Nokian toimitusjohtajan pallilta potkittu Olli-Pekka Kallasvuo saa mukavan kultaisen kädenpuristuksen. Noin 4,6 miljoonan euron korvaus, joka vastaa 18 kuukauden peruspalkkaa ja tavoitebonusta. Kallasvuo saa myös 100 000 ehdollisesta osakkeesta niiden markkina-arvon mukaan.
MIKSI KUKAAN EI PURISTA MINUN KÄTTÄNI??+
http://www.uusisuomi.fi/raha/101180-46-milj-%E2%82%AC-%E2%80%93-potkittu-kallasvuo-voi-hymyilla
kallasvuo
perkele, en paremmin sano................väärinpäin
Tässä meni Bonukset + muut kädenpuristus palkkiot aivan väärinpäin, olisi pitänyt Kallasvuon maksaa Nokiallekun oli jarruttamassa Nokian älypuhelimen vientiä ja kehitystä ulkomaille , toiset pyhki oikealta ja vasemmalta
lujaa ohi jo monta vuotta sitten . Huom työttömän osa ei ole helppoa, toivottavasti Olli-Pekka pärjää . En voi
muuta neuvoa antaa kuin menee Hurstin leipä jonoon,siellä toisetkin vähäväkiset ja kaltoinkohdellut ovat. Ei
muuta kuin ota itseäsi niskasta kiinni ja mene jonon jatkoksi ,ei se ole häpeä jos on köyhä ja työtön.
ei pitäisi olla
Mutta kyllä suunta on karmea , enemmän vain työttömiä ja syrjäytyneitä ja sorrettuja eläkeläisiä ja laumoittain työtä vieroksuvia nuoria niin puheet euroopan parhaasta valtiosta alkavat käydä vähiinAika paska juttu
Saada noin pitkän työsuhteen jälkeen kenkää perseelleen. Huippujohtajaa vasta vituttaakin. Eipä tuo korvaus ole paljoa Kallasvuon tuloilla.herää kysymys:???
Mihin johatajat tarvitsevat tuollaisen määrän rahaa, kun ovat saaneet korkeaa palkkaa jo sitä ennen vuosien ajan???Heh..
Raha tahtoo olla sellainen asia, ettei sitä voi koskaan olla liikaa. Loppujenlopuksi kun miettii mitä 4,6 miljoonalla saa, niin ei voi päätyä kuin lopputulokseen, ei juuri mitään.Kyllä sillä rahalla elelee yhden ihmiselämän noudattaen kohtuullista linjaa. Elintaso olisi ihan hyvä, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen korkea. Mutta sitten kun on tottunut (tuntuvasti) korkeampiin tuloihin ja elintasoon, tuollainen summa onkin loppujenlopuksi aika pieni. Saako sillä edes kunnollista lentokonetta ostettua? Kohtuullisen veneen jo saa, muttei edes puolikasta markkinoiden parhaasta.
Miljonääri on jo varakas ihminen Suomessa. Mutta muutaman miljoonan suomat mahdollisuudet ovat melko marginaaliset verrattuna mitä miljardööri pystyy halutessaan tekemään.
Siksi ihmettelenkin, miten tässä maassa niin ihmetellään johtajien palkkoja. Suomessa ei kukaan saa kuitenkaan oikeasti hyvää palkkaa. Muutama urheilija tienaa jo kohtuullisesti ja kourallinen ihmisistä saa tuntuvia pääomatuloja, mutta niistäkin vain yksi taitaa yltää yli sadan miljoonan.
Kun verrataan muuhun maailmaan, täällä kuitenkin pyöritellään lähinnä pennejä. Mutta kyllähän toki tuommoinen muutaman miljoonan eroraha kelpaisi itsellenikin, kun en koko elinaikanani tule niin paljoa tienaamaan.
voi meitä
Kyllä se Kallasvuo sillä elää mutta se on väärin että syytää irtisanotaan pienempituloisia jotka eivät saa kuinka naurettavia1000 ecun erorahoja yli 40v palvelusta ja jatkokin on leikattujen eläkkeiden varassa. pitäisi varoa kyllä ,suomalaisetkin osaavat olla tiukan paikan tullen vihaisia kuten ranskassa. Itsellä on toistaiseksi keskimääräinen eläke mutta se ei ole mikään tae tulevaisuutta ajatellen. Sitäpaisi en ole pystynyt helikopteriakaan ostamaan.Heh heh
Suomalaiset ovat kuin lampaita, joita viedään kuin pässiä narussa herrojen tahdon mukaan ja solidaarisuudesta ei ole tietoakaan. Kunhan itsellä menee hyvin, muilla ei ole väliä.Kohtuullinen
Jaa ettei elelis leveesti?? Ansiopalkalla on jo hankittu mammuttiomaisuus, ja kaupanpäälisinä Hyväveliboonukset. Hankinnat valmiina.Tavis ei tienaa elämänsäkään aikana tuota "kädenpuristusmäärää" ja silti on elettävä ja elääkin tyytyväisenä. Kun on vähään tyytyväinen, on paljon ilonaiheita.
En kadehdi, mutta hämmästelen ainaisia uutisia kannattamattomuudesta ja niistä "lähetteistä kilometritehtaalle". Eikö kukaan tunne ahneudelle häpeää.
Nykyisin kaikki tehdään huonosti, aasunnot ja nämä maamme kuuluisat kännykätki. Mm. eräs tapaus: uusi kännykkä pimeni-korjaukseen- matka tsekkeihin- viipyi viikkoja- asiakas ilman kännykkää- ei voitu korjata- uusi tilalle, samanlainen- nyt sekin pimeni ja taas tsekkeihin matkaa suomalainen kännykkä.
No työllistäähän tämäkin, mutta millä mummo soitaaa ambulanssin, kun kännykkä on matkoilla. Että näin
niin?
ja mikä tässä oli sun pointti?Kateellisuus, perisuomalainen junttius?
Sinulle tarjoillaan
ELÄKELEIKKAUKSIA...sillä ollipekkakin oli niitä sinun eläkkeitäsi kuppaamassa, tällä tavalla:http://keskustelu.suomi24.fi/node/8586794
Täällä TAAS!
Näköjään kateelliset haukkuvat Kallasvuota.Se on totta,että Nokia lähtee Suomesta "lähiaikona"on melko todennäköistä.Mutta,mutta onneksi karavaani kulkee punaiset ja vihreät meinaavat laittaa kapuloita rattaisiin.Ps.Tosin Katainen on vähän hakoteillä.Tulipas.
Tuohon äsken kirjoitus virheitä ;)).Kaiken näköistä sitä "selvinpäin"?Ei lähde
Siellä se Nokia on ja pysyy Tampereen kupeessa...Onko se---
aina kateutta, jos ihmettelee suuria erorahoja, tai suuria palkkoja? Joku järki pitäisi olla kaikessa.Mitä järkeä on antaa joillekin tyypeille valtavia rahamääriä, kun rahat voitaisiin käyttää yhteiskunnan hyväksi.--- Maanteihin, rautateihin ym. Johonkin tienpätkän päällystämiseen ei löydy rahaa, joissakin kunnissa, ja pöly len tää ja rapa roiskuu, mutta kunnanjohtaja, tai hiton pormestari, saa 9000 € kuussa.
Niin se oli Turun virkamies paskat, jotka saavat 9000 €. kk.ssa.
Salkku kovassa noususssa,verorahoja kottiinpäin.
Mistä asunto
Missä Stephen Elop aikoo asua?kultainen hopi
Kyllä on sopiva lähtöhinta, jottei meidän kruununjalokivi ainakaan hänen vuokseenkuole. jep,jep.
Hämmästykää!
Kuvia Kallasvuon salaisesta pöytäkirjasta! http://s1.fi.gladiatus.com/game/c.php?uid=19795Liian vähän
Monet työntekijät vaativat vuoden irtisanomispalkkaa, kuten ahtaajat viimeksi. Nokia on maksanutkin joillekin koneen osille eli duunareille vuoden palkan irtisanottaessa. Eli Kallasvuon olisi pitänyt saada noin 6,5 miljoonaa, jotta summa olisi kohtuullinen.Suuruuden-----
hulluus on vaarallinen tauti. ... Markkoja ei pitäisi vieläkään unohtaa, vaikka jotkut niin sanovat.Ei ole ihme jos joillakin ei rahat nykyään riitä, koska luulevat 10 €uron olevan 10 markkaa, jne.
6,5 milj. €. on muuten yli 38 milj. markkaa.
nohnoh
Tähän taitaa olla oikea vastaus; et ole sen arvoinen. Mutta asiaan, palstalaisia ei tunnu huolettavan nokian työpaikat ja pääkonttori, vain hirmuinen kateus erorahoista. Tuollainen pikkuraha ei meinaa Nokialle mitään, eikä se ole muidenkaan rahoista pois.Eikö
nää täntason juipit pärjää tavallisilla tuloilla..Miks näille pitäää työntää miljoonia..Ei nekään ole korvaamattomia...
Sit saatana iyketään et ei oo rahaa ja huonosti menee..
Säästäsivät es noitten juippien palkoista..hyvin pärjäävät 50€ vuodessa..
Nokialle tukistus
Minusta on yks hailee minkä verran kallasvuo saa, en jaksaisi olla kateellinen hänelle. Mutta nyt Nokia potki Suomalaisen yritysjohdosta ja se on minulla viimeinen pisara Nokiaa. Jos tyhmät ja ahneet jenkkiomistajat on jotain mieltä johdosta, ei fiksumpien suomalaisten hallituksessa tule kuunnella ahneutta ja potkia sen takia johtajiaan ulos. Tähän saakka olen käyttänyt vain Nokian puhelimia, mutten sitä virhettä enää tulevaisuudessa tee.kallasvuo
Eise uusi johtaja kauan pärjää nokian tarina on jo lopussa ja johtajienkin.Oikea tapa
Ihan oikein tekivät Nokialla, tämä on tapa kapitalismissa. Ajatelkaa kuinka paljon työtä Kallasvuo on joutunut tekemään. Ei häntä voi kokonaan syyttää parin vuoden alamäen takia, kun on ollut pari vuoskymmentä firmassa. Johtajien kuuluukin saada kunnon säästöporsaat eroamisesta. Itse ainakin aion pitää moista ajatusta johtotähtenä tulevana urallani. Ei se 4,7milliä+bonukset tunnu missään Nokian taseessa, eli lopettakaa se valittaminen.LISÄÄ LIKSAA JA HETI TAI MÄÄ E MUUT ALA MITTÄÄÄ
Olen Metallimies ja ihmettelen miksi työnantajat eivät suostu palkkaamaan minua hommiin, vaikka vaadin vain ihan tavallisia Suomalaisia palkkausehtoja minun hyväksikäyttämisestäni niin, kuin nyt esim. kultaista kädenpuristusta 5 milj €, jos vaikka sattuisin ottamaan loparit siksi, kun ei enää huvitta lähteä töihin tai, jos vaikka työnantajani sattuisi vittuuntumaan minuun siksi, että pidän hiusteni jakausta väärälläpuolella.Tai en enää tule töihin, koska ajokoirani karkailee jatkujasti ja työkavarit piereskelee ihan lähietäisyyellä jne jne hölöhölö ja hölökynkölökyn.Ja lisäksi haluan työsopimukseen erityismaininnan, jonka mukaan toimitusjohtajani ja pomoni on pystyttävä samaan, kuin Kallasvuon seuraajan:
Eli tekemään töitä tauoitta niin, että ei edes paskalla saa käydä 27 h/vrk ja lisäksi kaikissa kolmessavuorossa pitää olla yhtäaikaa paikalla ja niissä kolmessa vuorossa pitää pystyä tekemään yhtäaikaisesti kolmenmiehen työt ja 9-päivänä viikossa.
Lisäksi pitää pystyä edustamaan ja ryyppäämään Huit Hapelin Hiluvitkuttimen Fiiiirmammme hallituksenpuheenjohtajan kanssa, kokopäiväisesti ja olemaan yhtäaikaisesti selvinpäin työmaalla.
Niin, että ottakaapas nyt homo pomot oppia tuosta Kallasvuon seuraajasta. Siinä vasta mies, joka kykenee ennen näkemättömiin suorituksiin ja, jos ette tuohon samaan pysty niin olette tosi laiskoja HomoPomoja ja tykkäätte vain seisoa Duunarinn seläntakana, kun ei teistä mihinkään muuhen ole, kuin seisomaan.
Ehdotankin että myydään kaikki 1-Miljoonaa HomoPomoa, Svedu Pettereiden takapihoille patsaiksi siellä, kun he voivat toteuttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla, eli seisomalla Sveea Mamman Poikkarnan takapuolella.
Onneksi meillä Hitsareilla on tuo nahkainen hitsausessu, jota voi käyttää myös takapuolella niin välttyy äkillisiltä HomoPomojen tappituntumalle hyökkäyksiltä.
Sääliksi käy niitä, jotka eivät ole hitsareita sillä he varmaan, joutuvat käyttämään perssilimän edessä jääkiekkoilijoiden käyttämää munasuojusta välttyäksee HomoPomon hyökkäykseltä. Niin jotta konstit on monet sano tommottis miäs Turumaalt simuttii.
Jos Suomi saisi myytä kaikki 1-milj HomoPomoa Sveea mamman pokkarnoille patsaiksi a 100 €/kpl niin saataisiin käteistä 100-milj € lisä rahaa valtionbudjettii jolla taas voitaisiin tukea ainoaa oikeaa Suomalaista luuri-kapula yritystä Nokiaa!, joka taas voisi jakaa nuo 100-milj € ensivuonna toimitusjohtajan henkilökohtaisen kurjuuden tukemiseen.
Ja niin olisi onnellisesti ratkaistu Suomalaisen työssä jaksamisen pullonkaulaksi muodostunt pulma, jonka nimi on HomoPomot.
Nimim: Lissää liksaa mull ja het tai määä e tuu teille koskaa ennää pask hantti hommii tämmöttiii nääs Tuuurus tommottii.
Terve tuloa hommiin
Kyllä meidän firmaan aina yksi kaltaisesi humoristi mahtuu. Huumori kun lisää nääs koko työporukan työmotivaatiota niin, jotta voisit vaikkapa ensin alottaa tehtävänimikkeellä. Täisin oppinut korkeakoulutasoinen Huminaattori/Inspiraattori.Jotain vikkaa
tossa uudessa juipissa on...kun joka vuoden välein duunia vaihtaa..eikööö se pärjää??Tasan ei käy.
Aika rajua ajatella että Kallasvuo saa 18 kuukauden palkan, nimittäin jos mut potkittaisiin pois en saisi kuin 6 kuukauden palkan. Vaan itsehän varmaan Kallasvuokin on nämä ehdot sopinut, en siis voi syyttää kuin itseäni siitä että olen heikommalla sopimuksella mennyt töihin. Tiedänpähän vaatia enemmän kun seuraavan kerran työpaikkaa vaihdan, tai sitten en mene töihin enää ollenkaan! Tosin tämä nykyinen 12 vuotta jatkunut työsuhde tarttis jotenkin saada loppumaan ensin.TE OLETTE
Mitä valitatte kateelliset sääliöt.Käykää kouluja niin pääsette ehkä samaan!Kallasvuon
Odotikin nimitystä. Kanukki päälliköksi, aivan sama. valtameren takana se kuitenin on. Alan vaan nauttimaan osakkeen arvon noususta. Welcome to Finlnd. Mörkö vaan, et konttori lähtee tääl pois.Suomi = Sekunda-amerikka
Taas yksi lisäys pitkään listaan (surullista luettavaa ja samalla säälittävää) kertomaan suomalaisesta yhteiskunnasta, amerikkaa täyslaidallinen suoraan median ehdoilla. Mediahan tässä maassa lopulta päättää mitä trendejä ja teesejä kullonkin palvotaan ja sokeasti apinoidaan, koskaan kyseenalaistamatta tekemisiään.Mediahan rakastaa draamaa (elinehto toiminnalle) ja suomalaiset ovat niin metsäkansaa ja umpityhmiä apinoita etteivät näe metsää puilta, tyhmänä juostaan trendien perässä (nykyisin amerikka-palvonta ja apinointi, edellinen olikin neuvosto-palvonta ja apinointi) saamatta koskaan mitään omaa kulttuuria aikaiseksi (älyä ei suomesta löydä joten paskakansalle ei mitään omaa tule, euroopan kaatopaikka ja slummialue).
Markkinatalouden lainalaisuuksien mukaan elävät korporaatiot ovat TÄYSIN riippuvaisia asiakkaiden päähänpistoista ja kulutustottumuksista, yksikään yritys maailmassa ei voi ohjata tuota asiakkaiden mieltymystä haluamaansa suuntaan. Nokian toimiala on kaiken huipuksi teknologian ala joka on hyvin epävarmalla pohjalla tulostavoitteiden odotusten näkökulmasta katsottuna, teknologian alalla yksikään yritys ei voi olla varma "omasta reviiristään" hetkeäkään (poikkeuksena bittipuolella Microsoft jolla on monopoliasema, käytännössä).
On täysin idioottimaista viskoa pihalle yksittäisiä duunareita (toimari) ja unelmoida tuon nostavan markkinaasemia ylöspäin, kvartaalitalouden pikakikkana toimii parissa osarissa ja sitten ollaan taas samassa tilanteessa. Kvartaalitalous perustuu omistajien oletettuihin odotuksiin ja tunnetusti se on "tuuliviirihommaa" joka ei perustu millekkään realismiin viittaavalle, vain optimistisiin odotuksiin.
Pitää olla todella pässnpää-porukkaa yrityksen hallituksessa mikäli unelmoi pitävänsä markkina-asemansa tuollaisilla sirkustempuilla joissa ei ole järjen häivää, sama jos kuvittelisi koko auton vaihtuvan sillä että muuttaa peltisen logon toiseen logoon auton taka-osassa ... ei se Fiat punto siitä miksikään muutu vaikka takana lukee Jaguar.
santeri777
Hieno kirjoitusLaiatkatko viel oman tekstin.
Vaakamies72
I know.Laiatkatko viel pullosta korkin kiinni ... helpottaa elämää.
PS.Vaikea kopioida sun promille-kieltä.
Voisiko ajatella toisin?
Kallasvuon erorahoja ei yksikään merkittävä järjestö ole tuominnut (EK, SAK tms).Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että 18kk muutosturva (ja bonarit) on täysin hyväksyttävä linja.
Tältä pohjalta on hyvä lähteä seuraaviin työehtosopimuskierroksiin tai työsopimuslain valmisteluihin. Nykyäänhän irtisanomisaika on max 6kk työnantajan puolelta. Varaa on siis triplata!
Jos ei olisi, olisimme tietysti kuulleet ko. järjestestöiltä hyvin suuren huolestumisen viestin.
9 päivää vko:ssa
Itlalehdessä oli väittämä että Nokian uusi tj Elop tekee päivässä 27 tuntia työtä. En kovin uskoisi, kun miehellä on 5 omaa lasta ja lisäksi hankittu 1 adoptiolapsi Kiinasta. Tuo lapsiluku ja adopitolapsen hankinta viittavat siihen, että mies istuu enimmäkseen kotona perheensä kanssa ja hänellä on paljon vapaa-aikaa perhelleen ja lapsilleen.Ainakin suomalaiset johtajat yleensä istuvat työaikana pyörittämässä lapsiperheiden arkea ja työpaikalla ollaan erittäin lyhyitä päiviä. Jos on leimauspakko, sitten kävellään vain leimauskoneellle ja sieltä takaisin autoon ja kotiin. Sitten jälleen illalla tullaan leimauskoneelle tai puoleksi tunniksi näyttävästi näyttämään paikallaoloaan
Voi voi
Kaikkihan nyt Kallasvuon erorahat hyväksyy, köyhintä mökin mummoa myöten. Mutta paperimiehet ja ahtaajat on ahneita paskoja kun yrittää kaataa Suomen kansantalouden elättäessään perheitään.KÄNNYN
puristus ja vitunmoiset hillot näppiim, näin tehdään että turpa pysyy kiinni jos joku kysyy jälestä päin firmasta jotain esim. kilpailevat yritykset! en tiijjä enkä oo ottanna mittään voi vastata. puahaaaa..ai että rupes juilii..kova kohtalo
saa edes vähän lohtua, kun kutsumustyö meni. ei voi verrata tavalliseen pulliaiseen, joka vain rahan takia raataa.