pissavaiva :( lääkäriin?

n23v

Olen reilu parikymppinen nuori nainen, jolla on viime aikoina ollut vaivaa kovasta pissahädän tunteesta. Vaiva ei kestä koko päivää, mutta sitä esiintyy joka päivä ja se on alkanut haitata elämääni sen verran, että ei paljon tee mieli lähteä mihinkään, kun pelkää että taas se alkaa vaivata (oli yhtää helvettiä käydä kaverin kans elokuvissa, kun oli koko elokuvan ajan pissahätä enkä kehdannu sieltä vessaan lähteä). :(

Joskus vessassa käynti auttaa, joskus tuntuu vain pahentavan vaivaa --> kova hätä, mutta ei tee mieli mennä vessaan, koska vaiva palaa yleensä hetken päästä.. Öisin tätä vaivaa ei ole ja päivänkin aikana tulee silti käytyä vessassa vain n. 6-7kertaa. Pissamäärä vaihtelee, usein pidäteltyäni kauemman aikaa, pissaa tulee aika paljon vaikka paljoa en juo..

Vaivaa on kestänyt jo jonkin aikaa (reilu kuukauden??), ja olo on aika epätoivoinen. Noi hädät on niin kovia, että hyvä ettei pissat tuu housuun.. On se kiva mennä aamuisinkin kouluun, kun on just puolituntia sitten käyny vessassa, ja bussissa iskee jo hätä. Ja oppitunnit.. Siellä sit kiemurrellaan ja istutaan jännittyneinä jalat ristissä.

Vaiva tuntuu nololta, ja nolottaa jo valmiiksi ajatellakin, että puhuisin tästä jollekin esim. lääkärille/ajanvaraushoitajalle.. Mut kannattaisko silti mennä käymään lääkärissä? Kuinkahan pian sinne pääsis? Mitähän siellä tehtäis? Otetaan virtsanäyte? Mitä muuta?

1

744

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MikiMiki

      viesti poistettu...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      106
      4287
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      66
      3086
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      315
      2841
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2322
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      77
      1552
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      77
      1378
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      98
      1332
    8. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1138
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      69
      1125
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    Aihe