Merirosvoranta

hii-o-hei

Kokkolan Merirosvoranta odottelee pikaratkaisua Suntinsuun alueen liikennejärjestelyihin. Merirosvopuistoidean jatko riippuu nyt siitä, saadaanko alueelle jonkinlainen kiertotie.

Ensi kesän Asuntomessuihin merirosvopuistossa halutaan satsata täydellä laivatarjonnalla, ei vain muutamalla kohteella.

Idea isä Karl Lindroosin mukaan Suntinsuulle voidaan tuoda 10-12 laivaa, jos kaupunki päättä liikennejärjestelyistä parin viikon sisällä. Samalla yhtiö jättäisi myös kaava-anomuksen Halkokarin alueesta, minne merirosvopuisto sijoittuisi myöhemmin vakituisesti koko laajuudessaan, kertoo Lindroos.

YLE Keski-Pohjanmaa

http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2010/09/merirosvoranta_odottaa_paatosta_kiertotiesta_2016329.html

34

1354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosirealisti

      Kokkojoen suistoon rakennettavasta Merirosvopuistosta tulee sensaatio. Sadattuhannet turistit tulevat ihailemaan sitä seuraavien 10 vuoden kuluessa ja tuovat runsaat euronsa Kokkolan liike-elämälle.
      Olen varma, että kaikki tulevien Kokkolan asuntomessujen n 200 000 kävijää tutustuvat myös Merirosvopuistoon, leirialueeseen, piipahtavat jopa Mustakarilla (vaatii mainitun sillan) ja useimmat, ainakin lapset pulahtavat ihanan uimarannan merivedessä.
      Tämä edellyttää sitä, että Suntinsuulle rakennetaan maantiesilta parkkialueineen ja nykyinen länsirannan pyörätie levennetään "pususillalta" alkaen leintäalueelle autoilla ajettavaksi kiertotieksi. Ja mikä tärkeintä: Kaikki nuo "Aataminaikaiset", vihastuttavat, lahoavat, monenkirjavaiset maisemanpilaajat latorotiskot räjäytetään "taivaan tuuliin".

      • nk tu mnku

        otatteko sinne myös kaikki Suomen somalit? Mielestäni Merirosvoranta ei voi toimia ilman tätä auetnttista lisää. Koko Suomen kansa on ikuisesti kiitollinen Kokkolalle, joka pitää hurrien lisäksi myös somalit omina vaivoinaan.

      • pentti,,.,
        nk tu mnku kirjoitti:

        otatteko sinne myös kaikki Suomen somalit? Mielestäni Merirosvoranta ei voi toimia ilman tätä auetnttista lisää. Koko Suomen kansa on ikuisesti kiitollinen Kokkolalle, joka pitää hurrien lisäksi myös somalit omina vaivoinaan.

        Kumpi on raskaampi taakka suomalaiselle veronmaksajalle, somalien elätys vai pakkoruotsi kaikkine lisineen. Arvailisin että suunnilleen yhtä raskaita ovat.

      • roskarobo

        Miten tällaisia merirosvopuistoja oikein keksitään ja vielä kuvitellaan niiden vetävän yleisöä johonkin Jumalan selän taakse. Jos Disneyland olisi Ulan-Udessa, menisikö sinne satoja tuhansia turisteja vuosittain? Mitä, häh?

        Onko Dineyland yhtään komiampi paikka kuin joku merirosvopuisto? Tuleeko sinne pällisteltäväksi oikea somalimerirosvo, vai lasikuitupatsas ja pahvinen laivakulissi? Kyllä vetää porukkaa varmasti. Toivottavasti ELY-keskus on antanut ainakin 15 miljoonaa tukea näin mahtavalla kärkihankkeelle.

      • sdfg
        roskarobo kirjoitti:

        Miksi sitten power park vetää, onhan sekin jumalan selän takan, ei missään.

      • tunnelbaana

        Suntinsuulle voisi vaihtoehtoisesti rakentaa tippukiviluolaa jäljittelevä alikulku tunneli varustettuna luonnonkivi portailla, siinä olisi enemmän merirosvo meininkiä jo pelkkien rakennuskulujen muodossa.

      • rosvonosvo
        sdfg kirjoitti:

        Miksi sitten power park vetää, onhan sekin jumalan selän takan, ei missään.

        on perinteinen huvipuisto, jossa varmaan alueen väestö käy vatkauskoneissa ja muissa hupivehkeissä. Merirosvopuisto, jossa on kolme lasikuitunukkea, pahvista tehty laivanraato ja silmäpuolisomali, ei voi vetää edes kaikkia naapureita luopumaan rahasta. Jos se olisi noin helppoa Pudasjärvellä mies voisi heiluttaa tien varressa puumiekkaa ja huudella "kaikki miehet mastoihin" ja rahaa tulisi suokuokalla. Sitä voisi nimittää maantierosvopuistoksi. Tai maantierosvopolikseksi. Valtio voisi tukea toimintaa vaikkapa 100 miljoonalla vuodessa.

      • Tullintellun

        Hyvä idea. Toteuttamista vaille.

      • TullinTellu

        Hieno siitä tulee. Ja vetää yleisöä kuin magneetti.

      • TuttelinTettulin
        pentti,,., kirjoitti:

        Kumpi on raskaampi taakka suomalaiselle veronmaksajalle, somalien elätys vai pakkoruotsi kaikkine lisineen. Arvailisin että suunnilleen yhtä raskaita ovat.

        No ei taatusti kummatkaan.

      • HiskuliViskuli

        Hienoa. Vihdoinkin Kokkolaan jotain nähtävää.

    • halkokarilainen

      Ihanaa että kokkolaankin saadaan viimeinkin kansainvälisen tason vaatimukset täyttävä matkailukohde!

      • suntti sunttina

        ei toteutunut??

        Laiva lähtee Suntinsuusta

        Jouko Pensaari - Kokkolassa vajaat kaksi vuotta palvellut ravintola-ja hotellilaiva irtautuu jäiden lähdettyä Suntinsuun laiturista ja matkaa kohti etelää.
        - Se hinataan Aurajokeen, jossa sen oikea paikka on, kertoo yrittäjä Esa Yli-Hallila.
        Sopimusneuvottelut Yli-Hallilan ja sopimuskumppaneiden kesken ovat sinettiä vaille valmiita.
        - Toimintaa rupeavat pyörittämään alan ammattilaiset, joilla on useita ravintoloita ja niin edelleen. Olen lupautunut itsekin auttamaan aluksi.
        Lähtö liittyy kiinteästi siihen, ettei Yli-Hallila jatka enää yrittäjänä Suntinsuun leirintä-alueella.
        - Ei olisi saatu enää synergiaetua, eikä homma olisi enää toiminut.
        Yli-Hallilan mukaan Turussa laivan tuloon suhtauduttiin ensin penseästi. Mutta kun he saivat tietää, että se on katsastettu majoituskäyttöön, asenne muuttui.
        - Itse asiassa se on ainoita vastaavia majoituslaivoja, jotka on virallisesti katsastettu ja tarkastettu. Ei muuta kuin sähköjohdot ja viemäriputket kiinni ja toiminta voi alkaa.
        Yli-Hallila on tehnyt laivaansa remontteja, rakentanut ajanmukaiset kokoustilat ja hälytysjärjestelmän.
        Kokkolassa suhtautuminen ei ole aina Yli-Hallilan mukaan ollut kovin myönteistä.
        - Mulle sanottiin suoraan kaupunginjohdon taholta, että kunnallispoliittinen ura haittaa yhteistyötä kaupungin kanssa. Miksi, sitä ei sanottu.

        Tuntuu siltä että nyt kupataan kunnalisrahaa ruostuvaan rautaan.

      • ihanaa kalle ihanaa.
        suntti sunttina kirjoitti:

        Vihdoinkin tulit takaisin Kokkolaan näyttämään missä kaappi seisoo, ryövärinpuisto tulee olemaan sinulle oiva suunnannäyttäjä meille nuorille miten diilit oikein hoidetaan, suurkiitos oi oppi isämme :)

      • veronmaksaaja
        ihanaa kalle ihanaa. kirjoitti:

        huijari taas tuli huijaa kokkolalaisia.Kun kerran huijannut toinen kerta on piece of cake...Äijä linnaan a.s.a.p.

      • laivarosvo
        veronmaksaaja kirjoitti:

        huijari taas tuli huijaa kokkolalaisia.Kun kerran huijannut toinen kerta on piece of cake...Äijä linnaan a.s.a.p.

        hyvä niin jos teki.

      • muu maa mansikka
        veronmaksaaja kirjoitti:

        huijari taas tuli huijaa kokkolalaisia.Kun kerran huijannut toinen kerta on piece of cake...Äijä linnaan a.s.a.p.

        voi ku kiva, kun kalle tuli uudistamaan meri maisemaa.

      • 5656
        muu maa mansikka kirjoitti:

        voi ku kiva, kun kalle tuli uudistamaan meri maisemaa.

        Kalle tuli ryöstää lisää.Hän uudistaa vain takapihansa...

      • top top
        5656 kirjoitti:

        Kalle tuli ryöstää lisää.Hän uudistaa vain takapihansa...

        joka vanhoja kaivelee sitä tikulla silmään

      • erkoopee
        suntti sunttina kirjoitti:

        ei toteutunut??

        Laiva lähtee Suntinsuusta

        Jouko Pensaari - Kokkolassa vajaat kaksi vuotta palvellut ravintola-ja hotellilaiva irtautuu jäiden lähdettyä Suntinsuun laiturista ja matkaa kohti etelää.
        - Se hinataan Aurajokeen, jossa sen oikea paikka on, kertoo yrittäjä Esa Yli-Hallila.
        Sopimusneuvottelut Yli-Hallilan ja sopimuskumppaneiden kesken ovat sinettiä vaille valmiita.
        - Toimintaa rupeavat pyörittämään alan ammattilaiset, joilla on useita ravintoloita ja niin edelleen. Olen lupautunut itsekin auttamaan aluksi.
        Lähtö liittyy kiinteästi siihen, ettei Yli-Hallila jatka enää yrittäjänä Suntinsuun leirintä-alueella.
        - Ei olisi saatu enää synergiaetua, eikä homma olisi enää toiminut.
        Yli-Hallilan mukaan Turussa laivan tuloon suhtauduttiin ensin penseästi. Mutta kun he saivat tietää, että se on katsastettu majoituskäyttöön, asenne muuttui.
        - Itse asiassa se on ainoita vastaavia majoituslaivoja, jotka on virallisesti katsastettu ja tarkastettu. Ei muuta kuin sähköjohdot ja viemäriputket kiinni ja toiminta voi alkaa.
        Yli-Hallila on tehnyt laivaansa remontteja, rakentanut ajanmukaiset kokoustilat ja hälytysjärjestelmän.
        Kokkolassa suhtautuminen ei ole aina Yli-Hallilan mukaan ollut kovin myönteistä.
        - Mulle sanottiin suoraan kaupunginjohdon taholta, että kunnallispoliittinen ura haittaa yhteistyötä kaupungin kanssa. Miksi, sitä ei sanottu.

        Tuntuu siltä että nyt kupataan kunnalisrahaa ruostuvaan rautaan.

        Sehän on selvä asia.Esa on väärän puolueen mies.Katsokaa kuinka nopeaan rakennettiin mammuttihalli hollihakaan.Kyllä asiat luistaa,kun on oikeat henkiilöt (ja puolue) hoitamassa asioita.

      • Tosirealisti
        ihanaa kalle ihanaa. kirjoitti:

        Vihdoinkin tulit takaisin Kokkolaan näyttämään missä kaappi seisoo, ryövärinpuisto tulee olemaan sinulle oiva suunnannäyttäjä meille nuorille miten diilit oikein hoidetaan, suurkiitos oi oppi isämme :)

        Vailla vertaa. Merirosvopuisto tuo asuntomessuille 50 000 lisäkävijää ja kaupungin yritysmaailmaan kolmen miljoonan euron lisäansiot! Joten haukkukaa vain Kallea.

    • Maa!!

      Miksei tuo puistosuunnittelija ole sijoittanut hankettaan Somaliaan, siellä olisi merirosvot kaapattuine laivoineen jo valmiina.
      Ei muuta kuin kapteeni paikalle, puujalka ja silmälappu kipparille, työvoima olisi varmaan halpaa ja tuskin somalit verotustakaan harrastavat.
      Jos hankkeeseen kuitenkin rahaa kuluisi, suomi varmaan maksaisi nekin kehitysavun muodossa.

      Sunnitelma vapaasti käytettävissä, puistohankkeen kanattajille.

    • kirjallisuus seuraku

      Kesällä siellä vois esittä oiekan merirosvo näytelmän,,laivat tulisivat mustaltakarilta ja niitä tykitettäisiin.Aito Rosvo Roope näytelmä.Mutta,,pliiss älkä ottako sitä lefaa näyttelemään,se sopii kokiksi paremmin.

      • kuukkuuuuuuu

        ei opita mitään eihän

      • turguseen vaan
        kuukkuuuuuuu kirjoitti:

        ei opita mitään eihän

        jatkamaan puuhasteluja

      • TullinTellu
        turguseen vaan kirjoitti:

        jatkamaan puuhasteluja

        Vai "Turkkuseen"...

      • kalastaja sundin
        turguseen vaan kirjoitti:

        jatkamaan puuhasteluja

        Tais nallit loppua entiseltä omistajalta ja silmät vain punoittivat aamuisin.Ei hyvä,ei ollenkaan hyvä,tuollainen suhtautuminen yrityselämään.

    • Tosirealisti

      Mahtava uutinen. Torilaiva Krunni siirretään Suntinsuulle - Merirosvopuistoon.
      Erinomaista Kalle Lindroos.

      • HiskuliViskuli

        Näin on...

      • hylkyjä kaikk tyynni
        HiskuliViskuli kirjoitti:

        Näin on...

        ja kalle sitten tätä.....

      • Rooperosvoilija
        hylkyjä kaikk tyynni kirjoitti:

        ja kalle sitten tätä.....

        "Mikä kaupuki sitä..." Opettele hyvä ihminen kirjoittamaan. Hylkyjä taitaa olla muualla kuin Merirosvopuistossa kaikki tyynni. "Ja kalle sitten tätä.....joko sammuit?

    • Utelias turisti

      Mistä tuon Merirosvopuiston löytää, käyskentelin nuo asuntomessualueen ja Kokkojoen rannat läpi ja merkkiäkään en löytänyt Merirosvopuistosta. Toivottavasti suunniteltu hanke ei ole tuottanut kaupungin veronmaksajille kohtuuttomia kustannuksia?

      • Kiitos kaupungille

        Kaupunki haistoi Ketku-Kallen todelliset tarkoitusperät, eikä erehtynyt rahoittamaan tämän puhallusyritystä. Vain Handelsbankenin Kalle taisi onnistua merirosvoamaan.

      • Esa tiesi!
        Kiitos kaupungille kirjoitti:

        Kaupunki haistoi Ketku-Kallen todelliset tarkoitusperät, eikä erehtynyt rahoittamaan tämän puhallusyritystä. Vain Handelsbankenin Kalle taisi onnistua merirosvoamaan.

        "Jouko Pensaari - Kokkolassa vajaat kaksi vuotta palvellut ravintola-ja hotellilaiva irtautuu jäiden lähdettyä Suntinsuun laiturista ja matkaa kohti etelää.
        - Se hinataan Aurajokeen, jossa sen oikea paikka on, kertoo yrittäjä Esa Yli-Hallila."
        Vähän myöhässä meni mutta meni kuitenkin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1666
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1295
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1158
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1146
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1055
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1041
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      962
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      957
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      834
    Aihe