Hallitsematon nauraminen vakavissa tilanteissa

Lisään vielä, että näihin naurukohtauksiin liittyy muut ihmiset tosi olennaisesti. Ei minulle yksin tällaisia tule, ja kuten ehkä edellisestä viestistä kävi ilmi, muiden hermostuminen vain lisää naurukohtauksen voimakkuutta.

hei, täällä toinen samanlaisen oloinen ihminen. Olen sinua tosin ainakin kymmenen vuotta vanhempi nainen. Ensimmäisen selittämättömän naurukohtaukseni muistan teini-iästä. Piti pitää joku esitelmä ja minä aloin nauraa vedet silmissä ilman syytä. Vielä nykyäänkin saatan nauraa esim. jos töissä joku kone hajoaa ja "kaikki" leviää käsiin, ihmiset hermostuvat ja tilanne on paha ja minä hihitän aivan väärissä paikoissa. -itse en ole koskaan ajatellut tuota kovin omituiseksi, koska jotenkin yhdistään tilanteeseen sen, että jännitän jotakin ja se jännitys sitten laukeaa noin nauramalla. Nauran monesti asioille, jotka ovat huonoja, mutta eivät oikeasti vakavia, tai tosissaan vaarallisia.Eli jotain helpotuksen nauruakin se voi olla. Ja sellaisenkin olen huomannut, että jos ei oikein heti osaa reagoida asiaan ja asia menevät jollain tavalla överiksi, on vähän tilanteesta ns. pihalla, voi alkaa naurattamaan. Jos sinä naurat jossain aivan kummallisissa tilanteissa, siitähän voi keskustella, mutta jossain asioissa nauraminen on normaalia. On muitakin meitä.

Nauraminen voi olla sinun tapasi reagoida stressaaviin tilanteisiin. Koet esimerkiksi jotain järkyttävää, autonominen hermostosi alkaa käydä "ylikierroksilla" ja silloin paine saattaa purkautua hillitsemättömänä nauruna. Ja kun huomaa nauravansa, ja yrittää sitä kaikin voimin estellä, nauraa vain pahemmin.

Tai näin ainakin itse ajattelen, sillä itselläni käy myös joskus niin, että naurattaa silloin kun ei pitäisi.

Voihan se nauru olla myös joku tiedostamaton puolustusmekanismi ikäviä asioita vastaan? Ei sillä että minä näistä ihan kamalasti tietäisin, kun alla on vaan lukion psykologian opinnot ja oma pää. Joku viisaampi kertokoon enemmän :p

Sama ongelma. Mä pidättelin naurua Vaarin hautajaisissa ja ainakun jollain kaverilla vakava perheongelma yms. niin yritän kuunnella mutta meinaan purskahtaa nauruun ja välillä purskahdanki. Vielä yks esimerkki, kun kaveri teki itsaria hypäämällä alas kalliolta, nauroin vaikka moni muu kaverini itki. Kyseisen henkilölle ei kyllä tapahtunut onneksi kovin pahasti. olen itse muuten 15vuotias.

Ette ole ainoat oudot! :)

Minullakin on sama outo "pakkotoiminto". Purskahdan hallitsemattomaan nauruun, kun vaikka omaan lapseen sattuu! Aivan älytöntä. Lapsi itkee ja minä juoksen nauraen hakemaan kylmäpakettia ja sitten pyrskähdellen yritän lohduttaa koskevaa lasta! Lapsi ei voi senkään vertaa käsittää, miksi vanhempi nauraa, kun häneen sattui! Outoa.

Meillä oli just tänää koulussa pilatesta liikuntatunnilla, ja mut häädettiin sieltä pois koska en pystyny oleen nauramatta. Mä en vaa jotenki koskaan pysty hallitseen itteeni koskaan ja joudun usein ongelmiin sen takia:D
Se mulle rageeminen nauramisesta ei todellaka auta, vaa pahentaa sitä nauramisen määrää :D

Haluisin oikeesti apua koska en haluu et tästä tulee mulle isona jotain ongelmia.. :D

Se on vaan hermostumista ja silloin kun koittaa lopettaa nauramista niin alkaakin hermostuttaa lisää ja naurattaa. Täysin normaalia mutta voisit vaikka lähipiirillesi kertoa että sulla on tuommoinen "vaiva" järkyttävissä tilanteissa kun hermostut, ja että tilanteet eivät missään nimessä susta ole oikeasti hauskoja, se nauru on niinkuin fyysistä vaan.

Mitä jos tuo on jokin alkukantainen jäänne siitä, että hermostuu toisten ihmisten hermostumisesta (toisia ihmisiähän on oltava läsnä että tuo tapahtuu) ja sitten koettaa rauhoittaa tilannetta nauramalla?

Koirakin alkaa usein heiluttaa häntää, kun omistajalla menee hermot.

Toinen selitys voisi olla se, että ensin jotakin tuonkaltaista tapahtuu kerran ja muiden syyttävät katseet saavat häpeämään, sitten sitä alkaa pelätä ja pelkääminen pahentaa "oiretta". Vähän niin kuin pakkoajatusten kanssa: mitä enemmän torjut ja mitä epäsopivampia ne ovat, sitä pahempina ne puskevat läpi.

Voi olla! Siis kun :DD mä riitelen mun miehen kans niin mulla ei vaan pokka pidä ja alan nauraa hermostuneesti kesken riidan no se kyllä auttaa siin vähä mut haluisin joskus olla ees vihanen sille! :D Vaikka oonki mut en voi vaa raivota ku repeen kesken raivoomise :DD Mut eiks nauramine ny oo iha hyvä kai se on ku se vapauttaa mielihyvähormoonei ja rauhottaa ni parempi se ny ku et ois veitsi kädes itkemäs! (sorry karu vertaus)

Olen 30v mies ja kärsinyt jännitysnauramisesta teini-iästä asti. Itselläni on ongelmana sosiaalisten tilanteiden jännitys ja niissä on todella vaikeaa välillä pidättää naurun purskahduksia kun ajatukset sinkoilevat päässä ja stressitaso on huipussaan. Se on siinä mielessä ikävä ongelma, että väärissä tilanteissa nauraminen on muille kovin epäkohteliasta ja sitä on mahdotonta lähteä selittelemään. Muut kuvittelevat, että saan siitä nautintoa toisten kustannuksella. Olen käyttänyt sellaista tekniikkaa, että aiheutan itselleni kipua puristamalla vaivihkaa etusormen kynnellä peukaloani. Se auttaa estämään tahatonta nauramista väärissä tilanteissa (yleensä sosiaaliset tilanteet, joissa pitää istua hiljaa lähekkäin muiden ihmisten kanssa). Voimakas sosiaalinen jännittäminen on jo itsessään elämää muuttava ongelma ja tuo neuroottinen nauramisalttius on ikävä bonus siihen. Tuo on verrattavissa pakkoajatuksiin ja neurooseihin.

Eikös Anne Sinnemäki nauraa rätkätä koko ajan kun häntä haastatellaan. Mitä enempi toimittaja kyselee sitä enemmän Sinnemäki nauraa.

Yx jussi kävi ett horjahdin jengin keskel tanssilattialla ja sekuritin portsari heitti pihal.

En käsitä miten ihmiset osaa nauraa vaikka teatterissa. Kaikki naurajat varmaan enemmän tai vähemmän viineissä ja sherryissä, joita kallilla ovat lämpiöstä ostaneet. Mä en muista koskaan nauraneenni millekään jutulle. Ei vaan tulis nauraminen mieleenkään. Siellä vaan istun ihan pokkana AINA , tapahtuipa lavalla mitä vaan. Yksin ja väsyneenä saatan omille jutuille nauraa tai sitten joillekki juutuupin remikseille, mutta semmoset asiat joille iso osa muista nauraa niin ei ne vaan kolistuta minua. Minusta joukossa nauraminen on jotenki saatanan ahistavaa.
Kai se viilinaamaisuus johtuu siitä etten harrasta paljoa muitakaan tunteita. Itkenykään en oo varmasti niin paljoa ku ois tarvinnu; montakohan tuntia lie itkuakin suorittamatta, rästissä. Kiroilu sen sijaan kyllä maittaa, ja raivokohtakset ajoittain. Moitteisiin suhtaudun sunnilleen samalla tavalla kuin se Jankon Betonin toimitusjohtaja, Kummelissa

Anteeksi myöhäinen vastaus, mutta olihan tähänkin pakko nyt vastata kun itsellään täysin sama ongelma. :D Itselläni on ongelmia nauramisen kanssa, varsinkin seurassa. Kotona en naura muille kuin ehkä välillä joillekin siskon ja mun jutuille, ennemminkin olen kotona täysin pokerinaama tai tiuskin ja näsäviisastelen kun menee hermot, pahimmissa tapauksissa itken jotain yksikseen, välillä sen hetken tilannetta tai sitten illalla nukkumaan mennessä menneitä. Mutta kaikki tuttuni ovat leimanneet minut "kaikelle naurajaksi". Nauran mitä turhimmille asioille... Muistan kun ala-asteella nauroin aivan kaikelle, varsinkin kuviksenvalinnaisessa. Kerran nauroin kun yksi ryhmäläisistä luki otsikon "Pääsiäiseksi". Hän kysyi joka tunti uudestaan, mikä siinä niin nauratti, mutta repesin vain uudestaan enkä saanut selitettyä, enkä oikeastaan halunnutkaan selittää. (kyllä, myönnän että oli erittäin lapsellista nauraa kyseiselle sanalle) Samoilla valinnais tunneilla oon saanu useita kertoja sellaisia naurukohtauksia että opettaja on huomeuttanut ja käskeä rauhoittumaan, no eipäs ole auttanut. Olen koulussa (olen yhdeksännellä luokalla tällä hetkellä) semi hiljainen (ellen istu parhaan kaverin vieressä :D) ja kuuntelen vaan muiden juttuja siinä ympärillä. Sitten repeen vaan niiden jutuille mitä sivukorvalla kuulen ja kaverit ihmettelevät mitä mä taas nauran, enkä pysty sitäkään selittämään. JA ESITELMIEN PIDOSTA PUHUMATTAKAAN... Varsinkin jos pitää se esitelmä bestiksen kaa tehä nii johan alkaa siellä edessä naurattamaan. XD Yksin jos joudun esitelmän pitämään niin ei siitäkään mitään tule, stressaan silloinkin liikaa jolloin tuntuu kuin en osaisi edes notmaaleja sanoja oikein lukea (puhun hiljaa, en katso yleisöön, pidän kesken lausetta taukoja miettiessäni sanoja, jotka kuitenkin sanon väärin ja korjaan sitten). Ei ole todellakaan hauskaa tämä tyhjälle nauraminen. Ja se vasta paikkaansa pitää mun kohdalla, että nauru tarttuu. Alan nauramaan, jos joku toinenkin nauraa. :D Pidätän naurua juurinkin tuolla tavalla, että aiheutan kipua itselleni, kun naurattaa: puren huulta tai kieltä oikein kunnolla, painan kynttä toista sormea vasten. Noh, oarempihan se on nauraa kuin itkeä.

Perheenjäsenestäni on kerrottu että joskus sisaruksensa meinasi hukkua ja tämä nauroi rannalla, joku "paniikkinauru" siitä säikähdyksestä.

Itselleni on kerran tapahtunut vastaavaa, jouduin riitatilanteeseen jossa vastapuoli päätyi lyömään minua.
En muista nauraneeni, mutta lyönnin jälkeen vastapuoli ihmetteli kuinka ennen kukaan ei ole jäänyt nauramaan lyöntinsä jälkeen.
Normaalisti pelkään vastaavia kohtaamisia ihmisten kanssa ja yritän vältellä niitä viimeiseen asti, tällä kertaa kuitenkin naurun jälkeen oloni oli rennompi ja ehdotin jopa että olisiko nyt oma vuoroni lyödä, mutta luultavasti onnekseni sain kieltävän vastauksen.
Uskon kuitenkin että säikähdin lyöntiä niin paljon että aloin tahdottoman "paniikkinaurun", ja se toimi hyvin edukseni, sain rentoudutettua itseni yli pelon ja hermostumisen ja pystyin toimimaan itselleni vaikeassa paikassa.

Minulla on aivan sama ongelma ja tämä on tosi ärsyttävää.

Taitaa olla ns. sijaistoiminto. Eli kun on jonkinlainen "pakene tai taistele" -tyyppinen tilanne, niin sen sijaan että tekisi oikeaa toimintoa, laukeaakin joku tilanteeseen kuulumaton reaktio. Eläimilläkin esim. kissa tai koira voivat hämmentävässä tilanteessa alkaa yhtäkkiä vaikka nuolla tai rapsuttaa itseään.

Sama ongelma tai en naura vakaviin asioihin mutta sellaisilla kiusallisilla hetkillä kun toisen ei välttämättä naura eihän siihen muu auta ku popsia ksaloleita xanoreita tai jotain muuta ennenkuin voi mennä ihmisten seuraan