi olla että päädyn sinne McDonald'sin lisäksi.
        Jos ei, niin luultavasti menen Nikolexille kokeilemaan.

        Pasamyynnille sanoin jo kiitos ei, en haastattelussa mitään ikävää mistään kuitenkaan huomannut. Ehkä ratkaisuna oli se, että palkka tulee prosenttien kautta, jotka vaihtuvat koko ajan, joten se kuulosti hieman sekavalta. Voi tietysti hyvinkin olla, että sieltä olisi saanut enemmän palkkaa, mutta päätös oli tehtävä, ja nyt kävi näin.

      • Wanha parta

        Sen lisäksi voit ottaa lisätyöksi jonkin puhelintyön. Jos myynti sujuu, vaihda Mäkkäriltä kokopäiväiseksi myymään. Usko pois, tiedän mistä puhun.

        Kaikkein pahin vaihtoheto on mennä myymään ja olla taas yksi 50e/kk tienaava teini. Niitä meinaan riittää.

    • Luppisjhg

      Terve

      Itse myyn Yhtyneiden ja A-Lehtien lehtiä toiminimellä. Homma on aluksi todella vaikeaa ja varmasti menee muutama viikko ennen kuin pääset rytmiin ja hommaan kiinni. Suosittelisin ottamaan McD duunin ellet meinaa pitempään hommia tehdä.

      Puhelin hommissa on turha mennä töihin firmoihin, ne maksaa huonoa palkkaa. Jos rupeet hommaa tekee toiminimellä voit tienata 3000-6000 euroa per kk, riippuen taidoistasi. Harva tietää että todelliset alan ammattilaiset tienaa enemmän kuin monet johtajat.

      Joka tapauksessa onnea matkaan!

      • Jeremias Lappalainen

      • thetruth.
        Jeremias Lappalainen kirjoitti:

        http://tinyurl.com/392aktn/index.php?id=73318e89026997838dd927d6c0a33d50

        Puhelinhommat on yleensä joko helppoa hommaa tai erittäin rasittavaa ja vaikeata - täysin riippuen ihmisestä. Tuossa linkissä voi olla jotain hyödyllistä. :)

        >http://tinyurl.com/392aktn/index.php?id=73318e89026997838dd927d6c0a33d50
        >Puhelinhommat on yleensä joko helppoa hommaa tai erittäin rasittavaa ja vaikeata - täysin riippuen ihmisestä.
        >Tuossa linkissä voi olla jotain hyödyllistä. :)

        No onkos tuollaisilla urleilla spämmääminen helpompaa rahaa? Ainakin yhtä asiakkaille kuin puhelinmyynti.

        - ylläpito hoi. Eikö näitä spämmejä voitaisi suodattaa automaattisesti? Tai sitten bännätä niiden lähettäjät?

      • TÄNNENÄIN
        thetruth. kirjoitti:

        HAE TÄNNE JYVÄSKYLÄSSÄ:

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7434046&index=170&anchor=7434046

        "Takuupalkka on 9,59€/tunti joten sen alle palkkasi ei tule jäämään."

      • awejtg
        TÄNNENÄIN kirjoitti:

        HAE TÄNNE JYVÄSKYLÄSSÄ:

        http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7434046&index=170&anchor=7434046

        "Takuupalkka on 9,59€/tunti joten sen alle palkkasi ei tule jäämään."

        Kaikki puhelinmyyntityötä vastaanolevat argumentoi, että pikku pomot täällä kirjottaa ja ne vaan saa palkkaa? Jossei ole alasta kokemusta, niin keksikää edes parempia argumenttejä. Työ on rankkaa varmaan suurelle osalle, mutta palkitsevaa kun sen osaa. Tässä lyhyesti aamulehden blogista, minkälainen ala on huippumyyjän simin.

        http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/puhelinmyyntituo-parjattu-laji

        ps: Hienoa, että sait kesätöitä, se on aina plussaa. Toivottavasti menestyt.

    • keippo22
    • nimimerkkiasdfghjk

      puhelin myynti voi olla masentavaa. ihmiset läppää luurin korvaa kun ehtii sanoa firman ja mitä myy. mielummin sitten vaikka siwan kassakin kuin puhelin myynti.

      kokeilisin mielummin mäkkärii :P

    • 1221

      Mc ainakin varmaa tuloa.

    • tyttö2+2

      Ehdottomasti Mc, koska siitä saat varmaa palkkaa. Puhelinmyynnissä saattaa olla kahden viikon koeaika, ja palkka tulee myynnin mukaan. Itse sain kahden viikon koeajalla 400 euroa, mutta en lähtis uudestaan.

    • Mäkkäriin

      Mene mäkkäriin! Olen itse ollu molemmissa ja sanon että mäkkäri on parempi! Itselläni on aika ollu todella hyvät työkaverit ja pomot ovat ollaa suorastaan ihania. Itselläni on pari kaveria jotka ovat ollee mäkkärissä jo 3:na kesänä ja ovat tykänneet tosi paljon. Puhelin myynnissä sinua voi odottaa se että et saakkaan muuta kun 500e kuukaudessa kun mäkkärissä saat vähintään sen 900e. Puhelinmyynti on todella stressaavaa ja monet kaverini ovat menneet puhelinmyyntiin ja lopettaneet parin viikon kuluttua kun eivät enää kestäneet sitä työtä.
      Mäkkärissä saat juoda limsaa niin paljon kun halut ja jos menet sunnuntaina saat vielä tupla palkan.

      Mene mielummin mäkkäriin kuin puhelinmyyntiin!

    • galghaguoh

      Mene mäkkiin ja tee mulle pikmäkkii kun tuun ostaan sen, kakskymppisellä jonka saan tunnilta puhelinmyyjänä!

      • ex-myyntijohtaja

        Ruaahahahahahahahahahahahaaa in your dreams :D

    • Työehtosopimukset

      Mäkissä tienaat ~8e/tunti fyysisesti kuluttavasta työstä.

      Etsi puhelinmyyntityö (en tarkoita lehtimyyntiä) jossa on TES ja
      oikea tuntipalkka 10e/h. (en tarkoita lehtimyyntien "takuupalkkoja" jotka ovat sidottuja myyntituloksiin tms). Haastattelussa näytä että sinulla on oikea asenne työntekoa kohtaan, haluat oppia hyväksi myyjäksi ja tehdä kovaa tulosta.
      Tuntipalkan päälle tienaat bonukset myyntien mukaan.

      Ylipäätään puhelinmyyntiin aikovat: vertailkaa palkkamallit, ottakaa selvää onko
      työpaikalla työehtosopimukset kunnossa / oikea tuntipalkka!

    • Bicmacmacmicmac

      Mäkkäri on hyvä paikka!

    • poro-jussi

      Jos oot hyvännäköinen niin Mäkkäriin vaan! Puhelimessa jää kauneus näkemättä...

      • Matti K.

        ÄLÄ mene töihin sellaiseen puhelinmyyntifirmaan missään nimessä, josta puuttuu joku tai useampi seuraavista asioista: a)TES b)työterveys c)"oikea" pohjapalkka. Yritys saattaa mainostaa esimerkiksi yliampuvilla "3000€ tavoitepalkoilla", mikä on jo sinällään harhauttavaa, jos melkein kaikkien palkka jää alle 1300€/kk. Jos työnantaja ei taas noudata puhelinmyynnin työehtosopimuksia, se tarkoittaa, että sinulta puuttuu ne oikeudet, mitä löytyvät 99% kaikista muista työpaikoista. Jatkuva työntekijöiden hakeminen tarkoittaa yleensä sitä, että joku mättää ja vaihtuvuus on suuri. Varmista, että työsopimukseen kirjataan KAIKKI oleellinen tieto. Sanaan ei kannata luottaa. On myös hyvä ottaa selvää talon projekteista. Epämääräiset myyntiprojektit kertovat yleensä paljon myös itse puhelinmyyntiyrityksen toimintamalleista.

        Tein itse aikoinani monta vuotta puhelinmyyntiä ja pärjäsin muihin verrattuna oikein hyvin, mutta sekään ei vielä kerro mitään. Liian usein homma perustui sekä työntekijöiden oikeuksien polkemiseen ja asiakkaiden tiedostettuun huijaamiseen. Liian usein yrittäjäriski kaadettiin työntekijöiden niskaan. Mäkkärillä on kuitenkin perusoikeudet kunnossa. Menkää ehdottomasti. Vaikka törmäsin aikoinani johonkin kunnolliseenkin yritykseen, niin yleisesti ottaen iso osa alasta on puhdasta nuorten hyväksikäyttöä. Onneksi olen ollut jo useamman vuoden ns. oikeissa töissä. Koko puhelinmyyntiala on niin villiä, että siihen pitäisi puuttua viranomaistenkin kovalla kädellä.

      • raipes3
        Matti K. kirjoitti:

        Sama pätee työntekijöihin. Suurin osa ei edes yritä. Jos heti luvataan pohjapalkkaa niin kaikki työhaastattelussa kerrottu osoittautuu valheeksi. Onko sinun mielestäsi työnhakijan ok valehdella? Laki vain on työntekijän puolella siinäkin tapauksessa että kusettaa monesti räikeästi. Kukaan ei kerro tulevansa töihin myöhästymään, tupakoimaan ja kahville. Näitä "työntekijöitä" on kyllä ainakin Helsingissä enemmän kuin niitä jotka yrittää. Muista kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Itse maksoinn yli TES:n ym mutta kyllä meidän puolelta homma loppui nopeaan jos ei tulosta syntynyt. Luuserikerhoa en ala elättämään ja ammattisaikuttajistakin maksoin kalliit oppirahat. Nyt firma myyty ja yhtään työntekijää en tässä firmassa IKINÄ palkkaa. Tapelkoot alihankkijat niiden kanssa. Onneksi on vain hyvät alihankkijat ja ovat yhden miehen tai naisen firmoja.

        Halusinpa tuoda vain esiin että asioilla on kaksi puolta. Työntekijäpuolella on yhä useammin vääristynyt käsitys oikeuksien ja velvollisuuksien suhteesta. Kun syyttelee muita niin oma asenne kannattaa ensin tarkistaa.

    • fakta.

      Jos vähänkään itseäsi kunnioitat niin menet mäkkärille töihin.

    • Käyttäkää järkeä

      Muistakaa hyvät ihmiset, että puhelinmyynnissä EI OLE YLEISSITOVAA TESSIÄ, eli mitään "takuupalkkoja" jne liibalaabaa on turha oottaa. Palkka tulee joka firmassa tavalla, taikka toisella provikkana, eli siitä mitä oot todellisuudessa saanu myytyä. Ellei kauppoja tule, ei tule liksaakaan, myös pakit kannattaa ottaa huomioon, AINA!

      Jotkut pärjää, jotkut ei, mitään takeita ei voi antaa kenellekään, ei kukaan.

    • MasaMeikäläinen

      "Muistakaa hyvät ihmiset, että puhelinmyynnissä EI OLE YLEISSITOVAA TESSIÄ, eli mitään "takuupalkkoja" jne liibalaabaa on turha oottaa. Palkka tulee joka firmassa tavalla, taikka toisella provikkana, eli siitä mitä oot todellisuudessa saanu myytyä. Ellei kauppoja tule, ei tule liksaakaan, myös pakit kannattaa ottaa huomioon, AINA!

      Jotkut pärjää, jotkut ei, mitään takeita ei voi antaa kenellekään, ei kukaan."

      Vaikkei oliskaan yleissitovaa TESsiä, niin takuupalkka voidaan silti työsopimuksessa määritellä ja silloin se maksetaan. Työsopimus on aivan yhtä pätevä olkoot TESsiä tai ei.

      Itse olen paikassa jossa on takuupalkka ja kyllä se maksetaan vaikkei tulosta syntyisikään. Se tottakai pitää paikkaansa, ettei tälläisissa työpaikoissa varmasti pidetä hirmu pitkään ihmisiä jotka eivät tee minkäänlaista tulosta.

      Itse kuitenkin näen, että tuosta takuupalkasta on se hyöty, että jos ei heti alussa tule tulosta niin ei jää tyhjän päälle. Kyllä täällä kuitenkin kaikki sellaiset tyypit on saanu tulosta jotka ovat sitä tosissaan yrittäneet ja alussa on kyllä annettu kaikille aikaa harjoitella.

      • Lukekaa sopparit!

        Niissä "takuupalkoissa" on aina joku ehto, eli kannattaa lukea soppari tarkkaan.... luitko muuten omasi? Ehto voi olla esim "21 työvuoroa/kalenterikuukausi" ja jos nuo 21 työvuoroa ei täyty, ei tule "takuupalkkaa". Koeajalla työsopimus voidaan purkaa millon vaan ilman irtisanomisaikaa, perusteeksi riittää "ei sovellu tehtävään" (periaatteessa ei tarvi edes sitä). Jos ja kun myyjä ei saa kauppamääräänsä provikoiksi muutennuna yli "takuupalkan", niin kas kummaa, että työsoppari puretaan koeajalla just siinä 20. työvuodon kohdalla....

      • MasaMeikäläinen
        Lukekaa sopparit! kirjoitti:

        Olet väärässä. Et varmasti ole nähnyt kaikkia sopimuksia. Miksi väität silti, että AINA on ehtoja?

        Kun tässä työsopimuksessa millä minä teen EI OLE EHTOJA. Takuupalkka alkaa rullaan ekasta päivästä, eikä se myöskään pääty missään vaiheessa työsuhdetta.

        Tarkistin vielä työsopimuksesta uudestaan, kun sitä kerran kysyit.

        Olen itsekkin nähnyt monenlaisia palkkamalleja, siltikään en usko olevani kaikki tietävä.

      • Varaudu myös tähän
        MasaMeikäläinen kirjoitti:

        Olet väärässä. Et varmasti ole nähnyt kaikkia sopimuksia. Miksi väität silti, että AINA on ehtoja?

        Kun tässä työsopimuksessa millä minä teen EI OLE EHTOJA. Takuupalkka alkaa rullaan ekasta päivästä, eikä se myöskään pääty missään vaiheessa työsuhdetta.

        Tarkistin vielä työsopimuksesta uudestaan, kun sitä kerran kysyit.

        Olen itsekkin nähnyt monenlaisia palkkamalleja, siltikään en usko olevani kaikki tietävä.

        Kuinkas pitkä koeaika mahtaakaan olla? 4kk? TOisin sanottuna sulla on 4kk mahdollisuus saada kenkää joka ikinen päivä, ellei kauppamääräsi yllä provikoiksi muutettuna tuohon "takuupalkkaan"...

        Näin se vaan menee.

        Palataan asiaan 4kk:n päästä, ellei aikaisemminkin, jos kenkää tulee...

      • MasaMeikäläinen
        Varaudu myös tähän kirjoitti:

        Kuinkas pitkä koeaika mahtaakaan olla? 4kk? TOisin sanottuna sulla on 4kk mahdollisuus saada kenkää joka ikinen päivä, ellei kauppamääräsi yllä provikoiksi muutettuna tuohon "takuupalkkaan"...

        Näin se vaan menee.

        Palataan asiaan 4kk:n päästä, ellei aikaisemminkin, jos kenkää tulee...

        Niin mitäköhän tekemistä tuolla on asian kanssa? Itse väitit ettei missään makseta takuupalkkaa, mikäli myyntini ei siihen riittäisi niin se maksettaisiin, oli minut irtisanottu tai ei. Jokaisessa työssä on koeaika, olkoot palkkaus mimmonen tahansa.

        Mitenköhän tän vääntää sulle rautalangasta? Takuupalkka on huononkuukauden/työnsä aloittavan turva.

        Koeaikani on päättynyt jo kiitos kysymästä. Jos tahdot tarkemmin tietää, niin ensimmäiseltä kuulta sain takuupalkan ja sen jälkeen olen aina päässyt provisioille...

    • huihaihui2013

      Paljon mäkkärin palkka on alussa?

    • Myyntiseppo

      Jos puhelinmyynnillä tarkoitetaan lehtimyyntiä, niin siinä tapauksessa mcdonalds on varmasti turvallisempi ja useimmalla todennäköisesti se paikka, jossa tienaa paremman palkan.

      Jos puhelinmyynnillä tarkoitetaan matkapuhelin -tai laajakaistatuotteiden myyntiä, niin siinä tapauksessa todennäköisesti tienaat noissa töissä paremmin, kuin mäkkärillä.

      Itse olin 2008-2009 matkapuhelintuotteiden myynnissä ja kuukausiansioni olivat 1900-3200 euroa, vuosipalkka 2009 vuodelta oli 31 000 euroa. Tuolloin meillä oli 1400 euron takuupalkka, johon ei ollut mitään ehtoa. Työaika oli 7,5h/päivä, mutta jos hommat hoiti hyvin ja pääsi tavoitteisiin niin yleensä pääsi suurinpiirtein tuntia aikaisemmin jo lähtemään kotiin =) Tuolla firmassa uudet työntekijät saivat ainakin sen kuukauden yrittää, mutta jos homma ei lähtenyt ollenkaan aukeamaan niin lähtöpassithan siinä sitten tuli. Harvoille näin kävi, varmaankin 95% jatkoi yli koeajan töissä, mikäli eivät muuta työtä ottaneet tai eivät olleet kesätöissä.

      Nykyään lakimuutos on estänyt uusasiakashankinnan, jota tein tuohon aikaan. Tänä päivänä ilmeisesti ko. firmoissa tehdään enemmän laajakaista / 3g-4g tuotteiden myyntiä ja mahdollisesti omien asiakkaiden päivityssoittoja.

    • SYÖKÄÄ PASKAA!

      SYÖKÄÄ PASKAA! SYÖKÄÄ MÄKKÄRIÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe