Homeremontti

Homeherkkä#

Eräs henkilö kirjoitteli varoittavan kirjoituksen siitä mitä pahimmillaan voi hometalo-ostossa käydä.
He joutuvat purattamaan vuonna 2005 ostamansa rossipohjaisen hirsitalon 2000-luvulla talolle väärintehtyjen korjausten takia.

Talon hinta oli vuonna 2005 176 000 euroa.
Kiinteistövälittäjä piti taloa hyväkuntoisena ja tarkastusinsinööri päätyi tulokseen ettei talossa ole rakennusvirheitä eikä kosteusvaurioita.
Tarkastusinsinöörin tekemä kuntoarvio maksoi 500 eruoa.

Muutettuaan uuteen kotiin kahden kuukauden päästä alkoi oireilu: jokainen perheenjäsen yksi öisin tukehtumisen partaalle asti, niisti aamuisin verta nenästä, silmä-, korva-, keuhkoputkitulehduskierteitä alkoi ilmeta tiheään tahtiin, myös keuhkokuumetta.

Puolen vuoden päästä tehtiin ensimmäinen mikrobitutkimus (löytyi homeita) ja tutkimuksia jatkettiin kaksi ja puoli vuotta. Talosta löytyi 14 homesienilajia ja lisäksi bakteereita.
Laboratoriotutkimusten sekä kosteusvaurioihin perehtyneiden insinöörien lausuntojen hinnaksi tuli 6120 euroa.

Kävi myös ilmi, että 2000-luvulla tedyt peruskorjaukset oli tehty päin seiniä alapohjassa (tiiviestetty miltei umpeen). Yläkerran vinojen katto-osuuksien päälle ei ollut jätetty tarpeeksi tuuletusrakoa, ja sekin vähä oli puhallettu puhallusvillalla umpeen. Yläkerran seinissä oli käytetty filmivaneria sekä sisälevynä että tuulensuojalevynä. Seurauksena oli seinärakenteiden homehtuminen. Kylpyhuoneen kaakeleiden alusta oli homeessa. Myös alakerta lämpöeristetty päin seiniä, samoin alapohja.

Myyjän tarjoama korvaus oli 6000 euroa.
Ei muuta kuin käräjille. Asianajajapalkkio 13859 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio: myyjä velvoitettiin korvaamaan 20 350 euroa. Aikaa kulunut ensimmäisten homeiden löytymisestä 2 vuotta ja 9 kuukautta.
Todistajanpalkkio 1279 eruoa. Evakkoasunnon vuokrat 26 670 euroa.

Pahojen rakennusvirheiden takia, jotka virheet lahottivat myös hirret, talo piti purkaa.
Purkuyhtiö hoiti homman moitteettomasti kahdessa päivässä. Ensimmäisenä päivänä lähti talo ja toisena perustukset.

Eipä ole myyjiin eikä kuntoarvioita tekeviin tarkastusinsinööireihinkään luottamista.

USA:ssa voi velkavankeuteen joutunut voi hakeutua henkilökohtaiseen konkurssiin.
Vastaava laki pitäisi olla myös Suomessa.

13

2187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Eipä ole myyjiin eikä kuntoarvioita tekeviin tarkastusinsinööireihinkään luottamista."

      - Juu, eipä ole ihmisiin luottamista...

      • Kysy insinööriltä

        Aikaisemmin alan opintojen aloittamiseksi piti olla kahden vuoden työharjoittelu ja hyvin suoritettu pääsykoe.

        Nyt ei tarvita kumpaakaan, pääsykokeessa on käytävä, mutta koulutusta on lisätty niin että kaikki puupohjaiseen kitaraan koskettaneet hyväksytään koulutukseen. Lisäksi rakennusmestarikoulutus on lopetettu, kaikista tulee insinöörejä.

        "Opiskelussa" on varsinaiselta rakennustekniikalta tunnit otettu aineikke kuten: Tietotekniikka, kielet, "yhteiskuntaoppi", kansainvälisyys..., vähät rakentamisesta ja sen perusteista.


    • mumeska

      Meillä laitettiin finfoam yhden huoneen seinään ja nyt se huone haisee tosi pahalle. Aikaa on kulunut finfoaminlaitosta n.15 vuotta. Onkohan home levinnyt muihin seiniin. Kuka tietää? Mitä pitäis tehdä!!!!!!!!!!!!!!

      • ngk

        Et kerro rakennetta tarkemmin. Finnfoamia käytetään paljon seinissä, eikä vastaan ole tullut siitä johtuvia ongelmia. Onko ulkopuolen rakenteet kunnossa. Usein ulkopuolen maanpinta nousee aikaa myöten, salaojat ovat tukkeutuneet, vedeneristykset eivät ole enää kunnossa yms., jolloin ulkopuolinen kosteus pääsee rakenteisiin.


    • Mök-ki

      Tee kuten muutkin, kysy rakennusinsinööriltä.
      Vitsi!
      Ottaisin se finfoamin pois. Ensin jostakin pari koepalaa. Irtoavat murut pitää imuroida sitä mukaan kuin irtoavat, ulkona olevaan imuriin. Pitkä imuputki on saatavissa imurihuollosta.
      Näin minä, joka en ole asiantuntija.

    • moraali kunniaan

      Tämä on raakaa todellisuutta tänä päivänä. Itselläni on vielä törkeämpi kokemus.
      V 2005 ostamamme rakennus, joka oli valmistunut 2002 osoittautui rakenteita avattaessa täysin väärin rakennetuksi kaatopaikkamateriaaleista kyhätyksi ja seinät-ja kattorakenteet homeiseksi. Käräjäoikeus ei "ymmärtänyt" luotettavan kuntotarkastajan raporttia ja asianajajamme vaati esittämältämme korjausrakentajaa tekemään nopeasti korjauslaskelman, vaikka hän oli ollut sitä mieltä,ettei sitä kannata korjata, koska runkorakenteita ei saada puhdistetuksi.
      Vastapuolen todistajan oli kunnan virkamiehet, joiden mielestä ei talossa ollut
      terveyshaittaa. Kaikki nämä henkilöt sotkivat asian täysin päälaelleen ja hurjat ylipääsemättömät kustannukset koituivat niskaamme. Tässä järjestelmässä on säälittävä epärehellisten virkamiesten mentävä aukko, joka on jatkunut vuosikymmeniä. Enemmän on keksitty virkamiestasolla keinoja,miten homeet voidaan parhaiten piilottaa, salata, vähätellä, ivata ja selitellä olemattomiksi.
      Tuomioistuinten päätökset ovat epäilyttävän epäyhtenäiset, kaukana toisistaan.
      Kukaan ei joudu vastuuseen laiminlyönneistään, salaamisestaan, valheistaan
      byrokratian viidakossa, siksi tähän inhimilliseen hätään on ajauduttu.

    • ammattiihminensuomes

      suomesa ilmastoinin väärinkäyttövirastotkoulutkerrostalot missävika maksetaanisolaskumemaksetaan

    • Jari Lantta
    • 3+1

      Homeiden tuottamat toksiinit ovat yksi juttu (MVOC) mutta vielä pahempi on alkaalisen kosteuden käynnistämät muovipinnotteiden lahoamisreaktiot! Silloin ilmassa onkin sellainen määrä myrkkyjä, että herkimmiltä leviää maksa! Haju on yleensä imelä ja ensimmäiset oireet ovat kutina, korvatulehdukset jne.

    • joskusvainskulaa

      Mainio huomio tuo katon tuuletuksen tukkiminen - itse näin omassa hirsimökissäni saman - jotenkin rakentajat eivät vain ymmärrä ilmankierron tärkeyttä.

      Ihan sattumalta huomasin tämän ja jos olisin antanut urakoitsijan toimia kuten teki niin piiloon tämä olisi jäänyt.

      Asia korjattu eikä ongelmia ola.

    • Eiikinäkoskaan

      Välttäkää hyvät ihmiset sellaista firmaa kuin kma company. Aikataulut vaan venyy ja paukkuu, ammattiylpeys ja taito loistaa poissaolollaan ja jälki on kamalaa. Toivottavasti kukaan ei joudu kokemaan samaa kuin me

    • rakentaja5

      Surkeaa luettavaa on tässäkin ketjussa, niinkuin on monessa muussakin. Silti näissä ketjuissa kerrotaan miten helppoa on remontin teko, ettei siihen tarvita mitään ammattimiestä.
      Toisekseen ihmettelen ihmisten tekevän vanhojen talojen kauppoja ilman minkäänlaista asiantuntijaa. Uuden kerrostalon osakkeen voi ostaa melkein kuka vaan kun tarkistaa vain että hinta on oikea. Vanhemman talon osto on osittain arpapeliä vaikka ymmärtä'isikin rakennuksista.
      Valitettavasti uusiinkin taloihin saadaan tehtyä vielä kaikenlaisia virheitä, osittain huolimattomuutta ja osa tietämättömyyttä. Sillä rakennusalallakin on niitä' valerakentajia.
      Virheitä voi sattuu kaikille, mutta toisille niitä näkyy sattuvan jatkuvasti.
      Moni on sanonut että työn kuin työn oppii 10;ssä vuodessa, mutta talonrakennusta ei opi vielä siinä ajassa.
      Sellainen joka on ollut rakennusalalla jo vuosikymmeniä, niin huomaa jo talosta ulkoapäin, minkälaisia ongelmia voi sisäpuolelta odottaa.
      Kun olette ostamassa omakotitaloa, vanhempaa tai uutta niin ottakaa mukaan yli 30-vuotta rakennusalalla ollut rakennusmestari tai rak.insinööri. Itse en ole kumpikaan, olen tehnyt rakennustöitä yli 40-vuotta, joten olen jo jotain oppin ut.

    • Maallikkoihmettelee

      Suomessa purkukuntoisia taloja riittää ja pääasiassa puurakenteisia. Puutaloa väitetään halvemmaksi, mutta onko se sitä jos 15 vuoden sisällä jo puretaan.
      Kuitenkin pahimmat aihiot pitäisi mielummin purkaa kuin korjata, kun remontitkin hätyyttelee uuden hintaa.
      Suulakepuristetut eristeet sopivat mielestäni huonosti sisälevyiksi, ilman minkäänlaista isompaa tietoa, epäilen että kuivuvat huonosti jos pääsevät kastumaan.
      Huonontavat varmasti myös puuseinien kuivumista lämmön avulla ja kesäaikaan 70 astetta lämpöä lautaseinän pinnalla työntää kosteutta kohti huonetilaa.
      Tuossa olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde, mitä tapahtuu 15 vuodessa. Tietysti suulakepuristettu eristys on voitu asentaa myös märän rungon päälle ja ongelmat hajujen kanssa siitäkin johtuvia.
      Kosteus jutut ovat hankalia kaikille ympäri maailmaa, eikä esim. Thaimaassa näihin paljonkaan paneuduta. Siellä nenä vuoto lapsella vaan pyyhitään pois. Meillä myös varmaankin ylireagointia liikkeellä runsaasti ja lähes kaikkea epäillään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe