lääkärin? Sellaisen jolle olet kertonueet ettei nukkuminen ole sujunut aivoverenvuodon jälkeen? Siis neljään vuoteen. Joka vastasi siihen, että hän on ihan erikoistunut uniongelmiin. Ja antoi minulle jättimäisen annoksen unilääkettä - kokonaiset kymmenen pilleriä.(!) Siis kymmeneksi yöksi muutaman tunnin unta.
Ihan ainutlaatuisen ensimmäinen kerta minulle. Kun sanoin, että kirjoita sitten sen toisen unilääkkeen resepti, niin lääkäri sanoi, että vastaanottoaika on ohi nyt. Tilaa tupla-aika tätä asiaa varten. Lääkäriä vitutti aivan ilmiselvästi se, että sanoin vastaan. Selitin, että kaikki hevonpaskalääkkeet on kokeiltu sitä yhtä lukuunottamatta.
Jostain syystä sen toisen meidän työterveyslääkärin vastaanotolle on parin viikon jono. Täytyy sanoa, että tälle lääkärille en mene tämän jälkeen edes nuhasta valittamaan. Eikä kaiketi muutkaan kuin ensimmäistä kertaa. Ei hän välttämättä ole tyhmä, mutta niin nuori ettei tiedä yhtään mistään yhtään mitään. Asia mikä joko paranee iän mukana tai ei.
Minä voin sanoa, että tekisin asioita, monia asioita toisin, jos olisin syntynyt vanhana. Siis enemmän asioista tietäneenä ja kokeneena. Pitää mennä terveyskeskukseen. En jaksa odottaa sitä aikaa sille kokeneemmalle työterveyslääkärille. Se kuuntelee tarkasti. Se ei rupea besserwisseriksi. Se yrittää ymmärtää ongelman. Ei minulla kuitenkaan ole aikaa valvoa kahta viikkoa. odotellessani sitä vastaanottoaikaa.
Ihmetyttää vain, että miksi nuoria, kokemattomia juntteja päästetään lääkärin hommiin? Tai tuomarin? Tai poliisin? Eikös näissä hommissa pitäisi olla ihan sellainen ihminen joka tietää elämästä jotain?Vaikkei nyt olisikaan ikäloppu ihmisraunio?
Oletteko tavanneet liikaviisaan
Raunio
0
231
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k453864Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet521829- 721396
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761230Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1981189Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911061- 901029
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41876Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?53836- 39790