Enterorokko aikuisella

Muutu

Kokemuksia enterorokosta. Meillä mies sai tartunnan vajaa viikko sitten jostakin, emme tiedä mistä. Tauti alkoi kurkkukivulla, kuumeella ja huonolla ololla, jota seurasi pari päivää myöhemmin rakkaulat suussa, käsivarsissa, jaloissa, sekä kasvoissa ja niskassa. Myös muualle on tullut näppyjä nyt jatkossa. Tauti on todella epämiellyttävä. Viruksen aiheuttamaan rokkoon ei ole lääkitystä. Mies pesee ihonsa miedolla maitohappobakteeripitoisella pesunesteellä ja näin mätäkuun aikaan olen kehoittanut rasvaamaan näppylöitä basibactilla (kuivattaa ja ehkäisee märkimistä). Näppylät ovat nyt ehkä pahimmillaan ja odotamme että tauti alkaisi helpottamaan. Varmaan vie aikaa ihon parantumiseen? Kokemuksia ja niksejä?

Itse olen välttänyt kaikin keinoin sairastumista tähän. Käsien pesu ja desinfiointi ehkäpä tärkeintä. Myös pinnat, wc ja suihkun olen pessyt hänen jäljiltään ja nukumme ja syömme eri paikoissa. Odotan kauhulla ensimmäisiä näppylöitä. Toivottavasti niitä ei tule lainkaan. Olisin kiitollinen kuulemaan taudin kestosta ja etenkin tuon ihon paranemisesta. Mieheni käsivarsissa rokko on todella voimakasta.

22

39576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neiti123456789

      Kun sanoit että rakkuloita ilmestyy suuhun tarkoititko suun sisälle ? :/

      • Muutu

        Kyllä suun sisälle ja syvälle nieluun. Sellaisia alftamaisia kipeitä rakkuloita :/ Suun ympärille niitä ei tullut, kuten noissa lääkärikirjoissa on kuvia lapsista, joiden suun ympärys on täynnä rakkuloita. Pahimmat rakkaulat raajoissa ja suussa. Muualla pienempiä ja häviävätkin nopeammin. Nyt taitaa alkaa näppylät kuivamaan onneksi. Eilen oli vielä kuumeinen päivä, mutta tänään jo parempi.


    • enTero tero

      Joo mikähän auttais oikeasti näihin kutiaviin rakkoihin etenkin jaloissa ja käsissä?

    • lastentaudeissa

      mä sain enteron siskon tytöltä ja nyt sairastetaa huolella...järjettömän ilkeä potea varsinki ku sormii ja kynsii sattuu ja pakottaa....
      tuskissani käyn saunassa ja koetan rasvata ihoa nielussa kipeitä rakkuloita juon haaleaa sokeri vettä....lastentaudit ei ikää katso

    • Aivan sairas tauti

      mulla kesti 4 kuukautta parantua enterorokosta.Jalkapohjista lähti kaikki nahka ja kynsiä irtosi myös. Niin kamala tauti etten koskaan sitä enää halua!

    • rewer

      jostain luin että kylmäpuristettu kookosöljy auttaa näppylöihin. Tiedä siten pitääkö paikkansa..

    • sairastunut

      se on ilkeä täuti. minulla oli se myös ja kesti vain viikon.

    • opxclin

      Ostakaa Poxclin rasvaa apteekista. Se auttaa kutinaan ja poistaa näppylöitä, vaikka onkin vesirokko rasva niin toimii myös enterorokkoon.
      Ps:Ei kannata raapia ihoa!

    • huoleton 1

      Tyttärelläni on kämmenissä suuria rakkuloita,,ollut kolme viikkoa,välillä jo hävis,mutta tuli uudestaan,kävi lääkärissä,lääkäri arvuutteli että oliskohan enteroa,,mutta sen ei pitäis uusiutua,,antoi kuitenkin viikon vahvaa kortisonivoidetta,mitä levittää kerran päivässä,,tuumas että ellei parane pitää mennä sitten ihotautilääkärille,,,oli kertonut jotain että jos on BB-sit onkin jo hankalampi ja pitempi hoito,,,onko kellään vastaavaa,,rakkuloita on vain kämmenissä ja sitten lähtee nahkaa isoina riekaleina..

    • Ralla

      Enterorokon kulku mulla:
      1. päivä: Yhtäkkiä nousi korkea kuume (39,3), päänsärky, mahakipuja
      2. päivä: Kuume laski. Käsiin, naamaan ja jalkoihin tuli punaisia pilkkuja, jotka kutisi.
      3. päivä: Pilkut oli yöllä turvonneet rakkuloiksi, helvetillinen kutina ja kirvely! Pelkästään ukkovarpaassa oli 20 rakkulaa, etusormessa 10. Sieraimissakin oli kivuliaita rakkoja. Sain allergialääkettä kutinaan, auttoi nukkumisessa.
      4. päivä: Naaman rakkuloista tihkui kellertävää nestettä. Käsien ja jalkojen rakot ei onneksi auenneet.
      5. päivä: Rakkulat alkoi imeytyä sisäänpäin. Edelleen kivuliasta kävellä tai tehdä mitään käsillä.
      2 viikon kuluttua: Kuivuneiden rakkojen kohdalta iho alkoi kesiä, tätä vaihetta kesti useamman viikon.
      2-3 kk kuluttua: Kynsiin ilmestyy ilmakuplia, joiden päältä irtoaa kerros kynttä. Ällön näköistä, onneksi en tee työtä, jossa kädet on esillä!

    • Rokkoinen

      Juu täälläkin sairastettin enterorokko 2 viikkoa sitten. Eli ensin tuli kurkkukipu, jota kesti 4 päivää. Tokana kurkkukipupäivänä nousi yli 38 asteen kuume jota kesti sen yhden päivän. Seuvaana päivänä ei tosiaan ollut kuumetta enää, mutta käsiin alkoi ilmestyä kutiavia näppyjä. Yö meni kokonaan valvoessa, koska kutina käsissä oli ihan helvetillistä. Seuraavana päivänä näppyjä/rakkuloita oli kädet aivan täynnä ja myös jalanpohjiin sekä nenän sisäpuolelle niitä oli ilmestynyt. Menin lääkäriin, joka ehdotti kortisonivoidetta kutinaan, mutta totesin että siitä ei ollut mitään apua kutinaan! Tässä vaiheessa kädet ja jalanpohjat olivat jo todella kosketusarat, kutitti ja poltteli aivan järkyttävästi !

      Kolme päivää näppyjen ilmaantumisen jälkeen, kutina alkoi vähitellen helpottamaan. Kaikenkaikkiaan tauti kesti noin viikon. Huomasin, että osa sormenpäistä on ihan tunnottomat. Nyt 2 viikkoa taudin jälkeen näistä tunnottomista kohdista on alannut iho kuoriutua oikein kunnolla. Alla oleva iho on punoittavaa ja kosketusherkkää. Kädet ovat aivan hirveän näköiset... Ei ole kivaa olla ihmisten ilmoilla, kun kaikki tuijottavat käsiäni ja kuvittelevat varmaan, että sairastan jotakin kuolemanruttoa. Ei auta kuin odottaa, että kädet "normalisoituu". Saa nähdä kuinka kauan siinä menee... Tämä oli kyllä epäilemättä yksi kauheimmista taudeista mitä olen ikinä sairastanut!!

    • tampere 2014

      Itselläni kolmas päivä menossa ja kipu käsissä kova(2pvä). Itse otin vahvan panadolin ja buranan samaan aikaan sekä levitin puuduttavaa salvaa käsiin. Ei apua. Kokeilin eilen vesirokko vaahtoa, pebantteenia, aloe veraa geeliä propolis uutetta jne. Mistään ei apua.Olen myös syönyt histeciä ja ei apua. Ainoa mikä minulla auttaa on käsien laitto kylmään veteen ja kun ottaa pois niin pysyy kivuttomina kymmenen minuuttia. Kylmäkallet ovat hieman hankalia pitää, jos yrittää nukkua. Lääkäriin eivät ota näin viikonloppuisin. Kävin kääntymässä acutassa.

      • Helsinki 2.11.2014

        Hei,
        sama show meneillään täällä. Levitin viime yöksi sekä jalkoihin että käsiin neitsytpuristettua kookosöljyä - se tepsi. Sain yön nukuttua kunnolla ja tänään rakkulat ovat vetääntyneet eli näkyvät voimakkaina punaisina läiskinä, mutta se "rakko" on vetääntynyt kasaan. Kutina on helpottanut, luojan kiitos.
        En tiedä viime kädessä, onko tämä öljyn vaikutusta vai taudin eteneminen seuraavaan vaiheeseen. Joka tapauksessa öljy auttoi kutinaan, mikä oli jo suunnaton helpotus!


    • atoopikko

      Mulla nyt kolmas päivä rakkuloita käsissä, todella arat kipeät ja kutisevat. Joistain puhjennu nesteet pihalle. Laittanu eri voiteita mut ne tuntuu vaan pahentavan kutinaa. Juoksin viime yönä 5 kertaa vessassa laskemassa kylmää vettä käsiin, se auttaa mulla hetkellisesti. Mulla tullut suht "lievänä" tää mut on kyl todella p*rseestä!!

    • Harakiri

      Entero alkoi minulla ennen pääsiäistä.On paskamainen tauti.Naama ,kaula näppyjä täynnä.Sormia ja jalkoja pistelee,kurkussa ollu myös pahkuroita ja aristusta,sekä kuumetta.paraneekohan koskaan?

    • kärsijä

      Enterovirus taas liikkeellä tänäkin syksynä ja näytti tarttuvan herkästi myös aikuisiin. Tartunnan jälkeen 3 päivää flunssan oireita ja kurkkukipua. Neljäntenä päivänä nousi kuume 39 asteeseen ja peitteitä nielurisoihin. Seuraavana 2-3 päivänä nousivat näppylät käsiin, naamaan, kyynerpäihin ja jalanpohjiin. Tällöin myös kuume helpotti ja peitteet katosivat nielusta.

      Näppylöiden noustessa ihan järjetön kutina, mutta näppylöitä ei saa missään nimessä raapia ja muutenkin näppylöiden koskettelua tulee välttää. Itseltäni löytyi puuvillahansikkaat,joista oli apua ja lisäksi pidin sukkia jalassa myös yöllä. Pahimman kutinan aikana kylmä vesi rauhoitti näppylöitä. Suihkussa käynnin yhteydessä myös koko vatsan alueeni lehahti punaiseksi (lämmin vesi), kuin nokkosrokossa, joten kannattaa käytää haaleaa vettä. Käytin aluksi myös histec-antihistamiinia ja Buranaa kipuihin/päänsärkyyn. Histecistä oli vain vähäistä hyötyä. Sain Atarax kuurin ja se helpotti selvästi kutinaa. Lääkärissä käynnin yhetydessä kuulin myös, ettei näppylöitä tule rasvata misään vaiheessa,jotta ne kuivuvat itsellään pois. Vasta kun iho alkaa kuoriutua, voi alueita alkaa rasvaamaan.
      Nyt vain odottelemaan nahan ja kynsien irtoilua! Helvetillinen tauti aikuisella..

    • Sairastelija

      Täälläkin podetaan samaa v*ttumaista tautia, ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa.

      Minun tautini eteneminen:

      Maanantai-iltana äkillinen kuumeen nousu 38,0 sekä lievää kurkkukipua. Tiistaina terveydenhoitajalle joka otti nieluviljejyn. Kuume pysytteli edelleen 38,2 mutta laski sitä mukaan kun söin parasetamolia. Keskiviikkoaamuna vielä vähän kuumetta ja kurkku pahimmillaan turvoksissa. Samana iltana huomasin pistelyn ja kuumotuksen jalkapohjissa kävellessäni ja torstaina olivatkin ilmestyneet ensimmäiset näppylät jalkapohjiin sekä käsiin. Torstaina sain myös penisiliinikuurin nieluun sillä sieltä löytyi streotokokki.

      Kuvia olen netistä katsellut muiden kanssasairastelijoiden enterorokon aiheuttamista näpyistä ja täytyy sanoa että omani eivät ole pahimmasta päästä. Minulla ei myöskään ole niitä nielussa tai suussa (luojan kiitos) Ensimmäinen yö oli kamalin, sillä jalkoja poltteli ja käsiä kutitti niin vimmatusti ettei nukkumisesta tullut mitään.

      Olen itse hoitanut tätä nyt vaikka ja millä ja toivottavasti jollekkin on näistä apua: Syön terveellisesti, paljon vihreää, juon paljon vettä sekä vitamiineja ja teetä, käytän desinfiointiainetta käsiin ja jalkoihin, syön cetiriziniä, maitohappoa, karpalojauhetta maitorahkan kera sekä rasvaan näppyjä bemetson k -voiteella. Jalkojen kuumotukseen laskin ämpäriin kylmää vettä jonne upotin jalkani. Tämä auttoi hetkellisesti. Karu fakta kai on se että kuumotus katoaa yksilöllisesti kun se vaan katoaa.

    • väsynytäiti

      minulle myös tullut enterorokko 3v pojaltani.. hänellä onneksi vain muutama näppy jaloissa ja kuumetta.. itsellä iski vain suuhun. aivan järkyttävä tauti, syömisestä, juomisesta ja puhumisesta ei meinaa tulla mitään..
      viides päivä menossa ja loppua ei näy??
      kauanko tätä kestää..

    • Sendhelpppppp

      Ittelläki enterorokko menossa. Voitteko kuvitella että tää luokitellaan lieväksi rokkotaudiksi :D

      • SanttuSairas

        Minä olen vanha äijä ja sain tartunnan viikko sitten. (Kylässä paikassa jossa sairas lapsi.) Nyt on punaisia näppyliötä, ei rakkuloita. Milloinkahan en tartuta sitä enää muihin eli voin lopettaa itseni eristämisen?
        Siskoni oli samassa paikassa ja sai myös taudin. Hän sai paljon pahemmat oireet kuin minä.


    • Sairastava

      Itsellänikin tuo sama tauti. Aivan kamalaa on.
      Lauantaina nousi illan aikana 39 asteen kuume, niska oli jäykkä, päätä särki ja oli tosi kylmä. Sunnuntaina ei enään kuumetta, mutta kurkku tosi kipeä ja suussa muutama kipeä rakkula. Maanantai iltana huomasin käsissä pari näppyä, eivät vielä kutisseet. Tiistai aamuna näppyjä oli sormissa, käsissä ja jalkapohjissa ja kutisevat aivan hirveästi. Myös polttelua ja kirvelyä. En saanut yöllä kuin pari tuntia nukutuksi. Kamala tauti. Toivotaan että lähtee pian.

    • Anonyymi

      Aivan helvettiä. Lapsen päiväkodissa enteroa, ja nyt se on minulla, äijä 41v.


      Viimeviikon alussa oli vähän jotain kurkkukipua. Torstaina ei meinannut mennä lounas alas suun kipujen vuoksi,päänsärky ja illalla reilu 38 kuume. Kuumetta oli vielä seuraavana aamuna. Pe,la ja nyt su ei pysty puhumaan,ei syömään. Jäätelöä,kaurapuuroa ja mustikkakeittoa olen saanut alas. Jopa lihakeiton liemi jäi lipittämättä, mausteet poltti rakkuloita liikaa.


      Rakkuloita ainoastaan suun sisällä, ml. kielessä. Ei muualla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1749
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1262
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      76
      1086
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe