munuaisen kasvaimet

keltasirkku

Tietääkö kukaan munuaisissa olevista hyvä- ja pahalaatuisista kasvaimista? Kaikki tiedot vastaanotetaan.
Itselläni löytyi ultrassa n. 1,5 cm:n kokoinen hyvälaatuiselta näyttävä patti toisesta munuaisesta. Viipalekuvat ensi viikolla, jossa toivottavasti selviää jotain tarkempaa, eikä biopsiaa tarvitsisi ottaa.

46

47005

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • orvokki

      sattumalöydöksenä 7 v. sitten angiomyolipooma niminen kasvain.Sitä pidetään hyvänlaatuisena,alussa ultraääni- ja CT-tutkimukset,neulanäytteitä patista myös otettin. Kooltaan 11mm silloin, nyt 15mm,vuosittain uä-seuranta. Alussa olin ihan paniikissa asiasta, olin tavannut vain munuaissyöpää sairastavia, järjestelin jo hautajaisia.Eikä asiaa ainakaan helpottanut tavatessani henkilön,jolta munuainen oli leikattu, lähtötilanteena sama diagnoosi, mutta asia paljastuikin yllättäen syöväksi.Tiesin kirjallisuuden perusteella, että 100% varmuus saadaan vain patologilta.

      Kesti aika kauan luottaa siihen, että se on vaaraton suoni-lihas-rasva-patti. Vaivoja se ei ole koskaan aiheuttanut.Jos sappivaivoja ei olisi tutkittu, olisin onnellisen tietämätön asiasta edelleen.

      • keltasirkku

        Eli sinua ei siis ole leikattu patin takia? Kasvain kasvaa jonkin verran ajan myötä suuremmaksi ilmeisesti? Voikohan se muuttua pahanlaatuiseksi?

        Minkälainen neulanäytteen otto oli? Sattuiko?

      • orvokki
        keltasirkku kirjoitti:

        Eli sinua ei siis ole leikattu patin takia? Kasvain kasvaa jonkin verran ajan myötä suuremmaksi ilmeisesti? Voikohan se muuttua pahanlaatuiseksi?

        Minkälainen neulanäytteen otto oli? Sattuiko?

        nyt siis ultraääniseuranta. Kai siinä nähdään,jos patin tiheys jotenkin muuttuu epäilyttävksi tai jos kasvaa paljon nopeasti.En paljoa asiaa ajattele nykyisin,alkuhötkyilyjen jälkeen olen rauhallinen.Siis tosi hitaasti se kasvaa, 7 vuodessa 4mm.Kai se periaatteessa voi muuttua pahanlaatuiseksi, mutta luotan seurantaan.
        Neulanäytteen ottoa ei kannata pelätä, neulan pisto vain. Tosin neula on pitkä, eihän se muuten yltä munuaiseen.Täällä annettiin rauhoittava lääke ensin, en olisi sitä tarvinnut.
        Näyte otetaan kyljestä pistäen,vähän selän puolelta.

      • Leikattu munuaissyövästä
        orvokki kirjoitti:

        Munuaisen hyvänkin laatuiset kasvaimet kyllä voivat muuttua maligneiksi eli pitäkää varanne teillä joilla jotain sen tyyppistä on. Munuaissyöpä on ikävä asia, vain 40% heistä joita on leikattu on elossa viiden vuoden kuluttua. En tahdo pelotella ketään, mutta älkää nielkö kaikkea mitä rouvat ja herrat tohtorit teille sönköttävät. Vaatikaa kunnon tutkimuksia, kunnon vastauksia ja- kunnon kohtelua.

      • keltasirkku
        Leikattu munuaissyövästä kirjoitti:

        ...aluksi hyvänlaatuinen muutos? Luin jostain, että yli 5 cm:n kokoiset hyvänlaatuisetkin muutokset poistetaan. Leikattiinko sinulla koko munuainen vai osittain? Minkälainen prosessi on yleensäkin kyseessä?
        Olin tänään viipalekuvissa ja vasta vajaan kolmen viikon päästä lääkärille aika. Luulisi niiden ilmoittelevan jo aiemmin, jos jotain vakavamman oloista kuvista näkyy tai sitten soitan ja kysyn ensi viikon alussa. En tiedä voiko pelkkien kuvien perusteella tehdä diagnoosia.

        Olen aivan samaa mieltä, että lääkäriin ei ihan sata prosenttisesti kannata luottaa, vaan täytyisi itse osata vaatia tutkimuksia ja tietoja. Olen sen valitettavasti monessa yhteydessä todennut.

      • mää taas

        mun tapauksessa on se, ettei kertaakaan ole otettu mitään viipalekuvaa tms uä:ssa vain näkyi iso kasvain, päätettiin poistaa koko munuainen. kasvain oli gradus II/IV ei etäispesäkkeitä huomattu ainakaan. mulla oli kuumetta, pahoinvointia ennenkuin syöpä löytyi. jossain luin että munuaissyöpä on erittäin ikävä tauti, tosiaan vain 40% elossa viisi vuotta toteamisen jälkeen, mulle ei ole tehty luustokartoitusta ei mitään, ainoastaan leikattu munuainen pois.

      • keltasirkku
        mää taas kirjoitti:

        Varmasti oikea ratkaisu munuaisen poisto, mutta ihmettelen, ettei levinneisyyskartoituksia ole ollut. Luulisi, että jotain sytojakin olisi annettu?? En tiedä miten luokitus munuaissyövässä menee, mutta itselläni muutama vuosi sitten gradus 1 rintasyöpä. Rinta leikattu kokonaan ja sytot saatu. Kainaloissa eikä luustossa eikä keuhkoissakaan ei mitään ole havaittu, nyt sitten tämä munuaisjuttu....

      • helena OO

        Hei, mitä kuuluu nyt yli vuosi munuaiskasvaimen löytymisestä?

        Sain tänään vatsan ultrassa vastaavanlaisen määrityksen. Sen joutuu varmastikin monella tavalla tarkistamaan, koska juuri viime viikolla olin rinnanpoistoleikkauksessa - 12 vuotta ensimmäisen, säästävän rintasyöpäleikkauksen jälkeen.

        Röntgenlääkärin diagnoosi olisi lohdullinen, mutta mistä se lipooma olisi nyt munuaisiin ilmaawntunut - samaan aikaan kun tämä uusi syöpä rintoihin? Ettei vain olisi keskinäistä tekemistä...

      • Pale
        keltasirkku kirjoitti:

        Varmasti oikea ratkaisu munuaisen poisto, mutta ihmettelen, ettei levinneisyyskartoituksia ole ollut. Luulisi, että jotain sytojakin olisi annettu?? En tiedä miten luokitus munuaissyövässä menee, mutta itselläni muutama vuosi sitten gradus 1 rintasyöpä. Rinta leikattu kokonaan ja sytot saatu. Kainaloissa eikä luustossa eikä keuhkoissakaan ei mitään ole havaittu, nyt sitten tämä munuaisjuttu....

        Minulta löytyi myös kyseinen läntti vasemmasta munuaisesta. Koosta en tiedä enkä paljon muustakaan,sanottiin vain että on hyvänlaatuinen ja puolen vuoden päästä uusi ultratutkimus. Mulla on ollu joku vuosi sitten verivirtsaisuutta sekä kerran kuume sekä munuaissärkyä. Munuaisarvot ei kuitenkaan kohonnu, epäilivät myyräkuumetta, mikä ei sitten kuitenkaan ollut. Pitäisi ilmeiseti ottaa vielä uudelleen lääkäriin yhteyttä ja kysyä tarkemmin.

      • immyt
        Pale kirjoitti:

        Minulta löytyi yllättäen toukokuussa 2006 kyseinen 2x3cm iso patti ja nyt on pitänyt antaa virtsasta tumorsolu näytteitä. Menen tuomiota kuunteleen parinviikon päästä. En tiedä oikein ,mitä tuohon sanoisi. Kait se on elämä ja kohtaloa tämäkin.

      • Tuula
        immyt kirjoitti:

        Minullakin todettiin kaksi kasvainta vas.munuaisessa keväällä. Olen ollut ultraäänikuvassa, varjoainekuvauksessa ja menen pian virtsarakon tähystykseen. Huomasin vasta tämän löydöksen jälkeen, että selkäkipuni onkin ollut juuri munuaisesta johtuvaa ja vasemmanpuoleista, minkä ennen luulin olevan lihassärkyä. Pallea on myös joskus kipeä ja vähän pahoinvoinninkin tapaista, varsinkin nukkumaan mennessä. En ole kovasti panikoinut tästä, koska erilaisia kasvaimia minusta on löytynyt ja poistettu muualta (mm.kohdusta ja kilpirauhasesta). Tosin suvussa on esiintynyt paljon syöpäsairautta, joten ... Elämä on tällaista, epävarmaa.

      • immyrt
        Tuula kirjoitti:

        joo, mä oon jo kolme kertaa käynyt kontrollissa ja seuraava on vuoden päästä, KOSKA kasvain ei ole vuoden aikana muuttanut kokoa. Selkä on kipeä ja joskus palleaa ihankuin koliikkimaisesti kuristaa n. minuutin verran. Sanovat sitä hyvänlaatuiseksi. No seurataan

      • köyhä nainen
        immyrt kirjoitti:

        joo, mä oon jo kolme kertaa käynyt kontrollissa ja seuraava on vuoden päästä, KOSKA kasvain ei ole vuoden aikana muuttanut kokoa. Selkä on kipeä ja joskus palleaa ihankuin koliikkimaisesti kuristaa n. minuutin verran. Sanovat sitä hyvänlaatuiseksi. No seurataan

        Sama löydös -angiomyolipooma-, miullekin kerrottiin toissapäivänä.
        Olin ultraäänikokeessa ylävatsakipujen vuoksi.

        Käskettiin pissikokeisiin ja tulemaan uuteen ultraan puolen vuoden päästä.
        Siinäkö se?
        Selkääni joskus särkee juur siltä munuaisen puolelta.

        Luin netistä, että se voi kehittyä syöväksi?

      • Kidney bean
        köyhä nainen kirjoitti:

        Sama löydös -angiomyolipooma-, miullekin kerrottiin toissapäivänä.
        Olin ultraäänikokeessa ylävatsakipujen vuoksi.

        Käskettiin pissikokeisiin ja tulemaan uuteen ultraan puolen vuoden päästä.
        Siinäkö se?
        Selkääni joskus särkee juur siltä munuaisen puolelta.

        Luin netistä, että se voi kehittyä syöväksi?

        Sain tänäään tietää, että vasemmassa munuaisessani on angiomyolipooma, lääkäri olettaa että se on ollut siellä syntymästä. Olen ihan ihmeissäni, luulin että sappikivet vaivaavat, lääkärin mukaan tuo hyvänlaatuinen kasvain nimeltään angiomyolipooma ei aiheuta kipuja eikä hänen 20 vuoden uransa aikana siihen ole kukaan kuollut.. Kontrolli 3 kk kuluttua. Ihmetyttää kyllä nämä vatsavaivat, ne on enemmän oikealla ja takana selässä. Kertokaa kuulumisenne tänään?

      • tuumor
        Kidney bean kirjoitti:

        Heippa,tulin tänään juuri lääkäristä.Minulle tehtiin ylävatsan ultra marraskuussa vatsakipujen takia ja sieltäpä löytyikin munuaisista 3 pientä kasvainta,siis oikeanpuoleisesta munuaisesta,no helmikuussa pääsin keskussairaalaan tomografiaan ja varjoaine laitettiin myös,nyt kävin sitten lääkärissä ja sanottiin että kasvaimet harmittomia,hyvänlaatuisia,eikä niille tehdä mitään,kerroin kylki ja selkä kivuista (ei kivuliaita)mutta ei kuulema johdu näistä kasvaimista ja pallea joskus kipeä,ei kuulu tähän vaivaan kuulema,tutkimukset jatkuvat verikokeilla ja ulostusnäyte pitää viedä labraan.Kasvaimet unohdettiin,itsellä vain on pelokas olo,jos kasvaimet ovatkin pahanlaatuisia,vaikea olla ajattelematta,pelottaa...

      • riittää
        tuumor kirjoitti:

        Minulla oli munuaisessa kasvain, joka oli jo kasvanut halkaisijaltaan yli 10cm.
        Kipuja ei ollut.
        Väsymyksen takia menin lääkäriin ja pyysin lähetteen verikokeisiin.
        Verikokeista sitten huomattiin, että jotakin oli pielessä.
        (Tulehdus arvot korkealla ja hemoglobiini matalalla)

        Ct-kuvauksessa saatiin varmuus asiaan.

      • lippe.
        Tuula kirjoitti:

        Minullakin todettiin kaksi kasvainta vas.munuaisessa keväällä. Olen ollut ultraäänikuvassa, varjoainekuvauksessa ja menen pian virtsarakon tähystykseen. Huomasin vasta tämän löydöksen jälkeen, että selkäkipuni onkin ollut juuri munuaisesta johtuvaa ja vasemmanpuoleista, minkä ennen luulin olevan lihassärkyä. Pallea on myös joskus kipeä ja vähän pahoinvoinninkin tapaista, varsinkin nukkumaan mennessä. En ole kovasti panikoinut tästä, koska erilaisia kasvaimia minusta on löytynyt ja poistettu muualta (mm.kohdusta ja kilpirauhasesta). Tosin suvussa on esiintynyt paljon syöpäsairautta, joten ... Elämä on tällaista, epävarmaa.

        miten voit nyt? millainen toimenpide oli virtsarakon tähystys, oliko se kivulias, vai annettiinko jotain puudutusta tai humautusta?

      • ep
        lippe. kirjoitti:

        miten voit nyt? millainen toimenpide oli virtsarakon tähystys, oliko se kivulias, vai annettiinko jotain puudutusta tai humautusta?

        Hei. Itselleni on kystoskopia tehty 2 kertaa. Sitä ei tarvitse pelätä, ei satu. Humautusta tai puudutusta ei tarvitse. Naisen virtsaputki on lyhyt ja suora, joten skoopin liukasteen sisältämä puudute riittää mainiosti. Tietenkin instrumenttien liikkeet tuntee rakossa. Itsestäni epämiellyttävintä oli rakon täyttyminen ja pissatuksen tunne.

      • kävi tuuri
        riittää kirjoitti:

        Minulla oli munuaisessa kasvain, joka oli jo kasvanut halkaisijaltaan yli 10cm.
        Kipuja ei ollut.
        Väsymyksen takia menin lääkäriin ja pyysin lähetteen verikokeisiin.
        Verikokeista sitten huomattiin, että jotakin oli pielessä.
        (Tulehdus arvot korkealla ja hemoglobiini matalalla)

        Ct-kuvauksessa saatiin varmuus asiaan.

        Itselläni havaittin sattumalöydöksenä peukalonpään kokoinen kasvain munuaisessa noin vuosi sitten. Olin jonkin aikaa ihmetellyt lievää kipua ristiselässä ennen kasvaimen löytymistä.
        Kun menin kahdesta omasta syövästä ja läheisen sukulaisen vakavasta syövästä aiheutuneesta masennuksesta johtuen lääkäriin ja mainitsin munuaiskasvaimen kivusta niin hän totesi, ettei munuaiskasvain aiheuta kipua - tiedän että niin yleensä on, mutta tiedän etenkin nyt, että se voi aiheuttaa kipua vaikka en sen kivun takia olisi lääkäriin lähtenyt enkä syytä kipujejen alkaessa vielä tiennyt.
        Tällä meni vaan usko yleislääkäriin ja keskusteluyhteys lääkärin kanssa katkesi siihen.
        Suomen vaikeista hallinnollisista kiemuroista huolimatta minut hoidettiin terveeksi. Näin se onni joitakin potkii. Nyt elämä tuntuu paljon aiempaa mukavammalta.

      • voke
        tuumor kirjoitti:

        Heippa,tulin tänään juuri lääkäristä.Minulle tehtiin ylävatsan ultra marraskuussa vatsakipujen takia ja sieltäpä löytyikin munuaisista 3 pientä kasvainta,siis oikeanpuoleisesta munuaisesta,no helmikuussa pääsin keskussairaalaan tomografiaan ja varjoaine laitettiin myös,nyt kävin sitten lääkärissä ja sanottiin että kasvaimet harmittomia,hyvänlaatuisia,eikä niille tehdä mitään,kerroin kylki ja selkä kivuista (ei kivuliaita)mutta ei kuulema johdu näistä kasvaimista ja pallea joskus kipeä,ei kuulu tähän vaivaan kuulema,tutkimukset jatkuvat verikokeilla ja ulostusnäyte pitää viedä labraan.Kasvaimet unohdettiin,itsellä vain on pelokas olo,jos kasvaimet ovatkin pahanlaatuisia,vaikea olla ajattelematta,pelottaa...

        mimimerkki tuumor. olen saanut samoihin aikoihin oman diaksoonini, joka oli pahanlaatuinen munuais syöpä,joka oli levinnyt keuhkoihin. oikea munuaiseni poistettiin ja nyt olen toipilaana,ja saan täsmälääkitystä etäpesäkkeitä varten.diaksini sain vuoden alussa ja leikkaus tehtiin heti.nyt vain odottelen päivä kerrallaan mitä tapahtuu jatkossa. olen tosi hyvässä seurannassa.välillä itketään ja nauretaan.hyvää vointia voimia jaksamiseen

      • riittää
        voke kirjoitti:

        Sama juttu.
        Toinen munuainen ja perna poistettu.
        Täsmälääkitys mennyt reilun vuoden.
        Oikein hyvää vointia ja jaksamista, sinnekin päin.

      • AL
        Kidney bean kirjoitti:

        Sain tänäään tietää, että vasemmassa munuaisessani on angiomyolipooma, lääkäri olettaa että se on ollut siellä syntymästä. Olen ihan ihmeissäni, luulin että sappikivet vaivaavat, lääkärin mukaan tuo hyvänlaatuinen kasvain nimeltään angiomyolipooma ei aiheuta kipuja eikä hänen 20 vuoden uransa aikana siihen ole kukaan kuollut.. Kontrolli 3 kk kuluttua. Ihmetyttää kyllä nämä vatsavaivat, ne on enemmän oikealla ja takana selässä. Kertokaa kuulumisenne tänään?

        ..se on minullakin. Löytyi vahingossa, kun tsekkailtiin sappikiviä. Se oli aika kookas jo silloin, tarkempien tutkimusten jälkeen mittaustuolos 60 mm. Aikamoinen rumbahan siitä sitten alkoi, ultrat, ct ja koepalat. Ainakin viisi kirurgia on varmistanut, että kyseessä tosiaan on tuo hyvänlaatuinen kasvain. Minullakin siis vasemman munuaisen alapuolella. Tällä viikolla oli kontrolli ja kävin ultrassa..edellisestä kerrasta n. 8 kk. Mittaa oli tullut lisää 17 mm ja tämä ei kuulema ole ihan tavallista. Eikä pystytä ennustamaan kasvaako se vielä, ja jos, niin miten paljon..Tunnen itseni terveeksi kyllä, mutta kerroin kirurgin vastaanotolla tänään, että on tullut tuntemuksia koepalanoton jälkeen. Joskus pientä vihlontaa ja painon tunnetta. Tiedänhän itse nyt hyvinkin tarkasti missä se kasvain sijaitsee..Lääkäri totesi (erittäin kokenut!), että kyllä se tuossa paikassa noin isona voikin aiheuttaa tuntemuksia. Nyt sitten tehtiin leikkauspäätös ja napsaistaan munuaisen alaosa lisukkeineen pois syksyllä. Ei siksi, että se edelleenkään olisi vaarallinen, mutta loppuupa tämä kontrolleissa ravaaminen. Ja todellakin...patologi tekee sitten sen tarkimman arvion!

      • voke
        ep kirjoitti:

        Hei. Itselleni on kystoskopia tehty 2 kertaa. Sitä ei tarvitse pelätä, ei satu. Humautusta tai puudutusta ei tarvitse. Naisen virtsaputki on lyhyt ja suora, joten skoopin liukasteen sisältämä puudute riittää mainiosti. Tietenkin instrumenttien liikkeet tuntee rakossa. Itsestäni epämiellyttävintä oli rakon täyttyminen ja pissatuksen tunne.

        hei.nimimerkki tuumor.olisi kiva tietää mitä sinulle kuuluu, koska olemme sairastuneet ihan samoihin aikoihin.minä voin tällä hetkellä ihan hyvin ,sillä täsmälääkitys on alkanut purra etäpesäkkeisiin,ainakin toistaiseksi.mutta päivät ovat hyvin erilaisia,lääkkeestä johtuen.

      • tutkimus edessä

        Sama sattumalöydös mullakin liki 9v sitten. Sitä katsottiin uä:llä kolmeen kertaan, viimeksi n 3 v sitten ja lääkäri vakuutti silloin, että ei tarvitse enää seurata...? Nyt tullut oikealle puolelle selkää munuaisen kohdalle kummallista kipua ja juolahti mieleen, että sittenkin alkanut kasvamaan ja ehkä muuttunut pahalaatuiseksi. Menen ensi viikolla lääkärille, en ehdi aiemmin kun on perhejuhlan laittoa ja muuta. Tuskin se kovin ehtii muuttua viikossa. Mutta mietityttää. Ja miten lääkäri voi sanoa, että voi unohtaa eikä tarvitse seurata?

      • voi Itkujen itku

        Miten munuaisesi tänään jakselee? Onko jatkanut edelleen kasvua? Muistatko tehtiinkö sinulle vatsan ct vain natiivina,eli ilman varjoainetta? Vai otettiinko kuvat sekä ilman varjoainetta,että myöskin varjoaineella? Minulla oli myös kauhe syöpäpelko,kun munuaisesta köytyi sattumalöydöksenä n.sentin kokoinen angiomyolipooma. Toinen radiologi oli sitä mieltä,että pelkkä ultrakontrolli vuoden päästä riittää jatkoksi,mutta toinen radiologi ehdotti myös ct:tä. Tutkimuksen mukaan löydös oli hyvälaatuinen. Tosin kuvauksen jälkeen sain tietää että olin tutkimuksesta saanut 8mSv annoksen ionisoivaa säteilyä koko vatsan alueen herkille sisäelimille,joka vastaa 500 tavallista röntgenkuvaa!.Myöskään vismuttisuojia ei käytetty rinnoilla eikä sukuelimissä niinkuin turvaohjeet vaativat.Olen lukenut ja tutkinut asiaa paljon,ja voin kertoa,että tieto lisää tuskaa.Potilaalle paras ja turvallinen tutkimusmenetelmä olisi ollut magneettikuvaus.Kyseinen tutkimus joka minulle tehtiin aiheuttaa yleensä kymmeniä turhia syöpäkuolemia vuodessa ja kasvaneen syöpäriskin koko elämän ajaksi,että tältä kantilta asiaa miettiessä,ei voi tosiaankaan sanoa,että syöpäpelko olisi nyt vähentynyt...ei uskoisi että suomessa toimitaan näin vastuuttomasti..asiaa kannattaa googlata mm.hakusanoilla: tt:n vaarat,ionisoiva säteily yms. Kaikkea hyvää sinulle ja toivotaan,että saisimme tutkimuksesta huolimatta
        elää mahd.pitkän ja terveen elämän!

      • asdfghcvbnm
        voi Itkujen itku kirjoitti:

        Hohhoijaa.

        TT-tutkimuksia käytetään, koska niistä on hyötyä. Itseltäni on otettu TT-kuvia noin 16 kertaa. Tämä ei kuitenkaan ole mitään saamaani ylävartalon sädehoitoon verrattuna: hoitosarjan yhteisannos oli 36 grayta eli järkyttävän paljon enemmän kuin noista kaikista TT-kuvista yhteensä. Sädehoidosta on nyt aikaa yli kymmenen vuotta, eikä jälkivaikutuksia ole tullut.

      • epätoivoinen
        keltasirkku kirjoitti:

        Eli sinua ei siis ole leikattu patin takia? Kasvain kasvaa jonkin verran ajan myötä suuremmaksi ilmeisesti? Voikohan se muuttua pahanlaatuiseksi?

        Minkälainen neulanäytteen otto oli? Sattuiko?

        Mistä johtuu,että voin helvetin huonosti ja pahoin pelkään et mulla on syöpä! Olen 32 vuotta!

      • Anne V-M

        Minulla myös sapen ultraäänentutkimuksessa löytyi angiomyolipooma oikeasta munuaisesta. Se on kooltaan noin 3.5 cm. Sille ei ole tehty mitään,ainoastaan otettu CT-tutkimus ja mangneettikuvaus pariin kertaan. Sitä seurataan myös ultraäänikuvauksilla. On siis vaaraton,ellei ala esim vuotaa verta.

      • Anonyymi
        riittää kirjoitti:

        Minulla oli munuaisessa kasvain, joka oli jo kasvanut halkaisijaltaan yli 10cm.
        Kipuja ei ollut.
        Väsymyksen takia menin lääkäriin ja pyysin lähetteen verikokeisiin.
        Verikokeista sitten huomattiin, että jotakin oli pielessä.
        (Tulehdus arvot korkealla ja hemoglobiini matalalla)

        Ct-kuvauksessa saatiin varmuus asiaan.

        Minulla oli vasemman munuaisen vieressä 11cm kasvain joka tyhjennetttiin marraskuussa 2018. Nyt kun kävin röntgenissä oli taas kaksi kasvainta 4 cm ja 5 cm. Uudet kuvaukset vuoden päästä. Nipistelee ja vaivaa vatsassa. Ihmettelen miksi ei voisi leikata pussukoita pois tyhjennyksen jälkeen kun alkavat kuitenkin heti kasvaa uudelleen. Selkäkipuja on myös vasemmalla puolella vaikka väittävät etteivät ne kuulu samaan asiaan.

    • Odottelua

      Saas nähdä kuinka käy.
      Mulla todettiin viime viikolla 6,7 cm kokoinen kasvain vasemmassa munuaisessa.
      Bonuksena sappikivet.
      Ainoat oireet ovat olleet verenvuoto navasta (liittyykö koko juttuun?) ja käsittämätön väsymys.
      Odottelen pääsyä tt:n, mutta lääkärini käytöksestä päätellen ei ole luvassa hyviä uutisia.

      Ei vissiin tarvii odottaa Mayoen ennustamaa 21.12.2012, vaan oma maailmani loppuu ja aiemmin.

      Meneeköhän tässä heikkoonkin kuntoon?
      Olisi nimittäin pari juttua, mitä haluaisin ehtiä tekemään ennen...

      • odottelu päättyi

        Odottelu on päättynyt. tt-on kuvattu ja sehän se. Munuaissyöpä joka on jo tehtyt etäpesäkkeitä keuhkoihin.

        Tää oli sit vissiin tässä.

      • Numeero

        Entä kun on todettu levinnyt munuaissyöpä?
        12 vuotta sitten poistettu oikea munuainen - nyt etäpesäkkeitä keuhkoissa, henkitorvessa iso kasvain.
        Elämää ylläpitävää lääkettä = Sutent & sivuvaikutukset - verenvuotoa, rakkuloita suussa, ruokahalu = 0.
        En ole halunnut kysyä ennustetta, häävi se ei voi olla.
        Ajattelen lähinnä läheisiäni; he jäävät, minä lähden.
        Haluaisin kuolla kotona, onnistuuko nykyaikana?
        Onko pakko kuolla yksin sairaalassa?
        Omaisi kyllä löytyy jotka pitävät & hoitavat kotona mutta saako kipulääkitystä kotiin== ???

    • voke

      numeerolle.minulle ei sopinut sutent lääke juuri niitten kovien sivuvaikutusten takia,joten lääke vaihdettiin nesavar nimiseen lääkkeeseen,joka on sopinut vähän paremmin.syöpäni leikattiin noin 2 vuotta sitten,etäpesäkkeitä on keuhkoissa,joten ei minunkaan tilani ole mikään hyvä.vatsassani jatkuva kipu.pelottaa minua kuinka tämä tästä jatkuu.samoja ajatuksia on minulla kuin sinulla tulevasta.uusi tarkastus on taas marraskuussa,pelottaa.kaikkea hyvää mitä tässä nyt voi toivoa .palaan asiaan marraskuussa.

    • tt-kuva luotettava !

      Jonkinlaista leväperäisyyttä syöpäkontrolleissa .'
      eli 11 v sitten maligni kasvain sattumalöydöksenä - toinen munsku poistettiin ja :

      sen jälkeen kerran vuodessa keuhkoröntgen ja labrat mutta:
      lääkäri äsken sanoi, että ns tavallinen keuhkoröntgen ei paljasta syöpää - tässäkin tapauksessa puoli vuotta sitten keuhkokuva oli täysin normaali - lekuri kuitenkin sanoi että otetaan nyt viipalekuva samalla ja kas:

      löytyi 3 suurehkoa syöpäkasvainta, keuhkoissa ja henkitoirvessa, sekä pienempiä / imusolmukkeissa syöpäsoluja

      eli:

      jos lekuri olisi tyytynyt perinteiseen keuhkokuvaan potilas nytkin luulisi olevan täysin terve vaikka kyseessä laajalle levinnyt munuaissyöpä !

      koko seuranta-aikana eli 11 vuoden aikana ei kertaakaan luustokartoitusta tai muutakaan

      leikkauksen jälkeen ei sädehoitoa, ei mitään

      nyt potilaalla kova " täsmälääkitys" päällä, etäpesäkkeitä ei voida leikata

      ketä tästä pitäisi kiittää ?
      asiassa on toimittu luvattoman leväperäisesti koska on aivan yleisessä tiedossa että munuaisyöpä saattaa lähtettää etäpesäkkeitä hyvin monen vuoden jälkeen

      nyt potilalla sivuvaikutuksia Sutent lääkkeestä, jalkapohjat rikki, erinäisiä " sattumia" kasvoissa, kasvojen väri sairaalloisen kellertävä

      ruokahalu = 0
      väsyttää, kipuja vähän siellä sun täällä

      jos välillä olisi kerrankin otettu viipalekuva syöpä olisi havaittu aikaisin ja ehkä olisi ollut jotain tehtävissä

      lääketehtaan tietojen mukaan laajasti levinnyttä munuaissyöpää on hankalaa hoitaa ) pfizer )

    • Odottelu on ohi

      Suuri kasvain vasemmassa munuaisessa. Munuainen poistettiin.
      Sitten alkoi lääkehoidot keuhkoihin levinneiden kasvainten taltuttamiseksi. Ensin Sutent joka sivuhaittana aiheutti myös pyörtyilyä, kaikki ruoka maistui viemärille. Jos tätä lääkettä jatketaan, saattaa tuo makuvaurio jäädä pysyväksi -sanottiin.
      Lääke vaihdettiin Nexavariin, miedolla annoksella ei suuria haittavaikutuksia joten annos tuplattiin. Parin päivän kuluttua tuli käsiin -enimmäkseen sormiin- erittäin kutiavia ja kipeitä rakkuloita lisäksi jalkapohjiin kovettumat jotka estävät kävelyn.
      Lääkitys tauolle. 3 päviässä oireet haitat ovat oleellisesti vähentyneet.
      Saapa nähdä miten jatketaan.
      Olen käynyt töissä koko sairauden ajan, raskasta on. Väsymys on sanoinkuvaamaton, eikä elämään mahdukaan mitään muuta kuin työ.
      Sukulaiset eivät tunnu sairauttani ymmärtävän, pitävät lähinnä flunsaa vastaavana pienenä epämukavuutena.
      Onnekseni pahoja kipuja ei vielä ole ollut, toisinaan kyllä keuhkoihin sattuu ja hengittäminenkin ajoittain raskaampaa -kuin imisi ilmaa tiukan suodattimen läpi.
      Ajattele positiivisia asioita.. jep jep, ei vaan onnistu.
      Taisipa tämä elämä olla tässä.

      • keltasirkku...

        Huomasinpa, että aloittamani ketjun täällä. Minulla siis ei alkuun tiedetty 2004 vuonna onko syöpää vai ei ja pahanlaatuisuus selvisi vasta leikkauksessa, jossa tehtiin munuaisen osapoisto kasvaimen pienen koon ja nuorehkon ikäni takia. Ilmeisen vaikea tauti kyseessä päätellen viesteistänne. Olen ollut kerran vuodessa ylävatsan ultrassa ja keuhkokuvissa. Mietinkin, että pitäisi varmastikin änkeä itsensä magneettikuviin, koska jotain kummaa keuhkoissani tai kurkussani on. Pitkittynyttä limaisuutta, ajattelin ensin, että flunssan poikasta, mutta outoa kun ei tahdo mennä ohi. Minkälaisia ovat teidän keuhkopesäkkeet olleet oireiltaan?
        Voimia ja jaksamisia kaikille tämän vaikean sairauden kanssa.

      • Dini -ex odottelija
        keltasirkku... kirjoitti:

        Hei Keltasirkku
        Itselläni on todettu n.10 kasvainta keuhkoissa, kooltaan n. 1cm suuruisia.
        Ainoita oireita toistaiseksi on ollut ajoittainen "raskas" hengitys, kuten aiemmassakin viestissäni mainitsin, tuntuu kuin imisi ilmaa tiukan suodattimen läpi. Toisinaan tuntuu myös painetta -kuin norsunpoikanen istahtaisi rintakehän päälle.
        Flunssan tapaista olotilaan on ollut, mutta vuodenajan huomioonottaen se varmastikin on juuri sitä flunssaa.
        Sehän tässä on hankalaa kun ei ole selviä oireita kuten ei ollut munuaissyövässäkään, sattumalöyöksiä minkä vuoksi pääsivät etenemään näin pitkälle.
        No, ensi viikolla taas tt-kuvaukseen missä tsekataan tilanne -paljonko nappulat ovat suurentuneet ja onko niitä tullut vielä lisää.
        Muu kroppa ei tahdo kestää lääkityksiä joten annostukset on jouduttu pitämään alhaisella tasolla.
        Jaksamista myös sinulle

    • voke

      nyt sitten olen käynnyt tarkastuksessa,ja myös lääkärissä.tällä hetkellä olen kohtalaisen hyvässä kunnossa,lääkkeeni kyllä vaihdettiin.olen sietänyt sitä muita paremmin "toistaiseksi"odotan tältä lääkkeeltä muutosta parempaan.olen jaksanut vähän paremmin.

    • sanna87272
    • lölleröttinen

      Keskustelu oli todella mielenkiintoinen ja sisälsi paljon oikeaa asiaa ja tietoa jota tulinkin hakemaan. Itseltäni leikattiin rintasyöpä lokakuussa ja nyt ylävatsan ultrassa löytyi röntgenlääkärin hyvänlaatuiseksi mainitsema sentin kokoinen angiomyolipooma oikeasta munuaisesta.

      Haluan ilmaista myötätuntoni ja tukeni teille jotka taistelette vaikeaa sairautta vastaan ja toiveeni siitä että selviätte. Kaikka hyvää teille, voimia!

      Koko keskustelun pilasi loppuun asetettu Mainos. Törkeää rahastusta, lienee asialla taas joku kotimyyjä tai verkostomarkkinoija. Minulla ei ole mitään luonnonlääkitystä vastaan mutta tällainen on sikamaista. Hyi.

    • pävö

      Mieskaverillani tuli verta virtsanmukana ja hän meni lääkäriin joten vasemmasta munuaisesta löytyi kasvain samoin lisämunuaisista 10x 13 cm ei leikata vaan täsmälääkitys etäpesäkkeitä keuhkoissa haimassa hyvässä kunnossa hän onkivuton pientä pistelyä lukuunottamatta .Koirankanssa tunnin lenkkejä.Kasvaimet löydettiin pääsiäisen aikoihin ja nyt siis syönyt lääkettä 2 vkoa. Lääkityksen pitäis pienentää kasvaimia ja koteloittaa.Lääkärin arvion mukaan kasvaimet olleet 3-5 vuotta eivät kuulemma ole nopea kasvuisia.Hänellä ei ole muuta lääkitystä kuin täsmälääke jota 4 vuotta sitten ei olisi ollut ollenkaan joten lääketiede kehittyy kokoajan. Hänellä ei vielä ainakaan ole mitään sivu oireita mutta rasvata pitää jalkoja ja käsiä sekä juoda ruokaöljyä ja pestä hampaita 2krt päivä.

    • Anonyymi

      Hei. Munuaisessa olevat patit ovat 80% pahanlaatuisia.

      • Anonyymi

        Varmaan näin voi olla, mutta tarkentaisitko mihin perustat viestisi? Minulla on tutkittu munuaisen kasvainta yli 5 kk saamatta selville mistä on kyse. Nyt munuaiselle tehtiin osapoisto ja patologin lausuntoa odotan. Yksi lääkäreistä oli aivan varma, että kyseessä on syöpä. Toisaalta neulanäytteen analysointi tarkennuksineen antoi ymmärtää jotain muuta. On ollut aikamoinen vuosi. Välillä tuntuu, etten jaksa yhtään. Kasvain löytyi kun valtaisia virtsaamiskipuja tutkittiin. Kivut menivät ohi (ilmeisesti kuitenkin virtsakiviä vaikkei niitä ultrassa näkynyt). Leikkaus sujui hyvin. Hankalinta on epätietoisuus. Myöskään se tieto, että syöpää sairastaneista 30-40 % ei ole enää elossa 5 vuoden jälkeen. Omia hautajaisiani olen miettinyt, testamentin onneksi ehdin tehdä koronan vuoksi jo keväällä. Näin omat eläkepäiväni alkoivat, vajaassa vuodessa ilmeisesti syöpä ja aika on mennyt tutkimuksissa ja labroissa, mitä nyt välillä koronasta vähän juttua. Jos joku kohtalotovereista lukee, kommentoikaa. Kuljen välillä luvattoman syvissä vesissä.

      • Anonyymi

        Muutama vuosi sitten toisesta munuaisesta löytyi kysta. Sitä seurattiin kerroskuvauksin muutamana vuotena, kunnes se hävisi. Nyt UÄ:ssä löytyi kysta molemmista munuaisista, joten ilmeisesti sama seurantakierre alkaa taas. En ainakaan tässä vaiheessa osaa pitää löydöstä pahanlaatuisena, joten en oikein usko tuollaista väitettä "pattien" 80 prosentin pahanlaatuisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen 50v mies ja molemmissa munuaisista löytyi angiomyolipooma eli vasemmassa 1.6cm ja oikeassa 2 kpl vastaavia, 1.5v sitten löytyi sattuma löydös ja just kävin ultrassa vasen puolen patti oli kasvanut 2mm vuodessa.
        Tupakasta ku vaan pääsis eroon, n. 10 menee päivässä.

    • Anonyymi

      autokolarin jälkeen sattumalöydöksenä 12cm munuaisen kasvain, angiomyolipooma
      Embolisoitiin. Ei ole pienentynyt kun sentin. Odotellaan mitäs sitten. Selkäkivut löhti. Hyvänlaatuinen, mutta joulu pilalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe