Kuka auttaa suomalaista?

fenno.maani

Miksi Kirkko jakaa kristityille tarkoitettuja rahoja pitkin poikin Afrikkaa, tehden siellä, kylläkin ihan arvokasta työtä, mutta entä Suomen syrjäytyneet ja asunnottomat? Miksi niitä edelleenkin on noinkin paljon kun tiedetään miten paljon Kirkolla on omaisuutta. Testamenttilahjoituksilla olen ymmärretyn tahtovan autettavan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja sen Kirkko katsoo olevan Afrikassa, unohtaen suomalaiset. Syrjäytyneet, asunnottomat ja puliukot ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, jotka sattumalta joutuivat ahdingon aiheuttamaan syvenevään kierteeseen, ilman kenenkään apua sinne jääden.
Itsekin nuorempana asunnottomana, ei tullut mieleenikään hakea asuntoa kirkolta, koska tiedän että ihan oikeesti ne on tarkoitettu vain himo-uskoville, jotka erittäin näkyvästi palvovat kirkon papistoa, jopa Jumalaakin enemmän.
Tavalliselle väelle Kirkko jakaa vaan kuivaa, vanhaa leipää ja papu-purkkeja.

SiiS onko mikään ihme että ihmiset väsyy ja lähtee kirkosta kuka mistäkin syystä.
Itsekin harkitsen koska mielestäni kirkon pitäisi suojella ensisijaisesti omiaan, kristittyjä, mutta minua pelottaa muslimien vyöry, koska osa muslimeista huutaa että tappakaa vääräuskoiset ja länsimaalaiset. SiiS olenhan länsimaalainen ja heidän näkövinkkelistään katsoen vääräuskoinen. Mutta kirkon väki katsoo että Kirkon pää-tehtävä on suojella muslimeja ja potkia suomalaiset puliukot kirkon eteisestä pois -35 ast pakkasella lämmittelemästä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9390301

0

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

        Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
        Maailman menoa
        81
        4054
      2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        24
        2851
      3. Jorma Lind kuollut

        Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
        Maailman menoa
        55
        2053
      4. Hitaille omat kassat

        Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
        Maailman menoa
        221
        2044
      5. Mikä on kaunein

        Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        72
        1446
      6. Mahdatko ymmärtää sitä

        Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
        Ikävä
        76
        1300
      7. Kävisikö tällainen sopimus?

        Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
        Ikävä
        90
        1109
      8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

        Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
        Kaste
        691
        1091
      9. Mitä yhteistä sinulla

        on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
        Ikävä
        57
        945
      10. Olisit ollut niin

        Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
        Ikävä
        41
        906
      Aihe