En ole nähnyt tarpeelliseksi hommata ajokorttia, kun osaan jokatapauksessa ajaa. Ensimmäisen autoni hommasin jo 12 vuotta sitten, jonka olen pitänyt tähän päivään asti aina säntillisesti katsastettuna ja verot maksettuna, näin ollen poliisikaan ei turhia pysäyttele. Toki aina saa pelätä, että jos joku pöhkö kolauttaa omaan autoon, tai ite kolautan niin, että poliisi tulee paikalle. Mutta mitäpä elämä ois ilman pientä jännitystä..
En käy autokoulua, ajan silti.
20
733
Vastaukset
- Vainomainen
Onneksi olkoon nerokkaasta käyttäytymisestä!! Varmasti olet loistava kuski kun et ole 12 vuoteen jäänyt kiinni. Harmi, että me kaikki emme ole yhtä fiksuja kuin sinä.
- Ei hätää
Eihän poliisin antamia sakkoja enää muuteta vankeudeksi, joten poliisi on täysin voimaton, eli senkun pyyhkii poliisin antamilla sakoilla vaikka... auton peilit puhtaiksi ja heittää menemään :) ja korttihan ei voi lähteä kuivumaan koska sitä ei ole, ja kohta joku meinaa "no suorituskieltoa tulee" tulkoot, et kuitenkan korttia ole hommaammassa...
- Ei hätää
Jos halaut varman päälle pelata, niin opettele ulkoota jonkun ajokortillisen suht saman ikäisen tiedot, ja anna ne poliisille jos korttia joskus kyselee, korkeintaan tulee 20€ rikesakko asiakirjarikkomuksesta, kun ei ollut ajokorttia mukana
- WoopeR
Ei hätää kirjoitti:
Jos halaut varman päälle pelata, niin opettele ulkoota jonkun ajokortillisen suht saman ikäisen tiedot, ja anna ne poliisille jos korttia joskus kyselee, korkeintaan tulee 20€ rikesakko asiakirjarikkomuksesta, kun ei ollut ajokorttia mukana
En usko, että niin vähällä pääsee, jos kortitta ajosta jää kiinni.
- Näin on
WoopeR kirjoitti:
En usko, että niin vähällä pääsee, jos kortitta ajosta jää kiinni.
Ajo-oikeudetta ajo on muistaakseni 25 päviäsakkoa, eli aika pajon jos on tuloja.
Taasen ajokortitta ajosta (siis että on ajo-oikeus mutta ei sitä läpyskää) niin tulee 20€ rikesakko, eli jos opetettee kortillisen kaverin tiedot ulkoota, niin selviää tolla 20 eurolla maksimissaan
- pian käry käy
Vantaalla poliisiautoihin asennetaan urakalla brittiläisiä kameroita ,jotka tarkistavat kilvistä muun ohella myös auton omistajan ajo-oikeuden ja mahdolliset haut. Eli itsellesi rekisteröidyllä autolla ajaminen on pian mennyttä elämää.
- Joukohainen_-
Tämän olen tiedostanut jo aikoja sitten, ja siksi autoni onkin isäni nimissä :) hän toki makaa pitkäaikaispotilaana sairaalassa. Ja käytän prepaid-mokkulaa, ei huolta.
- Nonstop_cop
Toivottavasti käytit proxya, sillä IP osoitteet on suomi24 antanut enemmän kuin mielellään poliisin käyttöön.
IP-osoitteesta selviää kotikuntasi, palveluntarjoajalta osoitteesi ja odotteleppa siis poliisia vierailemaan piakkoin!- XXX.
olevan tosi rikollisten, kyttäämisessä olevan tarpeeksi työtä. Minua ei yhtään haitta jos joku ajaa ilman ajokorttia, kunhan ei kännissä aja. Liikenne-säännöt kannattaa kyllä opetella.
- ajeles vaan.
Tiedät riskit, joten mikäpäs siinä ajele vain. Itse en ole ajohistoriani aikana joutunut korttia muualla, kuin kaupan kassalla näyttämään, vaikka puhaltanut olen 5 kertaa.
Toisaalta erään mannen haasteessa noita kortitta ajamisia oli yli 20. Kun poliisit sinut ensimmäisen kerran tieltä bongaavat, he tarkistavat sinut monta kertaa sen jälkeen. Josta tietysti seuraa ne käräjät, eikä pelkkiä sakkoja tienpäällä. Tosin tuo manne yritti pienentää tuomiotaan sillä, että jos hän sitoutuisi käymään sen ajokortin. Eihän hänen ajamisessaan ollut ollut muuta vikaa kymmeniin vuosiin.
Te kaksi tapausta ei minusta kuitenkaan tarkoita sitä, että tehkää nyt kaikki niin, mutta etpä sinä omaa tapaasi tyrkyttänytkään, totesit vain, joten jatka pientä jännitettä elämässäsi, toivottavasti turvallisin mielin, ilman kolareita. (olivatpa omaa tai muiden syytä.)- tuota.
ajokorttia kovin usein kysellä. Itselläni on kortti ollut 4 vuotta ja kerran on poliisi pysäyttänyt ja kysynyt ainoastaan ajokorttia. Puhallusratsioihin olen osunut useasti näinä vuosina.
- WoopeR
Sanon vaan, että ei niitä autoja kortilla ajeta vaan taidolla. Ajokortti on vain todistus siitä, että on antanut aimosumman rahaa pois.
Eipä tuo omasta mielestäni kovinkaan järkevää ole. Kiinoataisi tietää kuinka laaja on tieliikennne
lain ja säädösten tuntemus sekä kuinka laajan skaalan liikennemerkkejä tunnet/tiedät.- ????
Kuka on seuraava kehuja joka panee vähän paremmaksi. Tyyliin että olen jo vuosia ajanut ilman korttia ja kännissä joka päivä.
- Vehic
vuotta ilman ajokorttia. Sakkojakin tuli kyllä, koska kerran jäin kiinni pikkukaupunkissa, jossa asuin. Poliisit alkoivat tuntemaan, vaikken siinä kaupunkissa paljon ajanutkaan, lähdin yleensä pois sieltä peräkylästä, maantielle... Harvemmin kärysin kaupunkin ulkopuolella...
Kävin sitten autokoulun, enkä kyllä yhtään uutta asiaa siellä oppinut, -- pelkkää rahastusta...Liikennemerkit olin opetellut jo ennen, mikä tietysti onkin välttämätöntä, ja muutkin säännöt.
Kirjoista ne oppii...En ihmettele jos joku ajaa ilman korttia, on se täysin ryöstämistä, niilä hinnoilla.
En yhtään kadu sitä että ostin auton silloin, vaikkei ollut ajokorttia, siitä alkoi kuitenkin täysin uusi aika elämässä. Olinkin jo melkein 38v. ensimmäisen auton ostaessa.
- Moderaattori III
Trolli mikä trolli. Sen verran tarinassa epäjohdonmukaisuuksia, että näkee, että juttu on valhetta.
- Juristi...
Jos ajat liikennevahingon joudut asiasta vastuuseen. Pahimmassa tapauksessa saat maksaa elatusta esim. onnettomuudessa kuolleen omaisille ja muutakin. Tämä on oikeudessa selkeä linja.
Lähinnä olet samassa kategoriassa rattijuoppojen kanssa.
Ei kannata leikitellä asialla jos sellaista joku haluaisi kokeilla.
Nämä seikat eivät välttämättä ole aina ihmisten tiedossa- xxx.
oikeus... Oikeus on oikeudenmukainen, mutta ovatko tuomarit sitä ? Autokoulut pitäisi haastaa oikeuteen, ylisuurien hintojen ottamisesta... Helppoa ottaa rahaa sellaisesta mikä on pakollista, jos haluaa ajaa autoa...Se minkä autokoulusta saa, ei vastaa sitä hintaa minkä siitä joutuu maksamaan. Katsastusasemat kuuluvat samaan varastaja-sakkiin...Eli siitä saa varastaa, minkä kolmas varastaja TRAFI määrää...Varastamista se on.
Mitä tietää joku liikenneministeri Anu Vehviläinen Näistä asioista? ja jos tietääkin niin ei se häntä ylisuurta palkkaa nauttivaa koske. - :) :D
xxx. kirjoitti:
oikeus... Oikeus on oikeudenmukainen, mutta ovatko tuomarit sitä ? Autokoulut pitäisi haastaa oikeuteen, ylisuurien hintojen ottamisesta... Helppoa ottaa rahaa sellaisesta mikä on pakollista, jos haluaa ajaa autoa...Se minkä autokoulusta saa, ei vastaa sitä hintaa minkä siitä joutuu maksamaan. Katsastusasemat kuuluvat samaan varastaja-sakkiin...Eli siitä saa varastaa, minkä kolmas varastaja TRAFI määrää...Varastamista se on.
Mitä tietää joku liikenneministeri Anu Vehviläinen Näistä asioista? ja jos tietääkin niin ei se häntä ylisuurta palkkaa nauttivaa koske.:D :D :D
- tosi haastemies
xxx. kirjoitti:
oikeus... Oikeus on oikeudenmukainen, mutta ovatko tuomarit sitä ? Autokoulut pitäisi haastaa oikeuteen, ylisuurien hintojen ottamisesta... Helppoa ottaa rahaa sellaisesta mikä on pakollista, jos haluaa ajaa autoa...Se minkä autokoulusta saa, ei vastaa sitä hintaa minkä siitä joutuu maksamaan. Katsastusasemat kuuluvat samaan varastaja-sakkiin...Eli siitä saa varastaa, minkä kolmas varastaja TRAFI määrää...Varastamista se on.
Mitä tietää joku liikenneministeri Anu Vehviläinen Näistä asioista? ja jos tietääkin niin ei se häntä ylisuurta palkkaa nauttivaa koske.´Autooulut pitäisi haastaa oikeuteen...´ Mikset haasta jos aihetta on? Miksi vain täällä urputat?
- xxx.
tosi haastemies kirjoitti:
´Autooulut pitäisi haastaa oikeuteen...´ Mikset haasta jos aihetta on? Miksi vain täällä urputat?
joku muu tekisi sen. En haluais nähdä enää yhtäkään haastemiestä, enkä tuomaria. Niissä on niinpal-jon idiootteja.. Tulevat hakkaamaan ihmisten ovia aikaisin aamulla (haastemiehet). Mitä mahtavat luulla olevansa... Samaa voisi sanoa tuomareista.. Puolusta vaan autokouluja, ja muitakin, köyhien ryöstäjiä.
Sun kaltaisten jurmujen takia ei asiat muutu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k353775Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511704- 731369
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751211Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1741072Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911051- 84935
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41836Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49781- 39760