Rautavaaran valtuuston

järjenjuoksu?

Rautavaaran kunnanvaltuusto valitsi reilut pari viikkoa sitten uudeksi kunnanjohtajakseen Unto Murron. Mahtoiko valtuutetuilla olla käsitystä siitä, millaisen miehen valitsivat? Unton edellinen vakituinen työpaikka oli Viialan kunnansihteeri, jossa hän oli noin 5 vuotta, kunnes sai kenkää 1994. Sen jälkeen työpaikat ovatkin olleet pätkätöitä; muutamasta kuukaudesta peräti pariin vuoteen.

Unto Murto on profiloinut itsensä "kuntatalouden asiantuntijaksi". Puheidensa ja kirjoitustensa perusteella hänen ymmärryksensä kuntataloudesta on katsottava jokseenkin rajalliseksi. Hyvien koulutodistuksiensa perusteella voitaneen päätellä Murron olevan kohtuullisen älykäs. Valitettavasti älykkyys ja viisaus eivät aina yhdisty samaan persoonaan. Murron toiminta aiemmissa työpaikoissaan on verrattavissa norsuun posliinikaupassa; ts. hän on osoittautunut käveleväksi katastrofiksi. Sen voinee itse kukin päätellä hänen urakehityksestään: toinen tostaan lyhyempiä sijaisuuksia ja muita määräaikaisia töitä. Pitkäjänteinen kehittäminen lienee Untolle liian haasteellista.

Kun Unto on nyt 16 tauon jälkeen saanut vakituisen työpaikan, toivon, että hän ymmärtää suhtautua siihen riittävällä vakavuudella. Olisi todella hyvä, että hän ymmärtäisi roolinsa alle 2000 asukkaan pikkupaikkakunnan kunnanjohtajana. Naapurikuntien kanssa on turha haastaa riitaa. Seuraus jatkuvasta riitelystä ei yleensä ole kovinkaan kaksinen. Vaikka Rautavaaran kunnan tase onkin ylijäämäinen, sen menestys perustuu maan korkeimpaan sairastuvuuskertoimeen ja sitä kautta ylisuuriin valtionosuuksiin. Tämä hyöty on hetkessä hävitty.

Summa summarum: Untolle onnea uuteen tehtävään. Samoin onnea Rautavaaran kunnalle; sitä tarvitaan. Raamatun sanoin: "Anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".

711

6460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aaamen

      Kuin myös Kaavin kuntasi kannnssaaaa.

      AAMEN

      Ps. Anna vielä muutama matkakulukorvaaaaaaauuuuus. AAMEN

    • lytätä....

      Annetaanhan Murron aloittaa työnsä kaikessa rauhassa, arvioidaan sitten tuloksia.
      Onhan Murto maisterismiehiä ja varmaan aivan lahjakas henkilö. Saattaa olla, että hän ei ole päässyt näyttämään kykyjään kunnolla aiemmissa työpaikoissa. Varmaan hänellä on yhteistyökykyä toimia luottamusmiesten ja virkamieskunnan kanssa.

      • Anonyymi

        Ei valitettavasti ollut, ongelmiahan siinä tuli niin kuin täällä jo povattiinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ensimmäinen kunnanjohtaja jolle kuntapolitikot aiheutti ongelmia.

      • Anonyymi

        Unto kyllä osasi toimia ja hyvin hoiti tehtävät .Kokemukset on hyvät ,pisti vauhtia toimintaan.
        Osasi epäkohtiin puuttua minkä sai tietoonsa.

    • kaaosta ja sekoilua

      Katsotaan tilannetta vuoden kuluttua: kaaosta, sekasortoa ja loppumattomia riitoja naapurien kanssa. Silloin Unton Iso-Ego ottaa mittaa naapureista, huonolla menestyksellä.

      • Anonyymi

        Onnistui tässä ihan jo oman kunnan sisälläkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnistui tässä ihan jo oman kunnan sisälläkin

        Jo horina jatkuu miten ennen Untoa kunnanjohtajalta oli jäänyt laukkukin kesken kunnanhallituksen loppua kokoushuoneeseen. Kiire ilmeisesti tullut. Hyvin tiedossa monen edellisen kohta sama tapa politikoilla oli jo ennen Untoa. Miten kauan on nykyinen hyvä saa nähdä.

        Horisijoilla voi hyvinkin muisti pettää noissa vanhoissa asioissa.

        Eipä petä hyvä on muisti kunnanjohtajan nimikin mutta nimiä en laita. 2 sen jälkeenkinlähti toinen pohjoiskarjalan toinen Jyväskylän lähelle. Joten ei mitään muistamatonta molemmat politikkojen takia toinen joutanut läksiäistennautintaa kahvittelut jäi.

        Rautavaarahan on maankuulu jahtipitäjä muuksi ei muutu. Ei ole muuttunut eikä muutu jos ei nuorista polvi parane, hyvässä opissa ovat.

        Mitäpä tuota Rautavaaraa syyttelemään, kun tämän ketjun aloitus kertoo Multian kokemuksista kyseisestä herrasta. Voi vaan todeta että eipä aika häneltä tapoja paremmaksi muuttanut.

        Korjatkaa nyt Eipä uusien hyvien aika ole miksikään muuttanut. Sama jahti toisin ajattelevia kuntalaisia kohtaan jatkuu. Pitäjäläinen kin pyysi vastausta joistakin valinnoista kunnanjohtaja vastaili parhainpäin. Kuntalaiset oli asioista eri mieltä.

        Kyllä Unton aika oli kuntalaisille parempaa kuin edeltäjän kunnan johtajan.

        Tämä tosin on vain Unton oma mielipide

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä tosin on vain Unton oma mielipide

        Eipä ole nyt ainakaan kyllä kuntalaiset kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole nyt ainakaan kyllä kuntalaiset kiittää.

        Kuntalaiset todellakin ovat kiitollisia, sillä hän jäi eläkkeelle jo pari vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset todellakin ovat kiitollisia, sillä hän jäi eläkkeelle jo pari vuotta sitten.

        On sinun mielipide ja kaltaistesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjatkaa nyt Eipä uusien hyvien aika ole miksikään muuttanut. Sama jahti toisin ajattelevia kuntalaisia kohtaan jatkuu. Pitäjäläinen kin pyysi vastausta joistakin valinnoista kunnanjohtaja vastaili parhainpäin. Kuntalaiset oli asioista eri mieltä.

        Kaikki kysymykset oli parin henkilön tekemiä ja kaikki tietävät ketä he olivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sinun mielipide ja kaltaistesi.

        Väärin, sillä kuntalaiset kiittää suurella joukolla ikään katsomatta.

        Tyhjä syytellä nyt et varmasti tiedä jos luulet ketä kokoajan syytätte voit tarkastaa usea kuntalainen on ollut tyytymätön päätökseen. Viisas olet jos väität ja pystyt toteen näyttämän että yksikään oikaisun tekijä esimerkiksi on siihen osallinen. Kyllä kunnanjohtaja on saanut tiedon jos sinulle julkaisee tai Pitäjäläinen julkaissut kenenkään nimiä, älä Laula potaskaa. .

        Sinun mielipide ja arvailu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sinun mielipide ja kaltaistesi.

        Eli kuntalaisten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kysymykset oli parin henkilön tekemiä ja kaikki tietävät ketä he olivat.

        Lukaseppa pitäjäläisen juttu johon nykyinen kunnanjohtaja vastaili siinä on kerrottu että rehtorin valinta on herättänyt paljon keskustelua. Ja sitä on kantautunut Pitäjäläisen toimistoonkin. Ihme miten se niin suuren kiinnostuksen sai aikaan. Myös täällä kipinät on sinkoilleet aiheesta tai aiheetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjä syytellä nyt et varmasti tiedä jos luulet ketä kokoajan syytätte voit tarkastaa usea kuntalainen on ollut tyytymätön päätökseen. Viisas olet jos väität ja pystyt toteen näyttämän että yksikään oikaisun tekijä esimerkiksi on siihen osallinen. Kyllä kunnanjohtaja on saanut tiedon jos sinulle julkaisee tai Pitäjäläinen julkaissut kenenkään nimiä, älä Laula potaskaa. .

        Potaskan laulaminen sopii sinulle. Ihan on kahden ihmisen pommitus kysymykset, joten se siitäkin asiasta.

        Kuntalaisena halusimme saada tietoa, olihan pöytäkirjassa epäilyn aiheuttama kohta valituksen vastineessa. Tällainen lähipiirin palkitseminen uuden valtuutettujen lopetettava.

        Nämä mesojat eivät tosin asu kunnassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä mesojat eivät tosin asu kunnassa

        Syytös syytös ja taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä mesojat eivät tosin asu kunnassa

        Pari aktiivista mesojaa, jotka eivät todellakaan asu kunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari aktiivista mesojaa, jotka eivät todellakaan asu kunnassa.

        Älä syyttele asiattomia katso peiliin, me kuntalaiset emme hyväksy niitä suhteella edun jakamisia mitä kuluvalla valtuustokaudella olette harjoittaneet. Älkää tuudittautua ajatukseen että sama voi jatkua haemme muutosta. Älkää pilata lkaikkien mainetta häpäisemällä mitä vastinetta saatte täällä nähdä. Emme todellakaan kaikki olla niitä mainostaminen tyytyväisiä, vaalien jälkeen näette. Persut uusia kasvoja ehdolle.

        Turise mitä turiset, mutta höpöjä kirjoitat. Nyt on menossa vihdoinkin aika, että kuntalaiset vauvasta vaariin kiittävät.

        Vaalissa se näätte nyt haetaan muutosta. Tyytyväiset on joille on etuja jaettu. Persut hyviä ehdokkaita haetaan porukalla muutosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turise mitä turiset, mutta höpöjä kirjoitat. Nyt on menossa vihdoinkin aika, että kuntalaiset vauvasta vaariin kiittävät.

        Huh, huh sinun mielipide älä puhu toisten suulla.

        Ei tarvitse puhua mitään, kun on kuullut paljon hyvää.

        Niiltä joille etuja verorahoilla jaettiin, kysy toisilta. Nyt on ollut hyvä edunsaanti pienelle piirille siitä ovat tyytyväisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari aktiivista mesojaa, jotka eivät todellakaan asu kunnassa.

        Mieti vähän kyllä suurin mesoja ja mesojat asuu Rautavaaralla ja mesontaa on jatkunut vuosikymmeniä,ei mitenkään uutta.

        Ei todellakaan asu ja ihan varma tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan asu ja ihan varma tieto.

        Hyvä jos todella tietäisit mutta olettamiahan sopii. Hölmölän uutisista varma tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjä syytellä nyt et varmasti tiedä jos luulet ketä kokoajan syytätte voit tarkastaa usea kuntalainen on ollut tyytymätön päätökseen. Viisas olet jos väität ja pystyt toteen näyttämän että yksikään oikaisun tekijä esimerkiksi on siihen osallinen. Kyllä kunnanjohtaja on saanut tiedon jos sinulle julkaisee tai Pitäjäläinen julkaissut kenenkään nimiä, älä Laula potaskaa. .

        Toivottavasti henkilö, jota täällä taas vaihteeksi matkitaan, lukee itsekin nämä kirjoitukset ja avaa viimein silmänsä erään henkilön suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos todella tietäisit mutta olettamiahan sopii. Hölmölän uutisista varma tieto.

        Säälittävää, niin säälittävää tämä matkiminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä petä hyvä on muisti kunnanjohtajan nimikin mutta nimiä en laita. 2 sen jälkeenkinlähti toinen pohjoiskarjalan toinen Jyväskylän lähelle. Joten ei mitään muistamatonta molemmat politikkojen takia toinen joutanut läksiäistennautintaa kahvittelut jäi.

        Teeskentelee olevansa toinen kirjoittaja. Sikäli ikävää, että kyseessä on rautavaaralla hyvin tunnettu vanhempi naishenkilö, jonka syyksi nämä kaikki kirjoutukset nyt sitten menevät. Pienellä paikkakunnalla nämä ovat iso asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos todella tietäisit mutta olettamiahan sopii. Hölmölän uutisista varma tieto.

        Voi sinua parkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turise mitä turiset, mutta höpöjä kirjoitat. Nyt on menossa vihdoinkin aika, että kuntalaiset vauvasta vaariin kiittävät.

        Tämä on kyllä totta! Rautavaaralla osataan olla todella iloisia nykyisestä kunnanjohtajasta. Vertailukohtahan meillä on vielä tuoreessa muistissa.

        Varmasti on joillekin totta mutta ei meille kaikille
        Pää tiekin on niin tyhjä että voisi vaikka juna ajaa keskellä tietä, ja vaikka kävelyvauhtia ei liikenne kärsi. Tietää j. Kun asukkaita täällä rapiat 1500 enin osa eläkeläisiä kuoleva kylä. Kannattaa täällä tietämättä kuka kommentoi rähistä kyllä mietittävä minkä aikaa rähinä rahaa kannatta verona maksaa. Nilsi ottaa mielellään vastaan toivottaa uudet tervetulleeksi. Sanon lopuksi niinkuin eräs työntekiä Nilsiä on Rautavaaralaisten Amerikka. Paljon Rautavaaralaisia on sinne muuttanut.

        Blaa blaa blaa blaa blaa. Mitä uutta kommentissa oli? Heippa hei ja hyvää matkaa!

        Kiitos katsotaan vaalit ensin. Tälläinen etujen jako ellei lopu maksakoon verot kenelle edut jaetaan. Kiitos oikea suunta näin keput ennenkin sanoi että uusia tulee. Eläkeläisiä mutta vähän lisivät. Eipä moni isotuloinen Rautavaaralle kaipailee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teeskentelee olevansa toinen kirjoittaja. Sikäli ikävää, että kyseessä on rautavaaralla hyvin tunnettu vanhempi naishenkilö, jonka syyksi nämä kaikki kirjoutukset nyt sitten menevät. Pienellä paikkakunnalla nämä ovat iso asia.

        Miten sekaisin ihmisen pitää olla, että harrastaa tällaista trollausta muita matkimalla? Onneksi nämä vakiotrollaajat oppii tunnistamaan nopeasti, etenkin kun tälläkin on jäänyt levy pahasti jumiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pari aktiivista mesojaa, jotka eivät todellakaan asu kunnassa.

        Sinäkin paras menoja. Asutko kunnassa?
        Missä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti vähän kyllä suurin mesoja ja mesojat asuu Rautavaaralla ja mesontaa on jatkunut vuosikymmeniä,ei mitenkään uutta.

        Koulussa mesonta alkoi vuonna 2007.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teeskentelee olevansa toinen kirjoittaja. Sikäli ikävää, että kyseessä on rautavaaralla hyvin tunnettu vanhempi naishenkilö, jonka syyksi nämä kaikki kirjoutukset nyt sitten menevät. Pienellä paikkakunnalla nämä ovat iso asia.

        Kyseessä on mieshenkilö. Asuu kylällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on joillekin totta mutta ei meille kaikille
        Pää tiekin on niin tyhjä että voisi vaikka juna ajaa keskellä tietä, ja vaikka kävelyvauhtia ei liikenne kärsi. Tietää j. Kun asukkaita täällä rapiat 1500 enin osa eläkeläisiä kuoleva kylä. Kannattaa täällä tietämättä kuka kommentoi rähistä kyllä mietittävä minkä aikaa rähinä rahaa kannatta verona maksaa. Nilsi ottaa mielellään vastaan toivottaa uudet tervetulleeksi. Sanon lopuksi niinkuin eräs työntekiä Nilsiä on Rautavaaralaisten Amerikka. Paljon Rautavaaralaisia on sinne muuttanut.

        Muuttajia on 1.500.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulussa mesonta alkoi vuonna 2007.

        Kotitalousgaten kaikki muistavat. Opiilaat eivät halunneet mennä tunneille ja tilanbetra piti selvitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on mieshenkilö. Asuu kylällä.

        Mieshenkilö kyllä, muutti tosin jo pari vuotta sitten pois Rautavaaran kylältä takaisin kotimaisemiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotitalousgaten kaikki muistavat. Opiilaat eivät halunneet mennä tunneille ja tilanbetra piti selvitellä.

        Höpöhöpö!

        Höpöhöpö! Ei pidä paikkaansa. Aina ovat tulleet tunneille.

        tuo höpötys ei todellakaan pidä paikkaansa, olin yksi noista oppilaista.

        Niin ei pidä. Meitä on monia, jotka kipuilimme kipujen kanssa tunnille mentäessä.

        Oppilaitako tarvittiin oletetun kiusaajan pelastajaksi eikö opettajia kuultu. Oppilaat pystytään manipuloimaan ja tuskin kiusaajaa vastustaa. Näin esimies on myös jonka vastaan harva uskaltaa nousta kapinaan,kyllä kiusaaminen oli yleistä myös sinnekuuluvien toistenkin kohdalla.

        Jopas on hölmö ja lapsia vähättelevä kommentti. Kyllä lapset ymmärsivät kertoa kotona ihan itse tästä opettaja ongelmastaan.

        Ketään ei vähätellä kyse on yksin mitä alaiset on kertonut ,kuuluihan siihen ruokapalvelu ja siivous jotka oli päällikkö.
        Älä väitä että oli enkeli ja toiset niitä mustia vihattavia, samaa on ollut muuallakin mutta sitä on keskusteltu ja jotkut hyväksynyt kun pelko irtisanomisesta ja mustalle listalle joutumisesta oli, onpa kunnanjohtajan apua pyytäneet.
        Turha ylentää.

        Eli täysin juorujen varassa olet, elä viiti höpöttää joutavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö!

        On niitä vastakkaisiakin mielipiteitä ja kotsa oli useina vuosina varsin suosittu valinnainen.

        Niin olikin, mutta silloin oli toinen opettaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli täysin juorujen varassa olet, elä viiti höpöttää joutavia.

        Ei hän työyhteisön tyytyväisyyttä voi valheeksi muuttaa kirjoituksillaan vaikka kuinka sitä täällä jauhaa. Eikä oppilaiden tunteita voi vähätellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olikin, mutta silloin oli toinen opettaja

        Sama oli 26 vuotta ja sinä aikana kotsa oli todella suosittu useina vuosina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama oli 26 vuotta ja sinä aikana kotsa oli todella suosittu useina vuosina.

        Eikä vain useina vuosina, vaan enimmäkseen oli suosittu valinnaisaine.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä vain useina vuosina, vaan enimmäkseen oli suosittu valinnaisaine.

        Kumma kun oppilaat on asiasta eri mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä petä hyvä on muisti kunnanjohtajan nimikin mutta nimiä en laita. 2 sen jälkeenkinlähti toinen pohjoiskarjalan toinen Jyväskylän lähelle. Joten ei mitään muistamatonta molemmat politikkojen takia toinen joutanut läksiäistennautintaa kahvittelut jäi.

        Nimetkin muistetaan kj Seija Teittinen, lähti Ilomantsiin ja kj Teppo Sirniö, lähti Petäjävedelle.

        Kunnasta oli kansanedustajakin Pentti Oinonen. Hän lähti Kuopioon, mitta täyttyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun oppilaat on asiasta eri mieltä

        Varmaan joku onkin, mutta eivät kaikki. Joka tapauksessa kotitaloutta valittiin valinnaisena aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hän työyhteisön tyytyväisyyttä voi valheeksi muuttaa kirjoituksillaan vaikka kuinka sitä täällä jauhaa. Eikä oppilaiden tunteita voi vähätellä.

        Vanhempien ohjaamana kyllä mielipide muuttuu oli vaikka kuin ka hyvä. Kyllä kiusaaminen on ollut ei yksin opettajan vaan toistenkin ongelma. Olihan alaisia keittiö ja siivouspuolella, ongelmahan oli koko kunnassa eikä yksin koululla. tosi juttuja on kirjallisena muuallakin.Ongelmahan oli että niihin ei saanut puuttua.

        Joten ongelma oli tuskin on sellaista työpaikkaa missä sitä ei ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimetkin muistetaan kj Seija Teittinen, lähti Ilomantsiin ja kj Teppo Sirniö, lähti Petäjävedelle.

        Kunnasta oli kansanedustajakin Pentti Oinonen. Hän lähti Kuopioon, mitta täyttyi.

        Satuin olemaan valtuuston kokouksessa kun muistan hyvin ne keskustelut. Vasemmiston valtuutettu piti puheen toi julki syyn "työntekiöille aiheutti ongelmia"ei koskaan niin monta työntekiää sanottu irti.Kiusaamista suosi mutta kaikkien kohdalla ei onnistunut.

        Ikävät on muistot ,mutta eipä oppinut Rautavaaralta samat konstit yritti toteuttaa Ilomantsissakin.Kuvitteli olevansa keisari,kyllä keput istui kulmahuoneessa tiheään aina ennen kokousta
        Eipä toivoisi toista samanlaista,lähtökahvit jäi juomatta ilman moinos juttuja,eipä siitä hiiskuttu.
        Viimeisestä paikasta kävi samoin poislähtö koitti ,seurasin juttu oli netissä ja lehdessä.
        Kyllähän kepu vallassa on puhdistanut pois kuka ei heidän vallan alle alistu, henkilökohtaiset ongelmat siellä pää ongelma niitä ei osata pitää poissa päätöksenteosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun oppilaat on asiasta eri mieltä

        Lähes koko henkilökunta oli myös sitä mieltä, että kiusaamista ei ollut. Tämä eräs opettaja vaati kaikilta paljon ymmärrystä. Saahan sitä yrittää vaikka mitä kirjoittaa, mutta totuus työyhteisössä oli toinen. Erittäin osaava ja kärsivällinen esimies oli. On hyvin yleistä, että työyhteisön joukossa on aina joku, joka yrittää vetää kaikki asiat kiusaamiseksi, mikäli ei mene niin kuin itse haluaa. Arvostan esimiestä, koska uskalsi hoitaa työnsä tietäen, että tällainen työntekijä kaikesta huolimatta ovat kimpussa myöhemminkin. Kovasti ihmettelimme työyhteisössä tätä erästä opettajaa, lie ollut ongelmaa muualla omassa elämässään, jonka vieritti esimiehen niskaan.

        Miten se Rautavaaran vika on, jos Ilomantsista saa potkut?

        Kaikkea sitä saa lukea.

        Kirjoitat joko tahallaan tai et tunne etkä tiedä asioiden todenperäisyyttä. Asiat on tutkittu perin pohjin ja päätökset on tehty kirjallisena. Niitä ei ole tiedotettu, mutta löytyvät kyllä.

        Koko henkilökunta näki tämän opettajan toimintamallin, elikkä hyvin selvillä olimme siitä miten asiat eteni. Tietenkin kirjoitat mitä haluat, mutta työyhteisön silmiä et voi sulkea. Myös meillä muilla on vapaus alkaa tuoda asioita esille, koska edelleen näyt sitä haluavan.

        Kyse on yleisestä joka olisi pitänyt ottaa huomioon ,kiusaamista on jonkin lajin ollut ei yksin opettajan.Älä latele viisauksiasi onpa kunnanjohtajalle ilmoitettu toisistakin työn tekiöistä, ei savua ilman tulta. tietoa on .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se Rautavaaran vika on, jos Ilomantsista saa potkut?

        Harjoitti sielläkin samaa toimintaa kun Rautavaaralla.Todella ,häntä ei olisi pitänyt valita Rautavaaralle, hyvä puhumaan mutta todella "tiktaattori".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on yleisestä joka olisi pitänyt ottaa huomioon ,kiusaamista on jonkin lajin ollut ei yksin opettajan.Älä latele viisauksiasi onpa kunnanjohtajalle ilmoitettu toisistakin työn tekiöistä, ei savua ilman tulta. tietoa on .

        Sinun tietosi ovat niitä mitä ovat ja niillä ei ole painoarvoa. Tietenkin kun keinolla millä hyvänsä on jollakin halu tehdä kiusaaja, niin hän ottaa kaikki keinot käyttöön. Mutta hyvin yleistä on myös se, että loppujen lopuksi oletettu kiusattu onkin itse ajanut asiansa siihen pisteeseen. Työyhteisö kyllä näkee nämä asiat porukalla ja siihen ei voi vaikuttaa muualta tulleet sanojasi lainaten "viisaudet".

        Hyvät on tiedot enkä ole"politikkojen aivopesemä". jatka vaan kehumista mikään "enkeli ei ole" kaukana siitä.

        Tämäkin kommenttisi on hyvä esimerkki siitä, miksi sillä ei ole painoarvoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun oppilaat on asiasta eri mieltä

        Jos käyt tutkimaan sen aikaisia valinnaisryhmiä, näet sieltä ne oikeat tiedot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko henkilökunta näki tämän opettajan toimintamallin, elikkä hyvin selvillä olimme siitä miten asiat eteni. Tietenkin kirjoitat mitä haluat, mutta työyhteisön silmiä et voi sulkea. Myös meillä muilla on vapaus alkaa tuoda asioita esille, koska edelleen näyt sitä haluavan.

        "Koko henkilökunta" oli täysin yksipuolisen informaation varassa. Info oli toisen osapuolen antamaa ja sen takia hyvin arveluttavaa.

        Väität, että "koko henkilökunta" näki... Niin, näki mitä näki, mutta ei tiennyt, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Tosiasiassa osa henkilökunnasta näki jotakin muuta. Kaikki eivät uskaltaneet vaan ilmaista mielipidettään. Oli parempi noudattaa vanhaa viisautta "Herran pelko ...". Olisi saattanut joutua samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin "tämä opettaja". Ja se toinen puoli, joka oli tullut hyvin kohdelluksi ja saanut etuisuuksia, mitä jotkut muut eivät olleet saaneet, koki kuinka "osaava ja kärsivällinen esimies oli". Varmasti näin heistä tuntui.

        Aikaisemmin viitattiin "oman elämän" ongelmiin. Tämä on taas väitteitä, jotka tällaisessa yhteydessä ovat täysin naurettavia ja kertoo millä tasolla on liikuttu tämän "koko henkilökunnan" joukossa. Olihan jossakin "koko henkilökunnan" antamassa lausunnossakin paljastettu, kuinka oli "tämän opettajan" yksityiselämää seurattu. Täysin naurettavaa ja osoittaa, ettei tuollaisia lausuntoja voi vakavasti ottaa.

        Kun olet noin tietoinen asioista ja teet noinkin kovia väitteitä "tästä opettajasta", sinulla ilmeisesti on sitten tosiaan tarkkaa tietoa, jotka olet kirjoittanut hyvin muistiin. Sinulla on tarkat kellonajat, päivämäärät ja kaikki tapahtumat hyvin dokumentoituina. Jos noin kovia väittää, nämä on pystyttävä tuomaan tarvittaessa esille.

        Tapahtumista on noina aikoina on kirjoitettu kymmeniä ellei liki parisataa konekirjoitussivua ja asioita on käsitelty mm. kunnanhallituksessa ja AVI:ssa kesällä ja syksyllä 2015 ja päätöksetkin on tehty. Päätöksistä voi kyllä lukea, miten epäasiallista kohtelu on ollut "tätä opettajaa" kohtaan. Kunnalle työnantajana on annettu velvoitteita hoitaa asiat kuntoon. Kunta lupasi sen tehdä ja näin välttyi 7000 euron uhkasakolta. Jollakin tavalla hoitikin.

        Jos et ole lukenlut yllä mainittuja asiakirjoja ja päätöksiä, käy kunnan arkistossa ja lue myöskin kunnanhallituksen pöytäkirjojen salaiset pykälät kyseisestä asiakokonaisuudesta. Näistä asioista ei ole hiiskuttu kunnassa ja toki paikallinen lehdistö on hiljaa. Jos asiaa koskevat työsuojeluilmoitukset niin työnantajalle kuin AVI:lle olisi todettu aiheettomiksi, taatusti asia olisi julkistettu niin mediassa kuin muuallakin.

        Toteat myös:"Myös meillä muilla on vapaus alkaa tuoda asioita esille, koska edelleen näyt sitä haluavan.". Voin sanoa, että en ole halunnut enkä tätä nytkään tuonut esille, vaan joku tai jotkut muut haluavat sen tuoda esille. Ilmeisesti tämä on koettu erääksi vaikeimmaksi työpaikan ihmisiä eriarvoistavaksi kysymykseksi viime vuosina ja näin se halutaan tuoda hyvin useasti esille. Toki asioita hoitavina olemme joutuneet ja halunneet aika ajoin tuoda esille todelliset näkökohdat asian tiimoilta. Niin paljon vääriä huhuja näyttää liikkuvan ja suorastaan uhkailujakin tulee aina joskus. Jokainen meistä tietää, mitä uhkailusta saattaa seurata.

        Todettakoon vielä, että yllä mainittujen, vuonna 2015, annettujen päätösten mukaan epäasiallista kohtelua on työnantajan puolelta ollut.

        Yksinkertaisesti ilman mitään Herran pelkoa ihana työyhteisö ja oli osaavissa käsissä. Hommat hoitui ja tähän ei tarvittu mielistelyjä. Tätä tunnetilaa ei muuksi voi muuttaa ja se oli läsnä työyhteisön keskuudessa.

        Kenellä oli kenellä ei. Sellaista tunnetilaa ei valitettavasti kaikilla voinut olla. Syyt kyllä tiedetään. Kaikille se ei voinut olla ihana työyhteisö, ei ainakaan sellaiselle, joka joutui epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Heitäkin oli. Väitä, mitä väität.

        On valitettavaa, että osa työyhteisön jäsenistä hyväksyi eriarvoisen kohtelun kaikkine ilmiöineen. Näinhän se on mennyt. Se on todettu virallisissa asiakirjoissa.

        Esimies sai kiitosta työyhteisöltä vuodesta toiseen ja sekin arviointi annettiin ihan ilman Herran pelkoa. Vaikka kuinka mielesi tekee syytellä myös työyhteisöä, niin jätän sen omaan arvoonsa, sillä myöskään kyseinen opettaja ei ole toiminut oikein.

        Kirjoita mitä kirjoitat, asiakirjat ja päätökset kertovat totuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turise mitä turiset, mutta höpöjä kirjoitat. Nyt on menossa vihdoinkin aika, että kuntalaiset vauvasta vaariin kiittävät.

        Tämä on niin totta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on niin totta!

        Tämä rähinä kortinaattorin tehtävä asiattomia kehumisia levittää. Henkilölle näyttää työtä riittävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä rähinä kortinaattorin tehtävä asiattomia kehumisia levittää. Henkilölle näyttää työtä riittävän.

        Kiireinen näyt tosiaan tehtävässäsi olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiireinen näyt tosiaan tehtävässäsi olevan.

        Satuitkohan olemaan se koortinaattori joka itseään kehui mitä on aikaansaanut .
        Ryhmä löytyi eilen nimellä keksikää jotain uutta mistä voisin valittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satuitkohan olemaan se koortinaattori joka itseään kehui mitä on aikaansaanut .
        Ryhmä löytyi eilen nimellä keksikää jotain uutta mistä voisin valittaa.

        Joko taas alkaa henkilöittäminen ja kiusaaminen?

      • Anonyymi

        Todellakin!

      • Anonyymi

        ....

      • Anonyymi

        Tyhjään sitä ennakkoon arviovat hyvin on toiminut 10 pistettä kiitos hyvästä toiminnasta Rautavaaran hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koko henkilökunta" oli täysin yksipuolisen informaation varassa. Info oli toisen osapuolen antamaa ja sen takia hyvin arveluttavaa.

        Väität, että "koko henkilökunta" näki... Niin, näki mitä näki, mutta ei tiennyt, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Tosiasiassa osa henkilökunnasta näki jotakin muuta. Kaikki eivät uskaltaneet vaan ilmaista mielipidettään. Oli parempi noudattaa vanhaa viisautta "Herran pelko ...". Olisi saattanut joutua samanlaisen kohtelun kohteeksi kuin "tämä opettaja". Ja se toinen puoli, joka oli tullut hyvin kohdelluksi ja saanut etuisuuksia, mitä jotkut muut eivät olleet saaneet, koki kuinka "osaava ja kärsivällinen esimies oli". Varmasti näin heistä tuntui.

        Aikaisemmin viitattiin "oman elämän" ongelmiin. Tämä on taas väitteitä, jotka tällaisessa yhteydessä ovat täysin naurettavia ja kertoo millä tasolla on liikuttu tämän "koko henkilökunnan" joukossa. Olihan jossakin "koko henkilökunnan" antamassa lausunnossakin paljastettu, kuinka oli "tämän opettajan" yksityiselämää seurattu. Täysin naurettavaa ja osoittaa, ettei tuollaisia lausuntoja voi vakavasti ottaa.

        Kun olet noin tietoinen asioista ja teet noinkin kovia väitteitä "tästä opettajasta", sinulla ilmeisesti on sitten tosiaan tarkkaa tietoa, jotka olet kirjoittanut hyvin muistiin. Sinulla on tarkat kellonajat, päivämäärät ja kaikki tapahtumat hyvin dokumentoituina. Jos noin kovia väittää, nämä on pystyttävä tuomaan tarvittaessa esille.

        Tapahtumista on noina aikoina on kirjoitettu kymmeniä ellei liki parisataa konekirjoitussivua ja asioita on käsitelty mm. kunnanhallituksessa ja AVI:ssa kesällä ja syksyllä 2015 ja päätöksetkin on tehty. Päätöksistä voi kyllä lukea, miten epäasiallista kohtelu on ollut "tätä opettajaa" kohtaan. Kunnalle työnantajana on annettu velvoitteita hoitaa asiat kuntoon. Kunta lupasi sen tehdä ja näin välttyi 7000 euron uhkasakolta. Jollakin tavalla hoitikin.

        Jos et ole lukenlut yllä mainittuja asiakirjoja ja päätöksiä, käy kunnan arkistossa ja lue myöskin kunnanhallituksen pöytäkirjojen salaiset pykälät kyseisestä asiakokonaisuudesta. Näistä asioista ei ole hiiskuttu kunnassa ja toki paikallinen lehdistö on hiljaa. Jos asiaa koskevat työsuojeluilmoitukset niin työnantajalle kuin AVI:lle olisi todettu aiheettomiksi, taatusti asia olisi julkistettu niin mediassa kuin muuallakin.

        Toteat myös:"Myös meillä muilla on vapaus alkaa tuoda asioita esille, koska edelleen näyt sitä haluavan.". Voin sanoa, että en ole halunnut enkä tätä nytkään tuonut esille, vaan joku tai jotkut muut haluavat sen tuoda esille. Ilmeisesti tämä on koettu erääksi vaikeimmaksi työpaikan ihmisiä eriarvoistavaksi kysymykseksi viime vuosina ja näin se halutaan tuoda hyvin useasti esille. Toki asioita hoitavina olemme joutuneet ja halunneet aika ajoin tuoda esille todelliset näkökohdat asian tiimoilta. Niin paljon vääriä huhuja näyttää liikkuvan ja suorastaan uhkailujakin tulee aina joskus. Jokainen meistä tietää, mitä uhkailusta saattaa seurata.

        Todettakoon vielä, että yllä mainittujen, vuonna 2015, annettujen päätösten mukaan epäasiallista kohtelua on työnantajan puolelta ollut.

        Samasta on itsellä näyttöä ja pitkältä ajalta ,netissä en ole ollut että tämän olisin huomannut tämä ketju on nyt todiste niihin syytöksiin mitä toisessa pyörii .
        Onhan kunnan hallitus viimein vuosien jälkeen sen tunnustanut,näkyy miten pitkään sitä on jatkunut.

        Sinä vuonna Unto sai varoituksen kun puuttui , jossakin siitä kerrottiin että ei hänelle kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset todellakin ovat kiitollisia, sillä hän jäi eläkkeelle jo pari vuotta sitten.

        Aamen!

    • Reiska Raisiosta

      Tosi on todennäköisesti Rautavaaralla virkauran pituudeksi tulee noin 3 kuukautta.

      • Ex-KJ

        Päin mäntyä meni. Yli Kolm vuotta men helmikuussa.
        Kunta saamassa 140-vuotisjuhlavuonna ensimmäisen KUNTASTRATGIA-asiakirjan

      • Anonyymi

        Väärin. Tasan 8 vuotta.

    • onnea rautavaara
    • Rautavaaran etu

      Murto on ollut Rautavaaralla vajaa pari kuukautta ja hänen kädenjälkensä näkyy jo nyt. Hän on saanut vauhtia kunnan toimintaan positiivisella tavalla.

      Toivottavasti hän pysyy Rautavaaralla, vaikka onkin lehtitietojen mukaan valittu takaisin Multialle.

      • Heikki Hissa

        Moni kakku päältä kaunis? Aukaise ja lue toi ylen linkki niin käsityksesi muuttuu ihanteestasi
        Kunnanhallituksen pöytäkijoja lukemalla voi vain ihmetellä millaisia tolvanoita siellä niin kunnanjohdossa kuin teknillisellä osastolla on.
        Tilata nyt auto ilman budjetoitua rahaa, tosta nyt noin vaan.
        Muuten jos herra Murto palaa takaisin Multialle niin Rautavaaran olisi kyllä asiallista muitaa noin erorahan muodossa ansioista ainakin 10000€ mikä on pikkusumma kunnantaloudessa.

      • Kuntalaisen etu
        Heikki Hissa kirjoitti:

        En puhu nyt ihanteesta. Se on vaan realismia, mitä hän on jo tähän mennessä saanut Rautavaaralla aikaan.

        "Liisaus" ei ole mikää outo asia. Sitähän käytetään, varsinkin yrityksissä, aika paljon. Siinä on omat hyvät ja huonotkin puolensa. Jos kerran yrityksetkin käyttävät sitä, miksei kunnatkin voi käyttää. Yleensä yrityksiä johdetaan paljon taloudellisemmin kuin kuntia. Vaikuttaa monesti siltä, että kuntataloutta pyörittävät amatöörit verrattuna yritysten pyörittäjiin.

        Puhutaan suppeasti 10 000 euron erorahasta. Se voisi olla yksi osa (kuitenkin vähintään puolen vuoden palkka) ns. johtajasopimusta, mikä tulisi vähitellen koskea kuntajohtajiakin. Tällä taattaisiin se, että valtuustojen luottamusta nauttimattomat kunnanjohtajat voisi saada kivuttomasti pois kunnista. Se, että pieni kunta pääsee "potkaisemaan" monesti ammattinsa osaavan kunnanjohtajan pihalle, ei välttämättä aina ole kunnan etu, vaan poliittista valtataistelua. ... ja meidän pienten kuntien pienet kuntalaiset joudumme alistumaan moiseen pelleilyyn ja siitä aiheutuviin seuraamuksiin.

        Vielä kunnanjohtajien palkkauksesta - varsinkin pienten kuntien. Kunnanjohtajien palkathan (huom. pienten kuntien johtajien) ovat naurettavan pieniä verrattuna yritysmaailman palkkoihin ja jopa oman kunnan muutamien muiden virkamiesten palkkoihin. Monessa kunnassa esimerkiksi lääkärit, hammaslääkärit, rehtorit ja jopa jotkut opettajatkin "hakkaavat" kunnanjohtajan palkassa. Kuitenkin kunnanjohtajilta monesti perätään suurta vastuuta ja monesti aivan älytöntä työmäärää tuolla palkallaan. Irtisanomissuoja on heikompi kuin muilla kunnan vakituisilla virkamiehillä. Tätä taustaa vasten kunnanjohtajilla tulisi olla kunnollinen johtajasopimus kunnollisine palkkoineen, jotta kuntiin saataisiin ammattinsa osaavia vastuullisia johtajia. Johtajasopimus pitäisi sisällään myös nopean irtisanomisen (kuten toimitusjohtajilla on), jos kunnan etu sitä vaatii.

      • Veni,vidi,vici
        Kuntalaisen etu kirjoitti:

        Kyllä kunnanjohtajien vastuut on nähty. Reilusti kun möhlii niin hivaska euroja kouraan ja pellolle. Muuten kuinka voi verrata kunnanjohtjan palkkausta esim hammanlääkärin, rehtorien tai opettajien palkkaukseen.. Tottakai jos töitä tekee niin senmukaan kuuluu saada myös palkkaa. Lienee eritasoinen koulutuksen pituus kunnanjohtajilla ja hammaslääkäreillä. Kunnanjohtajana pärjää joko käymällä Alkio-opiston Korpilahdella tai työväenakatemian Kauniaisissa.

      • 2010-luku
        Veni,vidi,vici kirjoitti:

        Oho, onpa tekstiä! Jos noin ajatellaan nykyään, Suomen kaikki kunnat voi yhdistää yhdeksi suurkunnaksi ja johtamisajattelu sen mukaiseksi.

        Totta kai voi verrata kunnanjohtajan palkkaa muihin kunnan johtaviin virkamiehiin. Kunnanjohtaja on kuitenkin johtaja kunnassa ja vastuut ovat sen mukaisia olkoon koulutus mikä tahansa. Tosin tämän päivän kunnanjohtajan koulutus on kyllä aivan jotakin muuta kuin edellä mainittu - yleensä akateeminen.

        Kunnanjohtaja on kuin toimitusjohtaja, joka johtaa kuntaa kokonaisvaltaisesti niin kuin toimitusjohtaja yritystä. Tänä päivänä lähtee kunnanjohtaja paljon köykäsemmin perustein kuin muut virkamiehet kunnasta, hän lähtee lähes kuten toimistusjohtaja yrityksestä.

        Emme elä enää 1950-lukua ja kansankorkeakouluaikaa!

      • herättää ihmettelyä

        Mitähän Murto on saanut aikaan kunnassa? en ole ainakaan huomannut mitään
        muutosta.

      • Kunnan sivut
        herättää ihmettelyä kirjoitti:

        Mitähän Murto on saanut aikaan kunnassa? en ole ainakaan huomannut mitään
        muutosta.

        Rautavaaran kunnan kotisivuilta voi lukea pöytäkirjoja sekä muutakin. Sieltä ne näkyvät.

      • Veni,vidi,vici
        2010-luku kirjoitti:

        Oho, onpa tekstiä! Jos noin ajatellaan nykyään, Suomen kaikki kunnat voi yhdistää yhdeksi suurkunnaksi ja johtamisajattelu sen mukaiseksi.

        Totta kai voi verrata kunnanjohtajan palkkaa muihin kunnan johtaviin virkamiehiin. Kunnanjohtaja on kuitenkin johtaja kunnassa ja vastuut ovat sen mukaisia olkoon koulutus mikä tahansa. Tosin tämän päivän kunnanjohtajan koulutus on kyllä aivan jotakin muuta kuin edellä mainittu - yleensä akateeminen.

        Kunnanjohtaja on kuin toimitusjohtaja, joka johtaa kuntaa kokonaisvaltaisesti niin kuin toimitusjohtaja yritystä. Tänä päivänä lähtee kunnanjohtaja paljon köykäsemmin perustein kuin muut virkamiehet kunnasta, hän lähtee lähes kuten toimistusjohtaja yrityksestä.

        Emme elä enää 1950-lukua ja kansankorkeakouluaikaa!

        Vastuuta on enemmän EERONTORIN kassalla kuin Rautavaaran kunnanjohtajalla.

      • Vastuukysymykset
        Veni,vidi,vici kirjoitti:

        Vastuuta on enemmän EERONTORIN kassalla kuin Rautavaaran kunnanjohtajalla.

        Varmasti kaupan kassalla on vastuuta, enemmän kuin yleisesti luullaan. Käsitteleväthän kassat paljon rahaa tai sen vastineita. Olenkin sitä mieltä, että kauppojen kassanhoitajien vastuuta ei tiedosteta niin kuin pitäisi.

        Johtajalla on kuitenkin aina päävastuu oli sitten kysymyksessä kunta tai kauppa.

      • Expertus dico
        Vastuukysymykset kirjoitti:

        Kerroppa tapaus koska johtaja koska esim. rosiksessa johtaja on sanonut ,että syyttäkää minua koska minulla on vastuu,tapauksissa alaisen ollessa syytettynä.

      • Pentti Pirttipuro
        Vastuukysymykset kirjoitti:

        Varmasti kaupan kassalla on vastuuta, enemmän kuin yleisesti luullaan. Käsitteleväthän kassat paljon rahaa tai sen vastineita. Olenkin sitä mieltä, että kauppojen kassanhoitajien vastuuta ei tiedosteta niin kuin pitäisi.

        Johtajalla on kuitenkin aina päävastuu oli sitten kysymyksessä kunta tai kauppa.

        Katsellaan ja kuunnellaan kuka ottaa vastuun siitä teknillisenosaston autotilauksesta. Ottaako kunnanjohtaja vai ottaako kukaan. Kuka hyväksyi tilauksen ja kenen nimi on papereissa ??? Nyt siitä vaan kantamaan vastuuta !!!

      • autotilaus
        Pentti Pirttipuro kirjoitti:

        Katsellaan ja kuunnellaan kuka ottaa vastuun siitä teknillisenosaston autotilauksesta. Ottaako kunnanjohtaja vai ottaako kukaan. Kuka hyväksyi tilauksen ja kenen nimi on papereissa ??? Nyt siitä vaan kantamaan vastuuta !!!

        Milloin auto on tilattu? Nytkö, viime kuukausina vai vai aikaisemmin?

      • Abi male spiritus
        autotilaus kirjoitti:

        Milloin auto on tilattu? Nytkö, viime kuukausina vai vai aikaisemmin?

        Lue viimeinen kunnanhallituksen pöytäkirja, sieltä seviää kuka on tilannut ja kuka on hyväksynyt mitäkin.

      • Anonyymi

        Kuntaa tehtiin laajalla yhteistyöllä. Rautavaara Savotassa Talous pistettiin kuntoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntaa tehtiin laajalla yhteistyöllä. Rautavaara Savotassa Talous pistettiin kuntoon.

        U. Uneksijan märkä päiväuni

      • Anonyymi
        Veni,vidi,vici kirjoitti:

        Vastuuta on enemmän EERONTORIN kassalla kuin Rautavaaran kunnanjohtajalla.

        ....

    • Paljon luettavaa
      • Rapatessa roiskuu

        Kun yrittää ja saa paljon aikaan, se kiinnittää kuntalaisten huomiota. Sehän on vain hyvä asia, että kiinnostus päätöksetekoon on laajaa.

        Asiat ovat näköjään herättäneet paljon keskustelua, niin myönteistä kuin kielteistäkin. Sulkia näkyy tulevan lisää.

    • voevoe tokkiisa

      No Raatavuaralla nyt ee järki juokse kellää! Kuha vaahtoovat kaekki ja syyttelöövät toesijaan!

    • hui, hui

      Onhan Murron seikkailut nähtynä. Mies kuljettaa Rautavaaran kunnanhallituista kuin kesyä pässiä narusta. Ei Multia häntä halua enää sählimään.
      Toivotetaan onnea Rautavaaralaisille, että Murto häippäsee

    • itse kuullut

      Mitä hullua...

      Teillähän on paikkakunnalla neiti-ihminen, joka sopisi hyvin kunnanjohtajaksi...

      Perustelu..

      Etsii lähipaikkkakuntien kylpylöistä vanhoja, höynäytettäviä ukkomiehiä ja kun saa ne koukkuunsa, alkaa pyytämään heiltä erinäisä taloudellisa etuuksia. Äkkiäkös lunnan rahapussi on täynnä, kun annatte hänelle kunnanjohtajan viran, silloinhan hänben täytyy viran puolesta tilittää saamansa rahat ja omaisuuss kunnan pohjattomaan kassaan..

      • Vänkäri

        Murto on mies paikallaan. Kunnan yleisilme on parantunut, tori on kokonaan uudistettu, rakennettu uusi Monitoimipuisto eri ikäluokille,
        KIPARI on siivottu rojusta, Hiekkahäikän kaava tehty: uusia rantatonttea 14 kpl, laajakaista tehty, moottorikelkkareitti Tahkolta Kiparinvuorelle tehty,
        Kevyenliikenteenväylä 1,1 km Pappilanmäkeen tehty, kunnan päätiehen eli Savontien päällystämiseen lobattu 700.000 euroa. Työ tehdään kesällä
        2014. Työllistyminen 11 hlöä.

      • Exvaaralainen
        Vänkäri kirjoitti:

        Hienoa!

      • Yrittäjäilta 12.4.20

        Murtohan tehnyt 3 vuodessa enemmän kuin aikaisemmat KUNNANJOHTAJAT:
        - Matti Matikainen
        - Seija Teittinen
        - Kari Teitiinen.

        Viimeisin rahoitus Savontien peruskorjaukseen 600.000 euroa Pohjois-Savon ELY-keskukselta. Kunta rahoittaa hanketta 100.000 eurolla.
        Valmista on kesällä 2014.

        Yrittäjät kiittää.

      • Anonyymi
        Vänkäri kirjoitti:

        Murto on mies paikallaan. Kunnan yleisilme on parantunut, tori on kokonaan uudistettu, rakennettu uusi Monitoimipuisto eri ikäluokille,
        KIPARI on siivottu rojusta, Hiekkahäikän kaava tehty: uusia rantatonttea 14 kpl, laajakaista tehty, moottorikelkkareitti Tahkolta Kiparinvuorelle tehty,
        Kevyenliikenteenväylä 1,1 km Pappilanmäkeen tehty, kunnan päätiehen eli Savontien päällystämiseen lobattu 700.000 euroa. Työ tehdään kesällä
        2014. Työllistyminen 11 hlöä.

        Totta virkat.

    • sotkamosta

      Yllättävän hyvin hoitanut pestinsä.

      • Nils Wekman

        Kehulistoilta uupuu ryssille myydyt Jokisuunniemen tontit.

      • Anonyymi
        Nils Wekman kirjoitti:

        Kehulistoilta uupuu ryssille myydyt Jokisuunniemen tontit.

        Korjaus: ukrainalaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaus: ukrainalaisille.

        Kunnanhallitus ne myi eikä Unto. Kuka tonttia myi sitten ennen Untoa. Kerropa se.

    • TappiMies

      Lainsäädännön pakkopaita eli 535 lakia pakottaa kunnat
      liitoksiin. Esim. Juankoski, Tuusniemi Kuopioon.
      Nilsiän meni jo 1.1.2013.
      Rautavaara rules.

    • Kypsyy

      Annetaan ajan tehdä työtä. Kyllä se Rautavaarakin vähitellen kypsyy liitoksiin. Väkiluku laskee, valtionavut pienenevät, verotulot pienenevät ja palvelujen tarve kasvaa asukkaiden ikääntyessä.

      Lopputuloksen tiedämnme:liittyminen Kuopioon,

      Se, että onko se autuaaksi tekevää vai ei, on sitten toinen asia. Ehkä se on kuitenkin huonoista vaihtoehdoista paras.

    • jk8555661

      Siirrytään Rautavaaran asioista Kaaville. Siellähän 72,4% äänestäjistä
      menetti puhe ja kirjoitusoikeuden EU: asioista jättämällä äänestämättä.
      Samalla he antoivat avoimen valtakirjan puolestaan littovaltiokehitykselle, jonka
      seurauksena kansallisvaltio luopuu osasta itsenäisyyttään, EU.ssa se tarkoittaa
      sitä että Suomesta tulee Saksan osavaltio, Suomi liittyy Natoon ja EU solmii
      vapaakauppasopimuksen USA:n kanssa.
      Eikä kiinnostanut edes se, että nykyinen hallitus luopui harvaan asuttujen
      alueiden tuesta vaihtaen sen etälä-suomen maataloustueksi.
      Kaavilla ei taida kompetenssi riittää kuin koulukeskusteluun

    • Ei tainnut...

      ... Rautavaaara kauas jäädä Kaavista.

      Eipä kannata hurrata.

    • tsirp2

      Joo todella hyvä kunnanjohtaja venäläisten ja ilmeisesti myös mustalaisten paras kaveri, myypi venäläisille tontit ja mustalaisille vuokra asunnot järjestää vaikka niillä ei edes työpaikkaa, mutta jos normaali ihminen joka on työssä niin kyselee asuntoa niin ei varmasti saa mitään asuntoja hemmetti.

      Eli kunnanjohtaja vaihtoon kiitos

    • ksml

      Mikähän siinä on että aikaansaapa kunnanjohtaja herättää noinkin paljon negatiivisia tunteita kuin palstalta voi lukea? Unto on Johtaja isolla jiillä - eikä kaikkia voi eikä tarvitse miellyttää. Kyllä meillä Multiallakin olis ihan toinen meininki, jos olisimme Unton saaneet pitää. Tsemppiä Untolle!

      • Johny Walker

        Todennäköisesti kehujat lölytyy kunnantalolta ?. Mikäli kunnanjotaja on pidettyhenkilö Multialla, hän ei lähde Rautavaaralle duuniin.

    • Opi

      Kj Murto pelasti Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan.
      Takaus ja lainat ok.

      • Että silleen taasen

        Murto toimi Pomminpurkajana.
        Pelasti Tietoverkko-osuuskunnan.

      • Anonyymi
        Että silleen taasen kirjoitti:

        Murto toimi Pomminpurkajana.
        Pelasti Tietoverkko-osuuskunnan.

        Pelasti myöskin silloisen RTVO:n hallituksen käräjiltä.

    • sentimentalisti

      Tietoverkko-osuuskunnan pelastaminen on vielä alkutekijöissä. Voipi olla, ettei Untosta ole pelastajaksi muuten kuin antamalla lisää rahaa osuuskunnalle.

    • konservatiivi1

      Tietoverkko-osuuskunnassa on se hyvä puoli, siinä ei rahaa heitetä taivaan tuuliin, se haudataan maahan. Tottakai kun valtio lupaa ilmaista rahaa, niin perustetaan joku osuuskunta asioita hoitamaan tietenkin päin mäntyä. Tavoitteet,suunnitelmat, budjetit ym, tehdään tahallaan sellaisiksi että apurahat saadaan. Uhrit(tavalliset veronmaksajat)ovat sitten lopullisen laskun maksajia.

      • yksimielisyyttä

        ... ja Untolle muistutus. Tosin sen arvo kyllä on murentunut, kun sen antoi vain osa kunnanhallituksesta: keskustan edustajat ja yksi vasemmistoliiton edustaja.

        Yksimielisyyttä ei siis löytynyt. Mielestäni tämäntyyppisiltä päätöksiltä on pohja poissa, jos se ei ole yksimielinen. Tavalliselle kuntalaiselle jää moni asia arvailujen varaan ja tulee mieleen, oliko todellista aihetta koko muistutukseen.

        Kun luki niitä perusteluita, osa tuntui ihmeellisiltä, ei oikein kunnon perusteluilta.

        Pahempiakin asioita kunnassa on viime aikoina tehty, eikä ole kunnan taholta ketään muistuteltu. Ei kovin tasa-arvoista.

      • Anonyymi
        yksimielisyyttä kirjoitti:

        Totta.

    • sentimentalisti

      Nyt Unto sai muistutuksen käräjilta oikein sakon ja nuhteiden kanssa. Muuten, osuuskunnalla ilmaiset valtion rahat voi olla kiven alla tiukassa.

      • useitasiipirikkoja

        Nuohan ovat kaksi tai kolmekin eri asiaa.

        Rautavaaralla on asioita, joista ollaan hys, hys, hiljaa, jotta kunnan maine ei menisi ja media olisi hiljaa.

        Kaikki tietävät, media tietää, ollaan vaan kuin ei tiedettäisi.

        Tosiasia on kuitenkin, että totuus ei pala tulessa.

        Siinäpä miettimistä, millaisista asioista on kyse.

      • puskaradiosta
        useitasiipirikkoja kirjoitti:

        Nuohan ovat kaksi tai kolmekin eri asiaa.

        Rautavaaralla on asioita, joista ollaan hys, hys, hiljaa, jotta kunnan maine ei menisi ja media olisi hiljaa.

        Kaikki tietävät, media tietää, ollaan vaan kuin ei tiedettäisi.

        Tosiasia on kuitenkin, että totuus ei pala tulessa.

        Siinäpä miettimistä, millaisista asioista on kyse.

        Asioita, joista ei kirjoitella, on paljon.

        Media kirjoittaa valikoiden ja silloin, kun kirjoittaa, hyvin raflaavasti. ...niin, ja kenestä kirjoittaa.

        Mistä moinen johtuu? Sen tietävät vain toimittajat. Kaipa heillä on syynsä siihen.

        Senpä vuoksi ihmiset kuuntelevat puskaradiota tarkkaan ja tekevät johtopäätöksiään sen perusteella. Kyllä uutisvaje täyttyy tavalla tai toisella.

    • sentinentalisti

      Nytkö se alkaa? Nyt taitaa olla pyykin pesun aika! Unto pyytää Multian kunnalta rahaa.

      • Multialtakokuulit

        Mistäs moista päättelet?

      • sentimentalisti

        Sieltä paikallissanomista luin. Kohta on mielenkiintoista!

    • susirajalta

      Hyvää taloudenhoitoa kun Rautavaaran ylijäämät vuolaana virtaa bittivirran mukana kaapelin kaivantoon.

    • mustailmakaapeli

      valokaapelin ottanneet maksumiehiksi myös..

      heheeee

    • rUmTo

      jääkiekko on matalaotsaista,tyhmää ja väkivaltaista uhoamista.ei kuulu sivistyneeseen elämänkatsomukseen.

    • Näinonnäreet

      Niinpä R-vaaralta, älykkäiden ja humaanien ihmisten joukosta ei löydy yhtään jääkiekkoilijaa.

    • MutiUti

      kj Murron aikana on rakennettu eli vasarat paukkuneet: Keskuskeittio, palveluyksikot Hopeapaju, Päivänsini, Suopursu, Uuttaa Paloasemaa tehdään ja Karikoskelle uusi silta Elyn rahoilla.

    • nahkuriheikki

      Unto Murto on tehnyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun kunnanhallituksen toiminnasta.

      • sellaistaonmeno

        Mistä tiedät?

        Olisi aihetta muuten tehdä muistakin asioista.

      • Melkeinrakennusmestari

        Nahkuriheikille: Minkä kunnan kunnanhallituksen toiminnast? Ei ainakaan Rautavaaran.

      • sellaistaonmeno

        En maininnutkaan erikseen kunnanhallitusta vaan "muistakin asioista".

    • kaistapää

      Kippari on ajanut Rautavaara-laivan karille.

    • Eläkejurrikka

      Rautavaara on hankalassa paikasssa. Tänne ei ole kunnollista maantietä eikä rautatietä. Kunnan talousrakenne ei ole kehuttava: Sotien loputtua annettiin rintamalla aloitekyvyttömiksi jurrikoiksi jumittuneille veteraaneille asutustiloja, jotteivat he heti alkaisi tehdä vallankumousta, kommareita oli vähintään omiksi tarpeiksi. Onneksi kalu toimi, ja väki kunnassa lisääntyi. Kun uusi ikäpolvi tuli aikuisikään loppui ruoka. Porukat lähtivät Ruotsiin ja Eteläsuomeen.
      70-luvulla rautavaaralaiset yrittivät saada kuntaan pientä teollisustoimintaa joka lisi työllistänyt. Muistatteko sen Baltic-matkailuvaunuhuijauksen? Täysin tuntematon tyyppi tuli ja perusti yrityksen, kunta rakensi hallin ja koulutti työporukan. Tyyppi osti jopa tontin ja rakensi talon osoittaakseen olevansa rautavaaralainen. Kun kupla puhkesi ja tyyppi häippäisi, paljastui ettei hän ollut maksanut penniäkään mistään, tontti ja talokin oli maksamatta. Firma toimi juuri sen aikaa kun starttirahat riittivät. Matkailuvaunujen myynnistä tulleet rahat hän vei. Näin persaukisen kunnan väkeä vietiin kuin pässiä narussa. On täysin selvää (lainaus: Sipilä) että Rautavaaran tyyppisen kunnan taloutta ei saada kuntoon, jos sen väki ei hyväksy realiteetteja ja tajua, että on elänyt vuosikymmeniä hyvätalouksisten kuntien rahoilla. Rautavaara on saanut useina vuosina valtion apua enemmän kuin monet Lapin kunnat.
      Nyt Rvaaralaiset saavat nauttia kaapelilaskun kiemuroista, kun pari vuotta aiemmin kehuivat kuinka hyvin nettiyhteys toimii. En valita mutta en kyllä suitsutakkaan.

    • muuallaleikataan

      Kun lukee tämän päivän lehteä, tuntuu siltä, että realiteetteja ja todellisuutta ei millään tahdota myöntää. Kunnanjohtaja kyllä on esittänyt yhtä sun toista, mutta asioita jätetään pöydälle ja lisäselvitetään, virkoja on vielä täytetty eikä lomauteta ja lukiokin jatkuu, vaikka ei juuri ole oppilaita (eräänäkin vuonna tuli vain yksi ylioppilas) jne. jne. jne.

      ... ja meno jatkuu!

      Luulisi joskus tulevan loppu tällaiselle hommalle.

      Ei ole oikein, että valtakunnan muut taloudet makselevat tällaisten kuntien toimintaa.

    • hurlumheikki

      Eikös Rautavaaran kunta nimetty tv:ssä yhdeksi Suomen surkeimmaksi kunnaksi. Miten tähän on tultu ? Kippari vaihtoon!

      • tosihurlumia

        Nykyinen kipparihan sitä on yrittänyt suosta nostaa eli vaihtamiseen ei ole syytä.

        Aikaisemmilta ajoilta kaikki ongelmat johtuvat. Toki nykyisetkään päättäjät eivät ota kovin vakavasti kunnan tilannetta. "Muuallaleikataan" kirjoittaa aika osuvasti nykymenosta.

        Päättäjät vaihtoon!

    • hurlumheikki

      Yrittänyt ? Rautavaara on nyt leukaa myöten suossa kun se vielä noin viisi vuotta sitten oli vain nilkkoja myöten ja talous suhteellisen hyvässä kunnossa ! Päättäjät ovat tehneet kuten kunnanjohtaja on asioita esittänyt, täysin yksimielisesti kuten pöytäkirjoista voi asiat todeta.

      • kunnonjohtaja

        Ei ainakaan kunnanjohtajan esitysten vuoksi. Vuosikausia tuli plussaa, mutta nyt sitten laajakaistajuttujen vuoksi kunnan talous on horjahtanut kunnolla.

        Nykyisen kunnanjohtajan aikana on saatu paljon myönteistä aikaan.

        Vanhojen juttujen vuoksi kunta on "leukaa myöten suossa".

    • Debetti

      Kunnalla ei ole hätäpäivää, kun Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta maksaa
      velkansa kunnalle 4miljoonaa euroa.

      • hätäpäivää

        Maksaa jos maksaa 25 vuodessa. Inflaatio syönyt sinä aikana koko velan. Tosiasiassa veronmaksajat maksaa tässä ja nyt.

        Ei pidä sortua sinisilmäisyyteen.

      • Anonyymi

        Osuuskunnan nimi vaihdettiin 2019. Uusi nimi on Vaaran Valo. Se on velkaa Rautavaaran kunnalle 2,8milj.€.

      • Anonyymi

        Jep.

    • Wäpät

      Valtimon kunta ja muutkin velkojat odottavat Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöstä. Miten velkojen käy? Mikä on velallisen maksuaikataulu velkojille? 50 vuotta, 30 vuotta vai 20 vuottako?

      Valtimon kunnanhallitus 15.8.2016 totesi selvittäjälle AA Markku Savolaiselle, että selvittäjän teettämässä Pricewaterhouse Oy:n KHT Jukka Lievosen tekemässä saneerausmenettelyyn liittyvässä Erityistarkastuksessa todetaan, että osuuskunta oli tarkastuksen tekijän käsityksen mukaan maksukyvytön jo vuodesta 2012 alkaen.

      Tästä syystä tulee tehdä analyysi siitä, miten saatu pienempi tuen määrä vaikutti osuuskunnan toimintaedellytyksiin ja kuinka osuuskunnan rahoittajille
      Valtimon kunnan päättäjille kerrottiin pienemmistä avustuksista vuosina 2013 – 2014?

      Tilinpäätösten rekisteröinti ja niiden sisältö vuosilta 2013 – 2014 tulee selvittää velkojille osuuskuntalain 10 luvun 8 §:n mukaan, koska vuosien 2013 j 2014 tilinpäätöksiä ei ole käsitelty päätösvaltaisissa hallitusten kokouksissa. Hallituksen silloisen puheenjohtajan Matti Ahosen lisäksi enemmän kuin viisi ei ole niitä allekirjoittanut. Katso tarkemmin Valtimon kunnanvaltuuston päätökset 14.11.2017 kunnan kotisivulta www.valtimo.fi

      • Anonyymi

        Totta. Valtimon kunnan taru päättyi 1.1.2020. Talous meni kuralle.

      • Anonyymi

        Huh, huh.

    • Päivänselvä

      Pitäisi säätää laki, jolla kunnanvaltuustoon voitaisiin äänestää/valita toispaikkakuntalaisia asiantuntijoita, esim. Rautavaaralta eteläiseen Suomeen työtä tekemään muuttaneita aktiivisia ja talouden lainalaisuudet tuntevia, Rautavaaran tulevaisuudesta huolestuneita kansalaisia.
      Paikkakunnalla asuvilla on ongelmana vanhat muistot ja liian hyvät sotepalvelut, joiden "tasaaminen" Suomen muiden paikkakuntien tasolle olisi kova pala.
      Eräässäkin ystäväni kotipaikkakuntana olevassa eteläsuomalaisessa kaupungissa saa omalääkärille ajan noin kahdessa kuukaudessa, hammaslääkärijonot ovat yli kolme kuukautta. Omahoitajan saa puhelimeen jopa kahdessa viikossa, jos jaksaa soittaa joka aamu määrättynä aikana varausnumeroon. Ainoa keino saada terveysapua säälliseen aikaan, on päivystysjonot, 4...8 tuntia. Kyseisessä kunnassa työttömyysaste on noin 12 prosenttia, kun Suomessa se on nyt noin 10 prosenttia.
      Rautavaaran asioita on hoidettu ns. normaalisti, luottaen valtion hätiintulemiseen, ja siihen, että kun rautavaaralaisista kaikki ovat eläkkeellä, niin työttömyysaste on nolla.
      Tilastojen mukaan Rautavaaran eläkeverot eivät riitä kunna tuloiksi.
      Velkaantumiseen on vaikuttaneet huijarit, jotka ovat tyrkyttäneet esim. sen valopiuhan sekavine rahoitussuunnitelmineen, kertomalla ainoastaan sen eduista.

      • avoimuuttamenoon

        Tosiaan voisi päättäjät valita aivan muista ja sellaisista, joilla ei ole rautavaaralaisia sidonnaisuuksia. Näin vältettäisiin ainakin nepotismi ja omien sukujen ja hengenheimolaisten suosiminen kunnan viroissa ja muutenkin työolosuhteita järjestettäessä. Nyt on meno sellaista, että ei hyvältä näytä - ollut jo vuosia.

        En yhtään ihmettele, että muiden kuntien ja varsinkin rikkaampien kuntien veronmaksajat ärähtävät. Ei varmasti huvita elättää Rautavaaraa, jos ei omassakaan kunnassa saa kovin vastinetta veroille puhumattakaan kunnallisia virkoja.

        Kun katselee kunnan toimintoja tarpeeksi läheltä, näkee kaikenlaista, että nykyisen avoimen yhteiskunnan ilmapiirissä jo vähän puistattaa.

        Pääministerikin on joutunut tulilinjalle, vaikka hänen tapauksensa tuntuukin aika haetulta. Avoimuus kuitenkin vaatii. Näin pitäisi olla Rautavaarallakin.

    • eilomautetaei

      Lomautusta ei tule 2016. Se varmaan tarkoittaa, että ei 2016, mutta voi tulla 2017. Vaikea on moraalisesti lomauttaa, kun samaan aikaan täytetään virkoja.

      Yleisessä jakelussa olleiden tietojen mukaan palkkakulut (kai sivukuluineen) ovat 18000 euroa/päivä. Viikossa tämä tekee noin 90000 euroa ja kuukaudessa noin 380000 euroa. Kolmen viikon lomautus tekee reilut 1 100 000 euroa. Se olisi helppoa säästöä kunnalta. Ei kunta kaadu kolmen viikon lomautukseen.

      Kassat maksavat vajaa pari viikkoa tuollaisesta lomautuksesta. ...että ei niin ihmeellistä.

      Tietenkin opettajat, jotka ovat aina "korvaamattomia", nostavat suurimman älämölön moisesta jutusta, mutta ei koulu juuri kärsi tuosta. Ei sitä oteta muutenkaan niin todesta.

      Mielenkiintoista!

      • vielälomauktuksesta

        korjaan... kolmen kuukauden lomautus 1 100 000 euroa.

        Kolmen viikon lomautuksen vaikutus noin 270 000 euroa. Sillä saataisiin nopeasti isot säästöt. Koko kriisi hoituisi kolmen kuukauden lomautuksella. Yrityksissähän se olisi mahdollista, mutta kunnissa vaikeampi toteuttaa. Pidemmällä aikajänteellä menee sekin.

    • Ymmä

      Mites paljon tuosta 380 tonnin kuukausitilistä menee terveydenhoitoon ja sen lisäkuluihin?

      • yksityinenparas

        Meni tai ei. Ihmiset tarvitsevat terveydehoitoa. Sitä ei saa kaikenlaiset leikkaukset estää, vaikka estääkin tänä päivänä.

        Jos tarvitset ambulanssia, tulevat ja arvioivat tarvitsetko ja lähtevät pois. Näin julkisella puolella. Luulevat kai, että ambulanssia turhaan tilataan

        Paras tilata aina yksityinen ambulanssi. Se vie ainakin johonkin.

    • Koulutoimensäästöt

      Kunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi on mm. lukion lakkautus tapetilla.

      Onkohan nyt käyty lävitse kaikki tuotannollis-taloudelliset toimenpiteet säästöjen löytämiseksi?

      Muutama vuosi sitten yritettiin yksi vakinaisessa virkasuhteessa oleva opettaja osa-aikaistaa ja jopa siirtää tuntiopettajaksi edellä mainitusta syystä. Yhden opettajan viran lakkautuksella oltiin pelastamassa kunnan taloudellinen tilanne. Silloinhan tehtiin jopa katetta.

      Lisäperusteena oli mm., että opettajalla ei ole kelpoisuutta kaikkiin opettamiinsa aineisiin (osaan oli eli virkanimikkeen mukaiseen tehtävään). Tilanne oli ja on edelleenkin joidenkin opettajien kohdalla sama eli ei ole muodollista kelpoisuutta kaikkiin tekemiinsä töihin koulutoimessa.

      Näistä asioista pyydettiin selvitystä kaikkien opettajien kohdalla, mutta sitä ei koskaan tehty. Jotakin pelättiin. Mitä?

      Nythän olisi otollinen tilanne käydä kunnolla kaikki asiat lävitse.

      • Anonyymi

        Rehtoria pelättiin ja palvottiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehtoria pelättiin ja palvottiin.

        Nytpä samoin mutta varoituksia ei pysty antamaan. Valituksen tekijää poliisilla uhkailtu onko siihen aihetta. Kuka sitä tietyn henkilön yllytti tekemään. Missä päätöksenteon ja koston raja on. Löytyy todiste hyväksyykö kunta senkin.

      • Anonyymi

        Totta.

    • Anonyymi

      Tämän ketjun aloittaja oli ennustaja.

      • Anonyymi

        Kunta on reilussa vuodessa ajettu kriisiin.

      • Anonyymi

        Näin todellakin oli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin todellakin oli!

        Kuntaliitosta pukkaa Unto sai laivan hyvällä ammattitaidolla pysymään pinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntaliitosta pukkaa Unto sai laivan hyvällä ammattitaidolla pysymään pinnalla.

        Hyvä ammattitaito ja Unto ei sovi edes samaan lauseeseen.

        Se on sairaan mielipide. Tosi hävittömän jos itseäsi viisaana pidät eikö ole loukkaus jo et pysty toteen näyttämään. Unto teki ison työn Rautavaara laivan kääntämiseksi parempaan suuntaan käden jälki näkyy. Vanhuksilta on hyvät ja asialliset asunnot ja monta muuta kuntalaisten parhaaksi. Kiitos siitä.

        Miten osuva lause. Hienosti kiteytit asian muutamaan sanaan.

        Ei ainakaan järki ja tukka samaa päähän tässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sairaan mielipide. Tosi hävittömän jos itseäsi viisaana pidät eikö ole loukkaus jo et pysty toteen näyttämään. Unto teki ison työn Rautavaara laivan kääntämiseksi parempaan suuntaan käden jälki näkyy. Vanhuksilta on hyvät ja asialliset asunnot ja monta muuta kuntalaisten parhaaksi. Kiitos siitä.

        Unton taidot on tunnettu jo pitkään. Aloituksessakin kerrotut on jo reilun 10 vuoden takaa.

        Unto virkansa hoiti hyvin ei kuvia kumrtanut, sillä vihat sai. Politikot han saa mustastakin valkoisen tai valkoisesta mustan porukalla, siinä on työntekiä niinkuin viranhaltiakin voimaton. Tässäkin sitä on Unton mustamaalaamisessa ja niissä toimissa mitä kunnanhallitus teki.

        Huonoja on poliitikot kaikkialla, kun aina Unto heidän kanssaan kahnauksiin joutuu. Näinhän aloittaja ennustikin juuri käyvän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sairaan mielipide. Tosi hävittömän jos itseäsi viisaana pidät eikö ole loukkaus jo et pysty toteen näyttämään. Unto teki ison työn Rautavaara laivan kääntämiseksi parempaan suuntaan käden jälki näkyy. Vanhuksilta on hyvät ja asialliset asunnot ja monta muuta kuntalaisten parhaaksi. Kiitos siitä.

        Näihän se meni 2011-2019. Kuntalaiset kiittää.

        Pelasti mm. kuntamme lukion 2017.
        Vanhemmat kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntaliitosta pukkaa Unto sai laivan hyvällä ammattitaidolla pysymään pinnalla.

        Milloin kuntaliitos tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin kuntaliitos tulee?

        Jos samanlaisena jatkuu kuin kuluvan vaalikauden ei ole kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelasti mm. kuntamme lukion 2017.
        Vanhemmat kiittää.

        Ei kiitä kaikki. Sen myötä menee veroeuroja muille kunnille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonoja on poliitikot kaikkialla, kun aina Unto heidän kanssaan kahnauksiin joutuu. Näinhän aloittaja ennustikin juuri käyvän.

        Voitaisi lopettaa syyttely Rautavaara on maan kuulu rähinä kunta. Hyvin näyttää jatkuvan tämä vaalikausi on osoittanut, ellei politikkojen ptöksiä hyväksy niin suomi 24 kyllä tekee tuomion siellä selviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonoja on poliitikot kaikkialla, kun aina Unto heidän kanssaan kahnauksiin joutuu. Näinhän aloittaja ennustikin juuri käyvän.

        Se on se jättimäinen ego kun törmäilee kanssaihmisiin. Kyllä monet jo olisi ottaneet opikseenkin vuosien varrella, mutta ei tämä mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on se jättimäinen ego kun törmäilee kanssaihmisiin. Kyllä monet jo olisi ottaneet opikseenkin vuosien varrella, mutta ei tämä mies.

        Valitettavasti Rautavaaralaisten toimiksi ei uutta. Kaikki kunnanjohtajat on kokenut saman edellinen vaan on ongelmat tuonut julki. Kyllä eräs toinenkin x kunnanjohtaja pitkään lähtönsäjälkeen asioi eri toimilla kuntaa vastaan ainakin hallinto oikeudessa. Kyllä muutosta on haitta Rautavaaran päätöksen teko kulttuurista. Kyllä muutos lähtee itsestänne ei xkunnanjohtajaasta hyvä että asiat nousee keskusteluun. Jospa muutosta tulee kunhan sen kasan hämmentävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näihän se meni 2011-2019. Kuntalaiset kiittää.

        Tosi on Unto oli hyvä kunnanjohtaja. Hankki rahaa vanhusten asuntojen uudistuksiin, vasarat paukkui ja sahatsoi. Lepola uudisrakennukset voimatupa. Kylän raitti uusiutui ja puisto paloasema ym. Olisi kiitoksen aihetta mutta sitähän Rautavaaralla ei saa. Suomi 24 on yksittäisen kiusaajan ja häpäisi än temmellyskenttä. Jos jollakin on aihetta moitteisiin tehköön sen itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Rautavaaralaisten toimiksi ei uutta. Kaikki kunnanjohtajat on kokenut saman edellinen vaan on ongelmat tuonut julki. Kyllä eräs toinenkin x kunnanjohtaja pitkään lähtönsäjälkeen asioi eri toimilla kuntaa vastaan ainakin hallinto oikeudessa. Kyllä muutosta on haitta Rautavaaran päätöksen teko kulttuurista. Kyllä muutos lähtee itsestänne ei xkunnanjohtajaasta hyvä että asiat nousee keskusteluun. Jospa muutosta tulee kunhan sen kasan hämmentävät.

        No niin kuin täälläkin on kirjoitettu, on Unto käräjöinyt jo edellisen työpaikkansa kanssa. Sen asian kanssa ei liene Rautavaaran poliitikoilla mitään tekemistä, Unto itse sai siellä(kin) suksensa ristiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin kuin täälläkin on kirjoitettu, on Unto käräjöinyt jo edellisen työpaikkansa kanssa. Sen asian kanssa ei liene Rautavaaran poliitikoilla mitään tekemistä, Unto itse sai siellä(kin) suksensa ristiin.

        Saipa kyllä puhtaat paperit, siellä samoin kun Rautavaaralla pieni piiri rähinän aiheuttajana.Ei kannata paisutella lukihan aivan lehdissä eikä hävinnyt jatkoja kaan siellä joutuivat syytteliät maksun miehiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saipa kyllä puhtaat paperit, siellä samoin kun Rautavaaralla pieni piiri rähinän aiheuttajana.Ei kannata paisutella lukihan aivan lehdissä eikä hävinnyt jatkoja kaan siellä joutuivat syytteliät maksun miehiksi.

        Niin tietenkin, pieni piirihän se aina Unton elämää vaikeuttaa. Mutta mies itse on puhdas kuin pulmunen, muiden syytä kaikki. Aina. Ja kaikkialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tietenkin, pieni piirihän se aina Unton elämää vaikeuttaa. Mutta mies itse on puhdas kuin pulmunen, muiden syytä kaikki. Aina. Ja kaikkialla.

        Vanha sanonta tässäkin pätee, ei hevonenkaan ykpuolelta potki. Riitaan tarvitaan vähintään kaksi, kerro seuraavaksi riidellään yhdessä älä yksin Untoa syytä hyviä on politikot olleet aina riidan saamaan aikaan.

    • Anonyymi

      Miksi ei voisi keskustella ilman että hyökätään aina ex kunnanjohtajaa syyttämään? Ongelmathan kunnassa on ollut vuosikymmeniä ennen häntä. Ero on ollut että epäkohtiin ei ole saanut puuttua, päätöksenjunailtu niinkuin nyt. Nyt on erikoista että epäkohtiin ei saa puuttua eikä toimintaan ottaa kantaa.

      • Anonyymi

        Untoa moititaan sen vuoksi, kun suitsi muita korkeita virkamiehiä, jotta nämä eivät voineet toimia aivan miten huvittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Untoa moititaan sen vuoksi, kun suitsi muita korkeita virkamiehiä, jotta nämä eivät voineet toimia aivan miten huvittaa.

        Näin on Unto teki todella työtä Rautavaaran hyväksi. Saman sai palkakseen kuin tunnolliset työntekiät, ruskeakieliset pärjää parhaiten. Politikkojen määräilyyn alistuvat ovat ne hyvät.

        Nyt kyllä puskee ruskea kielesi tekstin läpi ihan hajun kanssa.

        Juurihan tuossa toisessa ketjussa näitä urotöitä käytiin läpi entisten tyytyväisten alaisten ja kiitollisten kuntalaisten avulla. On tainnut aika jo kullata Unton omat muistelot työvuosistaan. Hyviä eläkepäiviä sinne vaan.

        Oliko asiaan kuuluva kunnan kehittämistä. Kyllä näin on ja muutosta haetaan vaaleissa vaikka kuin joidenkin mielestä on nyt hyvin.

        Kuntalaiset kiittää nykyistä kunnanjohtajaa. Sehän on kuultu ja nähty.

        Entäpä jos se Untokin alkaisi kehittää ihan vaan itseään ja jättäisi menneet jo taa? Kunnanjohtajan virka ei kun ole ikuinen, hän on nyt eläkeläinen.

        Kyllä varmasti on tyytyväisiä jotkut ei läheskään kaikki hyötyjät hyväveli systeemillä. Mutta nähdään vaalissa miten paljon niitä löytyy. Moniko saa tyytyväisen kiitokset nyt on ollut kulta aikaa politikoilla saivat leikkiä kunnanjohtajaa. Näinhän toisessa ketjussa kehuit te.

      • Anonyymi

        Persujen entinen kansanedustaja Pentti Oinonen voisi kertoa kaikille, miksi hän lähti Rautavaaralta.
        Miten häntäkin jahtipitäjässä jahdattiin.

        Yhden syyn lähtöön voin sanoa suoraan. Jos kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen (kesk) haistattaa kansanedustajalla paskaa, niin ei ole mieltä ylentävää olla sellaisella paikkakunnalla kansanedustajana.

        Melko vääristynyt ajattelutapa.

      • Anonyymi

        Tämähän on valtava kunnan kehittämistyö 2011-2019.

        Hyvin muistan kun väheksyttiin kun oli valtuutettuna. Eihän Rautavaaralla olekkaan hyviä kuin tietyt politikot. Toivotaan että vanhat tippuisi muuten muutosta ei tule.

        Kunnan talous on kriisissä. Alijäämät kasvaa.
        Säästöjä haetaan kaikkialta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen entinen kansanedustaja Pentti Oinonen voisi kertoa kaikille, miksi hän lähti Rautavaaralta.
        Miten häntäkin jahtipitäjässä jahdattiin.

        Kertoi han hän kun muutti Kuopioon. Syyhän oli kuntapolitikot ongelma.

      • Anonyymi

        Totuus ei pala tulessakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä varmasti on tyytyväisiä jotkut ei läheskään kaikki hyötyjät hyväveli systeemillä. Mutta nähdään vaalissa miten paljon niitä löytyy. Moniko saa tyytyväisen kiitokset nyt on ollut kulta aikaa politikoilla saivat leikkiä kunnanjohtajaa. Näinhän toisessa ketjussa kehuit te.

        Mitäs muuta siinä ketjussa sanottiin mm. tuosta säälittävästä muiden kirjoittajien matkimisesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on valtava kunnan kehittämistyö 2011-2019.

        Taas se omakehu alkaa

      • Anonyymi

        Ero on siinä että vasta tämä ex-kunnanjohtaja on ottanut elämäntehtäväkseen kunnan haukkumisen somessa. Jotain häneltä puuttuu, ja sen mukana kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Untoa moititaan sen vuoksi, kun suitsi muita korkeita virkamiehiä, jotta nämä eivät voineet toimia aivan miten huvittaa.

        Höpö höpö, Untoa moititaan hänen oman asiattoman käytöksensä vuoksi. Niin ennen kuin nykyäänkin. Tuo vertaus norsusta lasikaupassa on hyvin osuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin muistan kun väheksyttiin kun oli valtuutettuna. Eihän Rautavaaralla olekkaan hyviä kuin tietyt politikot. Toivotaan että vanhat tippuisi muuten muutosta ei tule.

        Niin, hyviä ovat ähinnät kunnan omat poliitikot. Muissa kunnissa asuvilta ei kaivata ohjeita, vaikka heidän kuinka niitä tekisikin mieli antaa. Jos mieli palaa politiikkaan niin kovasti, voi aina vaikuttaa oman asuinkuntansa asioihin. Niiden luulisi olevan itse kullekin tärkeämpiä. Tosin niinhän ei tehdä, jos ainoa kiinnostuksen kohde onkin vain Rautavaaran mollaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden syyn lähtöön voin sanoa suoraan. Jos kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen (kesk) haistattaa kansanedustajalla paskaa, niin ei ole mieltä ylentävää olla sellaisella paikkakunnalla kansanedustajana.

        Onko Unton käyttämät sanat "sonta" tai "hevosenpaska" jollain tapaa hyväksyttävämpiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko vääristynyt ajattelutapa.

        Aikahan sen näyttää ja siihen kuntalaiset hakee muutosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero on siinä että vasta tämä ex-kunnanjohtaja on ottanut elämäntehtäväkseen kunnan haukkumisen somessa. Jotain häneltä puuttuu, ja sen mukana kaikki.

        Kyllä täällä eräs tietty on ottanut työkseen haukkua Rautavaaralaisia toisin ajattelevia jotka täällä uskaltaa olla eri mieltä. Luulot on kovat että kunnasta muuttaneet vain täällä morkkaat. Lopettaisitjo, myötähäpeä on suuri,onko mielestäsi Rautavaaralle mainetta. Kohta ollaan entisiä kuntalaisia ei täällä ilkeä asua. Iso määrä seuraajia on täällä ja monella muulla ketjulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, Untoa moititaan hänen oman asiattoman käytöksensä vuoksi. Niin ennen kuin nykyäänkin. Tuo vertaus norsusta lasikaupassa on hyvin osuva.

        Kuuluuko henkilökohtainen arvostelu. Missä kunnianloukkaus täyttyy? Hävetkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäpä jos se Untokin alkaisi kehittää ihan vaan itseään ja jättäisi menneet jo taa? Kunnanjohtajan virka ei kun ole ikuinen, hän on nyt eläkeläinen.

        Kyllä kommentoijan on hyvä kehittää itseään. Toista et voi helpoiten pääset kun muutat itse tapasi etkä jatkuvasti kommentoi loukataksesi toisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset kiittää nykyistä kunnanjohtajaa. Sehän on kuultu ja nähty.

        Samoin hyvin palvellutta ystävällistä ja hyvin tehtävänsä hoitanut ta x kunnan johtajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä eräs tietty on ottanut työkseen haukkua Rautavaaralaisia toisin ajattelevia jotka täällä uskaltaa olla eri mieltä. Luulot on kovat että kunnasta muuttaneet vain täällä morkkaat. Lopettaisitjo, myötähäpeä on suuri,onko mielestäsi Rautavaaralle mainetta. Kohta ollaan entisiä kuntalaisia ei täällä ilkeä asua. Iso määrä seuraajia on täällä ja monella muulla ketjulla.

        No mutta kuntalaiset ovat aivan itse kertoneet, miten valheellista kirjoitatte kunnasta. Häpeävät sitä ja paheksuvat. Lienee siinä syy, että joku kirjoittaa takaisin. Entisiä kuntalaisia olette olleet jo pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuluuko henkilökohtainen arvostelu. Missä kunnianloukkaus täyttyy? Hävetkää.

        Faktat on faktoja. Vaikea on kunnianloukkaksesta puhua kun kaikki on jo julkista tietoa. Asiaton käytös löytyy Unton saamasta varoituksesta ja vertauskin on ollut täällä näkyvissä jo 10 vuotta Unton sen hyvin tietäen. Voi voi, jos totuus jotakuta herkkänahkaista kirpaisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin hyvin palvellutta ystävällistä ja hyvin tehtävänsä hoitanut ta x kunnan johtajaa.

        Siinä kommentissa ei mennytkään kuin kolme kohtaa väärin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä eräs tietty on ottanut työkseen haukkua Rautavaaralaisia toisin ajattelevia jotka täällä uskaltaa olla eri mieltä. Luulot on kovat että kunnasta muuttaneet vain täällä morkkaat. Lopettaisitjo, myötähäpeä on suuri,onko mielestäsi Rautavaaralle mainetta. Kohta ollaan entisiä kuntalaisia ei täällä ilkeä asua. Iso määrä seuraajia on täällä ja monella muulla ketjulla.

        Se ei ole luulo, se on varma tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kommentoijan on hyvä kehittää itseään. Toista et voi helpoiten pääset kun muutat itse tapasi etkä jatkuvasti kommentoi loukataksesi toisia.

        "Tee toisille niin kuin toivot itsellesi tehtävän". Morkkaus on aloitettu siitä suunnasta, täältä vain vastataan. Lopeta itse, niin vastauksetkin loppuvat. Yksinkertaista, eikö totta?

        Heippa, hyvää matkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktat on faktoja. Vaikea on kunnianloukkaksesta puhua kun kaikki on jo julkista tietoa. Asiaton käytös löytyy Unton saamasta varoituksesta ja vertauskin on ollut täällä näkyvissä jo 10 vuotta Unton sen hyvin tietäen. Voi voi, jos totuus jotakuta herkkänahkaista kirpaisee.

        Hyvin tiedetään miten kunnan päätöksiin kirjoitetaan suoria valheita. Tyhjä väittää ja vedoda varoitukseen kepujen keksintö taisi olla 1vasuri taiteilemassa niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kommentissa ei mennytkään kuin kolme kohtaa väärin

        Sinun mielestä ei toisten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tee toisille niin kuin toivot itsellesi tehtävän". Morkkaus on aloitettu siitä suunnasta, täältä vain vastataan. Lopeta itse, niin vastauksetkin loppuvat. Yksinkertaista, eikö totta?

        Sairaita on monenlaisia kenellehän olevinasi vastasit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero on siinä että vasta tämä ex-kunnanjohtaja on ottanut elämäntehtäväkseen kunnan haukkumisen somessa. Jotain häneltä puuttuu, ja sen mukana kaikki.

        Eikös arvostelu kohdistu kunta päättäjien, niinhän sinäkin haukut ihmisiä. Hauku niitä mitä kunnassa tapahtuu. Hyvin olet aivopesty. Kunhan näytät olevasi viisas täysi uuno. Kunta ei ole olemassa ilman kuntalaisia. Näin tulee käymään Rautavaaralle kaikki saa haukut joka ei kehu vaikka hyvin tietää mitä kunnassa tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta kuntalaiset ovat aivan itse kertoneet, miten valheellista kirjoitatte kunnasta. Häpeävät sitä ja paheksuvat. Lienee siinä syy, että joku kirjoittaa takaisin. Entisiä kuntalaisia olette olleet jo pitkään.

        Kerro yksikössä älä kahtena vai näätkö jo harhoja olethanitse jo se toinen tai voit olla se toinen persoona jolle kirjoitat. Juttua suollat niinpaljon että sitä ei ulkokuntalaiset tarvitse tehdä, yksi hyvä Rautavaaralainen kin niitä ehtii ei toisia tarvita lopeta syyttely jo hävettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin tiedetään miten kunnan päätöksiin kirjoitetaan suoria valheita. Tyhjä väittää ja vedoda varoitukseen kepujen keksintö taisi olla 1vasuri taiteilemassa niitä.

        Säälittävää selittelyä taas kerran

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro yksikössä älä kahtena vai näätkö jo harhoja olethanitse jo se toinen tai voit olla se toinen persoona jolle kirjoitat. Juttua suollat niinpaljon että sitä ei ulkokuntalaiset tarvitse tehdä, yksi hyvä Rautavaaralainen kin niitä ehtii ei toisia tarvita lopeta syyttely jo hävettää.

        Säälittävää matkimista - taas kerran. Juttujen taso on niin alhainen ettei tuo kommentoija pysty edes omana itsenään kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaita on monenlaisia kenellehän olevinasi vastasit.

        Eipä tässä sinun sairauksiasi ole kyseltykään, vastatus oli edelliseen kommenttiin. Jos muuta oletit, kannattaa ottaa asia puheeksi hoitavan lääkärisi kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurihan tuossa toisessa ketjussa näitä urotöitä käytiin läpi entisten tyytyväisten alaisten ja kiitollisten kuntalaisten avulla. On tainnut aika jo kullata Unton omat muistelot työvuosistaan. Hyviä eläkepäiviä sinne vaan.

        Kirjoittelepas sinne vaali palstalle niin jotenkin saataisiin mekin tietää miten asiat on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tässä sinun sairauksiasi ole kyseltykään, vastatus oli edelliseen kommenttiin. Jos muuta oletit, kannattaa ottaa asia puheeksi hoitavan lääkärisi kanssa.

        Sairas mikä sairas mutta vielä tulee mainosta kun aika on kypsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on Unto teki todella työtä Rautavaaran hyväksi. Saman sai palkakseen kuin tunnolliset työntekiät, ruskeakieliset pärjää parhaiten. Politikkojen määräilyyn alistuvat ovat ne hyvät.

        Tämä on totta tänäänkin. Miksikään ei muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden syyn lähtöön voin sanoa suoraan. Jos kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen (kesk) haistattaa kansanedustajalla paskaa, niin ei ole mieltä ylentävää olla sellaisella paikkakunnalla kansanedustajana.

        Vihaa todellisia ahkeria työn tekijöitä tämä kommentti on totta. Kunnasta lähti hyvä työntekiä palkka kiistan takia. Työssä oli verot maksoi ja maksaa edelleen muualle. Näinkö poliittinen ajattelu on edelleen. Se on luettavissa yhdestä tämän ketjun kommentista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta kuntalaiset ovat aivan itse kertoneet, miten valheellista kirjoitatte kunnasta. Häpeävät sitä ja paheksuvat. Lienee siinä syy, että joku kirjoittaa takaisin. Entisiä kuntalaisia olette olleet jo pitkään.

        Eipä savua ilman tulta Eipä ainut kaltoinkohdeltu työntekiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielestä ei toisten.

        Kyllä kyse on koko kuntalaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös arvostelu kohdistu kunta päättäjien, niinhän sinäkin haukut ihmisiä. Hauku niitä mitä kunnassa tapahtuu. Hyvin olet aivopesty. Kunhan näytät olevasi viisas täysi uuno. Kunta ei ole olemassa ilman kuntalaisia. Näin tulee käymään Rautavaaralle kaikki saa haukut joka ei kehu vaikka hyvin tietää mitä kunnassa tapahtuu.

        Jopas on sairas mielipide, kun nykypäivänä kuvittelee, että aivopesu on mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas mikä sairas mutta vielä tulee mainosta kun aika on kypsä.

        Toivottavasti paranet vielä, sairastahan tuo kirjoittaminen tosiaan näyttää olevan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittelepas sinne vaali palstalle niin jotenkin saataisiin mekin tietää miten asiat on.

        Miitä sitä suotta kahdessa eri keskustelussa hyppimään, kopioidaan ne samat kohokohdat vaan pikkuhiljaa kaikkiin muihinkin keskusteluketjuihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miitä sitä suotta kahdessa eri keskustelussa hyppimään, kopioidaan ne samat kohokohdat vaan pikkuhiljaa kaikkiin muihinkin keskusteluketjuihin.

        Kyllä olisi hyvä siellä on sinunlaisellekin rautavaaran kaveria. Ei kaikki tollaisia olekkaan. Taitaa olla kiini jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olisi hyvä siellä on sinunlaisellekin rautavaaran kaveria. Ei kaikki tollaisia olekkaan. Taitaa olla kiini jutut.

        Rautavaaralaisilla on tosiaan oikein kavereita. Joillakin untamoilla sen sijaan on vain mielikuvituskavereita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta kuntalaiset ovat aivan itse kertoneet, miten valheellista kirjoitatte kunnasta. Häpeävät sitä ja paheksuvat. Lienee siinä syy, että joku kirjoittaa takaisin. Entisiä kuntalaisia olette olleet jo pitkään.

        Kyllä kunnan pitkän ajan päätökset kertoo onko täällä asioiden julkituominen aiheetonta. Tässä vaiheessa ei vaan haluta kertoa mutta odotellaan päätökset miten jatkuu nythän hallinto oikeuksia on ohjeistettu tarkemmin tutkimaan valitukset, mutta jos asiaan liittyy rikokseen epäilyä niitä ei tutki. Samoin työasiaa työsopimus riitoja. Näissä kunta luistelee vetäytymällä vastuusta aan Onpa räikeä päätös joka jäi voimaan kun kielsivät paikalliset et l akiavun, näin kuntapolitikot toimii lakien mukaan hakemaan apua ulkopuolisilta. Täysin törkeä toimi puheenjohtajalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielestä ei toisten.

        Pöytäkirjat sen kertoo hallinto oikeus kun ei rikosepäilyjä tutki. Sillä kieroutuneet kostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pöytäkirjat sen kertoo hallinto oikeus kun ei rikosepäilyjä tutki. Sillä kieroutuneet kostaa.

        Se on varmaan jokin hallinto-oikeuden harrastama salaliitto...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kunnan pitkän ajan päätökset kertoo onko täällä asioiden julkituominen aiheetonta. Tässä vaiheessa ei vaan haluta kertoa mutta odotellaan päätökset miten jatkuu nythän hallinto oikeuksia on ohjeistettu tarkemmin tutkimaan valitukset, mutta jos asiaan liittyy rikokseen epäilyä niitä ei tutki. Samoin työasiaa työsopimus riitoja. Näissä kunta luistelee vetäytymällä vastuusta aan Onpa räikeä päätös joka jäi voimaan kun kielsivät paikalliset et l akiavun, näin kuntapolitikot toimii lakien mukaan hakemaan apua ulkopuolisilta. Täysin törkeä toimi puheenjohtajalta.

        Taitaisi olla aika terottaa kynä, on sen verran tylsää tekstiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on varmaan jokin hallinto-oikeuden harrastama salaliitto...

        Kaikenlaisia hölmöjä maa päällään kantaa. Onko asiallinen jätä mieluummin kommentoimatta sairasta tätä on koko rehtorin valinta ollu t joidenkin mielestä mutta mitäpä voi ilonsa hänelläkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaisi olla aika terottaa kynä, on sen verran tylsää tekstiä

        Tylsempi lukija pöytäkirja ei valehtele todisteena ulkopuolisten kunnan hallitukselle vi edyt vääry ydet. Puheenjohtajan vasta ehdotus kaatoi esityksen vieläkö lisää..)toisen valtuuston varapuheenjohtajan viemänä suoraan pöydälle kokoukseen. Näkyy pöytäkirjassa onko salaliitto t ei riaa. T erotetaanko lisää v ai lopetat.

        Onko sinulla kaikki kunnossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla kaikki kunnossa?

        Paremmin kuin itselläsi koita lisää härkkiä, sitä saa mitä tilaa. Totuus ei pala tulessakaan. Olisi kannattanut olla hiljaa ja keskustella asioista syyttelemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero on siinä että vasta tämä ex-kunnanjohtaja on ottanut elämäntehtäväkseen kunnan haukkumisen somessa. Jotain häneltä puuttuu, ja sen mukana kaikki.

        Sitähän sinä teet täällä tass yötä päivää. Varsinainen enkeli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä eräs tietty on ottanut työkseen haukkua Rautavaaralaisia toisin ajattelevia jotka täällä uskaltaa olla eri mieltä. Luulot on kovat että kunnasta muuttaneet vain täällä morkkaat. Lopettaisitjo, myötähäpeä on suuri,onko mielestäsi Rautavaaralle mainetta. Kohta ollaan entisiä kuntalaisia ei täällä ilkeä asua. Iso määrä seuraajia on täällä ja monella muulla ketjulla.

        Tämä maalittaja ja vihankylväjä tunnetaan laajalti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta kuntalaiset ovat aivan itse kertoneet, miten valheellista kirjoitatte kunnasta. Häpeävät sitä ja paheksuvat. Lienee siinä syy, että joku kirjoittaa takaisin. Entisiä kuntalaisia olette olleet jo pitkään.

        Mistä tämänkin tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaaralaisilla on tosiaan oikein kavereita. Joillakin untamoilla sen sijaan on vain mielikuvituskavereita.

        Mielikuvitus taas loikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paremmin kuin itselläsi koita lisää härkkiä, sitä saa mitä tilaa. Totuus ei pala tulessakaan. Olisi kannattanut olla hiljaa ja keskustella asioista syyttelemättä.

        Oletko sinä syytteitä saanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä maalittaja ja vihankylväjä tunnetaan laajalti.

        Tämä ketju on kyllä ollut hyvin valaiseva. Kun laittoi hakuun aloituksessa mainitun nimen, sieltähän löytyy vaikka mitä suomi24-keskusteluja aina vuodesta 2007 lähtien. Kaava keskusteluissa on aina sama ja kirjoitustyylikin näkyy pysyneen ennallaan. Vihapuhetta ja maalittamista milloin mitäkin kuntaa kohtaan, minkä kanssa vain on tekemisissä ollut. Ymmärrän nyt aloituksen kirjoittajaa vieläkin paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tämänkin tiedät?

        Kyllähän kuntalaiset nämä asiat tietää. Hyvin tämä satusetä tunnetaan. Tietäisit kyllä itsekin, mitä kylällä tästä puhutaan, jos asuisit vielä siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielikuvitus taas loikkaa.

        Niinhän tuo taas tuntuu sinulla tekevän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä syytteitä saanut?

        Tarjoaisiko ne sinulle en enkä usko saavani .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla kaikki kunnossa?

        Ei taida olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä maalittaja ja vihankylväjä tunnetaan laajalti.

        Taas sulla menee henkilöt ihan sekaisin. Kannattaisko nukkua välillä, se 24/7 päivystäminen näkyy saavan sinut melkoisille ylikierroksille. Kyllä nämä sun omat kommentit puhuvat puolestaan ihan tarpeeksi, suotta koitat hämmentää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ero on siinä että vasta tämä ex-kunnanjohtaja on ottanut elämäntehtäväkseen kunnan haukkumisen somessa. Jotain häneltä puuttuu, ja sen mukana kaikki.

        Katso kunnan kehittämistyön aikaansaannokset 2011-2918. Mitä näet? Kuka olikaan Savottapäälikkönä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Unton käyttämät sanat "sonta" tai "hevosenpaska" jollain tapaa hyväksyttävämpiä?

        Eihän hää ollut sanomassa kunnassa yhtään mittään Pentti Oinosen aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kommentoijan on hyvä kehittää itseään. Toista et voi helpoiten pääset kun muutat itse tapasi etkä jatkuvasti kommentoi loukataksesi toisia.

        Mitä sulle kuuluu hänen tekemiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kommentissa ei mennytkään kuin kolme kohtaa väärin

        Katsopa taas peiliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän kuntalaiset nämä asiat tietää. Hyvin tämä satusetä tunnetaan. Tietäisit kyllä itsekin, mitä kylällä tästä puhutaan, jos asuisit vielä siellä.

        Mitä kylällä puhutaan? Nyt on korona aika.
        Täytyy kysyä itse satusedältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarjoaisiko ne sinulle en enkä usko saavani .

        Tutkitaan. Epäillään vasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihaa todellisia ahkeria työn tekijöitä tämä kommentti on totta. Kunnasta lähti hyvä työntekiä palkka kiistan takia. Työssä oli verot maksoi ja maksaa edelleen muualle. Näinkö poliittinen ajattelu on edelleen. Se on luettavissa yhdestä tämän ketjun kommentista.

        Palvelutalo Lepolasta lähti hänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä savua ilman tulta Eipä ainut kaltoinkohdeltu työntekiä.

        Mitä tekivöt kunnan poliittiset päättäjät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkitaan. Epäillään vasta.

        Missä tämä on julkistettu? Vai lauleleeko tämä ti-ti-tyy täällä nyt yksityishenkilöön liittyviä ei julkisia tietoja tehden samalla henkilöstä tunnistettavan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelutalo Lepolasta lähti hänkin.

        Nyt voisi olla viimeinkin viisain kun lopetat ne satusetä hommat. Ellei kunnassa olisi sinunlaisia sairaita, uutisankkurin kunnanhallitukselle kukaan ei tarvitsisi valittaa. Normaalit tasapuoliset päätökset oli politikkojen mielestä heillä millainen henkilökohtainen vaan itsellä. Asiat on pystyttävä hoitamaan asioina eikä henkilöittämällä. Sitä Rautavaaran politikko raukat ole ymmärtäneet eikä täällä mesova kuntalainen vieläkään ymmärrä tai halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tekivöt kunnan poliittiset päättäjät?

        Kohtelivat epäasiallisesti päätöksenteossa, eriarvoista alla palkkauksessa ja kiusaamalla. Näyttöjä ei puutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju on kyllä ollut hyvin valaiseva. Kun laittoi hakuun aloituksessa mainitun nimen, sieltähän löytyy vaikka mitä suomi24-keskusteluja aina vuodesta 2007 lähtien. Kaava keskusteluissa on aina sama ja kirjoitustyylikin näkyy pysyneen ennallaan. Vihapuhetta ja maalittamista milloin mitäkin kuntaa kohtaan, minkä kanssa vain on tekemisissä ollut. Ymmärrän nyt aloituksen kirjoittajaa vieläkin paremmin.

        Eli siis hyvin tuttuko ympäri Suomen, mutta ikävä kyllä huonolla tavalla. Hävettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis hyvin tuttuko ympäri Suomen, mutta ikävä kyllä huonolla tavalla. Hävettää.

        Jos sinulla on hänelle henkilökohtaista ongelmaa älä sotke toisia. Elätkö todella mielikuvitus maailmassa tukena kylän juorut.

      • Anonyymi

        Entä Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta? Mikä siinnä on tilanne tänään? Vaihtoi nimeksi 2018 Vaaran Valo osuuskunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden syyn lähtöön voin sanoa suoraan. Jos kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Ahonen (kesk) haistattaa kansanedustajalla paskaa, niin ei ole mieltä ylentävää olla sellaisella paikkakunnalla kansanedustajana.

        Rautavaaran kunnasta kansanedustaja Perus-Pena eli Pentti Oinonen vieraili kunnassa 2011 ja 2012.
        Pj Timo Soini ha kansanedustaja Kimmo Kivelä myöskin vuonna 2012.
        Kubtakauset olivat liikkeellä ja koko kunnantalo oli ääriään myöten täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulla on hänelle henkilökohtaista ongelmaa älä sotke toisia. Elätkö todella mielikuvitus maailmassa tukena kylän juorut.

        Kyllä kyse on suuresta määrästä ihmisiä ja olen vain yksi heistä. Tämä on surullista ja totta.

        Puhu pelkästään omasta puolestasi jokainen hoitakoon juorunsa ja vastaa niistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinulla on hänelle henkilökohtaista ongelmaa älä sotke toisia. Elätkö todella mielikuvitus maailmassa tukena kylän juorut.

        ... "Juuri tulleen tiedon mukaan ...?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaaran kunnasta kansanedustaja Perus-Pena eli Pentti Oinonen vieraili kunnassa 2011 ja 2012.
        Pj Timo Soini ha kansanedustaja Kimmo Kivelä myöskin vuonna 2012.
        Kubtakauset olivat liikkeellä ja koko kunnantalo oli ääriään myöten täynnä.

        Kubtakauset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... "Juuri tulleen tiedon mukaan ...?"

        Kiitos nyt tunnut tietävän niin lopeta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin tiedetään miten kunnan päätöksiin kirjoitetaan suoria valheita. Tyhjä väittää ja vedoda varoitukseen kepujen keksintö taisi olla 1vasuri taiteilemassa niitä.

        Tuoreen hallinto-oikeuden kunnallisvalitukseen antaman päätöksen mukaan kunnassa on toimittu valitukseen kohteena olleessa asiassa täysin laillisesti. Outoon valoon asettuvat nuo kovaäänisesti syytökset kunnan vääristä päätöksistä.

    • Anonyymi

      Sitä minä olen tässä vuosien varrella monesti ihmetellyt, että minkä takia tuo maailman kaikkeuden pätevin ja osaavin Unto oikein päätyi köyhän ja pikkuisen Rautavaaran kunnanjohtajaksi? Luulisi isojen kaupunkien suorastaan kilpailleen hänestä, jos itsensä ilmoittamaa osaamista katsoo. Miksi ei mennyt suoraan Tampereen tai vaikka kotipaikkakuntansa Akaan kunnanjohtajaksi? Onhan ne headhunterit varmasti jatkuvasti koko loistokkaan uran ajan miehelle soitelleet. Miksi jäädä töihin niin pahaan paikan, missä ilkeät poliitikot ja typerät kuntalaiset vain kiusaavat häntä?

      • Anonyymi

        Tosiaan, miksi? Kyllähän puhelin on varmaan yhtenään pirissyt. Miksi hän päätyi päivystämään suomi24 palstalla 24/7 h? Mikä tässä tarinassa ei oikein täsmää?

      • Anonyymi

        Eipä ole ensimmäinen kunnanjohtaja jota kiusasivat. Nyt vuorostaan pääosassa keput, erästä vasurit.

      • Anonyymi

        Miksi valitsitte koulutusta on enempi kuin uudella talous oli hänen aikana hallinnassa, nyt laskee kuin lehmä häntä. Rautavaaraa ei ole muutaman vuoden päästä olemassa. Veronmaksajia ei ole ja kustannukset nousee.armasti sitten kuntalaiset kehuu, sitten on taas kunnanjohtaja syyllinen näin siinä käy. Kuntien liittyessä tulee saamaan hyvän viran muualla. Siten tultua Rautavaara itsenäisenä katoaa hyvä niin siihen häviää etujen jakaminen ystäville ja sukulaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole ensimmäinen kunnanjohtaja jota kiusasivat. Nyt vuorostaan pääosassa keput, erästä vasurit.

        Eikä untolle ainoa paikka missä joutui vaikeuksiin? Pitäisikö katsoa peiliin?

        Eipä tullut syytöstä näyttöjä ei ollut joutuuko Rautavaaralaiset käräjille mollaamisesta nyt on uhkailtu jo toistakin joka uskalsi puuttua kunnan valintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valitsitte koulutusta on enempi kuin uudella talous oli hänen aikana hallinnassa, nyt laskee kuin lehmä häntä. Rautavaaraa ei ole muutaman vuoden päästä olemassa. Veronmaksajia ei ole ja kustannukset nousee.armasti sitten kuntalaiset kehuu, sitten on taas kunnanjohtaja syyllinen näin siinä käy. Kuntien liittyessä tulee saamaan hyvän viran muualla. Siten tultua Rautavaara itsenäisenä katoaa hyvä niin siihen häviää etujen jakaminen ystäville ja sukulaisille.

        Väärin, kyllä nykyisellä on enemmän koulutusta ja etenkin sivistystä. Untohan on yksinkertainen maisteri, nykyinen kunnanjohtaja on sekä väitellyt tohtoriksi että opiskellut myös maisteriksi. Nyt saatiin vihdoin ajantasaista osaamista kuntaan.

        Poliittisen broilerin tyypillinen vastaus: paljon tekstiä, paljon muihin kohdistuvia syytöksiä muttei vastausta kysymykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, kyllä nykyisellä on enemmän koulutusta ja etenkin sivistystä. Untohan on yksinkertainen maisteri, nykyinen kunnanjohtaja on sekä väitellyt tohtoriksi että opiskellut myös maisteriksi. Nyt saatiin vihdoin ajantasaista osaamista kuntaan.

        Tuota nykyisen kunnanjohtajan sivistystä juuri osataankin arvostaa. Yhteistyö hänen kanssaan on helpoa ja hän todella osaa antaa arvoa myös muille ihmisille. Iso ero Unton aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, kyllä nykyisellä on enemmän koulutusta ja etenkin sivistystä. Untohan on yksinkertainen maisteri, nykyinen kunnanjohtaja on sekä väitellyt tohtoriksi että opiskellut myös maisteriksi. Nyt saatiin vihdoin ajantasaista osaamista kuntaan.

        Kehuhhan kyllä saatiin politikkojen mielisteliä törkeästi sanoen. Sitä politikot halusikin. Nyt on ennätys määrä törmäyskurssilla päätöksiä niitä odotellaan. Miten on jonkun vuoden päästä kun laiva keikahtaa niin tulee käymään.

        Nyt on ollut ennätysahkera taustahenkilö valitustehtailussa. Syytöksiä heitellään milloin mistäkin, mutta anteeksipyyntöjä vääristä syytöksistä sieltä sylttytehtaalta ei kyllä tule.

        Nyt kohdisti syytökset tiettyyn henkilöön. Useissa ketjuissa häntä haukuttiin tapavalittajaksi, miksi nyt muuttuikin Unton syyksiavustaminen. Sekoiletko tosiaan etkö muista entisiä syytöksiäsi ei ole tarvinnut avustaa. Pöytäkirjat on ne mitkä on johtanut siihen ei mikään muu eikä kukaan. Miksi pelätään kun peräti pikkulinnut laulaa että on valittajasta tehty poliisitutkinta. Lienekö edennyt, saa nähdä.

        Eikä tule armoja ei anella. Nyt selvitellään käännetään kivet ja kannot.

        Itsehän tuon henkilön siinä juuri ilmiannoit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tule armoja ei anella. Nyt selvitellään käännetään kivet ja kannot.

        Eli yksi ahkera valittaja (kera parin kumppanin) joka vie työnkijöiltä hyvää ja tärkeää työaikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kohdisti syytökset tiettyyn henkilöön. Useissa ketjuissa häntä haukuttiin tapavalittajaksi, miksi nyt muuttuikin Unton syyksiavustaminen. Sekoiletko tosiaan etkö muista entisiä syytöksiäsi ei ole tarvinnut avustaa. Pöytäkirjat on ne mitkä on johtanut siihen ei mikään muu eikä kukaan. Miksi pelätään kun peräti pikkulinnut laulaa että on valittajasta tehty poliisitutkinta. Lienekö edennyt, saa nähdä.

        Meneekö sulla nyt vähän henkilöt sekaisin? Eihän se ihme ole kun on itsellä niin monta sivupersoonaa. Kuka niiden kaikkien mukana pysyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yksi ahkera valittaja (kera parin kumppanin) joka vie työnkijöiltä hyvää ja tärkeää työaikaa.

        Näin juuri

        Täytyy kunta päättäjien pitää huoli että niitä valituksia ei tule. Hallintolaki mainitsee että on häiriö päätöksenteossa. Valituksista vältettäisiin jos tarkastattaisiin tarkemmin. Tyhjä valitella itse sen nytkin aikaan saivat.

        Kuule, kyllä jotkut valittavat vaikka olisi miten hyvin päätös laadittu ja 110 % kaikkien laillisten muotojen mukainen. Ja ennen kuin riehaannut, niin tämä ei kohdistu sinuun tai kehenkään yksittäiseen ihmiseen vaan on yleisesti sanottu. Nimittäin onhan se nyt päivänselvää, että on paljon ihmisiä jotka eivät joko ymmärrä, mikä on laillinen päätös koska eivät tunne lakia, tai yksinkertaisesti eivät jostain psykologisesta syystä suostu näkemään aivan selviäkään tosiasioita vaan päättävät että jokin nyt vaan on heistä väärin ja siksi ei voi olla laillistakaan (vaikka tosiasiassa olisikin sitä kristallinkirkkaasti). Sellaiset tekijät kuin oma etu, kauna, ylikorostunut taipumus "oikeudenmukaisuuden" hakuun jne. vääristävät monesti kummasti harkintaa.

        Eli kaikkia viranomaispäätöksistä tehtyjä valituksia pitää tarkastella yksittäistapauksina. Osa on täysin aiheellisia, osa taas ihan roskaa. Siksi onkin aika naurettavaa väittää että päätöksestä tehdyt oikaisuvaatimukset ja valitukset aina osoittaisivat että päätös on väärä. Eivät todellakaan, yllämainituista syistä. Sitä vartenhan hallinto-oikeudet ovat että tutkivat. Toisaalta ihmisten kannattaisi myös ennen valitusten tekoa miettiä ihan viileän loogisesti, että onko valituksella tosiasiassa pohjaa ja läpimenon mahdollisuuksia. Säästyisi omaakin rahaa, aikaa ja vaivaa, jos ei muitten ajasta välittäisikään.

        Kyllä ei tarvitse arvailla mistä kyse ja kestä. Mutta miksi tiettiin uhkailla ja kehutaan kunnassa tiedettävän. Muu tässä ei ärsytä kuin mitä asian osainen on hallinto oikeuteen vastineessaan todennut. Ja täällä ladattu keväästä lähtien syytöksiä. Selvityksiä vaatii.

      • Anonyymi

        Kysy päätöksen tehneiltä ja kuntalaisilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri

        Kunnan päätösten tulee perustua lakiin. Ei mielivaltaan.

        Eikä etenkään trumpismiin. Sitäkin on nähty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehuhhan kyllä saatiin politikkojen mielisteliä törkeästi sanoen. Sitä politikot halusikin. Nyt on ennätys määrä törmäyskurssilla päätöksiä niitä odotellaan. Miten on jonkun vuoden päästä kun laiva keikahtaa niin tulee käymään.

        Kukapa tuosta tulevasta tietää, viime vuosi osoitti sen ettei kukaan voi tietää edes seuraavasta viikosta. .Ajat muuttuvat, maailma sen mukana. Urputtajat vaan pysyvät samoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, kyllä nykyisellä on enemmän koulutusta ja etenkin sivistystä. Untohan on yksinkertainen maisteri, nykyinen kunnanjohtaja on sekä väitellyt tohtoriksi että opiskellut myös maisteriksi. Nyt saatiin vihdoin ajantasaista osaamista kuntaan.

        Entä kunnanjohtajan työkokemus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kohdisti syytökset tiettyyn henkilöön. Useissa ketjuissa häntä haukuttiin tapavalittajaksi, miksi nyt muuttuikin Unton syyksiavustaminen. Sekoiletko tosiaan etkö muista entisiä syytöksiäsi ei ole tarvinnut avustaa. Pöytäkirjat on ne mitkä on johtanut siihen ei mikään muu eikä kukaan. Miksi pelätään kun peräti pikkulinnut laulaa että on valittajasta tehty poliisitutkinta. Lienekö edennyt, saa nähdä.

        Pikkulinnut laulaa talvella? Pakkasta on 20 C.
        Onko kaikki nyt sulla ok?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä etenkään trumpismiin. Sitäkin on nähty.

        Onko Trump tullu sinne piiloon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä kunnanjohtajan työkokemus?

        Onpa tyhmä kysymys. Kai sitä nuorella on vähemmän kuin eläkeläisellä... ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkulinnut laulaa talvella? Pakkasta on 20 C.
        Onko kaikki nyt sulla ok?

        Taitaa olla se pikkulintujen laulua kuuleva kommentoija vähän ti-ti-tyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Trump tullu sinne piiloon?

        Siinähän se vastaus tuolla aiemmin esitettyyn avoimeen kysymyykseen tuli. Piilossahan se Trumppi tietysti oli.

      • Anonyymi

        Katso www.rautavaara.fi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin juuri

        Sairaita täällä riittää jätä arvostelu kuka edes jotakin ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaita täällä riittää jätä arvostelu kuka edes jotakin ymmärtää.

        Matteuksen sanoin: " joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matteuksen sanoin: " joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään"

        Hieno kommentti ja näin se menee. Onhan se huomattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matteuksen sanoin: " joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään"

        Jos joku täällä noudattaisi raamatun sanomaa tai kunnassa tällaista työpaikkakiusausta eriarvoista kohtelua ja täällä Suomi 24 häpäisyä ei harjoittaisi. Nyt on astuttava laki eikä siunaukset muuten tietyn häpäisy ja kehuminen lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole ensimmäinen kunnanjohtaja jota kiusasivat. Nyt vuorostaan pääosassa keput, erästä vasurit.

        Kepusta Matti Ahonen, Jorma Korhonen ja Marita Riekkinen sekä vasureidta Rauga Partanen. Nämä neljä olivat varoituksen takana 14.12.2015.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin, kyllä nykyisellä on enemmän koulutusta ja etenkin sivistystä. Untohan on yksinkertainen maisteri, nykyinen kunnanjohtaja on sekä väitellyt tohtoriksi että opiskellut myös maisteriksi. Nyt saatiin vihdoin ajantasaista osaamista kuntaan.

        Minkä alan maisteri? Mikä pääaine?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kohdisti syytökset tiettyyn henkilöön. Useissa ketjuissa häntä haukuttiin tapavalittajaksi, miksi nyt muuttuikin Unton syyksiavustaminen. Sekoiletko tosiaan etkö muista entisiä syytöksiäsi ei ole tarvinnut avustaa. Pöytäkirjat on ne mitkä on johtanut siihen ei mikään muu eikä kukaan. Miksi pelätään kun peräti pikkulinnut laulaa että on valittajasta tehty poliisitutkinta. Lienekö edennyt, saa nähdä.

        Vs. Rehtori älä niitä väsää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yksi ahkera valittaja (kera parin kumppanin) joka vie työnkijöiltä hyvää ja tärkeää työaikaa.

        Kukaan ei valita, jos päätökset tehdään laillisesti. Lakia on noudatettava. Muista jääviys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä etenkään trumpismiin. Sitäkin on nähty.

        Kunnallisoikeutta on hyvä osata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla se pikkulintujen laulua kuuleva kommentoija vähän ti-ti-tyy

        Pelkkä linnunlaulu ei elätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matteuksen sanoin: " joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään"

        Lakeja tulee kunnassa noudattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei valita, jos päätökset tehdään laillisesti. Lakia on noudatettava. Muista jääviys.

        Tästähän jo muinaiset multialaiset useaan otteeseen muistuttivat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli yksi ahkera valittaja (kera parin kumppanin) joka vie työnkijöiltä hyvää ja tärkeää työaikaa.

        Koska niin hyvin tiedät asia luetteleppa ne kumppanit. Älä Syyttele toisia kyllä henkilö on täysin yksin ilman kumppa nia. Mutta niinkuin täältä näkee vastapuolella niitä kumppania on. Mutta vastine meinaa asiattomuuksiin rönsytä sama niinkuin täällä. Mutta hyvä tulee kunhan hämmentävät, tämähän on joidenkin Rautavaaralaisten tapa. Ei kyllä yksin tässä vaan monessa muussa asiassa.

        Tuolla yläpuolellahan sen on joku sanonut:
        "kyllä eräs toinenkin x kunnanjohtaja pitkään lähtönsäjälkeen asioi eri toimilla kuntaa vastaan"
        Mistä lie kirjoittaja tiennyt tämän?

    • Anonyymi

      Vaalit ovat tulossa. Sisäpiiriläiset riehuvat.

      Kaikesta huolimatta Unto oli hyvä kunnanjohtaja.

      • Anonyymi

        Taas pätee vanha totuus: kukapa kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Silti herää kysymys: miksi jäädä Rautavaaralle jos on niin älyttömän hyvä ja pätevä? Miksei suoraan kykyjä vastaavaan paikkaan isoon kaupunkiin? Tai vaikka kansanedustajaksi, tai niin suuren kansansuosion omaavana vaikka presidentiksi? Miksi ihmeessä tyytyä elämään tyhmien, koukyttamatyomien lehmän hännän heiluttajien keskellä pelkän ilkeilyn ja kiusaamisen keskellä? Missä ei ole ollenkaan ymmärretty kumartaa asiaankuuluvalla tavalla tätä poikkeuksellista lahjakkuutta, joka ei virheitä tee? Osaisiko joku vastata?

        Kuka lienee kissanhännän nostanut. Ei ainakaan hän, jota taas epäilet.

        Seli seli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas pätee vanha totuus: kukapa kissan hännän nostaa ellei kissa itse. Silti herää kysymys: miksi jäädä Rautavaaralle jos on niin älyttömän hyvä ja pätevä? Miksei suoraan kykyjä vastaavaan paikkaan isoon kaupunkiin? Tai vaikka kansanedustajaksi, tai niin suuren kansansuosion omaavana vaikka presidentiksi? Miksi ihmeessä tyytyä elämään tyhmien, koukyttamatyomien lehmän hännän heiluttajien keskellä pelkän ilkeilyn ja kiusaamisen keskellä? Missä ei ole ollenkaan ymmärretty kumartaa asiaankuuluvalla tavalla tätä poikkeuksellista lahjakkuutta, joka ei virheitä tee? Osaisiko joku vastata?

        Kysy kuule Harmaasiepolta. Hän kuulee ja näkee.

      • Anonyymi

        Kuntalaiset ja yrittäjät kiittää.

      • Anonyymi

        Oikeassa olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy kuule Harmaasiepolta. Hän kuulee ja näkee.

        Kuka vaan voi vastata tähän, avoin kysymys. Miksi omasta mielestään niin pätevä ihminen ei saanut parempaa työtä vaan joutui tyytymään epäpäteviin ja valittaviin kuntalaisiin? Kertokaa nyt vaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seli seli

        pirjottaako

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pirjottaako

        Maalitatko taas? Pieleen meni taaskin arvailut.

      • Anonyymi

        Erinomainen. Kuntamme kehittäjä 2011-2019.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen. Kuntamme kehittäjä 2011-2019.

        Pertti Eräreikä, hikipedian tunnetuin mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pertti Eräreikä, hikipedian tunnetuin mies

        Huumoriako ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumoriako ?

        Mitä muutakaan hikipedia on? Tosikoille on wikipedia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vaan voi vastata tähän, avoin kysymys. Miksi omasta mielestään niin pätevä ihminen ei saanut parempaa työtä vaan joutui tyytymään epäpäteviin ja valittaviin kuntalaisiin? Kertokaa nyt vaan!

        Kertokaa se nykyiselle pomolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaa se nykyiselle pomolle.

        Tässä onkin se pieni ero, että edellinen kehui itse itseään ja nykyistä kehuvat kuntalaiset. Nykyinen haluaa lisäksi pysyä kotiseudullaan, edellinen oli ihan eri puolelta maata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä onkin se pieni ero, että edellinen kehui itse itseään ja nykyistä kehuvat kuntalaiset. Nykyinen haluaa lisäksi pysyä kotiseudullaan, edellinen oli ihan eri puolelta maata.

        Pysyi kyllä Rautavaaralla ja maksoi veron myös. Nykyinen ei asu eikä maksa kuntaan veroja,ero siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyi kyllä Rautavaaralla ja maksoi veron myös. Nykyinen ei asu eikä maksa kuntaan veroja,ero siinä.

        Edellisen aikaan kunnasta muutti pois kuntalaisia. Iso määrä verojatuloja sen myötä. Ei ollut mieleisiä kaikki toiminnat.

        Miten ennen edellistä Rautavaaralla oli yli 6000 asukasta ja ei kauan kun yli 3000. Kyllä muuttoliike ei ole kunnanjohtajalta kiini. Poliittisista päättäjistä enempi, miksi kun puututtu kaatamaan kunnanjohtajan esityksen tee nyt samoin. Kyllä kuntalaiset kaan ei hyväksy mitä vaan. Kunnanjohtaja yksin eikä politikkojen kaan avustamalla muuttoja voi estää.

        Tiedät hyvin, että lukion jatkumisen myötä kunnasta muutti pois kuntalaisia ja ihan vain siksi, että eivät halua veroeurojaan jättää sen vuoksi kuntaan. Tämä tulee vaikuttamaan pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysyi kyllä Rautavaaralla ja maksoi veron myös. Nykyinen ei asu eikä maksa kuntaan veroja,ero siinä.

        Eipä ois pistetty pahaksemme, vaikka tuo edellinen olisi muuttanut pois jo vähän aiemminkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät hyvin, että lukion jatkumisen myötä kunnasta muutti pois kuntalaisia ja ihan vain siksi, että eivät halua veroeurojaan jättää sen vuoksi kuntaan. Tämä tulee vaikuttamaan pitkään.

        Samoin uhkailuja pois muuttamisen puolesta teki nekin jotka oli jopa myymässä asuntoaan jos lukio lakkautuu. Välistä ette voineet vetää kaikkien mieleiseksi. Nyt jos ei jättäneet veroja korottamatta olisi ollut myös lähti öitä. Ette voi mitenkään estää oli vaikka kuinka hyvä kunnanjohtaja että ihmiset ei muuta. Tyhjä on ketään syyttää. X kunnanjohtajaa kohtaan on pakkomielteistä syytellä.

        Näytöt on nähty ja niitä ei voi enää muuksi muuttaa.

        Nähdään jatkossakin pystyykö uusikaan kuntalaisia lisäämään. Täytyisi olla työpaikkoja ja palveluja yksin kehittäminen ja matkailu ei tuo lisätuloja. Mutta hyvä on jospa kun täältä näkevät miten arvostetaan kuntalaisia ja vaikkapa entisiä työntekijöitä. Tämä toiminta on kunnalle tervetullutta mainosta.

        Turhaan yrität kääntää kirjoituksiesi aikaansaannosta muuksi. Nähty mikä nähty.

        Näin höpö höpö asiantuntijana heiluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin höpö höpö asiantuntijana heiluu.

        Selvästi aliarvioit kuntalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvästi aliarvioit kuntalaisia.

        Voipiko yhtään pahemmin aliarvioida kaikki Rautavaaran politikot kuin tehdä vääryyttä päätöksenteossa. Sitä ei voi anteeksiantava, ihminen vaikka kuin hyvin työnsä tekee politiikka on jossa Kostetaan. Ei voi politikot olla raukamaisempia käytetään niitä Superin ja tehyn ahneita työntekijöitä apuna joilla ei ole kuin omanedun tavoittelu. Politikot viime vaali huumassa esitti lähes 100.000e korvausta kun eivät suostuneet muutokseen vuodeosaston lopetettua. Siitä ei kukaan kuntalainen valita mutta jos vihat ulle joku tonni todellisesta työstä esittävät siinä kieroillaan eikä makseta. Mitä nyt luvataan.

        Kyllä siinä on taas niin matkittu toista kirjottelijaa että. Etkö tosiaankaan kehtaa esiintyä edes omana itsenäsi?

        Ketään ei ole matkittu ja on totisinta totta. Sisko oli hyväksymässä toiselle tiettyä korvausta. Huolehtiko kunnanhallitus nyt. Ei puheenjohtaja ei tehnyt vasta ehdotusta jossa kunnanjohtaja jäi yksin ammattiliiton, työnantajan ja työntekijän yhdessä tekemästä virallismesta sopimuksesta. Näin Rautavaaralla. Superin ja Tehyn keräämän nimilistan takia vastustettiin, mutta itselle vaativat lähe sata tuhatta jota viranhaltiat vastusti joten näin hyväveli toimii?

        Tähän jatko maksoivat 2019 kesällä ei vanha juttu. Esteellinen selvisi myöhään. Samoin väite joka ei ole totta mikä on kirjattu pöytäkirjaan. Voin sitten selventää pöytäkirjaan viedyn väitteen kirjallisena jos vastaväitteitä tulee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin uhkailuja pois muuttamisen puolesta teki nekin jotka oli jopa myymässä asuntoaan jos lukio lakkautuu. Välistä ette voineet vetää kaikkien mieleiseksi. Nyt jos ei jättäneet veroja korottamatta olisi ollut myös lähti öitä. Ette voi mitenkään estää oli vaikka kuinka hyvä kunnanjohtaja että ihmiset ei muuta. Tyhjä on ketään syyttää. X kunnanjohtajaa kohtaan on pakkomielteistä syytellä.

        Kuntalaiset samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalaiset samaa mieltä.

        Ne kuntalaiset vaan eivät Rautavaaralla asu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kuntalaiset vaan eivät Rautavaaralla asu.

        Tuskin monikaan tulee asumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin monikaan tulee asumaan.

        Väki vähenee kaikkialta, eipä siinä mitään uutta ole.

    • Anonyymi

      Some-hyökkäykset ex-kunnanjohtajaa kohtaan jatkuu ja tunnistettavissa on maalittamisen piirteet.

      • Anonyymi

        Näin on ja eikä näytä loppuvan tarkoituksella harjoitetaan häpäisyä. Kyllä tiedetään hyvin miten asiat oli ennen, ei yhtään uutta saman on saaneet toisetkin. Keksitään syitä porukalla jotka oli jo ennen päätöksenteko venyi vuosiksi, työpaikka kiusaaminen rehoitti. Samat syyt nyt oli kirjattu varoitukseen. Nyt hyökättiin normaali kunta valituksen tekin syyttelyyn.onko tehty mitä tokumentissa lukee vai ei. Näin näyttää jatkuvan.

      • Anonyymi

        Ex-kunnanjohtajan somehyökkäykset ja Rautavaaran kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamusmiesten maalittaminen täällä vaan näkyy jatkuvan. Sama copypastettaminen, sama itsensä kehuminen, sama sekopäinen toisten kirjoittajien matkiminen, sama löpinä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Mutta itsehän hän oman maineensa on näillä touhuillaan pilannut. Säälittävä ukko-rukka.

      • Anonyymi

        Nyt voisit lopettaa et yksin x kunnanjohtajaa mollata vaan sama jatkuu kuin ennen häntä. Nyt otettiin vaan uusi lisäksi valituksen tekijärehtorin valinnasta sitä päätöstä odotellaan. Mollaamisesta saa loppua. Se vaikka olisi totta se ei oikeuta kenenkään häpäisyyn usko viimein. Missä nettikiusaamisen raja katsotaan. Jos ei olisikaan peruskansalainen ei menisi loppuisi miten nyt käy. Kannattaisi hillitä.

        Tottahan siinä on joka sana

        Olisikin hyvä kun näiden kommenttien takana olevat nimet tulisi julki. Sehän ois kuin Kekkosen ääntenlasku aikoinaan, yksi ja sama nimi jopa 500 kertaa peräkkäin.

        Oletan että ennenkun on pelipelattu nimetkin löytyy. Jos Rautavaaran kunnassa osata käsitellä asioita asioina vieläkään, asiat ei jää tähän. Katsotaan mitä seuraa. Syyttelyt ja tavat tulee yleiseen tietoon. Täällä ne ei selviä eikä väkytys lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex-kunnanjohtajan somehyökkäykset ja Rautavaaran kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamusmiesten maalittaminen täällä vaan näkyy jatkuvan. Sama copypastettaminen, sama itsensä kehuminen, sama sekopäinen toisten kirjoittajien matkiminen, sama löpinä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Mutta itsehän hän oman maineensa on näillä touhuillaan pilannut. Säälittävä ukko-rukka.

        Hän taas täällä tänään. Suivaantujan Some-hyökkäykset ja maalittaminen ex-kunnanjohtajaa kohtaan jatkuu. Päivystää 24/7.

        Kyllä näiden viranhaltijoita, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä milloin mistäkin syyttelevien nimet ovat ihan yleisessä tiedossa, sama se kuinka täällä yrittää kirjoittajan henkilöllisyyttä peitellä ja toisena esiintyä. Heidät tunnetaan kyllä vanhastaan eikä mikään, etenkään tältä suhkupieruilijalta enää ketään yllätä. "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen..."

        Hän siinä itse taas ilmoittautui työvuoroonsa. Kannaisi kyllä nukkua vähän välillä, niin ois nuo jututkin vähän tasokkaampia eikä ajatus kiertäisi vain yhtä pientä kehää.

        Ei näy väkytys loppuvan, ei. Joku ihmeen untamo on jaksanut väkyttää täällä jo monta vuotta. Ei hetkenkään taukoa edes jouluna, saati juhannuksena. Aika outoa touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näiden viranhaltijoita, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä milloin mistäkin syyttelevien nimet ovat ihan yleisessä tiedossa, sama se kuinka täällä yrittää kirjoittajan henkilöllisyyttä peitellä ja toisena esiintyä. Heidät tunnetaan kyllä vanhastaan eikä mikään, etenkään tältä suhkupieruilijalta enää ketään yllätä. "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen..."

        Aika näyttää kuka ja ketä syyttelee ja on syytellyt jo ennen Untoa. Nyt vaan meni liian pitkälle.

        Ja siinä tuli syyttelijänkin nimi julki...

      • Anonyymi

        Jätän tän vaan tähän. Tuo kommentti puhuu itse puolestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt voisit lopettaa et yksin x kunnanjohtajaa mollata vaan sama jatkuu kuin ennen häntä. Nyt otettiin vaan uusi lisäksi valituksen tekijärehtorin valinnasta sitä päätöstä odotellaan. Mollaamisesta saa loppua. Se vaikka olisi totta se ei oikeuta kenenkään häpäisyyn usko viimein. Missä nettikiusaamisen raja katsotaan. Jos ei olisikaan peruskansalainen ei menisi loppuisi miten nyt käy. Kannattaisi hillitä.

        Ylläpitäjä poistanut suivaantujan viestejä. Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.

        Näin toivonkin selvitykseen menee. Onko oikeutta syytellä ja uhkailla normaalista kunta valituksesta siitähän tämä sou alkunsa sai jopa uhkailut joka ilmeisesti on toteutettu. Näinkö kunta päätöksenteko toimii ja saa toimia. Ratkaisua haetaan muuten ei muutosta tapahdu. Siitä tässä kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex-kunnanjohtajan somehyökkäykset ja Rautavaaran kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamusmiesten maalittaminen täällä vaan näkyy jatkuvan. Sama copypastettaminen, sama itsensä kehuminen, sama sekopäinen toisten kirjoittajien matkiminen, sama löpinä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Mutta itsehän hän oman maineensa on näillä touhuillaan pilannut. Säälittävä ukko-rukka.

        Omia tekosiaa tää suivaantuja taasen täällä kertoo päivästä päivään.
        Sama levy päällä tunnista tuntiin.

        On tällä Suivaantujalla aikaa suoltaa sontaa, mikä lienee taustalla. Vaikea käsittää mihin tuolla pyrkii. Joku katkeruus pitää olla taustalla, ei hänellä ainakaan mitään käsitystä ole rakentavasta kritiikistä eikä mitään pyrkimystä viedä asioita eteenpäin. Maalittaminen ja toisten solvaaminen on hänelle jo sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpitäjä poistanut suivaantujan viestejä. Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.

        Ylläpitäjillä tuppaa riittämään töitä aina kun ex-kunnanjohtaja somettelee. En tiedä toista kunnanjohtajaa, jolle kuntalaiset olisivat joutuneet laittamaan estoja päälle useammalle kuntaan liittyvälle somepalstalle jo tämän virka-aikana tämän harrastamien asiattomien viestien takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siinä tuli syyttelijänkin nimi julki...

        Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.
        Rannankylän rules.

      • Anonyymi

        Kukas sen henkilön osasi heti nimetä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omia tekosiaa tää suivaantuja taasen täällä kertoo päivästä päivään.
        Sama levy päällä tunnista tuntiin.

        On tällä Suivaantujalla aikaa suoltaa sontaa, mikä lienee taustalla. Vaikea käsittää mihin tuolla pyrkii. Joku katkeruus pitää olla taustalla, ei hänellä ainakaan mitään käsitystä ole rakentavasta kritiikistä eikä mitään pyrkimystä viedä asioita eteenpäin. Maalittaminen ja toisten solvaaminen on hänelle jo sairaus.

        Totta on ei normaalia.

        Ja tässä taas kerran varsinainen mallinäyte asiallisesta kommentoinnista. Tämä sama viesti on poistettu eri yhteyksistä jo ainakin viisi kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpitäjillä tuppaa riittämään töitä aina kun ex-kunnanjohtaja somettelee. En tiedä toista kunnanjohtajaa, jolle kuntalaiset olisivat joutuneet laittamaan estoja päälle useammalle kuntaan liittyvälle somepalstalle jo tämän virka-aikana tämän harrastamien asiattomien viestien takia.

        Katso taas peiliin. Ylipäätänsä sosiaalisessa mediassa tulisi muistaa hyvät käytöstavat.

        Näitä sinun viestejä moderaattori poistanut yli 200 kertaa. Vielä jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpitäjä poistanut suivaantujan viestejä. Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.

        Minullakin tuli mieleen, että on pissi sukassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso taas peiliin. Ylipäätänsä sosiaalisessa mediassa tulisi muistaa hyvät käytöstavat.

        Juuri se hyvien käytöstapojen puute johti niihin estoihin. Aika epävirkamiesmäistä käytöstä moinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omia tekosiaa tää suivaantuja taasen täällä kertoo päivästä päivään.
        Sama levy päällä tunnista tuntiin.

        On tällä Suivaantujalla aikaa suoltaa sontaa, mikä lienee taustalla. Vaikea käsittää mihin tuolla pyrkii. Joku katkeruus pitää olla taustalla, ei hänellä ainakaan mitään käsitystä ole rakentavasta kritiikistä eikä mitään pyrkimystä viedä asioita eteenpäin. Maalittaminen ja toisten solvaaminen on hänelle jo sairaus.

        Vou. Totta. Suivaantujan omaiset herätys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä sinun viestejä moderaattori poistanut yli 200 kertaa. Vielä jatkuu.

        Enemmän on sinun kirjoittamiasi poistettu. Juuri äskenkin lähti yksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.
        Rannankylän rules.

        Lopeta sitten molempien harrastaminen. Teet sitä tuossakin viestissä. Taitaa olla koko lahje märkänä tuon kirjoittajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näiden viranhaltijoita, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä milloin mistäkin syyttelevien nimet ovat ihan yleisessä tiedossa, sama se kuinka täällä yrittää kirjoittajan henkilöllisyyttä peitellä ja toisena esiintyä. Heidät tunnetaan kyllä vanhastaan eikä mikään, etenkään tältä suhkupieruilijalta enää ketään yllätä. "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen..."

        Miksi sekotat presidentti Kekkosen tähän sotkuusi?
        Selvää kivittämistä häntäkin kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän siinä itse taas ilmoittautui työvuoroonsa. Kannaisi kyllä nukkua vähän välillä, niin ois nuo jututkin vähän tasokkaampia eikä ajatus kiertäisi vain yhtä pientä kehää.

        Meheenän lenkille koirinesi. Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meheenän lenkille koirinesi. Kiitos.

        Joillakin on elämä, joillakin ei. Kiristääkö taas pipoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sekotat presidentti Kekkosen tähän sotkuusi?
        Selvää kivittämistä häntäkin kohtaan.

        Nyt taidat laskea sen suhkupierun lisäksi myös sitä luikuria. "Saatanan tunari", Kekkosta lainatakseni.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pipot kiristävät. Katso täälläkin https://hiki.pedia.ws/wiki/Rautavaara

        Tämä sivusto ei kiristä muiden kuin sinun pipoasi. Hyvää ja oivaltavaa hupia. Edelleenkin se aiemman päivitysversion Pertti Eräreikä 2010-> jaksaa naurattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sivusto ei kiristä muiden kuin sinun pipoasi. Hyvää ja oivaltavaa hupia. Edelleenkin se aiemman päivitysversion Pertti Eräreikä 2010-> jaksaa naurattaa.

        Tässä vielä vertailuna ihan randomisti aakkosten alkupäästä valittu toinen hikipediajuttu:

        https://hikipedia.info/wiki/Akaa

        Loppupään trivia etenkin on aika osuva

        "Akaassa elää paljon tulevaisuuden ihmisiä, joiden elämän tärkein anti on muiden tekojen arvostelu. Kaikki on aina tehty väärin. Kun ei tee mitään, niin ei tee virheitä."

        Kiitos kun linkkasit sivut, ois jäänyt tämäkin näkemättä muutoin.

      • Anonyymi

        Niinpä näköjään taas puhut itsestäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omia tekosiaa tää suivaantuja taasen täällä kertoo päivästä päivään.
        Sama levy päällä tunnista tuntiin.

        On tällä Suivaantujalla aikaa suoltaa sontaa, mikä lienee taustalla. Vaikea käsittää mihin tuolla pyrkii. Joku katkeruus pitää olla taustalla, ei hänellä ainakaan mitään käsitystä ole rakentavasta kritiikistä eikä mitään pyrkimystä viedä asioita eteenpäin. Maalittaminen ja toisten solvaaminen on hänelle jo sairaus.

        Ehkä aika näyttää onko tämä Suivaantuja luova nero vai uusi absoluuttinen hullumies. Vai kenties tubetähti?

        ex-kunnanjohtajan maalittaminen ja toisten kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden solvaaminen on hänelle jo sairaus.
        Sukulaisten pitäisi herätä ja toimittaa hoitoon.

        Kylällä henkilö tunnetaan.

        Kylläpäs sieltä kissan hännän alta taas tuoksahtaa, hyh hyh! On taidettu taas etsiä hunajaa kohveeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näiden viranhaltijoita, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä milloin mistäkin syyttelevien nimet ovat ihan yleisessä tiedossa, sama se kuinka täällä yrittää kirjoittajan henkilöllisyyttä peitellä ja toisena esiintyä. Heidät tunnetaan kyllä vanhastaan eikä mikään, etenkään tältä suhkupieruilijalta enää ketään yllätä. "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen..."

        Nyt tulee täälläkin tätä ammatti räksytys tä ylläpitävän nimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylällä henkilö tunnetaan.

        Todellakin tunnetaan. Ja säälitään syvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä aika näyttää onko tämä Suivaantuja luova nero vai uusi absoluuttinen hullumies. Vai kenties tubetähti?

        Oletko etsinyt lisää kopioitavia tekstejä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tulee täälläkin tätä ammatti räksytys tä ylläpitävän nimi.

        Siinä hyvä esimerkki "sairaasta ja säädyttömästä sometuksesta"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ex-kunnanjohtajan maalittaminen ja toisten kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden solvaaminen on hänelle jo sairaus.
        Sukulaisten pitäisi herätä ja toimittaa hoitoon.

        Aamusta asti taas hän on täällä tänään. Suivaantuja jatkaa samaa levyä: kunnan, luottamushenkilöiden, kunnanjohtajien, Viranhaltijoiden ja työntekijöiden arvostelua, mustamaalausta ja puolitotuuksia laukoen.
        Todella loistavaa kunnan kehittämistä ampua puskista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä näiden viranhaltijoita, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä milloin mistäkin syyttelevien nimet ovat ihan yleisessä tiedossa, sama se kuinka täällä yrittää kirjoittajan henkilöllisyyttä peitellä ja toisena esiintyä. Heidät tunnetaan kyllä vanhastaan eikä mikään, etenkään tältä suhkupieruilijalta enää ketään yllätä. "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen..."

        Ota suihku heti. Kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on ja eikä näytä loppuvan tarkoituksella harjoitetaan häpäisyä. Kyllä tiedetään hyvin miten asiat oli ennen, ei yhtään uutta saman on saaneet toisetkin. Keksitään syitä porukalla jotka oli jo ennen päätöksenteko venyi vuosiksi, työpaikka kiusaaminen rehoitti. Samat syyt nyt oli kirjattu varoitukseen. Nyt hyökättiin normaali kunta valituksen tekin syyttelyyn.onko tehty mitä tokumentissa lukee vai ei. Näin näyttää jatkuvan.

        Totta taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamusta asti taas hän on täällä tänään. Suivaantuja jatkaa samaa levyä: kunnan, luottamushenkilöiden, kunnanjohtajien, Viranhaltijoiden ja työntekijöiden arvostelua, mustamaalausta ja puolitotuuksia laukoen.
        Todella loistavaa kunnan kehittämistä ampua puskista.

        Tyhjä elämä, sitähän se on. Muissa sen tyhjyydenkin syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota suihku heti. Kiitos.

        Totuusko se taas niin kirvelee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko etsinyt lisää kopioitavia tekstejä?

        tämä Suivaantuja on luova nero

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä hyvä esimerkki "sairaasta ja säädyttömästä sometuksesta"

        Niin on. Näkee mörköjä kaikissa asioissa.

      • Anonyymi

        Suomen Kuntajohtajat ry seuraa tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt voisit lopettaa et yksin x kunnanjohtajaa mollata vaan sama jatkuu kuin ennen häntä. Nyt otettiin vaan uusi lisäksi valituksen tekijärehtorin valinnasta sitä päätöstä odotellaan. Mollaamisesta saa loppua. Se vaikka olisi totta se ei oikeuta kenenkään häpäisyyn usko viimein. Missä nettikiusaamisen raja katsotaan. Jos ei olisikaan peruskansalainen ei menisi loppuisi miten nyt käy. Kannattaisi hillitä.

        Maalittaminen ja haukunta jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika näyttää kuka ja ketä syyttelee ja on syytellyt jo ennen Untoa. Nyt vaan meni liian pitkälle.

        Mä kääntyisin tän kaleevin puoleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpitäjä poistanut suivaantujan viestejä. Vihanpuhetta ja maalittamista ei hyväksytä. Suivaantujan sukat on pahasti kastuneet.

        Housut on läpimärät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Housut on läpimärät.

        Mene ihmeessä vaihtamaan ne, ulkona on kylmä. Äläkä välitä, vahinkojahan sattuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Kuntajohtajat ry seuraa tilannetta.

        Mörkötilannetta...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Kuntajohtajat ry seuraa tilannetta.

        Kiva, voidaan kyllä pyynnöstä postittaa sinne pari mappia näitä sun "asiakommentteja" valmiiksi ympyröitynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä kääntyisin tän kaleevin puoleen.

        Lipsahtiko jollain untamolla maalittamisen puolelle - jälleen kerran?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lipsahtiko jollain untamolla maalittamisen puolelle - jälleen kerran?

        Totuus on kaiken perusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamusta asti taas hän on täällä tänään. Suivaantuja jatkaa samaa levyä: kunnan, luottamushenkilöiden, kunnanjohtajien, Viranhaltijoiden ja työntekijöiden arvostelua, mustamaalausta ja puolitotuuksia laukoen.
        Todella loistavaa kunnan kehittämistä ampua puskista.

        Dj Suivaantuja: Jaksaa, jaksaa. Kohta nappaan ja maalitan jälleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on kaiken perusta.

        Sinua kauempana totuudesta ei kukaan voi enää olla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua kauempana totuudesta ei kukaan voi enää olla

        Johan totuuden torvi on herännyt. Onko kaikki vaaralla yhtä ahkeria toduutessa pysymään, epäilen. Mutta tässä yksi joka näkee sen totuuden nurinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan totuuden torvi on herännyt. Onko kaikki vaaralla yhtä ahkeria toduutessa pysymään, epäilen. Mutta tässä yksi joka näkee sen totuuden nurinpäin.

        Hyvä kun huomaat sen itsekin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun huomaat sen itsekin

        Kylläpä panokset meni hukkaan nyt ei x johtaja ollutkaan. Oletko todella se hyvä viestittää, oikea neropatti. Mieti ennen kun vastailet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä panokset meni hukkaan nyt ei x johtaja ollutkaan. Oletko todella se hyvä viestittää, oikea neropatti. Mieti ennen kun vastailet.

        Itsehän taas olet ihan vapaasti päätellyt, kenestä kommentissa puhutaan. Taaskaan kommentissa ei mainittu ketään. Jostain syystä tunnistit totuuden nurinpäin puhujan ex-kunnanjohtajalsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän taas olet ihan vapaasti päätellyt, kenestä kommentissa puhutaan. Taaskaan kommentissa ei mainittu ketään. Jostain syystä tunnistit totuuden nurinpäin puhujan ex-kunnanjohtajalsi.

        Tää on nyt sitten varmaan kunnan uutta hallintoa? Aamusta asti taas hän on täällä tänään. Suivaantuja jatkaa samaa levyä: kunnan, luottamushenkilöiden,ex-kunnanjohtaja Murron, kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden arvostelua, mustamaalausta ja puolitotuuksia laukoen.
        Todella loistavaa kunnan kehittämistä ampua puskista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän taas olet ihan vapaasti päätellyt, kenestä kommentissa puhutaan. Taaskaan kommentissa ei mainittu ketään. Jostain syystä tunnistit totuuden nurinpäin puhujan ex-kunnanjohtajalsi.

        Kyllä nurin ymmärrät asiat mutta et varmasti esittelisi arvailuja etkä melskaisi niitä satusetä toimia täällä toteuttamassa jos lukisit ennen kun vastaat. Mutta turha huiman kirveeseen on vartta jatkaa, näinhän vanhat sanoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on nyt sitten varmaan kunnan uutta hallintoa? Aamusta asti taas hän on täällä tänään. Suivaantuja jatkaa samaa levyä: kunnan, luottamushenkilöiden,ex-kunnanjohtaja Murron, kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden arvostelua, mustamaalausta ja puolitotuuksia laukoen.
        Todella loistavaa kunnan kehittämistä ampua puskista.

        Tämä menneisyyden hawmu on ilmeisedti oppinut uuden sanan, kyn yrittää nyt hämmentää työntämällä sitä joka paikkaan. Niinhän ne viisaat sanoo, että olet vain kahdesti nuori. Tässä tapauksessa näyttäisi meneen taantuma kertaheitolla uhmaikäiseksi lapseksi saakka.

      • Anonyymi

        Ei edellisissä, sen paremmin kuin nykyisissäkään päättäjissä mitään vikaa ollut/ole. Maailma menee eteenpäin, menisi vain kaikilla. Turha menneissä on jumittaa, kun on nykyhetkikin elettävänä.

        Tavallisia ja mukavia kaikki päättäjät ovat olleet ja ihan kaikista puolueista. Niin varmaan ovat myös jatkossakin.

        Justiinsa näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallisia ja mukavia kaikki päättäjät ovat olleet ja ihan kaikista puolueista. Niin varmaan ovat myös jatkossakin.

        Näin on. Kiitos myös Henri Ruotsalaisen.

        Hyvin on joillekin etuja jakaneet lähes 100.000e veronmaksajien rahoja. Hyvin tyytyy jotkut vähempää kin jos maksettaisiin edes todellisesta työstä. Tämä vääryys ei unohdu koskaan täällä syyttely ei asiaa paranna.

        Voihan untamo sentään. Tuolla lailla se kohvee joihinkin vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Kiitos myös Henri Ruotsalaisen.

        Holistista höpinää taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Holistista höpinää taas.

        Sulla on tainnut venähtää viikonloppu vähän pitkäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Holistista höpinää taas.

        Et taida ymmärtää, että ajatus luistaa täysin raittiilla paljon paremmin. Siksi ymmärrys arvostaa kj Henri Ruotsalaista on helppoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ex-kunnanjohtajan somehyökkäykset ja Rautavaaran kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamusmiesten maalittaminen täällä vaan näkyy jatkuvan. Sama copypastettaminen, sama itsensä kehuminen, sama sekopäinen toisten kirjoittajien matkiminen, sama löpinä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Mutta itsehän hän oman maineensa on näillä touhuillaan pilannut. Säälittävä ukko-rukka.

        Täyttä huuhaata. Katso ryhmästä Positiiviset Uutuset kunnasta. Tämä ryhmä on perustettu vuonna 2016.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ex-kunnanjohtajan maalittaminen ja toisten kunnan viranhaltijoiden, työntekijöiden sekä luottamushenkilöiden solvaaminen on hänelle jo sairaus.
        Sukulaisten pitäisi herätä ja toimittaa hoitoon.

        Joo. Varsinainen nettitrolli taas maalittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Varsinainen nettitrolli taas maalittaa.

        Niinpä näkyy siinä juuri tekevän. Kerrankin puhut itsestäsi oikealla nimellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä huuhaata. Katso ryhmästä Positiiviset Uutuset kunnasta. Tämä ryhmä on perustettu vuonna 2016.

        Horinaa on riittänyt aina

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpitäjillä tuppaa riittämään töitä aina kun ex-kunnanjohtaja somettelee. En tiedä toista kunnanjohtajaa, jolle kuntalaiset olisivat joutuneet laittamaan estoja päälle useammalle kuntaan liittyvälle somepalstalle jo tämän virka-aikana tämän harrastamien asiattomien viestien takia.

        Suivaantuja se taas jauhaa potaskaa ja maalittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Horinaa on riittänyt aina

        Voihan Matti ja Katti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan Matti ja Katti.

        Suppea on ihmistuntemuksei, kun et muita nimiä keksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suivaantuja se taas jauhaa potaskaa ja maalittaa.

        Kyllä kuntalaiset kovasti olisi toivoneetkin ettei tälle ex-kunnanjohtajalle olisi tarvinut estoja kunnan somekanaville laittaa. Mutta kun hän ei ystävällisiä kehoituksia asiattomien viestien levittämisen lopettamisesta uskonut, piti käyttää kovia toimia. Uskomatonta, mutta totta.

        Juuri näin se oli. Huomauttamisesta hän vain äityi työntämään lisää asiatonta. Täysin sama piirre näkyy täälläkin.

      • Anonyymi

        Kyllä ne jatkuu kun seuraa vieläkin ,aika törkeänä mustamaalaamisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne jatkuu kun seuraa vieläkin ,aika törkeänä mustamaalaamisena.

        Unton mustamaalaamista tarkoituksella harjoitetaan edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton mustamaalaamista tarkoituksella harjoitetaan edelleen.

        Niinkö? Näytäpä siitä todisteet? Ei nimittäin sen suuren uhoamisen kera luvatusta "rävähtelystä" ole vieläkään merkkejä missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö? Näytäpä siitä todisteet? Ei nimittäin sen suuren uhoamisen kera luvatusta "rävähtelystä" ole vieläkään merkkejä missään.

        Minä en kyllä ole mitään rävähtelyä lupaillut joten eikö enää muuta?

    • Anonyymi

      Monella on monta sivupersoonaa.

      • Anonyymi

        Sinulla ainakin niitä piisaa. Löytyy 1.561 sivupersoona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ainakin niitä piisaa. Löytyy 1.561 sivupersoona.

        Jäikö yöunet liian lyhyiksi, kun olet koko aamun kiukutellut täällä? Kohveeta kitusiin vaan

    • Anonyymi

      Positiiviset eli Hyvät Uutisten facebook sivulta:

      Rautavaaran kunta on hakenut Uudenmaan ELY-keskukselta kuntien lähivirkistys-alueiden kunnostus- ja kehittämisavustusta. Avustusta on haettu Kiparin luonnonsuo-jelualueen kehittämistoimenpiteisiin ja hankkeen nimi on:
      "Kiparin-Paljakan ulkoilureitin kunnostaminen ja kehittäminen".

      Hankkeen tavoitteena olisi muun muassa suunnitella ja rakentaa alueelle patikointi- ja alamäkipyöräilyreitit, parantaa opasteita, rakentaa vanhan näköalatornin tilalle uusi näköalatorni, siistiä kotaa sekä parantaa alueen valaistusta aurinkosähköä hyödyntäen.

      Hankkeen toteutusaika olisi hankesuunnitelman mukaisesti 01.02.2021-31.12.2021. Haettavan avustuksen määrä on 50 420 euroa ja kunnan oman rahoituksen osuus olisi 50 420 euroa.

      • Anonyymi

        Hyvä kello soi.
        Positiiviset Uutiset kiittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kello soi.
        Positiiviset Uutiset kiittää.

        Koronapositiivisetko?

    • Anonyymi

      ....

    • Anonyymi

      Vielä 12 vuoden jälkeenkin täytyy vaan hämmästellä ketjun aloittajan kykyä ennustaa tulevia tapahtumia.

      • Anonyymi

        Todellakin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin!

        Hyin oppinut kuntapäättäjiltä sitä he edelleen jatkaa niin kuin,pitkään ennen hänen tuloa, jota oletetaan olevan aloittaja.

        Tuskinpa tämän ketjun aloittaja on koskaan Rautavaaralla käynytkään. Kyseessä siis tuskin on rautavaaralainen kuntapäättäjä. Jonkun muun kunnan voi hyvin ollakin, kun niin ilmeisen hyvin on tuntenut aloituksessa mainitun henkilön.

    • Anonyymi

      Täysin törky kirjpitus ja ei kun syyttelyt jatkuu.

    • Anonyymi

      Unski oli parasta, mitä Rautavaaralle on sen kuntahistorian aikana annettu. Yksi tolvana teki vielä kuntalaisaloitteen…

      • Anonyymi

        Tuota mieltä asiasta on vain Unski itse. Muuten, on se näppärää tää nettinykyaika. Sitä saa jotkut näpäkästi pilattua ihan itse maineensa jopa heti alkuun uudessakin asuinkunnassa. Ihan ilman yhtään rautavaaralaista. Vai mitä? 🤣🤣🤣🤣🤣

        Moni muu vain Rulettajat mollaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni muu vain Rulettajat mollaa.

        Kitkerää kitinää 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni muu vain Rulettajat mollaa.

        Kun käyttää itselleen vieraita sanoja, kannattaa tarkistaa mitä ne tarkoittavat. Muutoin kommenteista tulee hyvin huvittavia 😅

      • Anonyymi

        Jos oikein nätisti pyydät, pääset ehkä kertaamaan oikeinkirjoitusta ekaluokalle .

    • Anonyymi

      Miksikä jos aloittaja ei ole Rautavaaralainen sotkeutuu Unton mollaamisiin.
      Antaa jokaisen johtaa ja hoitaa tehtävät,asiatonta arvostelua jatkamatta.
      Hän hoiti työnsä kiitettävästi ,sama mitä syytöstä täällä joku jatkaa voi miettiä mitä mo i muu kunnanjohtaja on kokenut ennen häntä.
      Rautavaara on kuulu " jahti pitäjä" saman on mo i kunnanjohtaja kokenut.Rautavaaran kunnanjohtajana pärjää vain kun kuulee ja toteutta yksin kuntapolitikkojen "viisauden".
      Laki on Rautavaaralla omansa,

      • Anonyymi

        Kuten jo aiemmin taas sanottu, hänen johtamistavoistaan on ollut myös muita mielipiteitä ja myös niillä on oikeus näkyä. Ei yksi fanittaja tosiasioita muuksi muuta Tuskinpa Multialla olisi tehty aikoinaan yhteensä peräti seitsemää valitusta ja kantelua hänen valinnastaan sinne, mikäli häneen olisi oltu kovin tyytyväisiä sielläkään. Rautavaaralla päädyttiin antamaan kirjallinen varoitus hänen johtamistavoistaan. Täältä luetun mukaan useat viranhaltijat olisivat muutoin irtisanoutuneet kunnasta, ellei kunnanhallitus olisi hänen johtamiseensa puutttunut.

        Multia valitsi Unton Rautavaaralle valinnan jälkeen ei ottanut paikkaa vastaan.
        Olen lukenut myös sieltä päätöksiä niin kuin muuta " rollaamista" samoin kuin Rautavaaralla on edelleen.
        Unto ei alistunut siihen toimintaan mikä kunnassa oli ollut aina vallalla ja on edelleen.
        Nyt on edelleen tullut julki uutta epäkohtaa uudelleen käräjäoikeuden jälkeen ,sama toiminta jatkui edelleen kukaan ei edellekään näe mitään. Hyväksyy toimet mitkä viranhaltialle ei kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten jo aiemmin taas sanottu, hänen johtamistavoistaan on ollut myös muita mielipiteitä ja myös niillä on oikeus näkyä. Ei yksi fanittaja tosiasioita muuksi muuta Tuskinpa Multialla olisi tehty aikoinaan yhteensä peräti seitsemää valitusta ja kantelua hänen valinnastaan sinne, mikäli häneen olisi oltu kovin tyytyväisiä sielläkään. Rautavaaralla päädyttiin antamaan kirjallinen varoitus hänen johtamistavoistaan. Täältä luetun mukaan useat viranhaltijat olisivat muutoin irtisanoutuneet kunnasta, ellei kunnanhallitus olisi hänen johtamiseensa puutttunut.

        Niin viranhaltiat ei hyväksyneet ,suurin syy oli varmasti muualla ei Untossa.
        Politikot käytti valtaansa kyseen alaisin toimin.
        Ovi paukkui yritys ei onnistunut vaikka kertoi puheenjohtajalle " rollanneensa".

        Tuli aloite mitä on ollut ennen Untoa.
        Katkesi toimet ,eipä yritys jatkunut.

        Kun ihminen törmää samoihin ongelmiin jatkuvasti, useassa eri työpaikassa, löytyy juurisyy niihin ongelmiin yleensä ihan peiliin katsomalla. Omia tapoja kannattaa muuttaa, silloin kun niistä saatu palaute on jatkuvasti huonoa.Jos siihen ei kykene, ongelmat jatkuvat ihan varmasti. Itsekunkin omat teot aikaansaavat maineen, turha siitä on muita syytellä.

        Rautavaaralla on ollut ongelmia jo ennen eikä ne Untonmatkaan lähtenyt.On kuulu " rähinä kunta".

        Eikä näy isommilla "rähisijöillä" onni ja rauha elämään löytyvän muuallakaan asuessa 😅

        Eipä ole autuus löytyneen Rautavaaran rähinän ylläpitäjällä ,eikä löydy.Ihmisellä jolla on elämäntehtävänä toisten häpäisy ei itse enää ymmärrä tapaansa.

        Ikävä kuulla, jospa se siitä vielä iloisemmaksi elämä muuttuisi. Ehkäpä auttaisi jos keskittyisi muuhunkin kuin rähisemiseen? Jotain muutakin ajateltavaa elämään pöytäkirjojen lisäksi?

        Pöytäkirjat ja rähinä on itselläsi ongelma eikä minulla,hyvin löydät edelleen toisista syyn käyttäytymiseesi.

        Påinvastoin, minulla ei ole ongelmaa kummankaan kanssa. Ne on ihan muut tahot kun niistä ovat itselleen vuosikymmeniä kestäneen ongelman tehneet.

        Jokainen hoitaa ongelmansa muualla eikä Suomi 24 .
        Eiköhän ongelmat ratlea ,vaikka vaikeimman kautta.
        Tyhjä toisia syytellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaaralla on ollut ongelmia jo ennen eikä ne Untonmatkaan lähtenyt.On kuulu " rähinä kunta".

        Kyllä Teittiset tietävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Teittiset tietävät.

        Eipä ole heitäkään nähty nettipalstoilla kuntaa haukkumassa. Päinvastoin, hyvät ja asialliset on/oli ollut välit heihin. Toisin kuin erääseen nettimollaajaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole heitäkään nähty nettipalstoilla kuntaa haukkumassa. Päinvastoin, hyvät ja asialliset on/oli ollut välit heihin. Toisin kuin erääseen nettimollaajaan.

        Vaikka ei ole nähty kumpikaan ei lähtenyt ilomielin.
        Johan sieltä taas tuli kepulin" möläys"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka ei ole nähty kumpikaan ei lähtenyt ilomielin.
        Johan sieltä taas tuli kepulin" möläys"

        Siinpä se sivistyneisyys mitataankin, toiset kun suorastaan asuvat tällä palstalla kuntaa haukkumassa. Pitääpä myös olla melkoinen mölkerö muutoinkin, kun ei ymmärrä jättää jo kuolleita rauhaan vaan vetää heitäkin omiin höpinöihinsä mukaan.

    • Anonyymi

      Jäi ihan tuosta aloituksesta mietityttämään, mitä Viialassa on oikein tapahtunut 90- luvulla. Selvisikin että siellähän on ajettu karille ihan huolella kunnan maksukykyyn nähden aivan liian suurilla investoinneilla, joiden seurauksena kunta oli ajautunut kriisikunnaksi. Talouden tasapainottamiseksi kunnassa oli jouduttu lopettamaan kaikkiaan 26,5 virkaa. Mitähän kunnansihteerin tehtäviin on siihen aikaan oikein kuulunut? Nykyäänhän ne ovat juuri noita taloushallintoon liittyviä.

      • Anonyymi

        Tämä ketju on aloitettu 1.10.2010 ,eikö Unton mollaaminen vieläkään lopu?
        Tämä joka on varmasti Rautavaaralka saa ut kolauksen omista toimistaan sitä harjoittaa.

      • Anonyymi

        Milloinka Rautavaaran asiat on kuulunut Viialan kunnansihteerille,kuuluuko ne mitenkään Rautavsaralaisille ja Rautavaaralla käsiteltäviin?
        Hoitakaa Rautavaaralla omat asianne.

        Lue aloitus ja vaahtoa vasta sitten. Siitähän ketjussa puhutaan mistä aloituksessakin. Siinä on nostettu Viiala ja kunnansihteeri esiin.

        Jatka samaan malliin 2010 on alkanut tämä " vaahtosminen" luulisi jo tullut riittävästi arvosteltu .

        Muisteleehan joku toistuvasti jopa 70-luvulla tapahtuneita asioita ja tälläkin hetkellä tällä nimenomaisella palstalla on esiin nostettuna tätäkin ketjua vanhempia keskusteluja. Miksi tämän ketjun suhteen olisi mitään poikkeusta?

        Minä ainakaan en ole syyttämäsi,keksi uusi kohde.
        Ammatiksesi näät osaavan toisia arvostella.
        Onkohan" itse tekiä" .

        No mistä ihmeestä on taas syytetty ja ketä? Ja mitä arvostelua on keskustella. 90 -luvulla tapahtuneista tosiasioista? Helsingin Sanomat niistä on kertonut.

        Antaa hoitaa joka kunnan itse asiansa ei mitenkään liity Rautavaaraan.
        Rautavaaralla oli itsellään riittävästi ongelmia 90 luvulla joutuipa kunnanjohtajakin lähtemään ,tunteet kävi kuumana,olipa kunnanjohtajan salkkukin jäänyt kokouspaikalle.
        Joten ei tarvitse puuttua Urjalan eikä Viialan ongelmiin.
        Kannatta tutkia lähempää.

        Taasko se aloitus pääsi unohtumaan? Siitähän tässä keskustellaan. Olisit valittanut aloituksen tekijälle jo 2010 kun kerran on mielestäsi väärästä aiheesta sen tehnyt.

        En ole edes tiennyt tätä " paskaa olevan" todella raukkamaista aina tietty henkilö / henkilöt ottaa mollauksen kohteeksi.
        Tämä on tiettyjen Rautavaaralaisten ongelma.

        Ei kai sinun tietämättömyytesi muiden vika ole. Toiseksi, erityisen ahkerilta ja pitkäaikaisita suomi24-vakiokäyttäjiltä tuskin on jäänyt huomaamatta. Jo ihan ketjun kommenteistakaan päätellen..

        Parempi kun en olisi tienytkään .huvä että tämä" raukka " täällä voi toisia mollata,näyttää täysin työllistävän
        Parhaat on aloittanut päivystämisen jo 2006,
        " haukkunut " kaikia erimieltä olevia.

        Onpas sinulla siinä sitten hommaa riittänytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju on aloitettu 1.10.2010 ,eikö Unton mollaaminen vieläkään lopu?
        Tämä joka on varmasti Rautavaaralka saa ut kolauksen omista toimistaan sitä harjoittaa.

        Mistä tiedät Viialan tapahtumat juuri Unton syyksi?

    • Anonyymi

      Jollakin kommentoijalla näyttää olevan vahtiminen ainut elämän tehtävä.

      • Anonyymi

        Pöytäkirjat ja suomi24, siinähän sitä sisältöä muutamien elämään. Luulevat vissiin vieläkin töissä käyvänsä.

    • Anonyymi

      Aloitus kertoo millä " tervetuliaisilla" uusi kunnanjohtaja otettiin vastaan.

      • Anonyymi

        Eipä tuo Rautavaaran syytä ole. Ihmisen menneisyys kun seuraa mukana, ei siitä eroon pääse vaikka kuinka asioita yrittäisi kaunistella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tuo Rautavaaran syytä ole. Ihmisen menneisyys kun seuraa mukana, ei siitä eroon pääse vaikka kuinka asioita yrittäisi kaunistella.

        Kyllä Rautavaara törkeimmät saa omistaa omikseen ,hyvin nähtävissä miten hyväksytään,kaiki kyseenalainen viranhaltian toiminta edellee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Rautavaara törkeimmät saa omistaa omikseen ,hyvin nähtävissä miten hyväksytään,kaiki kyseenalainen viranhaltian toiminta edellee.

        Kaikkia ei voi kukaan miellyttää, valitus jatkuu vaikka kuka mitä tekisi.

    • Anonyymi

      Lakiin perustuva oikeus on kaikilla ,sitä ei pysty kieltämään.

      • Anonyymi

        Mutta vain muutamilla on halu käyttää sitä jatkuvasti, vuodesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vain muutamilla on halu käyttää sitä jatkuvasti, vuodesta toiseen.

        Tämä kyllä on tosi erikoinen ihminen,onko notmaalia perättömiä levittää.

        Onpa paljon " epä normaamia päätöksiä" On kyllä jos ei käräjiä niin omapäisiä päätöksiä viranhaltialla.
        Kyllä joku hiertää kun kaikki ei omanedun tavoittelua hyväksy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kyllä on tosi erikoinen ihminen,onko notmaalia perättömiä levittää.

        Onpa paljon " epä normaamia päätöksiä" On kyllä jos ei käräjiä niin omapäisiä päätöksiä viranhaltialla.
        Kyllä joku hiertää kun kaikki ei omanedun tavoittelua hyväksy.

        Erikoisiahan nämä jatkuvat valittajat yleensä ovatkin, hyvin usein yksin mielipiteineen. Ei ihme että tällaiset valitukset päätyvät usein itselle maksettaviksi. Sellaista se on kun nämä "oman edun tavoittelut" ovatkin vain oman mielikuvituksen tuotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoisiahan nämä jatkuvat valittajat yleensä ovatkin, hyvin usein yksin mielipiteineen. Ei ihme että tällaiset valitukset päätyvät usein itselle maksettaviksi. Sellaista se on kun nämä "oman edun tavoittelut" ovatkin vain oman mielikuvituksen tuotetta.

        Käräjätkin oli vasta siitä kunnan ihmeellisestä toimista syyte rapisi.
        Uutta omituista toimintaa jatkui ja kunta ei siinäkään nähnyt mitään virhettä.
        Ei kuin valituksia lisää eiköhän viimein päätöksenteko muutu,
        Rautavaaralla ei muuten muutu kuin ; kiikkiin ; päättäjät.
        Oman edun tavoitteliat.

        Sehän se jännää onkin, että juuri tämmöisistä asioista ei sitten olekaan tehty niitä valituksia.Ei yhden yhtä

        Asia tuli julki vasta kun ,entinen lähti luikkimaan.
        Uusi viranhaltia vasta huomasi vuoden päästä,missä kunnassa valvonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se jännää onkin, että juuri tämmöisistä asioista ei sitten olekaan tehty niitä valituksia.Ei yhden yhtä

        Miksi kukaan Rauyavaaralla ei puuttunut viranhaltia päätökseen henkilö ylitti huomattavasti toimivaltansa

        Kuka nyt rikkoi lakia jättämällä valvomatta,kyllä se nuuluu viranhaltioille ja päättäjille ei kuntalaisille.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kukaan Rauyavaaralla ei puuttunut viranhaltia päätökseen henkilö ylitti huomattavasti toimivaltansa

        Kuka nyt rikkoi lakia jättämällä valvomatta,kyllä se nuuluu viranhaltioille ja päättäjille ei kuntalaisille.?

        Niin, miten se nyt pääsi valittajilta huomaamatta jäämään? Ehkä siksi, kun heidän mielenkiinnon kohteena ovat olleet kovin rajatut?

        Eikös kunnassa ole tuore ennakkopäätös siitä, että reagoida tarvitsee vasta kun joku tulee asiasta erikseen kertomaan? ? Samat säännöt riittävät toki kaikille. Kukaan ei tullut kertomaan . Valittajilta jäi huomaamatta.

        Onpa melkoinen nisti asialla.
        Eipä asiakirjoja saa pyytämälläkään kuks valvoo että toimitaan lakien mukaan.
        Ei niihenkään kukaan puutu
        Jos joku valittaa niin Suomi 24 heti on uutinen,paras hoitaa niin kuin yrittäjät teki
        Rikosilmoitus muuten ei tavat muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miten se nyt pääsi valittajilta huomaamatta jäämään? Ehkä siksi, kun heidän mielenkiinnon kohteena ovat olleet kovin rajatut?

        Jospa vielä tältä henkilöltä ei jää huomaamatta
        Lopettaa asiattoman mustamaalaamisen,
        Rikosilmoituksella oma arvo nousee.,jos jotakin niin paljon vaivaa.

    • Anonyymi

      Onhan sitä jossaan paremmissa ollu" jauhoja".

      • Anonyymi

        Ja yhä edelleen jatkaa vaan.

    • Anonyymi

      ". Jauhoja"

      • Anonyymi

        On useampikin" mummelilta" .
        Nimittelykin kirjattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On useampikin" mummelilta" .
        Nimittelykin kirjattu.

        Itsehän olet juuri moneen otteeseen kertonut ettei nisti ole nimittelyä. Eipä siis toisinkaan päin sanottuna, sillä juuri sinä et sitä loukkaavaksi koe. Vai mitä, "nistimummeli"? Kuten sanottu, ketju on taltioitu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän olet juuri moneen otteeseen kertonut ettei nisti ole nimittelyä. Eipä siis toisinkaan päin sanottuna, sillä juuri sinä et sitä loukkaavaksi koe. Vai mitä, "nistimummeli"? Kuten sanottu, ketju on taltioitu.

        Poliisilke mielestäni nimittelyt kuuluu ei Suomi 24..
        Joten hoitaa jokainen olettamansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisilke mielestäni nimittelyt kuuluu ei Suomi 24..
        Joten hoitaa jokainen olettamansa.

        Älä huoli, heillä on kyllä kaikki heille tarpeellinen tieto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä huoli, heillä on kyllä kaikki heille tarpeellinen tieto.

        Samat sanat tallessa on koko ketju.

    • Anonyymi

      Tähän hyvä todeta vanhojen sana " haukku ei haavaa tee kunhan koira ei puraise".

      • Anonyymi

        Kilttikin koira voi purra, kun sitä tarpeeksi ärsyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilttikin koira voi purra, kun sitä tarpeeksi ärsyttää.

        Rautavaara Rules on täpinöissään. Vaaditaan kuntaan pormestaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautavaara Rules on täpinöissään. Vaaditaan kuntaan pormestaria.

        Aikaan ja paikkaan orientoitumisen taso?

    • Anonyymi

      Kirjailija Antti Heikkinen kirjoittaa Rautavaaran kunnan 150-vuotisjuhlakirjan. Kirja on tarkoitus julkaista vuonna 2024 Rautavaaran kunnan 150-vuotisjuhlan kunniaksi.
      Kunta perustettiin 12.9.1874

      Teos ei ole perinteinen historiikki, vaan kirjallinen teos, joka kirjoitetaan pohjautuen todellisiin historiallisiin tapahtumiin, mutta fiktiivisen tarinan keinoin. Millaisen luvun kunnan rakenteellinen korruptio vuosina 2014-2022 saa? Ketkä siinä seikkailevat? Eikö kolme kunnanjohtajaa tuomittu? Aineistoa löytyy runsaasti P-S käräjäoikeuden päätöksestä 14.9.2022. Sivuja lähes 1.700. Opuksen kustantaa Kustannusosakeyhtiö WSOY.

      • Anonyymi

        Mitä aiheita kirjassa pitäisikään sitten rakenteellisen korruption puitteissa käsitellä? Kuntaliiton mukaan korruptio ilmenee mm. Lakien ja määräysten kiertämisenä, tosiasioiden vääristelynä,
        laittomana seurantana ja tarkkailuna
        velvollisuuksien laiminlyöntinä ja asioiden viivyttelynä
        huonon hallinnon suojeluna ja salailuna
        välinpitämättömänä johtamistyönä sekä
        epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttämisemä alaisiin.

        Jos kunnassa tällaista on tapahtunut, niistä löytynee merkintöjä mm. työsuojelun käsittelemistä asioista, annetuista varoituksista ja niiden perusteluista yms. faktana.

        Antti Heikkinen tietää nämä kyllä, oli nimittäin seudun lehtien toimittajana tuohon aikaan ja hyvin tietoinen näistä tapahtumista. Ettei olisi kirjoittanutkin asiaan liittyviä artikkeleita.

      • Anonyymi

        Vai kolme kunnanjohtajaa? Nyt menee jollainen kyllä jo todella pahasti fakta ja fiktio sekaisin. Vai onko kyseessä se kuuluisa kolmikko "me, myself and I" ? 😅😅😅😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antti Heikkinen tietää nämä kyllä, oli nimittäin seudun lehtien toimittajana tuohon aikaan ja hyvin tietoinen näistä tapahtumista. Ettei olisi kirjoittanutkin asiaan liittyviä artikkeleita.

        Hyvää sisäpiiritietoa on hänellä, eiköhän se kirjaan myös jalostu 😉

    • Anonyymi

      Järjenjuoksun varjonyrkkeilyä. Aloitti jo lokakuussa 2010. Miksi??????

      • Anonyymi

        Aloituksessa on kerrottu tämän "järjenjuoksun varjonyrkkeilyn" kyllä alkaneen jo Viialassa 90-luvulla. Tuloksena ilmeisesti sen kunnan ajautuminen kriisikunnaksi. Ei pidä ihmetellä, jos kuntalaiset eivät kovin kiitollisia ole olleet.

        Kerro mitä kerrot Viialasta Unto pelasti rautavaaran .
        Kuntalaiset kiittää todella mitä Unto sai aikaan.
        Nyt ei mitään korjata vaan on se vimma saada kaikki nurin ja kehua säästöillä,vanhusyen vuokra asunnot vaatii korjausta ,vuokrat kalliita .
        Kehutaan miljoona säästöillä eipä vanhusten asumiseen rahaa käytetä heitä ei arvosteta.

        Kerrotaanhan siellä Rautavaaran erikoisuuksista,työpaikkakiusaamisista jota kyllä kunnassa harjoitettiin useassa työpaikassa.
        Toisista tiedetään mutta omasta pesästä ei huomatta todella isoja ongelmia.

        Unton aikana kunta velkaantui viisinkertaisesti. Sitå laskua maksaessa kunnan investoinnit nyt vaan pakko ollut sopeuttaa kunnan maksukykyyn. Jatkuva velanotto kun nyt vaan ei ole mahdollista, vaikka Unto niin luulikin.

        Höh höh höl, luehan aloitus uudelleen 😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höh höh höl, luehan aloitus uudelleen 😅

        Lue ne kommentit missä kerrotaan kiusaamisesta nähtävästi koululla ,eikö niitä muisteta?
        Mitään hölö,hölöä ei ole ja kone raksutti nekin justi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue ne kommentit missä kerrotaan kiusaamisesta nähtävästi koululla ,eikö niitä muisteta?
        Mitään hölö,hölöä ei ole ja kone raksutti nekin justi.

        Tuntuupa putkinäkö pahasti vaivaavan. Luepa sinäkin vaikka julkista tietoa lehdestä, miten Murron omat johtamistavat vaikuttivat henkilökuntaan ja kunnanviraston toimintaan noina vuosina. Faktaa löydät vaikkapa hänelle annetun varoituksen perusteluista. Mitä muuhun taas tulee, niin luepa ketjusta myös muita näkökantoja väitteisiin liittyen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotaanhan siellä Rautavaaran erikoisuuksista,työpaikkakiusaamisista jota kyllä kunnassa harjoitettiin useassa työpaikassa.
        Toisista tiedetään mutta omasta pesästä ei huomatta todella isoja ongelmia.

        Eikä jotkut näe aina vikoja omassa käytöksessäkään. Eipä ole mitenkään harvinaista syyttää työnantajaa kiusaamisesta, vaikka vika todellisuudessa on vain vaikeassa alaisessa joka ei pysty käsittämään työnantajalla olevan häneen täysin asianmukaisia työnjohdollisia oikeuksia. Tällainen vaikea ihminen voi pahimmillaan lähes "halvauttaa" koko työyhteisön toiminnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuupa putkinäkö pahasti vaivaavan. Luepa sinäkin vaikka julkista tietoa lehdestä, miten Murron omat johtamistavat vaikuttivat henkilökuntaan ja kunnanviraston toimintaan noina vuosina. Faktaa löydät vaikkapa hänelle annetun varoituksen perusteluista. Mitä muuhun taas tulee, niin luepa ketjusta myös muita näkökantoja väitteisiin liittyen.

        Eipä putkinäkö vaivaa hyvin tiedän mitä työpaikka kiusaaminen on,samoin miten sitä hoidettiin ja estettiin vastuuseen joutuminen. Täysin yhdyn mitä on täällä kiusaamisesta kerrottu.

        Miten asiat hoidettiin työsuojelulle,nyt on edes mennyt jo henkilö joka tiesi,hoiti kunnanhallituksessa sovinnon kunnan hallituksen pyynnöstä.

        Olisi tullutkin isompi juttu
        jossa näyttöjä Unton varoituksesta mitä oli ennen sitä. Josta häntä syytettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuupa putkinäkö pahasti vaivaavan. Luepa sinäkin vaikka julkista tietoa lehdestä, miten Murron omat johtamistavat vaikuttivat henkilökuntaan ja kunnanviraston toimintaan noina vuosina. Faktaa löydät vaikkapa hänelle annetun varoituksen perusteluista. Mitä muuhun taas tulee, niin luepa ketjusta myös muita näkökantoja väitteisiin liittyen.

        Minä en tarvitse täältä faktaa samat löytyy ennen Untoa itseltä kirjallisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en tarvitse täältä faktaa samat löytyy ennen Untoa itseltä kirjallisena.

        Sitähän se putkinäkö juuri teettää, ei näe metsää puilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa on kerrottu tämän "järjenjuoksun varjonyrkkeilyn" kyllä alkaneen jo Viialassa 90-luvulla. Tuloksena ilmeisesti sen kunnan ajautuminen kriisikunnaksi. Ei pidä ihmetellä, jos kuntalaiset eivät kovin kiitollisia ole olleet.

        Kunnanjohtaja oli Korkeamäki. Hänen jälkeensä Oksanen ja sitten Jaana K.
        Siinä kriisikunnan kipparit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mitä kerrot Viialasta Unto pelasti rautavaaran .
        Kuntalaiset kiittää todella mitä Unto sai aikaan.
        Nyt ei mitään korjata vaan on se vimma saada kaikki nurin ja kehua säästöillä,vanhusyen vuokra asunnot vaatii korjausta ,vuokrat kalliita .
        Kehutaan miljoona säästöillä eipä vanhusten asumiseen rahaa käytetä heitä ei arvosteta.

        Oot oikeassa. Miksi Vanhustentuki ry ei kunnista rivitaloja. Onko Ensolan rivitalotontti vielä tyhjänä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton aikana kunta velkaantui viisinkertaisesti. Sitå laskua maksaessa kunnan investoinnit nyt vaan pakko ollut sopeuttaa kunnan maksukykyyn. Jatkuva velanotto kun nyt vaan ei ole mahdollista, vaikka Unto niin luulikin.

        Missä kunnan ikäihmiset olisi, jos ei olisi Unton toimesta tehty Palvelutalo Lepolaa, palveluasuntoja Hopeapajua, Niittyvillaa ja Päivänsineä? Uutta keittiötä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kunnan ikäihmiset olisi, jos ei olisi Unton toimesta tehty Palvelutalo Lepolaa, palveluasuntoja Hopeapajua, Niittyvillaa ja Päivänsineä? Uutta keittiötä?

        Keittiö on vuokralla ja siellä lämmitellään muualla tehtyjä annoksia. Muut suunnitelmat olivat olemassa jo ennen Untoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtaja oli Korkeamäki. Hänen jälkeensä Oksanen ja sitten Jaana K.
        Siinä kriisikunnan kipparit.

        Kuka oli kunnansihteeri? Vastasiko taloudesta? Valmisteliko asiat? Toimiko esittelijänä?

        Kipparit jäivät hoitamaan sotkun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnanjohtaja oli Korkeamäki. Hänen jälkeensä Oksanen ja sitten Jaana K.
        Siinä kriisikunnan kipparit.

        Millä perustein valittiin irtisanotut? ? Oliko työ huonosti hoidettu vaiko yleensäkin ottaen täysin tarpeeton pesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä jotkut näe aina vikoja omassa käytöksessäkään. Eipä ole mitenkään harvinaista syyttää työnantajaa kiusaamisesta, vaikka vika todellisuudessa on vain vaikeassa alaisessa joka ei pysty käsittämään työnantajalla olevan häneen täysin asianmukaisia työnjohdollisia oikeuksia. Tällainen vaikea ihminen voi pahimmillaan lähes "halvauttaa" koko työyhteisön toiminnan.

        Oman satukirjan voit prustaa ,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän se putkinäkö juuri teettää, ei näe metsää puilta.

        Jospa toisilta häviää ja näkee miten hyvin Un to hoiti asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot oikeassa. Miksi Vanhustentuki ry ei kunnista rivitaloja. Onko Ensolan rivitalotontti vielä tyhjänä?

        Tyhjä on ja pysyy kun ei Unto ole enää pistämässä töpinäksi.
        Kehutaan hyvillä tilinpäätöksillä mutta mitään ei hoideta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keittiö on vuokralla ja siellä lämmitellään muualla tehtyjä annoksia. Muut suunnitelmat olivat olemassa jo ennen Untoa.

        Niin ja ryssittiin rahoitus joutui kunta omillaan tekemään.

        Niin sehän oli ennen Untoa eipä pettänytkään rahoituksen haku Unton aikana.

        Eipä tietenkään kun velkaa otettiin jatkuvasti lisää
        Sitähän sai, mutta kun niissä on se huono puoli että ne pitää maksaa takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa toisilta häviää ja näkee miten hyvin Un to hoiti asioita.

        Unton aikana hävisi ne puut sieltä metsistäkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oman satukirjan voit prustaa ,

        Joku muu täällä kertoo sellaista kokoavat 😅😅😅😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unton aikana hävisi ne puut sieltä metsistäkin...

        Kuka ne myi kerro se Untolla ei ollut niitä oikeus myydä,monäkin tiedän että ennen Untoa myytikn kaikki metsät mitä sieltä irti saatiin kunnan velkoihin.
        Vuosin 2000 ja 2004 .
        Taisi pitää myydä pohjiakin kun puut loppui.
        Jo ennen Untoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ne myi kerro se Untolla ei ollut niitä oikeus myydä,monäkin tiedän että ennen Untoa myytikn kaikki metsät mitä sieltä irti saatiin kunnan velkoihin.
        Vuosin 2000 ja 2004 .
        Taisi pitää myydä pohjiakin kun puut loppui.
        Jo ennen Untoa.

        Kiparin linnut muuuttivat naapurikuntiin.

        Niin Unton aikana ei ollut enää laulupuita,myytävistä puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ne myi kerro se Untolla ei ollut niitä oikeus myydä,monäkin tiedän että ennen Untoa myytikn kaikki metsät mitä sieltä irti saatiin kunnan velkoihin.
        Vuosin 2000 ja 2004 .
        Taisi pitää myydä pohjiakin kun puut loppui.
        Jo ennen Untoa.

        vuoden 2018 hyvä tilikausi perustuu isoilta osin hyvin puunmyyntituloihin. Luehan itse se tilinpäätöksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Unton aikana ei ollut enää laulupuita,myytävistä puhumattakaan.

        Tarkoitit varmaan Unton jälkeen, sillä vuonna 2018 puustoa myytiin paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan Unton jälkeen, sillä vuonna 2018 puustoa myytiin paljon.

        Pitihä n se Unto taas siihen keksiä 2002- 2004 ei jäänyt linnunlaulupuita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keittiö on vuokralla ja siellä lämmitellään muualla tehtyjä annoksia. Muut suunnitelmat olivat olemassa jo ennen Untoa.

        Keittiö kyllä tehtiin vuonna 2017. Kaksi muuta keittiötä olivat aikansa eläneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjä on ja pysyy kun ei Unto ole enää pistämässä töpinäksi.
        Kehutaan hyvillä tilinpäätöksillä mutta mitään ei hoideta.

        Kunnan työttömyysaste on yli 14%. Pohjois-Savon korkein. Tarttis tehdä jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan työttömyysaste on yli 14%. Pohjois-Savon korkein. Tarttis tehdä jotain.

        Unton aikaan työttömyysaste oli enimmillään 21,3 %. Tarkalleen ottaen huhtikuussa 2017. Jotain on siis jo nykyään oikein tehtykin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitihä n se Unto taas siihen keksiä 2002- 2004 ei jäänyt linnunlaulupuita.

        Höpöhöpö, lue itse vuoden 2018 tilinpäätöksestä tosiasiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa on kerrottu tämän "järjenjuoksun varjonyrkkeilyn" kyllä alkaneen jo Viialassa 90-luvulla. Tuloksena ilmeisesti sen kunnan ajautuminen kriisikunnaksi. Ei pidä ihmetellä, jos kuntalaiset eivät kovin kiitollisia ole olleet.

        Käsittömöntä toimintaa vuosi kymmenten ajan

    • Anonyymi

      Toivottävastu joutuu todella riskikseen .

    • Anonyymi

      Jps oekee nimi on Muro

      • Anonyymi

        Tiu tau tulkku vaan, mitäpä kuuluu U.M*****?

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe