Pitopohjasukset - pettymys

Kuntohiihtäjätäti

Suurin toivein ostin paljon mainostetut pitopohjasukset jo marraskuussa ennen lumien tuloa. Nyt olen niillä hiihtänyt n. 10 x ja n. 70-80km. Pettymys! Ei minkäänlaista luistoa, tökkii, lumi tarttuu pohjiin, pitoa löytyy kyllä. Viimeisimmällä lenkillä oli koko 6km lenkki "sauvakävelyä" eteenpäin pääsy kuin tervassa kävelyä. Sama toistuu säällä kuin säällä, tosin nollakeli on testaamatta, kun ei vielä ollut.

Myyjä sanoi, että "luisto ei niin hyvä kuin perinteisessä suksessa" - ei todellakaan! Kun sitä ei ole. Tuttavilta kuulin (myyjä ei tietenkäänb kertonut), että pitopohjasukset vaatisivat n.200km "sisäänajon" ja sitten alkaisivat luistaa. En ole kuitenkaan jaksanut niillä tahkota sauvakävelyä joten vaihdoin vanhoihin suksiin joissa pitoteipit. Ja johan luistaa.

Harmi, sillä luulin pääseväni eroon suuresti inhoamastani voitelusta ja myös pitoteippien laittamisesta, mutta siirryttävä oli takaisin vanhaan. Pitoteipit on pienempi paha joten jatkan niillä. Ja lipsuminen pahinta mitä tiedän, tosin ilman luistoakaan ei oikein mitään hommasta tule. Hiihto on todellinen välineurheilulaji. Sukseni ovat Peltoset ja hiihdän pari-kolme kertaa viikossa lyhyitä lenkkejä max 10km.

Millaisia kokemuksia muilla pitopohjasuksista?

59

22724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aihe.

      Katteleppa aikaisempia otsikoita aiheeseen liittyen.

    • E-K::

      Muutaman sadan jälkeen pinnoite kuluu kokonaan pois ja voi sitten siirtyä normaaliin pitovoiteluun.
      Tälläinen suksi on tarkoitettu vain sellaiselle hiihtäjälle joka hiihtää sata-kaksisataa talvessa.
      Markkinointi on ollut väärää koska pinnoite ei kestä suurkulutusta,olen nähnyt pohjat joilla on hiihdetty reilu sata ja kantapään alta oli pinnoite jo kulunut pois ja mustapohja oli selvästi nähtävissä.

      • pitomieäs

        olenko ymmärtänyt väärin, mutta luulin että koko pohja on samanlaista pitoainetta ja että se kuluu pois sieltä missä on luistoalue kun on hiihtänyt jonkun aikaa? jos se on kulunut myös jalan alta viittaisi siihen että on liian löysä suksi. pidosta kantapään jälkeen ei ole mitään muuta kuin haittaa

      • E-K::
        pitomieäs kirjoitti:

        On samaa pinnoitetta,ja se kuluu kaikki ajan kanssa pois.Pitopohjasukset made in mummon vauhti ovat löysiä.
        Moni luulee että pinnoite kestää ja kestää,mutta näin ei ole.Jossain vaiheessa tulee voitelu tai siklaus eteen.

      • onko näin
        E-K:: kirjoitti:

        Lisäksi minulla on semmoinen käsitys, että tuo pitopinnoite vaatii toimiakseen nimenomaan löysän suksen eli erittäin hyvän lumikontaktin.

      • mummo..
        E-K:: kirjoitti:

        On samaa pinnoitetta,ja se kuluu kaikki ajan kanssa pois.Pitopohjasukset made in mummon vauhti ovat löysiä.
        Moni luulee että pinnoite kestää ja kestää,mutta näin ei ole.Jossain vaiheessa tulee voitelu tai siklaus eteen.

        eikö noita luistokohtia voisi siklata heti uutena että sais paremman luiston?

      • 26=?
        mummo.. kirjoitti:

        eikö noita luistokohtia voisi siklata heti uutena että sais paremman luiston?

        kannattaisi hankkia heti sellaiset sukset missä se pinnoitus on ainoastaan pitoalueella, koska sellaisiakin on?

      • E-K::
        26=? kirjoitti:

        kannattaisi hankkia heti sellaiset sukset missä se pinnoitus on ainoastaan pitoalueella, koska sellaisiakin on?

        Kannattaisi,tuolla pitopohjasuksella ei ole kestävää kehitystä koska ihmiset olettavat että kestää ikuisesti.
        Reklamaatioita menee eteenpäin se on varma kunhan pohjat on hiihdetty puhtaaksi.
        Sen ymmärtäisi jos alueet kestäisivät tuhansia mutta kun näin ei ole.On harmillista kun kuitenkin euroja on joutunut laittamaan kiinni ehkä vain yhdeksi talveksi.

      • ??19??

        kokemusta siitä kuinka kauan se pitopohja kestää muissa suksissa? Niillä muilla tarkoitan noita Madshus, Fischer yms. suksia joissa se pito-osuus on jotain muuta kuin pohjaan sivelty ohut kerros. En ole moisia suksia nähnyt, mutta kuvittelisin että se pito-osuus on huomattavasti vahvempi kuin noissa Karhuissa ja Peltosissa joissa se näyttää vain pohjaan sipaistulta maalikerrokselta.

      • yksi kaveri
        E-K:: kirjoitti:

        Kannattaisi,tuolla pitopohjasuksella ei ole kestävää kehitystä koska ihmiset olettavat että kestää ikuisesti.
        Reklamaatioita menee eteenpäin se on varma kunhan pohjat on hiihdetty puhtaaksi.
        Sen ymmärtäisi jos alueet kestäisivät tuhansia mutta kun näin ei ole.On harmillista kun kuitenkin euroja on joutunut laittamaan kiinni ehkä vain yhdeksi talveksi.

        se on.Pitopohjasuksiahan on monenlaisia." Nanot",joita on Peltosella ja Karhulla (eri nimellä vain).Fisherillä,Madhusilla ja Rossarilla (älkää takertuko mahd. kirjoitusvirheisiin)on pitoalueella tarvittaessa käsittelyä vaativa alue.
        Mainonta vain on vienyt kansalaisten ajatukset nanopohjiin.Itse, lähes työkseni suksien kanssa toimiessani olen todennut tämän päivittäin.
        Kun hintaa vertaa,niin esim Fisujen kilpamallista seuraava halvempaa ei ole paljoakaan (riippuu liikkeestä) kalliimpi kuin nanot.Kyseessä on kuitenkin suksi nanoihin verrattuna.
        Nyt pitää muistaa,että myöskin nanoja tehdään hiihdettävämpään sukseen kuin yleisimmin käytössä olevat.
        Kuten viimetalvena kirjoitin, niin omat pitopohjani ovat Fisujen Zerot.Kyseessä on toki kisasuksi jolla pitää osata myöskin hiihtää kisasuksen tavoin.
        Sukset pitäisi valita omien käyttötarpeiden mukaan,eikä mainostajien mukaan.Asiantuntija kauppias on yleensä rehellinen,ainakin jos itse harrastaa hiihtämistä.
        Nämä ajatukset tulivat pikku mieleeni lukiessani aiemmin kirjoitettuja.
        Pitopohjasukset ovat "ongelmakelin " sukset.

      • hiihtäjäkin
        yksi kaveri kirjoitti:

        On,ettei ole jokakelin pitopohjasuksea olemassakaan.Helpoin tehdä pitopohjasuksi ja on ainakin yhtä hyvä,
        kuin kaupasta ostetut "nanot" on ottaa santapaperi N:o 100 ja hinkata sillä pitoalue lyhyin edestakaisin vedoin karheaksi.Suksi toimii erinomaisesti nollan tietämillä ja muillakin kelellä kohtalaisesti.
        Mutta,jokainen osaa aivan varmasti ottaa sen rode multigraden0-2 käteensä ja hinkata sitä pitoalueelle ja korkilla silittää vaikka 3 kerrosta.ei vie aikaa kuin noin 5min ja jos voide 100km jälkeen alkaa lipsua ,niin
        lisää vaan,helppoa kuin heinänteko.Tuo rode sitten kattaa kaikki kelit 0--30 astetta.Käy siihen muukin merkki
        esim rex -1-4 on hyvä.Tai vaikka vauhdin porkkana.

      • 2+12=14
        hiihtäjäkin kirjoitti:

        karhennetule alueelle laittaa mitään silikonia yms. tököttiä jäänestoksi? Yleensähän tuossa nollan kahta puolen alkaa jäätyvää lunta kerääntymään pitoalueelle tiukaksi paakuksi.

      • silikonia
        2+12=14 kirjoitti:

        karhennetule alueelle laittaa mitään silikonia yms. tököttiä jäänestoksi? Yleensähän tuossa nollan kahta puolen alkaa jäätyvää lunta kerääntymään pitoalueelle tiukaksi paakuksi.

        Tuo zero on nollakelin ns santapaperisuksi, jonka voi tehdä myös normaaleista perineisen suksista. Alla linkki, jossa zero laitetaan hiihtokuntoon.

        http://www.youtube.com/watch?v=rUmNk3Q5-kw

      • yksikaveri
        2+12=14 kirjoitti:

        karhennetule alueelle laittaa mitään silikonia yms. tököttiä jäänestoksi? Yleensähän tuossa nollan kahta puolen alkaa jäätyvää lunta kerääntymään pitoalueelle tiukaksi paakuksi.

        välttämättä.Oma kokemukseni vajaan kahden talven jälkeen on se,että o-kelillä, jos sataa lunta tai ränrää kannattaa laittaa silikonia tai mieluummin fluoria (suihke tai neste).Fluori ei kerää likaa niin helposti kuin silikoni,mutta on toki kalliimpaa.
        Tuttavani ovat myöskin voidelleet ns. lumikelillä (muutama aste pakkasta)pitoalueen kelivoiteella.Suksi on heidän mukaansa toiminut niissä olosuhteissa lähes "normaalin suksen "tavoin.Ei kuitenkaan kuumavoitelua pitoalueelle,jotta voiteen saa pois voiteenpoistoaineella.
        Omakohtaista kokemusta minulla ei tästä ole,mutta aion kokeilla kunhan jokupäivä muistan.
        Meilläpäin on onneksi ongelmakelejä harvoin-seuraavat toivottavasti huhtikuussa.
        Ei muuta kuin Hollolalaiset kilpurit alle ja aamulenkille Kuutamoladulle.

      • Suksi toimii
        E-K:: kirjoitti:

        Kannattaisi,tuolla pitopohjasuksella ei ole kestävää kehitystä koska ihmiset olettavat että kestää ikuisesti.
        Reklamaatioita menee eteenpäin se on varma kunhan pohjat on hiihdetty puhtaaksi.
        Sen ymmärtäisi jos alueet kestäisivät tuhansia mutta kun näin ei ole.On harmillista kun kuitenkin euroja on joutunut laittamaan kiinni ehkä vain yhdeksi talveksi.

        Olen hiihtänyt Karhun Centroilla viime ja tänä talvena n.1000 km. Alun jälkeen toiminut loistavasti ja toimii edelleen. Luisto on hitusen heikompi kuin voideltavissa, mutta pito ollut vastaavasti parempi. Luistoakin saa laittamalla kantaan pikaluistoa. Eipä tule enää voidelluilla hiihdeltyä.

      • yksi kaveri
        Suksi toimii kirjoitti:

        Olen hiihtänyt Karhun Centroilla viime ja tänä talvena n.1000 km. Alun jälkeen toiminut loistavasti ja toimii edelleen. Luisto on hitusen heikompi kuin voideltavissa, mutta pito ollut vastaavasti parempi. Luistoakin saa laittamalla kantaan pikaluistoa. Eipä tule enää voidelluilla hiihdeltyä.

        näin.Tottahan jokainen hiihtelee ja hiihtää omien mieltymysten mukaan.Jos näkemyksesi oli vastaus kirjoitukseeni,niin se siitä.Kunnioitan nyt ja aiemminkin jokaisen mielipidettä,hiihtämisessäkin.
        Vilkaiskaa autopalstaa,siellä on ihan samanlaisia (joskin autoista ja ajamisesta) mielipiteitä.
        Kun nyt on näin,että jokapäiväisessä elämässäni näen erinäisen määrän erilaisia suksia ja hiihtäjiä,niin olen muodostanut -jo vimetalvena mielipiteen asioista yleensä.
        Hyvät hiihdon harrastajat.Hyvää hiihtokautta niinpitkään kuin jokaisella sitä riittää.
        Sillä kalustolla millä itsekukin haluaa hiihtää tai hiihdellä.
        Tavataan keväämmällä-vaikkapa meilläpäin.Ottakaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

      • Rodea pidoksi

        Itse hiihdän paljon ja voin sanoa että selkeillä pakkaskeleillä (-3 ja kylmempi) ja kun lumi ei ole jäistä on voideltava suksi ehdottomasti pitopohjaa parempi. Kaksi pitopurkkia riittää eli Roden multigrade (0 - -2) ja sininen (-1 - -5). Multigrade toimii sinisen kanssa sotkettuna tai sinisen alla jopa 20:n asteen pakkasella. Näin on hiihdetty jo monta viikkoa. Vihreitä pitopurkkeja ei tarvita koskaan (ei kunnon pitoa). Pitopohjasuksia minulla ei ole mutta monet ovat niitä kehuneet. Esim Karhun pitopohjat on hyvät keväällä kun lumi on karkeampaa ja on monenlaista keliä ja kun ladulla on paljon roskaa. Pitohan niissä on ilmeisesti hyvä aina mutta luisto on huono vasta sataneella pakkaslumella. Pahoilla 0-keleillä esim Karhun pitopohjat pitää ilmeisesti jäähdyttää hyvin ulkona ennen hiihtoa jotta lumi ei tartu niihin. Lisäksi suksien sisäänajo kannattaa ilmeisesti tehdä muilla keleillä kuin 0-kelillä. Eli jos uudet pitopohjat vie suoraan lämpimästä ladulle ja lähtee hiihtämään ongelmallisella 0-kelillä niin varmaan saa väärän kuvan niiden toiminnasta. Asiantuntevat urheiluliikkeet osaavat neuvoa oikeita pikku kikkoja.
        t: pitovoiteisiin luottava

      • hiihtäjäkin
        Rodea pidoksi kirjoitti:

        Komppaan edellistä,Rode multigrade ja rode super.Niillä pärjää kaikki kelit sanotaanko -1--25 astetta.Nollakelillä sitten rode =0 joka menee jopa -3 asti.

      • Anonyymi
        yksi kaveri kirjoitti:

        se on.Pitopohjasuksiahan on monenlaisia." Nanot",joita on Peltosella ja Karhulla (eri nimellä vain).Fisherillä,Madhusilla ja Rossarilla (älkää takertuko mahd. kirjoitusvirheisiin)on pitoalueella tarvittaessa käsittelyä vaativa alue.
        Mainonta vain on vienyt kansalaisten ajatukset nanopohjiin.Itse, lähes työkseni suksien kanssa toimiessani olen todennut tämän päivittäin.
        Kun hintaa vertaa,niin esim Fisujen kilpamallista seuraava halvempaa ei ole paljoakaan (riippuu liikkeestä) kalliimpi kuin nanot.Kyseessä on kuitenkin suksi nanoihin verrattuna.
        Nyt pitää muistaa,että myöskin nanoja tehdään hiihdettävämpään sukseen kuin yleisimmin käytössä olevat.
        Kuten viimetalvena kirjoitin, niin omat pitopohjani ovat Fisujen Zerot.Kyseessä on toki kisasuksi jolla pitää osata myöskin hiihtää kisasuksen tavoin.
        Sukset pitäisi valita omien käyttötarpeiden mukaan,eikä mainostajien mukaan.Asiantuntija kauppias on yleensä rehellinen,ainakin jos itse harrastaa hiihtämistä.
        Nämä ajatukset tulivat pikku mieleeni lukiessani aiemmin kirjoitettuja.
        Pitopohjasukset ovat "ongelmakelin " sukset.

        Ne fisun zerot eivät toimi kuin juuri nolla kelissä kovilla laduilla. 20 vuotta kokeillut. Olen etsinyt keinoa jolla välttää irtolumen jäätymisen ja paakkuuntumisen. Jos käytät niitä jäätymisen estoaineita niin pito häviää myös. Mitenkähän olisi jos sipaisisi pohjaan kevyesti pikapitoa?

    • Huiputusta

      Tuolla nimellä on mainostettu suksia, joita ei tarvitse,eikä saa voidella. Ostin sellaiset (Peltonen) momojen kera.
      Kalliit ovat, eivät toimi, kuin hyvin lauhalla kelillä. Jos on kylmemmpää, kuin kuusi astetta, niin lipsuvat ja hiihdosta ei tule mitään. On ihmisiä ruvettu huiputtamaan toden teolla.
      Saako kehumis mainoksia käyttää kerran se ei ole totta ? Kauppiaiden täytyisi kertoa totuus ostajalle myyntihetkellä.

      • anonyymi5

        Karhun "nanot" myyjän suosituksesta ostettu viime talvena, ...siis...EIVÄT todellakaan toimi missään olosuhteissa. Lupasin kauppiaalle palauttaa että vois laittaa ikunaansa puolen metrin pätkiksi pätkittyinä " NÄITÄ EI OO TEHTY HIIHTÄMISEEN "

      • SAS*
        anonyymi5 kirjoitti:

        Karhun "nanot" myyjän suosituksesta ostettu viime talvena, ...siis...EIVÄT todellakaan toimi missään olosuhteissa. Lupasin kauppiaalle palauttaa että vois laittaa ikunaansa puolen metrin pätkiksi pätkittyinä " NÄITÄ EI OO TEHTY HIIHTÄMISEEN "

        Kyllä nanot toimivat, mutta ainoastaan märällä kelillä.
        Pakkasella ei luista eikä pidä. Nuoskalumi tarttuu pohjaan.

    • Hiihtelijä

      Minullakin uudet nanosukset (Atomic). Lumen tarttumisen estää jäänesto, jota neuvottiin laitamaan koko suksen mitalle. Eikä kyllä tarttunutkaan. Mietin, että saisikohan luistoa lisättyä laittamalla luistoalueelle jotain pikaluistoainetta? Onko kokemuksia?

    • Nanoton

      Tekeekö Atomic myöskin nanoja? Olen kuvitellut että heillä on pitopohjana se omansa Skintec.

      • greengreen

        Hienosti toimivat Madshus Zerot Lapissa viikolla 14 (2016) kuten kahden ystäväni nanotkin. Keli oli just sopiva niille: nollan molemmin puolin jäistä, vetistä, nuoskaista.

    • jhkjhkjhytyu

      Pitopohjat toimivat 0 kelillä, eli on hyvät keväthangilla kun aurinko lämmittää latua ja yöllä vähän pakastaa.

      Kannattaa hankkia oikean jäykät, normaalit sukset ja laittaa pitoteippi.

      • kohta entinen hiihtä

        Mulla toi pitoteippikin keräs lunta tänä aamuna uudellalumella tavallisilla suksilla ja nollassa oli lämpömittari. Vai sekö sen tarkoitus onkin? Karhun eagle optigripit keräs vielä pahemmin.

      • jhkjhkjhytyu
        kohta entinen hiihtä kirjoitti:

        Mulla toi pitoteippikin keräs lunta tänä aamuna uudellalumella tavallisilla suksilla ja nollassa oli lämpömittari. Vai sekö sen tarkoitus onkin? Karhun eagle optigripit keräs vielä pahemmin.

        Pitoteippi kerää lunta kun on märkää ja keli on nollan tuntumassa. Ja varsinkin jos jotain räntähöttöä sataa...

        Teippi toimii parhaiten -3 ..-15 alueilla.

    • Naatintoa Nanogripil

      Eilen ja tänään ainakin täällä etelärannikolla on pitopohjat haukkuneet hintansa takaisin. Mukava ohitella parempikuntoisia, sekä ylämäessä että tasaisellakin.

      • supra

        Vähän outo ilmaus " haukkuneet hintansa takaisin". Mutta luulen ymmärtäneeni.
        Toimivat siis hyvin.
        Kertoisitko vähän tarkemmin olosuhteista. Onko ollut sielläpäin lämpöasteita ja vetinen keli, eilen ja tänään?

      • paluu vapaalla
        supra kirjoitti:

        Vähän outo ilmaus " haukkuneet hintansa takaisin". Mutta luulen ymmärtäneeni.
        Toimivat siis hyvin.
        Kertoisitko vähän tarkemmin olosuhteista. Onko ollut sielläpäin lämpöasteita ja vetinen keli, eilen ja tänään?

        Ainakin täällä Helsinskissä on ollut märkää nuoskaa jo pari päivää.

        Paloheinässä joka toisella pitopohjat alla.

        Liisterit vettyivät jo muutaman sadan metrin jälkeen ja muutamassa kohdassa sitten taas jäätyivät.

        Kateellisena katselin näitä uuden sukupolven suksia. Näille keleille ne sopivat.

      • Zero/optigrip
        paluu vapaalla kirjoitti:

        Ainakin täällä Helsinskissä on ollut märkää nuoskaa jo pari päivää.

        Paloheinässä joka toisella pitopohjat alla.

        Liisterit vettyivät jo muutaman sadan metrin jälkeen ja muutamassa kohdassa sitten taas jäätyivät.

        Kateellisena katselin näitä uuden sukupolven suksia. Näille keleille ne sopivat.

        Karhun optigrip-sukset keräsivät eilen kaiken taivaalta ladulle sataneen märän lumen suksen pohjaan. Ennen lumisadetta toimivat hyvin. Saattoivat olla likaiset eikä pohjaan oltu laitettu mitään jäänestoa. Omat madshusin zerot eivät keränneet kuin pitoalueelle. Puhdistuksen ja pikaluiston sivelyn jälkeen pääsi taas muutaman kilometrin...ylämäissä kerääntyi taas lumi. Ennen lumisadetta hyvä luisto ja pito. Onko kellään "pelastusohjetta" vastaisuuden varalle.

    • Ekku73

      Peltosen nanogripit ollut käytössä nyt tämän talven ja oon testannut vähän eri keleissä tosin sitä suojalumi keliä en ole vielä päässyt testaamaan mutta kokemukset on hermoja raastavat. Ainoa käyttötarkoitus mihin suosittelen on kun
      lähdette noin 5-12 vuotiaan lapsen kanssa "hiihtelemään" siinä sitä toimimattomuutta ei ajattele kun vauhti on noin 5km/h mutta muuten aivan turha edes yrittää hiihtää oikein kovaa sillä suksi ei alla pysy. Osaisko joku valaista kun olen 190 cm pitkä ja painan 90 kg että voiko nää pitopohjasukset edes toimia mun kokoisella ja kuinkas sitten kun olen hiihdellyt sen 2000 km niin voinko muka laittaa pitovoidetta ja/tai luistovoidetta?

      • Anonyymi

        Ei nano kelpaa kuin lapsille ja sellaisille kävelyhiihtäjille. Pitopohja, jossa on keskellä pitoalue on jo ihan toista. Nykyisin siinä keskellä on karvaa, ennen oli jotain muuta karkeampaa tavaraa. Tosin ne zerot toimii vaan nollakelillä, karvamalleista ei kokemusta kun voitelen itse normisukset.

    • Hiihtoonhurahtanut

      Ekku, unohda "nanot" ja tee suksiin perusteellinen aukiharjaus messinki - ja nylonharjalla, sitten pohjustus, pitoalueen karhennus ja pito- ja luistovoiteet pohjaan kelin mukaan ja nauti hiihdosta. Nanot oli mulle harhaostos mutta suksista saatiin edellä mainitulla toimenpiteellä toimivat pelit 20v jälkeen aloittavalle "harrastehiihtäjälle" joka lenkillä 2x viikossa. Jahka kunto ja tekniikka tästä kasvaa niin ensikaudelle sitten paremmat tilalle.

    • Minä vain

      Lapseni käy kilpailuissa ja hänellä toimii hyvin nämä pitopohjasukset, pitää aina märällä kelillä ja juuri märkään keliin tarkoitettukkin. lapsellani aina pitää nämä sukset jyrkemmissäkin mäissä ja luistaa todella hyvin, mutta sinne myös itse pitää laittaa luistoa.

    • omat silmät

      Ihmeellistä valitusta, tulee ihan toinen näkemys, kun menee tuonne hiihtomaahan aktselemaan, millä kalustolla märällä hiihtelevät, etenkin nousuissa.

      • Suksij4

        KUKAAN EI OO KOSKAAN SANONU ET NANOT JA ZEROT TOIMIS SÄÄLLÄ KUN SÄÄLLÄ! johan jo zero nimikin sen kertoo saatana.
        Itselläni CRS Zerot ja on täydelliset, kunhan on oikea keli. Mitkään pitopohjat eivät liiku uudella karhealla lumella, mistä koko suomi ja etenkin eteläpuolisko on kärsinyt koko talven, missä normaalisti pitopohjat toimii yllättävänkin laajalla kelillä kun ilmankosteus ollut tasainen koko talven. Nyt vaan ollut ihan myrkkykelejä, varsinkin nanoille..

      • lööperi
        Suksij4 kirjoitti:

        Eikös niitä nonoja ole juuri kaupattu sellaisina suksina jotka käyvät joka keliin? Eli siinä on suoraan sanottuna kusetettu sellaista vähän hiihtävää porukkaa joka haluaisi helpot sukset. Sellaisia ihmisiä on paljon ja he ovat olleet helppo uhri vastuuttomalle suomalaiselle suksiteollisuudelle.

        Muuten olen samaa mieltä Zerojen toimivuudesta, ja olen ollut omiini erittäin tyytyväinen

    • Sauvo Mononen

      Peltosen ja Karhun suksissa kun näkyy se vaalea pinnoite suksen pohjassa, jos se kuluu pois näkyvistä, se ei tarkoita että aine olisi kokonaan hinkkaantunut pois.
      Kyllä se aine pysyy suksessa, vaikka aika nopeasti kuluu se vaalea väri pois näkyvistä. Sitähän sanotaan että 2000 km pitäisi toimia.

      Ja kuten on todettu, ainakin Karhun pitopohja toimii loistavasti heti jos lumessa on pikkusenkin kosteutta, siinä -2 asteen tietämillä ja sitä lämpimämmällä.
      En ole kunnon pakkasella edes kokeillut.

      • iet

        Olen nyt vajaan kauden hiihtänyt peltosen nanosuksilla, ja kyllä tämä aika selkeältä alkaa vaikuttamaan: sukset toimii n. -2 ja sitä lämpimämmällä. Äsken kävin hiihtämässä n. 6 asteen pakkasessa ja päällimmäisenä mieleen jäi ajatus suksien polttamisesta kun ei pidä eikä luista... Eivät siistodellakaan joka kelin sukset, mutta kun keli on suksille oikea niin harrastajalle riittävät.

    • Näkökulmia

      Nanosuksien suunnittelija kai lähti siitä ajatuksesta, että talvet ovat vastaisuudessa leutoja ja että tavallinen hiihtelijä ei kuitenkaan lähde pikkupakkasta kylmemmällä ladulle.

      Mutta voitaisiinko tälle ikuisuusaiheeksi kohonneelle asialle laittaa jo piste. Monen monta kertaa talvessa asiaa jaksetaan päivitellä näillä foorumeilla. Jos tekee mieli polttaa sukset, niin rovio vain pystyyn. Itse kyllä myisin sukset vaikkapa huuto.netissä. Ostajia varmasti löytyisi.

      Jokasään pitopohjasuksia saadaan ehkä odotella vielä pari vuotta.

      • iet

        Tarkoitus onkin antaa oikeaa tietoa (ei mainoslauseita) niille jotka ehkä kyseisten suksien ostoa harkitsevat. Ja jos tiedät että sukset on suunniteltu sillä periaatteella että talvet ovat tulevaisuudessa leutoja ja harrastaja ei hiihdä niinkin kylmällä kuin esimerkiksi -5 astetta, niin OK, mutta älä viitsi tehdä oletuksia...

      • Näkökulmia
        iet kirjoitti:

        Eipä sitten muuta kuin palauta sukset liikkeeseen, myy eteenpäin tai laita takkaan kotia lämmittämään (jos se teko lämmittää myös mieltä).

        Joka tapauksessa asiasta varmaan tulee juttua kai vielä monta talvea (hohhoijaa).

        Tiedän ihmisiä jotka ovat olleet täysin tyytyväisiä nanosuksiinsa. Noh, ehkä heitä ei ole informoitu väärin. Minulle on myös raportoitu nanosuksista, jotka luistavat ja pitävät myös pakkasilla. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta ostan nanot jahka saan jostain halvalla. Ihan mielenkiinnosta.

    • Pertsaan hurahtanut

      Ostin Peltosen NANOT tammikuun alussa. Nyt niillä on hiihdetty reilut 200 km. Suksi TOIMII KUIN UNELMA silloin, kun keliolosuhde on sopiva, eli nollasta pariin pakkas astetta. Pystyy hiihtämään myös hiukan kylmemmillä keleillä jos sietää pientä lipsumista/huonoa luistoa. Pari kertaa olen päässyt hiihtämään nollakelissä ja kyllä silloin mennään lujaa. Melkein nolottaa mennä ylämäessä luistelutyylillä hiihtävien ohi.

      Suosittelen ehdottomasti, mutta muista, että käyttöalue kelin suhteen on aika kapea. Voin kuvitella, että keväällä nano toimii hyvin.

    • Salomonin Equipe G2

      Ostin Salomonin pitopohjasukset myyjän suosituksesta ja tästä keskustelusta huolimatta. Ensimmäiset vedot uudella lumella eivät vaikuttaneet lupaavalta, mutta jo muutaman kilometrin päästä meno parani. Viikko lumen tulon jälkeen, kulkivat sukset kuin unelma 5-10 asteen pakkasessakin. Pitopohjasuksien "unelmakeliäkin", eli plussan tuntumaa, tuli myös kokeiltua muutamaan otteeseen ja en voi muuta sanoa kuin, että ei varmasti kulje kovin moni suksi yhtä upeasti.

      • 20+13

        Kyllä kulkee aika monikin suksi paremmin, oikeastaan kaikki tavalliset sukset, muutenhan kaikki hiihtäisi pitopohjilla mutta ei niitä kauheasti laduilla näy. Varmaan ihan hyvät laiskan miehen harrastelija sukset.

    • mimmi

      Nyt olen hiihtänyt viikon Peltosen nanosuksilla Ylläksellä, näissä keleissä aivan loistavat -3 - 5 asteessa.. Olen hiihtänyt kymmeniä vuosia noin 1500 km talvessa. Täällä on ollut tuulinen sää koko ajan, ladut ovat jäiset ja todella roskaiset, vaikka latukoneet ajavat koko ajan, taivaalta lunta saisi tulla. Nanoilla on ollut nautinto hiihtää, luistaa ja pitää, eikä töki roskiin. Mutta -5 asteisessa ja kylmemmässä kelissä niillä ei kannata lähteä ladulle,niitä kelejä varten on voideltavat sukset.

    • juha20

      Hommaa Puusukset, ja tervaa ne kesällä. Muuta voitelua ei kaipaa.

    • Anonyymi

      Jos tarkoitat pitopohjasuksia etkä niitä nanoja joita täytyy hinkata ensin 200 km, niin ne on tarkoitettu nollakelille ja koville laduille. Kaikenlainen irtolumi jäätyy pohjaan ja niitä saa raapia jatkuvasti.
      Nanot taas on joka kelin suksi joka on kompromissi kaikista muista suksista. Karvapohjia en ole vielä kokeillut mutta tavallisten suksien voitelu kyllästyttää.

    • Anonyymi

      Kertaus on opintojen äiti:

      Zero suksi - nollakeli ja lämmin parhaimmillaan, räntäsade, toimii myös pikkupakkasilla. Roskat ei haittaa. Puhdistusväli 50 km. Vaatii jäätymisenestoaineen.
      Nanosuksi - kielialue 10…-10 astetta. Ei toimi uudella ja satavalla lumella, jolloin jäätyy. Nano on kovalla pakkasella hidas. Vesisateessa ja jäisellä ladulla nano toimii, kun mikään muu suksi ei enää toimi. Roskat ei haittaa. Puhdistusväli 50 km.
      Karvasuksi - hyvin hoidetulle ladulle, parhaimmillaan pakkaskeleillä. Käyttöalue siedettävällä hiihdettävyydellä laaja. Jäätyy nollan tuntumassa myös, ei toimi jäisellä ladulla. Tökkii jos ladulla irtolunta. Toimivuus lumisateella riippuu suksista. Roskat ei haittaa. Puhdistusväli 50 km.
      Purkkisuksi - toimii lähes kelissä kuin kelissä, voide kerää roskia ja kuluu käytössä. Voiteluväli 10 km /kerros.

      Ns. Nopeita suksia ovat voideltava ja zero.

      Nano ja karvasuksi jarruttavat aina menoa jonkin verran - tämän hyväksyy tai ei.

      Kaikki valitus toimimattomista suksista on turhaa - vika on yleensä olemattomassa hiihtotekniikassa tai siinä että suksia ei ole valittu oikein. Mutta kysyvä ei tieltä eksy.

      • Anonyymi

        Noinhan se on, vaikeita ovat nuo zerot ja nanot ja karvapohjat. Mutta yksi on helppo ja tavalliselle hiihtäjälle riittävän hyvä, pitoteippi suksen pohjaan. Toimii aina 10 - -20. Ja kestää satoja kilometrejä. Toki sekin hieman likaa kerää, mutta ei se juuri haittaa. Sen ainut ongelma on se, että se on niin hyvä, että suksikauppiaat ei sitä kehu ollenkaan, koska sen jälkeen se hiihtäjä ei ostele purkkivoiteita tai voiteenpoistoaineita, eikä tuo suksiaan pitovoideltaviksi. Toki tässäkin tapauksessa suksen on on oltava jalkavuudeltaan sopiva sille hiihtäjälle.

    • Anonyymi

      Voisiko joku kertoa miten pitoteippi on 20 vuodessa kehittyny? Kaikki muistaa ne ensimmäiset karmeat kävynkerääjät. Ilmeisesti teippi oli aluksi liian paksua ja universaaliliisteri jota teippi on - liisterissä ei ollut minkäänlaisia lianhylkimis ominaisuuksia.

      Eli onko nämä nykyiset pitoteipit ohuempia, kalliimpia ja fluoria sisältäviä ja kestääkö ees yhden hikilenkin ilman ongelmia?

      Eli mihin verrataan ja onko start / rex mitenkään erilaisia?

      • Anonyymi

        Mun oma kokemus on, etä tuo start on parempaa kuin rex, mutta toki vain kerran olen rexiä kokeillu. Tosi on sekin, että joku sopiva kaarnan pala saattaa tarttua ja sen joutuu sauvan kärjellä irrottamaan. Mutta kuntohiihtäjällä on sen verran aikaa. Tuskin nuo on vuosien saatossa muuttuneet. Ohutta se pitoteippi on. Mutta sehän on vain hyvä sillä sitä voi tarvittaessa pistää suksen keskelle pätkän tai kaksikin lisää, jos vaikka laihdutuskuuri on onnistunut ja suksi on jo liiana jäykkä. Mutta tuolla edellä annettiin täysin väärää tietoa, että luistovoitelua ei tarvita. Ehdottomasti tarvitaan ja sehän on tosi helppoa. Senhän voi tehdä sisätiloissa hankaamalla luostopalaa pohjaan ja sitten pieni harjaus. Jo vain yhden hiihtoreissun sekin luistaa.

    • Anonyymi

      Appiukko osti nanosukset (peltosen Acadia). Kun sellaset oli naapurilla ja halvalla kevätalesta ne sai.

      Sanoin sille että muista että niitä ei sitten voidella, ainoastaan putsataan.

      Noo ekan lenkin jälkeen sanoi, et pitoo ois voinu olla enemmän. Ihmettelin, kun oli nanon unelmakeli, et miks ei pidä. Katsoin suksen pohjia, niin oli vetäny sukseen metrin verran jotain paskaa purkista varmuuden vuoksi. Otin voiteenpoistoaineella salaa pois.

      Seuraavalla lenkillä - kommentti: olipa muuten hyvä! Totesin: muistatko että niitä ei voidella. Ei ollu muistanu voidella, nano toimi kuten pitikin.

      Kolmas lenkki: ei ollu oikein hyvä, hiihdin vanhalla purkkipertsalla, mutta luisto oli huono. Oli taas molempiin nano ja purkkisuksiin vetäny metrin vanan jotain paskaa pohjiin.

      Mietin että pistänkö kyltin että älä voitele, älä voitele, ei tarvi voiteita.

      Ajattelin kuitenkin että suksen omistaja saa tehdä suksillaan just niin päin persettä kuin haluaa. Ei ollu appiukon perheessä hiihtokärpänen ennenkään purru…

      Positiivista tässä, Tulipahan opittua että nanot saa putsattua järeämmästäkin liasta!

    • Anonyymi

      Pitopohjasuksi on loistava suksi, mutta siä täytyy osata käyttää oikein. Alle 0-kelissä on jäänestoa laitettava pitoalueelle karhennuksen jälkeen. Sulsi toimii loistavasti kostealla lumella. 0-+20˚ Lisään vielä, Mattii Heikkinen on voittanut mm-hopeaa pitopohjasuksella. Oikea suksen jäykkyys, ja oikea käyttötapa on kuitenkin kaiken a ja o.

      • Anonyymi

        Saattaa se olla noinkin, JOS sattuu hihtäjälle sopiva pitopohjasuksi. Itse luisteluhiihdän paljon ja välillä perinteistä suksilla, joissa on pitoteippi pohjassa. Se on riittävän hyvä harrastehiihtäjälle. Olen testannut myös huippuhyviksi mainostettuja pitopohjasuksia oikeassa testitilaisuudessa. Pito oli yhtä hyvä teippisuksien kanssa, mutta omat teippisukset olivat liukkaammat. Hiihtoladuilla en ole kuullut yhdenkään pitopohjahiihtäjän kehuvan suksiaan. Moittijoita kyllä on ollut kymmeniä. Sattui niinkin, että pitophjasuksihiihtäjä käveli alamäen alas, koska se pitophjasuksi tökkii ja voi mennä nurin. Se on tietysti myyjän vika, että myyvät liian löysät sukset, mutta on varmaan varsin yleistä. Silloin ei lipsu, mutta ei luistakaan. Katsokaap laduilla niitä ihmisten huonosti luistavia suksia, pitopohjia ne ovat. Myyjille se on helppoa bisnestä noiden myynti, mutta monen hiihtointo loppuu samalla.

    • Anonyymi

      Taas oli turha kommentti sellaiselta joka on testannut mutta ei hiihtäny.

      Itse käyn testihiihdoissa vertailemassa suksien ominaisuuksia, yllättäen tietyillä merkeillä sukset on parempia esim. Tietyssä painoluokissa ja eroja on esim. Ylämäkeen hiihdettäessä. Saa suuntaa omiin mieltymyksiin.

    • Anonyymi

      Pitäis joskus laskee kokeeksi tutkaan ja tehdä liukutesti. Veikkaan että nanosuksella vs. Purkkipertsa huippunopeus on max 10% huonompi ja liukupituus yllättävän hyvä. Toki nanolla tasatyöntö pitää yleensä aloittaa 2-4 iskua aiemmin mäen alla?

      Kirvesniemi joskus oli testannu paljonko kympillä häviää, ei muistaakseni ollu montaa prosenttia loppuajassa.

      Mut kilpahiihtoon ne ei olekaan tarkoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3441
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1498
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1267
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1142
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      815
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      792
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      779
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      46
      765
    Aihe