AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Yhteispäivystys
28 Vastausta 1 968 Lukukertaa

Yhteispäivystys

Miksihän yleensäkään mitään päivystystä pidetään Rovaniemellä. Siellä on jo puhelimessa sellainen tietäjä, että osaa antaa diagnoosin ja sanoa, että lääkäriä ei tarvita, vaikka ei kukaan edes potilasta näe.
Kipeää lasta ei oteta päivystykseen, koska ovat saaneet kuulemma sapiskaa siitä, että liian herkästi päästetään lapsia lääkäriin.

Pikacrp.tä ei oteta, lapsi pärjää viikonlopun kipeänä, oireita ei aleta edes kuuntelemaan. Ihmeellisintä minusta on, että vanhemmalta odotetaan lääkärin taitoja ja hänen pitäisi osata sanoa puhelimessa, mikä lapsella on. Aika ihmeellistä varsinkin nyt kun lapsilla riehuu enterorokon aiheuttama aivokalvontulehdus. Tämäkin asia olisi näpsäkkä tarkistaa pikacerpillä, mutta kun ei pääse edes päivystykseen sisälle kun täti selittää puhelimeen, että lapsia nyt ei vain oteta päivystykseen vastaan, arkipäivänä yhteyttä terveyskeskukseen.

Muistan kerran kun oman asiani vuoksi pääsin päivystyskopin ohi lääkäriin. Siinä odotellessa oli palautettu kaikki itkevät lapset pois ja käsketty odottaa maanantaita. Aula oli tyhjä. Itse sitten pääsin sensuurin läpi. Lääkäri naureskelikin, että onpa ollut ihmeellisen rauhallinen aamu kun ei ole ollut yhtään potilasta. Selitin, että ei tietenkään kun kaikki käännytetään pois ja itsekin sain tingata kauan, että pääsenkö. Lääkäri ei meinannut uskoa tätä. Oli ihmeissään, että minun olisi pitänyt päästä suoraan tinkaamatta lääkäriin, koska kyse oli heti hoitoa vaativasta sairaudesta. Missään nimessä vastaanottoavustaja ei olisi saanut edes ehdottaa, että menen kotiin odottamaan arkipäivää ja samoin kipeitä lapsia ei saisi käännyttää missään nimessä kotiin.

Mihin oikeastaan kallispalkkaisia lääkäreitä tarvitsemme kun vastaanottoavustaja osaa tehdä puhelimessa diagnoosin ja sanoa, että lapsi ei tarvitse hoitoa. Eihän tästä kauaa ole kun lapsi kuoli sikaflunssaan kun puhelinennustaja osasi sanoa, että ei lapsi sairas ole, makaa kotona vaan, turhaan tänne tulee kallispalkkaista lääkäriä häiritsemään.

niin totta

vastaanottohenkilö onkin se pahin este. meillä talvella poika sai kiekon kasvoihinsa ja jälki oli aikas pahan näköistä, päivystykseen saapuessa luonnollisesti, tapaturman ollessa kyseessä ja pojan suusta valui runsaasti verta, menin suoraan vastaanottohenkilön luo ja selitin asian... hän siinä purkkaa mäiskyttäen (ei kuulu asiaan mutta ärsytti suunnattomasti se mässytys! ) katsoi mua ku hölmöä, "ottakaa vuoronumero", olin että HÄ??, no menin hakemaan vuoronumeron ja istahdimme noin pariksi minuutiksi, kunnes vastaanottohenkilö pimpautti nappulaa ja saimme oikein luvankanssa mennä uudestaan luukulle ... ei siellä ollut kuin pari asiakasta jotka olivat jo käyneet arvoisan vastaanottohenkilön juttusilla. vastaanottohenkilöllä oli varmaan upee olo kun sai vähän pompotella...
oli sitten kuitenkin laittanut meidät sairaanhoitajalle, joka oli itsekin hämmästynyt ja sanoi että hänen pitäisi kuulemma vaan vilkaista. olin kyllä vastaanottohenkilölle sanonut että pojan suussa oli revennyt jotain ja lihalärpäkkeitä roikkui siellä... tuli sitten nopsasti lääkäri joka hommasi yhtä nopsasti kirurgin paikalle, ja homma saatiin hoidettua hienosti !!!
Tuo purkkaa mässyttävä hoitaja on itselläkin ollut vastassa. Liekö nikotiinipurkkaa mässyttää ja siksi on olo niin kireä.
Minulla on 2 lääkäriä sanonut jälkeen päin, että ehdottomasti olisi ollut päivystysasia, että tee valitus. En vain ole saanut aikaiseksi.

Oma vauvani olisi kuollut jos olisin kuunnellut puhelinneuvoja. Onneksi en uskonut niitä vaan painuin suoraan ensiapuun.
Joten tehkää valituksia, muuten ei asia parane ja kallispalkkaiset lääkärit saavat viettää pyhäpäiviä nettipokeria pelaamalla ja koppihoitaja saa pari kertaa tunnissa täyttymyksen kun saa palauttaa kipeitä potilaita kotiin joka kuolemaan.
Aikuiset kyllä pärjäisi aina, mutta että lapset. Tätä en ymmärrä.
Itse olen kyllä lapseni kanssa päässyt AINA yhteispäivystyksen lääkärin vastaanotolle kun on ollut tarvetta, myös pika crp on otettu kun olen sitä pyytänyt. Aina olen saanut apua, myös puhelimitse. Olettekohan menneet väärällä asenteella päivystykseen!

miten päivystykseen

asenteella? Meinaatko että sairaana pitäs jaksaa hymyillä vastaanottovirkailijalle ku naantalin aurinko? Ja muistaa kaikki mahdolliset kohteliaisuudet sekä vähän vielä nuoleskella päälle et lääkäriin pääsis.

Asenne ratkaisee

Veikkaan, että asenteesta kirjoittaja tarkoitti sitä, että pitää osata vaatia tarpeeksi jämäkästi hoitoon pääsyä. Olen myös itse huomannut, että jos vastaanotolla jää vain henkilökunnan pompottelemaksi, niin kyllä ne myös jaksavat pompotella. En ole kuitenkaan kertaakaan jäänyt ilman hoitoa, koska olen yksinkertaisesti todennut, että kotiin en mene, ennen kun lääkäri on asiankukaisesti vastaan ottanut ja olen asianmukaisen hoidon saanut.

allright

jos potilas ei henkilökunnan käskystä poistu viimeistään vartija poistaa :-D

järkähtämättömyys ei auta jos sairaus ei ole päivystyshoitoa tarvitsevaa ja hyvä näin, sillä muutoin ne todellista kiirehoitoa tarvivat joutuisivat odottaan tyhjän takia.

Reilu vuosi sitten olin päivystyksessä ja ärsytti tosi paljon kun odottelin vuotavan haavani kanssa tikkaukseen pääsyä, potilaita oli paljon ja vieressäni äiti kätisi pitkästä odotusajasta lapsella kun on vain korva kipeä. Tämä herranterttu ilosta hihkuen veteli pitkin käytävää, mehu ja karkit maistui. Nämä ja vastaavat muut jutut kun saataisiin pois päivystystä kuormittamasta

perkele ggg

joo joo vittu, soita mulle niin sovitaan se vitun asia
Itsekin istuin taannoin päivystyksessä viisi tuntia työtapaturman vuoksi. itellä pää turvoksissa ja kipeä eikä edes buranaa annettu. Ihmeen paljon meni väkeä "jonon" ohi kun tulivat poliisin kyytillä tai sitte olivat muuten vaan sekasin. Heti vain lääkärille/hoitajalle päästään kun tullaan pienessä sievässä päivystykseen. Ärsyttävää toimintaa kun kuiteski maksetaan näistä sairaalakäynneistä.
Kyllä sairaanakin voi käyttäytyä asiallisesti. Asenteella tarkoitin sitä kun jotkut tulee ulko-ovesta ja huutelevat jo tullessaan kovalla äänellä että taas täällä joutuu odottaan monta tuntia, vaikka porukkaa ei ole paljon odottamassa. Ja kyllä siellä jotkut jaksaa työntekijöille v...lla, vaikka ovat olevinaan niin sairaita, että jonon ohi pitäis päästä.
Haista sinä *piip* asenteesi kanssa. Olen mennyt lapsen kanssa ihan asiallisesti. Ottanut lapun ja jonottanut vuoroni. Mennyt kopille, antanut henkilötiedot, selittänyt itkevän lapsen asian ja saanut vastauksen, että ei ole asiaa edes sairaanhoitajalle. Kun olen kysynyt, että eikö saisi pikacrp.n edes niin on sanottu, että maanantaina oman alueen terveyskeskuskseen. Eli pari päivää odotetaan. Kun olen yrittänyt selittää lapsen muita sairauksia, että ei voisi odottaa niin pitkään, koska kroonisen sairauden tasapaino kärsii, on kyllästyneenä mässytetty purkkaa ja sanottu, että lääkärit on vihaisia jos tulee liikaa potilaita.

On odotettu se 2 päivää ja soitettu oman alueen tk.n. Sinne on saatu hoitajalle aika ja sitten on mentykin jo lujaa ja hädissään lääkärille kun lapsi on niin huonossa kunnossa. Siellä sitten lääkäri huutaa, että miksi ei ole tultu aikaisemmin. Niin miksi juu. Kun ei päästä siitä kopista ohi.

Kerropa minulle ystävällisesti, millainen asenne minun olisi pitänyt ottaa. Onko rahatukko se asenne tai sitten sukulaissuhde sinulla tämä tärkeä asenne, millä pääset niin helposti lääkäriin. Nimittäin asiallisella asenteella ei pääse. Pitää olla juoppo tai jonkun hoitajan sukulainen tai paras kaveri niin pääsee.
Jos sinua on noin väärin siellä kohdeltu, olet varmaan valituksen tehnyt asiasta.
Ehkä se lääkärille pääsy tosiaankin riippuu vastaanotossa vuorossa olevasta hoitajasta, kannattaa tehdä asiasta valitus. Päivämäärä ja kellonajat paperille ja valitus meneen, ehkä siitä on apua.

Kumma asenne, että

kaikesta vaan valitusta tekemaan ennenkuin asia hoituu. Asioiden pitää hoitua ilman valituksia. Valituksen tekeminen on aina se mihin vedotaan, ei työn joutuisuuteen tai joustavuuteen.
Taitaa niitä hoitovirheitä tulla niin paljon, että valituksiin on jo totuttu eikä pidetä mitäään edes totena ellei se tule valituksen kautta. Vai menevätkö valitukset muiden hoitotoimenpiteiden edelle?

Jos olet niin turhautunut

Ja lapsesi on todella lääkärin tarpeessa...niin mikä estää menemästä yksityislääkäriin? Kyllä sen nyt näkee läpi kirjoituksestasi, että pelkäät maksaa turhasta, kun et tule kuitenkaan saamaan lääkekuuria. Sehän olisi turha käynti silloin lääkärillä, kun lääkäri määräisi normaalia ilman reseptiä saatavaa lääkettä apteekista. Moinen vain todistaisi kuinka epäkypsä olet lapsesi vanhemmaksi, kun et tiedä edes miten kipeää lasta lääkitä vaan juokset heti lääkäriin ja suutut jos lapsesi ei ole oikeasti lääkärin hoidon tarpeessa, itseäni ainakin hävettäisi suunnattomasti moinen tyhmyys.

Niille hoitsuille on aivan varmasti annettu tarkat ohjeet ylemmältä tasolta minkälainen potilas täyttää lääkärin tarkastelun kriteerit. Hyvä vain, että seula on kova ja turhasta itkijät pistetään apteekkiin eikä lääkäriin, nimittäin oikeasti kipeät ihmiset pitää päästä näiden turhasta valittajien ohi. Vai miten luulet, että jos vastaanotolla olisi "itsepalvelu" niin kuinka moni menisi lääkäriin suoriltaan oikeasti apua tarvitsevan ohi? Minua mm. ketutti vuosituhannen alussa se, kun olin polveni murtanut laskettelussa leikkauskuntoon niin jouduin odottelemaan teidän ääliöiden takia jotka tulette ensimmäistä tai toista päivää flunssassa/lievässä kuumeessa olevaa lasta näyttämään lääkäriin. Kysyin hoitajalta, että miten tämä on mahdollista, että oikeasti kipeä ihminen odottelee näiden kakaroiden seassa jotka leikkii ja nauraa siihen malliin, että maalaisjärjelläkin on todettavissa, että he eivät ole lääkärin hoidon tarpeessa vaan kotona levon. Kunpa seula olisi jo silloin ollut yhtä kova kuin nykyään niin ei olisi tarvinnut odottaa 6-tuntia. Mutta hyvään suuntaan on nähtävästi menty.

Lapsista pitää huolehtia mutta ylihuolehtimen on SAIRAUS ja ehkä sinä olet se joka on terapian tarpeessa? Varo ettet pala loppuun tuon sairautesi kanssa. ;)

Itselläni oli hätätapaus

menin anafylaktiseen shokkiin. Lääkäri tuli juosten huoneestaan vastaan. Sain ensiluokkaista hoitoa siihen asti terveyskeskuksessa, kunnes minut siirrettin ambulanssilla yliopistosairalaan.
Juu, olen kyllä samaa mieltä, että oikeasti sairaat ja hoitoa tarvitsevat pääsevät päivystykseen edelleen. Sinä joka edellisessä haistattelet, unohditko jo mitä tämä keskustelu koskee. Naurettavaa tuollainen touhu, mene tosiaan sinne yksityispuolelle, ottavat mielellään vastaan ja tutkivat lapsesi.
Taisi hoitajat alkaa itse puolustamaan itseään.
Tiedäthän, että viikonloppuisin ei yksityiset lääkärit pidä vastaanottoa.

Ja juuri yksityinen lääkäri on meillekin 2 kertaa sanonut maanantaina, että lapsi olisi ehdottomasti pitänyt päästä päivystysvastaanoton lääkäriin jo perjantai-iltana. Missään nimessä ei olisi saanut venyttää maanantaihin saakka.

Siis ihan jälkitautien takia jos sinä koppihoitaja ei ole niistä kuullut ikinä.

Hoitajilla ohjeet

Täällä on aika kovat syytökset päivystyksen hoitajia kohtaan, he ovat mitä todennäköisemmin saaneet tarkat ohjeet esimiehiltään että millaisia potilaita otetaan sisään. Tuskin kukaan, joka tuollaisessa työpaikassa on saa työskennellä siinä tehtävässä kovin kauaa jos oman mielensä ja naamataulun mukaan valitsee potilaat joita hoidetaan.
Ystäväni perheelle kävi näin:

1-vuotias poika oli oksentanut eivätkä vanhemmat saaneet lasta syömään tai juomaan. Oksentelu lisääntyi. Vanhemmat veivät heikossa kunnossa olleen lapsen päivystykseen myöhään illalla. Vastaanottavan sairaanhoitajan lause "Hmph. On se kumma, ettei vanhemmat voi hoitaa lastaan kotona".

1) Vanhemmat eivät ole lääkäreitä
2) Lapsi ei osannut kertoa, mikä hänellä on
3) Kuka lähtisi klo 22 ajelemaan sairaalaan turhan takia

Lapsi laitettiin tiputukseen ja hän jäi sairaalaan tarkkailuun

tää on normaalia

näinhän käytäntö on muun muassa vakuutusyhtiöissä yms.
Niissäkin lääkärit ei näe asiakasta / potilasta, ja tekevät päätelmänsä.
Suurin osa vakuutuskorvaushakijoista on tyytyväisiä, harvat laativat valituskirjelmiä.

Valitukset kannattaa kohdistaa AINA palvelun tarjoajaan, eikä esim. Suomi24:een.
Olen itse ollut terveyskeskuksen puhelunvälittäjänä, ja siellä lääkäri kyllä antoi sellaisetkin uhkailut ja ukaasit että MILLOIN saa arvon herraa/rouvaa häiritä! Siinä sain erinäisiäkin kirosanojen tulvia eri lääkäreiltä, kun olin omin luvin päästänyt todella sairaan vanhuksen tai lapsiperheen soittamaan lääkärille, kun tiesin toden olevan kyseessä!! Huom! siis SOITTAMAAN! Nykyään on sama homma, hoitajat saavat käskyt lääkäreiltä, koska he kirjoittavat lääkärin varauskirjat. Niissä voi lukea esim. kokous, (joka kestää 4 tuntia), ja lääkäri menee päivystyshuoneeseen nukkumaan, kun on tullut pokeripelissä vähän väsähdettyä. vanha viina vaan nenään tuoksahtaa.... tuli vaan mieleen, ja tästäkin on jo sentään 20 vuotta! + kymmeniä samanlaisia juttuja, jotka ovat tätä helvetin todellisuutta - tätä päivää.
eikös tk:n entisilläkin työntekijöillä ole salassapitovelvollisuus, taisi sinulla lipsahtaa.

...

Itse kyllä käsittäisin tuon salassapitovelvollisuuden koskemaan potilaita... eihän yllä oleva tk:n entinen työntekijä maininnut ketään potilasta, lapsiperheitä ja vanhuksia on hyvin paljon, joten enpä itse kyllä tuosta tekstistä tunnista ketään tiettyä ihmistä... tai edes sairautta... joten eipä tuossa tainnut mielestäni lipsahtaa yhtään mitään arkaluontoista asiaa... ja lääkärit tosiaan käyvät nukkumassa välillä...

lapsi heti lääkäriin aina

On yleinen lääkäritieto, että kaikki sairaat lapset on päästettävä heti lääkäriin, olipa mitä tahansa outojakin oireita. Varsinkin Rovaniemellä on tiedossa poikkeavan vakavia ja erittäin paljon muuhun Suomeen verrattuna lasten tulehdussairauksia ja erityisesti verenmyrkytyksiä eli sepsiksiä ja aivokalvonkin tulehduksia joihin on siellä kuollut paljon vauvoja ja isompiakin lapsia. Jopa aivoverenvuotoihin kuolleita lapsia pohjoisessa. Lääkärit tietävät tämän ja tietenkin epäpätevä avustaja on muuallakin pahin riesa maailmassa eikä heitä pidä uskoa ja heidät pitäisi erottaa välittömästi työstä.

Kuinka hoitsu nujerretaan

Lääkäri saattoi olla ns. keikkalääkäri, yksityisen vuokrayhtiön lähettämä tapaus, jolloin hänen ei tarvitsekaan huolehtia ko. paikan byrokratiasta. Nämä ovat aikas kalliita, mikä saattaa selittää sen, miksi vastaanottoapulaiseksi on palkattu sellainen tapaus, kun kerroit olevan kyseessä.

Seuraavaa kiputapausta silmällä pitäen teet seuraavaa; kysyt yhtä tomeraan ääneen rouvan nimeä sekä esimiehen nimeä, sen jälkeen siteeraat Finlexistä valittuja paloja potilasvahinkolainsäädännöstä. Nämä toimenpiteet voivat jo suistaa nokkelan automaatin sijoiltaan.

Usein nämä tomerat rouvat ovat valikoituneet sinne, kun ovat mukamas jo melkein lääkäreitä. Tykkävät kovin päsmäröinnistä. Tämä psykologinen/patologinen ilmiö tunnetaan hyvin terveydenhoitopuolella, missä suunnalleen kuka tahansa hoitsu luulee tietävänsä kaiken kaikesta, kun ovat oppineet asettamaan virtsakatetrin. Tomerilta tätösiltä pitää vain osata kiskoa se matto pois alta ja voilá tilalla on hysteerinen naisimmeinen, jollaista jokainen mies osaa käsitellä. Ei kannata säikähtää, jos rouva tuon jälkeen kimmastuu puhelimessa. Olet silloin jo puolitiessä vastaanottoaikaa.

voi rakas

vaativa potilas...sinunlaisia piisaa ihan riittämiin ikävä kyllä. Eikä yksikään ole päässyt läpi kertomallasi konstilla. Minun mielestäni sinunlaisesi ovat päivystystyön suola, tuotte piristystä ja vaihtelua ja pääsee todella näyttämään mitä osaa.

voivoi

hommatkaa ihmiset hyvät vakuutukset kuntoon niin ei tarvi tuolla yleisterv.huollon tiskeillä notkua. (joojoo tottakai tajuan päivystys tapaukset jolloin yksärit on kii)
 /   /  /  / Yhteispäivystys

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua