Blue Village Atlantica Aegean Park kaaos

matkaajamattila

Meillä peruuntui matka Blue Village Atlantica Aegean Park hotellin. Koko hotelli karanteenissa, koska suuri määrä ihmisiä oksentaa ja ripuloi siellä.. Asiaa selvitetään kuulemma siellä..

53

5336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • marjutti

      No onneksi näin ei ollut vuosi sitten kun olimme siellä. Ensi viikolla lähtö Rodoksen Atlantica Princess hotelliin.

    • tuolta juuri tulleet

      Vai noin pahaksi tilanne meni siellä. Lähdettiin 3.6. aamupäivällä Aegean Parkista kotia kohti ja silloin jo osa oli niin huonossa kunnossa että joutui jäämään hoitoon sinne. Paluulennolla oli nelisenkymmentä oksentelevaa suomalaista, tiedä sitten kuinka paljon hotellilla yhteensä on sairastelijoita. Vaimolla oksentelu kesti noin vuorokauden, tyttö sairastui heti kotiin päästyä ja nyt näyttää jo paremmalta, joten ainakin täällä päin näyttää olevan tauti ohi menossa. Toivottavasti myös paikan päällä. Aletaanpa mekin tiedustella soittelemalla lisää, mikä tuon oikein aiheutti. Se "jokin" kuitenkin levisi tiistain 2.6. illallisella, jonka jälkeen oireet kaikilla alkoivat.

      • syy selvisi

        Vatsapöpö siellä kuulemma jylläsi. Pahin kaaos lienee jo ohi.

      • Perhe JKL
        syy selvisi kirjoitti:

        Vatsapöpö siellä kuulemma jylläsi. Pahin kaaos lienee jo ohi.

        Me lähdettiin paikalta juuri tuolla 3.6 lennolla.

        Yöllä (ke-to) perheestämme sairastui kaksi, lennolla alkoi kolmas oksentamaan ja kun pääsimme Helsinkiin hotelliin (pakko oli ylim. yöksi jäädä, kun kukaan ei ollut ajokunnossa pahoinvoinnin vuoksi) alkoi perheen viimeinenkin jäsen oksentaa ja ripuloida (eli minä).

        Huonossa kunnossa ollaan oltu kaikki. Itse menin nopeasti niin huonoon kuntoon, että tarvitsin päivystyskäynnin sairaalassa. Vieläkin (kohta 3 vrk kautta tapahtuman alusta) sinnittelen Buranan voimalla, kun lihaksia ja niveliä särkee.

        Sinä, joka kirjoitit syyn olevan vatsapöpö, mitä tarkoitat vatsapöpöllä ja mistä sait tiedon? Oliko kyse siis ruokamyrkytyksestä? Vai jonkin ruokaa laittaneen henkilön pöpöstä, jonka hän "levitti" ruuan valmistuksessa ruokaan ja edelleen meihin? Lähdehän oli pakko olla hotellissa, ei kukaan yksittäinen hotellivieras olisi voinut levittää pöpöä yhden yön aikana koko hotelliin. Ellei sitten ollut kyse ilmastoinnin levittämästä pöpöstä, kuten jotkut to-aamuna hotellilla arvelivat. Joka tapauksessa syy löytynee hotellin sisältä.

        Sairastuneiden määrä lienee ollut suuri... meitä lähti se noin nelisenkymmentä Suomeen torstaina ja siinä oli vasta sairaat, meilläkin sairastuneiden määrä tuplaantui ennen kuin oltiin kotona. Lisäksi tietysti ne, jotka jäivät hotelliin jatkamaan lomaa... Heitä on ilmeisesti vielä enemmän.

        Mielenkiinnolla seuraan nyt, miten Finnmatkat reagoi asiaan. Itse ainakin soitan heti maanantaina ja kysyn mihin lähetän heille korvattavaksi lääkäri- ja ylim. hotellikuluni. Minulla on toki matkavakuutus, mutta tämmöisissä tapauksissa tulee matkanjärjestäjän ja hotellin kantaa vastuunsa.

      • sairastuneet
        Perhe JKL kirjoitti:

        Lisätieto saatiin paikan päällä olevalta oppaalta Guide online -palvelunumerosta. Vatsapöpöllä tarkoitan kiertävää vatsatautia, joka voi olla peräisin kenestä tahansa ja jonka voi saada muuallakin kuin kyseisessä hotellissa kuten meillekin paluumatkalla kävi (itsekin nyt hieman kuumeinen). Taitaa olla matkalaisten arkea ja huonoa tuuria.

      • 23pk
        sairastuneet kirjoitti:

        Noin tunti sitten Suomeen ja oli täysi kaaos. Koko hotellista noin 75% todella kovassa vatsataudissa ja kuumeessa. En usko tavalliseen vatsaflunssaan lainkaan, vaikka lääkäri koitti hotellilla niin vakuuttaa. Miksi se ei leviäisi viereisiin hotelleihin ja kauppoihin, rannoille yms.. kaikki on kuitenkin ihan yhdessä nipussa ja vain tämän hotellin asiakkaat sairastuivat. Uimavesi likaista ja yleinen hygieniataso mielestäni huono, ei ainakaan 4 hotellin luokkaa lähellekkään. Lomamme meni täysin pilalle ja en voi muutenkaan suositella paikkaa, vaikka haluaisinkin. Hotellille lennätettiin kuulemma joku ruotsalainen asiantuntijaryhmä ottamaan näytteitä kaikesta mahdollisesta, miksi näin jos vain "influenssaa.." Ja miten voi noin 100 ihmistä sairastua influenssaan kuuden tunnin sisällä?? Kyllä se vaan niin taitaa olla, että vika on nyt jossain muussa kuin kausi-influenssassa.

        Ikävää, että tekin olette sairastuneet. Tulitteko siis samalla lennolla torstaina? Siellä oli varmaan ilma niin sakeana pöpöjä, että pisaratartunta on mahdollinen. Vaikka sinänsä esim. ruokamyrkytys ei tietenkään tartu, lentokoneen suljetussa tilassa levittävät oksentavat ja ripuloivat ihmiset muita esim. ulosteperäisiä pöpöjä. En ole itse terveydenhuoltoalan ihminen, joten tuo leviämisteoria on omaa päätelmääni siltä osin. Mutta joukossamme ollut lääkäri (itsekin sairastunut matkalainen) kehotti meitä hyvään käsihygieniaan ruokamyrkytyksen tarttumattomuudesta huolimatta.

        Pyysimme saada käyttöömme sairastuneille erillisen vessan koneessa juuri siksi, että emme olisi tartuttaneet muita. No, hyvä että varmistivat lentäjille puhtaan vessan, sehän on tärkeintä. Mutta olisi osoittanut hieman palveluhenkisyyttä merkitä vaikka yksi vessa vain sairaiden käyttöön. Siihen olisi tarvittu vain yksi kuulutus ja lappu oveen.

        Valitettavasti en tuohon tavallinen vatsapöpö-selitykseen usko. "Tavallisen" vatsataudin vuoksi ei suljeta hotelleja uusilta matkustajilta, eikä se voi levitä yhdessä yössä kirjaimellisesti koko hotellin alueella. Jos miettii vaikka rota-virusta tai vastaavaa vaikkapa koulussa tai päiväkodissa, lapset ja muut perheenjäsenet sairastuivat kyllä nopeasti, mutta leviämiseen menee silti päiviä tai viikkoja. Tässä tapauksessa "tautilähde" on ollut kontaktissa kaikkien kymmenien ihmisten kanssa muutaman tunnin sisällä, sillä ensimmäiset alkoivat oireilla tunnilleen samaan aikaan yöllä.

        Mutta jos tuo tauti on ollut esim. kokilla, on näin laaja ja nopea tarttuminen kai mahdollista. Kyse on kuitenkin kymmenistä, ellei sadasta sairastuneesta, kun miettii kuinka moni jäi vielä hotelliin meidän lähdettyä. Jos taas kyseessä on ruokamyrkytys, syyllisen ruuan, viruksen yms. löytäminen ja testaaminen kestää päiviä tai viikkoja, ei sitä opas voi tietää, ettei siitä ole kyse.

        Minä päivänä saitte Guide online-numerosta tuon selityksen? Minä vähän luulen, että Finnmatkoilla ja/tai hotellilla ei ole nyt ihan puhtaat jauhot pussissa...

        Kuten sanoin, meillä on matkavakuutukset kunnossa eli sen vuoksi en ole Finnmatkoilta ja/tai Atlantica-hotelliketjulta korvauksia kinuamassa. Kyse on yrityksen imagosta ja laadusta. Fiksu yritys tiedottaa avoimesti ja kertoo syyt tapahtuneeseen (eli ottaa meihin yhteyttä ja kertoo aikanaan syyn tapahtuneeseen) sekä vastaa meille aiheutuneista ylim. kuluista. Blue Village-hotelleja myydään laatumielikuvalla, hyvällä ja turvallisuudella koko perheen paratiiseina. Minulla ei olekaan mitään muuta valittamista, paikka oli täysin hintansa arvoinen tähän tapahtuneeseen saakka. Kuitenkin jos tämä tapaus kuitataan kevyesti, kertoo se yrityksestä erittäin huonoa. Imagon likaantuminen on kallista.

        Tultiin torstaina lennolla BLX472. Tieto oppaalta saatiin tänään noin klo 14. Kirjoittajan 23pk viestin luettuani aloin itsekin epäillä vatsatauti-vaihtoehtoa. Saattaapi olla että kohta lähdetään koko porukka tuonne päivystykseen...

      • Perhe JKL
        23pk kirjoitti:

        Noin tunti sitten Suomeen ja oli täysi kaaos. Koko hotellista noin 75% todella kovassa vatsataudissa ja kuumeessa. En usko tavalliseen vatsaflunssaan lainkaan, vaikka lääkäri koitti hotellilla niin vakuuttaa. Miksi se ei leviäisi viereisiin hotelleihin ja kauppoihin, rannoille yms.. kaikki on kuitenkin ihan yhdessä nipussa ja vain tämän hotellin asiakkaat sairastuivat. Uimavesi likaista ja yleinen hygieniataso mielestäni huono, ei ainakaan 4 hotellin luokkaa lähellekkään. Lomamme meni täysin pilalle ja en voi muutenkaan suositella paikkaa, vaikka haluaisinkin. Hotellille lennätettiin kuulemma joku ruotsalainen asiantuntijaryhmä ottamaan näytteitä kaikesta mahdollisesta, miksi näin jos vain "influenssaa.." Ja miten voi noin 100 ihmistä sairastua influenssaan kuuden tunnin sisällä?? Kyllä se vaan niin taitaa olla, että vika on nyt jossain muussa kuin kausi-influenssassa.

        Viestisi tuli samaan aikaan, kun naputtelin tuota omaa pitkää vastaustani tuosta "tavallinen vatsapöpö". Olen TÄYSIN samaa mieltä, että kyse on nyt jostain laajemmasta ja vakavammasta!

        Minulla ja perheellämme ei ollut muuta valittamista, enkä osaa sanoa yleisestä hygieniatasosta. Ekana päivinä vähän seurasin olivatko esim. maitotuotteita sisältävät ruuat lounalla ja päivällisellä kylmässä, lämpimästä ilmasta huolimatta ja jäi semmoinen vaikutelma, että oli. Toisaalta meillä on myös jo isot murkkuikäiset lapset, joten en seurannut vaikka matalien lastenaltaiden puhtautta ja muuta niin.

        Mutta kyllähän tämä koko loman pilasi... Vaikka meillä oli erittäin tukala kotimatka, pahinta varmaan oli teillä, jotka vielä jäitte sinne.

        Ja kuten tuossa aikaisemmassa kirjoitin juuri, nyt on kyllä Finnmatkojen todella hoidettava tämä kunnolla. Oli syy mikä tahansa, lähde löytyy hotellin sisältä. Itse asiassa minun mielestäni sairastuminen tapahtui nopeamminkin kuin kuudessa tunnissa. Ekat sairastuivat lähes saman tunnin aikana ja ne jotka saivat oireita myöhemmin, pystyivät vaan jostain syystä sietämään taudinaiheuttajaa pidempään kuin toiset. Itse aloin oksentaa vasta n. 17 h myöhemmin kuin eka perheestämme, mutta kyllähän se pöpö minussa oli jo aiemmin. Mitään en pystynyt koko päivänä syömään, joten jostain syystä vain rajujen oireiden alkaminen kesti minulla kauemmin.

        Onhan ruokamyrkytyksenkin oireiden alkamisajankohta vaihteleva: "Yleensä 1-4 tunnin kuluttua aterian nauttimisesta alkavat voimakkaat mahakivut, oksentelu ja ripuli. Joskus oireet alkavat vasta noin 12-24 tunnin kuluttua" (lähde Terveyskirjasto).

        Minusta meidän täytyy nyt pitää yhtä ja vaikka jollain lailla koota joukkoa eli saada porukkaa yhteen. Finnmatkat on meille selityksen ja muutakin velkaa!

      • kkmm
        Perhe JKL kirjoitti:

        Me lähdettiin paikalta juuri tuolla 3.6 lennolla.

        Yöllä (ke-to) perheestämme sairastui kaksi, lennolla alkoi kolmas oksentamaan ja kun pääsimme Helsinkiin hotelliin (pakko oli ylim. yöksi jäädä, kun kukaan ei ollut ajokunnossa pahoinvoinnin vuoksi) alkoi perheen viimeinenkin jäsen oksentaa ja ripuloida (eli minä).

        Huonossa kunnossa ollaan oltu kaikki. Itse menin nopeasti niin huonoon kuntoon, että tarvitsin päivystyskäynnin sairaalassa. Vieläkin (kohta 3 vrk kautta tapahtuman alusta) sinnittelen Buranan voimalla, kun lihaksia ja niveliä särkee.

        Sinä, joka kirjoitit syyn olevan vatsapöpö, mitä tarkoitat vatsapöpöllä ja mistä sait tiedon? Oliko kyse siis ruokamyrkytyksestä? Vai jonkin ruokaa laittaneen henkilön pöpöstä, jonka hän "levitti" ruuan valmistuksessa ruokaan ja edelleen meihin? Lähdehän oli pakko olla hotellissa, ei kukaan yksittäinen hotellivieras olisi voinut levittää pöpöä yhden yön aikana koko hotelliin. Ellei sitten ollut kyse ilmastoinnin levittämästä pöpöstä, kuten jotkut to-aamuna hotellilla arvelivat. Joka tapauksessa syy löytynee hotellin sisältä.

        Sairastuneiden määrä lienee ollut suuri... meitä lähti se noin nelisenkymmentä Suomeen torstaina ja siinä oli vasta sairaat, meilläkin sairastuneiden määrä tuplaantui ennen kuin oltiin kotona. Lisäksi tietysti ne, jotka jäivät hotelliin jatkamaan lomaa... Heitä on ilmeisesti vielä enemmän.

        Mielenkiinnolla seuraan nyt, miten Finnmatkat reagoi asiaan. Itse ainakin soitan heti maanantaina ja kysyn mihin lähetän heille korvattavaksi lääkäri- ja ylim. hotellikuluni. Minulla on toki matkavakuutus, mutta tämmöisissä tapauksissa tulee matkanjärjestäjän ja hotellin kantaa vastuunsa.

        ja Finnmatkat VÄLTTELI vastuutaan, ei edes vastannut lentokapteenin lähettämään tiedusteluun palolennonaikana.....että silleen..

    • TN

      Me palasimme 11 hengen seurueen kanssa 3.6 lennolla. Meistä nyt 10 on ollut jonkinlaisen pöpön vallassa. Itse olen keskittynyt miettimään mikä olisi se mahdollinen yhteinen tekijä, joka sai meidät kaikki niin kipeiksi? Itse olin 2 päivää 40 asteen kuumeessa ripuloiden ja väristen. Onko kukaan kipeistä käynyt lääkärillä ottamassa kokeita? Ajankohtaan sopii mielestäni parhaiten ilmastoinnin käynnistäminen ja sitä kautta legionella pöpö. Ilmastointi laitettiin käyntiin kesäkuun 1 ja oireet alkoivat lähes kaikilla ensimmäisillä kotiinpaluuta edeltävänä yönä. Minuun itseeni ainakin juuri tuon pöpön kuvaus sopii parhaiten. Aion ma mennä lääkäriin ja labraan, jos sieltä saisi jotain vastauksia.

      • rodokselle 10.6.

        Ollaan lähdössä ensi torstaina tuonne; toivottavasti päästään lähtemään, ainakaan vielä ei ole tullut
        finnmatkoilta peruutustietoa.

      • Perhe JKL
        rodokselle 10.6. kirjoitti:

        Ymmärrän hyvin että matka on teillekin varmaan odotettu. Meille oli sitä ja myös pitkään säästetty.

        Silti en itse sinne lähtisi (enkä ainakaan esim. veisi pieniä lapsia) ilman tarkkaa tietoa, mitä hotellissa on tehty tapahtuman jälkeen.

        Kun tietää paikalla olleen kymmeniä, ehkä satakin sairasta ihmistä ja kaikki oksentaneet ja ripuloineet, hotellihan on vähintäänkin desinfioitava lattiasta kattoon, samoin ilmastointijärjestelmä, oli sitten kyse ilamstoinnin kautta levinneestä sairaudesta tai ei.

        Mikäli syy löytyy keittiöstä, kuten itse arvelen, kuka sanoo milloin uusi epidemia tulee... Oma hygienia, maitohappobakteerit, käsidesit ja muut ei auta, jos syy on hotellin sisällä.

        Totta puhut, laitoin quide onlineen tiedustelun tilanteesta, en halua matkustaa jos on vähänkin vaaraa sairastua, koska teillä olisi ollut lähtö?

      • Perhe JKL
        rodokselle 10.6. kirjoitti:

        Totta puhut, laitoin quide onlineen tiedustelun tilanteesta, en halua matkustaa jos on vähänkin vaaraa sairastua, koska teillä olisi ollut lähtö?

        Me siis tultiin (tauti päällä) pois sieltä 3.6 lennolla.

      • rodokselle 10.6.
        Perhe JKL kirjoitti:

        Me siis tultiin (tauti päällä) pois sieltä 3.6 lennolla.

        OK, en katsonut kirjoittajaa huolella, sorry.

      • ''

        Eikös legionella aiheuta kuumeisen hengitystieinfektion, jonka keuhkokuumeinen muoto voi sitten olla hyvinkin vaarallinen? Mietin vain, voisiko aiheuttaja tosiaan olla legionella, kun taudinkuva suurimmalla osalla on ollut kuume, oksentelu ja ripuli.

      • rodokselle 10.6.
        '' kirjoitti:

        Onko tälläisessä tapauksessa oikeus vaihtaa kohdetta, vaikka seuraavalla viikollä lähtevään, tänään vielä vapaana ainakin...?
        soitan toki huomenna ja kysyn, mutta olisi kiva tietää varmaksi.

      • ei enää tonne
        rodokselle 10.6. kirjoitti:

        Onko tälläisessä tapauksessa oikeus vaihtaa kohdetta, vaikka seuraavalla viikollä lähtevään, tänään vielä vapaana ainakin...?
        soitan toki huomenna ja kysyn, mutta olisi kiva tietää varmaksi.

        Tultiin viime yön lennolla kotiin ja tilanne oli kohteessa rauhoittumaan päin. Tosin sairaita oli vieläkin ainakin koneessa. Tauti iski meihinkin kaikkiin (4 hlöä), mutta meni ohi suht nopeesti, n. vuorokaudessa. Lapsilla oli rajuimmat oireet kuumeineen yms. Eilen illalla kun lähdettiin, opas kertoi että kyseessä on jonkun asiakkaan mukana tullut kalikivirus (tutummin norovirus, katsoin googlesta), joka olisi siis perus vatsatauti. Enpä tiedä, meidänkin perheessä mahatauteja on ollut vaikka kuinka monta, eikä koskaan ole iskenyt kaikille parin tunnin sisällä. No, saa nähdä tuleeko Finnmatkoilta luotettavaa selvitystä vai ei.

        Jokatapauksessa en voinut kuin ihmetellä, kun toissapäivänä ja eilen hotelliin lappasi uusia asiakkaita, vaikka kellään ei tuntunut olevan mitään tietoa mistä on kysymys. Mielestäni koko paikka olisi pitänyt sulkea, kaikki pihalle ja täys desinfiointi perään. Pidän tällaista touhua täysin vastuuttomana hotellin johdolta ja aion myös tämän tehdä heille tiettäväksi. Olen lähes varma että tauti jatkaa kulkemistaan hotellissa, jos todella kyseessä on tällainen helposti tarttuva virus. Kreikkalaisten siivoojien (eikä skandinaavituristien) hygienialla nimittäin ei mokomaa pöpöä nujerreta noin tiiviissä yhteisössä.

        Olisi hauska kuulla nyt hotelliin jääneiltä miten tilanne kehittyi tästä eteenpäin ja kuinka asiasta tiedotettiin. Toivottavasti ainakin paremmin kuin meitä. Finnmatkojen selkärangan jäykkyys mitataan tässä ja nyt. Rekkulakirje ja selvityspyyntö lähtee taatusti. Hinnanalennuskin on mielessä, kun loman puolenvälin jälkeen joko ei voinut, tai uskaltanut syödä/juoda muuta kuin sipsejä tai pullovettä.

      • Perhe JKL
        ei enää tonne kirjoitti:

        Edelleen jankutan samaa asiaa... Kukaan yksittäinen henkilö ei voi levittää kymmenille (sadalle?) ihmiselle virusta yhden kertaa. Vaikka niinkin teoreettinen vaihtoehto, että joku matkalainen olisi saanut itse noron ja sitten vaikkapa "aivastanut" bufeepöydän kohdalla (yök!) sulkee pois sen vaihtoehdon, että olisimme kaikki samana yönä alkaneet sairastaa. Juttelimme nimittäin to-aamuna muiden yöllä sairastuneiden perheiden kanssa ja osa oli syönyt a' la cartessa ja osa normaalissa all inclusive-bufeessa. Tai, mikä hotellin yleisessä hygieniassa on vialla, jos matkustaja pystyy levittämään virusta "ääntä nopeammin"?

        Tosiaankin, hotelli pitäisi ehdottomasti desinfioida, noro elää uskomattoman kauan pinnoilla yms. Entä pyyhkeet ja vaikka ne päiväpeitot. Ekana yönä huoneiden edessä oli kasa ykättyjä ja ripuloituja pyyhkeitä, mikä on varsin ymmärrettävää, kun paljon oli pieniä lapsia. Ei meillä 12-vuotiaskaan ehtinyt heti vessaan ja vein lähtiessä oksennukselta haisevan päiväpeiton parvekkeelle sen merkiksi, että pitää pestä.

        Huomenna soitan Finnmatkoille ja olen valmis pyytämään komentoketjussa sellaisen henkilön linjoille, joka voi sanoa jotain asiasta. Selvitettävää on paljon! Sekä hinnanalennus että ylim. kulujen korvaaminen on aivan normaali toimenpide, se on se mistä lähdetään.

        Olisi myös osoittanut jotain fiksuutta matkanjärjestäjältä esim. soittaa tässä viikkonlopun aikana meille sairastuneille perheille ja kysyä kuinka voimme.

        Palasimme siis 3.6. lennolla, ja koko perheemme sairastui. Lapsellamme on ollut kolmatta päivää korkea kuume, oksentelu ja ripuli on rauhoittunut. Tänään otin yhteyttä paikalliseen yliopistosairaalaan, ja sieltä sanottiin, että kuumetta voi edelleenkin hoitaa kotona, näytteitä ei vielä tarvitse ottaa, vasta jos tauti pitkittyy. Norovirus ei aiheuta korkeaa kuumetta. Vatsatautiepidemian yhtenä syynä voi olla noro-virus, mutta tuskin kaikilla on noroviruksesta kyse.

        Kuten Finnmatkoille laittamassani palautteessa mainitsin, hotellin hygieniataso on ala-arvoista. Buffet-ruokailussa lautaset ja lasit olivat järjestäin likaisia, ruoan ottamisessa käytettävät välineet putosivat lapsilta välillä lattialle ja sitten takaisin ruokaan. Lintuja lenteli buffet-ravintolassa ja linnun ulosteita löytyi tuolilta. Istuimme mieheni kanssa yhtenä iltana terassilla, ja yhtäkkiä tuli aivan kauhea löyhkä kun kukkien kastelujärjestelmä meni päälle. Hotellin ympäristöohjelmassahan sanotaan, että viemäri- ja jätevedet käytetään kukkien kasteluun, (toivottavasti vain siihen). Yhtenä päivänä menneellä viikolla, buffet-ravintolassa oli kauhea viemärin haju.

        Myös oppailta olisin toivonut ammattimaisempaa otetta ainakin tässä vatsatautiepimedemiassa.
        Luultavasti en mene enää ikinä tähän hotelliin, ja myös nämä all inklusivet taitaa jäädä jatkossa käymättä, parempi siirtyä omatoimimatkailuun.

        Jes, sain vaihdettua kohdetta, lähdetään espanjaan.

      • Edelleen kalpea...

        Tiedoksenne:

        Olen juuri tänään ma 7.6 aamulla soittanut oman alueeni sairaalan infektiolääkärille. Kerroin faktat tapahtuneesta ja hän oli sitä mieltä, että lähde on keittiö tai muu hotellin sisällä oleva. Oireiden kuvaus sopii hänen mielestään hyvin norovirukseen, mutta se ei voi levitä tällä nopeudella jos lähde olisi yksittäinen henkilö (paitsi jos siis on kokki tai vastaava).

        Hänen mukaansa norovirus elää kauan hotellihuoneissa ym. tiloissa ja hotelli pitäisi puhdistaa.

        Mutta tärkeintä on nyt se, että tämä lääkäri virkansa puolesta tekee tapahtuneesta ilmoituksen THL:lle ja edelleen informoivat Kreikan viranomaisia.

      • eevi09
        Edelleen kalpea... kirjoitti:

        Ihan pakko kommentoida tätä viestiketjua..

        Itse löydyn toisesta viestiketjusta joka käsitteli Aegean Parkin alkuongelmia...eikä vieläkään kovin lupaavalta näytä ko. hotellin suhteen :-(

        Upeaa ensinnäkin että olette ottaneet asiaksenne viedä asiaa eteenpäin ja myös suomalainen lääkäri kantaa vastuunsa! En hetkeäkään epäile etteikö tuo vatsatauti johtuisi juuri keittiön toimista. Kyllä se oli jo vuosi sitten sellaista räpellystä että oksat pois. Ja Finnmatkat kuittaa asian "lapset jättää kannet auki ja lapset tiputtelee ottimia jne". Samoin kun itse reklamoimme mm. snackbaarin puutteista, meille kerrottiin että ihan oli asianmukaista. Meidän reissulla snack-vaihtoehtona oli pieni sämpylä; tonnikala tai juustotäytteellä. Ei muuta. Nyt saa lukea että tarjolla on pizzaa,kebabia,hampurilaisia,ransuja ym. Mutta me Finnmatkojen mukaan saimme täysin asianmukaista tarjoilua...näinpä..

        Itse emme saaneet Finnmatkoilta mitään muuta korvausta jälkikäteen vaan paikan päällä saamamme 200 eur jäi ainoaksi korvaukseksi. Parempi sekin tietty kun ei mitään... Mutta eipä tosiaan kannata ihmeitä odotella!! Finnmatkojen käytäntö korvausasioissa näyttää olevan tilanteessa kuin tilanteessa melko ala-arvoista...

        Toivottavasti saatte kunnon korvaukset loman pilallemenosta ja kivusta & särystä. Tsemppiä! Tästä huomaa miten huono fiilis vieläkin on itsellä yli vuosi reissun jälkeen että tulee seurattua Aegean Parkiin liittyviä juttuja näinkin tarkkaan... ;-P

      • -
        eevi09 kirjoitti:

        Olimme 4-henkisenä perheenä viikon lomalla Aegean Parkissa. Sairastuimme rajuun vatsatautiin koko perhe (2 aikuista ja lapset 4 ja 6 v) 3.6. yönä klo 01 alkaen. Vielä tänään 8.6. on 6-vuotiaamme sairas.

        Finnmatkojen tiedote tänään; Kyseessä ilmeisesti Noro-virus. Korvauksia voi kukin hakea omasta vakuutusyhtiöstä ja pahoittelut. Laitoin erittäin yksityiskohtaisen erittäin negatiivisen palutteen menemään Finnmatkoille koskien sekä hotellin yleistä hygieniatasoa, palvelua ja All Inclusive-palvelua, sekä lisäksi sairastumiseemme liittyviä asioita.

        !! Emme suosittele kyseistä hotellia, emmekä järin Finnmatkojakaan kenellekkään tämän jälkeen! Pyrimme välttämään kyseistä matkanjärjestäjää jatkossa! Matkustamme n. 4 krt vuodessa perheenä ulkomaille eri mittaisille lomamatkoille, lisäksi vanhemmat matkustavat jonkin verran ilman lapsia. Tämä loma oli odotettu, ja siitä tuli "pohjanoteeraus" joka harmittaa todella!!

      • jsudhsk
        - kirjoitti:

        Olipa onni, että eksyin tänne etsimään tietoa kyseisestä hotellista. Äkkilähtöä etsin perheelle ja lähtö olisi ollut 12.6, mutta nyt en todellakaan halua mennä paikkaan jossa melkein kaikki vieraat ovat juuri sairastaneet rajua vatsatautia.

        Hotelli pitäisi minusta sulkea ja siivous tehdä todella hyvin. Altaat tyhjentää ja etsiä syy tähän epidemiaan. Noro elää pinnoilla pitkään ja tuossa voi olla suuri riski, että kiertää hotellissa todella pitkään :(

        Voimia kaikille teille sairastuneille ja vaatikaa selvitys mistä tämä kaikki johtui ja mitä hotelli/matkanjärjestäjä teki, että tauti pysäytettäisiin, ettei uudet matkalaiset saisi sitä.

      • -
        jsudhsk kirjoitti:

        ...eikös olekkin pöyristyttävää että matkoja kyseiseen hotelliin myydään kuten ei mitään ongelmaa olisi ollut! Palasimme lomalta sieltä 5.6. Sairastuimme koko 4-henkinen perhe ke-to yönä 3.6. Emme havainneet mitään erityistoimenpiteitä mitä tulee hygieniaan tai siivoukseen tuona aikana vaikka hotellissa jylläsi tämä epidemia!!!

      • ldksgj

        Meidän perhe oli myös lomalla kyseisessä hotellissa. Perheestämme sairastui torstaiaamuna yksi henkilö ja torstai-iltana kaksi henkilöä. Mahatauti laantui vuorokauden kuluessa, mutta tyttäremme alkoi oksentamaan tiistaina uudestaan ja tällä hetkellä mikään ruoka ja juoma ei pysy sisällä. Joten tauti siis jyllää täällä edelleen.....

        Soitin eilen kaupunkimme tartuntatautien erikoislääkärille ja saimme koko perhe antibioottikuurin, jonka pitäisi tappaa ainakin neljän eri vatsatautia aiheuttavan bakteerin. Jos kuuri ei tehoa, tutkimuksia jatketaan erilaisilla kokeilla.

        Olen myös ottanut finnmatkoihin yhteyttä jo perjantaina, mutta silloin siellä ei vielä kukaan edes tiennyt asiasta.

      • Edelleen kalpea
        ldksgj kirjoitti:

        Huomasin juuri:

        http://www.perhe.fi/keskustelut/alue/66/viestiketju/998371/blue_village_aegean_park_onko_turvallinen_

      • östötös

      • Perheellinen
        östötös kirjoitti:

        Finnmatkoilta tuli ilmoitus, että olisi ollut kyse Noroviruksesta.. Epäilen jotenkin. Miksi se ei tarttunut meidän perheen pieneen vauvaan :O Joka ei syönyt hotellin ruokia, vaan vaimoni imetti ja vaimo oksensi ja ripuloi..

        n. 10h tunnin päästä ois lähtö edessä mahatautiparatiisiin, eikä paljon naurata!
        Vaimo (raskaana) ja lapset 2 ja 5. Ei tiedetty asiasta vastakun tänään, finnmatkoilta neito soitti ja sanoi asiasta ja kysyi että haluammeko vaihtaa hotellia kahdeksi päiväksi ja kertoi tilanteen. Kauhuskenaariohan siitä lähti tietysti että kaikki makaamme siellä oksennuksien keskellä kalliilla lomamatkalla 2 viikkoa. Toivottavasti saavat ongelman pois ennenkuin uusia alkavat päästämään sisään hotelliin. Tätä kirjoittaessa, siellä ei ole kuin yksittäisiä mahatauteja, mitä epäilen suuresti.

        Hauskuus asiassa oli se että kehtasivat soittaa 5 min vaikke 19 ja sanoivat että teidän pitää päättää nyt heti että meettekö ko. hotelliin vaiko viereiseen Holiday Villageen, ennenkuin arvon neitojen työaika päättyy klo. 19.00 finnmatkoilla.
        Eihän näin asioita hoideta!!! ja pyydänkin kaikkien matkailijoiden peräävän korvauksia! Koska me menemme toiseen hotelliin ja vaadimme että saamme vähintään samanlaisen huoneen minkä tilasimme jo 30.7.2009 suoralla yhteydellä uima-altaalle ja jos näin ei käy, pyydämme tietysti korvauksia, koska tätä on koko porukka odottanut innolla.

        Näytteitäkin ovat ruotsalaiset ns. ulkopuoliset asiantuntijat ottaneet, mutta eivät olleet löytäneet mitään ainakaan ruoasta, vedestä eikä jääpaloista, mitä suuresti epäilen kun on kyse kuitenkin noinkin suuresta epidemiasta.

        Voin luvata että ainakaan minunpuolestani asia ei jää todellakaan tähän, meni matka miten vaan. Asioita voi hoitaa monella eri tavalla ja tämä ei mielestäni ole ainakaan se oikea, vaikken olekkaan edes paikanpäällä, vielä!
        Ollemehan vain teidän pikku pelinappuloita, mutta medialla on ihmeellinen valta tälläisissäkin asioissa.

        Ps. Palailen asiaan, kunhan pääsen paikanpäälle ja annan tilanneraporttia ellen makaa oksennusten keskellä vaikkemme mene ko. hotellin ainakaan pariinyöhön tai toivottavasti koko loman aikana, siihen pyrin.

        Itse uskon että kyseessä voi hyvinkin olla noro.

        Mutta noron lähde on siis ollut jossain keittiössä tai vastaavassa hotellin sisällä olevassa. Vauvanne ei saanut sitä, jos te pystyitte hyvän käsihygienian ansiosta pitämään teidän tuottamat pöpöt (joita on sairastuneen oksennuksessa ja ulosteessa) erossa vauvasta.

        Vauvan kannalta se, että sai äidinmaitoa, on myös voinut pelastava tekijä. Sairastuneen äidin elimistö tuottaa vasta-aineita äidinmaitoon ja se suojaa vauvaa.

        Kun omat lapset olivat pieniä ja imetin nuorimmaista, saimme koko perhe samantyypisen erittäin rajun pöpön. Nuorimmainen "puklautti" isommin kerran ja siinä kaikki. Me muut perheestä makasimme kolme päivä taudin kourissa...

      • Edelleen kalpea
        Perheellinen kirjoitti:

        Minusta joku voisi soittaa tai ottaa muuten yhteyttä johonkin lehteen ja pyytää toimittajan kautta julkista lausuntoa Finnmatkojen edustajalta asiasta.

        Itse asioin nyt THL:n kanssa ja se riittäneen minun osuudekseni, mutta jospa joku rohkea löytyisi?

        Luulisi tämän kokoluokan ja näin huonosti hoidetun asian jo kiinnostavan vaikka Hesaria. Eikös monessa lehdessä ole palstoja "kysy asiantuntijalta", jossa toimittaja pyytää kommentteja johonkin asiaan. Siihen saisi sopivasti puheenvuoron niin Finnmatkoille kuin vaikka myös infektiolääkärille (esim. THL:stä)

        Tähän asti olen ollut vielä halukas odottamaan, josko Finnmatkat ryhdistäytyisi, mutta jos palvelu on tuollaista, kuten nimin. Perheellinen kerrot, en jaksa enää uskoa Finnmatkoihin!

      • nesbe
        Perheellinen kirjoitti:

        n. 10h tunnin päästä ois lähtö edessä mahatautiparatiisiin, eikä paljon naurata!
        Vaimo (raskaana) ja lapset 2 ja 5. Ei tiedetty asiasta vastakun tänään, finnmatkoilta neito soitti ja sanoi asiasta ja kysyi että haluammeko vaihtaa hotellia kahdeksi päiväksi ja kertoi tilanteen. Kauhuskenaariohan siitä lähti tietysti että kaikki makaamme siellä oksennuksien keskellä kalliilla lomamatkalla 2 viikkoa. Toivottavasti saavat ongelman pois ennenkuin uusia alkavat päästämään sisään hotelliin. Tätä kirjoittaessa, siellä ei ole kuin yksittäisiä mahatauteja, mitä epäilen suuresti.

        Hauskuus asiassa oli se että kehtasivat soittaa 5 min vaikke 19 ja sanoivat että teidän pitää päättää nyt heti että meettekö ko. hotelliin vaiko viereiseen Holiday Villageen, ennenkuin arvon neitojen työaika päättyy klo. 19.00 finnmatkoilla.
        Eihän näin asioita hoideta!!! ja pyydänkin kaikkien matkailijoiden peräävän korvauksia! Koska me menemme toiseen hotelliin ja vaadimme että saamme vähintään samanlaisen huoneen minkä tilasimme jo 30.7.2009 suoralla yhteydellä uima-altaalle ja jos näin ei käy, pyydämme tietysti korvauksia, koska tätä on koko porukka odottanut innolla.

        Näytteitäkin ovat ruotsalaiset ns. ulkopuoliset asiantuntijat ottaneet, mutta eivät olleet löytäneet mitään ainakaan ruoasta, vedestä eikä jääpaloista, mitä suuresti epäilen kun on kyse kuitenkin noinkin suuresta epidemiasta.

        Voin luvata että ainakaan minunpuolestani asia ei jää todellakaan tähän, meni matka miten vaan. Asioita voi hoitaa monella eri tavalla ja tämä ei mielestäni ole ainakaan se oikea, vaikken olekkaan edes paikanpäällä, vielä!
        Ollemehan vain teidän pikku pelinappuloita, mutta medialla on ihmeellinen valta tälläisissäkin asioissa.

        Ps. Palailen asiaan, kunhan pääsen paikanpäälle ja annan tilanneraporttia ellen makaa oksennusten keskellä vaikkemme mene ko. hotellin ainakaan pariinyöhön tai toivottavasti koko loman aikana, siihen pyrin.

        Me olemme olleet kyseisessä hotellissä nyt kaksi kertaa. Viime vuoden kesäkuussa ja nyt palasimme 6.6.2010. Hotelli on aivan loistava paikka eikä meillä ole mitään valittamista. Totta, että nyt tällä kertaa jokin tauti siellä jylläsi mutta se olisi voinut sattua ihan missä vaan, missä tahansa hotellissa, missäpäin maailmaa tahansa ja minkä matkanjärjestäjän ollessa kyseessä. Ainakaan meidän perhe (kaksi aikuista ja lapset 3 ja 5 v.) ei vetänyt hernettä nenään eikä mitään traumoja saatu vaikka kaikki meistä sairastui. meillä kaikilla on ollut erilaisia oireita kuumeilusta, oksentelusta ja ripulista lähtien. Vieläkin lapsilla on vatsat hieman sekaisin mutta eiköhän tämä tästä. Hyvät muistot jäi taas silti. Ihana hotelli, hyvää ruokaa ja juomaa, ihanat altaat ja mahtavat näkymät sekä avulias henkilökunta. Voisimme mennä sinne taas ensi vuonna uudelleen!

      • Rodos 2010
        Edelleen kalpea kirjoitti:

        Itse uskon että kyseessä voi hyvinkin olla noro.

        Mutta noron lähde on siis ollut jossain keittiössä tai vastaavassa hotellin sisällä olevassa. Vauvanne ei saanut sitä, jos te pystyitte hyvän käsihygienian ansiosta pitämään teidän tuottamat pöpöt (joita on sairastuneen oksennuksessa ja ulosteessa) erossa vauvasta.

        Vauvan kannalta se, että sai äidinmaitoa, on myös voinut pelastava tekijä. Sairastuneen äidin elimistö tuottaa vasta-aineita äidinmaitoon ja se suojaa vauvaa.

        Kun omat lapset olivat pieniä ja imetin nuorimmaista, saimme koko perhe samantyypisen erittäin rajun pöpön. Nuorimmainen "puklautti" isommin kerran ja siinä kaikki. Me muut perheestä makasimme kolme päivä taudin kourissa...

        Kamala tapaus, jos noin moni on sairastunut!! Itsekin olen matkustamassa Rodokselle tänä kesänä, mutta en kyseiseen hotelliin. Suosin huoneistohotelleja, joissa voin itse tehdä ruokani ja mennä ulos syömään valitsemiini paikkoihin silloin kun huvittaa. Mielestäni tässä tapauksessa hotelli on vastuussa siitä, mistä tämä vatsatautiepidemia on lähtöisin. Itse olen työkseni tekemisissä ruokien kanssa ja en jostain syystä jaksa uskoa, että ulkomailla varsinkaan etelän lomakohteissa harrastetaan minkäänlaista omavalvontaa. Siksi suhtaudun hieman kriittisesti erilaisiin bufee/seisovapöytä -tyyppisiin ruokailuihin etelässä lomaillessani juuri sen takia, että niistä on melko suuri mahdollisuus saada jonkin asteinen pöpö.

        Uskon, että te jotka olette saaneet sieltä tuliaisiksi vatsataudin tai varsinkin te jotka sairastuitte matkan aikana, olette syystäkin käärmeissänne, vihoissanne ja pettyneitä (niin ehkä olisin itsekin jos olisin teidän housuissanne). Lainatakseni erästä kirjoittajaa täällä olen myös sitä mieltä, että tämä todellakin olisi voinut sattua missä vaan, missä tahansa hotellissa, missäpäin maailmaa tahansa ja minkä matkanjärjestäjän ollessa kyseessä. Olen matkustanut Finnmatkoilla ja matkustajan myös tänä kesänä heidän kautta Rodokselle ja minun matkani on onnistunut aina moitteitta.

        Anyway..Todella todella ikävä tapaushan tämä on ollut ja toivottavasti epidemia on jo hellittänyt!! Ja toivottavasti kaikki paranee pian!

      • Saikulla
        nesbe kirjoitti:

        Me olemme olleet kyseisessä hotellissä nyt kaksi kertaa. Viime vuoden kesäkuussa ja nyt palasimme 6.6.2010. Hotelli on aivan loistava paikka eikä meillä ole mitään valittamista. Totta, että nyt tällä kertaa jokin tauti siellä jylläsi mutta se olisi voinut sattua ihan missä vaan, missä tahansa hotellissa, missäpäin maailmaa tahansa ja minkä matkanjärjestäjän ollessa kyseessä. Ainakaan meidän perhe (kaksi aikuista ja lapset 3 ja 5 v.) ei vetänyt hernettä nenään eikä mitään traumoja saatu vaikka kaikki meistä sairastui. meillä kaikilla on ollut erilaisia oireita kuumeilusta, oksentelusta ja ripulista lähtien. Vieläkin lapsilla on vatsat hieman sekaisin mutta eiköhän tämä tästä. Hyvät muistot jäi taas silti. Ihana hotelli, hyvää ruokaa ja juomaa, ihanat altaat ja mahtavat näkymät sekä avulias henkilökunta. Voisimme mennä sinne taas ensi vuonna uudelleen!

        Sehän on hyvä, että te nautitte lomasta vatsataudissakin ;=) ;=)

        Kyse ei olekaan siitä, että mikä hotelli tai mikä matkanjärjestäjä, vaan siitä kuinka asioita hoidetaan... Jos menitte 6.6 ja sairastuitte, niin jos Finnmatkat/ Atlantica olisi heti alkanut toimia oikein, ette edes olisi välttämättä sairastuneet. Teidän sairastuminen tarkoittaa, että saatoitte saada tartunnan huonosti siivotusta huoneestanne tai altaalla tai vast. Tartunnan (kyseessä ilm. olleesta norosta) saa esim. pisarasta ulostetta ja pisaroitahan siellä varmaan on riittänyt kun pienet lapset ovat ripuloineet.

        Kyse kun ei ollut tavallisesta pöpöstä, turistiripulista yms. vaan kymmenien henkilöiden yhtäaikaisesta altistumisesta. Tuskin Terveyden - ja hyvinvoinnin laitos tutkisi asiaa, jos kyse olisi yksittäistapauksista. Eilen Finnmatkoilta tulleessa viestissä oli ohessa tiedote THL:ltä.

        Toivon myös niiden puolesta, joiden pienet lapset ovat olleet todella vakavemminkin sairaita tämän vuoksi, että ette vähättelisi asiaa. Se että sanotte lapsillanne olevan yhä vähän vatsat sekaisin, on aika loukkaavasti sanottu niille, joiden lapset ovat tarvinneet lääkäri- tai sairaalahoitoa.

        Itse olen aikuinen ja tapahtuman johdosta sairaslomalla, viikko tartunnan jälkeen. Ei naurata ja työnantajaa naurattaa vielä vähemmän...

      • oisukka8675
        Rodos 2010 kirjoitti:

        Kamala tapaus, jos noin moni on sairastunut!! Itsekin olen matkustamassa Rodokselle tänä kesänä, mutta en kyseiseen hotelliin. Suosin huoneistohotelleja, joissa voin itse tehdä ruokani ja mennä ulos syömään valitsemiini paikkoihin silloin kun huvittaa. Mielestäni tässä tapauksessa hotelli on vastuussa siitä, mistä tämä vatsatautiepidemia on lähtöisin. Itse olen työkseni tekemisissä ruokien kanssa ja en jostain syystä jaksa uskoa, että ulkomailla varsinkaan etelän lomakohteissa harrastetaan minkäänlaista omavalvontaa. Siksi suhtaudun hieman kriittisesti erilaisiin bufee/seisovapöytä -tyyppisiin ruokailuihin etelässä lomaillessani juuri sen takia, että niistä on melko suuri mahdollisuus saada jonkin asteinen pöpö.

        Uskon, että te jotka olette saaneet sieltä tuliaisiksi vatsataudin tai varsinkin te jotka sairastuitte matkan aikana, olette syystäkin käärmeissänne, vihoissanne ja pettyneitä (niin ehkä olisin itsekin jos olisin teidän housuissanne). Lainatakseni erästä kirjoittajaa täällä olen myös sitä mieltä, että tämä todellakin olisi voinut sattua missä vaan, missä tahansa hotellissa, missäpäin maailmaa tahansa ja minkä matkanjärjestäjän ollessa kyseessä. Olen matkustanut Finnmatkoilla ja matkustajan myös tänä kesänä heidän kautta Rodokselle ja minun matkani on onnistunut aina moitteitta.

        Anyway..Todella todella ikävä tapaushan tämä on ollut ja toivottavasti epidemia on jo hellittänyt!! Ja toivottavasti kaikki paranee pian!

        Torstain ilta-sanomissa juttu asiasta!!! Paperiversiossa ainakin :)

        Onkohan lentokonetta, jossa matkustanut monia sairaita ihmisiä puunattu kunnolla???? tuskinpa.... Noro ihmisiä matkannut kyseisellä koneella ja taitaa konekkin olla nyt aikast pöpöinen, yöks :(

        Jokainen voi käydä lukemassa miten noro tarttuu ja elää pinnoilla niin eipä paljon naurata!!

      • kotonajo
        oisukka8675 kirjoitti:

        Palasimme viimeyönä kyseisestä hotellista, seurueestamme kaksi aikuista ja yksi lapsi kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi sairastunut.Torstaina 3.6 kun saavuimme Rhodoksen kentälle opas tuli bussiin ilmoittamaan, että meidät vierään viereiseen hotellin vatsatautiepidemian vuoksi. lauantaina kuitenkin siirryimme Atlantica aegean parkkiin.
        Meille kerrottiin, että tauti on laantumaan päin. Sairastuneita oli silti pitkin viikkoa lisää.
        Hotellilla kyllä siivottiin ja yleisilme oli siisti, astioiden puhtaudessa oli toivomisen varaa...lintujen pääsyä ulkotiloissa olevaan ravintolaan taitaa olla vaikea estää. Käsidesiä jaettiin huoneisiin ja oppaat pyysivät ihmisiä ilmoittamaan sairastumisista. Oppaan kiersivät myös allas-alueilla kyselemässä sairastumisista. Keskiviikkona 9.6 noutopöydät "suljettiin" ja henkilökunta jakoi lautasille asiakkaan pyytämän ruuan.
        Noudatimme hyvää käsihygieniaa ja käytimme vain oman huoneemme vessaa.
        Kuinka paljon sairastuneita oli esim. eilen ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin muutamat suomalaiset sairastuivat vielä loppuviikosta.
        Toisaalta hotelli on pöpöjen paratiisi. Suuri määrä pieniä lapsia yhdessä. Tosi ne joiden kanssa keskustelimme olivat pääasiassa aikuisia sairastuneita.
        Uima -altaissa oli paljon vaippaikäisiä ja yksi ripuliuloste veteen voi toisaalta sairastuttaa monta.
        Oppaat tekivät kuitenkin voitavansa, eihän tilanne ollut heidän vikansa. Myös korvausasiat hoituivat pyytämättä, eli saimme kohtuukorvauksen kahdesta yöstä naapurissa, joka ei ollut yhtään huonompi hotelli, ehkä päinvastoin näin aikuisen näkökulmasta. Uima-allasta omalta terassilta ei tosin ollut, niinkuin olimme varanneet, mutta viihtyisä allasalue kuitenkin.

        Taudin kuriin saaminen voi todellakin vaatia hotellin tyhjentämisen ja perusteellisen siivouksen. Tässä sitä nyt sitten vielä pari päivää odotellaan tuliko tartunta vielä viimehetkessä, toivottavasti ei. Norovirusta siellä kuitenkin eilenkin vielä vahvimmin veikattiin taudin aiheuttajaksi, kummallista on kuitenkin samaan aikaan sairastuneiden suuri määrä.

      • yöks
        kotonajo kirjoitti:

        Kyllähän tuo suuren ihmisjoukon sairastuminen kerralla viittaa vahvasti johonkin hotellin sisäiseen tartuntalähteeseen. Alussa noro on voinut levitä illallisella jonkin ruoan tai esim veden mukana ja sitten tartunnan saaneet ovat alkaneet tartuttaa muita hotellin asukkaita.

        Meillä Rodoksen matka edessä ensi viikolla, mutta onneksi toiseen hotelliin..

      • Tourist
        kotonajo kirjoitti:

        Palasimme viimeyönä kyseisestä hotellista, seurueestamme kaksi aikuista ja yksi lapsi kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi sairastunut.Torstaina 3.6 kun saavuimme Rhodoksen kentälle opas tuli bussiin ilmoittamaan, että meidät vierään viereiseen hotellin vatsatautiepidemian vuoksi. lauantaina kuitenkin siirryimme Atlantica aegean parkkiin.
        Meille kerrottiin, että tauti on laantumaan päin. Sairastuneita oli silti pitkin viikkoa lisää.
        Hotellilla kyllä siivottiin ja yleisilme oli siisti, astioiden puhtaudessa oli toivomisen varaa...lintujen pääsyä ulkotiloissa olevaan ravintolaan taitaa olla vaikea estää. Käsidesiä jaettiin huoneisiin ja oppaat pyysivät ihmisiä ilmoittamaan sairastumisista. Oppaan kiersivät myös allas-alueilla kyselemässä sairastumisista. Keskiviikkona 9.6 noutopöydät "suljettiin" ja henkilökunta jakoi lautasille asiakkaan pyytämän ruuan.
        Noudatimme hyvää käsihygieniaa ja käytimme vain oman huoneemme vessaa.
        Kuinka paljon sairastuneita oli esim. eilen ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin muutamat suomalaiset sairastuivat vielä loppuviikosta.
        Toisaalta hotelli on pöpöjen paratiisi. Suuri määrä pieniä lapsia yhdessä. Tosi ne joiden kanssa keskustelimme olivat pääasiassa aikuisia sairastuneita.
        Uima -altaissa oli paljon vaippaikäisiä ja yksi ripuliuloste veteen voi toisaalta sairastuttaa monta.
        Oppaat tekivät kuitenkin voitavansa, eihän tilanne ollut heidän vikansa. Myös korvausasiat hoituivat pyytämättä, eli saimme kohtuukorvauksen kahdesta yöstä naapurissa, joka ei ollut yhtään huonompi hotelli, ehkä päinvastoin näin aikuisen näkökulmasta. Uima-allasta omalta terassilta ei tosin ollut, niinkuin olimme varanneet, mutta viihtyisä allasalue kuitenkin.

        Taudin kuriin saaminen voi todellakin vaatia hotellin tyhjentämisen ja perusteellisen siivouksen. Tässä sitä nyt sitten vielä pari päivää odotellaan tuliko tartunta vielä viimehetkessä, toivottavasti ei. Norovirusta siellä kuitenkin eilenkin vielä vahvimmin veikattiin taudin aiheuttajaksi, kummallista on kuitenkin samaan aikaan sairastuneiden suuri määrä.

        Palasimme tänään Atlantica Aegean Parkista (viikon matka), kukaan perheestämme ei sairastunut -vielä ainakaan. Opas kertoi, että taudin aiheuttajaksi oli varmistunut kalikivirus. Itsellämme ei ole valittamista, mutta ymmärrän että sairastuneilla on ollut toisenlainen loma! Toisaalta matkalla on aina riski sairastua vatsatautiin, joten sen puoleen asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Ainoastaan se, että niin moni sairastui ja kaiketi suhteellisen samaan aikaan (siis ensimmäiset sairastuneet, jatkossahan tartuntoja tuli päivittäin, mutta vähenevässä määrin) on epätavallista. Saapumispäivänämme oli hiljaista, mutta muuten emme olisi huomanneet mitään epätavallista ellei asiasta olisi kerrottu jo saapuessamme (olimme myös lukeneet asiasta jo koneessa). Mielestämme hotellin hygieniataso oli OK kulttuurierot huomioon ottaen ;) Ja seisova pöytähän on aina riski...

      • kotonajo
        Tourist kirjoitti:

        tuo kaliki -virus nyt ihan virallisesti varmistunut? Torstai iltana kun lähdimme varmaa varmistusta ei vielä ollut. Edelleenkään miedän kolmen hengen porukasta ei kukaan ole sairastunut. Hotelista lähdöstä on nyt kaksi vuorokautta, eli ehkä selvisimme ilman tautia:

      • Perheellinen
        kotonajo kirjoitti:

        tuo kaliki -virus nyt ihan virallisesti varmistunut? Torstai iltana kun lähdimme varmaa varmistusta ei vielä ollut. Edelleenkään miedän kolmen hengen porukasta ei kukaan ole sairastunut. Hotelista lähdöstä on nyt kaksi vuorokautta, eli ehkä selvisimme ilman tautia:

        Paikanpäällä ollaan ja olemme edelleen toisessa hotellissa, jossa saamme Finnamatkojen mukaan viettää vaikka koko loman. Yhtä ihana tämä ei tietenkään ole eikä huone samanlainen mitä tilattu!
        Antoivat tietysti vaihtoehdon mennä norovirushotelliinkin, mutta kukapa tietentahtoen haluu mennä paikkaan jossa riehuu vieläkin norovirus.

        Olisi kiva kuulla kuinka moni lomalta palannut ei sirastunut tautiin ja jos ei niin onko mahdollisesti sairastanut mahataudin vuoden sisällä, koska vastustuskykyhän säilyy virusta vastaan elimistössä parhaimmillaan vuoden ajan.

        Ihmettelen myöskin asiaa kun he puhuvat että uusia tartontoja ei ole enään niin paljon, virus itää jopa 48h ennenkuin oireet näkyvät ja kuinkamoni on jo sairastanut sen hotellissa, jos esim kaikki niin eihän uusia tapauksia voi tullakkaan, karkeasti sanottuna.

        Hyvä että hotellissa on jokapuolella käsidesiä, joka ei ole paras virusta vastaan, koska se ei tuhoa virusta yhtä tehokkaasti kuin käsienpesu lämpimällä vedellä kts. lähde http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00738.

        Palaillaan, jos on kertomista (jota kyllä on mutta jätän sen myöhempään)

      • kotiin-eilen

        5.6.-12.6. lomaillut perhe, 2 aikuista ja 3 lasta. Aikuisilla yhtenä päivänä etova olo, kahdella lapsella n. 12 tunnin lämpöilyä, yhdellä ei mitään. Koko perhe sairastanut noroviruksen Suomessa viime talvena. Käytimme käsidesiä aina ennen ruokailua ja pesimme käsiä vedella ja saippualla ahkerasti. Saavuimme hotelliin la 5.6. päivällä, jolloin opas totesi hotellissa olevan vatsatautia. Totuus laajuudesta selvisi myöhemmin, kun kaikkialla oli "tyhjää" vaikka hotelli oli täynnä. Meille ei tarjottu mitään hotellivaihtoehtoja eikä todellakaan kerrottu vatsatautiepidemian laajuudesta! Meille oli todella onni, ettemme sairatuneet pahemmin! Tosin Finnmatkojen puolesta olisin toivonut parempaa infoa tilanteesta, ja vaihtoehtohotellin tarjoamista! Ruokailun muututtua "served by staff"-tyyliseksi ei siellä ollut juuri muuta kuin pastaa ja ranskalaisia tarjolla... Se hieman harmittaa All Inclusiven maksaneena... Paluulennolla (12.6.) oli vielä sairaita jonkun verran. Aion laittaa palautetta informaation puutteesta ja ruoan laadusta =(

      • matkailijatar
        kotiin-eilen kirjoitti:

        Me olimme matkalla toukokuun alussa ja silloin hotellissa alkoi varmaan tätä kyseinen vatsatautiepidemia. Me sairastuimme myös, mutta tauti meni nopeasti ohi, tosin sen ajan mitä oli niin oli raju tauti. Hotelli hoiti todella hyvin sairastuneiden palvelun..tuotiin huoneeseen keittoa/juomaa, soitettiin huoneeseen vointia ja siivooja kävi pesemässä koko huoneen uudestaan jne. Jos kyseessä on joku noroviruksen kaltainen tauti niin voihan se varmasti jyllätä kauankin, aina tulee uusia ihmisiä joilla ei ole vielä vastustuskykyä taudille niin se jää sinne jylläämään. Joku kirjoitti että uima-altaiden vesi oli likasta. Itse olen toista mieltä, altaita puhdistettiin ahkerasti ja meidän lapset jotka uivat aamusta iltaan säästyivät vatsataudilta.

      • tyhmäkö?
        Tourist kirjoitti:

        Palasimme tänään Atlantica Aegean Parkista (viikon matka), kukaan perheestämme ei sairastunut -vielä ainakaan. Opas kertoi, että taudin aiheuttajaksi oli varmistunut kalikivirus. Itsellämme ei ole valittamista, mutta ymmärrän että sairastuneilla on ollut toisenlainen loma! Toisaalta matkalla on aina riski sairastua vatsatautiin, joten sen puoleen asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Ainoastaan se, että niin moni sairastui ja kaiketi suhteellisen samaan aikaan (siis ensimmäiset sairastuneet, jatkossahan tartuntoja tuli päivittäin, mutta vähenevässä määrin) on epätavallista. Saapumispäivänämme oli hiljaista, mutta muuten emme olisi huomanneet mitään epätavallista ellei asiasta olisi kerrottu jo saapuessamme (olimme myös lukeneet asiasta jo koneessa). Mielestämme hotellin hygieniataso oli OK kulttuurierot huomioon ottaen ;) Ja seisova pöytähän on aina riski...

        Mikähän tilanne hotellissa on tällä hetkellä? Finnmatkoilta vastattiin että yksi on sairastunut perjantaina, eikä ketään sen jälkeen. Pitäneekö paikkansa?

      • kokkonenfi
        tyhmäkö? kirjoitti:

        Mikähän tilanne hotellissa on tällä hetkellä? Finnmatkoilta vastattiin että yksi on sairastunut perjantaina, eikä ketään sen jälkeen. Pitäneekö paikkansa?

        Saavuimme paikan paalle 13.6.
        Ennenkuin lahdimme matkaan Guide Onlinesta soiteltiin ja kerrottiin tilanteesta.

        Paikalla meille kerrottiin etta tilanne on rauhoittumaan pain.
        Sairastuieita en ole nahnyt, mutta eipa tassa ole paljon tullut muihin tutustuttua. Lahes kaikki paikalla olevat ovat lapsiperheita.
        ruokailuissa on tahan asti ollut henkilonkunta jakamassa essut paalla ja kumihanskat kadessa ruokaa normaalin buffetin sijasta.
        Kasideseja on saatavana huoneissa ja altaan vessoissa.
        Tanaan huoneisiin jaettiin lappu, jossa sanottiin epidemian hellittaneen, huomisesta lounaasta alkaen buffet toimii taas normaalisti.

        lisaksi korostettiin kasihygieenian tarvetta ruokailuissa ja korostettiin mm. auttamaan lapsia jaatelopisteella.

      • Perheellinen
        kokkonenfi kirjoitti:

        Uusia tartuntoja on edelleen, mutta nyt on näköjään tullut isoilta herroilta käsky ettei tartuntojen määrästä saa enään puhua, ainoastaan kuinka moni on sairastunut tänään taikka eilen tyyliin saa sanoa. Kiva tieto, jos kaikki muut ovat vatsataudin sairastanut. Ihmettelen suuresti myöskin sitä, tarvitseeko ko. hotelli uuden epidemian ennenkuin he oikeesti heräävät. Norovirus on jyllännyt hotellissa jo toukokuusta lähtien, pahin epidemia oli vähän yli viikkositten, jolloin sairastuneita oli eri lähteiden mukaan ainakin 40 suomalaista "helvetillisellä lennolla" josta jo ainakin ilta-sanomat kirjoittivat. Uutta epidemiaa odotellessa.

        Eikai suuria herroja kiinnosta kuin raha, ei ihmisten terveys eikä se miten loma menee, jos ei ole mahdollista edes valita toista hotellia saatika siirtää matkaa. Ei muutakuin onnea niille, jotka sinne joutuvat ja toivottavasti eivät sairastu, käsittämätöntä toimintaa matkanjärjestäjältä.

      • Paikalla ollut

        Sairastuneita oli silloin 3.6 paljon enemmän kuin tuo 40. Meitä, jotka sairaina lähdimme kotiin tuolloin oli 40, siihen voi lisätä kaikki ne hotelliin jääneet niin ikään sairaat suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset!

        Itselläni on näytteet tutkittavina, ilmeisesti huomenna kuulen, mikä virus on ollut kyseessä. Noro lienee todennäköisin. Kun tuo selviää, alan käydä keskustelua Finnmatkojen kanssa uudelleen.

        Kaikkein järkevintä olisi ollut sen ekan rajun sairatumisaallon jälkeen tyhjentää kerralla koko hotelli ja desinfioida koko hotelli lattista kattoon. Mutta hämmästyksekseni olen lukenut täältä, että sisään otetaan koko ajan uusia ihmisiä. En tiedä mistä meidän alkuperäinen tauti oli kotoisin, mutta sen jälkeen ihmiset ovat sairastuneet meidän levittämistä eritteistä. Yök!

      • vatsatauti
        Paikalla ollut kirjoitti:

        Oltiin lomalla kyseisessä hotellissa 13.-20.5.2010, ja meni kyllä loma täysin pilalle tuon taudin takia. Koko perhe sairastuttiin ja mies ja toinen lapsista kahteen kertaan..Oli kamalin loma ikinä. Saatiin piikit ja pillereitä, lapset sai nestemäistä lääkettä.
        En todellakaan ymmärrä miten sinne tehdään edelleen matkoja ja miten julkisuudessa ei ole otettu tätä asiaa enemmän esille. Korvauksia taitaa olla hankala saada, vai onko kukaan saanut? Meillä on vielä asia kesken, Finnmatkoille on hankala saada yhteyttä.. Ei enää kyllä tee mieli lähteä lomalle Kreikkaan saaatikka Finnmatkojen kautta yhtään mihinkään!

      • Paikan paalta
        vatsatauti kirjoitti:

        Olen perheen kanssa ollut Atlantice Aegean Parkissa lauantaista 19.6. lahtien. Taalla ei ole koko aikana ollut havaintoa vatsataudista meilla tai muilla suomalaisilla, joita nakee altaalla joka paiva. Hotellin ja matkatoimiston mukaan uusia tapauksia ei ole ollut yli viikkoon.

    • Zorbas789

      Palasimme juhannuspäivänä Aegean Parkista kotiin ja emme kuulleet viikon aikanayhdestäkään sairastapauksesta. Käsidesiä on tarjolla monissa paikoissa kun vain ihmiset käyttäisivät sitä ja eivät näpläisi käsin tarjolla olevia ruokia. Hyvää lomaa menijöille, hotelli oli erinomainen.

      • Paikalla ollut

        Tässä yleisesti tietoa kaikille matkalla sairastuneille:

        Olen äsken puhunut Finnmatkojen laadunkehityksen virkailija kanssa ja hän sanoi, että emme saa mitään korvauksia. Syynä se, että taudin lähdettä ei ole löytynyt hotellista ja näin ollen ei voida osoittaa matkanjärjestäjän/hotellin syyllistyneen laiminlyöntiin.

        Kysyin miksi heille, joiden matka on peruuntunut tai vaihtunut toiseen hotelliin, on maksettu korvauksia, mutta meille sairastuneille ei? Näin vaan on, hän sanoi. Kysyin, että eikö edes imagosyistä Finnmatkat voisi korvata meille jotain hyvän tahdon eleenä, mutta vastaus on lopullisesti EI.

      • kasjdfalsjf

        paska hotska

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe