asemarkkinat

MikaRuotsalainen

Tervehdys!

Onko kenelläkään tietoa Venäjän aseliikkeistä? onko siellä minkä hintaista pistoolia ja kuinkas helposti ne lupa asiat siellä hoituu.Olen itse muuttamassa Pietariin ja ajattelin hankkia pistoolin tai ehkä muutamankin.

45

4163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käynyt.

      Voin olla väärässä mutta olen kuullut että venäjällä ei siviileillä ole juurikaan aseita.

      • tapsarapamaha

        Syykin on selvä. Neuvostoaikaan siviileillä ei saanut käytännössä olla aseita (ilmeisesti taittuvapiippuiset haulikot olivat sallittuja), eikä esim. metsästys, varsinaisista ampumaurheilusta puhumattakaan, olleet ns. tavallisille ihmisille sallittuja. Nykyisellään aselupakäytäntö on sitten melkein päinvastainen. Ilmeisesti lupia myönnetään siviilihenkilöille ihan sarjatuliaseista ja kenttätykeistä lähtien; kuitenkin varsin hyvät perustelut vaaditaan. Metsästyksen ja ammunnan harrastajien määrät ovat olleet Venäjällä koko ajan kasvamaan päin, mutta silti harrastus on edelleen erittäin marginaalista suuressa osassa väestöä, mikä osaltaan selittää ampuma-aseiden vähäisen määrän. Laittomia aseita Venäjällä silti liikkuu paljon, paljon, paljon enemmän kuin Suomessa.

    • 36

      Kaikki ylellisyystarvikkeet ovat itänaapurissa paljon kalliinpia kuin lännessä. Luvattoman makarovin saatat saada halvalla, mutta siitä tulee helposti isoja murheita.
      Mitä meinasit tehdä pistoolilla pietarissa? Jos itsepuolustukseen ajattelit niin unohda koko juttu. Et kuitenkaan uskalla sitä käyttää ja vastapuoli ampuu samantien, jos näkee aseen. Henkikulta lähtee takuuvarmasti.

      • Valujevivanovi

        Miksi ei kukaan uskaltaisi ampua? Olet kyllä aika vitun tyhmä äidin nussija.Jos joku ostaa aseen Venäjällä itsepuolustukseen niin veikkaatko että se ei uskaltaisi ampua? Ja voit muuten homo työntää perseeseesi noi luvattomat makarovit.Et tainnut tietää että makarovi on paskempi kuin tt 7,65 eli siis tokarevi.TTllä ampuu helposti kahdesta luotiliivistäkin läpi.Mutta asiaan.Venäjällä saa helposti miliisiltä aseenkantoluvan mille vaan aseelle jos rahaa löytyy.

      • heikarinarikarii
        Valujevivanovi kirjoitti:

        Kyllä itselläni kääntyisi itsepuolustusasetta etsiessä (jollaista ei kyllä varmasti ikinä tapahdu) kiinnostus ennemmin makarovin puoleen. Tokarev tt-33 on suuri, jumalattoman kolho ja halvalla väännetty FN-Browning m1903:n yksinkertaistettu kopio. Onhan patruuna periaatteessa pistoolikaliberiksi nopealähtöinen ja tarkka (sama kuin neuvostoliittolaisissa konepistooleissa toisen maailmansodan aikaan), mutta siihen ne hyvät puolet taitaakin jäädä. Laukaisu aseessa on surkea, sotilasmaisen jäykkä ja tahmea, ja yksi tärkeä syy vielä mikä rajoittaa esim. ko. aseen käyttöä kaikenlaisessa (turvallisessa) ampumaharrastuksessa on varmistimen puuttuminen.

      • einarinaripierijapan
        heikarinarikarii kirjoitti:

        Siinä vasta aseseppä.Oletko muuten se sama herra jolle myin kirpputorilla sen kakkulapion jolla sä kerroit lapioivasi kakkaa housustasi? Minä en ole aseharrastaja enkä viestin aloittaja,muuten vain seurailen näitä sivuja.Itse myyn vaan kirpputorilla sunnuntaisin kakkulapioita tälläisille kakkahousuille jotka täällä pyssyistä kirjoittelee.Mulla on vielä 3kpl kakkalapioita niitä tarvitseville asehörhöille hinta on 5e kpl.

      • Vostok
        einarinaripierijapan kirjoitti:

        Paljonko Venäläiset pyytää tokarevista ja makarovista? Onko kellään mitään tietoa aseiden hinnoista esim pietari?

      • yrhfc76
        Vostok kirjoitti:

        Paljonko Venäläiset pyytää tokarevista ja makarovista? Onko kellään mitään tietoa aseiden hinnoista esim pietari?

        mennä rahatukko rintataskussa Pietariin kyselemään, ei tämä mikään markkinapaikka ole.
        Täällä kaikenmaailman ....stalaiset ja muut hörhöt aseita kyselee.

      • 36joshua
        yrhfc76 kirjoitti:

        mennä rahatukko rintataskussa Pietariin kyselemään, ei tämä mikään markkinapaikka ole.
        Täällä kaikenmaailman ....stalaiset ja muut hörhöt aseita kyselee.

        mee sinä vaan rahatukko rintataskussa nussimaan äitiäsi! voit myös mennä johonkin vanhainkotiin kyselemään sitä pillua,sillä tolla naamalla et saa muutakuin koivunkääpää.Ja sitäkin juhlapäivinä.

      • 7+1
        36joshua kirjoitti:

        mee sinä vaan rahatukko rintataskussa nussimaan äitiäsi! voit myös mennä johonkin vanhainkotiin kyselemään sitä pillua,sillä tolla naamalla et saa muutakuin koivunkääpää.Ja sitäkin juhlapäivinä.

        paljohan maksais täysautom. rynkky venäjäl ,luvista viis?

      • ...
        7+1 kirjoitti:

        paljohan maksais täysautom. rynkky venäjäl ,luvista viis?

        sellainen, että se ampuu lippaan tyhjäksi yhdellä liipaisulla?

      • --------------------
        7+1 kirjoitti:

        paljohan maksais täysautom. rynkky venäjäl ,luvista viis?

        Joku ak-47 sarjatuliominaisuudella voi maksaa ihan mitä tahansa. Joku ryssä-nisti myy varastetun sellaisen vaikka 100 dollarin hintaan jossain takakujalla. Tai sitten ryöstää sinut sillä aseella uhaten.
        '
        Tai sitten ammattimaiset diilerit pyytävät tuhansia dollareita jostain moderneista, täysin ampumattomista ak-47 versioista. Jotka on vedetty ohi korruptoituneen ryssä-upseerin avustuksella jostain venakkkoarmeijan varastosta.

      • -------------------- kirjoitti:

        siviileille ei myydä pistooleja.
        Nykyisin siviilit saavat jo omistaa metsästyskiväärejä, mutta ruutipaineella toimivia pistooleja ei siviileille saa myydä.

      • Risto Virtanen
        MarkkuP kirjoitti:

        siviileille ei myydä pistooleja.
        Nykyisin siviilit saavat jo omistaa metsästyskiväärejä, mutta ruutipaineella toimivia pistooleja ei siviileille saa myydä.

        Venäjällä saa aseenkantoluvan ihan poliisiasemalta ja voit ostaa vaikka kymmenen pistoolia.Viipurissa olen myös nähnyt ihan torilla pistooleja myynnissä ja muistelisin että makarov maksoi noin 100euroa.tokarevi oli halvempi.myös kynäpistooleja oli myynnissä.

      • Risto Virtanen kirjoitti:

        Venäjällä saa aseenkantoluvan ihan poliisiasemalta ja voit ostaa vaikka kymmenen pistoolia.Viipurissa olen myös nähnyt ihan torilla pistooleja myynnissä ja muistelisin että makarov maksoi noin 100euroa.tokarevi oli halvempi.myös kynäpistooleja oli myynnissä.

        nähnyt ilmapistooleja torilla myyynnissä.
        Ei Venäjällä sentään torilla myydä oikeita pistooleja.
        Minäkin oen nähnyt messuilla ja torilla noita ilmapstooli makaroveja kaupan.

      • AK MAK ja tsaju
        MarkkuP kirjoitti:

        nähnyt ilmapistooleja torilla myyynnissä.
        Ei Venäjällä sentään torilla myydä oikeita pistooleja.
        Minäkin oen nähnyt messuilla ja torilla noita ilmapstooli makaroveja kaupan.

        Siellä niitä on n.150€ hintaan mutta tietääkö jäsen MarkkuP minkä hintaisia samat aseet ovat torimyyjillä ja jos tiedät niin jaa tietoasi.Joskus näin Venäjän reissulla AK 74 ilmakivääreitä myynnissä torilla mutta silloin ei tullut mieleen sellaisen ostaminen enkä kyllä tiedä hintaakaan mutta maan tavan tuntien joku on ostanut niitä kaupasta ja myy kalliimmalla turisteille torilla.

      • AK MAK ja tsaju kirjoitti:

        en tiedä. Pietarin erämessuilla 2010 näin hiilihappo-makarov ja tokarev pistooleja näytillä. N.250€ pyydettiin niistä muistaakseni.
        Ne olivat lähes ainoat ampuma-aseet joita messuilla oli tarjolla. Mitään (metsästys)haulikkoja ja kiväärejä ei ollut näyttelyssä. Muutama ilmakivääri löytyi.

      • Reijo Salminen

        Voi vittu.Vai ei venäjällä myydä aseita.Itse olin viipurissa seuramatkalla ja siellä eräs Suomalainen jo eläkeiässä oleva herrasmies osti tähtipistoolin.Ei paljoa maksanu ja panoksiakin tuli mukaan reilusti.Elettiin jotain 2000 luvun alkuja.

      • virostakin
        Reijo Salminen kirjoitti:

        Voi vittu.Vai ei venäjällä myydä aseita.Itse olin viipurissa seuramatkalla ja siellä eräs Suomalainen jo eläkeiässä oleva herrasmies osti tähtipistoolin.Ei paljoa maksanu ja panoksiakin tuli mukaan reilusti.Elettiin jotain 2000 luvun alkuja.

        aseita löytyvän.tallinnassa on myynnissä kaasusumuttimia ja muuta paskaa.En yhtään ihmettelisi vaikka sieltä pistoolinkin löytäisi.

      • Ostaja viipurissa
        virostakin kirjoitti:

        aseita löytyvän.tallinnassa on myynnissä kaasusumuttimia ja muuta paskaa.En yhtään ihmettelisi vaikka sieltä pistoolinkin löytäisi.

        Tallinnasta luvaton vanha pistooli löytyy helpoiten merekeskuksen kalatarvike kauppiailta kysymällä..

        Viipurista tismalleen sama homma kauppahallin edustalla pyörivältä tupakki jobbarilta.

      • jukkispoika
        Ostaja viipurissa kirjoitti:

        Tallinnasta luvaton vanha pistooli löytyy helpoiten merekeskuksen kalatarvike kauppiailta kysymällä..

        Viipurista tismalleen sama homma kauppahallin edustalla pyörivältä tupakki jobbarilta.

        Älähän nyt.Ei kai mikään kalatarvike myyjä myy aseita? ja jos myy niin minkäs hintaisia?

      • mitäs jos
        jukkispoika kirjoitti:

        Älähän nyt.Ei kai mikään kalatarvike myyjä myy aseita? ja jos myy niin minkäs hintaisia?

        hankkisit elämän?

      • 9538jd
        mitäs jos kirjoitti:

        hankkisit elämän?

        Toi "elämän hankkiminen" on jo niin vanha juttu et sulta pitäis potkasta ne sun rusinankokiset pallit kurkkuun ja heittää loppuiäksi vankilaan.Saatan mielisairas paskiainen joka luet näitä asesivuja!!!

      • on se hyvä
        9538jd kirjoitti:

        Toi "elämän hankkiminen" on jo niin vanha juttu et sulta pitäis potkasta ne sun rusinankokiset pallit kurkkuun ja heittää loppuiäksi vankilaan.Saatan mielisairas paskiainen joka luet näitä asesivuja!!!

        että osaat ilmaista itseäsi asiallisesti ja kiihkottomasti.

        Tosin noin pahasti väkivaltaan taipuvaisilta on syytäkin viedä aseluvat ajoissa.

    • ja tarjontaa

      Mitä vaan saa. Siis kadulta. Itse olen ostanut pari ak 47.
      Pistooleita oli huonommin silloin 2v sitten tarjolla ja olivat tarjolla olleet kalliita,
      halvempia sai suomesta.
      ak 47 on edullisia. Se on yleinen metsästysase siellä.
      toinen ak oli rupinen makso 100 e toinenparempi 200 e.
      Rajan yli tuonti vaatii mielikuvitusta.

      • onko kokemusta?

        Voiko kuorma-auton läpivalaisua huijata siten että piilottaa lastina olevien isojen ja monimutkaisten muotoisten metalliesineiden sisään? Öljytynnyriin? Auton rakenteisiin?

      • kuljettaja Laitinen
        onko kokemusta? kirjoitti:

        Voiko kuorma-auton läpivalaisua huijata siten että piilottaa lastina olevien isojen ja monimutkaisten muotoisten metalliesineiden sisään? Öljytynnyriin? Auton rakenteisiin?

        Osiksi purettuna rynkyn tuonti on ehkä helpompaa. Tunnusmerkillisimmän muotoiset osat kannattaa kätkeä parhaiten. Olettaisin että läpivalaisussa tasaiset pinnat näkyvät läpi aika hyvin vaikka olisivat paksuakin ainetta. Niinpä tunnusmerkillisen muotoiset osat kannattanee jemmata paikkaan jossa on paljon monimutkaisia metalliesineitä, kaarevia ja rikkinäisiä pintoja, paljon pikkunippeleitä ja -nappeleita joiden joukkoon rynkyn piirteet katoavat.

      • jos vain pinta näkyy
        kuljettaja Laitinen kirjoitti:

        Osiksi purettuna rynkyn tuonti on ehkä helpompaa. Tunnusmerkillisimmän muotoiset osat kannattaa kätkeä parhaiten. Olettaisin että läpivalaisussa tasaiset pinnat näkyvät läpi aika hyvin vaikka olisivat paksuakin ainetta. Niinpä tunnusmerkillisen muotoiset osat kannattanee jemmata paikkaan jossa on paljon monimutkaisia metalliesineitä, kaarevia ja rikkinäisiä pintoja, paljon pikkunippeleitä ja -nappeleita joiden joukkoon rynkyn piirteet katoavat.

        Jos kuorma-auton läpivalaisussa näkyvät lähinnä vain pinnat, eikä niinkään materiaalin paksuus, niin tinapaperista ja alumiinifoliosta saisi epäsäännölliseksi rypyttämällä melkoisen hyvän harhautussuojan. Sellaisesta foliomytystä syntyisi mitä erilaisimpia pintoja sisältävä sekamelska jonka sekaan rynkyn tunnusmerkilliset muodot hukkuisivat.

      • mä kirjan luin
        jos vain pinta näkyy kirjoitti:

        Jos kuorma-auton läpivalaisussa näkyvät lähinnä vain pinnat, eikä niinkään materiaalin paksuus, niin tinapaperista ja alumiinifoliosta saisi epäsäännölliseksi rypyttämällä melkoisen hyvän harhautussuojan. Sellaisesta foliomytystä syntyisi mitä erilaisimpia pintoja sisältävä sekamelska jonka sekaan rynkyn tunnusmerkilliset muodot hukkuisivat.

        Pintojen ohella aineen tiheys saattaa näkyä läpivalaisussa, joten joukossa olisi hyvä olla tunnistettavaa kokonaiskuvaa rikkovia rauta- tai teräsesineitä, tai muuta tiheydeltään rautaa vastaavaa materiaalia.

      • johannes buuri
        mä kirjan luin kirjoitti:

        Pintojen ohella aineen tiheys saattaa näkyä läpivalaisussa, joten joukossa olisi hyvä olla tunnistettavaa kokonaiskuvaa rikkovia rauta- tai teräsesineitä, tai muuta tiheydeltään rautaa vastaavaa materiaalia.

        Mahdollisimman takkuiset ja sekaiset vaijeriniput sekä rauta- ja piikkilankakerät voisivat olla kova juttu?

      • jorma takiainen
        johannes buuri kirjoitti:

        Mahdollisimman takkuiset ja sekaiset vaijeriniput sekä rauta- ja piikkilankakerät voisivat olla kova juttu?

        Pitääköhän toi nyt ihan varmasti paikkansa? saako tohon hintaan helposti kysymällä? itse kysyin viipurissa tokarev tt-33sta ja ne sano et 1000e maksaa että se siitä.

    • Kus mä rääkin soomes

      Paljonko Virossa maksaa pistooli?

    • Voitka Sergei

      Virossa saa 300e 22 reukun.

    • aks47

      mut turkista torilta löyty aks47u 30e eikä lupia tarvii. ammuksia sieltä ei saanut,mutta niitä saa muualtakin ostin aseen putin sen ja käärin folioon kotona suomessa kokosin ja nyt se on tuossa sängyn ja seinän välissä että kyllä niitä aseita saa halvalla ja helposti kun vain etsii tämä tosiaan löytyi Istanbulista eräältä torilta.

    • öks47

      Jaa käärit Putinin folioon??

      • итошзщчто

        Itseltäni löytyy ak 47 kotona venäjältä löytyi oli kuulemma pöllitty jostain venäjän armeijan hylätystä varastosta keskellä siperiaa hinta oli euroissa sen 50 e

    • edellinenkirjoittaja

      kirjoitusvirhe tarkoitin,että PURIN Aseen hyvä on ollut turkista löytyy 15-60 maksavia pistooleja mutta ne kaikki on kiinassa tehtyjä halpoja kopioita mutta ihan suht koht laajukas tuo aks47u on ollut.

      • paperigunt

        tehkää aseet paperista katsokaa youtubes tää kanava tacome1942.

    • kfq

      Kylläpä on pistoolien ja revolverien hinnat nousseet sitten viime näkemän. Nyt kannattais rasasenkin ostaa itselleen pyssy..kaiken varalta.

    • tappaja komulainen

      Norjassa voi ostaa urheiluliikkeestä haulikon. Ei tarvitse lupia. Autolla tuo suomeen.

    • kurppu

      Niin saa suomestakin ostaa urheiluliikkeestä aseen kun on lupa niin ei tartte lähteä norjaan saakka haulikkoa ostamaan.

      • Breivik Anders

        Lapsi kysyy luvan. Norjassa haulikot vain rekisteröidään. Ovat maataloustyökaluja siellä.

    • Alliegro

      Ostin pari vuotta sitten urheiluliikkeestä OCA-merkkisen kumiluotipistoolin. Maksoi 200€ ja rasiallinen panoksia 28€. Toimiva peli. Kutsuvat trauma aseeksi. Kokeilin työmaalla neljään stryrox levyyn, meni läpi niin että hujahti. Samoin menee auton sivulasista. Kokeiltu on siihenkin. Ei ole leikkikalu.

    • Maailmaa nähnyt

      Jos on vähänkään suhteita niin aseen saa maasta kun maasta ja hintahaitari riippuu monesta asiasta kuten siitä miten kiire aseesta myyjällä on eroon päästä että sikäli.
      Mihin te laittomia aseita edes tarvitsette kun ette kumminkaan niitä käytä kun korkeintaan mummojen ryöstämiseen. Kyselkää siltä kaverin kummin kaimalta jolla on mopo ja liivit jos niin hinku on, katotaan mitä vastataan epäilisin aika negatiivistä vastausta mut eikun kokeilemaan.

    • Viinaarannasta

      Eestissä makarov pistooli maksaa 300€ Taksikuski ottaa välistä 200€. Näin ollen hintaa tulee 500€ pistoolille. En muuten tietäisi mutta näin tällaisen kaupankäynnin viime syksynä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1817
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1119
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe