AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Sota-arkisto

Sota-arkisto

35 Vastausta 13 214 Lukukertaa
Onko mahdollista saada nähtäväkseni isäni sotien aikana 39-44 palvelu yksiköt. pataljoonat ja mahd, komppaniat, ja sekä taisteluihin osallistumiset, ja haavoittuminen missä ja milloin.
Myöskin hänen varusmies aikansa kiinnostaisi, hän oli suorittanut ratsuväen Lappeenrannassa.
Isäni kun ei näistä asioista juurikaan eläessään kertonut meille lapsille.
Myöskin kahden sodissa kuolleen setäni historia kiinnostaisi.
Pitääkö minun jotenkin todistaa sukulaisuuteni.
Pääseekö sota-arkistoon näitä tietoja tutkimaan ja annetaanko niitä kenelle, miten?
Kuinka toimia.
Etsipä käsiisi isäsi silloisen kotipaikan sotilasmatrikkeli jos sellainen on tehty. Kirjastossa kertovat löytyykö. Tästä pääset alkuun.
Eipä taida löytyä Isäni oli kotoisin kannaselta, ja sitten mikä on tämä sotilasmatrikkeli kuka/ketkä sellaisen olisivat tehneet. Pitänee kuitenkin kysellä pitäjämme kirjastosta.

Divisionakohtaisia kirjoja on

Kaupalliset yrittäjät kiersivät maata ja keräsivät veteraanien tietoja ja kuvia kirjoihinsa.
Jos hän on sellaisen ilmoittautunut, löytyy tietorunko sieltä.

Et varmaan tiedä, missä divisionassa hän palveli. Heitäppä vaikka tänne edes tieto siitä, missä hän asui 1939, niin jotakin voisi selvitä. Sotilaat rekrytoitiin ja joukko-osastot perustettin paikkakunnittain, joten siitä voidaan päästä alkuun.

Onnea yritykseen!
Erkki Roivainen synt 1921 Lapinlahti
Katso löytyykö perikunnan papereista sotilaspassi tai muuta materiaalia.
Sieltä se voi helpiten näkyä.
juvon en eino veikko tuntolevyn N:o 635292 HEL 14 D:n kaukopartio os
28.9-44 3./Er.P24 Haluaisin partio kertomuksia kantakortti on ja passi
siis Juvonen Eino Veikko 10.04.1912 Miten menettelen?
Miten saan isäni kantakortin?
Kantakorttia et saa, vaan tiedot mitä siinä on saat sota-arkistosta.
Kyllä saat kopion isäsi kantakortista sota-arkistosta.
Ota yhteys sota-arkistoon ja tilaa sieltä isäsi ja setiesi kantakortit.. Parasta mennä henkilökohtaisesti. Toivottavasti sunulla on sukulaistesi syntymä/kuolinajat.
Tottakai sinun pitää todistaa henkilöllisyytesi. He kaivavat asiakirjat tutkittavaksesi tai voit pyytää kopiot niistä, jotain se maksoi, mutta ei paljon.

Alta viikossa saat asiakirjat, ilmoitus tulee s-postiisi, jos haluat.

Kantakortissa on kaikki tiedot, sekä sota- että varusmiesajalta.
Hei. Haluaisin tietoa isäni Veikko Asseri Tähtinen s. 14.08.1917 Mäntyharju sotatiestä v. 1939-40 sekä 1941-44.
Eikö sinulla ole isäsi sotilaspassia? Minulle periytyi isäni sotilaspassi kun hän kuoli. Olen sitä säilyttänyt tietenkin. Ehkä lapseni tai lapsenlapseni säilyttävät myös jatkossa. Varmaan jos haluaisi lähemmin asioita selvittää, se olisi apuna. Minulle isäni kertoi aika paljon jo eläissään. Hän oli kaukopartiossa .
Passi olisi tärkeä lähtökohta koska siinä jo on paljon tietoa esimerkiksi taisteluihin
osallistumiset paikat ja päivämäärät kuin myös haavoittumiset. Arkistojen sotapäiväkirjoistä voi löytyä tarkempaa tietoa jos säilyivät sodan melskeissä.
Joskus sai tilata niin sanotun vaarin paketin johon arkiston henkilökunta keräsi löytynyttä tietoa se tehtiin tuntityönä hinta oli noin 100e paketti. Tämä on jo muutaman vuoden vanhaa tietoa.
Kannattaa kääntyä sota-arkiston puoleen
Päivitystä. Sota-arkistoa ei ole ollut olemassa aikoihin eikä enää edes Sörnäisten toimipistettä. Tiedonhaluisten tulee kääntyä Kansallisarkiston puoleen.
Kuinka saan selville isäni sotahistoria? Liisa
sukunimellä
Hei,

Onko mahdollista saada tietoa isoisästän Hilding Björkmanista synt 1907 oli ambulanssikuski (kyyditsi hyvin vaikeasti loukkaanuteita sotilaita.ja hän sai jokinlaisen "urheusmitalin" On kuuleman mukaan uhannut tappaa kaikki jos hiiskahtavatkaan pommituksen aikana ja he selvisivät pommituksesta
En tiedä takemmin missä tämä on tapahtunut jossain rintamalla
Kuten vinkkasi samasta asiasta aikaisemminkin:

Ota yhteys sota-arkistoon ja tilaa sieltä isäsi ja setiesi kantakortit.. Parasta mennä henkilökohtaisesti. Toivottavasti sunulla on sukulaistesi syntymä/kuolinajat.
Tottakai sinun pitää todistaa henkilöllisyytesi. He kaivavat asiakirjat tutkittavaksesi tai voit pyytää kopiot niistä, jotain se maksoi, mutta ei paljon.

Alta viikossa saat asiakirjat, ilmoitus tulee s-postiisi, jos haluat.

Kantakortissa on kaikki tiedot, sekä sota- että varusmiesajalta.

Itse sain kopion jopa enoni kantakortista.
tokkopa pommikoneen kuljettajat kuulivat ampulanssin potilaiden ulinaa,,,
Tilaa itsellesi Sota-arkistosta Sukututkijan tietopaketti ja Isoisänpaketti.Hintaa tällä hetkellä en tiedä, silloin kun itselleni KO. paketit tilasin 2007 maksoivat 60/€
Lotinanpelto, Sota-arkistoa ei enää ole eikä isoisänpaketteja toimiteta. Mutta sukututkijan tietopaketin voi ladata suoraan Arkistolaitoksen sivuilta.
Kantakortin voi tilata Astia-verkkopalvelusta maksua vastaan. Se on siis Arkistolaitoksen palvelu.
Kesasota 1946
Kantakortin tilausohje on täällä:
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kantakortti
äijälä antti kalervo synt.25.10.25 kangasala kutsuntanumero 66/4/43/pirkka häme.
paikallisesta esikunnasta pääsee jäljille.
armeijasta löytyy kuinka monta miest'ä tappanu ennenkuin saanut sotilas haavan.
Onko mahdollista löytää mitään tietoa Rajajääkärirykmentti 4:n miehistä? haen tietoja vänrikki Olli Suiskon rajajääkärijoukkueessa palvelleesta Taisto Leivosta, synt. 15.2.1922. Hänen taistelupaikkojaan olivat mm. Tokkari, Tulemajoki ja Salmi. Hän haavoittui 5.7.1944 Tulemajoella.
Menikö lyhenteet sekaisin, Rykmentissä on useampi P niinkuin pataljoona;)

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3094485 on mainittu luutnantti Suihko

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3094488 on 5.7. tapahtumia. Tarkistatko, oliko Tapio Leivo RJ P4:n eli Rajajääkäripataljoona 4. 1. komppaniassa, jonka sotapäiväkirja tämä on. Mukana taisteluissa on ollut myös 2. ja 3. komppania.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3094574 5.7. haavoittui 8 miestä

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3094673 sota on 3. komppanian sotapäiväkirjaa 6.7. alkaen ja tällä sivulla mainitaan luutnantti Suihko.

Noista sotapäiväkirjoista näkee, että kovat on olleet paikat ja vihaa on pidetty puolin ja toisin..

Tuossa ylempänä jo mainittiin http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kantakortti josta voit tilata kohtuullista korvausta vastaan kantakortin kopiot
Apua! Olen yrittänyt etsiä isoisäni tietoja tuolta arkistolaitos-sivulta mutta en ymmärrä miten sieltä haetaan? Minulla on tiedossa isoisäni nimi, syntymäaika + palvelusaika (hän ei kuollut rintamalla eikä ollut vangittuna).

Vai tarvitaanko jotain muita tietoja, mitä?
Olen siis käyttänyt: http://digi.narc.fi/digi/search.ka
joukko-osasto, jossa hän palveli
sen saat selville kun tilaat kantakortin kopion
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kantakortti
Pyytäisin tietoja isäni lääkintäkapteeni V-S parantolan 1. alilääkärin LL Erkki Armas Tammivaaran (ent. Ekberg) talvisodan ja jatkosodan aikaisista toimista lääkärinä rintamalla JSP ja V-S parantolassa.Hän oli Haavoittunut jalkaan Vapaussodassa .Synt 11.12.1900 Kuopiossa lääninrahaston hoitaja Lauri Ekbergin toisena lapsena ja kuoli kesken potilas vastaanoton sydänkohtaukseen 31.10 1946 Paimon parantolassa. Talvisodan aikana hän toimi samassa rykmentissä kuin Sauvo-Karunan miehet, joiden terveydestä hän rauhan aikana oli vastuussa kunnanlääkärin tehtäviä vastaavissa tehtävissä.Paimion Sairaalan lääkäreille oli jaettu ympäristökuntien terveydenhoidosta vastaaminen.
Ylilääkäri Sukkinen antoi hänen vastuulleen mysä saksalaisten Paimiossa sijainneen sakasalisten internointi leirin terveydenhuollon tehtävät.
V. 1946 hän on "pakkoluovuttanut" Vähä-Tiivilä nimisesta 70 hehtaarin tilasta noin puolet Anttalaisten perheelle ja myynyt loput Felix ja Aino Juvalle Koivistolta Suomen valtion Kultaisia obligaatioita vastaan.
Mistä saisin näihin kysymyksiin vastauksen. Äitini Lempi Tammivaara s. 15.3.1902 nummella ja kuoli 22.1.1992 Turussa.
Karunan Kasklahteen oli sijoitettuna kahdeksan venäläistä vankia,joiden terveydentilasta isäni myösvastasi.
 /   /  / Sota-arkisto

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta