Suihkun asennus

teeseitse

Nyt en tajua, miten saan saunalle tulevaan vesijohtoon yhdistettyä lämminvesivaraajan ja suihkun... Jotain osia tarvitaan, onko täällä ketään putkimiestä?

Eli tilanne seuraava: Tontilla kaksi taloa, toinen rakennettu -57 ja toinen -82. Sauna vuodelta -57.

Aluksi ollut vain kantovesi kaivosta, n. 50 metrin päästä. Vuonna -63 rakennettu pumppukoppi kaivolle ja putki vanhaan taloon ja asennettu kylmävesijohdot pinta-asennuksena, rumia ovat ruosteiset rautaputket. Talo saanut seuraavana vuonna keskuslämmityskattilaan myös lämminvesivaraajan ja asennettu kuumavesijohdot kuparista, myös pinta-asennuksena.

Pumppukopilta lähtee myös saunalle kylmävesijohto. Vuonna -82 rakennettu uusi talo, ja kytketty pumppukopilta saunalle menevään vesijohtoon maan alla. Uudessa talossa putket kulkee siististi koteloituna talon ympäri, katon rajassa. Tällainen olisi tarkoitus tehdä myös vanhaan taloon joskus. Uudessa talossa aina ollut lämmin käyttövesi.

Muuta siis; saunalle tulee vesijohto vessan lattiasta, siinä on hana josta katkeaa kaikki saunan vesi, sen vieressä hana josta saa tyhjättyä putket, ja sen jälkeen vesijoto katoaa samantien lattian alle. Ja tuosta välistä tulee vielä pisto, josta jatkuu vesi pöntölle ja vessan hanalle (joka joskus vaihdettu nykyaikaiseksi)

Saunan puolella nousee lattiasta vesijohto, jossa on myös melko samanlainen hana, ja siitä menee putki seinää pitkin vesipadan yläpuolelle. "Pesuhuoneessa" on myös samanlainen hana seinällä, lattiasta tulee rautaputki, jossa hana ja hana jälkeen putki kulkee seinällä 20cm hanan viereen jossa on kulma alaspäin, ja siitä saa myös vettä.

Nuo vesijohdot saunalla kulkee siis alapohjassa, ryömintätilassa, ja sieltä nousee nuo pistot pesuhuoneeseen ja saunaan, eihän siinä muuten mitään, mutta talvellahan ne jäätyy siellä kun ryömintätilassa pakkasta. Kun tämä kiinteistö ostettiin, ne oli ekatalven jäässä kait ja ei saatu saunaan vettä, luultiin että katkaistu koko johto. No, sitten yhtenä nollakelipäivänä kokeilin päähanaa piruuttani, jos olisi ollut jäässä, no pirun paskainen vesi alkoi virtaamaan, mutta onneksi kirkastui lopulta.

Sitten kesällä asia huomattiin, ja kierrettiin itsesäätyvä lämmityskaapeli ulkotilassa oleville vesijohdoille, nyt pysyy sulana, mutta houkuttaa tehdä suihku.

Aloittelin homma jo, ajatuksena pesuhuoneen hanalta lähtevästä putkesta poistaa se viimeinen pisto seinästä "ulospäin" ja kulma, ja panna tuohon väliin sovituskappale, jolla vaihdetaan rautaputki kupariputkeksi, ja sitten asentaa siihen t-haara, josta otetaan pisto varaajalle ja suihkuhanalle, ja varaajalta tietysti kuuma suihkulle.

Millainen tuo sovituskappale voisi olla? Putkessa on ulkokierre ja se on merkinnän mukaan 1" putki. Kupariputki tietysti esim. 15mm ja siihen sopivat helmiliittimet putkikaupasta. Mutta miten mä saan sen rautaputkesta kupariksi??

10

2147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja hamppuva välliin

      jonka lopuksi jo odottelin jotain sangen monimutkaista. Mutta olikin vaan kirjoitusripulia. Tuollainen stoori siis kysymykseen kuinka 1" ulkokierteeseen voi liittää 15 mm kupariputken, niinkö?

      1 x 1" muhvi
      1 x 1"x3/4" supistusmuhvi
      1 x 3/4" UK 15 mm puserrusliitin

      Vaikkapa nuin!

      • teeseitse

        Juu, tuli vähän ylimääräistä kirjoitettua tuohon, kun selitän kaiken aina perusteellisesti ettei vain jäisi mitään epäselväksi.

        Olen siis saanut purettua jo noi pari vanhaa rautaputken pätkää tuon ulkokierteen "perästä", jotta pääsen viikolla kokeilemaan miten asennus onnistuu. Olivat muuten tiukassa. Tuossahan on tuo hana ennen mun asennusten alkua niin saunaa voi käyttää ihan hyvin koska vessasta ja saunasta saa vettä, vaikkei toi pesuhuoneen vesi pelaisikaan.

        Sitten varaajasta;

        Mulla on olemassa yksi tuollainen n. 200 litran varaaja mitä öljylämmityksessä on käytetty lämpimän veden tuottoon, uuteen taloon vaihdettu kattila vuonna -03 joten jäänyt sieltä (kuten kaikki muukin romu kattilasta putkiin ja pumppuihin). Vanhan talon kattila muuten alkuperäinen...

        Ajattelin sijoittaa varaajan seinän toiselle puolelle, periaatteessa talvella kylmää tilaa, mutta eihän se varaaja jäädy.

        Olen jo aikaisemmin avannut pöntön kyljen ja pessyt sen sisältä. Puhdistin myös sen kupariputkisykerön jolla se vesi lämpiää. Teräsharjalla raaputin sen uuteen kiiltoon ulkopuolelta, meni pari kuukautta siinäkin kun se sykerö on todella pitkä. Sitten kierrätin sisäpuolella tarkoitukseen sopivaa ainetta porakonepumpulla. Tuli sieltä kyllä ruostetta ym. ulos, käsittelin sen jopa kolme kertaa kunnes aineeseen ei enään tarttunut mitään. Kasasin sen ja tiivisteeksi laitoin putkikaupasta ostettua mustaa "kumilevyä" josta leikkasin sopivankokoisen "rinkelin" ja tein porakoneella ruuvinreijät.

        Siirsin sähkövastuksen kattilasta tuohon varaajaan, jossa oli sille sopiva tulppa. Kaikki liitokset olen tosiaan tiivistänyt hampulla sillä mönjällä.

        Siinä varaajassa oli sitten seuraava ongelma, ne reijät josta vesi kulkenut kattilaan. No keksin sitten laittaa niihin puretuista osista yhden putkenpätkän ja venttiilin, jolla ne sai tulpattua. Lisäsin vielä kulmapalakin alempaan, joten putki on nyt siististi varaajan sivulla, ja senhän voi siitä myös tyhjentää. Ylempi sojottaa suoraan ylöspäin.

        Nyt siihen ylempään pitäisi keksiä jonkinlainen paisuntasysteemi, varaajan tilavuus kai vaihtelee lämmön mukaan.

        Nyt pitäisi siis saada 2" sisäkierteeseen kinni vaikka se samanlainen 15mm kupariputki.

        Eli jos oikein ymmärsin, niin helpoiten tehdessä tarvitaan

        Pala, jossa on toisella puolella 2" ulkokierre ja toisella puolella 1" ulkokierre. Onkos tuo nyt supistusmuhvi 1x 2"x1"?

        Ja siihen jatkoksi nuo samat osat:
        1 x 1" muhvi
        1 x 1"x3/4" supistusmuhvi
        1 x 3/4" UK 15 mm puserrusliitin

        Kupariputkeahan voi sitten helposti vetää, kun ei tarvitse miettiä noita kokoja ja kierteitä, senkun ostaa sopivat tarvikkeet ja pistää menemään. Ajattelin laittaa paisuntatilaksi varaajan päälle jollekin telineelle muovikanisterin.

        Siihen liittyy sellainen kysymys, että mitä liittimiä tarvitsen jotta saan vedenpitävän puristuksen kanisterin pohjaan ja siihen liitettyä 15mm kupariputken?

        Kyselen sitten siitä suihkunhanasta kunhan saan ensin varaajan laitettua ja putket. 15mm kupariputkea löytyy, ja maanantaina käyn putkikaupasta hakemassa kupariputkeen kulmia, t-haaroja jne..., putkileikkurin ja sitten noita muunnoskappaleita raudasta kupariin.

        Nyt viikonloppuna kannettava se varaaja sinne kylmään varastoon, rakennettava teline ja porattava reijät seinään. Kokeillaan tuleeko tästä mitään, muuten nuo putkijutut tuntuu helpolta mutta noi rauta -> kupari muunnokset on ihan hepreaa... Tarkoitus siis pikku budjetilla kokeilla tehdä suihku vanhoista rojuista!

      • 14+2
        teeseitse kirjoitti:

        Ilmeisesti tarkoitat supistusmuhvilla supistusnippaa, koska muutenhan noita osia ei saa sopimaan keskenään, tai 1" muhvi on turha.

        Älä laita varaajaa kylmään tilaan; vaikka varaaja ei jäätyisikään, niin varolaitteet tai paisuntaputki saattavat jäätyä ja siitä ei hyvä seuraa.

        2" sisäkierteeseen laitat 2" x 3/4" supistusnipan, johon laitat 3/4"ukx15mm puserrusliittimen.

        Kanisterin pohjaan saa 1/2" läpivientikappaleen, jossa on tiivisteet mukana. Siitä jatkat 1/2"sk x 15mm puserrusliittimellä.

      • teeseitse
        14+2 kirjoitti:

        Joo, täytyy kirjoittaa ylös ja käydä maanantaina putkiliikkestä hommaamassa noita osia jotta pääsee laittamaan ensi viikolla varaajaan putkia.

        Eli tuossa rautakierre -> kupariputkimuutoksessa homma siis toimii sillä lailla, että sopivankokoisella supistusmuhivla/nipalla supistetaan kooksi 3/4 johon laitetaan sopiva puserrusliitin, johon se kupari käy suoraan. Täytyy vielä osia ostaessa varmistaa että ne käyvät toisiinsa.

        Kupariputkisykkerössä on jo valmiina sopivankokoiset putket, joten se onnistuu helpolla. Ei sitä varaajaa voi laittaa kun sinne kylmään tilaan, on niin julman kokoinen. Saahan ne pysymään sulana ainakin sillä itsesäätyvällä lämmityskaapelilla, jota on pakko kiertää muutenkin kylmän tilan putkiin. Tai rakentaa varaajan ja putkein ympärille jonkin kopin ja sinne pieni sähköpatteri.

        Varaajalle askartelin alustaa jotta se ei ihan valtoimenaan ala siellä pyörimään. Varaaja painaa aika paljon, pitää pyytää apuvoimia sitten sen siirtoon.

        Sähkötkin tuolle vastukselle on saatava, liekköhän toimisi ihan kytkemällä normaali töpseli vastukseen. Vastukseen on mahdollista kytkä 5 johtoa, L1 L2 L3 N ja PE jossa myös semmoinen merkintä jossa kolme viivaa vaakasuorassa ja yksi pystyviiiva. Talossa sähkövastukselle ollut 3x 10a sulake, mutta epäilisin että se pelaa yhdelläkin sulakkeella.

        Kytkentä ilmeisesti on niin, että L1 = 1. sulake, L2 = 2. sulake ja L3 = 3. sulake. Luulisin että nuo kaksi viimeistä menee samalla tavalla kuin lampuissa, eli N on sininen ja PE / merkki on keltavihreä. Ajattelin käyttää sähköjohtona vanhaa autonlämmitysroikkaa josta on se autopää tuhoutunut yliajettaessa. Purin siitä sen pään pois ja siellä on tosiaan kolme johtoa, ruskea, sininen ja keltavihreä.

        Nyt siis kytken sininen -> N, keltavihreä -> PE ja ruskea -> L1 koska käytetään vain yhtä sulaketta. Ilmeisesti tällöin myös vastuksen teho on 1/3osa koko tehosta, ja vastuksen teho on 6kW eli se olisi 2kW.

        Eiköhän 2kW riitä pelkkään käyttöveteen, en sähkäriä viitsi vaivata vetämään useaa sulaketta ym... systeemiä, kytken vain tuon töpselijohdon siihen ja sitten pistorasiaan kiinni. Jos palaa sulake / vesi ei lämpiä niin kyselen lisää, mutta luulisin sen pelaavan ihan noin.

        Täytynee jostain vielä koittaa löytää hana, liekköhän putkiliikkeillä vanhoja hanoja, täytyy kysellä.

      • Hamppuva

        Ei muuta kuin onnea matkaan, hyvin on terävä kynä sulla. Kerro toki kuinka sulla meni putkiliikkeessä, rautakaupassa ja saitko apuja varaajan siirtoon.

        Toivottavasti kuulen sinusta lisää kaikkine sähkökytkentöinesi ja saanhan loistavan kertomuksen aikamme pelottomien vitsikirjaan.

      • vähän huolestuttaa
        Hamppuva kirjoitti:

        Sillä väärin kytketty sähkö vesi systeemeissä on tappanut Suomessa useita ihmisiä. Ei ole mukavaa kun termostaatti kytkee virran suihkussa olevan suihkuveteen ja suihkussa oleva saattaa olla lapsesi tai puolisosi. Ei ole vitsin asia jos tekee sähkärin töitä ilman perus tietoja.

      • teeseitse
        Hamppuva kirjoitti:

        Ei muuta kuin onnea matkaan, hyvin on terävä kynä sulla. Kerro toki kuinka sulla meni putkiliikkeessä, rautakaupassa ja saitko apuja varaajan siirtoon.

        Toivottavasti kuulen sinusta lisää kaikkine sähkökytkentöinesi ja saanhan loistavan kertomuksen aikamme pelottomien vitsikirjaan.

        Varaaja saatiin tosissaan eilen siirrettyä, taljalla nostettiin sitä ylöspäin, sitten pantiin peräkärry alle ja varaaja kärryyn, ja ajettiin saunalle. Siitä sitten kärrystä hinattiin portaita pitkin varastoon ja nostettiin alustalleen ja pysyy siinä kuin tatti.

        Putkiliikkeessäkin kävin aamusella, ja sain ostettua kaikkiin kohtiin nuo muunnokset, tarkistettiin vielä että sopivat toisiinsa ja siihen päähän saa sen 15mm kupariputken. Sittehn tietysti niitä kupariputken erilaisia liittimiä muutama kymmentä ja putkileikkuri. Vanha purettu OSY merkkinen hana löytyi myös, ja siihen tarvittavat hilut että saa kytkettyä siihen 15mm kupariputkeen. Ostin myös lisää tuota hamppua ja unipak soossia siihen päälle.

        Tänään sitten kun kerta lomilla ollaan, askarrella paskartelin varaajan kanssa monta tuntia. Ensinnäkin kiersin siihen yläreiästä sojottavan putken venttiiliin noi kaikki muunnoskappaleet joita putkiliikkestä tuli aika liuta, ja joka väliin tiivisteitä tietysti. Rakentelin sitten kanisterille varaajan päälle oman telineen laudanpätkistä. Laitoin kanisteriksi jonkun vanhan juomavesikanisterin, oli muuten vuodelta -80. Kanisterin pohjaan tuleva tiivistyskappale oli ihan helppo laittaa, se onnistui hyvin.

        Tuo kupariputken leikkaaminen ei aluksi ottanut onnistuakseen, mutta sitten tajusin kiristää leikkuria niin rupesi leikkaamaan. Ne messinki"rinkulat" oli melko tiukat laittaa putkeen, mutta nekin lopulta onnistuivat ja näin sain putken kiinni varaajaan ja kanisteriin. Siitä vaan tuli hiukan pitkä niin telinettä piti vähän vielä rakennella.

        Sähköt kytkin vastukseen nyt sitten tänään lopulta, eli keltavihreä -> PE, sininen -> N ja ruskea -> L1. L2 ja L3 jäi tyhjäksi. Putkistohan on tietääkseni maadoitettu, joten virheen sattuessa palaa kai vaan sulake, joten ei hätää. Töpseliä en ole laittanut vielä seinään, kun varaajassa ei ole tarpeeksi vettä.

        Olen nyt sitten täytellyt varaajaa ja asentanut jo ne muunnoskappaleet siihen rautaputkeen, jotta siihen saa sen kupariputken kiinni. Täytynee huomenna alkaa asentelemaan putkia varaajaan ja hanaan, tänään koitan saada varaajan vettä täyteen ja lämpiämään.

        Juuri kävin kaatamassa tuonne kanisteriin vettä, se ei kovin vauhdikkaasti tunnu varaajaan kulkevan. Jotain varaajassa lorisee ja sitten välillä kanisterissa pulahtelee ilmakuplia ja taas lorahtaa, ei se kovin nopeasti tunnu sinne valuvan. Aina sinne se kolmekymmentä litraa menee pikku hiljaa, nyt on mennyt siis jo 5 kanisterillista eli 150 litraa. Toi taitaa olla 250 litran varaaja, eli vielä tässä pari tuntia menee kaadellessa vesiä ainakin.

        Sitten panee sähkövastuksen töpselin seinään ja napsauttaa vastuksen päälle. Ajattelin 60 asteeseen laittaa varaajan lämpiämään, jotta huomaan että toimiiko se. Eiköhän se huomenna ole jo lämminnyt, antaa yön yli lämmitä.

      • heikki vaan

        Niin se vaan käy sinulta, eikä ota paljoa aikaakaan. Tässä taas nähdään, että joka hommaan ei tarvita ammattimiehiä, vaan jotain pystyy itsekin tekemään. Toivottavasti vesi on huomenna lämmintä, jotta pääset suihkuun.

      • teeseitse
        heikki vaan kirjoitti:

        Niin se vaan käy sinulta, eikä ota paljoa aikaakaan. Tässä taas nähdään, että joka hommaan ei tarvita ammattimiehiä, vaan jotain pystyy itsekin tekemään. Toivottavasti vesi on huomenna lämmintä, jotta pääset suihkuun.

        Niin, nopeastihan nämä käy kun vaan hommaan rupeaa, sen jälkeen yleensä hommat sujuu ihan hyvin.

        Sain sen varaajan täyteen vettä, se 250 litraa sinne meni. Vuotoja ei ole vielä ainakaan näkynyt, ja eihän siellä painetta edes ole, kun vesiastia on avoin, toisin kuin keskuslämmityksessä jolloin kattilan paine tulee varaajaan.

        Vastuksen panin päälle, ainakin se toimii sillä huoneen valo välkkäjää samaan tahtiin kun kääntelee vastusta päälle ja pois. Teho nyt siis kai 1/3osa kun kerta vain yksi L-johtimista kytketty, eli kun vastuksessa lukee 6kW niin se olisi silloin 2kW.

        Täytyy vielä hommata sille sähkönkulutusmittari jotta näkee paljonka suihkuttelu vie sähköä. Pitää myös mitata aika, miten nopeasti varaaja lämpiää, jos sen laittaisi vasta sitten päälle kun on saunaan ja suihkuun menossa. Tietysti talvella se täytyy olla aina päällä, mutta luulisi että kannattaa laittaa paljon pienemmälle kun lähtee saunasta.

        Huomenna pönttö on varmaan lämmin, mutta se itse kuparisykerö on vielä tyhjänä, eli suihkuun ei ihan vielä pääse, putket täytyy vielä rakentaa hanalle. Jospa nekin saisi paikalleen, ei siinä montaa metriä vetoja ole.

        Laitoin sen muuten täysille, kun tuli mieleen sellainen juttu jota joku putkimies joskus selitti että kun laitettu uutta vettä kattilaan niin lämmitettävä kaikki putket niin kuumaksi kuin termostaatti antaa myöten, vedestä poistuu jotain ja putket kestää paremmin. Varaajahan on ollut keskuslämmityksessä, joten siihen pätee varmaan sama juttu.

        Täytyy myös lisätä varmaan tuon varaajan eristystä, nyt siinä ei varmaan paljoa villaa ole.

        No niin, asennus tehty loppuun, aika nopeasti nuo loput putket sitten veti. Varaaja aamulla niin kuuma ettei voinut kuin korkeintaan hipaista, kanisterissakin oli paljon vettä. Säädin sen sitten 65 asteeseen.

        Porasin reiät seinään ja rupesin sitten kupariputkia vetämään. Aluksi laitoin pienen pätkän, ja siitä otin t-haaralla veden suihkuhanan kylmälle puolelle ja asensin samalla hanan seinään. Tuosta jatkoin seinän läpi varaajan luokse.

        Varaajahuoneeseen tuli melkoinen sykkerö, varsinkin kulmapaloja meni ihan riittävästi kun putket piti kohdistaa varaajaan. Sykerössä oleviin putkiin laitoin kulmapaloilla kiinni nuo nykyiset putket. Kuuman puolen vedin sitten tietysti vähän ylempänä kylmästä putkesta, suoraan hanasta seinän läpi yhtenä pätkänä kupariputken, ja sitten varaajahuoneessa sinne sykkeröön kiinni.

        Availin sitten sitä rautaputken hanaa, no tietysti alkoi vettä tippumaan muutamasta liitoksesta, nekin kiristämällä korjaantui, eli vuotoja ei ollut.

        Kokeilin sitten hanaa, no sieltähän alkoi vettä tulla. Kylmältä puolelta ensin laskin jonkin aikaa, tuli melko paskaista vettä aluksi, niinkuin tulee aina kun saunalle menee useamman päivän tauon jälkeen. Kuumavesipuolelta tuli tosi pitkään vihertävää vettä, ilmeisesti noi sykerönpesumyrkyt siellä vielä vaikutti.

        Valutin kuumaa puolta melko pitkän aikaa, sieltä tuli ihan hirveän kuumaa vettä, aluksi tietysti kiehuvan kuumaa kun varaaja oli niin kuuma, juuri pystyi putkea hipaisemaan, sitten kun se alkoi vähän viilentyä niin ei ihan niin tulista ollut, mutta loppuvaiheessakin todella kuumaa.

        Valutin vielä lisääkin tuossa äskettäin, niin kauan että napsahti päälle tuo varaaja. Kanisterin vesi oli hiukan tietysti vähentynyt kun jäähtynyt varaaja.

        Nyt suihku pelaa siis paremmin kuin hyvin, täytyy se sähkönkulutusmittari hommata kyllä, ettei tule yllätyksiä varaajan sähkönkulutuksen suhteen.

        Nyt pitää vielä kiertää lämpökaapelia putkiin ja kanisteriin, ja eristää varaajaa. Tuntuu pitävän reilusti lämpimänä huonetta tuo varaaja, heikko eristys tuntuu olevan.

        Tuli vielä sellainen mieleen, että jos sähkönkulutus meinaa nousta pilviin, niin vääntää vesipataan uuden tuollaisen sykerön pehmeästä kupariputkesta ja vanhalla keskuslämmityspumpulla kierrättää varaajan vedet sen läpi ja puulla lämmittää suihkunvettä. Täytyy nyt ensin katsoa viekä se sitä sähköä miten paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe