Etelä Sudan ennen

salaisuuden kantaja

Minut kasvattivat Itä-Sudanin Dinkat, mä olin nuori, uteliaskin. Näin, kun arabien pommikoneet tuhos monta kylää, kun karjaa ulkona mä paimensin.

Mitä teitte silloin johtaja? Joitte viinaa, söitte lihaa, kun taivas meidän päällä repesi. Siellä Kharttumissa sammuttiin, kun meitä kohden ammuttiin, emme tienneet kuinka monta kuoli pois..

Ei Nuba varkaillakaan ollut silloin työtä, ei ollut mitään varastettavaa. Sinä talvena vei arabit äidin sekä isän, olin itsekin niin liki kuolemaa.

Kaikki kulki tyhjin vatsoin vaan, mä nälissäni katsoin vaan, kun joku löysi leivänkannikan. Kun täällä nälkään kuoltiin, niin siellä hallitusta nuoltiin, niin siihen uskoitte kuin sanaan jumalan.

Kolme vuotta sodimme arabeja vastaan, vaan vihollinen lähti lopulta. Te peukaloita pyörititte, naisia vain nauratitte, tienneet ette mitään sodasta.

Minut pidätä! Hae poliisi! Samantekevää se olisi, sillä ruumiini on koskematon. Voit Kharttumissa sä määrätä, ja moskeijassa häärätä. Voin olla vanki, kunhan Dinka kansa vapaa on.

13

2234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiikerihai.

      Tommi Läntinen - Syvälle sydämeen sattuu -muutettu versio

      HUOM! Ei ole alkuperäinen.

      Sanoitukset: Uudet

      Äiti, en tahdo mennä sotaan
      Äiti, saan aina olla ilman ruokaa
      Ei kukaan musta välitä
      Saan aina miinan päälle hyppiä
      Äiti, miks toiset vaan nauraa?

      Sisko hei, mä tahdon uuden viinapullon
      Tiiätsä sisko, missä meidän sika on?
      En lukea, en tahdo tavata, en koraania avata
      Mutsi hei, mä en mee enää sotaan

      Usein on vaikeaa juomista aloittaa
      Niin pientäkin tupakkaa polttaa

      kertosäe:
      Voi kuinka koskee
      Kelle sen kertoisin
      Syvälle jalkoihin sattuu

      Sattuu, kun jalat alas painuu
      Koskee, paha lääkettä on siihen löytää
      Sota alkaa, astuin jalat miinaan
      Koskee, kun sitä aina muistan

      Yksin taas Vaasas hän ryyppää
      Niin yksin, pois juhlista toisten
      Dinka ja Shilukit, hänen teot tietävät
      Kohta takaisin antavat
      Ne kostaa, et rauhaa voi niiltä ostaa

      kertosäe

      Voi kuinka koskee
      Dinkat ei ymmärrä
      Syvälle jalkoihin sattuu

      • Anonyymi

        Mikä helvetti noita mustia vaivaa kun aina sotivat ja sitten odottavat että koko maailma auttaa. Jo on aikoihin eletty eikö riitä kun putin taistelee.

    • kissatalossa käynnyt

      Oli kerran pieni sotakoulu pohjoiskylässä
      se karttaakin on merkitty vain lyijykynällä
      tähän sotakouluun Nubaroisto laitettiin
      vaikka sille Kharttumissa ääneen naurettiin

      Perin huono oppimaan on Nuba poloinen
      alkoi uusi aika tuli suvi suloinen
      toiset Nubalaiset lauloi Allaah laulua
      Nubaroisto päähän hakkas kellotaulua

      Sitten opettaja sanoi aivan yllättäen
      ota tästä pyssy lähde Abieihin päin
      Nuba tuota hetken mietti ja
      päättyi Kharttumiin hälle päin
      naamaa siellä naurettiin.

      Ei Nubalaisen sotaretki kauan aikaa viedä vois
      sillä ei hän hennonnut tulla sieltä pois.
      Kun hän katsoi Turabin silmiin vihaisiin niin
      kaikki miinat päälle ois hän hyppinyt siis...

      Ei sota miestä pahenna hän lausui todella
      ei jalkoja näin kipeitä oo nähty monella
      kelillä ja kelillä ja joka Suomen sääs
      Nubaroisto sanoi minä kaaduin liukkaal jääl...

      Tätä tarinaa mä mietin ja päässä pähkäilen
      aivan niinkuin Nubaroisto mä unohdan mä sen
      Mutta yhtä asiaa mä emmä ymmärrä miksi
      Nubaroiston setä on nyt ministerinä.

      Alkuperäinen sävellys: Isoisän olkihattu.

      Muutetut sanat tarjoaa.....Kissatalossa käynnyt.

      • Tämä on totta.

        Nuori mä vielä, olin itsekin, kun kiväärin syliini sain.
        Saaneeni tiesin mä tosi kaverin, et leikkikalu ollut sä vain.
        Sinä olit mun vierelläin, kuinka hyvä on tappaa näin.
        Sä oot mun paras konekivääri sain tappaa mä lailla tuulen.
        Lämmin tunne herää sisälläin kun viinaa juon aina illoin.

        Usein mä tunsin, mua ymmärrä ei, Dinkoista varmaan kukaan.
        Tieni kun sotaan ja kyliin vei, vaan silloin kivääri kelpasi mukaan.
        Alla puiden joskus ryypäsin, ja housuihini kuseksin.
        Sä oot mun paras konekivääri sain tappaa mä lailla tuulen.
        Lämmin tunne herää sisälläin kun viinaa juon aina illoin.

        Yhteinen aika pian lopussa on, sitä ymmärtää on vaikeaa.
        Päivät nuo sodan ja riemun auringon, taivaan taakse katoaa.
        Jalat meni rikki siltikin, kun miinan päälle hyppäsin.
        Sä oot mun paras konekivääri sain tappaa mä lailla tuulen.
        Lämmin tunne herää sisälläin kun viinaa juon aina illoin.

        Alkuperäinen sävellys: Pieni ystäväin.

        Muutetut sanat tarjoaa.....Hän joka tietää mitä Pohjois-Sudanin Islamilaiset
        aseelliset joukot ovat Etelä-Sudanin vapautta ja rauhaa
        rakastaville kansoille tehneet.
        .

      • chimera.
        Tämä on totta. kirjoitti:

        Dinka Nok nyt Abieihin vain! Uhkaa meitä vaino taas! Se kyllin monta uhria jo taas! Nyt, Dinkat, kostonkeihäät temmatkaa, ja sitten kohti sortajaa!

        Jaloa, suurta taistella on maaoikeudesta! Ei meitä pyssyt peloita, ei raa'at sotajoukotkaan

        Eespäin, Dinkat! Nyt taisteloon! Ihana suuri taistelo nyt meitä veljet luottaa jo. Abieihin käyköön tie, tämä taistelu voitoon vie..

        Ihana suuri taistelo nyt meitä veljet luottaa jo. Abieihin käyköön tie, tämä taistelu voittoon vie vie.

      • Ääretön-viha

        Oli kerran pieni sotakoulu pohjoiskylässä

        se karttaakin on merkitty vain lyijykynällä

        tähän sotakouluun Ashraf-Nuba laitettiin

        vaikka sille Kharttumissa ääneen naurettiin

        Perin huono oppimaan on Ashraf poloinen

        alkoi uusi aika tuli suvi suloinen

        toiset Nubalaiset lauloi Allaah laulua

        Ashraf-Nuba päähän hakkas kellotaulua

        Sitten opettaja sanoi aivan yllättäen

        ota tästä pyssy lähde Abieihin päin

        Ashraf tuota hetken mietti ja

        päättyi Kharttumiin hälle päin

        naamaa siellä naurettiin.

        Ei Nubalaisen sotaretki kauan aikaa viedä vois

        sillä ei hän hennonnut tulla sieltä pois.

        Kun hän katsoi Turabin silmiin vihaisiin niin

        kaikki miinat päälle ois hän hyppinyt siis...

        Ei sota miestä pahenna hän lausui todella

        ei jalkoja näin kipeitä oo nähty monella

        kelillä ja kelillä ja joka Suomen sääs

        Ashraf sanoi minä kaaduin liukkaal jääl...

        Tätä tarinaa mä mietin ja päässä pähkäilen

        aivan niinkuin Nubaroisto mä unohdan mä sen

        Mutta yhtä asiaa mä emmä ymmärrä miksi

        Ashrafin setä on nyt ministerinä.

        Alkuperäinen sävellys: Isoisän olkihattu.

        Muutetut sanat tarjoaa.....Oli kerran pieni sotakoulu pohjoiskylässä

        se karttaakin on merkitty vain lyijykynällä

        tähän sotakouluun Nubaroisto laitettiin

        vaikka sille Kharttumissa ääneen naurettiin

        Perin huono oppimaan on Nuba poloinen

        alkoi uusi aika tuli suvi suloinen

        toiset Nubalaiset lauloi Allaah laulua

        Nubaroisto päähän hakkas kellotaulua

        Sitten opettaja sanoi aivan yllättäen

        ota tästä pyssy lähde Abieihin päin

        Nuba tuota hetken mietti ja

        päättyi Kharttumiin hälle päin

        naamaa siellä naurettiin.

        Ei Nubalaisen sotaretki kauan aikaa viedä vois

        sillä ei hän hennonnut tulla sieltä pois.

        Kun hän katsoi Turabin silmiin vihaisiin niin

        kaikki miinat päälle ois hän hyppinyt siis...

        Ei sota miestä pahenna hän lausui todella

        ei jalkoja näin kipeitä oo nähty monella

        kelillä ja kelillä ja joka Suomen sääs

        Nubaroisto sanoi minä kaaduin liukkaal jääl...

        Tätä tarinaa mä mietin ja päässä pähkäilen

        aivan niinkuin Nubaroisto mä unohdan mä sen

        Mutta yhtä asiaa mä emmä ymmärrä miksi

        Nubaroiston setä on nyt ministerinä.

        Alkuperäinen sävellys: Isoisän olkihattu.

        Muutetut sanat tarjoaa.....Kissatalossa käynnyt..

    • chimera.

      Arabien vihan kohteeksi joutuminen on tunnetusti kaikkein vaarallisinta. Silloin ei enää ole mikään pyhää ja suojeltua. Ei ole sääntöjä, on vain lupa tapaa ja murhata mielivaltaisesti.

      • heihoihuihai

        Ikävä tosiasia mutta näin vain valitettavasti on asinlaita.

    • XX-XY

      On maailma julma, rajumyrsky pauhaa ja niin synkkä on toiveitteni maa. Nyt ryöstettynä ompi multa kaikki, tätä kurjuutta kärsiä mä saan.

      Oli ennen minulla kaunis maja, jossa vanhempani mua hoiteli. Siellä äiti pikkusiskoani sylisänsä hellin kanteli.

      Mutta sota sen multa poies ryösti, islamistit poltti mun kotini. Arabien luodit isän hengen riisti, pahat miehet vei mun rakkaan äitini.

      Mun isäin lepää sorakuopas tuolla, hän on julmasti teloitettuna. Ja äiti raukka töissä Kharttumissa kotiin pääsystä ei oo tietoa.

      Isän haudalle pystytän mä ristin ja sen kostutan mä kyynelilläni. Sitä ristiä ei islamisti kaada, sen puolest' annan vaikka henkeni.

      Kerran tulee vielä toisenlainen aika. Kerran arabien valta lannistuu.
      Kansa etelän kun keihäänsä nostaa arabit ne silloin kauhistuu.

      Silloin Dinka heimo niiltä vallan ottaa. Silloin uusi aika koittaa Sudanin. Silloin poistamme me islamistin kahleet ja uudet rajat karttaan piirämme..

      • löysin nämä

        Oikein hyvät sanat näissä.

    • PASKAA TÄÄLLÄ TAAS

      Tällaista PASKAAAAA Kenia osastolla.
      Painukaa VITTUUN täältä palstalta, vaikkapa öykkäri-palstalle

    • kyllä oli

      -niin K joivat joukolla viskiä neliskulmaisista pullioista,
      oli mersuja pihalla ja uima altaikin monilla ja vitun sukuheimolaisia jopa
      toista sataa perhe talolla kuukausi kaupalla, klaani oikeus ja velvoite.

      MITÄ VITTUA TÄMÄ KUULUU TÄLLE PALSTALLE.
      POPO

      -heitä oli ja on hyviä ja huonoja.
      AFIKASSA on niinkuin amerikassa vahvemman laki.

    • Vaasassa-tutkimukset

      Pohjois Sudanin Ihanuus?
      Siellä on kirppuja, luteita, täitä
      Seassa lapsia käkkäräpäitä
      Itkua, parkua jatkuvaa
      Olet parhain Pohjoi-Sudan vaan

      Piha on ainoa viljelyssarka
      Satoa kantaa saa Nubalaisparka
      Työ on kovaa ja jatkuvaa
      Olet parhain Pohjois-Sudan vaan

      Siellä ei kuljeta wessaan asti
      Housuun vain lasketaan paskanen lasti
      Hajua, lemua jatkuvaa
      Olet parhain Pohjois-Sudan vaan

      Syö mitä löydät, on elämisen ehto
      Tyhjä on metsä ja naapurin kehto
      Nälkä on kovaa ja jatkuvaa
      Olet parhain Pohjois-Sudan vaan

      Viinaan ei riitä puhdasta ruista
      Sekotus on tehty Kharttumin puista
      Humala on kovaa ja jatkuvaa
      Olet parhain Pohjois-Sudan vaan

      Siellä on Arabienyhdyskunta
      Kaikki on kuin painajaisunta
      Islam on kovaa ja jatkuvaa
      Olet parhain Pohjois- Sudan vaan

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe