Skodan suosio on varsin selkeästi noussut ja autoa pidetään hinta/laatusuhteeltaan varsin pätevänä ratkaisuna. Vanha maine kummittelee, mutta entistä useampi tuntuu valitsevan ennakkoluuloista huolimatta kyseisen merkin.
Itse olen ajellut vajaan vuoden -07 Octavialla työsuhdeautona. Autolla tuli täyteen 200 000 km ja siinä kohtaa hiukan huollettiin, kun turvavyön rasia veteli viimeisiään ja 215 000 km kohdalla ahtopaineentunnistin piti uusia. Kertaakaan ei ole silti tielle jättänyt, vaikka työajoa syntyy 3500 km kuukaudessa. Ei mikään "surkea itäauto" kovassakaan käytössä.
Vanha maine silti kummittelee. Skoda on kuulemma halvan näköinen ja muovinen itäauton räppänä. Pääseekö kyseinen auto kovasta suosiosta huolimatta eroon koskaan tästä itäauton leimasta? Ja toisaalta,
jos kauppa käy Skodalla Suomessa hyvin, niin kiinnostaako tehdasta imagon korjaaminen?
Joskus näillä keskustelupalstoilla kehutaan, kuinka ajan myötä itäauton leima katoaa, koska nuoremmat sukupolvet eivät Skodaa enää ennakkoluuloisesti pilkkaa. Tämän väitteen joudun lyttäämään harhaluuloksi. Olen itse 24 ja sanoisin, että 20-25-vuotiaiden keskuudessa ennakkoluuloja ja vittuilua viljellään aivan samalla tapaa, kuin muissakin ikäluokissa.
_____________________________________________________________________________________
HUOM!
Jotta kaikki provoväitteet voidaan työntää sivuun, totean vielä, että oma työsuhde-Octaviani on palvellut hyvin. Ajan työkseni kuussa 3500 km ja viat ovat olleet hyvin pieniä. Kertaakaan en ole tielle jäänyt. Skoda on siis toimiva auto paljon ajavallekin mielestäni! Lisäksi Superb B6 on mielestäni todella hieno auto ja enemmän mieleeni kuin uusi Passat, jos puhutaan puhtaasti muotoilusta ja unohdetaan imago/mielikuvat.
Ei hätää
Täytyy kyllä sanoa, ettei viimeisen viiden vuoden aikana kukaan ole vittuillut Skodastani, vaan pikemminkin on saanut innostuneita kehuja siitä, kuinka järkevän auton olen ostanut.Edellisen Ford Mondeoni aikana tosin sain paljonkin kokemusta Fordin huonoudesta. Joten vaikka auto muuten oli hyvä kantokykyään myöden, niin tuskin sitä ihan joka käyttöön voisuositella.
Maineen putsaaminen
On totta etta Skodassa on hinta/laatu suhde todella hyvä. Mutta valitettavasti nämä kuuluisat "esson baari" jutut kulkevat jopa 20 vuotta perässä. Hyvä esimerkki on Opel, josta moni muistaa vielä sen vuoden 1989 kadetin joka ruostui käsiin. Sitten Skodalla on mukana konsernin tuomat viat joista se kärsii samalla tavalla kuin muutkin VAG-konsernin tuotteet, esim 2.0 TDI joita on rikkoutunut jopa 45tkm välein ja DSG vaihteiston hajoamiset. Joten mielestäni ennakkoluuloton Skodan ostaja saa hyvän/tilavan auton mikäli ei varusta autoa em. koneella ja laatikolla. Kyseisen laatikon ja koneen omaavat autoilijat voivat kertoa mikäli nämä viat on jo korjattu/vai onko niitä korjattu? Tämä ei ole mikään provo viesti, sillä kaikilla automerkeillä on omat heikot ja kestävät mallit/moottorit ja mikäli löytää kestävän paketin on varmasti tiedossa paljon miellyttäviä kilometrejä. Itse petyin aikanaan Volkkarin merkki huollon heikkoon palveluun, joten vaihdoin merkkiä toiseen.Tjaa..
Jepjep.. Itse tein tämän kaikkien aikojen valinnan ja ostin vuosi sitten käytettynä -05 2.0TDI Octavian. Minun omistuksen aikana autoon on vaihdettu uusi turbo, ilmastoinnin kompura ja laaja 120tkm huoltokin meni osiltaan häneksi.Mutta kaiken tämän lisäksi olen muutoin ollut tyytyväinen autoon. Silloin, kun se toimii, on alla kohtuuhintainen ja laadukas, iso farmari. Luotto ei ole siis mennyt merkkiin, kunhan osaa jatkossa olla ostamatta uuden korimallin ensimmäistä vuosikertaa ja uudella tekniikalla varustettua.
Vaikka yhteinen aika tämän yksilön kanssa on ollut vähän risukkoista, vakaa aikomukseni on jatkossakin ajaa skodalla.
MOSSE
Olen ajanut mossella ja mersulla,ainoa ero oli että mersussa oli enemmän ja kallimpia vikoja kuten muissakin premiumluokan kulkuneuvoissa.Tervehdys Golffarilta
Kävin koeajamassa uuden mondeon. Täytyy sanoa,että on se ajoltaan ihan älyttömän hyvä,paras pitkästä aikaa. Mutta ne kestävyysominaisuudet ? Tässä iässä ei jaksa ravata jatkuvasti valittamassa auton vioista,vaikka ne menisivätkin takuun piikkiin. Tosin en tiedä onko laatu parantunut.50km testipätkä moottoritiellä pisti miettimmään,voiko auto olla niin äänetön ja ohjaustuntumaltaan
ihan käsittämättömän hyvä.
Golfin rengasmelu on ihan kamala. 110km/h vauhdissa sammutan radion, ei pysty huudattamaan täysillä ei sitten millään.
tuunaa vähän Golohvia
Massauta paksulla kerroksella pyöränkotelot/helmakotelon pohjanpuolet.Osta hiljaiset renkaat, jotka ovat leveydeltään, korkeudeltan, nopeus- ja kantavuusluokaltaan oikeanlaiset.
hommaa ja asenna sisälokarit joka pyöränkoteloon.
Golohvikin muuttuu erilaisen tuntuiseksi, kun rengasmelu putoaa puoleen.
Minulla on omassa mazda kuutosessa (-06) bitumimassatut takalokarit ja paksu ruostesuojaus joka koloa ja onkaloa myöten. Ei vaikuttanut juurikaan, mutta kun renkaat vaihdoin Hankook ventus primeiksi, niin ah sitä hiljaisuutta!! :D Suosittelen omien kokemusten pohjalta noita renkaita ihan varauksetta, ovat testeissäkin pärjänneet yleensä tosi hyvin, vaikka taitavat jostain koreasta tmv. ollakin, eivät kuitenkaan mitkään halpa-barumit ole. Ajettavuus on mielenstäni tosi hyvä.
Isoin ero huomaa siinä, kun menee reunan täristimien päälle ajamaan -> vain pehmeää kuminaa.
Luultavasti eivät kestä yhtä pitkään, mutta ovat paaaaljon halvemmat kuin monet muut yleisesti testeissä pärjäävät kummit.
Hankook
Hyvä tieto. Mulla oli joskus marangonit, äänettömät,pehmeät ja tietenkin kulutuskestävyydeltään huonot.Kuitenkin kaipaan marangoneja.
Renkaat
Siis rengasmelu on kiusallista,esim Volvo V50 ihan kauhee. Mutta sehän JOHTUU RENKAISTA.Niissä on älyttömiä eroja,kokeile itse. Veikkaan että Nokialaiset on hiljaisemmat,kuin muut.
Miksi täytyy vanhaa mainetta pitää yllä?
Miksi kaivat tuon asian esiin jos kerran olet ollut autoosi tytyväinen? Vaivaako asia kuitenkin itseäsi? Jos vaivaa, niin vaihda merkkiä. Itse olen ajanut muutaman vuoden Octavialla, eikä minua koskaan hetkeäkään ole haitannut mikään vanhan itäauton maine. Ei, vaikka sitä täälläkin miltei päivittäin tuodaan esiin.Skodan myynti vetää hyvin, ja pääsääntöisesti ihmiset ovat olleet autohinsa tyytyväisiä (vaikka provoilijat yrittävät toisin väittää). Skodasta on miltei tullut jo oma brändinsä, ei mikään premium, mutta hinta/laatusuhteestaan tunnettu auto. Ostajia löytyy kaikista kohderyhmistä.
Ei kelvannut
Skoda firman johdolle työsuhdeautoksi. Usean arvostelun lukemisen ja koe ajon jälkeen päädyin valitsemaan ensinmäiseksi työsuhdeautokseni Skoda Octavian. Johto keskusteli asiasta, ja päätyi suosittamaan Golfia. Jouduin siis ottaaan hivenen pienemmän, ja huonomin varustellun auton, jotta sain sen pysymään hintahaarukassa.Perustelut?
Syynä ei varmaankaan ollut se, että Skoda on "itäauto", vaan että firman "johdolla" oli omat intressinsä tehdä bisnestä Golfia vuokraavan firman kanssa.Ai on vai ?
No jos venäläisistä autoista halutaan puhua, niin ei ne paljoa sen kummempia ole kuin samara neuvostoliiton aikaan. Kuoria on koetettu uudistaa, tekniikka laahaa 30 vuotta ajastaan jäljessä, ryssämuovit haisee samalle kuin silloin ennen ja tappiota tekevät tolkuttomasti kun ei sitä paskaa kukaan täysjärkinen enää osta. Paitsi venäläiset itse. Eli venäläiset autot ovat kaukana nykyajasta....Renikan toinen puoli
Ovatkos venäläläisiä autoja ne, joilla on tehdas Venäjällä, kuten esim. Skoda, BMW tai muut? Näiden tuotantohan menee puhtaasti sikäläiseen kysyntään, eikä niitä rahdata muihin maihin?Hai niin tulloo Michelinitkin
viime keväänä ostin Misukat, yllätys yllätys Made in Russia.Jep, ja Venjän tehtaan laatu on parempaa kuin Suomen tehtaan.
Katsokaa esim autonkuljetusrekkoja,siistissä kunnossa ja harvoin mitään huomautettavaa
sanovat maamme poliisimiehet/naiset.
Venäläiset vaatteet ja kodinkoneet,laatua joka "pisara". Myös polttoaine korkeatasoista.
Kauan kestää
Itäautoleima istuu Skodan nokalla vielä seuraavat 20 - 30 vuotta, kunnes suuret ikäluokat on pantu maan multiin. Tämän jälkeen kuulee enään normivittu*** VAG-laadusta, joka valitettavasti on kasvamaan päin.On sinänsä sääli, että "volkkareiden" laatu on jäänyt toisijaiseksi kovien myyntitavotteiden painaessa selvästi päälle. Niin VW, Seat kuin Skoda kärsivät tällä hetkellä laadun ja keskeneräisen tekniikan tuomasta huonosta imagosta. Tämä laadun huonontuminen näkyy sitten noin 5-10 vuoden kulttua voimakkaampana kuin itäauton maine. Skodallekin tulee jossain vaiheessa käymään kuten Opelille tuossa 90-luvulla - hyviä autoja, mutta paljon pikkuvikoja, nythän tilanne on jo aivan toimen, mutta vanha maine kuuluu vieläkin Opelin imagoon.
Autoinahan Skodat ovat hyvää keskitasoa ja täyttävät autolle asetetut tarpeet ihan hyvin, jotkut tykkää jotkut ei. Näinhän on kaikilla automerkeillä. Itse olen päättänyt siirtyä VW-ryhmästä yli 10 vuoden jälkeen pikapuolin pois ja aivan ennakkoluulottomasti tuonne Hynysellä liikkuvien joukkoon, ei ne Hynysetkään ole enään sen huonompia kuin "volkkaritkaan".
unohtu
"Niin VW, Seat kuin Skoda kärsivät tällä hetkellä laadun ja keskeneräisen tekniikan tuomasta huonosta imagosta. "unohtu Audi
Ihan uteliaisuudesta
kysyn että mitä autoa sanotaan hynyseksi ? En muista kuulleeni aiemmin,väyrysen kyllä tiedän.Kerro
Nyt edes moottori tyyppi, 1,9 2,0 TDI? vai 1,2, 1,4 vai 1,8 TSI, manuaali vai DSG7 jne, jne. Jos autosi on työsuhde peli, on sen pakko olla vähintään 1,4 TSI tai 1,6 TDI ja jos näillä ajat niin hyviä kait ovat, mutta myyntisi ei taida kovin hyvä olla.muutos tulee kyllä
"Maine" paranee kun tämä nykyinen teinisukupolvi joko opiskelee ja oppii jotain tai sitten vaan väsyy turhaan provoiluun ja hankkii harrastuksen tai elämän.Sehän tässä on hieman outoa, että tämä vanhempi sukupolvi jolla on kokemusta niistä ns. Neuvostoajan menneitä autoista ymmärtää, että maailman on muuttunut ja skoda tehdään pääsäätöisesti VW: osista uudemmilla tuotantolinjoilla kuin emäyhtiän autot.
Et oo tosissas
Näitä juttujasi naurettiin Saksalaisten vieraittemme kanssa.80 milj asukkaan maassa on autoja joiden keulassa on seuraavat merkit
Audi,BMW,VW. Hyvin harvassa ylistämäsi "vihreä kukko". Hei, ihan totta helpota vähän.
ja
vielä keksitTodellisuus on tarua ihmeellisempää
Vuoden 2009 kokonaisrekisteröintimäärät Saksassa kertovat seuraavaa:Skodan markkinaosuus kaikista autoista oli 5,0 prosenttia.
Vastaavasti Bemarin osuus 6,8 prosenttia ja Audin osuus 6,2 prosenttia.
Volkkari tietysti jyrää, onhan se kansanauto.
Sen sijaan japsimerkit ovat vähän suosittuja Saksassa, Toyota 3,6 %, Nissan 1,7 %, Mazda 1,6 %, Honda 1,2 % jne jne.
Eli jos "saksalaiset" vieraasi eivät ole huomanneet Skodaa, niin ehkäpä heillä on ollut jonkinlaiset suodattimet laseissaan. Kannattaa jatkossa ola tarkkaavaisempi.
Itä-blokki
Skoda on jäänne itä-blokista. Kuka yli 150000 euroa vuodessa tienaava kehtaisi ajaa tuollaisella. Ei yksikään.Tojotamyyjä!
suksi kuuseen. Eikun kuseen.halpa vs. kallis
Tavaroita, autoja ja tms. hankitaan yleensä tulotason mukaan. Ei kai kukaan väitäkkään, että 150.000 tienaavan suosikkiauto olisi Skoda. Mutta kun heataan kohderyhmää, niin usein se on juuri tuo Skoda.Kuinka moni tienää tupn 150.000 vuodessa, hyvin pieni vähemmistö.
Jos tienaa 150 kiloeuroa
.. vuodessa, niin ei varmalla lue näitä palstoja eikä varsinkaan kirjoittele tänne. Meni siis kohderyhmä hukkaan.Sinulla on pieni....
Et ole korkeakoulutettu ja sukusi vielä vähemmän. Suvussasi (kenties isäsi) on kommunisteja, joita nyt häpeät ja haluat tehdä hajurakoa heihin. Lisäksi sinulla on ongelmia saada piparia, johtuen pienestä egosta ja...Kuka silloin voisi omistaa Skodan? Et sinä ainakaan!
PS. Todistat koulutustasosi ensimmäisellä lauseella. MOT! LOL!
ei myöskän kommari
Saanen olla eri mieltä kanssasi. Tienaan yli tuon maagisen 150k€ rajan ja olen vuoden päivät ajanut tyytyväisenä uudella Superbilla kaikilla mahdollisill herkuilla. Liisarihinta on halvempi, kuin Audi A6 perusvarusteilla ja kaupanpäälle Auto on isompi sekä tavaratilaltaan, että jalkatilaltaan. Kysymyksen voi myös asetella toisin. Ajatko mielummin 'itäauto' Skodalla, jonka on valmistanut ylpeä Tsekki kotimaassaan vai Saksalaisella Audilla, jonka on valmistanut vittuuntunut romaani, joka vapaa-aikanaan kyhjöttää kuppi kädessä espan laidalla kerjäämässä rahaa.No ehkä turhan kärjistettyä, mutta keskustelusta huomaa, että ennakkoluuloisia vielä löytyy.
- porvari
Skodalla on perinteet
Skodako muka jäänne Itä-Blokista:D Hei, voisitko lukea hiukan historiaa ja katsoa karttaa. Tsekki miehitettiin ja sama oli käydä Suomelle.Skoda oli loistoauto ennen sotia, sitä on valmistettu edistyksellisin patentein Tsekissä ennenkuin esim Volvoa oli olemassa henkilöautona. Sodan tulos ja "neukut" pakottivat muuttamaan Skodan ns kansanautoksi, mutta silloinkaan se ei ollut samaa kastia ladojen yms kärryjen kanssa.
Tsekki puolestaan oli ennen miehitystä upporikas Keski-Eurooppalainen valtio, jonkä itäisellä puolella on Puola ja kun Puolan itäpuolelta vedetään viiva ylös, se kohdistuu ylempänä Suomen Länsi-rannikkoon.
Siis kuka on Idässä?
Ajan 08 1.8 tdi Jetalla. Toistaiseksi ilman vikoja. Rengasmelua tosin on. Kynnys on kurjan leveä. Se hankaloittaa kulkemista. Kuluttaa vähän. Se on arvo, jota mieheni naureskelee.
Opeli kärsii pitkään entisestä kehnosta laadusta. Se oli hyvä ajettava ja uudet paljon hiljaisempia verrattuna vaikka Jettaan. Opeleita oli ennen. Viimeinen td söi öljyä ja meni vaihtoon ajokilometrien vähettyä.
Enää korkeintaan yksi auto eläkeautoksi, jos sitäkään. Istuin saisi olla ylempänä, jolloin autoon meno ja pois tulo olisi helppoja. Juu ja se mahdollinen rollari tai pyörätuoli pitäisi mahtua kyytiin muiden tavaroiden lisäksi.
Ajatuksena on liikkua neljällä pyörällä suunnilleen loppuun asti.
Nuija
Mikä nuija. 150 tonnia vuodessa tienaava, ehkä kiertää aika monen muunkin merkin kuin Skoda, esim. Audi ja bemari. jos sä olet niin tyhmä, että sä niputat auton merkin, etkä mallin mukaan, niin sä olet NUIJA. Joka autosta löytyy halvempia ja kalliimpia malleja. Esim. Onko ok. sanoa, ostin just. uuden audin, tyhmät ajattelee, onpas jätkä rikas, ei vaan kertonut, että osti Audi A1-3 tai A-6/A-8, täysin eri autoja. Joka mallista löytyy halpa/kallis malli. Ostin Skodan, voi vittu mikä köyhä, kuuluu tarina, malli olikin 56 tonnia maksava peli, eli idiootit, puhutaan mieluimmin malleista, ei merkeistä.Miksi maineen pitäisi parantua?
Jos maine paranee, niin hinta nousee. Katsohan vaikka kaikkia VW-konsernin autoja. Ne merkit, joiden maine on 'hyvä' niin hinta on selvästi korkeampi. Muita perusteluita ei noin suurille hintaeroille ole kuin maine/imago.Tekniikaltaanhan kaikki VW-konsernin autot ovat käytännössä samoja, eli audit, volkkarit, seatit ja skodat. Näiden eri merkkien paremmuudesta keskustelu on lähinnä imagokeskustelua.
Toki Audin kallein malli on 'parempi' kuin Skodan halvin malli, eli mukavuusvitkuttimia on enemmän, samoin kookkaammat moottorit ja korit. Muotoiluunkin satsattu vähän enemmän. Mutta siinäpä se melkien onkin.
Jos sen sijaan katsotaan kunkin em merkin nk kansanautoja, niin erot ovat pellin muotoilussa ja logossa. Hinta määräytyy sitten lähes puhtaasti logon mukaan.
Statushakuiset ovat tietysti valmiita maksamaan logosta jopa muutaman kymppitonninkin enemmän. Mikäs siinä, se on jokaisen oikeus.
Meille taviksille, joille auto on kulkuväline ensisijaisesti, on imagoerot hyvä juttu. Saamme yhtä hyvän auton halvemmalla kuin statushakuiset.
Vanhasta huonosta maineesta ei siten kannatakaan päästä eroon.
Jos pukeudut merkkivaatteisiin ajat audilla ja jaksat urheilla,niin sinusta pidetään ja sinua arvostetaan.
Rahaa ei kulu yhtään enempää,sillä laadukas tuote kestää oli kyse vaatteista tai autosta.
Laske kustannus aina käyttöiän kustannuksena. Juuri kävin ostamassa 170 euron lenkkitossut,vaikka
70 euron tossuja olisi saanut -50% alennuksella. Käytän tossuja vuoden, halpojen käyttöikä muutama kuukausi ja maksaa se jalkapöytäleikkauskin.
Tuotemerkkejä en luettele,mutta urheiluvaatteissa alkukirjain on P tossuissa A Kodinkoneissa M
Telkkareissa B &
P.s älkää ottako tätä mitenkään henkilökohtaisesti. Kellään ei ole ollut niin huonoa itsetuntoa kansakouluaikana kun minulla,jota ukko tuli ladalla hakemaan koulusta.
Vastaväite
Ainakaan autoista puhuttaessa ei tuo väite sovi raameihin. Audin kalliimpaa hankintahintaa ei juuri kukaan kompensoi ajamalla sillä suhteellisesti kauemmin, vaan autoa vaihdetaan samaan tahtiin kuin muillakin merkeillä, "statuksen" ylläpitämisen vuoksi joskus jopa tiheämmin. Ja kun tiedetään, että arvonalennus on prosentuaalinen, eli kalliimmasta autosta haihtuu rahaa nopeammin, niin Audilla ajava hassaa suhteessa paljon enemmän malmia kuin Skodalla ajava.Enkä allekirjoita tuotakaan väitettä, että merkkivaatteisiin pukeutunutta arvostetaan enemmän. Eivät vaatteet tee miestä, vaan teot ja käyttäytyminen, pikemminkin näkee kuka on nousukas ja kuka koreilee yrittääkseen näyttää viksummalta kuin onkaan.
Summa summarum, näemmä ostelet kalliita tavaroita sen vuoksi, että yrität niiden avulla pönkittää heikkoa itsetuntoasi. Mutta älä ota tätä henkilökohtaisesti.
noloa ajaa
Skoda leimataan edelleen vahvasti itä-blokkiin. Skodaa ajettaessa tulee hieman nolo ja muita heikompi tunne ihan väkisin.Älä aja jos siltä tuntuu
minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia Skodalla ajaessani. Eikä elämässäni muutenkaan.Ei kuittia
Laatu maksaa ja laadulla on maksajansa. Toisilla on nurkat täyteen romuja,autoja,mopoja ,risoja moottorisahoja,ruohonleikkureita joita nykivät käyntiin siinä onnistumatta.Mulla on yksi kunnon auto, yksi kunnon moottoripyörä ja ajettava ruohonleikkuri. Ei muuta.
Näitä kaikkia olen pitänyt jo monta vuotta,eikä ole aikomustakaan vaihtaa.
Seuraava hankinta on ilmalämpöpumppu,mutta vasta ensikeväänä. Säästäminen on aloitettu
jo reilu vuosi sitten.
Oho
yksi ilmalämpöpumppu ei nyt monen vuoden säästämistä vaadi.Audi ja Ilmalämpöpumppu
Ei niin,niiltä kellä ei ole asuntolainaa ja joiden ei tarvitse maksaa 3 lapsen hoidosta mitään.No sinä rehellinen ihminen
Yleensä Audikuskit rehentelee juuri sillä, että että ei tarvii pihistellä rahan käyössä vaan voi näyttää köyhille mistä kana kusee. Totuus taitaa olla toisen lainen, suuri osa Audeista onkin työsuhdeautoja, osa on velaksi ostettuja, ja sitten suuri osa on näitä taviksia, jotka säästämällä ovat tavaransa hankkineet. (Monet ovat pihistellet uittamalla käytetyn Audin Saksasta).Mahdollisuuus työsuhdeautoon oli kyllä olemassa.
Kallis ei aina ole nyvää
ja halpa ei aina ole huonoa. Esimerkki tästä on joitain vuosia sitten tehty joustinpatjojen testi. Siinä Ikean halpa patja todettiin yhtä hyväksi kuin moni verroin kalliimmat patjat esim. Hästens.Nimi maksaa monessa asiassa aivan liikaa. Mainosmiehet luovat mielellään näitä "brändejä" koska mielikuvien kautta voi rahastaa niitä ihmisiä, joilla itsellään ei ole tietämystä asioista.
Ikean maksama testi
Pakko kommentoida tuota äskeistä patjatesti heittoa. Tuo testihän on kuuluisa siitä, että se oli Ikean tilaama(ja maksama= ja sen oli nimenomaan tarkoitus antaa ymmärtää, että Ikean patja olisi yhtä hyvä kuin kallis patja. Rahalla saa ja sitähän ryöstöfirma Ikealla riittää. Patjatestin muuten voitti suvereenisti Wonderland(Iskun merkki) ja Ikean patja oli keinotekoisesti arvosteltu keskiryhmään yhdessä Hästensin ja Jensenin kanssa, mutta jokainen patjoja kokeillut tietää, että Ikean patjat ei ole läheskään samanlaatuisia.Ja tukea väitteellesi mistä?
Testi oli julkaistu muistaakseni Kuluttajaliiton lehdessä, jonka pitäisi olla puolueeton jos minkä. Ja ainahan testit lyödään lyttyyn juurikin tuolla argumentilla. Kun tulokset eivät ole omasta näkökulmasta mieluisia, niin niitä suureen ääneen väitetään maksetuiksi. Niinhän Skodan testivoitoistakin sanotaan. Harmittaahan se, kun on joutunut maksamaan liikaa pelkän nimen takia.Olet rehellinen
ja juuri noin se menee. Kyseessä on itsetuntokysymys, jota vähän ylempänä kommentoin.Kiitos rehellisyydestä!
Itse olen sen verran iäkäs että en voisi kuvitella itselleni Skodaa.
Skoda Moskvits Wartburg, siinä nuoruuteni yleisimmät rahvaan autot.
Kyllä se itäpuolen maine katoaa pikkuhiljaa ostajien tietämättä taustoja.
Halpuus paistaa läpi joka kohdassa.
Ajettiin sillä ennenkin ja ajetaan nytkin jos ei vaadi autolta erityisiä ominaisuuksia ja imagoa.
Perusauto perusihmisille.
Pthyi
Älä sotke Audin nimeä tähän. Skoda on puhdasverinen Skoda, ei mikään huonon maineen omaava Audi. Audithan hajoilevat nykyään ihan yleisesti. Aamulehden moottorisivujen toimittajakin kirjoitti, kuinka hänen naapurinsa oli vaihtanut pois 70tkm ajetun Audi A4:n kun siinä oli älyttömän paljon vikoja.Aika noloa puhetta!
Halpuus paistaa läpi joka kohdasta!Skoda on merkkinä vain sen vuoksi, että tsekit sitä kiivaasti haluavat. Muuten siinä seisoisi VW ja Passatteja valmistettaisiin sekä Tsekissä että Slovakiassa.
50-luku oli 50-luku, mutta ei se ole syy typerälle kommentille. Olisit edes rehellinen, kuten 56 syntynyt on.
ei koskaan
tule pääsemään,niinkuin ei ladakaan,vaikka ovat kovasti kehittyneetkin vuosien saatossa,mutta molemmat ovat nykyään aivan liian kalliita.myös lada ,joka on vielä hinnoiteltu järkevämmin,mutta skoda octaviasta saa pulittaa todella hurjan hinnan verrattuna ladaan joka on aivan yhtä hyvä peli,jopa parempikin.Paljonko Ladaa ostetaan?
Paljonko Octaviaa ostetaan?Myydäänkö
Ladaa vielä Suomessa? Oikeasti, olen yrittänyt tiirailla liikenteessä ja ei kyllä yhtään "uutta" ladaa ole tullut näköpiiriin, kerran kuukaudessa saattaa nähdä vanhan Samaran tai jopa aidon konttiperä Ladan, hyvä että enempää ei näy.moi.. :)
ei Ladaa tuoda suomeen enää.. ei mene vissiin kaupaks nivakaa.. jos tulee kaupaks toivottavasti kokeilee prioda-sarjaa.. 110-sarjasta uudistettu versio.. mutta kyllä SKODA on ihan eri tasolla laadussa kun LADA.. jo Skoda felicia pesi laadussa Ladan 90-luvulla..Itäauton maine pysyy ja pysyy ja pysyy
Tossa katoin just youtube videoita niin kirjottajat olivat pääsääntöisesti köyhiä tsekkejä.Suomalaiset ostavat skodaa pää märkänä, haluavat olla näetsen "järkeviä", "pröystäilemättömiä" juu juu - ja ostavat sitten tätä "koodaa"
Samoilla argumenteillä yks hemmo ajo vw:llä kun se oli samaa tekniikkaa kun audi mutta "halvalla". Ajattelin jo silloin: "Hän on köyhä teeskentelijä"
Skoda on järkyttävän kallis. Toimiiko huoltoketju, asiakaspalveluketju loppuun asti sujuvasti. Väitän - EI!
Toyotalla on Kaizen (googlatkaa jos osaatte) - Skodalla on Voitonmaksimointi, Dinosaurusorganisaatio ja Vanheneva tekniikka.
Tahdissa paskaan astukaa!
Toijotamyyjäkö se sieilä?
... kirjoittelemassa pahansuopaa tekstiä. Heippa van Tojohojo. Pieni epäjohdonmukaisuus kirjoittajalla on kun ensin väittää että Skodaa ja Volkkaria ostetaan "halvan" hinnan vuoksi ja sen jälkeen heti haukkuu Skodaa kalliiksi. Ilmeisesti Skoda ei ole kallis, koska hinnasta riipumatta kauppa käy. Ja tyytyväisiäkin ovat olleet, kun pysyvät merkissä vaihtaessaan.En tajua, mitä Youtuben videoilla on tämän asian kanssa tekemistä, onpahan van heitetty ilmeisesti provoksi kuten koko muukin kirjoitus.
Kirjoittaja voisi antaa lisäselvityksiä siitä, mitä tarkoittaa hänen mielestään Skodan kohdalla tarkoittaa a) Voitonmaksimointi b) Dinosaurusorganisaatio ja c) Vanheneva tekniikka. Miten nämä eroavat esim. Toyotan tai Volkswagenin vastaavista ominaisuuksiata? Varsinkin tuo Vanheneva tekniikka kuulostaa hassulta.
Vastauksia ei taida tulla, koska näistä härsyksi heitetyistä asioista vastapuoli tuskin pystyy asiallisesti keskustelemaan.
Heh
Vanheneva tekniikka?Mitäs muuta tekniikkaa on olemassa?
Pidempään käytössä ollut tekniikka (=tätäkö 'vanhenevalla tekniikalla' tarkoitetaan?) on siitä hyvää meille omilla rahoilla auton ostaville taviksille, että siitä on jo lastentaudit poistuneet. Viimeisen tekniikan perässäjuoksijat ovat toki meille taviksille välttämättömiä, koska he testaavat sen toimivuuden (ja maksavat siitä extraa vielä mielelläänkin). Me hankimme sitä samaa tekniikkaa sitten vähän myöhemmin näissä 'alemman statuksen' autoissa kohtuuhinnalla, kun se on todettu käyttökelpoiseksi.
Mikä siis ongelma, kaikkiehan pitäisi olla tyytyväisiä.
No Skodalla ei nykyään ole enää ainuttakaan mallia vapaastihengittävillä moottoreilla, koska turbokoneet ovat aivan ylivoimaisia kaikissa ominaisuuksissaan. Sen sijaan ainakaan bensapuolelta näihin "moderneihin" Tojotoihin ei taida juuri muita kuin vapareita saada, ja kulutus ja ajomukavuus on sitten sen mukaista. Toinen esimerkki on vaihteistot: Skodaan saa kaiketi jokaiseen malliin DSG-automaatin myös pienempien koneiden yhteyteen. Tojotaan taas automaatin saa vain harvojen koneiden yhteyteen ja toitsun laatikot ovat näitä hienoja momentinmuuntimella varustettuja "moderneja" automaatteja suoraan 40-luvulta. Lisäksi jos erehdyt ottamaan tällaisen laatikon johonkin pienehköön koneeseen (jos niitä nyt edes saa) niin saat aivan uskomattoman nuhapumpun jonka kulutus hipoo pilviä. Mainittakoon nyt vielä ohjaus. Toyotalla ei yhä tänäkään päivänä osata tehdä edes kelvollista sähkötehosteista ohjausta. Jopa korealaiset halpisautot hakkaavat tojon ohjauksen mennen tullen. Oli siinä keulalla mikä merkki tahansa niin jos ajaminen alkaa vituttaa samantien kun kääntää rattia niin ei siinä valitettavasti mikään kyseistä autoa pelasta. Sen sijaan siinä parjatussa Skodassa ohjaus on ihan VW:n ja Audin tasoa.
No, ei Skodakaan täydellinen ole. Ehkä suurin heikkous on sisämelu, joka on useimmissa malleissa melko kova. Etenkin jos ajaa nastarenkailla ja karkealla tienpinnalla. Tähän kuitenkin tottuu aika hyvin ja ei se ole itseäni niin paljoa haitannut että maksaisin sen lisähinnan mitä esim. Audista saa pulittaa. Se täytyy kyllä myöntää että tojossa tämä asia on hieman paremmin toteutettu.
Voitonmaksimoinnista. Sellainen firma joka ei pyri tekemään voittoa ei kovin kauan pystyssä pysy. Skodalla voittoa haetaan tekemällä toimivia ja edullisia autoja, koska maineen avulla näitä ei (vielä) myydä. Sen sijaan Toyota on joskus saanut maineen kestävä autona ja sen ansiosta Corollakansa yhä sokeasti ostaa näitä tekeleitä ja maksaa aivan järjetöntä hintaa ominaisuuksiin nähden. Tojotalla siis myynti perustuu lähes täysin mielikuviin ja sen perusteella voidaan hintoja yhä pitää korkeina. No, eiköhän se Tojonkin maine miljoonien takaisinkutsuttujen autojen ja nykyisten mallien vikatilastojen perusteella lähde hiipumaan ja kohta joutuu vinosilmät ihan oikeasti panostaamaan niihin autoihin, jotta niitä joku ostaisi.
Voi leppanaa...:D
Kyllä on pojalla pieni...., kun pitää noin kiivaasti kuuluttaa totuutta. Ja väittää ettei huoltoketju toimi. Toooodella säälittävä kommentti.... :DSuosittu merkki..
kuten Toyotakin saa aina näitä aivovammaisia liikkeelle. Niin myös Skoda, josta tullut suosittu merkki. Itse elän omaa elämää, enkä joidenkin löyhäpäiden mielipiteiden mukaan.Audi - 5v = n. Skoda
Eikös tuo 2007 Skoda ole suunnilleen sama kuin 2002 vuoden Audi.Jos siis tänään haluat ostaa Skodan vuosimallia 2015, niin kävele Audi-liikkeeseen, osta Audi vuosimallia 2010 ja vaihda nokalle Skodan merkki. Silloin käsissäsi on 'tuleva' Skoda. Isoa eroa ei liene. Hyviä pelejä molemmat.
aafdadfs
soida miehet eivät saa naisia :DMiltä osin?
Voitko yksilöidä mitkä komponentit Skodissa on 5v audia jäljessä?Pelkkä leukojen heiluttelu ilman sisältöä on aikas onnetonta.
Käypäs koeajamassa vähän ajetut Audi A6 Avant vm. 2004 ja Skoda Superb Combi vm. 2009, niin huomannet jujun.
60 tuhannen auto
30 tuhannella. Niinhän Startin koeajolla sanottiin. Superbista nimittäin. Oletko itse koeajanut molemmat? Vastaa totudenmukaisesti.Sen sijaan 2010 mallin Superbilla ja 2006 mallin Audi A6:lla ajelen säännöllisesti. Noissa en isoa eroa näe (paitsi Audin isompi kone). Audi A6 on ehtoopuolella mallinsa kanssa, joten vertailuun pitäisi ottaa tuoleva 2011 malli. Sikäli mainittu edellä manittu vertailu ei ole kohdillansa.
Hämmästelen suuresti, mikäli uuden Audin ja nykyisen Superbin välillä ei löydy eroja. Jos nyt autot ostaa, niin tilanne on minusta tasapeli.
juust
joo.lada ja skoda on yhtä "hyviä" ja saman tasoisia pelejä eikä uudesta ladasta ole sanottu moista,syytä ehkä sittenkin olisi ja kyllä uutta ladaa näkyy liikenteessä aika paljonkin,se on vain niin tyylikäs ettei ladaksi enää tunnisteta.ja ennenkaikkea edullisempi kuin skooda.ja en nyt puhu 110 mallin ladasta.ja mikä on..
tämä uus Lada kun kiinnostaa..? :) ainakaan priodaa ei suomeen tuoda.. eikä kalinaa jne.. :)Miksi?
Niin, miksi maksaisin Audin logosta useita tuhansia euroja. Voinhan hankkia Audin merkin ja vaihtaa sen nokalle, niin olen säästänyt huikeasti rahaa ja käsissäni on 'Audi'. Autossahan ei toiminnan kannalta ole käytännössä mitään eroa. Hyviä pelejä molemmat5 v ehkä liioiteltu, mutta...
Tuon suuntainen on VAG-konsernin politiikka. Uusin tekniikka Audiin ja hetken päästä muihin konsernin autoihin. Alkuperäinen idea konsernin suostuessa säilyttämään Skodan merkkinä on luoda Audi - VW - Skoda -linja kalleimmasta halvimpaan. Skoda on kuitenkin sotkenut lujasti tätä linjausta mm. Superb-mallillaan, eikä kuva ole enään noin selkeä.skoda..
on nykyään länsiauto, kun elvistellään moottoritiellä siin mis Volvollakin..Totta..
..puhut ja Skodan myynti pomppaisi vielä lisää ylös, jos maahantuoja tajuaisi panostaa mainonnassa vielä enemmän ajo-ominaisuuksiin. Jokainen Toyotan omistaja vaihtaisi melko äkkiä, kun vaan kävisi koeajamassa.On jopa parempi ajaa kuin entinen Passattini.
joo
samaa mieltä olen kanssasiihmettelen miksi volvoa suositaan,sehän on myös tehty skodan osista
ainakin volvo s60 siinä on volkkarin skodan ja audin osia ei yhtään volvon osaa
Vastaus
Ei noi nykyiset Skodat näytä miltään halvalta "itäautolta", varsin hyviä pelejä kaiken kaikkiaan vaikka en Skodan omistaja olekaan.En nyt kyllä edes oikein ymmärrä alkuunkaan kirjoituksessa olevaa kohtaa, että Skodaa kohtaan olisi vielä ihmisillä ennakkoluuloja "halvan itäauton" muodossa, en ole törmänny yhteenkään ihmiseen jolla näin asia olisi.
Ite ajelen Japsilla ja olen tyytyväinen. Näistäkin toki kuulee sanottavan että ovat "riisikuppeja", pellit on kuin olut tölkissä jne., enpä ole edes moista huomannut vaikka japsi-kaaralla ajelenkin (tai no Japsi ja Japsi, rahan takia noita valmistetaan engl, zekeissä ja ties missä, omani tosin on Japseissa tehty kun euroopan tehtaan ei jaksa vääntää niin paljon kuin mitä on myyntiin menossa.
Mutta joo, ettei menisi offtopickin niin Skoda on ihan hyvä auto ja ihan siistin näköinenkin, joten eipä niistä ole mikään "itäauto" tullut mieleen.
Skoda myy hyvin!!!
Ehkä tämä itäauton leima on enemmän Skodan omistajien/käyttäjien ongelma, joita riipii sanailu. Nämä sanailijat ovat pääsääntöisesti niitä, jotka itseasiassa haluaisivat hankkia Skodan. Heidän egot (ja...) ovat kuitenkin liian pieniä, eivätkä he voi haluaan toteuttaa. Pohdihan asiaa, niin huomaat minun olevan oikeassa.keski-Euroopassa ei kuitenkaaan tätä ongelmaa samassa mittakaavassa. Skodaa tehdään Tsekinmaassa, Passattia Slovakiassa ja Audin tiettyjä malleja Unkarissa. Kaikki ovat VW-konsernin tuotteita, saman laatukontrollin alaisia ja kaikkia tehdään ns. vanhoissa itämaissa.
Skodan morkaajilla on vain liian pieni.... :D
Kenen ongelma?
Itäauton leima EI OLE käyttäjien ongelma. Hehän ovat tämän merkin ostaneet ja ajavat sillä tyytyväisenä. Itäauton leima on kapeaotsaisten, suvaitsemattomien ja sielunelämältään muutenkin rajoittuneiden ongelma. Vaikka he eivät tiedä asioista yhtään mitään, he yrittävät keinotekoisesti pitää yllä tätä klisettä ja alitajuisesti kieltä sen, että Skoda on tänä päivänä täysin käypänen ajopeli kenelle tahansa.Samaa mieltä ollaan siis
Kunhan vain luet kommentin uudestaan. Skodan omistajen ongelmana on kuunnella näitä pikkusieluja. Tästä lienemme samaa mieltä...?Törinät lakkas siihen kun tokaisin" Vaikka sulla on Volvo,niin silti sun eukkos on vonkaamassa Skodan kyytiin " Rouva kun olis tykännyt takaa tuuppauksesta.. ;)
ÄLÄ KLIKKAA
IHAN TURHA JUTTU EI LIITY AUTOIHIN MITENKÄÄNhuuhaata
on se kumma miten täällä pieni munaset neitimiehet haukkuu toisten autoja ja millä ajavat.eikö se ole jokaisen oma asia millä sitä ajelee ja jos on tyytyväinen menopeliinsä ja mies viihtyy,se on hyvä.jää muuhun aikaa ku ressata toisten autoista.toyota,skoda,mersu,volvo jne.kaikki ihan hyviä pelejä.kuka nyt sattuu tykkäämään mistäkin.en ymmärrä miksi joillakin koko elämä pyörii auton ympärillä...säälittävää! muuten itse ajan kiinalaisella skootterilla ja autona on skoda forman 1.3 vm -95.soivakone! eikä muuten vittu kiinnosta pätkääkään mitä nää muut takametsän travoltat ajattelee minun autosta hah! mulla on muut arvot tärkeempiä.hyvää kesän loppua lähden kesämökilleni saunomaan.skodahan
on vanha audi tai volkkari sillä mitään teepöhlöt
Ostakaa saab()()()()()()()()()()()()()()
ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET KOSKAAN OSTAKO FORDIA...LYÖTTE KÄTENNE OLKAPÄITÄMYÖTEN PASKAAN!!!Tuskin kyse itämaineesta
Luulen että tuo nuoren polven vittuilu Skodasta ei johdu mistään itämaineesta. Nykynuorethan olivat vauvoja kun NL romahti. Enemmän taitaa olla kyse siitä, että skoda nähdään pappa-autona. Ei nuoriso pahemmin Volvostakaan diggaa vaikka on ainakin luotettavuudeltaan ainakin ollut parhaita autoja. Omasta puolestani voin todeta etten luota enää mihinkään VAG-konsernin valmistamaan autoon (Skodaankaan). Itselläni oli vm-03 VW Golf joka hajoili vähän väliä. Ostin auton uutena ja sain käydä 3 vuoden aikana korjaamolla ainakin 5 kertaa. Myös 70 000 € Audeissa on ollut ongelmia. Japsiautoja vain tästälähin.Äiti työntää,isä ohjaa ja lapset pitää pohjaa.
Jokainen laittaa rahansa mihin haluaa,typerä ihminen voi ostaa jopa Skodan ja samaan hintaan saa autojakin.Eipäskun
Latua Lujaa Lada.Voi hellan duudelis
miten kypsä kommentti. Ymmärrän hyvin, että isälläsi oli lada ja häpesit sitä niin suunnattomasti. Nyt haluat eroon tästä kipeästä muistosta.... :Dskoda vm1994
pelaa ja kukkuu, eikä edes vw-merkkiä löydy konepellin alta...Kyllähän nämä uudet tietenkin ovat hyviä, kun saksalaiset ottivat ohjat käsiin
Volga
= skoda sub;ei kiitosNousevan auringon maasta ne hyvät autot tulee.
Kolmikon?
Itse asiassa kyseessä ei ole kolmikko, vaan nelikkö. Seat kuuluu myös VW-konserniin ja tehty saman tekniikan pohjalle kuin Audi-VW-Skoda -autotkin.Seat ja Skoda ovat molemmat nk 'alemman statuksen' autoja. Tekniikaltaan toki ihan samoja autoja, mutta hinta alhaisempi kuin audi-volkkari -merkkiset.
Paitsi että
Octavia maksaa nykyään saman verran kuin Golffi. Se siitä alemmasta statuksesta.Toki toki
Juu ja vastaavaa logikkaa käyttäen Seat kalliimpi kuin kuin Audi...Jokaisesta VW-konsernin merkistä löytyy halvempi automalli ja kalliimpi automalli.
Ei siis ole kategorisesti niin, että nk 'alemman statuksen' autot olisivat aina halvempia kuin nk 'ylemmän statuksen' autot.
Huomaathan, että kirjoitan nuo status-sanat heittomerkkeihin....
Vastaavaa logiikkaa - mitä se on?
Octavia ja Golf ovat saman kokoluokan autoja, käytännössä siis samoja autoja. En yrittänytkään verrata esim. Superbia ja Passattia keskenään...olet oikeassa
Olet oikeassa, hintahaarukka on kaikilla lähestulkoon sama, Audi vain hieman kalliimpi. Tarkistin ao hinnat viimeisimmän Tekniikan Maailmassa olleesta hinnastosta. Toki tiedän, että tässä hinnastossa ei ihan kaikkia malliversioita ole.Hinnassa mukana kaikki ko mallin versiot, perusmallista farmarien kautta avo- tai muihin erikoismalleihin
Octavian hintahaarukka on reilu 19000 - vajaa 37000.
Golffin hintahaarukka reilu 19000 - vajaa 39000. (golf plussa mukana)
AudiA3:n hintahaarukka vajaa 24000 - reilu 51000.
Seat Altean hintahaarukka reilu 20000 - vajaa 38000.
Nämä em autot kaikki ovat käytännössä samoja autoja, paitsi kokoluokan, niin myös tekniikan osalta.
niinpä
Ainakin monet autoilijat ostavat auton sillä rahasummalla, minkä katsovat tarpeelliseksi (tai on varaa) maksaa autosta.Siispä esim 30.000 euroa. Mitä sillä saa esim em VW-konsernin automallien osalta, varustetaso, auton käyttökelpoisuus itselle, status, jne? Vaihtoehtoina on tietty samanhintaiset käytetyt.
Tässäpä sitä pohtimista... Jokainen asettaa oman hintakattonsa ja sitten tarpeet/arvot tärkeysjärjestykseen... Aika simppeli homma?
Taitaa ne arvot olla vahvoilla lähes jokaisella. Toki arvoja sitten perustellaan järkisyillä ja itse jopa uskotaan perusteluihin...
Tämmösiä me olemme :-)
herbrtwe
Tottahan tuo on, Skoda pääsee halpisauton maineestaan vasta kun kukaan ei enää muista niitä 70-80-luvun autoja - ja siihen menee ainakin sukupolvi vielä. Siinä vaiheessa meidän nykyisten 3-kymppisten sporttiautot ovat jo vaihtuneet farmareihin ja tila-autoihin joilla kärrätään lapsia sinnätänne eli auton tarkoitus egon kohottajasta on siirtynyt käyttöautoksi. Kun testosteronin määrä laskee, ei ole tarvetta leikkiä.. ehkä.Skodaa haukutaan koska sitä on helppo haukkua, suurin osa haukuista on tosin juuri tätä itäauto-kammoa ja väheksyntää. Varmasti moni esim. Octaviaa ja Superbia koeajaessaan muuttaisi mielensä, jos kykenisi poistamaan mielestään Skodan merkin epäilyt.
Auto on imagoasia, siksi halpismerkillä on erittäin vaikea nousu ylös kun nimi on kerran ollut haukkumasana.
Voisiko Ladasta tulla uusi Skoda? Todennäköisesti ei mutta mitä jos Ladaa tehtäisiin aivan uusilla laatustandardeilla ja joku italialainen keikari suunnittelisi siihen korin? Moottori joltain luotettavalta valmistajalta ja hinta alhainen johtuen kammottavasta statuksesta - kyllä sellainen menisi kaupaksi järkiautoilijoille joille auton arvo on nimenomaan sen käytössä ja toiminnoissa eikä niinkään merkin imagossa.
On myös joitakin machompia merkkejä joiden autot ovat aika heikkolaatuisia, esim. Chryslerin tietyt mallit tai Chevroletin nämä aasiassa tehdyt mallit. Silti niitä ostetaan imagon takia vaikka laatu on mitä on.
skoda=skoda
vaikka voissa paistaisi.Meidän mamma ei skodan kyytiin kuulemma astu : )Meikäläiselle on se ja
.mitä kirjaimia auton nokalla on kunhan se toimii
.
Kannattaa
Vaihtaa mammaa, sillä on varmasti ennakkoluuloja sinuakin kohtaan.moi..
jos Renault kasvattaa omistustaan Ladasta siitä voi tulla rellun halpamerkki Dacian kanssa.. ja kaikki eivät ole kuolleet jolla Lada ollut aikoinaan :) partioreissulla kun bussia odotettiin ja laskettiin huvikseen autoja joka kolmas vastaantuleva oli lada :) kestää ladalla nopeimmassakin tapauksessa ainakin 10-15 vuotta päästä länsiautojen tasolle, nykyinen priora sarja vastaa laadultaan skoda faforit/forman sarjaa 90-luvun alus tai korkeintaan felician laatua..itse paljastit kaiken
Paljon kertoo itäautosta että siitä täytyy varta vasten luoda keskustelu missä sitä puolustetaan kehutaan ja sanotaan ettei se ole itäauto. Niin ei tietenkään, sehän on SKOODA. B)niinpä
Jos asiaa puhutaan,kunnon autojen valmistus loppui jo 80 luvulla.Uuusien autojen osien kuluvuus laskettu tietokoneen tarkkudella.Etuveto sirroja,säälittäviä romuja.Tämähän saa monen karvat pystyyn,mutta Opelteki takavetoista Omegaa vuoteen 2003.Autojen auto.Itsellä 97 130 th ajettu,autoilun aatelia.Firmassa
07 mazda koppiauto.Järkyttävä ajoneuvo.
Tätä avaaja tarkoittikin
Pullosilmäisiä aikaansaseuraamattomia ääliöitä.Skoda on nykypäivänä laatuauto.
Skoda
Kyllä me yli 40v.äijät tiedetään mikä on Skodan historia.Itse olin armeijassa kun Berliinin Muuri kaatui.Hiukan myöhemmin NL romahti ja Tsekeissä koitti uusi aika - VW osti Skodan ja loppu onkin pelkkää hyvää nousua automerkille,jonka edellinen loisto oli jäänyt Toisen Mailmansodan jalkoihin.Kyllä nyky-Skoda:sta on "tuuletettu" Itäauton haju pois kauan sitten.Itse olen valmis hyväksymään Skodan autokseni pelkästään faktojen takia - eikä haittaa vaikka nykyinen autoni on Toyota...kyllä on keskustelua..
ihme et puolet keskustelusta melkein provoa.. ja asiallista kaskustelua vähemmän.. aluksi kun vertaa Skodan laatua Ladaan niin Ladan nykyinen laatu samaa tasoa kun skodan laatu 90-luvun alussa jolloin Skoda toi markkinoille ensimmöisen etuveto-skodan: favoritin, farmari oli nimeltään forman, nykyään melkein kaikki jo romutettu, mutta vastaavan ikästä Lada samaraa näkee vähän.:). vähän myöhemmin Skoda favoritiin tuli takaikkunalle teksti "VW-group" vuosi oli n.1993...pikkuhiljaa Skodaa alettiin prandaamaan esim lätkän mm-kisoissa.. :) mut kyllähän ihmisiä kiinnosti uusi Felicia mistä ei ollu skodan vanhaa itä-osaa paljon muuta kun 68 heppanen 1.3 litranen työntötankomoottori, joskus mm-kulta vuonna 1995.. ja kaikki 30-v ja vanhemmat tän muistaa..
Lada lienee tätä tasoo nykyään mutta Ladaa kun ei tuoda suomeen enää.. Priora-sarjahan vois olla mielenkiintonen kuinka paljon laatu on noussu.. mutta väite et Lada olisi Laadukkaampi kun Skoda on potaskaa !! Ehkä Renault tekee Ladasta 10-15 vuodessa kohtuu laadukkaan auton mutta siinä tapaukses mikään nykyisistä Ladan tuotantomalleista ei enää silloin voi tuotannos olla, koska ladan laatu ja viimeistely ei vaan länsi-auton tasolla ole..
provojen ei siis tarvii vastailla, eikä toyota/citroen fanatikkojen koska paljon typerämpää nokittelua en tiedä.. mainittakoon vielä että itse en aja millään näistä automerkeistä eli Lada/Skoda/Renault/Toyota/Citroen
Sama
Maine on myös Audilla. 70 luvun Audit olivat naurettavia ja huonolaatuisia kotteroita,joilla ei olisi ajanut erkkikään,siksipä Audia ei viitsi ostaa vieläkään. Ranskalaiset merkit ovat edelleenkin huonolaatuisia,eikä Renaultin imagoa nosta yhtään mainoksessa verrattu patonki,pehmeäpeltinen ruostekasa. Ranskalaiset autot kestävät varmasti hyvin valmistusmaassaan,jossa ilmasto on suotuisampi,kuin täällä meillä. Myös Fiat ja Alfa kärsivät huonosta menneisyydestään,vaikka kyseisillä merkeillä on edelleenkin ongelmia kestävyydessä ja luotettavuudessa. Toyota,Saab,mese,Mazda(vanhemmat) porskuttavat edelleenkin luotettavina automerkkeinä.Topakka kamppanja
Taitaa olla tämäkin foorumi yksi keino mainostaa skodaa.Itse en koske pitkällä tikullakaan kyseiseen merkkiin.Pitkän ja paljon ajoa sisältäneen elämäni aikana skoda on ainoa auto,jonka hinta laatusuhde on niin arvostelun alapuelella ettei sanotuksi saa.Kahden sellaisen kanssa olen paininut ja siihen saa jäädä.Sanotaan että nämä uudemmat ovat nyt ihan eri luokkaa.Ei kai mikään auto uutena kaupan pihasta ulosajettaessa vielä hajoa.Katsotaan sitten kun taas kymmenen vuotta on kansa taistellut niiden kanssa montako skodafania vielä löytyy.Ennen toista maailmansotaa skoda oli hyvä merkki aikaansa nähden monella sektorilla mutta nyt on aika toinen. No jokainenhan ristinsä kantaa,minä olen jo osani saanut.Kansa taisteli - miehet kertovat
Ettei vaan olisi taas työtön toijotamyyjä kirjoittelemassa palopuheita tälle palstalle. Ei vaan ihan saa tolkkua, kehuuko mies automerkkiä vai haukkuuko? "Sanotaan että nämä uudemmat ovat nyt ihan eri luokkaa". Naulan kantaan, Octavia jyllää ostetuimpien autojen listalla kuukaudesta toiseen, kysyntä on suurempaa kuin mitä tehdas pystyy toimittamaan. Hyvää kannataa odottaa.Jos edellisen kirjoittajan mukaan laatu on huono, niin huoltokorjaamot olisivat täynnä Skoda-merkkisiä autoja. Onko? Ei näy.
ranskalaiset
Kyllä ranskalaiset nykyään autojen aatelia (viimeksi neloisvoitto mm-rallissa CITROEN.Hyvin on renault formuloissa pärjäännyt missä ovat mazdat ja muut matolaatikot??"räkä"
Räikkösen kimikin ajaa sitikalla koska CITROEN ON NIIN YLIVOIMAINEN!!! NIELKÄÄ SE TOSIASIA,,,Citikan ralliautolla ja vakioautoilla
..on yhtä vähän yhteistä kuin Kimi Räikkösellä ja Timo Koivusalolla.Skada vahva merkki sadan vuoden ajalta
Skoda oli jo pitkältä ennen toista maailmansota kuuluisa pätevävä mm. työstökoneiden valmistajana ja muutenkin oli maa pätevänä teollisuusmaana tunnettu.Se on nyt vain suomalaisten hölmyys, että nykyajan tuoteita yhdystetään kommunistihallinnon aikaansaannoksiin. Siinäkin oli oma etuunsa, kun siellä autoja edes aikaansaatiin.
suomi ja ...
TALBOT kyllä suomessa ostaan (haukkua muita) ruotsi tekee hävittäjiä suomi ei edes kunnon autoja : )Ralliautojen paremmuus on aika selvää sitikka vie ja ford,subaru ja muut läjät tulee kaukaa perässä ; )
Edelleen: ralliautoilla ja vakioautoilla ei mitään yhteistä
Turha vedota noihin ralliautoihin, koska niissä ei ole mitään samaa kuin vakioautoissa. Lisäksi se on ajajasta kiinni, miten joku auto menestyy rallissa.Citikan ja Renun luotettavuus on edelleen huonossa maineessa, olkoonkin, että ajettavuudessa on ranskalaista eleganssia.
jaa jaa
kyllä kai noi ralliautot kestää ku joka huollossa vaihetaan kaikki osat aina uusiin...ranskassa ei osata tehä mitään kestävää...RAPEAT RANSKALAISET!Erinomainen!
Olen työssäni ajanut monenmoista henkilöautoa pitkin Suomea. Autoja on ollut käytössä vajaat pari vuotta kerrallaan 2 litraisesta automaattiVectrasta Volvoon , Audi A4:stä Passattiin ja viimeisten vuosien ajan firma päätyi Skoda Oktaviaan, jota monet olivat kehuneet. Olen siis ajanut nyt 2v uudella DSG-vaihteisella Oktavia elegance-dieselillä ja vaihto on taas edessä. Firmalla oli käytössä myös lyhyen ajan Mazda ja Toyota,mutta ne eivät vakuuttaneet, Mazdalla ajo oli "lattialla" istumista ja töksähtelevää, Toytota taas ei enää hinta-laatusuhteellaan ole se mitä se oli vuosia sitten.Mutta mitä noista muista merkeistä tuli mieleen? Omakohtaisina kokemuksina Opel muuttuu helistimeksi vuoden jälkeen ajosta ..samaa kertoivat muutkin. Ja pikkuvikoja aina silloin tällöin. Audi A4, varustelu tavanomaista, lisähintaa olisi pitänyt maksaa kaikesta, kuten sumuvaloista, sadetunnistimesta jne. Sitäpaitsi AudiA4:ssä ilmeni vikoja joita noin kalliissa autossa ei olisi pitänyt olla. Onneksi korjaamolta sai vara-auton aina firman piikkiin.
Volvolla ajo oli kuin traktorilla olisi mennyt, vakaata ja törmäysvalmista. Ja kulutus oli melkoista. Tavanomainen ja kallis.
Entä Passat, joka tuntui hyvältä vaihtoehdolta, mutta ne kiiltävä muoviosat siellä täällä, joita joku luulee kromiksi, eivät ne autoa paranna. Ehkä jonkun omaa egoa siltikin. Tuntui ok-autolta, mutta sekin tyyris käyttää. Ja kun Passattia valmistetaan ex ItäBlokissa kuten myös Audia nykyisin (Slovakia ja Unkari), niin miksi sitten ei ottaisi kokeiltavaksi kokonaan eurooppalaisen saksalaistehdasomisteisen auton, Skodan, näin firma päätti. Tsekissä valmistetun.
Olin aluksi päätöstä vastaan. Kävin kokeilemassa Oktaviaa ja Suberbia kolmeenkin otteeseen autoliikkeessä, valinta osui Oktaviaan, sitä oli helpompi pyöritellä pienillä kaduilla kaupungeissa.
En ole katunut päivääkään valintaani. Minun ei tarvitse päteä autojen imagomerkeillä, pätevyys tulee esille muutoinkin julkisuudessa. Noissa muissa malleissa sain selkäni kipeäksi jokaisen pitkän ajon jälkeen, Skodalla tätä ei ole tapahtunut. Oikea ergonomia, pieni kulutus(hämmästyin ja epäilin mittarien toimivuutta alussa), ärhäkkä meno, täydellinen varustelupaketti, joka kuuluu hintaan, sisätilojen toimivat ratkaisut, pitkät huoltovälit ja ei käyntejä korjaamoilla..seuraavakin autoni tulee olemaan Skoda.
Testdrive
Keskustelua sivusta seuranneena mielenkiinto koeajoon heräsi.Tiedän mitä Skodalla oli tarjota 10v. sitten, koska niitä tuli silloin työn puolesta paljon ajettua, huollettua ja korjattua. Työn vaihtumisen jälkeen en ole päässyt Skodalla ajelemaan piitkään aikaan.
Menen siis koeajolle heti ensiviikolla. Varasin koeajoauton paikalliselta edustajalta. Jos auto on todella niin hyvä ja laadukas kun moni teistä kertoo niin se täytyy ehdottomasti kokea itse.
Tarkennus
tuosta edeltä on ylläpito poistanut viestin, siis tämä herja ei kohdennu tuohon nickin Pro-taso kirjoitukseen.vanhoja juttuja
Tsekki on ollut aikanaan maailman johtavia teollisuusmaita. Toisaalta sillä ei ole enää mitään merkitystä. Varmasti VAG ryhmän tehtaissa noudatetaan hyviä laatusysteemejä. Ei enää ole olemassa mitääm itä-autoja sanan siinä merkityksessä. Toisaalta Kiinassa ja Intiassa tuotetaan nykyisin "itä-autoa" sanan pahimmassa merkityksessä. Oma huonoin kokemukseni on ollut Meksikossa tehty VW Golf ja paras on ollut Honda. Aikanaan ajoin Wartburgilla, joka oli ihan hyvä auto sen ajan mittapuiden mukaan - aina toimi.Jos Skoda on mielestäsi hyvä, niin voit "haistattaa" kaikessa rauhassa pilkkaajille. Eikä toisaalta auto ole käyttöesinettä kummempi peli.
Onhan
noita kunnon autojakin saatavana , mitä ihmeen järkeä ostaa Skodaa. Itse en ainakaan kehtaisi kurvata Skodalla jos ei pakko, oli toki Felicia talonrakennuksen ajan että tiedän mistä kirjoitan. Hävetti mennä kauppaan ,huoltoasemalla , joka paikkaan tällä idän ihmeellä . Sain Skodan melkein ilmaiseksi kun myin Mb:n pois , siksi ajelin vuoden ja kärsin kolinoista, laakerivioista , jousilautanen petti ym ym. . Skoda oli vähän ajettu ja hyvin pidetty 1 omistaja, mutta silti täynnä vikoja. Tsekkiläinen on tosi kaukana kansanauton (vw) laadusta vaikka pyrkii sillä ratsastamaan.Mikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.
Saako tästä oikeasti rahaa?
Kyllä saa, kaverin sai 7500€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Tänä sivusto todella toimii. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman tonnin :)
Minne se raha sitten saadaan?
Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.
http://www.tendollarclick.com/index.php?ref=vilz
Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.
Kun olet sivulla paina create account, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti, haluamasi käyttäjätunnus, maa, ja laita kohtaan terms and service: i accept), sen jälkeen paina create account ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen saat sähköpostiin vahvistus koodin ja tämän avulla päset kirjautumaan :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.
ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA MINUUTTI (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.
Etkö pallopää usko!
Suksi kuuseen täältä spämmäämästäHei kamoon
Jos mielikuvasi Skodasta perustuvat Feliciaan vuodelta jotain, niin olisi aika tulla ulos tynnyristä ja katsoa ympärilleen, mitä tässä maailmassa kentis tapahtuu. Feliciakin aikanaan OLI hyvä auto, siitäkin olemme eri mieltä, mutta nykypäivän Skdoat ovat ihan toista luokkaa. Arvaan toki, että kirjoituksesi oli vain tahallinen ärsytys, mutta vastasin silti.Skoda 120 -vm82
Ostin tällaisen uutena. Tuulilasi lehti antoi sille hyvät arvosanat. Täys pettymys vaikka ei paljoa maksanut. Huolto ei saanut jäähdytys putkistossa systeemejä toimimaan. Kansipahvi kyllä kesti vaikka auto keitti kymmeniä kertoja . Ehkä syy oli moottori takana ja syylari edessä. Muutenkin naurettavia vikoja. 60 luvulla Skodan maine oli hyvä ja onhan merkki suuri ja valikoima junista sorveihin. Felisia saattoi olla jo eri laatua. Takseissa on paljon tätä isointa Skodaa jota ei ajossa kyydissä istuessa erota VW Passatista. Vuoden pidin ja vaihdoin Mitsuun hermot pääsi lepäämään.Ongelma ei ole Skodan
Skoda on jo päässyt vanhasta maineestaan. Ainoastaan jotkut nettikeskusteluja trollaavat pöljäkkeet haraavat vastaan ja yrittävät pitää kiinni siitä.Skoda
sehän tuli ihan virkavallan käyttöönkin tai tulee. Maineella ei väliä, vaan käytännöllä. En minäkään valitse paitojani merkin mukaan, vaan tyylin ja sen, että tissit mahtuvat sisään http://www.livesexcam.fi/tissit.php toisin kuin noilla tytöilläMikä ihmeen PTC? Mistä sivut saavat rahaa maksamiseen?
Mainostajat maksavat sivuille, jotta nämä näyttäisivät mainoksia. Sivut taas maksavat käyttäjilleen, jotta mainoksia katseltaisiin.
Saako tästä oikeasti rahaa?
Kyllä saa, kaverin sai 7500€ tililleen ja se avasi omat silmänikin kyseiseen sivustoon. Tänä sivusto todella toimii. Se vie aikaa ehkä muutaman kuukauden ja itsekin saanut jo muutaman tonnin :)
Minne se raha sitten saadaan?
Tienaamasi rahan saa siirrettyä AlertPay- tai PayPal-tilille, josta sen voi siirtää omalle pankkitililleen.
http://www.tendollarclick.com/index.php?ref=vilz
Eli tuossa on linkki ja kun menet kyseisen linkin kautta, minäkin saan vähän rahaa (: Tuo onkin ainut syy minkä takia mainostan sivua täällä.
Kun olet sivulla paina create account, laita tänne omat tietosi, (nimi ja sähköposti, haluamasi käyttäjätunnus, maa, ja laita kohtaan terms and service: i accept), sen jälkeen paina create account ja olet rekisteröitynyt.Tämän jälkeen saat sähköpostiin vahvistus koodin ja tämän avulla päset kirjautumaan :). Kun olet kirjautuneena paina kohdasta view ads ja aloita tienaaminen.
ELI KUN OLET KIRJAUTUNEENA MENE KOHTAAN VIEW ADS JA PAINA LINKEISTÄ JOISTA VOIT PAINAA, TÄMÄN JÄLKEEN ODOTA MINUUTTI (VOIT TEHDÄ SAMALLA MUUTA) JA TÄMÄN JÄLKEEN PAINA OIKEAA NUMEROA JOTA SE VAATII MINUUTIN JÄLKEEN. JOKA PÄIVÄ SAAT UUDET LINKIT JOISTA VOIT PAINAA.
Parhaimman kuvan saa tiedustelemalla huollon vika tilastoja merkistä kuin merkistä.
Taannoin kyseisiä vika tilastoja tehtiin eri merkeistä ja taidettiin jopa testailla huollonpalveluja ja hintoja joita soisi tehtävän edelleen… millainen tilanne nyk. katsastus tilastot eri automerkeistä ja niiden tyyppi vioista joita myyjät harvemmin mielellään kertovat?
Saako asiakas sitten ostopäätöksen jälkeen rahoilleen vastinetta voi jokainen miettiä asioidessaan merkkiliikkeiden huolloissa itse tosin jouduin tukeutumaan kilpailijoiden palveluihin piittaamattoman ja ylimielisen suhtautumisen kuin työn laadun jälkeen. Toden totta palvelu myös pelaa ja on olen monella tapaa ollut huojentunut tehdystä päätöksestäni!
Kerrottuani heille valintaani johtavat syyt miksi valitsin juuri heidän palvelut uudelle autolleni!
Maine kasvaa vain
Skoda on jo päässyt huonosta maineestaan ja se on huipussaan nyt juuri ja pysyykin siellä.Juntit vaan sanovat mitä sylki suuhun tuo,mut sekin kasvattaa mainetta ja hekin tietävät sen mutta kun pipo kiristää niin on heitettävä sontaa ainakin täällä sivuillaTohtori kiminkinen
se tv lääkäri ajaa skoda suberbeellä,ainakin telkkarissa....Hyundai
Hyundai on laadukkain:http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010077717
Näinhän se on.
Kun olen elänyt pitkänokka Skodan, lahnaSkodan ja takatuuppari Skodan aikana, ja tiedettiin sen olevan itäblokin auto. Niin en minä mahda sille mitään, kun ajaelen tiellä nyky Skodan perässa, ensimmäiseksi katseeni kiintyy siihen Skodan merkkiin. Ja vaikka se näyttää muuten upealta autolta ja tiedämme sen nykylaadun, niin jotenkin tulee sekava olo itä-auto-ei enää itä-auto. Jos minulla on joku muu merkki valittavana, niin en kyllä Skodaa osta.Muuten itä-autoista sen verran, että ajeltiinhan niillä 50-60-70-ja vielä 80-luvullakin ilman sitä "häpeämättä"
Nykyään jos näet esimerkiksi uuden Ladan, niin minulle ainakin tulee mieleen, että sen ajajan täytyy olla kova kommunisti, tai entinen kirvesmies.
Ennen sitä kaihdettiin japanilaisia autojakin, mutta nykyään se on keskitason duunarin auto. Minulla on Toyota, kun en muuta saanut.