Pätevä syy työstä kieltäytymiseen?

Tuleva työtön

Vai onko?

Työttömyysturvalaki 30.12.2002/1290

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021290

15 §
Muu pätevä syy työstä kieltäytymiseen

Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta hänelle tarjottua osa-aikatyötä silloin, kun
työstä maksettava palkka ja hänelle mahdollisesti maksettava soviteltu työttömyysetuus työmatkakustannusten ja muiden työn vastaanottamisen aiheuttamien kustannusten vähentämisen jälkeen jää pienemmäksi kuin hänelle muutoin maksettava työttömyysetuus.

Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta hänelle tarjottua työtä, jos hänelle ei varata 8 §:n 2 momentin mukaisesti kohtuullista aikaa lastenhoidon järjestämiseen sekä kulkuvaikeuksien ja muiden vastaavien rajoitusten poistamiseen.

Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä hänelle tarjotusta työstä, jos:
1) työ on hänen uskonnollisen tai omantunnon vakaumuksensa vastaista; tai
2) työssä edellytetään julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 4 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja työtehtäviä, jotka ovat ilmeisesti epäsiveellisiä tai hyvän tavan vastaisia tai työhön liittyy ilmeinen väkivallan uhka taikka siinä esiintyy työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua.
Työnhakija voi kieltäytyä tarjotusta työstä menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen myös muusta kuin edellä 1–3 momentissa tai 13–14 §:ssä tarkoitetusta syystä, jos se on pätevyydeltään verrattavissa näihin.


Mitenkäs tuo toimii käytännössä? Jos saa ansiosidonnaista vaikkapa 2000€/kk ja työkkärin osoittaman
työpaikan työhaastattelussa selviää, että palkka on vain 1500€/kk. Voiko silloin kylmästi vaatia reilut 2000€/kk jotta matka- ym. kulujen jälkeen palkkaa olis edes samalla tasolla? Ilmoittaa sitten polleana
työkkäriin, että palkka oli liian huono ja sen vuoksi ei tullut sopimusta. Napsahtaako karenssi siitä
huolimatta?

6

2589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkkana ku porkkana

      "syy kieltäytyä vastaanottamasta hänelle tarjottua osa-aikatyötä"
      Koskee ainoastaan osa-aika työtä, jos semmosta tarjotaan. Kokopäivätyötä on työpaikkaa tarjottaessa otettava vastaan tai tulee karenssi.

      Ammattisuoja on nykyään 3kk. Eli 3kk ajan voit olla työttömänä vain ja ainoastaan sillä ammatilla, joka on pääammattisi. 3kk jälkeen häviää sekin, eli jos työkkäristä tulee työpaikkaosoitus mihin tahansa avoimena olevaan työhön, on sitä pakko hakea.

      Työpaikkaosoitus määrää siis hakemaan työtä. Työnantaja vasta päättää, että kuka valitaan. Itse et saa kuitenkaan vänkyä vastaan, jos paikkaa haet ja sitä sulle tarjotaan. Muuten olet "itse aiheuttanut sen, ettei paikaan valittu" Itse aiheutetuksi on katsottu mm. pelkästään huono ja täysin yhteistyökyvytön käytös haastattelussa. Että tarkkana saapi olla.

      Kurssiosoituksesta ei voi kieltäytyä juuri millään syyllä, varsinkin kun ensimmäisten tyött. kuukausien aikana yleensä tulee osoitus jollekin yleiselle kurssille, esim. työnhaun aktivointiin tai muuta läpäläpää. Työkkärissä sanotaan, että kurssille on mentävä, ja heti kun löydät töitä, niin siitä vaan voit lopettaa kurssin.

      Toistuvasta kieltäytymisestä ei enää määrätä karenssia, vaan työssäoloehto. Ansiosidonnaista saavalla vain 3kk, köyhemmillä 5kk. Takaisin saa oikeuden korvauksiin vasta, kun on ollut uudellen töissä tai kurssilla ehdon täyttymisen verran.

      • Tuleva työtön

        Entäs tuo lauseke. Kyllä kokoaikatyö on pätevyydeltään eli palkan määrä suhteessa etuuksiin verrattavissa nimenomaan osa-aikakohdan pykälään. Ei mee mun oikeustajuun, että miksi kokoaikatyö tästä poikkeaisi.
        Onkohan tosta ennakkotapauksia?

        "Työnhakija voi kieltäytyä tarjotusta työstä menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen myös muusta kuin edellä 1–3 momentissa tai 13–14 §:ssä tarkoitetusta syystä, jos se on pätevyydeltään verrattavissa näihin."


      • åöpfhjlöä
        Tuleva työtön kirjoitti:

        Entäs tuo lauseke. Kyllä kokoaikatyö on pätevyydeltään eli palkan määrä suhteessa etuuksiin verrattavissa nimenomaan osa-aikakohdan pykälään. Ei mee mun oikeustajuun, että miksi kokoaikatyö tästä poikkeaisi.
        Onkohan tosta ennakkotapauksia?

        "Työnhakija voi kieltäytyä tarjotusta työstä menettämättä oikeutta työttömyysetuuteen myös muusta kuin edellä 1–3 momentissa tai 13–14 §:ssä tarkoitetusta syystä, jos se on pätevyydeltään verrattavissa näihin."

        Käytännössä kokoaikatyöstä ei voi kieltäytyä millään ilveellä.

        Ainoita mahdollisuuksia on,

        - Jos on vielä ammattitaitosuoja-aika meneillään. Tuokaan ei ole aukoton.
        - Jos työtä tarjotaan ulkopuolella ns. työssäkäyntialueen (yli 80 km kotoa). Jos on kuitenkin mennyt esim. työhaastatteluun tai luvannut ottaa työn vastaan, niin työssäkäyntialueen ulkopuolella olo ei enää pelasta.
        - Palkkaedellytys on, että on joko tessin mukainen palkka (tarkoittaa käytännössä alinta alan tes-palkkaa) tai siten jos tessiä ei ole, niin hommasta yleisesti paikkakunnalla maksettava palkka. Tuo tarkoittaa yleensä väh. palkkaa, joka kerryttää päivärahaan oikeuttavaa työssäoloehtoa eli kuluvana vuonna 1052 e/kk. Sillä ei ole merkitystä, vaikka palkan suuruus olisi alle ansiosidonnaisen päivärahan.

        Muita kieltäytymisperusteita kokoaikatyöstä ei tule mieleen.

        ''''Entäs tuo lauseke. Kyllä kokoaikatyö on pätevyydeltään eli palkan määrä suhteessa etuuksiin verrattavissa nimenomaan osa-aikakohdan pykälään. Ei mee mun oikeustajuun, että miksi kokoaikatyö tästä poikkeaisi.
        Onkohan tosta ennakkotapauksia?''''

        Muistelen, että jotain löytyy finlexissä joko muutoksenhakulautakunnan tai sitten vakuutusoikeuden ennakkotapauksista. Etsipä sieltä.

        ''''Työnhakijalla on pätevä syy kieltäytyä vastaanottamasta hänelle tarjottua OSA-AIKATYÖTÄ silloin, kun
        työstä maksettava palkka ja hänelle mahdollisesti maksettava soviteltu työttömyysetuus työmatkakustannusten ja muiden työn vastaanottamisen aiheuttamien kustannusten vähentämisen jälkeen jää pienemmäksi kuin hänelle muutoin maksettava työttömyysetuus.'''

        Kyllähän tuo lakipykäläkin jo suoraan kertoo, että kyse on vain osa-aikatyöstä. Tiedän tuon sitä paitsi käytännön työnkin vuoksi. Toisaalta harvoin tuo pykälä käy edes osa-aikatyön kohdalla pelastaa, koska kyllä työkkäri jotenkin asian laskee niin, ettei edellytys toteudu. Osa-aikatyönkin kohdalla pykälään vetoaminen on siis riskipeliä, ellei homma ole todella yksiselitteisen selvä.


    • tämä selvä

      Hae apua lääkäriltä.

      • vaalikyltit

        100 km päähän


      • selvä pyy

        Hain apua tuomarilta..

        ""työttömyysturvalain 15 §:n 1 momentti eli ensimmäinen kappale koskee osa-aikatyötä, ja muut momentit koskevat sekä kokoaika- että osa-aikatyötä.

        Kokoaikatyöstä ei voi kieltäytyä palkan mataluuden vuoksi, joskin palkan on oltava vähintään ko. alalla sovellettavan työehtosopimuksen vähimmäispalkan suuruinen.

        Käytännössä kokoaikatyöstä voi kieltäytyä vain sairauslomalla tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleva työtön työnhakija.""


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2359
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      71
      1772
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1487
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1483
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1035
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      79
      879
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      172
      755
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      702
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      700
    Aihe