Nettiseurakunta

yksin armosta

Nyt puhun asiasta, joka on ollut ja on sydämelläni.

"Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimessäni, siellä minä olen heidän kanssaan" sanoo Raamattu. Missä siis on seurakunta? Siellä missä kaksi tai kolme (tai enemmän) on koolla Hänen nimessään!

Tällä palstalla on paljon uskovia. Jossain vaiheessa kadehdin, kun luin jotain tosi vanhoja ketjuja, joissa uskovat rohkaisivat ja kannustivat toisiaan. Nyt sitä onneksi esiintyy jo meidänkin keskuudessamme.

Mutta mitä profetointi on? Eikö se ole juuri kannustamista, kehotusta, rohkaisun sanaa. Me, jotka täällä pyörimme, kaipaamme kaikki rohkaisua. Ihminen kaipaa toista. Ei niin, että pitäisi mielistellä tai kohottaa ketään ylitse muiden. Mutta niin, että näemme toistemme potentiaalin ja rohkaisemme toisiamme käyttämään niitä.

Unia yms. voi mielestäni tuoda. Niiden suhteen täytyy tietysti käyttää kriittistä harkintaa. Täällä liikkuu jatkuvasti ei-uskovia, joten kaikki materiaali tulee olla myös heille sopivaa. En tarkoita, ettemme voi ja uskalla tehdä tai sanoa juuri mitään, vaan voisimme itse kukin kasvaa s i i h e n a r m o i t u k s e e n, mihin Jumala meitä kutsuu. Tarvimme kaikki Jumalan johdatusta, ja Hänen äänensä kuulemista.

Tämä netti on paha maailma. Ei tarvitse muuta kuin silmäistä keskustelupalstoja, niin tajuaa, missä mennään. Oikeista, jumalallista tietä viitoittavista ihmisistä on huutava pula. Ei ihme, että maailman ihmiset ovat kadottaneet uskonsa koko Jumalaan ja uskonhömppään, sillä sitä se täältä katsottuna on.

Kenenkään armoitus ei ole toiselta pois. Itse kukin meistä saa y l l i n k y l l i n palvella sillä armoituksella, minkä Jumala antaa. Kateus ja riitely on monen pahan alku ja juuri. Jospa olisimme kuin alkuseurakunta, joka yksissä tuumin levitti evankeliumia, eikä riidellyt!

Mielestäni tämä onnistuu, kun muistamme ristin ja osuutemme siinä. Tuon saman ristin juurella on kanssamatkaajani, toinen uskova. Jumala antaa hänelle syntinsä anteeksi, kun hän vain pyytää. Kieltäisinkö minä häneltä anteeksiannon? Voinko olla hänelle vihoissani?

Itse pitäisin siitä, että monet niistä, jotka kirjoittavat ilman nimimerkkiä, ottaisivat sellaisen itselleen. Tämä siksi, että syntyisi myös aitoa vuorovaikutusta ihmisten kesken. Emme ole mitään sanoja paperilla, vaan tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsemme toisiamme. Pimeys on niin suurta. Mitä useampi valo syttyy, sen suurempi kirkkaus.

Kenellä puhe, kenellä todistus, kenellä laulu. Ajattele, seurakunta kokoontui temppelin pylväikössä ja "Herra lisäsi joka päivä heidän yhteyteensä niitä, jotka saivat pelastuksen". Olen ajatellut, miten tuollainen kokoontuminen on tänä päivänä mahdollista. Että maailman ihmiset näkisivät keskellämme olevan voiman ja kirkkauden.

Eikö se ole tämä netti! Täällä ihmiset viettävät aikaa, tänne he tulevat katsomaan uskoamme. Olemmehan kutsumuksemme arvoisia, ja katsomme, miten vaellamme. "En minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen."

126

2530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuom.

      onkin. Mutta erona vaan on se, että se on näkymätön. Ja lisäksi se joutuu toimimaan *maailmassa*. Netissä toimivia seurakuntia onkin olemassa, mutta se vaatii kirjautumista ja sitoutumista seurakunnan sääntöihin.

      Avoimella palstalla ollaan myös muiden ehdoilla. Mutta jokainen voi rukoilla tykönänsä ja rohkaista toistaan. Tässä on sitten vielä kaksinkertainen todistustaakka kertoa vieläpä vakuuttavasti uskosta osattomille Jeesuksen sovitustyön merkityksestä.

    • `nimimerkki

      johonkin oikeaan seurakuntaan tms. kasvamaan. Tämä virtuaalimaailma tekee hallaa, ei rakenna. Itse riitelet, tuomitse toisia, yrität olla uskovien opettaja. Pitää ensin itse oppia

      • Hempeilyt hiiteen

        Ajatuksia uskovien nettiseurakunnasta, mutta ehkä tälle palstalle sopii paremmin räyhäkkä riita. Siitä kai se palstan viidyttävyys tulee, kun kaikki nahistelee kaikkien kanssa ja väittää ajatuksiaan uskosta ainoiksi oikeiksi. Nyt fundamentalistit töpinäksi.

    • Westsider

      ilman kahleita oleva, nettiyhteisö, kuten tämäkin, voi toimia kaikkien hyväksi.
      Tässä oppii valitsemaan, ottamaan sen, mikä on hyvää ja hylkäämään väärän,
      jota maailma on tulviillaan.

      • Fossiilisia ajatuksi

        vastoin UT:n opetusta. Ei jokin anonyymien nimimerkkien yhteistö ole sellainen srk. jota UT tarkoittaa.
        Utopiaa, illuusiota. Mutta toki keskustelufoorumina netti voi toimia, jos toimii? Seurakunta on UT:ssa selkeästi ilmoitettu yhteisö, jäsenineen, virkoineen, tehtävineen. Monikaan ei ole innostunut jostakin "nettiseurakunnasta" - jossa lihallisen innon kiihkossa oelvat, keskenkasvuiset yrittävät "opettaa" ja hallita vaikeita asioita. Kun eivät ole itse oppineet. Jumala on järjestyksen Jumala. Nettitoiminta on ok, mutta "seurakunnaksi" sitä ei sovi hevin nimetä!

      • Westsider
        Fossiilisia ajatuksi kirjoitti:

        Vaan vain keskustelupalstaksi. Muuten tämäkin on erittäin tarpeellinen, tällaisenaankin.
        Monia eksyttäviäkin harhoja on täällä asettunut Raamatullisiin raameihin. kun on joutunut tutkimaan tarkemmin, omia ja toisten väitteitä Raamatusta. Se on ollut hyvä lisä Raamatun tuntemukseen, monille.

    • asdfasdfasdfe

      Halusi päästä seurakuntaan ja kokea uskovien yhteyttä, mutta se ei mielestäni oikeuta tämän profetia-foorumin väärinkäyttöön.

      Jos haluat perustaa oman uskonnollisen yhdistyksen ja löytä jäseniä, niin mene vaikka tuolle kristinusko-palstalle. Eikö?

    • adkl

      Löytyy tuolla nimellä oleva kristillinen yhteisö, johon voi liittyäkkin! Liittyminen on kristillisen uskon tunnustaminen!

    • Krist. foorumi?

      Kunhan nyt ensin sataisiin kristillisesti toimiva, asiallisesti ja rakentavasti kristillisyydestä, mitä kaikkea se on ja edelytää, ollakseen kristillistä, keskustelufoorumi aikaiseksi.

    • Tuom.

      Jokainen vie tahollaan omaan suuntaansa. Toiset rakentaa toiset empii, jotkut hajottaa jne. mutta tuleepahan mielipoiteitä laidasta laiitaan. Ihan hyvää keskustelun poikasta. Siis seulonta jo hyvässä vauhdissa. Jotkut kuitenkin yrittävät ajatella positiivisesti. Voihan tämän lanseeraminen olla monitasoista. Ei kait meidän Jumalamme ole kaavoihin kangistunut? Jokaisella voi olla sitten omat seurakuntansa vanhemmistoineen kotioloissaan. Täytyy muistaa, että tämän täytyy olla jotenkin yhteiskristillinen.

      Minusta on vaan hyvä, että atskitkin liittyvät vähän "koettelemaan". Antaa sitten Jumalan valita omansa.
      Siunausta vaan kaikille näin seurakunnan alkumetreille. Jokainen saa osallistua omalla ajallaan ja tyylillään.

      • Westsider

        Täällä saa jokainen valita, mieleisensä johtajan, tai olla se itse itselleen sellainen.

      • sanan perästä
        Westsider kirjoitti:

        Täällä saa jokainen valita, mieleisensä johtajan, tai olla se itse itselleen sellainen.

        tulee olla Jeesus. Ihmisten despotismia on jo tarpeeksi kaikkialla. Me olemme palvelijoita.

      • yksin armosta
        sanan perästä kirjoitti:

        tulee olla Jeesus. Ihmisten despotismia on jo tarpeeksi kaikkialla. Me olemme palvelijoita.

        Minä vähän arvelinkin, että aloitukseni käsitetään väärin (tämä enemmän tai vähemmän teille kaikille). Minä e n tarkoita jotain srk:n perustamista, vaan yksinkertaisesti sitä tosiasiaa, että me o l e m m e Jeesuksen kuva, ruumis, seurakunta - osa siitä. Täällä netissä pyörivät ihmiset o v a t siis jo sitä.

        Lähinnä tarkoitin, että ymmärtäisimme osamme. Että kun me tulemme tänne - tulemme r u k o i l l e n. Enkä taas nyt tarkoita jotain orjallista suoritusta, vaan sydämen asennetta. Että olisimme valveutuneita kristittyjä.

        Täällä on paljon potentiaalisia ihmisiä. Luulen, että me kaikki olemme jotenkin kiinnostuneet profetoinnista ja omaamme sitä paljon enemmän kuin olemme antaneet tulla esiin. Tämä ehkä siksi, että vallalla on ollut teilaaminen - ei kukaan halua tulla lyödyksi! Entäpä jos opiskelisimme ihan sellaisia perustaitoja kuin - keskusteleminen - rohkaiseminen - toisen kunnioitus (Jopa toisen pitäminen itseään parempana! Näin lukee Raamatussa!). Uskon, että täällä on unien selittäjiä, profeettoja, evankelistoja yms. jotka eivät anna lahjansa kuulua (tai vasta vähän). Ja koska juuri ne, joilla näitä lahjoja on, ovat usein hiljaa, jäämme vaille sitä rakennusta, mitä pitäisi.

        Emme varmasti osaa kaikkia unia selittää jne, mutta voimme ohjeistaa sen mukaan kuin osaamme ja saamme Herralta viisauden.

        Sitä paitsi - seurakunnan luonteeseen kuuluu, että siellä kasvetaan (ja se kasvaa). Niinpä nekin, jotka eivät vielä koe omaavansa näitä lahjoja, voivat uskossaan kasvaa ja alkaa huomata itsessään näitä lahjoja. Esirukous on myös tärkeää. Meitä kun tulitetaan täällä.

        Toivoisin, että täältä voisi aina löytää ihmisiä (riippumatta meistä), jotka kykenevät apua tarvitsevaa auttamaan, kysymyksiin vastaamaan, uskoon ohjaamaan, heikkoa rohkaisemaan yms. Ja niin Jumala voisi lähettää tänne apua tarvitsevia ihmisiä! He (ja me) voivat rauhassa lukea, ja katsoa, ja oppia ja kuulla - ja pitää ääntä, kun sitä haluavat. Miettikää mikä mahdollisuus Jumalalle, jos meissä on oikea henki!

        Kaikkia näitä on tietysti näkynytkin, en minä mitään uutta ja ihmeellistä kerro. Pyydän vain katsomaan mahdollisuuksia, jotka ovat Jumalassa!!

        Kenenkään harteille en mitään taakkaa halua laittaa.

        E n n e n k a i k k e a, emme käy toistemme kimppuun, vaan rakennamme. "Joka ei minun kanssani rakenna, se hajottaa."

        Otetaan kaikki ihmiset, joita täällä käy, vakavasti, ja kunnioittaen. S i t ä Jumala vaatii (uskallan sanoa näin, koska s e ilmoitetaan Raamatussa!)

        Ps. "Missä Herran Henki on, siellä on vapaus." Ota vastaan siis vapautesi ja ala ilolla palvelemaan muita omana itsenäsi!

        Pps. Aina ei ole annettavaa. Silloin tilalle astuu toinen.

      • Hoosianna Daavidin P
        yksin armosta kirjoitti:

        Eikä kuvitella, että jokin sekava ja "villi" nettifoorumi voisi olla seurakunnan jokin korvike? Ei.

        Seurakunta on Jumalan idea, ja tahto. Siis konkreettinen uskovien yhteys ja kokoontuminen. Tällainen virtuaalitaso voi olla vain terveen rakentumisen este. Monille voi kehittyä ja kehittyy ihan addiktion tasoinen nettiriippuvuus. Lähimmäisten palvelu, rukous, velvollisuudet perhettä ja läheisiä kohtaan kärsivät. On monia sudenkuoppia.

        Meidän tulee pysyä terveessä Raamatun opetuksessa. Ei tule sotkea ja sekoittaa seurakunta-asiaa nettipalstojen arveluttaviin kuvioihin, joissa tuuli puhaltaa milloin mistäkin, ja jotkut joutuvat alvariinsa taistelemaan valheveljiä, harhaoppeja, eksytyksen juonia vastaan. Villit viidakon lait kun vallitsevat.

        Täällä ei olla koolla "Jeesuksen nimessä" - niinkuin Pyhien yhteys kuuluu olla.
        Täälä joku on ateismin nimessä, joku realismin nimessä, joku järkijumalansa nimessä, joku höyrypäisten uniensa nimissä, joku villitsevien henkien ja riivaajien oppien; oman luontonsa despoottisissa voimissa. Nähty on.

        Ja kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että rakentavan keskustelunkin taso hupenee alvariinsa.
        On parempiakin foorumeita hengellisten asioiden keskusteltuun. Niissä jopa rakennutaan yhteisestä uskosta. Tämä palsta ei sellaista edistä.

        Jeesuksen kanssa "rakentaminen" sisältää aina myös vanhan "hajottamista", sellaisten tekijöiden, jotka pitää purkaa uuden kasvun esteenä olemasta. " Jokainen istutus, jota minun taivaallinen isäni ei ole istuttanut on juurineen revittävä pois." ( Matt 15:13) On illuusiota kuvitella, että Jumalan asia etenisi luin vettä valaen myötämäkeen ainaisten amen, amen sanojen taikka pään silittelyn tasolla.
        Ei. Ei apostolien aikana, ei UT:ssa, ei nytkään. Kasvussa "vanhaa häviää, hajotetaan maahan, jotta uusi saa sijaa. Eihän kasvimaallakaan hyötkykasvit edisty, ellei rikkaruohoja revitä pois. Herra on taivaallinen puutarhuri.

        Jo Jobin kirjassa on viisaus: "Sillä Hän haavoittaa, ja hän sitoo, lyö murskaksi mutta häen kätensä myös parantavat." (Job 5:18) Jumalan täytyy lukemattomia kertoja murskata saviastia, uudelleen ja uudelleen, jotta Hänen aikomansa lopputulos näkyisi. Kasvu ei käy koskaan ilman kasvukipuja. Ei ole oikotietä. On vain Kristuksen tie, usein kärsimys, suru ja tuska. Yön pimeydestä nousee uusi aamu.
        Uusi kasvu, kun vanhat juuret ja hapatukset on perattu pois. Se, joka ei kipua ja vanhan perkaamista kestä, se ei kasva uuteen.

      • Tuom.
        Westsider kirjoitti:

        Täällä saa jokainen valita, mieleisensä johtajan, tai olla se itse itselleen sellainen.

        on se, että emme ole fyysisesti läsnä. mutta mikä erottaa meitä olemasta hengessä yhtä. jeesushan opetti, että missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään. jeesuksen aikaan ei ollut lennättimiä, puhelimia, internettiä. Eikä niistä main ittu sanallakaan Raamatussa. Ainoastaan, "Minun nimessäni. On aika kehittymätöntä ajatella, että juuri itseni fyysisen reviirini, muutaman kilometrein säteellä olisi se ainoa oikea seurakunta! Pikemminkin päinvastoin.

        Morsiusseurakunta on universaalinen, sen todistaa vanha käännös Raamatusta. Netissä on jo seurakuntia, mutta tarvitsevat kontrolloidun kirjautumisen. Tämä avoin nettifoorumi ei tietysti siinä mielessä ole seurakunta, joka varjelisi omaa intimiiteettiään ja evankeliumin puhtauttaan, sääntöineen ja yleensä rakenteeltaan. Mutta Jumalan henki on voimallinen myös vaikuttamaan täällä, niille varsinkin joilla ei ole mahdollista päästä lähimainkaan olevaan seurakuntarakennukseen. Siinä mielessä olemme vastuussa sanoistamme, antamalla seurakuntaa vastaavia hengellisiä tarpeita, mahdollisuuksien mukaan. Ei Jumala ole rajoittunut fyysisten etäisyyksien mukaan. Me ihimiset teemme monia esteitä evankeliumin perille saamisen suhteen.

      • Inhottava realisti
        Tuom. kirjoitti:

        Inhorealistisesti ajatellen Internet on loistava väline niin uskonnollisen kuin muunkin propagandan levittämiseen.

        Todella monet ihmiset - erityisesti huonommin aiheeseen perehtyneet & iäkkäämmät - ovat ainakin alitajuisesti siinä uskossa, että kun jotakin oikein Internetistä löytyy, se on totta. Tämä näkyy hienosti esim. erilaisilla uskonnollisten järjestöjen ja "johtajien" sivustoilla, jotka virallisen näköisiksi muotoillaan, kuvilla koristellaan ja vielä suunnattomalla linkkiviidakolla höystetään.

        Enin osa Suomessakin löytyvästä uudestisyntyneiden hömpästä on kotoisin Atlantin takaa, USA:sta. Kun "totuuksia" aletaan sitten yhteisöille syöttää, sana "lähdekritiikki" ei useimmiten mieleen nouse. Koko joukko samoin uskovia tukee toisiaan, olipa kysymyksessä sitten hengellinen, maallinen tai tieteellinen asia. Seurakunta huutaa Hallelujaa ja KUKAAN ei TIETENKÄÄN pohdi sitä, onko kirjoittajista yhdelläkään minkäänlaista tieteellistä pohjaa väittää ylipäätään mitään vaikkapa historian tapahtumista tai Raamatun historiallisuudesta.

        Internet mahdollistaa yhdessä muiden medioiden kanssa sen, että "oikein uskovat" voidaan periaatteessa täysin eristää puolueettomasta tiedonvälityksestä. Uskonnolliset sivustot, tv7, uskonnolliset lehdet ja radiokanavat näyttävät yllättävän monille muodostavan pyhän yhteyden, jota ei turhilla haitallisilla vaikutteilla rikota. Asia on totta AINA, kun sen joku uskova sanoo. Sitä ei haluta pohtia, onko jonkin väitteen esittäjällä minkäänlaista kykyä väitteitään todistaa.

        Tämän vuoksi profetiat uppoavat kuin veitsi voihin. Tieto ja usko ovat eri asioita. Uskova voi väittää uskonsa pohjautuvan tietoon, mutta totta se ei useimmiten ole. Kun ihminen jotakin tietää, hän useimmiten on selvillä siitä, että lisätieto voi tilannetta muuttaa. Hän myöntää erehtyväisyytensä. Uskovalla tätä tietä ei näytä useinkaan olevan. Hänen on pakko elää siinä vahvassa uskossa, että mikään tapahtuma tai uusi tieto ei voi hänen absoluuttista arvomaailmaansa muuttaa. Ja tottahan se nyt vain missään määrin ei ole. Historia on TÄYNNÄ esimerkkejä uskonnon evoluutiosta.

        UT:n mukaan? Tämä on pakanoiden evankelioimispaikka, ei seurakunta. Seurakunnassa ollaan olemassa aitoina ihmisinä, ei "haamuina" nimimerkkien takana. Jeesuksen nimessä tarkoittaa Hänelle pyhitettyä ja erotettua. Tällainen sekalainen nettifoorumi ei täytä kriteeriä. Jumala ei tule "asumaan" paikkoihin, joissa Häntä mm. pilkataan. Mutta ilosanoman, puhdistuksen ja pelastuksen sanaa Hän toki tahtoo vietävän "kaikkeen maailmaan". Myös tähän nettimaailmaan. Ja samaan tapaan, Hän tahtoo tuoda kehotusta ja lohdutusta nöyrille ja ja heikoille, vitsaa kapinallisille ja ylpeille, ankaraakin varoitusta pilkkaajille ja itseriittoisille tekohurskaille.

        Sellaisena, kuin sekatavarapuotina, kioskina, josta voi ostaa käytännöllisiä tarpeita, myös jonkun hengellisen tuotteean, sellaisena tällainen "sekafoorumi" toimii. Mutta Raamatun Sana on ylin auktoriteetti: - Kun te kokoonnutte yhteen. ( 1Kor 14:26)

        Toki tällainen "kokoontuminen" voi tapahtua nettitasollakin, tiettyyn asteeseen saakka. Mutta jos se pienessäkin määrin tarkoittaa "seurakuntaa" ( ekklesia; pyhien yhteisö) - ei se missään tapauksessa ole sellaista, touhua, mitä tämä palsta mm. tuottaa. Ja siksi - tällaisen kirjoittelupalstan nojalla kukaan älköön edes ajateltko tehdä päätelmiä mitä "uskovaisuus on". Taikka mitä laatua ja lajia uskovaisuus on?
        Sellaisen arvioinnin tekeminen on täysin retuperällä. Juuri tässä piilee ongelma. Aito ja konkreettinen uskovien yhteys tapahtuu aidossa, praktisessa elämässä. Vain kokonaiskuvan nojalla voidaan arvioita tehdä. Niin tekee Jumala, ainoa luotettava arvioitsija.

        On olemassa ns. nettiseurakunta. Tietoa siitä löytyy. Ja osittaisena "seurakunnan" korvikkeena se voi hyvinkin toimia. Silti se ei korvaa eikä täytä Raamatun ohjetta ja opetusta konkreettisesta pyhien yhteydestä. Pyhien yhteyteen kuuluu mm. yhteinen rukous, yhteinen laulu, sakramentit. Miten "jakaa ehtoollista" netissä? Toki hyvä tietotekniikka takaa yhteyden, jos on nettikamerat, visuaaliset laitteet, läsnäolon tuntu.

        Tekniikka on erinomainen välinen evankelioimisessa; onhan mm. radioaaltojen välityksellä viety ilosanomaa ns. suljettuihin maihin jo vuosikymmenten ajan! Tekniikka ei korvaa aitoa. Niinkuin robotitkaan eivä korvaa ihmistä.

      • Surku ja surku
        Inhottava realisti kirjoitti:

        realisti lempipuuhassaan: kritisoimassa uskoa ja uskovia, vailla mitään todisteita, muuta kuin nimimerkin takaa nousevat pinttyneet fraasit korviensa välistä. Sääliksi käy. Jämähtänyt aivo-uskoonsa, vankilassa sokenana, mutta yrittää vielä pitää "uskoaan" kasassa yrityksellä murentaa uskon asioita. Jumlakin varmaan säälii tuollaista?

        I.R. Hän on kuin potilas lääkärin tuoliss. Solvaa ja papattaa lääkäriä. Haukkuu ja vähättelee lääkäriä vähä-älyiseksi ja tumpeloksi. Ja samalla haukkuu kaikki lääkärit älykääpiöiksi. Ja koko lääketieteen. Ja kaikki, kaikki! Mutta ei kuuntele lääkärin sanoja:
        - Sairastatte kuolemantautia. Mutta ette kuuntele edes sitä. . Olette niin täynnä omaa itseänne, että mikään hyvä ja normaali yritys auttaa ei luonnistu. Apu ei teille kelpaa, purette sitä kättä joka tahtoisi auttaa. Voitte poistua vastaanotolta. Potilaat voivat valita hoidon, taikka hylätä sen. Mutta arkistoidut epikriisit todistavat, että teille on tarjottu apua. Hyvästi, koettakaa kestää.
        Aikaa teillä on 3-4 kuukautta...

      • Inhottava realisti
        Surku ja surku kirjoitti:

        Keskustelisimmeko tällä kertaa vaikka saliharrastuksesta?

        Oletko ikinä kokeillut sitä?

        Ajattelin lähteä puolen päivän jälkeen salille. Ohjelmassa olisi hauiksia ja selkää. Sen päälle lopussa vielä sitten "perus"vatsat ja selät.

        Käyn salilla kolme kertaa viikossa. Ei minusta bodaria tule, mutta kroppa pysyy jonkinlaisessa kuosissa, varsinkin kun koneen ääresäkin tulee liikaa oltua.

      • joku taas vain

        ja bodareille, niin kroppa -kuin "aivo-bodareille" on omat palstat. Tämä ei ole silleen otsikoitu.
        Kroppaa pitää hoitaa, mutta kun aika on täysi, ei bodaaminenkaan auta.

      • Inhottava realisti
        joku taas vain kirjoitti:

        ja bodareille, niin kroppa -kuin "aivo-bodareille" on omat palstat. Tämä ei ole silleen otsikoitu.
        Kroppaa pitää hoitaa, mutta kun aika on täysi, ei bodaaminenkaan auta.

        Salihomma on aika raskas puheenaihe.

        Ehkäpä keskustelemme siis profetioista? Uskotko sinä, että profetiat ovat totta? Mitkä Raamatun profetioista ovat toteutuneet mielestäsi? Entä tämän palstan profetiat? Onko Pyhä Henki kaikkien niiden taustalla?

      • ei saman jauhamista
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Salihomma on aika raskas puheenaihe.

        Ehkäpä keskustelemme siis profetioista? Uskotko sinä, että profetiat ovat totta? Mitkä Raamatun profetioista ovat toteutuneet mielestäsi? Entä tämän palstan profetiat? Onko Pyhä Henki kaikkien niiden taustalla?

        Mene nyt vain bodaamaan! Profetiat eivät ole "lajiasi". Ja lue kaikki entiset palstat mitä profetioista on jankattu. Tsaukki!

      • Inhottava realisti
        ei saman jauhamista kirjoitti:

        Mene nyt vain bodaamaan! Profetiat eivät ole "lajiasi". Ja lue kaikki entiset palstat mitä profetioista on jankattu. Tsaukki!

        Olet taas oikeassa.

      • realistia kehiin
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Inhorealistisesti ajatellen Internet on loistava väline niin uskonnollisen kuin muunkin propagandan levittämiseen.

        Todella monet ihmiset - erityisesti huonommin aiheeseen perehtyneet & iäkkäämmät - ovat ainakin alitajuisesti siinä uskossa, että kun jotakin oikein Internetistä löytyy, se on totta. Tämä näkyy hienosti esim. erilaisilla uskonnollisten järjestöjen ja "johtajien" sivustoilla, jotka virallisen näköisiksi muotoillaan, kuvilla koristellaan ja vielä suunnattomalla linkkiviidakolla höystetään.

        Enin osa Suomessakin löytyvästä uudestisyntyneiden hömpästä on kotoisin Atlantin takaa, USA:sta. Kun "totuuksia" aletaan sitten yhteisöille syöttää, sana "lähdekritiikki" ei useimmiten mieleen nouse. Koko joukko samoin uskovia tukee toisiaan, olipa kysymyksessä sitten hengellinen, maallinen tai tieteellinen asia. Seurakunta huutaa Hallelujaa ja KUKAAN ei TIETENKÄÄN pohdi sitä, onko kirjoittajista yhdelläkään minkäänlaista tieteellistä pohjaa väittää ylipäätään mitään vaikkapa historian tapahtumista tai Raamatun historiallisuudesta.

        Internet mahdollistaa yhdessä muiden medioiden kanssa sen, että "oikein uskovat" voidaan periaatteessa täysin eristää puolueettomasta tiedonvälityksestä. Uskonnolliset sivustot, tv7, uskonnolliset lehdet ja radiokanavat näyttävät yllättävän monille muodostavan pyhän yhteyden, jota ei turhilla haitallisilla vaikutteilla rikota. Asia on totta AINA, kun sen joku uskova sanoo. Sitä ei haluta pohtia, onko jonkin väitteen esittäjällä minkäänlaista kykyä väitteitään todistaa.

        Tämän vuoksi profetiat uppoavat kuin veitsi voihin. Tieto ja usko ovat eri asioita. Uskova voi väittää uskonsa pohjautuvan tietoon, mutta totta se ei useimmiten ole. Kun ihminen jotakin tietää, hän useimmiten on selvillä siitä, että lisätieto voi tilannetta muuttaa. Hän myöntää erehtyväisyytensä. Uskovalla tätä tietä ei näytä useinkaan olevan. Hänen on pakko elää siinä vahvassa uskossa, että mikään tapahtuma tai uusi tieto ei voi hänen absoluuttista arvomaailmaansa muuttaa. Ja tottahan se nyt vain missään määrin ei ole. Historia on TÄYNNÄ esimerkkejä uskonnon evoluutiosta.

        "Todella monet ihmiset - erityisesti huonommin aiheeseen perehtyneet & iäkkäämmät - ovat ainakin alitajuisesti siinä uskossa, että kun jotakin oikein Internetistä löytyy, se on totta."

        "KUKAAN ei TIETENKÄÄN pohdi sitä, onko kirjoittajista yhdelläkään minkäänlaista tieteellistä pohjaa väittää ylipäätään mitään vaikkapa historian tapahtumista tai Raamatun historiallisuudesta."

        1. Aliarviointia. Olen tietoinen, että ikäluokkaasi nuorempi väestö on yli puolet korkeakoulutettuja, eikä jäljelle jäävienkään tarvitse koulutustaan hävetä. Siis ei myöskään internetin ymmärtämistä!

        2. Iäkkäämmät - erittäin suurta aliarvioitia! Ymmärtävät varmasti median. Suomen televisio on siitä pitänyt huolen puoli vuosisataa. Tieteellistä ja historiallista pohjaa? Nuorempi väestö on lukenut historian aika tarkasti ja vanhempi väestö kaiken mielipiteen muokkaamiseen tarvittavan historiatiedon MUISTAA! MUISTAA sodan, sen aikana kokemansa rukousavun ja edelleen sen jälkeen kokemansa rukousvastaukset.

        MITEN VOIT MILLÄÄN PERUSTEELLA ARVOSTELLA VANHEMPAA SUOMEN VÄESTÖÄ, JOTKA MUISTAVAT KOKEMANSA RUKOUSVASTAUKSET YHDESSÄ JA ERIKSEEN KAIKKI SUOMEN TULEVAISUUDEN HYVÄKSI?
        Ettäkö tänä päivänä koulu saa opettaa halveksumaan tuota historiaa. Muuttanevatko sitten Suomen historiankin mieleisekseen, kun aika kuluu?

        Tiedekö antoi itsestäänselvyytenä kukoistuksen, jotta kansa saa ylvästellä paisuvalla tieteen osaamisellaan ja halveksua "kaikkea uskovia iäkkäitä"! Voi poika.

      • yksin armosta
        Hoosianna Daavidin P kirjoitti:

        UT:n mukaan? Tämä on pakanoiden evankelioimispaikka, ei seurakunta. Seurakunnassa ollaan olemassa aitoina ihmisinä, ei "haamuina" nimimerkkien takana. Jeesuksen nimessä tarkoittaa Hänelle pyhitettyä ja erotettua. Tällainen sekalainen nettifoorumi ei täytä kriteeriä. Jumala ei tule "asumaan" paikkoihin, joissa Häntä mm. pilkataan. Mutta ilosanoman, puhdistuksen ja pelastuksen sanaa Hän toki tahtoo vietävän "kaikkeen maailmaan". Myös tähän nettimaailmaan. Ja samaan tapaan, Hän tahtoo tuoda kehotusta ja lohdutusta nöyrille ja ja heikoille, vitsaa kapinallisille ja ylpeille, ankaraakin varoitusta pilkkaajille ja itseriittoisille tekohurskaille.

        Sellaisena, kuin sekatavarapuotina, kioskina, josta voi ostaa käytännöllisiä tarpeita, myös jonkun hengellisen tuotteean, sellaisena tällainen "sekafoorumi" toimii. Mutta Raamatun Sana on ylin auktoriteetti: - Kun te kokoonnutte yhteen. ( 1Kor 14:26)

        Toki tällainen "kokoontuminen" voi tapahtua nettitasollakin, tiettyyn asteeseen saakka. Mutta jos se pienessäkin määrin tarkoittaa "seurakuntaa" ( ekklesia; pyhien yhteisö) - ei se missään tapauksessa ole sellaista, touhua, mitä tämä palsta mm. tuottaa. Ja siksi - tällaisen kirjoittelupalstan nojalla kukaan älköön edes ajateltko tehdä päätelmiä mitä "uskovaisuus on". Taikka mitä laatua ja lajia uskovaisuus on?
        Sellaisen arvioinnin tekeminen on täysin retuperällä. Juuri tässä piilee ongelma. Aito ja konkreettinen uskovien yhteys tapahtuu aidossa, praktisessa elämässä. Vain kokonaiskuvan nojalla voidaan arvioita tehdä. Niin tekee Jumala, ainoa luotettava arvioitsija.

        On olemassa ns. nettiseurakunta. Tietoa siitä löytyy. Ja osittaisena "seurakunnan" korvikkeena se voi hyvinkin toimia. Silti se ei korvaa eikä täytä Raamatun ohjetta ja opetusta konkreettisesta pyhien yhteydestä. Pyhien yhteyteen kuuluu mm. yhteinen rukous, yhteinen laulu, sakramentit. Miten "jakaa ehtoollista" netissä? Toki hyvä tietotekniikka takaa yhteyden, jos on nettikamerat, visuaaliset laitteet, läsnäolon tuntu.

        Tekniikka on erinomainen välinen evankelioimisessa; onhan mm. radioaaltojen välityksellä viety ilosanomaa ns. suljettuihin maihin jo vuosikymmenten ajan! Tekniikka ei korvaa aitoa. Niinkuin robotitkaan eivä korvaa ihmistä.

        Tämä aloitus menikin vähän yli ja ohi sen, mikä on tarpeen. Mutta jatketaan ainakin mielissämme pohdiskelua siitä, mikä seurakunta oikein on ja kuinka se kokoontuu! Kuten Tuom. sanoi, ei meidän Jumalamme ole kaavoihin kangistunut - m e olemme. Ja niin kuin sinäkin kirjoitit - uusi viini uusiin leileihin. Jumalan mahdollisuudet ovat paljon laajemmat kuin meidän näkökykymme. Itse ainakin näkisin mielelläni, kuinka ostoskeskuksessa ihmiset kuulevat evankeliumin - ja saavat avun. Tämän olen jo moneen kertaan sisälläni nähnyt. Ei Jumala tarvitse seurakuntarakennuksia ja tiukkoja organisaatioita - vaan eläviä ihmisiä! Ihmisiä, jotka ymmärtävät olevansa Jumalan kuva (ja osa Kristuksen ruumista) missä kulkevatkaan. Ja niin Jumalan voima on heidän keskellään. Koska se on h e i s s ä!

        vrt. Pietari parantaa ramman kerjäläisen pylväikössä

      • Elävänvedenvirta

        Nimim. Yksin armosta!

        Mitä, missä milloin?

        Seurakunta?

        Se on pyhien yhteys; uskovien rakentumismiljöö. Mutta ei tosiaankaan mikään "rakennus" - niinkuin Yksin armosta hyvin toteaa! Jeesus itsekin sanoi, ettei "Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä!" Ja jo piankin tuon ajan perästä seurakunta kokoontui kodeissa, sittemmin vaino ajoi ja hajotti heidät pitkin ympäristön seutuja!

        Evankelioiminen?

        Se on OSA seurakunnan toimintaa, päätehtävä, lähetyskäsky: menkää kaikkeen maailmaan! Ja siinä Yksin armosta "näky" on erinomaisesti paikallaan. Jos Paavalilla ym:lla olisi ollut netti, he olisivat toki sellaista käyttäneet. Lähettäneet ilosanomaa. Mutta kun ei ollut --- he raukat taivalsivat "apostolin kyydillä" helteissä ja tulvissa, maalla ja merellä... väliin vankilasellin pohjalla!

        Evankelioimisessa netti ja muut tietotekniikan tasot ovat paikallaan. Itselläni on ollut ns. puhepönttö, useitakin blogeja, ja saan palautetta kuinka ne ovat olleet johtamassa ihmisiä uskoon, virvoitukseen, heräämiseen, valvomiseen. Silti mikään nettitaso ei korvaa eikä vastaa konkreettista uskovien kokoontumista ja rakentumista. Elävä yhteys, elävien toisten jäsenten kanssa, Pyhän Hengen vaikutukset, Sanan ravinto... Ne ovat Jeesuksen itsensä säätämä asia, ja siunaukseksi. Ei tietenkään mikään "pakkopulla" , vaan Jumalan lahja.

        Ihmisen usko ei ole riippuvainen mistään seurakunnasta (niinkuin monesti väitetään). Uskon alkaja on Jeesus, Hän myös sen täyttäjä. Monesti Jumala viekin erämaahan kasvamaan, jotta usko lujittuisi Häneen, irti ihmisten mielipiteistä, ihmisten riippuvuudesta ja sellaisesta toisten tuesta, joka estää uskon kiinnittymistä Jeesukseen.

        Kuin kotka kasvattaa poikasiaan...

        Jumala kasvattaa kuin kotkaemo poikasiaan. Miten siis? Nämä tahtoisivat pysyä kivassa pesässä (vrt. seurakunta) ja jotta mami ja dadi ruokkivat niitä. Mutta poikasten on kasvettava aikuisiksi. On opittava lentämään omilla siivillä, ei elämään toisten siivellä. Ja niinpä kotkavanhemmat tekevät näin: - poikaset ovat ensin niiden siipien päällä. Lähdetään lentoon. Ja kuinka ollakaan? Poikaset pudotetaan tyhjän päälle - kesken lennon! Siinä ne rassukat räpistelevät peloissaan. Voi kamalaa!
        Ja sitten - vaistomaisesti ne räpyttelevät siipiään, enemmän ja enemmän, kunnes ilokseen huomaavat että he pysyvät ilmassa! Eivät putoa. Siinä koko perhe lentää, kukin omin siivin. Pienet isojen kanssa. Ja siivet vahvistuvat ja karaistuvat.

        Näin Jumalankin on opetettava jokainen uskova "lentämään omin siivin". Luottamaan Jumalan apuun ja johdatukseen kaikessa. Että Hänen kanssaan matka onnistuu.

        Kun Pietari oli Kauniin Portin pielessä parantanut ramman miehen, hän oli lähetystehtävässä; evankelioimassa. Kun hänet ja Johannes sitten vangittiin jne., ja kun vapautuivat, niin MINNE he menivät? Takaisinko toreille? Ei, he menivät "omiensa tykö" ( Apt 4:23-31) Ja siellä pystytettiin rukous-ja ylistyskokous, niin että lopuksi paikka ihan tärisi.

        Uskovien yhteys ( eri muodoissaan) on rakentumispaikka. Maailma on kenttä tehdä työtä, viedä ilosanomaa. Koko maailma. Mihin Jumala itsekutakin lähettää. Mutta rakentumista, kasvua ja opetusta varten on hyvä olla veljien ja sisarten yhteyttä: - tukeakin, lohdutusta, yhteistä kuormien jakamista varten. Sellaiseen julkinen nettipalsta ei ole oikea. Kukaan eettinen ammattilainenkaan (lääkäri, terapeutti, sielunhoitaja, jne) ei "hoidata" itseään mm. netissä. Voimavarat ja resurssit kerätään muutoin, ja julkinen työ ja palvelu on toinen taso.

        Herra täss´ä kaikessa auttaa ja johdattaa, kun rukoillen kuljemme!

      • Tuom.
        Elävänvedenvirta kirjoitti:

        fyysinen rakennus, eikä myöskään ihmislähöinen organisaatio, mikä muodostuu niinkuin jokin yritys rahankeräyksineen ja hallintojohtajineen. Se on pyhien yhteys ja on ajasta ja paikasta riippumaton, niinkuin morsiusseurakunta- Kokoontuu AINOASTAAN Pyhän Hengen ohjauksessa. Maallisiakin kuvia tarvitaan mutta ne rappioituvat usein lahkomaisiin oppeihinsa, millä syrjitään taas toisia, ja sitten langetaan keskinäisiin ristiriitoihin.

        Nettiseurakunnalla on jopa paremmat edellytykset kokoontua raittiisti, koska haku on laajempi, kuin missään umpiperällä, missä enempi kontrolloidaan toisten taustoja ja yksityiisyyttä.
        Uskoisi jokaisen tulevan valituksi ja kontrolloiduksi yksin ainoastaa Jumalan rakkauden ja turvan suojassa, ilman ihnmistekoisia arvioita ja ihmisoppeja.
        Mutta ensisijaisesti on hyvä etsiä fyysisestä lähiympäristöstä yhteistä uskoa ja siinä mielessä elävää kohtaamista. lähimmäinen voidaan kohdata myös fyysisesti eri ulottuvuudella. Tässä auttaa rukous.

        Nettiseurakunta ei sulje pois lähiympäristöön kohdistuvaa vastuuta, vaan mahdollistaa, mm. liikuntarajoitteisillekin elämän yhteyden yhteisessä uskossa. On paljon muitakin syitä, miksi moni ei voi kulkea lähimain sijaitsevassa seurakunnassa.

        Netissä on vaan hallittava kielenkäyttö. Voihan jokainen liikkeelle päästyään käydä sitten lähimmän seurakuntansa, "fyysisissä" jumalanpalveluksissa mahdollisuuksiensa mukaan, unohtamatta hengellistä puolta.

      • utelias.

        Yksin armosta. Oletko ajatellut omien nettisivujen perustamista? Ns. nettiseurakunta. Oletko vielä henkisesti valmis sellaiseen?

      • yksin armosta
        utelias. kirjoitti:

        Yksin armosta. Oletko ajatellut omien nettisivujen perustamista? Ns. nettiseurakunta. Oletko vielä henkisesti valmis sellaiseen?

        Kiitos kysymästä! Pannaan harkintaan! En tiedä, mihin olen vielä kypsä, Jumala tietää. Annetaan Hänen kasvattaa meitä. Iloitaan osastamme!

      • Tuom.
        yksin armosta kirjoitti:

        Kiitos kysymästä! Pannaan harkintaan! En tiedä, mihin olen vielä kypsä, Jumala tietää. Annetaan Hänen kasvattaa meitä. Iloitaan osastamme!

        kohtaaminen on Hengen maailmassa tärkeä sinänsä ja saattaa antaa toivoa uskovien monitahoiseen hengenyhteyteen. Olemmehan me jo keskusteluyhteydessä. Ja muuta ei tarvitse kuin muistaa toisiamme rukouksin.
        Kerron yhden rohkaisevan esimerkin. Olin kerran rukouksessa erään ystäväni kanssa 90-luvulla. Sitten aloin yhtäkkiä näkemään ilmestyksiä ihmisistä, joita tuotiin tai olivat menneet omasta tahdostaan valoon. Olivat jotenkin pimeydessä ja valokeila sattui heihin, niinkuin joissain teattereissa on tapana kohdistaa valojuova huomiona olevaan henkilöön. Kysyin ystävältäni, että mitä nämä tällaiset imestykset ovat? Voisiko ne olla Jumalasta? Ystäväni sanoi, että rukoile heidän puolestaan, koska ei sinun tarvitse tietää, ketä ne ovat. Herra tietää.
        Henkilöitä on kertynyt varmaan satoja. Mutta eräs tapaus jäi mieleen, koska se oli niin konkreettinen, että olin aivan ihmeissäni.> Valokeilaan ilmestyi kerran eräs , joka työnsi potkuria. Kun rukoilin hänen puolestaan, niin hän pysähtyi, katsoi kummastuen ja käänsi potkurinsa takaisin päinvastaiseen suuntaan.
        Hän oli ollut allapäin ja kiitti huomiosta ja potki eri suuntaan iloiten. Tuli mieleen Hoviherra ja Filippus.

        Pari viikkoa myöhemmin minulle tuli pakottava ylimääräinen tarve poiketa entiselle kotiseudulleni Pääsisäisen aikaan. Entistä kotseudun maantietä ajaessani eteen sattui potkuroimaan entinen eläkkeellä oleva kansakoulunopettajani. Pysäytin autoni hänen eteensä ja aloin jututtamaan kuulumisia. Yhtäkkiä minut valtasi Jumalan henki voimallisesti ja aloin saarnaamaan Pääsisäisen sanomaan Jeesuksen sovitustyöstä ristillä ja sen merkitystä jokaiselle joka ottaa siitä vaarin.Säikähdin itsekin aluksi, koska hänen miehensä oli katolinen pappi. Mutta kuultuaan herätyskristilliseen tyylin julistukseni hän kääntyikin myötämielisesti puoleeni ja sanoi: "Tämä ollikin minulle tarpeellinen Pääsisäissaarna!"
        Muistaakseni hän käänsi vielä kelkkansa ja lähtin jatkamaan matkaansa iloiten.
        Sitten jälkeenpäin oivalsin, että tässähän kävi juuri niinkuin siinä näyssäni oli tapahtunut rukouksessa.
        Eimmuutakuin kiitos Herralle. Ja näitä tapauksia on useita. Että jokainen vaan palvelemaan sillä armoituksella, minkä Jumala on meille antanut.

      • Herra elää ja toimii
        yksin armosta kirjoitti:

        Kiitos kysymästä! Pannaan harkintaan! En tiedä, mihin olen vielä kypsä, Jumala tietää. Annetaan Hänen kasvattaa meitä. Iloitaan osastamme!

        Jumala on järjestyksen Jumala. Kukaan yksityinen ihminen yksinään ei voi jotakin seurakuntaa "perustaa", ei nettiseurakuntaakaan. Jumala ei ole mukana missään, joka ei ole Hänen Sanansa pohjalla. Mutta? Netti on hyvä väline e- van- keli- oimi-seen!! Ja moneen muuhun palveluun! Kuten myös on puhelin, känny, jne.

        Tuore esimerkki. Erittäin vaikeita asioita on jonkin aikaa rukoiltu yhdessä muutamien kanssa, jotka asuvat kaukana toisistaan. Kännyllä on viestejä toimitettu. Viime aikoina on rukoustaistelu ollut "kuin synnytystuskat" - ja Henki - harjaantunut kristitty tietää jo - että se on läpimurron edellä. Aina. Ja tänään! Kiitos ja kunnia Jumalalle alkoi suunta kääntyä! Merkittävä ja yllättävä käänne asioissa, joissa tuntui olevan aivan toivoton trendi!
        Ja nyt? Jumala panee viranomaisetkin ns. "polvilleen". Pahuuden lonkerot palajastuvat, murenevat.

        Tämän tapaiseen yhteydenpitoon ja uskovien keskeiseen rakentumiseen antavat tekniikan välineet hyvää apua! Kyse on seurakunnallisesta toiminnasta, joka näinkin toteutuu.
        Toiminnan muoto taikka tapa ei ratkaise, vaan että Jumala saa johdattaa ja toimia!

      • Tuom.
        Herra elää ja toimii kirjoitti:

        Enkä myöskään ole ihmislähtöisten surakuntien kannalla. Mutta näen, että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, vaikka ymmärrän näkökantasi. Mutta kuinka monen paikallisen fyysisen seurakunnan takana on Jumalan Henki, tahto ja järjestys? Olen kuullut pitkän elämän työn tehneiltä hengenmiehiltä; pastoreilta, vanhemmiston jäseniltä juuri kritiikkiä nykyseurakuntien raittiuden suhteen.

        Olen samaa mieltä järjestyksen suhteen. Mutta sen järjestyksen takaa vain Jumalan länäolo, ihmisestä siihen ei ole. Siitä minulla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus, ja poikkiseurakunnallinen, lahkoista ja kirkoista riippumaton elävän uskon historia. Kasvakoot silti luste ja puhdas vilja samassa pellossa. Mutta varoitan myös olemalla osallinen rikkaviljan kasvattamisessa!

      • jeesuksen perässä

        Noin 40 vuoden näkemys ja kokemus, sisällistä ja ulkoista erilaista kristillistä menoa!
        Elävässä uskossa. Se paljon opettaa, kun seuraa JEESUSTA....

        Raittius ei ole takeena enempää konkreettisessa kuin virtuaaliyhteydessä. Mutta Jumala on säädöksensä pyhien yhteydestä sanonut, Poikansa kautta, ja sitä Hänen omansa kunnioittavat.

        Mikään "nettiseurakunta" julkisella profaanilla keskustelupalstalla ?--- ei ole muu kuin illuusio! Mutta erilaista toimintaa, palvelua, evankelioimista? Se mahtuu. Sanomaa on vietävä "kaikkeen maailmaan" - myös nettimaailmaan! Ja toki onkin jo olemassa ns. suljettuja nettifoorumeita, jonne eiväk kaiken maailman sotkijat voi tulla sekoilemaan, ja niissä pyhien yhteys toimii. Rakennutaan, vailla tällaisen profaanin ja "villin" palstan lieveilmiöitä.

        Netti on myös hyvä infopaikka. Itselläni on useita blogeja, joiden kautta validaatio toimii. Jotkut ovat löytäneet uskon, jotkut "heränneet", erittäin monet ottavat yhteyttä rukousaiheineen, on viestien vaihtoa, rukousta, ajatusten vaihtoa, jne.
        Se on osa "palvelua". Mutta realistisesti ottaen ei tulisi mieleenkään kutsua toimintaa "nettiseurakunnaksi"! Se on vain pieni pieni osa jotakin? Mutta tuntuu olevan monille tarpeellinen. Ja niinhän Jeesus opetti, että "palvelkaa", jota myös nimim. Tuom. muistuttaa. Milloin ketäkin, mitenkin jne.

        Silti nettimaailman virtuaalitason ohessa on siunattua olla oikein konkreettisessa vuorovaikutuksessa toisten sisarien ja veljien kanssa. Se on siunaus, ei pakkopulla!

      • Tuom.
        jeesuksen perässä kirjoitti:

        vaan se on maailmanlaajuinen www. fi. Jos netti on jo lähtökohtaisesti luovutettu saatanalla ja hänen palvelijoilleen, niin peräänkuuluttaisin niitä pastoreita ja uskovia, että kenen palveluksessa te oikein olette? Tämä on vakava ja hyvin periaatteellinen kannanotto evankeliumin suhteen. Kenenkä valtaan oikein netin annamme? Herää väistämättä epäilys kyseisen henkilön motiiveista!

        Koin myös henkilökohtaista vastustusta ja pilkkaakin; "milloin ketäkin, mitenkin jne." Aika pilkkaavaa ja halveksivaa sävyä. Varmaan joku rahaa keräävä lafka on huolissaan rahaa lahjoittavista jäsenistään.
        Älkää uskoko heitä, älkääkä seuratko heidän valheitaan. Tuokaa vaan avoimesti netissä esille heidän petoksensa. Viimeiksi juuri äsken kuulin heidän petoksestaan ihan maallisella taholla. Ihan järkyttävää... Älkää uskokoo heitä, ällkääkä seuratko heitä, etette joutuisi osalliseksi heidän synteihinsä.

        ei liity em. kirjoittajaan. Vaan juuri kirjoitushetkellä erään lahkon maallisista juonitteluista, mistä kirjoitushetkellä sain kuulla, ja sitten kiihdyin. Pahoittelen kahden eri seikan liittymistä mielipiteeseeni.
        Silti olen tuiki samaa mieltä em. puheenvuorosta.
        Kun pitäisi olla yleistämättä, että kaikki toimisivat kyseisellä tavalla.

        Kun poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen valta sekoittuvat toisiinsa, niin siitä ei hyvää seuraa. Harmittaa vaan niiden seurakuntien puolesta, jotka toimivat vilpittömästi jatkuvassa köyhyydessä ilman maallista hyvävelikytkyeitä maalliseen valtaan.

      • Eteenpäin!
        Tuom. kirjoitti:

        vaan se on maailmanlaajuinen www. fi. Jos netti on jo lähtökohtaisesti luovutettu saatanalla ja hänen palvelijoilleen, niin peräänkuuluttaisin niitä pastoreita ja uskovia, että kenen palveluksessa te oikein olette? Tämä on vakava ja hyvin periaatteellinen kannanotto evankeliumin suhteen. Kenenkä valtaan oikein netin annamme? Herää väistämättä epäilys kyseisen henkilön motiiveista!

        Koin myös henkilökohtaista vastustusta ja pilkkaakin; "milloin ketäkin, mitenkin jne." Aika pilkkaavaa ja halveksivaa sävyä. Varmaan joku rahaa keräävä lafka on huolissaan rahaa lahjoittavista jäsenistään.
        Älkää uskoko heitä, älkääkä seuratko heidän valheitaan. Tuokaa vaan avoimesti netissä esille heidän petoksensa. Viimeiksi juuri äsken kuulin heidän petoksestaan ihan maallisella taholla. Ihan järkyttävää... Älkää uskokoo heitä, ällkääkä seuratko heitä, etette joutuisi osalliseksi heidän synteihinsä.

        Nimim. Tuom. kirjoittaa:

        1"Nettiseurakunta" ei ole vaan pieni osa jotakin Tuom.28.1.2011 22:18 vaan se on maailmanlaajuinen www. fi. Jos netti on jo lähtökohtaisesti luovutettu saatanalla ja hänen palvelijoilleen."

        _______________________________________________________________

        Kommenttia: ei ole olemassa "nettiseurakuntaa". Sen sijaan monet uskovat käyttävät nettiä, joka on OSA Jumalan toimintaa. Netti on saatanan hallussa, se on "maailmaa" - ei Jumalalle pyhitettyä ja erotettua asiaa. On aivan absurdia yrittääkkään "voittaa" nettimaailmaa - totaalisesti - Jumalalle! Ei Jumala ole kiinnostunut sellaisesta ottelusta! Hän omistaa koko maailmankaikkeuden, ja se on tällä erää annettu paholaisen kentäksi, Jumalan väliaikaisella luvalla.

        Mutta? Netti on sekä väylä palvelemiseen, että myös itsessään "maailma" jossa tulee viedä valoa ja valkeutta. Mutta "seurakunnaksi" sitä ei kukaan Raamattua tunteva ja UT:n opetusta kunnioittava voi millään muotoa sanoa! Tulee kunnioittaa ja totella UT:n opetuksia. Jeesus sanoi: Joka rakastaa minua se pitää minun sanani!

        Relevantti seikka onkin, että kaikkialla ja kaikin tavoin pyrimme "etsimään Jumalan valtakuntaa". Netissäkin. Ja Jumalan valtakunta ei tule näkyvävä mm. "netin vallankumouksena" - saalistamisena Jumalalle. Ei. Se tulee "sydämeltä sydämeen", sinne missä parannus tuottaa uskoa Jeesukseen.

        Ja myös, uskovien tulee hyödyntää tekniikan välineet, muistaen, että aina kun edetään johonkin "leijonien luolaan". tms. on taistelun paikka. Ei ihmisiä vastgaan, vaan pimeyden rintamaa vastaan, metafyysisellä tasolla. Jo jo Herramme Jeesus rukoili eläessään "väkevin huudoin ja kyynelin" - kuinka me raadolliset uskovat kuvittelisimme etenevämme, jos vain hoemme tyhjiä rukouksia, höpisemme traditioita, askartelemme pintatasolla!

        Jumalan valtakunta on taistelun asia. On taisteltava rukouksessa pimeyden linnakkeita vastaan, on voitettava sillä tasolla. Ja sitten voi tulosta näkyä? Sotapäällikkömme on Herra Jeesus. Hän voitti synnin, sairauden ja kuoleman vallat! Hänellä on JO kaikki valta, joten Hänen nimessään: eteenpäin!

        Jumalan tekoja ja ihmeitä voi nähdä myös netin välityksellä; sen piirissä. Ja moni on nähnytkin, kuten tämän kirjoittaja.

      • yksin armosta
        Tuom. kirjoitti:

        kohtaaminen on Hengen maailmassa tärkeä sinänsä ja saattaa antaa toivoa uskovien monitahoiseen hengenyhteyteen. Olemmehan me jo keskusteluyhteydessä. Ja muuta ei tarvitse kuin muistaa toisiamme rukouksin.
        Kerron yhden rohkaisevan esimerkin. Olin kerran rukouksessa erään ystäväni kanssa 90-luvulla. Sitten aloin yhtäkkiä näkemään ilmestyksiä ihmisistä, joita tuotiin tai olivat menneet omasta tahdostaan valoon. Olivat jotenkin pimeydessä ja valokeila sattui heihin, niinkuin joissain teattereissa on tapana kohdistaa valojuova huomiona olevaan henkilöön. Kysyin ystävältäni, että mitä nämä tällaiset imestykset ovat? Voisiko ne olla Jumalasta? Ystäväni sanoi, että rukoile heidän puolestaan, koska ei sinun tarvitse tietää, ketä ne ovat. Herra tietää.
        Henkilöitä on kertynyt varmaan satoja. Mutta eräs tapaus jäi mieleen, koska se oli niin konkreettinen, että olin aivan ihmeissäni.> Valokeilaan ilmestyi kerran eräs , joka työnsi potkuria. Kun rukoilin hänen puolestaan, niin hän pysähtyi, katsoi kummastuen ja käänsi potkurinsa takaisin päinvastaiseen suuntaan.
        Hän oli ollut allapäin ja kiitti huomiosta ja potki eri suuntaan iloiten. Tuli mieleen Hoviherra ja Filippus.

        Pari viikkoa myöhemmin minulle tuli pakottava ylimääräinen tarve poiketa entiselle kotiseudulleni Pääsisäisen aikaan. Entistä kotseudun maantietä ajaessani eteen sattui potkuroimaan entinen eläkkeellä oleva kansakoulunopettajani. Pysäytin autoni hänen eteensä ja aloin jututtamaan kuulumisia. Yhtäkkiä minut valtasi Jumalan henki voimallisesti ja aloin saarnaamaan Pääsisäisen sanomaan Jeesuksen sovitustyöstä ristillä ja sen merkitystä jokaiselle joka ottaa siitä vaarin.Säikähdin itsekin aluksi, koska hänen miehensä oli katolinen pappi. Mutta kuultuaan herätyskristilliseen tyylin julistukseni hän kääntyikin myötämielisesti puoleeni ja sanoi: "Tämä ollikin minulle tarpeellinen Pääsisäissaarna!"
        Muistaakseni hän käänsi vielä kelkkansa ja lähtin jatkamaan matkaansa iloiten.
        Sitten jälkeenpäin oivalsin, että tässähän kävi juuri niinkuin siinä näyssäni oli tapahtunut rukouksessa.
        Eimmuutakuin kiitos Herralle. Ja näitä tapauksia on useita. Että jokainen vaan palvelemaan sillä armoituksella, minkä Jumala on meille antanut.

        Olipa hauska kuulla!!! Herra antakoon lisää voimallisia ilmestyksiä, jotka toteutuvat!!!

      • yksin armosta
        Tuom. kirjoitti:

        vaan se on maailmanlaajuinen www. fi. Jos netti on jo lähtökohtaisesti luovutettu saatanalla ja hänen palvelijoilleen, niin peräänkuuluttaisin niitä pastoreita ja uskovia, että kenen palveluksessa te oikein olette? Tämä on vakava ja hyvin periaatteellinen kannanotto evankeliumin suhteen. Kenenkä valtaan oikein netin annamme? Herää väistämättä epäilys kyseisen henkilön motiiveista!

        Koin myös henkilökohtaista vastustusta ja pilkkaakin; "milloin ketäkin, mitenkin jne." Aika pilkkaavaa ja halveksivaa sävyä. Varmaan joku rahaa keräävä lafka on huolissaan rahaa lahjoittavista jäsenistään.
        Älkää uskoko heitä, älkääkä seuratko heidän valheitaan. Tuokaa vaan avoimesti netissä esille heidän petoksensa. Viimeiksi juuri äsken kuulin heidän petoksestaan ihan maallisella taholla. Ihan järkyttävää... Älkää uskokoo heitä, ällkääkä seuratko heitä, etette joutuisi osalliseksi heidän synteihinsä.

        Tuom! Ymmärrät lähtökohtani! Miksi annamme viholliselle vallan ja valtuudet temmeltää vapaasti? Jos yksi israelilainen pystyi voittamaan tuhat (?), m i t ä v o i v a t u s k o v at v o i t t a a, kun kulkevat hengen voimassa läpi tämän fyysisen tai virtuaalimaailman??? Tämä ei ole mikään mörkö, eikä se riipu mistään muusta kun käyttäjistä (ja maan päällä tallaajista), missä hengessä he ovat. Jumalan henki n v o i t o n henki - niinpä saamme sanoa Jeesuksen veren voimassa ja ristintyön tähden goodbye niille hengille, jotka täällä tuivertavat! Meillä on kuitenkin se valta, kun kuljemme ristintyön auktoriteetissa. Voitot eivät näy välttämättä heti, mutta m e k u l j e m m e k o h t i v o i t t o a, joka on s a a t u jo Golgatalla! Jeesus on voittanut Paholaisen vallan myös täällä netissä -

        itseasiassa todistaa sen, että miksi niin harvat kuitenkaan löytävät perille. He kompastuvat uskossaan siihen, että Jumalan Sana ei olisikaan kaiken kattava auktoriteetti. Kyse on Jumalan sanasta, ei niinkään muodollisen seurakunnan organisoitumisesta. Kyse on valtataistelusta, missä uskonnolliset sielut väistämättä joutuvat jokaisella elämänalueella julistamaan tappiota pahan maailman edessä. He itseasiassa alkavat vastustamaan ja lopuksi vainoamaan hengellisiä sieluja. Tästä on profetiaan tai paremminkin Raamattuun pohjautuva esitys, miten todelliset Jeesuksen seuraajat seuloutuvat uskonnollisista.
        Sellainen artikkeli löytyy Stefanus-lähetyksen julkaisusta ehkä parisenkymmentä vuotta sitten. Se on havainnollistettu sosiogrammi-muodossa. Siinä kuvataan piirroksin sitä prosessia, miten valitut käyvät läpi monenmoisen koettelemuksen tien suhteessa kanssakulkijoihin.

        Vain hengellinen ihminen ymmärtää ja voi arvioida hengellisiä, mutta häntä itseään ei voi arvioida, vainota ja väitellä voi. Mutta se ei mitään hyödytä.

    • Älä välitä, vaikka sulle yritettiin iskeä monessa palautteessa luu kurkkuun, sillä eihän sielunvihollinen mitenkään sallisi uskovien kirjoittelevan täällä rakentavasti, toinen toistaan tukien ja uskon ensi askelia hapuilevia neuvoen Hengessä ja Totuudessa ja toinen toisiamme aidolla J-lan rakkaudella rakastaen!

      Avauksesi oli myös hyvä muistutus siitä, millainen lähestymistapa tällä foorumilla toisi paljon hyvää toinen toisellemme. Mieleeni tuli tuosta pyhän Franciscus Assisilaisen rukous:

      Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
      niin että sinne, missä on vihaa,
      toisin rakkauden,
      missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
      missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
      missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
      missä epäilystä, auttaisin uskoon,
      missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
      missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
      missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

      Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
      etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
      hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
      pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

      sillä antaessaan saa,
      kadottaessaan löytää,
      unohtaessaan saa anteeksi,
      kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

      http://selah.suntuubi.com/fi/AARREAITTA >>/. Franciscus Assisilaisen/

      Mua puhuttelee tuossa rukouksessa eniten siitä huokuva "itsensä kieltäneen vanhurskaan ja vaatimattoman miehen pyyteetön rukous". Hän oli itse kokenut, että "antaessaan saa", samoin sen, että "kadottaessaan (oman elämänsä) löytää (uuden ja ihmeellisen elämän Vapahtajamme yhteydessä).

      Kiitos Yeshualle kaikista Hänen opetuslapsistaan eri aikakausina ja erikseen kiitos heistä, jotka vielä tänäänkin auttavat meitä ihanilla opetuksillaan vuosisatojen, jopa vuosituhanten takaa. Heissä toteutuu se Tanakh'in lupaus: Vanhurskas säilyy ikuisessa muistossa! HalleluYah!

      • Tuom.

        ssa oltaiskaan samaa mieltä. Muistan Raamattupalstalta jo huomanneeni kääntyneeni puolustamaan sinua. Vaikkei nyt kaikessa kävisikään sanallaakaan sinua vastaannut, enkä olisi samaa mieltä joistain seikoista. En ole saanut lupaa olla millään lailla eri mieltä. Joku pyhä kunnioitus on ollut Yakoviin. En tiedä mistä se johtuu, mutta pidä se hyvänäsi, jospa Jumala sen tietää?
        Siunausta.

      • Tuom. kirjoitti:

        Tässä siitä kiitokseksi sulle ihka uusi runo:

        VAELTAJAN TOIVO

        Vaikka synkkä on yö ja ylkä viipyy,
        niin valvoa syytä on morsianten.
        Nää vuotemme häipyvät unholaan,
        kun kohtaamme pilvissä Messiaan!

        Nyt vielä on aika korjata viljaa,
        ja uskossa ahkeroidakin hiljaa.
        Pian seitsemäs pasuuna kajahtaa,
        ja taaksemme jää tää kylmä maa!

        Pian aika täyttyy, on lähdön hetki!
        Silloin päättyvi työ ja toivioretki.
        Sitä rauhaa Paratiisin ja taivaankin
        koemme loistossa Jerusalemin!

        Siis toivossa vaella nyt edelleen
        ja Yeshuaan uskoen matkaasi tee!
        Pian murheet on poissa kokonaan
        ja käyt kotiin kirkkauteen taivaan!

      • Tuom.
        Yakov kirjoitti:

        antakoon kaikille lukijoille toivoa tulevasta.
        Sitten viitatakseni suhtautumistani kirjoituksiisi, niin saattaa olla kysymys eräästä Jumalalle tärkeästä seikasta. Nimittäin juutalaiskysymyksestä, Jumalan valitusta kansasta, pyhästä valinnasta, mikä on meille ehkä myös jotenkin arvoituksellinen. Mutta kun sanasta luemme, niin voimme vaan kuvitella sen arvoa.

        Viittaan seuraavaan Raamatunpaikkaan: "Joka siunaa juutalaisia, sitä siunataan seitsenkertaisesti, joka kiroaa, se myös kirotaan seitsenkertaisesti, " En jaksa nyt etsiä sitä paikkaa Raamatusta.
        Mutta sinulla voi olla tärkeä osa tässä kunnioituspuolessa. Itsepä tiedät paremmin? Tässä ehkä syy, miksi menen hiljaiseksi ja mietteliääksi kirjoituksiesi suhteen. Mutta siunausta kaikesta huolimatta sekä juutalaisille, että Yakoville.

      • Elisa R

        runo, Yakov!! Siunausta sinulle!

        ...tästä asiasta, mutta mainittakoon se jälleen: Mä rakastan ja siunaan kaikkia ihmisiä, jopa vihamiehiäni, joita on näistä foorumeista eniten ilmeisesti Juutalaisuus-foorumilla.

        Tarkoitan tässä juutalaisilla nyt vain niitä, jotka vielä vihaavat Yeshuaa ja meitä häneen uskovia. Missään muualla ei ole minun persoonaani kohtaan hyökätty yhtä törkeästi kuin siellä, vaikka olen pyrkinyt johdonmukaisesti perustelemaan avaukseni ja kirjoitukseni Tanakh'in Pyhillä Kirjoituksilla ja omilla kokemuksillani niiden toteutumisen suhteen omassa elämässäni.

        Siksi ymmärrän nykyään entistä selvemmin ne voimakkaat sanat, joita lukuisat Vanhan Liiton profeetat ja heidän lisäkseen Johannes Kastaja, apostoli Paavali ja Vapahtajamme Yeshua ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta heistä lausuneet ja mitkä ovat myös valitettavalla tavalla juutalaisia kohdanneiden katastrofien kautta heille toteutuneet vuosituhanten saatossa. En toista niitä, sillä itsekin Raamatun Kirjoituksia tuntevana ne kyllä tiedät!

        Mun suhtautumiseni juutalaisiin ja pakanoihin on täysin UT:n mukaista: Julistan evankeliumia kaikille luoduille ihmisen etniseen taustaan katsomatta, enkä valikoi ihmisiä heidän etnisen taustansa perusteella, sillä liha ja veri eivät peri J-lan kuningaskuntaa, vaan uusi hengellinen luomus niissä ihmisissä (heidän etniseen taustaansa katsomatta), jotka ovat ottaneet sen pelastuksen vastaan, jota Isä J-la on meille Pojassaan Yeshuassa tarjonnut.

        Paavalin opetusten mukaan juutalaiset ovat meidän vihamiehiämme evankeliumin vuoksi eli kateellisia siitä armosta, jota J-la osoittaa kaikkia luomiaan ihmisiä kohtaan, mutta juutalaiset ovat rakastettuja heidän esi-isiensä tähden, eikä J-la armolahjojansa eikä kutsumistansa kadu.

        Room. 11:28-29
        11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
        11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

        Pyrin huomioimaan kirjoituksissani kohderyhmäni ymmärryksen pimeät alueet. Koskien Yeshuaan uskomattomia juutalaisia, on heillä yksi pimeimmistä alueista se, että he säännöllisesti rukoilevat Israelin Pyhää, mutta eivät odota lainkaan, että tämä vastaisi heidän rukouksiinsa. Meillä Yeshuaan uskovina on heille vastaus: Elävä J-la, jota voidaan lähestyä vain Hänen ehdoillaan eli Hänen Poikansa Yeshuan kautta ja tämän Nimessä ja joka totisesti vastaa Hengessä ja Totuudessa rukoiltuihin oikeamielisiin pyyntöihin!

        Rukoilen aina Pyhän Hengen johdatusta ennen kuin kirjoitan mitään millekään foorumille.

        Iloitsen niistä juutalaisista ja pakanoista, jotka kunnioittavat J-lan Poikaa, Yeshuaa.

      • Elisa R kirjoitti:

        runo, Yakov!! Siunausta sinulle!

        Rukoilen sulle suuria hengellisiä voittoja Yeshua-Nimessä niissä hedelmätarhoissa, joihin rakas taivaallinen Isämme on sinut johdattanut Pyhän Henkensä kautta korjaamaan kallisarvoista satoa taivaan aarrekammioihin! Ole siunattu sillä kaikella hengellisellä siunauksella, jota Isä meille Pojassaan Yeshuassa tarjoaa!

        kannustuksestasi, sitä todella tarvitaan!! Tarkoittaa mm. sitä, ettei pidä lannistua, tuntuu miltä tuntuu....
        Kaikkea hyvää sinulle Kristuksessa Jeesuksessa!

    • näkymätön ninni

      Olisi nyt pyyntö täällä kokoontuvalle Nettiseurakunnalle, ja tätä pyyntöä tässä kyynelsilmin kirjoitan.

      Tarvittaisiin nyt yhteistä rukousta isäni puolesta, joka on sairas ja huonossa kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisesti!

      Kiitos teille jo etukäteen!

      http://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE

      • kulkijan tiellä

        Nettiseurakuntaa? Vain muutama elävä uskova kait, ja sekalaista porukkaa muuten? Kirjavaa sakkia, alkaen A:sta, ateistit, jatkuen B - bloggaajat, jatkuen S-seloottiset kiihkoisänmaalliset maallisen valtakunnan asian-aja-ajat. P-profetoimis-syndroomaa potevat, E-eksyneet ja eksyttäjät....

        Tämä on osaa "maailmaa" - ei Jumalan Sanan mukaista seurakuntatoimintaa. Mutta koska Jeesus käski mennä "kaikkeen maailmaan" - täälläkin tätä "maailmaa" on! Ja ne, jotka täällä ovat elävässä uskossa Elävään Jumalaan, ja joilla on Elävä hengen yhteys Häneen, jotka rukoilevat "hengessä ja totuudessa", ne
        toki ottavat Näkymättömän Ninnin asian! Se on UT:n opetus: kantakaa toinen toistenne kuormia.

        Kiitetään, että Jumalalle on KAIKKI mahdollista! Hän valvoo varpusta, päämme hiuksetkin ovat luetut (numbered) - joten Hän näkee. Hän on joka paikassa, henkensä kautta, koska Jumala on henki! Joh 4:23-24

        Ole siunattu Ninni, Jeesuksen nimessä siunaamme isääsi! Herra kuivatkoon kyyneleesi, ja antakoon sinulle rauhan ja uskon!

      • UT:n opetukset
        kulkijan tiellä kirjoitti:

        Nettiseurakunta ja UT:n opetus?

        Seurakunta on UT:n opetuksissa ”pyhien yhteys”, Jeesukseen uskovien lauma. Seurakunnan organisaatio, toiminta ja tehtävät on erittäin selkeästi Kirjoitettu. Apostolien teot, UT:n opetuskirjeet.

        Nykyisenä aikana srk-asia on alkuperäisestä oikeastaan yhtä kaukana kuin ”itä on lännestä”! Jo Paavali aikanaan nuhteli ”puolueellisuudesta”, hajaantumisesta. ( 1 Kor 3. luku) Tämän perästä ”hajaannus” on äärimmilleen näkyvissä. On suuret kirkkokunnat, sitten pienemmät, ja sitten kaikki lahkot, eriseurat, yhden miehen poppoot, jne. Ja kaikki nämä kutsuvat itseään ”seurakunnaksi”. Jopa ”ainoaksi oikeaksi” sellaiseksi!

        Miten on? Jumalalla on vain yksi seurakunta: kaikki ne jotka ovat uskossa Jeesukseen, Lunastajaan. Jotka ovat eläviä ”jäseniä” Kristuksen ruumiissa, jossa itse Jeesus on Pää. Kukaan taikka mikään suunta taikka taho ei voi väittää omaavansa ”monopolia” saati ”taivasten valtakunnan avaimia”. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Hän on ”lammasten Ovi”. Hän yksin omistaa seurakuntansa, Hän yksin osti sen itselleen lunastuksen ja Pyhän sovintoveren hinnalla! Seurakunta on Herran omaisuutta, ei ihmisten.

        Ja nyt? Status on äärimmäinen ”baabel”. Joka suuntaan ”hajoitettu” ja revitty Jumalan lauma. Täynnä kateutta, riitelyä, kinastelua, kilpailua: kuka meistä on suurin ja kaunein! Kuka on ”oikeassa”? Näkyy kuin kilpailevia ”kerhoja” - joissa pidetään yllä Jeesuksen nimeä, mutta muutoin Hänet on buukattu ulos, niinkuin Laodikean seurakunnassa. ( Ilm 3: 14-22)

        Elämme ”baabelin” (= sekaannus, hajaannus) olotilassa. Ja Jumala sanoo: Lähtekää ulos baabelista!
        Se tarkoittaa, että on sitouduttava Jeesukseen ja toteltava Hänen opetustaan: - että he yhtä olisivat!
        Se oli Uusi Käsky Joha 13: 34-35. Jeesuksen käsky, ei toivomus! Ja se käsky on perusteellisesti rikottu ja maahan tallattu. Jumalan pilkaksi, ja hajaannusta ylläpitävien omaksi vahingoksi. Jumalan Henki ei vaikuta, siunausta ei virtaa. Pakanat pilkkaavat, kadotukseen kulkevat hukkuvat synteihinsä! Uskovat ovat ”kuivassa maassa”. Tottelemattomuuden vuoksi.

        Nettiseurakunta? UT ei anna tukea minkäänlaiselle hajaannukselle. Vaikka se on faktaa nykyisin.
        Ei ole kännykkäseurakuntaa, ei puhelin-seurakuntaa, ei tv-seurakuntaa, ei nettiseurakuntaa.

        Tästä huolimatta Jumala voi vaikuttaa missä tahansa! Siellä missä elävät uskovat vaikuttavat, ja Jumalan henki vaikuttaa! Mutta Jumala ei varasta paholaiselta nettiä. Hän ei sitä tarvitse. Jeesus opetti:

        ”He eivät ole maailmasta, niinkuin en minä ole maailmasta. (___) Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan.” ( Joh 17:15-26)

        Hän lähettää omansa. Maailmaan, myös nettimaailmaan, valoa ja suolaa tuomaan, iloa ja toivoa tuomaan ”pimeyden” keskelle. Tehtävään, mutta ei asumaan. Sillä Jeesus ei ”asu” nettimaailmassa, emme mekään, mutta palvelua on suoritettava kaikkialla! Ja jos uskon ja rukouksen hengessä toimitaan, niin ”Jumalan valtakunta” voi ilmestyä joihinkin sydämiin. Niinkuin aina.

      • Elisa R

        kaikille läheisillesi, kuin myös muille "nettiseurakuntalaisille" läheisineen. Jeesus on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimessään, ja kuulee rukoukset. Ja uskon monen tälläkin palstalla rukoilevan isäsi puolesta. Mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta, ja monet kärsimykset kääntyvätkin monesti siunaukseksi, kun uskomme ja rukoilemme Hengessä ja totuudessa. Hän voi kaikki, ja kaikessa !!

        Jaksamista, voimia!

      • näkymätön ninni
        kulkijan tiellä kirjoitti:

        Nettiseurakuntaa? Vain muutama elävä uskova kait, ja sekalaista porukkaa muuten? Kirjavaa sakkia, alkaen A:sta, ateistit, jatkuen B - bloggaajat, jatkuen S-seloottiset kiihkoisänmaalliset maallisen valtakunnan asian-aja-ajat. P-profetoimis-syndroomaa potevat, E-eksyneet ja eksyttäjät....

        Tämä on osaa "maailmaa" - ei Jumalan Sanan mukaista seurakuntatoimintaa. Mutta koska Jeesus käski mennä "kaikkeen maailmaan" - täälläkin tätä "maailmaa" on! Ja ne, jotka täällä ovat elävässä uskossa Elävään Jumalaan, ja joilla on Elävä hengen yhteys Häneen, jotka rukoilevat "hengessä ja totuudessa", ne
        toki ottavat Näkymättömän Ninnin asian! Se on UT:n opetus: kantakaa toinen toistenne kuormia.

        Kiitetään, että Jumalalle on KAIKKI mahdollista! Hän valvoo varpusta, päämme hiuksetkin ovat luetut (numbered) - joten Hän näkee. Hän on joka paikassa, henkensä kautta, koska Jumala on henki! Joh 4:23-24

        Ole siunattu Ninni, Jeesuksen nimessä siunaamme isääsi! Herra kuivatkoon kyyneleesi, ja antakoon sinulle rauhan ja uskon!

        Kiitos! Kun kannatte yhdessä minunkin kuormaani!
        Siunausta teille kaikille!

      • näkymätön ninni
        Elisa R kirjoitti:

        kaikille läheisillesi, kuin myös muille "nettiseurakuntalaisille" läheisineen. Jeesus on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu Hänen nimessään, ja kuulee rukoukset. Ja uskon monen tälläkin palstalla rukoilevan isäsi puolesta. Mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta, ja monet kärsimykset kääntyvätkin monesti siunaukseksi, kun uskomme ja rukoilemme Hengessä ja totuudessa. Hän voi kaikki, ja kaikessa !!

        Jaksamista, voimia!

        Kiitos näistä sanoistasi Elisa R! Jo taakka helpottaa!
        Siunausta!

      • yksin armosta

        Minusta on ihana, Ninni, että olet uskaltanut rukouspyynnön esittää. Olet tärkeä ihminen, ja rakas. Tuetaan kaikki kykyjemme mukaan toisiamme. Siihen kuuluu a i n a toisen kuormien kantaminen. SIunausta sinulle ja voimia isälle!!

      • Tuom.
        yksin armosta kirjoitti:

        Minusta on ihana, Ninni, että olet uskaltanut rukouspyynnön esittää. Olet tärkeä ihminen, ja rakas. Tuetaan kaikki kykyjemme mukaan toisiamme. Siihen kuuluu a i n a toisen kuormien kantaminen. SIunausta sinulle ja voimia isälle!!

        katsos kun hän on sisar hengessä, jos se hänellekin vaan kelpaa. Te ootte sisaret kaikki aivan lutusia. Jotenka nettiseurakunta se vaan paisuu. Jos kohta joudumme kirkon perustamaan:)

        Yksi sääntö tästä jo vallassa olevasta seutakunnasta: 1) kaikki palstatila, mikä kirjoitetaan Jeesuksen nimessä ja ainoastaa Hänen kunniakseen 1) kaikki Hänen johdatuksessaan ilmaistu lähimmäisen rakkaus ja rinnallakulkijuus- ovat noudattaneen nettiseurakunnan universaaleja sääntöjä.

        Enemmän kuin kelpaa... Olisi suuri ilo ja kunnia päästä näin lutuiseen porukkaan mukaan :).

        Kiitos Herralle Jeesukselle teistä kaikista!

      • kaikkia ei innosta
        Tuom. kirjoitti:

        katsos kun hän on sisar hengessä, jos se hänellekin vaan kelpaa. Te ootte sisaret kaikki aivan lutusia. Jotenka nettiseurakunta se vaan paisuu. Jos kohta joudumme kirkon perustamaan:)

        Yksi sääntö tästä jo vallassa olevasta seutakunnasta: 1) kaikki palstatila, mikä kirjoitetaan Jeesuksen nimessä ja ainoastaa Hänen kunniakseen 1) kaikki Hänen johdatuksessaan ilmaistu lähimmäisen rakkaus ja rinnallakulkijuus- ovat noudattaneen nettiseurakunnan universaaleja sääntöjä.

        on ehdoton auktoriteetti: Hänen Sanansa ja opetuksensa. Ei universaaleja sääntöjä.
        Ne jotka ovat "nettiseurakuntalaisia" ovat omien ideoittensa toteuttajia, ja siihen heillä olkoon täysi vapaus. Tämä paikka ei ole joidenkin "nettiseurakunta" -vaan Suomi24 profetiafoorumi. Tai pitäisi olla?

        Niin että kaikki te lukijat ja kirjoittajat, jotka ette saarnaa nettiseurakunnasta, olkaa vapaat moisesta manipuloinnista. Tämä palsta on se, minkä Suomi24 säännöt sanovat.

        Uskonnonvapauden laki antaa kaikille oikeuden, myös nettiseurakunnan puuhaajille - perustaa kirkon, nettilahkon, minkä vain - jo lukuisten kirkkojen ja lahkojen lisäksi. Mutta Suomi24 säännöt sanovat, ettei näillä palstoilla ole lupaa mainostaa tai markkinoida palveluita. tms. Eli, siirtykää sanoista tekoihin, ja jättäkää tämä foorumi sellaiseksi palstaksi, jossa muutkin kuin "netti-srk-intoilijat" kirjoittavat. Kaikki eivät ajattele - täälläkään -samoin kuin te muutamat.

      • Tuom.
        kaikkia ei innosta kirjoitti:

        profetiafoorumi. Eikun vapaasti vaan profetoimaan ja sitten siitä keskustelemaan. Tässä on tullutkin jo sanomaa, mikä on osin toistaiseksi kätkettyä. Sitä paitsi morsiusseurakunta on universaali yhteisö, siis ainoa oikea seurakunta, joka tulee Jeesusta vastaan pilvissä. Muuten siitäkin on profetianomaisia näkyjä, joten ihan palstan teemassa tiukasti pysytään.

        Universaali morsiusseurakunta, anteeksi oliko tämänkin maininta luvatonta tällä foorumilla? kokoontuu ajasta ja paikasta riippumattomana. Siihen ei kirkkoneuvosto eikä mikään vanhemmisto pääse käsiksi. Sillä vapauteen Kristus vapautti meidät, älkää siis olko ihmisten orjia, sillä Hän osti meidät kalliisti.

        Nettiseurakunta on kuin saippua, kun yrität päästä siihen käsiksi, niin se lipeää vääräuskoisen pesuhuoneessa liukuen suihkulattian nurkkaan. Pitää vaan varoa, ettei sitten liukastu kun yrittään suutuspäissään siihen tarttua. Sitten se muuttaa tarvittaessa muotoaan, ja saattaa ilmetä tällä hetkellä "lutusten suomifoorumina". Täytyy tietysti näin ahtaalla pidettäessä käyttää peitenimiä, ettei joudu nyt alkumetreillä bannatuksi.

        Tietysti rukouksessa ollessamme noudatamme Herramme sääntöjä, ensisijaisesti. Olemme siis hedelmällisessä työssä, kun vastustajia alkaa ilmetä, niinkuin Paavalilla.

    • 15:2

      Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet.

      • yks vaan

        Yksin armosta, että toit valaisua tuohon Risti asiaan. Se on askaruttanut minua kauan. Sain nyt tietoa ja jotain kättä pitempää muidenkin ja kokeneempien suusta. Tässä on vielä vähän sulattelemista.

        Sitten tähän Nettiseurakunta asiaan. Idea on kyllä ihan hyvä, että se kannattaisi aloittaa vaikka ihan puhtaalta pöydältä keskustelu palstoineen kaikkineen, jos se ei täällä onnistu.

        Harvoin tulee kehua tästä päästä, mutta tällä kertaa voin sanoa, että olet ihana ihminen.

      • Katsellut asiaa
        yks vaan kirjoitti:

        Netissä voi varsin hyvin toimia joku selkeä pyhien yhteisö? Onhan sellaisista esimerkkejä! Mutta ei avoimena "villinä" palstana, jossa ateistit pilkkavat, eksyttäjät repivät kaiken aikaa harhaan, kiihkouskonnolliset vaahtoavat "omia" ahtaita päänsä näkyjä. Raamatun tuntemus puuttuu, Jumalan kunnioitus samoin.

        Mutta Yksin armosta ( ja toiset) voivat rukoilla tarkempaa Herran johdatusta. Ja me kaikki myös.
        Että Hän johdattaisi, antaisi viisautta ja suuntaa. Netissä voi optimaalisesti toimia monia hoitavia yhteisöjä, ja toimiikin. Ne eivät korvaa UT:n mukaista "seurakuntaa" -- ja pahimmillaan niistä muodostuu uusia lahkoja, eriseuroja ja johtajasyndrooman toteutuspaikkoja. Parhaimmillaan hyvä (hengellinen ja vain jäsenille avoin) nettiyhteisö voi olla hoitava, rakentava, tuloksekas.

        Puutteet - koskien UT:n opetusta seurakunnasta ovat kiistattomat. Rajoitukset netissä ovat kaikkien tiedossa. Mutta Jumala voi hyödytkin ottaa hyvään käyttöön, jos on viisautta, taitoa ja terveet motiivit "etsiä Jumalan valtakuntaa". Ei oman idean innostusta. Rukousta ja tsemppiä niille jotka tätä kyselevät!

      • yksin armosta
        yks vaan kirjoitti:

        Yksin armosta, että toit valaisua tuohon Risti asiaan. Se on askaruttanut minua kauan. Sain nyt tietoa ja jotain kättä pitempää muidenkin ja kokeneempien suusta. Tässä on vielä vähän sulattelemista.

        Sitten tähän Nettiseurakunta asiaan. Idea on kyllä ihan hyvä, että se kannattaisi aloittaa vaikka ihan puhtaalta pöydältä keskustelu palstoineen kaikkineen, jos se ei täällä onnistu.

        Harvoin tulee kehua tästä päästä, mutta tällä kertaa voin sanoa, että olet ihana ihminen.

        Onpas ihana kuulla! Tuntui vaan, että alkoi jo haavoittua tällä palstalla. Siksi pitää pitää vähän etäisyyttä. Mutta kaikki, mitä Jumala antaa, elää, ja on ihana nähdä, että tämäkin aloitus on elänyt näin, vaikka sitä epäilin. Mutta kiva kuulla sinustakin taas, yks vaan!!! Siunausta sinulle!!

      • yks vaan
        yksin armosta kirjoitti:

        Onpas ihana kuulla! Tuntui vaan, että alkoi jo haavoittua tällä palstalla. Siksi pitää pitää vähän etäisyyttä. Mutta kaikki, mitä Jumala antaa, elää, ja on ihana nähdä, että tämäkin aloitus on elänyt näin, vaikka sitä epäilin. Mutta kiva kuulla sinustakin taas, yks vaan!!! Siunausta sinulle!!

        Se huili tauko tekee ihan hyvää. Suosittelen!

      • 1 Kor 12-14
        yks vaan kirjoitti:

        Se huili tauko tekee ihan hyvää. Suosittelen!

        Tämä juuri on aivan relevantti ongelma tällaisilla sekalaisilla "pyhittymättömillä" palstoilla:- yksi ja toinen haavoittuu, ja haavat jäävät rempalleen. Niihin sitten piru iskee pöpönsä: kaunaa, katkeruutta, masennusta, vihaa... Ja tämä on TODISTE, ettei tällaisilla palstoilla ole viisasta oleskella, jos ei ole vahva - HERRASSA? Jos ei kestä? Ja hoitoa, rakentumista, kasvua ja kaikkea positiivista varten Jumala on SÄÄTÄNYT oikean seurakunnan, siis uskovien yhteyden, yhdessä rakentumisen.

        Näkyjä ja ideoita tulee ja menee, eikä kaikki ole Jumalasta, eikä nekään jotka ovat - ole monesti edes kypsiä toteutumaan? Mutta hyvä on etsiä, rukoilla ja kysellä!

        Ei ole Jumalan sanan mukaistakaan, että uskovat tällaisilla sekapalstoilla mitään henk.koht. ongelmia ja pulmia "hoidattaisivat" - edes niistä kertoisivat! Se on samaa kuin että uskova menisi suuren kaupungin torille, ja siellä huutelisi privaattiasioitaan! Ei hyvä.... ei korrektia, saati hengellistä.

        Jumala suokoon, että Yksin armosta saisi lisää valoa ja voimia saamaansa ideaan. Jotta sen oikeat puitteetkin voisivat avautua! Hoitava ja optimaalinen nettiyhteisö...

      • Tuom.
        yks vaan kirjoitti:

        Se huili tauko tekee ihan hyvää. Suosittelen!

        Niinkuin aloittajan toisena olevassa puheenvuorossa mainitsin, tai tarkoitin, niin netissä sitä vasta ollaankin maailmassa tai maailmanruhtinaan ehdoilla. Ei tämä mikään varsinainen UT:n mukainen fyysisesti mihinkään rakennukseen ja paikkaan sidottu seurakuntamuoto olekaan. Eikä tämän kautta voi tai ei kannata mitään yksityisasioita levitellä ja revitellä.

        Seurakunnan toiminta pitäisi perustua Jumalan sanaa, pyhien yhteyteen. Jokaisella voi olla oma paikallisseurakunta. Mutta netin kautta voidaan, tai se mahdollistaa toistaiseksi myös maan äärilaidalta ottamaan yhteyttä toisiin samassa hengessä olevia uskovia, mitä ei varsinaisesti löydy omista lähipiireistä.
        Nyt olisi myös hallittava nettietiketti, mitä seikkoja realisesti tällainen yhteys mahdollistaa.

        Mutta jos lähtökohtaisesti www. on luovutettu PELKÄSTÄÄN sielunvihollisen käyttöön, niin silloin kyllä epäilen kyseisen henkilön uskoa ja ahdasmielisyyttä. Jos pelkästään pohditaan Suomessa olevien lahkojen määrää ja heidän oppiensa kirjoa ja sisäistä ristiriitaansa, niin ei voi kun todeta lukemalla uskontojen uhrit ja muutamien lahkojen sivuja, mitä sairaita piirteitä heissä on ilmennyt. Viittaan myös naisten alistamiseen ja pedofiliaan...etera..etera.

        Minun uskossani Jeesus on voittanut myös internetin Golgatan keskimmäisellä ristillä.
        Uskon Jumalan sanan olevan väkevämmän, kuin kenenkään ihmislähtöisen omista liemistään lähtevät mielipiteet, ja Jumalan sanan vastustamisen kaikilla foorumeilla taivaan kannesta pienen pienimpään sieluun asti. Kukaan ei VOI
        vastustaa kun taivasten Kuningas lataa sanansa nettiin tai taivaan tuuliin. "Tuuli puhaltaa missä HALUAA, sinaä voit kuulla sen huminen, et tiedä mistä se tulee ja minne se menee." Nämäkin kivet muuttuvat joskus tuhkaksi. mutta niinkauan, kuin sana on vapaa, ei kukaan voi torpata nettiseurakuntaa, mikä on osa sitä AINOAA OIKEAA MORSISSEURAKUNTAA, joita pyhiä Jeesus tulee ajallaan hakemaan. Pyhät tuntevat myös täällä omansa, jotka Jeesus on yhdistänyt, ajasta ja paikasta riippumatta. Eikä kukaan voi estää rukoilemasta toisen puolesta. "Nettiseurakunnan", mikä on kuitenkin sitaateissa, etu on myös siinä että sen avulla voi ylittää paikallisen sosiaalisen paineen. Mutta ongelmat ovat uudenlaiset, ja niitä täytyy opetella varomaan.

        Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa, mutta se jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra. Eikö minun sanani ole niin kuin tuli, ja niinkuin vasara, joka kallion murtaa? katso minä käyn niiden profeettain kimppuun , sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ottavat sanan omalta kieleltään, mutta sanovat: "Se on Herran sana". Katso minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia...(Jer.23:28- ).

        Mutta kuka on seissyt Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? (Jer.23:18-).

      • Usko ja uskottelu

        puhuu ja kirjoittaa, sellaistakin, joka ei aina tunnu mukavalta?

        www. - nettimaailmaa ei ole "luovutettu" paholaiselle, mutta se on paholaisen areena, suurimmaksi osaksi. Ja jo ties monennenko kerran se pitää sanoa? - SE on "maailma" ja evankelioimiskohde samaan tapaan kuin mikä tahansa "maailma". Ja se voi olla myös evankelioimisväline, oikein käytettynä ja ymmärrettynä. Myös väline tuoda ja viedä sanomaa. Sen toki tämän kirjoittaja tietää vuosikausien kokemuksesta, hyödynnettyään nettiä Sanan tuomiseen. Mutta?

        Sitten tulee pitää järki päässä, usko ja ymmärrys sydämessä! Ei tule elätellä niin illusatorisia ajatuksi, että joku netti voisi olla joku Jumalalle pyhitetty taikka vallattu "maailma". Ei. Ei todellakaan! "Maailma" se on, ja sellaisena pysyy. Pitää olla realistinen. Usko on hyvä, mutta uskottelu ei ole uskoa. Kuvittelu ei senkään vertaa.

        Tämän kirjoittajalla on uskoa, sitä on kysytty ja vaadittu monin verroin monen uskovan helppoon tiehen verraten, ja olen nähnyt monia ihmeitä jotka mahdollisia vain USKOSTA lähtien. Mutta Herra on opettanut, ettei tule olla yltiöpäinen, ei yli-uskova. Ei tule mennä yli sen, mitä Raamattu opettaa. Jeesuskaan ei "muuttanut kiviä leiviksi" , ei astunut vuorelta alas...

        Nettimaailma on hyvä väline, hyvä kohde evankelioimiselle, mutta "seurakunnaksi" sitä ei tule kutsua. Sen kautta voidaan olla "hengen yhteydessä" - voidaan rakentua, ja silloin toki seurakunnan ydin toimii: herra voi olla läsnä!

        Mutta, jos nimim. Tuom. uskoo että netti voidaan "vallata" 100 % Jumalalle, ole hyvä ja osoita uskosi praktisella näytöllä.

      • Tuom.
        Usko ja uskottelu kirjoitti:

        Itse asiassa yritän omalla kohdallani välttää mieltäni valtaavaa kyynisyyttä. Sitäpaitsi seurakunnan mainitsen sitaateissa. Ja uskon, että hengellisesti orientoituneet sisaret ja veljet ovatkin tarkoittaneet palstan ainoastaan rajoittavaksi yhteyden pitämiseen. Mutta Jumalan sanan auktoriteetti ei silti ole sanankaan mukaan kahlittu, muiden kuin ihmisten taholta. Mistään illuusiosta ei ole kysymys.

        Keskustelurypäs puhukoon puolestaan mille puolelle kunkin mieli vie. Kiinnostaa tässäkin keskustelussa, kuka avaa ovia ja kuka estelee meneväisiä menevästä avoimesta ovesta. Ns. maallisten seurakuntien kynnykset saattavat olla monelle turhan korkeita. Toisaalta siellä missä raha liikkuu, saatetaan tinkiä paljonkin Raamatun totuudesta.

        Ja kuka on sitten estämässä, jos nämä netissä kohdanneet henkilöt kokoontuvatkin yhteen ja perustavat oman seurakunnan? Tai sitten yhdistävät jo perustettuja kirjautumisella sisään kuittaavia uskovia edelleen yhteyteensä, tuhansia sielluja, jotka saisivat pelastuksen. Näi on jo tapahtunut.

        Tuom! Sä olet ihana! Herra kanssasi!!

      • Ei yli kirjoitusten

        Tuom. joka taannoin leimasi erään tosikristityn "antikristuksen asialla olevaksi" ja myöhemmin nimesi "saatanan kätyri" - niin voi ymmärtää, että hengellinen silmäsi ei ole terve? Eikä hengellinen arviointikyky toimi, taikka on katkeruuden, vihan, tms. "mustat lasit" silmillä?

        Näin ollen Nettimaailman "valloitusunelmaa" ei voi pitää realistisena.

        Jos vielä kerran katsotaan nämä faktat; kertaushan on opintojen äiti?

        * Netti on netti, eikä se ole "seurakunta" sen UT:n merkityksessä. (= pyhien yhteisö, ekklesia, uloskutsutut maailmasta)

        * Netissä voidaan olle hengellisellä tasolla yhteydessä uskoviinkin ja voidaan toimia myös evankelioimistasolla ei-uskoviin.

        * Netti tarjoaa väylää universaaliin uskonyhteyteen, makrotaso mutta
        * ei korvaa eikä kumoa Jeesuksen ja apostolien opetusta mikrotason yhteyteen, eli
        paikallisella lähitasolla toimiva uskovien yhteys.

        Joka pyrkii kumoamaan nämä UT:n faktat, nousee Jumalan Sanan opetuksia vastaan. Ja sellaisessa Jumala ei ole mukana.

        Kyse "avatuista ovista" tarkoittaa uskoville sitä, että esilaiset tekniikat auttavat evankelioimisessa. Aikoinaan ja edelleen radioaallot, sitten kasetit, kirjat, ja nyt netti. Mutta mikä kumma se on, että ne maailman kristityt, jotka saavat evankeliumin tekniikan v'älineillä, kuitenkin (vainojenkin uhalla!) tahtovat kokoontua yhteen! Miksi? Siksi, että se on Jumalan säätämys, se on hengellinen perustarve, joka ohittaa tekniikankin tasot.

        Lopuksi

        Jos joku tahtoo perustaa "nettiseurakunnan" - se on täysin heidän oma asiansa. Mutta Suomi24 profetiapalsta ei ole se paikka. Sitä voi ihan tiedustella, saako ja voiko "nettiseurakunta" harjoittaa seurakuntatoimintaan tällä palstalla?

        Jos erillinen "nettiseurakunta" perustetaan, se on uusi lahko jo entisen ohessa, "nettilahko".

        Mutta jos netissä toimitaan avoimen Kristuksen ruumiin, vaikkapa siis univeraalin seurakunnan tasolla, pidetään yhteyttä ja rakennutaan yhteisestä uskosta, se on UT:n mukaista toki.
        Aina jos tehdään joku erillinen "porukka" erillisine nimineen, jne. se rikkoo Jeesuksen Uuden Käskyn Joh 13:34-35 säädöstä.

        Nimim. Tuom kirjoittaa:
        "Ns. maallisten seurakuntien kynnykset saattavat olla monelle turhan korkeita."

        Vaikka tuo olisikin ja onkin totta monin paikoin, se ei ole syy "perustaa" taas uusi lahko, eriseura vaikka nettiin. Ja jos motiivin taustalla on vielä katkeruutta, vihaa, hoitamattomia haavoja, anteeksiantamattomuutta, tms. jonka vuoksi "paetaan" johonkin "virtuaaliseurakuntaan" - jossa voitaisiin välttää totuus, elää jopa synnissä?
        - Sellainen hanke on susi jo syntyessään. Kuinka voisi rakentua nettiseurakunnassa, jos ei aio harjoitella "rakentumista" elävässä yhteydessä?

        Ja on vielä relevantit opetukset seurakunnan organisaatiosta. Seurakunnan joho on kollegiaalinen, eli venhimmat. On arveluttavaa, jos joku "nettiseurakunta" on joidenkin keskenkasvuisten, vallanhaluisten, psyykkisesti haavoittuneiden ja jopa mt-ongelmaisten "johtama" porukka? Puistattavaa. Ja jos jo nyt aiotaan mennä siitä mistä "aita on matalin" - eli suinpäin sotaan! - niin ongelmia tulee. Jumala ei tingi Sanastaan, ja Hän siunaa kyllä sen, minkä Hän on säätänyt.

        Nettiseurakunta ei voi myöskään olla mikään "huppupäisten" salakerho. Jumalan seurakunta on avoin ja aitojen uskovien yhteys.

        Tuom. myös kirjoittaa:
        "tuhansia sielluja, jotka saisivat pelastuksen. Näi on jo tapahtunut. "

        Voisiko Tuom. kertoa missä ja miten "tuhansia sieluja on pelastunut"?

        Jeesus käski mennä "kaikkeen maailmaan", jota nettikin on. Mutta Hän tahtoo rakentaa ja kasvattaa uskovia UT:n mukaisessa laumassa. Terve kasvu vaatii monipuolista ravintoa.
        SE vaatii tervettä "kuria ja rakkautta". Se käy kasvukipujen kanssa.

        Ei ole Jumalan työn vastustamista se, jos kunnioittaa Jumalan Sanaa.

        Seurakunta on se miksi Jumala sen tarkoitti.

      • Elisa R
        yksin armosta kirjoitti:

        Tuom! Sä olet ihana! Herra kanssasi!!

        olet myös sinä, yksin armosta. Me, joilla on sama Jumalan Henki, ymmärrämme toisiamme, koska sama Henki meissä vaikuttaa ja meitä yhdistää ("sama ajatus, mieli ja kieli") Mikään ja kukaan ei voi sitä yhteyttä katkaista (myöskään täällä netissä), vaikka yrityksiä on. Ne yritykset kaatuvat jo alkutekijöihinsä. Jumala pitää huolen omistaan, sekä valvoo sanaansa toteuttaaksensa sen.

      • Tuom.
        Ei yli kirjoitusten kirjoitti:

        ihana? Tämä on ihan vapaaehtoista, että "slow down". Aatteleppa, miten ihanaa olisi lutustella rakkaiden uskonsisarien ja veljien kanssa ja iloita yhteisestä uskosta . Voisi tukea toinen toistaan rinnalla kulkien kohti ikuista päämäärää, odottaa taivaallisen ilon täyttymistä ilman vihaa, kaunaa ja katkeruuden säkeitä.
        Eikö kuullostaisi houkuttelevalta. Tule mukaan tuo lahjasi mukanasi, mitä Herra on sinullekin runsain mitoin lahjoittanut muiden palvelemiseksi. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

      • oksettavaa houkuttel

        Raamatussa sanotaan että seurakuntaa "rakentuu". Lutustelu kuulostaa jopa iljettävältä viihteeltä, jossa hekumoitaisiin samanmielisten kanssa. Yök.

        On tosi upeaa rakentua terveissä puitteissa, totuudessa, PYhän hengen antamassa ilossa... mutta siirappimainen "houkutteleva" - yök. Käärmeen ääni.

      • Herranjäljet
        Elisa R kirjoitti:

        olet myös sinä, yksin armosta. Me, joilla on sama Jumalan Henki, ymmärrämme toisiamme, koska sama Henki meissä vaikuttaa ja meitä yhdistää ("sama ajatus, mieli ja kieli") Mikään ja kukaan ei voi sitä yhteyttä katkaista (myöskään täällä netissä), vaikka yrityksiä on. Ne yritykset kaatuvat jo alkutekijöihinsä. Jumala pitää huolen omistaan, sekä valvoo sanaansa toteuttaaksensa sen.

        Kyllä kaikissa lahkoissa sanotaan: meillä on sama mieli, ajatus, henki ja kieli... Niin kaikki yhä uudelleen syntyvät lahkot ja eriseurat toteavat! Kyse on ei-hengellisestä ryhmädynamiikan ilmiöstä: samaa harrastusta harrastavat kokoontuvat yksiin!

        Mutta Jumalan todellinen seurakunta, Jeesuksen seuraajien joukko on YKSI ainoa, ei monipäin, monihaarainen - kuin mustekalan lonkerot. Perkele- lohikäärme - sillä on monta päätä! Mutta Jumalan oikean seurakunnan - Hänen omiensa yhteyden ainoa Pää on Jeesus Kristus, joka itse uhrillaan ja pyhällä verellään lunasti ihmiset, kootakseen Morsiamensa.

        Morsiamella on yksi ainoa "mieli". Se on totella Ylkää, totella Hänen Sanaansa. Ja näiden Herran omien kanssa Hän itse on.

        Kukaan tuskin on yrittänytkään "kaataa" mitään sellaista (täällä) jota ei edes ole olemassa?
        Toisiaan sympatiseeraavat, ja toisiaan "ihaniksi" kehuskelevat ihmiset ovat saaneet ja saavat kehua toisiaan jatkossakin? Ei Jumala ole sellaisesta "kehumiskerhosta" edes kiinnostunut.

        " Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala." ( Joh 5:44)

        Ne jotka tahtovat ovat aivan vapaat jatkamaan "ihanien" ja toisen "ihaniksi" kehumien kehumiskerhoa. Tottakai. Se voivat yhdistää "ihanuutensa, yksimieliset samansuuntaiset ajatuksensa."

        Me toiset, ja kaikki muutkin toiset- joilla myös on Jumalan Henki, Sanan valo, Herran armo ja taivasosuus - me saamme yhtälailla olla Herran omia. Eikä kukaan - koskaan - voi katkaista Jumalan lasten TODELLISTA yhteyttä, joka rakentuu armossa ja totuudessa. Myös totuudessa - ei sielullisissa saati synnillissä - "ihanissa fiiliksissä". Jumala tuntee omansa. Hän näkee mitä sydämessä on? Ihanuutta, vai vain päällä kiitelty "ihanuuden mitali"?

        Korkean Veisun morsian sanoo: Minä olen musta, mutta ihana! (Korkea veisu 1:5)
        Ihanuus oli siellä, missä Ylkä sen tahtoo nähdä: sydämessä!

        Jumalan Henki vaikuttaa ja yhdistää Hänelle kuuliaiset uskovat. Lopunaikana Hän kokoaa lauman, niin että on "yksi lauma ja yksi Paimen". Ja ne jotka totuudessa Häntä seuraavat, tuntevat "Hänen äänensä". Eivät lähde ihmisten perään, eivät sielullisten visoitten, näkyjen ja unelmien perään. Herra kokoaa yhtä laumaa, ei uusia "lahkoja" ja eriseuroja.

      • Tuom.
        Herranjäljet kirjoitti:

        nettiseurakunnan menestykseen. Kun ei siellä omassa sydämessä ja sielussa ole lähimmäisen rakkautta. Nettiseurakunta varmaan rumkoilee sinunkin puolestasi, jotta pääset tuosta kateudesta, kaunasta ja katkeruudestasi vapaaksi. Mutta käsitän, että tarvitset pitkäaikaista rukousta ja paastoa, jotta selviäisit tuosta vihamielisyydestäsi ja vainostasi uskovia kohtaan. Herra siunatkoon sinua.

      • Outo juttu

        Tuom. sekoilee? Onks joku netti seurakunta, ja missä? Ja että "menestystä"? Kun ei missään kukaan kerro, ei näy eikä kuulu? Ja se anonyymi sellainen rukoileeki jonku puolesta? Ja aikoo paastotakin ja vilä rukoilla? ja niill on vihamiehiä ja vainolaisia?

        Voisko joku kertoo, missä ja mieten tuo uus menestyny porukka toimii? Onks ne vaan haamuja, jotka puhuu palturia`Onks k´joku tullu uskoon, mikä salaseura se on? Ei kait Jumalal oo pimeitä salaseuroja? Ne "näkee" jotaki katkeruutta ja sen sellast, eikö niillä oo muuta tärkeämpää hommaa?

        Ku tänäänki luki yhdess lehdess, et joka päivä kuolee 1000 ihmistä nälkään, ja 1 miljardi maapallolla elää nälässä ja silleen. Eiks jollain netti uskovien porukal oo järkevämpää tekemistä ku paasata tääl palstal ja nähdä piruja kimpussaan? ne taitaa olla aika kipeetä porukkaa, joten ne perusti yhteisen lasaretin? vai. sairasta väkee. Mut hyvä et ovat porukas, ainaki tyhmyys tiivistyy, sanotaa.

        Jos joku henkiporukka täs maas menestyy, niinku tuo tuom. kehuu, ni pitäs se uutisis näkyy, ainaki mellerin ja pihon sivuilla. taitaa olla kyl ihan valetta koko touhu?

      • Tuom.
        Outo juttu kirjoitti:

        Sitä kannattaa vaan rukoilla omalle kohalle. Sitä ei voikaan kantaa, niinkuin vettä tyhjään kaivoon, mikä ei sisällä lähdettä itsessään. Siis ei voi ymmärtää hengellisiä, jos ei ole saanut edes kuulla sen huminaa.
        "nettiseurakunta on vain keskustelun apuväline, käsite. Mutta Jumalan ja hengen maailmassa se on todellisuutta. Eri asia on nämä maalliset Kirkot ja vapaat suunnat, mitkä ovat vaan taivaallisen kuvan vastineyritys, välttämätön sinänsä. Vastustajien kirjoitus sinänsä paljastaa hengellisen tilansa. Se kuuluu asiaan, niinkuin Paavali sanoi; "Ja vastustajia on paljon." ihmeen vähän kylläkin, mutta tenho vastaa jo kymmentä sielunvihollista. Todistus sinänsä, vaikka vastassa on yksi ja sama katkeroitunut, nimeä mainitsematta!

        Kyse on itseasiassa vaan? joidenkin henkilöiden vaatimattomasta hengenyhteydestä, joilla on Jumalan rakkaus lähimpiään ja Jeesusta kohtaan. Tällainen yhteys, jopa seurakunta, on aina avoin tila ja loppujen lopuksi Jumalasta kiinni., mutta ennenkaikkea omalta kohdaltaan kunkin vapaassa valinnassa, kuka ja kekä on sinulle kaikkein rakkain!?

      • Elisa R
        Outo juttu kirjoitti:

        Tuom. sekoilee? Onks joku netti seurakunta, ja missä? Ja että "menestystä"? Kun ei missään kukaan kerro, ei näy eikä kuulu? Ja se anonyymi sellainen rukoileeki jonku puolesta? Ja aikoo paastotakin ja vilä rukoilla? ja niill on vihamiehiä ja vainolaisia?

        Voisko joku kertoo, missä ja mieten tuo uus menestyny porukka toimii? Onks ne vaan haamuja, jotka puhuu palturia`Onks k´joku tullu uskoon, mikä salaseura se on? Ei kait Jumalal oo pimeitä salaseuroja? Ne "näkee" jotaki katkeruutta ja sen sellast, eikö niillä oo muuta tärkeämpää hommaa?

        Ku tänäänki luki yhdess lehdess, et joka päivä kuolee 1000 ihmistä nälkään, ja 1 miljardi maapallolla elää nälässä ja silleen. Eiks jollain netti uskovien porukal oo järkevämpää tekemistä ku paasata tääl palstal ja nähdä piruja kimpussaan? ne taitaa olla aika kipeetä porukkaa, joten ne perusti yhteisen lasaretin? vai. sairasta väkee. Mut hyvä et ovat porukas, ainaki tyhmyys tiivistyy, sanotaa.

        Jos joku henkiporukka täs maas menestyy, niinku tuo tuom. kehuu, ni pitäs se uutisis näkyy, ainaki mellerin ja pihon sivuilla. taitaa olla kyl ihan valetta koko touhu?

        Sen tietää ne, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, eli joita yhdistää sama Jumalan Henki.
        Siunausta sinulle, ja toivotaan sekä rukoillaan, että sinäkin voisit joskus olla osallinen siitä. Jumala yksin tietää sen. Mutta mm. tuosta kateudesta on luovuttava.

      • Sanomaa

        Jeesus puhui

        "Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun sielusi on valaistu."

        "Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!"

        Kristityt, joka eivät ole antaneet Jumalan Pyhän Sanan valon ja touuden valaista sisintään, eivätkä ole suostuneet syväpuhdistukseen - jossa Jumala tahtoo "totuutta salatuimpaan saakka" - ovat ja elävät "pimeydessä".

        He luulevat "näkevänsä" toisissa mm. kateutta, katkeruutta, vihaa, jne. Mutta "viallisen silmänsä" syystä näkevät harhaa. Miksi? Heidän omissa silmissään on viallisuus. Kuin harmaakaihi, viherkaihi, joka estää näkemästä todellisuutta.
        He näkevät toiset omien "ongelmiensa" läpi. Kun omassa sydämessä asuu katkeruus, kateus, anteeksiantamattomuus, kauna, jne. he eivät VOIKAAN nähdä PUHTAASTI ja kirkkaasti ympäröivää tilannetta. Katse on "värittynyt" viallisen silmän vuoksi.

        Juuri tällaisille Jeesus sanoi: kuinka näet roskan joka on veljesi silmässä, mutta et näe että omassa silmässäsi on kurkihirsi. Sinä sokea, ota ENSIN pois malka omasta silmästäsi, niin näet ottaa pois rikan toisen silmästä.

        Vialliset silmät ovat adekvaattisessa yhteydessä sydämen tasolle. Siihen, onko uskova tahtonut puhdistua ja pyhittyä?

        Kun eräät tällä palstalla alvariinsa surkuttelevat omia karvaita kokemuksiaan, jatkuvasti näyttävät olevansa ja elävänsä ns. sielullisella tasolla; toistuvissa tunneaffektioissa, - johtopäätös on, että sielun vammat, traumat ja negatiiviset seikat ovat hoitamatta? Ja kun ne ovat hoitamatta - ja niitä yritetään mm. tällaisella nettifoorumilla "hoidattaa" - Huudetaan rakkautta, hellyyttä, ja taas vaaditaan samaa ja samaa, niin viestinnän taso kertoo AVUN tarpeesta, hoidon tarpeesta!

        Ja kun sitten tällaisella sekapalstalla ei mitään pään silitystä aina tule? Kun toiveet ja "hoidon tarve" ei toteudu? Kun totuus tulee kohti, kun parannusta pitäisi tehdä, he aloittavat psykologisen projisoinnin. Kuin kiukkuiset lapset ryhdytään protestoimaan, nähdään "rakkaudettomuutta" , nähdään katkeruutta, kateutta, jne. sillä missä sitä ei ole. Jossa Jumalakaan ei voi sitä nähdä! Mutta psyyken defenssein: torjunta, projektio - siirretään käsittelemättömät traumat ja ongelmat ulos itsestä. Nähdään toisessa "omat viat".

        Kuin kiukuttelevat lapset. Juuri niin. Ollaan kuin murkkuikäisiä, jotka vaativat oikeutta ja vapauksia. Vihoitellaan vanhemmille, haukutaan heitä. Ei maistu rajat, jotka ovat todellista rakkautta! Nimenomaan tervettä ja suojaavaa rakkautta.
        Halutaan vain sitä "kivaa" mikä tunnetasolla (= sielullinen uskonelämä) tuntuu "ihanalta"! Halutaan olla toisten "ihanien" kanssa, halutaan "lutustella" ja nauttia samanmielisten kanssa. Tyypillistä protesti-iän kristillisyyttä, jollaisesta protesti - ja kapinamielestä ovat yhä uudet lahkot, eriseurat, ryhmät ja kuppikunnat saaneet alkunsa. Ei nöyrrytä Jumalan auktoriteetin alle. Oma tahto sanelee tahdin. Ei totella Herraa.

        Nyt? Jumala puhuu ja varoittaa. Palvelijoidensa kautta, ja ennenmuuta neuvoo Sanansa kautta. Mutta jos kapina jatkuu, Hän jättää uhmakkaat kapinoivat lapsensa oman onnensa nojaan. Perustamaan vaikka tuhat ja kaksi uutta www - netti - globaali- netti -seurakuntaa! Se on se valinnan vapaus, jonka Hän kyllä antaa... Mutta? Hän muistuttaa myös vastuusta? Eikä Hän välttämättä tule apuun, kun ongelmat tulevat, kaikki ei olekaan niin "ihanaa" kuin illuusioissa kuvitteli?

        Niin. Jumala vastaa Sanastaan. Ei ihmisten omista ideoista. Eikä Hän pidä kapinallisuudesta, ei tottelemattomuudesta Sanaa kohtaan.

        Tällä palstalla on muutamia, joille Jumala nyt antaa vakavan kehoituksen tehdä parannus. Omasta katkeruudesta, kaunasta, kateudesta, kapinallisuudesta. Omasta, ei "toisen" taholta. (Room 14:10-12)

        On aika, että hengen viallinen silmä tervehtyy.
        Ja se lähtee sisimmän - ytimen - tasolta. Ja sellaiseen parantumiseen Herra tulee mukaan, ja antaa sitten tehtäviä, mitä kullekin itse tahtoo?

      • ihmetteleväinen
        oksettavaa houkuttel kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan että seurakuntaa "rakentuu". Lutustelu kuulostaa jopa iljettävältä viihteeltä, jossa hekumoitaisiin samanmielisten kanssa. Yök.

        On tosi upeaa rakentua terveissä puitteissa, totuudessa, PYhän hengen antamassa ilossa... mutta siirappimainen "houkutteleva" - yök. Käärmeen ääni.

        Ottakaapa vastuuta! Yksin armosta itkee ja sitten kertoo täällä julkisella palstalla murheitaan. Mihin se "ihanuus" ja toisen rakastaminen on näin pian kadonnut?
        __________________________________________________________________

        Olipa hyvät jutut! Minulla yksin armosta2.2.2011 16:13 Olipa hyvät jutut! Minulla olisi ollut monta hyvää tarinaa aiheeseen liittyen, mutta jätinpä nyt kertomatta... Sielunvihollinen r a k a s t a a sitä, että saa meidät orjuutettua erilaisilla säännöillä... Jumalan lapsilla on kuitenkin v a p a u s - iloon ja onneen.

        Olin donitsilla kauppakeskuksessa ja itkin vuolaasti. Tunsin, kuinka Jeesus istui vieressäni ja katseli kuinka söin. "Onko hyvää?" Hän sanoi ja rakkaudessaan katsoi minua koko sen ajan, kun söin.

        Tämänkin ilon oli sielunvihollinen itseltäni riistänyt.

        ________________________________________________________________

        Koettakaa nyt ryhdistäytyä, että edes omat jäsenenne saavat apua!

      • yksin armosta
        Tuom. kirjoitti:

        ihana? Tämä on ihan vapaaehtoista, että "slow down". Aatteleppa, miten ihanaa olisi lutustella rakkaiden uskonsisarien ja veljien kanssa ja iloita yhteisestä uskosta . Voisi tukea toinen toistaan rinnalla kulkien kohti ikuista päämäärää, odottaa taivaallisen ilon täyttymistä ilman vihaa, kaunaa ja katkeruuden säkeitä.
        Eikö kuullostaisi houkuttelevalta. Tule mukaan tuo lahjasi mukanasi, mitä Herra on sinullekin runsain mitoin lahjoittanut muiden palvelemiseksi. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

        Tässä sinulle, Tuom! Minusta tämä ainakin on rohkaiseva! (löytyy ketjusta 1/2009)

        Yöllä minulle puhuttiin ja samalla näytettiin Suomen tilanteesta Hengessä. Herramme Jeesus sanoi:"Tulin avovankila kierrokselle". Minä ihmettelin sitä sanaa ja hän jatkoi: "Kierrän kaikki paikkakunnat ja kaikki avovankilat".

        Minut siirrettiin katsomaan eräälle paikkakunnalle siellä olevaan ”avovankilaan”. Katselin kun ruokasalissa oli meneillään hartaustilaisuus, ihmiset lauloivat kiitosta Herran ja yhtäkkiä aukeaa ovi ja joku mies kävelee hyvin määrätietoisin askelin salin etuosaan. Mitään puhumatta hän kääntyi nähdäkseen kaikki ja nostaen arpiset kätensä ylös.

        Kaikki salissa ovat ihmeissään, luovat katseensa häneen ja ne, jotka tunnistavat hänet ilahtuvat suuresti. Samassa kuuluu kauheaa kolinaa, kuin kahleista jotka putoavat lattialle. Herramme osoittaa ovellepäin ja ne jotka rakastavat häntä seuraavat iloiten ulos. Näin hänen käyvän sillä paikkakunnalla muutkin vastaavat paikat ja keräten omansa ympärilleen niinkuin paimen lampaansa.

        Sitten hän puhuu heille sanoen:"Olen vapauttanut teidät tänäpäivänä lahko hengestä, älkää enää antako sitoa itseänne millään kahleilla. Armahtakaa niitä jotka jäivät kahleisiin, koska olen myös heidän puolestaan kärsinyt. Tulin maailmaan kaikkien ihmisten tähden, että uskon kautta minuun ja nimeeni heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys".

        Seuraavaksi hän valitsi vanhimmat ja seurakuntapalvelijat, antaen heille tehtäväksi huolehtia omiensa palvelemisesta sanoen: "Muistakaa, ilman minua te ette kykene huolehtimaan heistä. Te olette niinkuin minun apulaisiani, seisokaa minun edessäni ja kuunnelkaa joka päivä kaikki hoito-ohjeet.

        Kulkekaa heidän edellään ja jäljessä, ettei kukaan omistani jäisi tänne kun minä tulen teidät noutamaan". Hän ojensi haavoitetut kätensä, siunasi seurakuntansa ja poistui näkyvistä. Jäin kyynelin odottamaan ja haluan todistaa teille tämän hänen rakkaudestaan.

        Ja oletkos lukenut tämän?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9532500

        noita menneitäkin ilmestyksiä, näkyjä. Ja ihan palstan teeman mukaista. Ymmärrän ihan täysin. Samantapaisia on nähty kymmeniä, satoja. tämä olikin tarkoitus, että voimme vaikeuksista huolimatta tuoda niitä tänne jaettavaksi. Muist. Paavalikin oli kahleissa, ja hän vaan ylisti Jumalaa ja kahleet aukesivat.

    • penska97

      Vit*u mitä pas*aa.

      Kulutin elämästäni puoli tuntia nauraessa tämän palstan kirjotuksille!
      Nyt kaduttaa.
      Järkyttävää, voiko ihmiset oikeasti olla noin sekasin?
      Lentävä spagetti hirviö on ainut oikea Jumala, kai se on selvä homma.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Flying_Spaghetti_Monster

      • Tuom.

        Jos vastustaja vieläkin elää ja temmeltää, niin nettiseurakuntakin on vielä pystyssä. Varma merkkki.
        Tämä lentävä makaroni on tuttu jo vanhastaan. Pitää osaltaan nettiseurakuntaa hengissä. Kiitos vaan penska 97.

    • yksin armosta

      Hei Tuom! Minulla olikin sinua jo ikävä. Monta kertaa olen mielessäni sinua siunannut. Ja Elisa R:ää en ole tainnut koskaan sanoa ihanaksi. Elisa, sanasi ovat kuin raikas vesipuro. Ne virvoittavat! Ja Yks vaan, olen pahoillani, etten ole kovin usein vastannut kirjoituksiisi. Minä vaan pelkäsin sanoa omia mielipiteitäni, elämä kun on monimutkaista ja jokaista kolhitaan. Emme me voi aina auttaa, vaikka haluaisimmekin. Ja Ninni, kai olet mukana myös? Toivottavasti isäsi voi vieläkin hyvin. Ja Yakov, ja Tuom. Ja Elisa - kun te olitte käyneet tuota keskusteluanne yllä, muistan kun avasin tietokoneen, tunsin, kuinka Pyhä Henki oli vahvasti läsnä. Ja sitten näin kirjoituksenne. Ja Westseider, sinua on ollut ikävä. Ja Basker, missä luuraat? Älkää välittäkö, te, joiden nimiä ei mainittu, te olette kyllä mielessä myös.

      • yks vaan

        Taistelemalla läpi vaikeuksien!!! Tällä hetkellä asiat ovat mallillaan, työtä löytyy, toimeentulo löytyy, on kämpät ja vehkeet. Viime keväästä alkaen on joutunut askartelemaan paljon uskonasioiden parissa. Onko Jumalaa/Jeesusta olemassa ja kannattaako niihin uskoa, rukoilla.

        Pää täynnä kysymysmerkkejä ja meno tikkuista. Ei kiinnostanut rukoilla eikä edes Raamattua käteen ottaa, mutta tällä hetkellä elämäntilanne näyttää erittäin valoisalta, omasta pessimistisyydestä ja epäuskosta huolimatta.

        Olisiko Jumala ja Jeesus pitänyt kuitenkin huolen omistaan??? Vaikka oma usko ei riitä. Oma arvo on kuitenkin sinnikkyydellä, että jaksaa yrittää, eikä jää tuleen makaamaan.

        Itsellä siis taustalla avioero, työpaikan menetys, huono asunto ja rahasotku. Kaikki selvitetty. Hurraaa!!!

        Aion jättää tämän palstan, mutta nimimerkki "yksin armosta" viesteihin kannattaa aina vastata!

      • Elisa R

        Siunausta myös sinulle Yksin armosta!! Ja kaikille muille myös minunkin puolesta!

        Kirjoituksesi lämmitti kovasti sydäntäni.

        Hyvä, kun saamme netin välityksellä iloita ja vahvistua yhteisestä uskosta. Se on äärettömän tärkeää unohtamatta kuitenkaan niitä, jotka eivät ole vielä uskoa löytäneet, mutta kaikkien puolesta rukoillaan.

        Odotetaan Herraamme Jeesusta Kristusta, ja ollaan kärsivälliset ja vahvat loppuun asti. Hän tulee pian, eikä viivyttele.

    • Tuom.

      Siunausta kaikille edellä mainituille. Todistaa, että meitä on lukuisa joukko.
      olemme netissä, muttemme netistä/ olemme maailmassa, muttemme maailmasta.
      Siksi julistamme rohkeasti Jumalan sanaa-" ...emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämä maailman jumala on sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen joka on Jumalan kuva.
      Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että Hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden

      Loistakoon valkeus pimeydessä! (2 Kor. 4, katso)

      Aamusydämelle tuli myös sanat: (Et sinä kuolemaan nuku...) Raamatusta tuli toisen kerran myös esiin eräs profetia, osia siitä: Minä sanon teille SALAISUUDEN: Ette te kuolemaan nuku, vaan viimeisen pasuunan soidessa, Minä, Herra , sanon sen teille julki. MORSIAN ! Tule on aika käydä hääaterialle YLKÄN kanssa. pöytä on katettu. Siellä on kaikki teidän aarteenne ja kalleutenne ahjossa hiottu.
      --Se näky, mitä morsian piti kädessä, on kärsimyskukka.
      Mutta kun pelastus koittaa, niin ei ole enää vaivaa, ahdistusta, kipua sairautta, vainioa, tuskaa, epätoivoa-- on vain rauhaa, rakkautta ja iloa Pyhässä Hengessä.
      Meidän on vielä vähän aikaa kärsittävä kristuksen tähden. Siunausta.

    • ....

      ....

    • onkonettiseurakunta

      vielä pysytssa?

    • Anonyymi

      Matteus 18:15-17

      Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.

      Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.

      Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.

      -----------

      Matt. 18:21

      Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"

      Matt. 18:22

      Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

      --------------

      1. Piet. 4:17

      Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?

    • Anonyymi

      Gal. 5:15

      Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.

      -----------

      Jaak. 4:1

      Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?

      ------------

      1. Korinttolaiskirje 6

      1 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta vääräin edessä? Miksei pyhien edessä?

      2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?

      3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?

      4 Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?

      5 Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?

      6 Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!

      7 Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?

      8 Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.

      9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,

      10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

      11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

      ----------

      1. Joh. 2:9

      Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

      1. Joh. 2:11

      Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

      1. Joh. 3:15

      Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

      1. Joh. 4:20

      Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

    • Anonyymi

      1. Kor. 11:19

      Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.

      ------------

      Galatalaiskirje 5

      19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,

      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,

      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

      -----------

      Sananl. 18:19

      Petetty veli on vaikeampi voittaa kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnan salvat.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://www.joukopiho.fi/

      Liisa Nuutisen 2.7.2017 saama sanoma

      Koin sunnuntaina 2.7.17 Jeesuksen puhuvan minulle näin:

      "Monissa seurakunnissa on niitä, jotka katsovat karsain silmin, vihaa sydämessään tuntien veljiään ja sisariaan. Tämä on HYVIN vakava ongelma kristillisissä seurakunnissa!

      Jotkut katsovat karsain silmin, vihaisesti mulkoilevat, kateutta ja vihaa sydämessään tuntien sellaisia veljiä ja sisaria, jotka ovat kauniimpia, menestyneempiä, ja jotka vaikuttavat elävän lähempänä Herraa, kuulevan Herran ääntä paremmin ja olevan voidellumpia ja hengellisesti puhtaampia ja viattomampia kuin he itse ovat.

      Jotkut jopa alkavat tällaisia henkilöitä vainoamaan! Heitä, jotka kokevat itselleen uhkaksi tai joista eivät jostain syystä pidä! Jotkut alkavat heitä jopa savustamaan ulos seurakunnistaan! Jotkut jopa erottavat heitä seurakunnistaan!

      Tämä on erittäin, erittäin, erittäin vakava asia, sillä tämä on yhtä kuin hengellinen murha! Sillä monet, monet, monet vastauskoontulleet ovat tällä tavoin jouduttuaan pettymään kristittyihin kääntäneet selkänsä Jumalalle, luopuneet uskosta ja joutuneet kadotetuiksi!

      Siksi sellaisten kristittyjen paikka, jotka tällaista tekevät on Helvetin tulimeressä!

      Tämä on ERITTÄIN vakava asia!

      Tällainen käytös voi ilmetä muka hienovaraisestikin, kun vain pahasti mulkoillaan uusia tulokkaita, ei koskaan puhuta heille, suljetaan omien kuppikuntien ulkopuolelle ja osoitetaan epäsuorasti, etteivät he ole tervetulleita.

      Tämä on erittäin laajalle levinnyt ja vakava ongelma kristillisissä seurakunnissa!

      Jos tällaista teet, tee heti parannus, kadu sydämesi kovuutta ja rakkaudettomuutta ja pyydä anteeksi niiltä, joita olet loukannut!"

      Loppukommentti: Rakastamaan meidät on kutsuttu ja seurakunnan tulisi olla tunnettu keskinäisestä rakkaudestaan.

      Lopunajan langenneet ja luopuneet uskovat tunnistetaan toistensa vihaamisesta ja rakkautensa kylmenemisestä. (Matt. 24:10-12).

    • Anonyymi

      Matteus 18

      1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"

      2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä

      3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

      4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.

      5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.

      6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

      7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!

      --------------

      Heprealaiskirje 10

      26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

      27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

      28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

      29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

      30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".

      31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

      ----------

      Luukas 12

      54 Ja hän sanoi myöskin kansalle: "Kun näette pilven nousevan lännestä, sanotte kohta: 'Tulee sade'; ja niin tuleekin.

      55 Ja kun näette etelätuulen puhaltavan, sanotte: 'Tulee helle'; ja niin tuleekin.

      56 Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?

      57 Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?

      58 Kun kuljet riitapuolesi kanssa hallitusmiehen eteen, niin tee matkalla voitavasi päästäksesi hänestä sovussa eroon, ettei hän raastaisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei oikeudenpalvelija heittäisi sinua vankeuteen.

      59 Minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon."

    • Anonyymi

      Luukas 14

      15 Tämän kuullessaan eräs pöytäkumppaneista sanoi hänelle: "Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa!"

      16 Niin hän sanoi hänelle: "Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta.

      17 Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.

      18 Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.

      19 Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.

      20 Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla'.

      21 Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle'.

      22 Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'.

      23 Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;

      24 sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'."

      -------------

      Matteus 25

      1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

      2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.

      3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

      4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.

      5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

      6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

      7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.

      8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.

      9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

      10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

      11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

      12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.

      13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

    • Anonyymi

      https://www.joukopiho.fi/

      Soshannan uni tammikuussa 2013

      Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.

      Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.

      Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.

      Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.

      Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.

      Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.

      Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.

      Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.

      Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.

      Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.

      Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.

      Heräsin tämän jälkeen.

    • Anonyymi

      Breaking Bad - Dealing With Tuco Scene

      https://www.youtube.com/watch?v=njtfNPB-YKg

      Breaking Bad - Tuco Beats Jesse Scene

      https://www.youtube.com/watch?v=vvOjNjRP87E

      Breaking Bad - This Is Not Meth

      https://www.youtube.com/watch?v=T3x1tzOuXbQ

      ------------

      The Wolf of Wall Street (2013) Funniest Scene: Donnie vs. Brad (HD)

      https://www.youtube.com/watch?v=Zspzm01_Q20

      Who's the Boss? | The Wolf Of Wall Street (2013)

      https://www.youtube.com/watch?v=ojWbip26nQs

      ----------

      Supernatural S10E02 Deanmon & Cole fight

      https://www.youtube.com/watch?v=MtGr-Md7pRU

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Matt. 15:8

      'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,

      ---------------

      Daniel 11:31-36

      31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

      32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.

      33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.

      34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

      35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.

      36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

      ---------------

      Luuk. 17:11-19

      11 Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.

      12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;

      13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"

      14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

      15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä

      16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.

      17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?

      18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"

      19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    • Anonyymi

      Jaakobin kirje 2

      1 Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.

      2 Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,

      3 ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",

      4 niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?

      5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?

      6 Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?

      7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?

      8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

      9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.

      10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

      11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

      12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.

      13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

    • Anonyymi

      Luuk. 16:10

      Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Luukas 10

      38 Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.

      39 Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.

      40 Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."

      41 Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,

      42 mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/38a8c3d2-b2b2-4aff-9d33-19de3e72d030

      21:39

      Netanjahu uhkaa Hizbollahia

      Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu varoittaa Libanonissa toimivaa aseellista järjestöä Hizbollahia kärjistämästä konfliktia, kertoo Guardian.

      Israelin armeijan ja ensihoidon mukaan Libanonista ammuttu panssarintorjuntaohjus tappoi israelilaisen siviilin torstaina pohjoisessa Israelissa.

      Israelin mukaan iskun takana oli Hizbollah. Israel sanoo iskeneensä hävittäjillä Hizbollahin kohteisiin eteläisessä Libanonissa vastauksena useisiin Pohjois-Israeliin kohdistuneisiin iskuihin.

      – Jos Hizbollah päättää aloittaa laajamittaisen sodan, se tekee omin käsin Beirutista ja eteläisestä Libanonista Gazan ja Khan Younisin,

      Netanjahu sanoi viitaten Israelin iskujen runtelemaan Gazaan ja sen eteläisessä osassa sijaitsevaan Khan Younisiin, jonne Israel on laajentanut taistelut.

    • Anonyymi

      Luukas 21

      16 Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan,

      -------

      Joh. 16:2

      He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

      -------------------

      Johanneksen ilmestys 13

      9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.

      10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

      11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.

      12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.

      13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

      14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

      15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.

    • Anonyymi

      Apostolien teot 22

      22 Tähän sanaan asti he kuuntelivat häntä; mutta silloin he korottivat äänensä ja sanoivat: "Pois maan päältä tuommoinen! Sillä ei hän saa elää."

      23 Ja kun he huusivat ja heittelivät vaatteitaan ja viskoivat tomua ilmaan,

      24 käski päällikkö viedä hänet kasarmiin, ja saadakseen tietää, mistä syystä he niin hänelle huusivat, hän määräsi hänet ruoskimalla tutkittavaksi.

      25 Mutta kun he olivat oikaisseet hänet ruoskittavaksi, sanoi Paavali siinä seisovalle sadanpäämiehelle: "Onko teidän lupa ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä ilman tuomiota?"

      26 Kun sadanpäämies sen kuuli, meni hän päällikölle ilmoittamaan ja sanoi: "Mitä aiot tehdä? Tämä mies on Rooman kansalainen."

      27 Niin päällikkö meni Paavalin luo ja sanoi hänelle: "Sano minulle: oletko sinä Rooman kansalainen?" Hän vastasi: "Olen".

      28 Niin päällikkö sanoi: "Minä olen paljolla rahalla hankkinut itselleni tämän kansalaisoikeuden". Paavali sanoi: "Mutta minulla se on syntymästäni asti".

      29 Silloin ne, joiden piti häntä tutkia, lähtivät heti hänen luotaan. Ja myös päällikkö peljästyi saatuaan tietää, että Paavali oli Rooman kansalainen, kun oli sidottanut hänet.

      30 Mutta seuraavana päivänä, koska hän tahtoi saada varman tiedon, mistä juutalaiset häntä syyttivät, päästi hän hänet siteistä ja käski ylipappien ja koko neuvoston kokoontua, vei Paavalin alas ja asetti hänet heidän eteensä.

    • Anonyymi

      https://www.joukopiho.fi/

      12.8.2008

      Hannu Haapaluoman näky keväällä 2007

      Hannu Haapaluoma näki keväällä 2007 vuoron perään kolme numeroa, 7, 8 ja 9, jotka olivat puristuksissa ja niitä painettiin kaarelle.

      Numero 7 palautui kuitenkin paineen jälkeen takaisin. Numero 8 sai kolauksen ja joutui vinoon, mutta pysyi pystyssä kuitenkin. Numero 9 meni itään päin. Idästä tuli jokin voima, joka meni 9:n sisään.

      Haapaluoman mukaan kyse on vuosista 2007, 2008 ja 2009, jolloin Suomi joutuu hengen maailmassa puristuksen kohteeksi.

      Lisäksi Haapaluoma koki näyssä, että Suomesta nousi synnin löyhkä Jumalan eteen. Jumala sanoi Haapaluomalle:

      "Minun seurakunnallani tulee olla niin voimakas tuoksu, että se voittaa löyhkän."

      Hannu Haapaluoma piti puheensa, jossa tämä näky on kerrottuna, 26.5.2007 Turun Baptistiseurakunnassa. Puhe on kuultavissa nettiosoitteessa: www.asanna.fi/main14b5.html .

      ----------

      _ _ _ _ _ _ _

      Jouko Pihon kommentti 12.8.2008

      Haapaluoman tulkinta, että on kyse vuosista 2007, 2008 ja 2009 voi olla oikea.

      Toinen mahdollisuus on se, että kyse on vuosista vuodesta 2007 eteen päin, jolloin päädytään vuosiin 2014, 2015 ja 2016.

      Tai sitten noiden lukujen merkitys on vielä jokin muu.

    • Anonyymi

      https://www.joukopiho.fi/

      Nimimerkki Juokun uni 4.3.2008

      Uniin suhtaudun unina, mutta näin silti viime yönä mieleenpainuvan unen, missä syttyi kolmas maailmansota ja unessa sota syttyi Venäjän ja Naton välille sekä mukana oli myös Israel.

      Olin unessa työpaikkani henkilöstön kanssa viettämässä yhteistä teemapäivää ulkosalla luonnon helmassa ja teimme huumorilla höystettyjä tiimitöitä porukalla. Uni keskittyi pitkälti juuri noiden tiimitöiden parissa askarteluun, mutta sitten yhtäkkiä unen lopussa kaikki keskeytyi, kun kuulimme tiedonannon naishenkilöltä, että Venäjä olisi juuri pommittanut rajulla kädellä Viroa ja kuolleita tai uhreja olisi tullut 80 000.

      Lisäksi nainen kertoi sodan koskettavan kaikkia NATO-maita. Suomen kohtalo jäi tässä unessa auki.

      Israel mainittiin vielä tuossa unessa, että sota liittyi varsinaisesti Israeliin, mutta Viro oli NATO-maana saanut ensimmäisenä Venäjän vihat päälleen.

      Unet ovat unia, mutta tässä unessa mieleenpainuvinta oli se sodan syttymisen ja rauhan menettämisen tunne, kun maailma muuttui yhdessä hetkessä.

      • Anonyymi

        https://yle.fi/a/74-20054074

        16:16
        '
        Netanjahu arvosteli Putinia Venäjän Iran-suhteista

        Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on ilmaissut Venäjän presidentille Vladimir Putinille tyytymättömyytensä Venäjän ottamasta kannasta YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksessä perjantaina.

        Venäjä tuki äänestyksessä päätöslauselmaa, joka vaati välitöntä tulitaukoa sodan runtelemaan Gazaan. Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan ja torppasi päätöslauselman.

        Netanjahu ja Putin keskustelivat puhelimitse sunnuntaina.

        Puhelussa Netanyahu ilmaisi myös ”jyrkän paheksuntansa ” Venäjää kohtaan maan ”vaarallisestata” yhteistyötä Iranin kanssa, kerrotaan Israelin julkaisemassa lausunnossa.

        Kremlin mukaan Putin puolestaan ilmoitti Venäjän olevan valmis tarjoamaan kaiken mahdollisen avun lievittääkseen siviilien kärsimyksiä ja auttamaan konfliktin purkamisessa.

        Reuters

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009668752.html

        Viro hyväksyi samaa suku­puolta olevien avio­liitot
        Pääministeri Kallas iloitsee päätöksestä Twitterissä.

        13:22

        VIRON parlamentti Riigikogu on tiistaina hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot. Laki astuu voimaan 1. tammikuuta 2024.

        Viro on ensimmäinen Baltian maa, joka hyväksyy sukupuolineutraalin avioliittolain.

        Huhtikuussa maan pääministeri Kaja Kallas lupasi laillistavansa samaa sukupuolta olevien avioliitot ”mahdollisimman nopeasti”. Toukokuussa hallitus hyväksyi esityksen, minkä jälkeen se siirtyi Riigikogun käsittelyyn.

        Lakimuutos hyväksyttiin Riigikogussa äänin 55–34, ainoastaan kaksi kuukautta uuden hallituskoalition aloituksen jälkeen.

        Samaa sukupuolta olevat parit saavat myös oikeuden adoptoida yhteisiä lapsia. Lisäksi säilyy mahdollisuus tehdä rekisteröity parisuhdesopimus.

        Äänestyksestä kirjoittaa esimerkiksi Viron yleisradioyhtiö Eesti Rahvusringhääling, joka sanoo Viron olevan ”toinen Itä-Euroopan maa Slovenian jälkeen, jossa samansukupuoliset voivat mennä naimisiin”.

        KALLAS iloitsi äänestystuloksesta Twitterissä. Viestissään hän yhdisti Viron lakimuutoksen Pohjoismaihin.

        – Liitymme muiden Pohjoismaiden seuraan tällä historiallisella päätöksellä.

        Olen ylpeä maastani. Rakennamme yhteiskuntaa, jossa kaikkien oikeuksia kunnioitetaan ja ihmiset voivat rakastaa vapaasti, Kallas kirjoitti.

        Myös ulkoministeri Margus Tsahkna on päätöksestä mielissään.

        – Olemme ylpeästi ensimmäinen Baltian maa, joka laillistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot, Tsahkna kirjoitti.

        EURONEWS kertoo virolaisten asenteiden sukupuolineutraalia avioliittolakia kohtaan muuttuneen viime vuosina radikaalisti.

        Sen mukaan 53 prosenttia virolaisista kannattaa samansukupuolisten avioliitto-oikeutta. Ainoastaan kaksi vuotta sitten luku oli 34 prosenttia.

        Riigikogun puhemies Lauri Hussar uskoo muutoksen johtuvan osittain Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa.

        – Se [sota] yhdisti meidät auttamaan Ukrainaa ja vei meidät liberaalin demokratian juurille. Uskon sen saaneen meidät miettimään, mikä on meille yhteiskuntana tärkeää, Hussar kommentoi Liettuan yleisradioyhtiö LRT:lle.

        3. Moos. 18:22

        Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

        ----------

        Roomalaiskirje 1

        26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

        27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

        28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;

        30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,

        31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

        32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

        ------------

        Luukas 13

        1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.

        2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?

        3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

        4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?

        5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

      • Anonyymi

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000126071.html

        Armeija saa tulla rajan yli puolustamaan Venäjän kansalaisia

        Julkaistu: 10.9.2009 13:57, Päivitetty 10.9.2009 15:07

        Duuma hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä uuden lain, joka antaa Venäjän armeijalle laajat toimivaltaoikeudet ulkomailla ilman erillistä lupaa.

        Lain nojalla armeija voi tästedes mennä maan rajojen ulkopuolelle esimerkiksi, jos tarkoituksena on puolustaa venäläisiä sotilaita tai ulkomailla asuvia Venäjän kansalaisia. Armeijaa voidaan käyttää myös siinä tilanteessa, jos jokin ystävällismielinen maa tarvitsee Venäjän armeijan apua omaan puolustukseensa.

        Nämä kaikki kohdat kumpuavat suoraan Georgian sodasta. Jatkossa Venäjä voi siis perustella läsnäoloaan Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa sillä, että Venäjän tunnustamat maat tarvitsevat suojelua Georgiaa vastaan.

        Tähän mennessä Venäjän oma lainsäädäntö on sallinut armeijan käyttämisen ulkomailla sotatilanteiden lisäksi vain taistelussa terrorismia vastaan ja kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanon yhteydessä. Niinpä Venäjä joutui perustelemaan hyökkäystään Etelä-Ossetiaan kesällä 2008 sillä, että Georgian toimet täyttävät terrorismin tuntomerkit.

        Uudessa laissa on viitteitä myös tuoreeseen Arctic Sea -laivan kaappaukseen, vaikka suoranaisesti lakia ei ole sillä perusteltu. Laki oikeuttaa armeijan käyttämisen merirosvoja vastaan ja merikuljetusten turvaamiseen.

        Venäjän hallituksen lehden Rossiiskaja gazetan mukaan uudessa laissa ei ole mitään kummallista, vaan samantyyppisellä periaatteella toimivat esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimat.

        Venäjän perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Viktor Iljushin kuitenkin vaatii Gazeta-lehdessä tarkennuksia uuteen lakiin, ennen kuin se lopullisesti hyväksytään.

        - On eri asia puolustaa Venäjän kansalaisia neutraaleilla vesillä merirosvoja vastaan ja aivan toinen asia on mennä puolustamaan ulkomaille venäläisiä, jotka ovat siellä töissä. Silloin on vaarana, että meitä itseämme pidetään hyökkkäjinä, Iljushin muistuttaa.

    • Anonyymi

      1. Kor. 3:15

      mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

      -------------

      Johanneksen ilmestys 17

      13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.

      14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

      15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.

      16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.

      17 Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.

      18 Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."

      • Anonyymi

        Jesaja 1

        1 Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä.

        2 Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.

        3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.

        4 Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.

        5 Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.

        6 Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.

        7 Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät.

        8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.

        9 Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.

        10 Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa.

        11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty.

        12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii-minun esikartanoitteni tallaamista?

        13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.

        14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.

        15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.

        16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.

        17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

        18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

        19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;

        20 mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.

        -----------

        21 Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.

        ------------

        22 Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu.

        23 Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.

        24 Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni;

        25 minä käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kaiken lyijyn.

        26 Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan "vanhurskauden linnaksi", "uskolliseksi kaupungiksi".

        27 Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella.

        28 Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat.

        29 Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte.

        30 Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä.

        31 Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jesaja 1

        1 Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä.

        2 Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.

        3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.

        4 Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.

        5 Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.

        6 Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.

        7 Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät.

        8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.

        9 Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.

        10 Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa.

        11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty.

        12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii-minun esikartanoitteni tallaamista?

        13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta.

        14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt.

        15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.

        16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.

        17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.

        18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

        19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;

        20 mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut.

        -----------

        21 Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet.

        ------------

        22 Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi vedellä laimennettu.

        23 Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.

        24 Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni;

        25 minä käännän käteni sinua vastaan ja puhdistan sinusta kuonan niinkuin lipeällä ja poistan sinusta kaiken lyijyn.

        26 Ja minä palautan sinun tuomarisi muinaiselleen ja sinun neuvonantajasi sellaisiksi, kuin alkuaan olivat. Sitten sinua kutsutaan "vanhurskauden linnaksi", "uskolliseksi kaupungiksi".

        27 Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella.

        28 Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka hylkäävät Herran, hukkuvat.

        29 Sillä he saavat häpeän niistä tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte.

        30 Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puutarhan, joka on vailla vettä.

        31 Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä ole sammuttajaa.

        Daniel 11:31-36

        31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

        32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.

        33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.

        34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

        35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.

        36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

    • Anonyymi

      Tuomarien kirja 21

      1 Israelin miehet olivat vannoneet Mispassa ja sanoneet: "Ei kukaan meistä anna tytärtään benjaminilaiselle vaimoksi".

      2 Ja kansa tuli Beeteliin, ja he istuivat siellä aina iltaan asti Jumalan edessä, korottivat äänensä ja itkivät katkerasti

      3 ja sanoivat: "Miksi, oi Herra, Israelin Jumala, on Israelissa käynyt niin, että Israelista nyt puuttuu yksi sukukunta?"

      4 Varhain seuraavana päivänä kansa nousi ja rakensi sinne alttarin ja uhrasi polttouhreja ja yhteysuhreja.

      5 Ja israelilaiset sanoivat: "Onko yhdessäkään Israelin sukukunnassa ketään, joka ei ole tullut seurakunnan kanssa tänne Herran eteen?" Sillä siitä, joka ei tulisi Herran luo Mispaan, oli vannottu ankara vala: "Hän on kuolemalla rangaistava".

      6 Ja israelilaisten tuli sääli veljeänsä Benjaminia, ja he sanoivat: "Tänä päivänä on yksi sukukunta hakattu pois Israelista.

      7 Mitä meidän on tehtävä, että jäljelle jääneet saavat vaimoja? Sillä itse me olemme vannoneet Herran kautta, ettemme anna heille tyttäriämme vaimoiksi."

      8 Ja he kysyivät: "Onko Israelin sukukunnissa ainoatakaan, joka ei ole tullut Herran eteen Mispaan?" Ja katso, Gileadin Jaabeksesta ei ollut ketään tullut leiriin, seurakuntakokoukseen.

      9 Sillä kun kansasta pidettiin katselmus, niin katso, siellä ei ollut ketään Gileadin Jaabeksen asukkaista.

      10 Niin kansa lähetti sinne kaksitoistatuhatta sotakuntoista miestä ja käski heitä sanoen: "Menkää ja surmatkaa miekan terällä Gileadin Jaabeksen asukkaat vaimoineen ja lapsineen.

      11 Tehkää näin: kaikki miehenpuolet ja kaikki naiset, jotka ovat yhtyneet mieheen, vihkikää tuhon omiksi."

      12 Ja Gileadin Jaabeksen asukkaista he löysivät neljäsataa nuorta naista, jotka olivat neitsyitä eivätkä olleet yhtyneet mieheen; ja he veivät nämä leiriin Siiloon, joka on Kanaanin maassa.

      13 Sitten koko kansa lähetti sanansaattajia puhumaan benjaminilaisten kanssa, jotka olivat Rimmonin kalliolla, ja tarjosi heille rauhaa.

      14 Silloin benjaminilaiset palasivat takaisin, ja heille annettiin ne naiset, jotka oli jätetty henkiin Gileadin Jaabeksen naisista. Mutta ne eivät riittäneet heille.

      15 Niin kansan tuli sääli Benjaminia, koska Herra oli tehnyt aukon Israelin sukukuntiin.

      16 Ja kansan vanhimmat sanoivat: "Mitä meidän on tehtävä, että jäljelle jääneet saisivat vaimoja? Sillä ovathan naiset hävitetyt Benjaminista."

      17 Ja he sanoivat: "Pelastuneiden perintöomaisuus on jäävä Benjaminille, ettei yksikään sukukunta häviäisi Israelista.

      18 Mutta itse me emme voi antaa heille tyttäriämme vaimoiksi, sillä israelilaiset ovat vannoneet ja sanoneet: kirottu olkoon se, joka antaa vaimon benjaminilaiselle."

      19 Niin he sanoivat: "Katso, joka vuosi vietetään Herran juhla Siilossa, joka on pohjoiseen päin Beetelistä, auringonnousuun päin siitä valtatiestä, joka vie Beetelistä Sikemiin, ja etelään päin Lebonasta".

      20 Ja he käskivät benjaminilaisia sanoen: "Menkää ja asettukaa väijyksiin viinitarhoihin.

      21 Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, niin rynnätkää viinitarhoista ja ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan.

      22 Ja kun heidän isänsä tai veljensä tulevat valittamaan meille, niin me sanomme heille: 'Lahjoittakaa heidät meille, sillä ei kukaan meistä ole ottanut sodassa vaimoa. Ettehän te ole itse antaneet niitä heille; muuten olisitte joutuneet vikapäiksi.'"

      23 Benjaminilaiset tekivät niin ja ottivat lukumääränsä mukaan itselleen vaimoja karkeloivien joukosta, ryöstäen heidät. Sitten he palasivat perintöosaansa ja rakensivat uudestaan kaupungit ja asettuivat niihin.

      24 Silloin israelilaisetkin vaelsivat sieltä, kukin sukukuntaansa ja sukuunsa, ja menivät sieltä kukin perintöosallensa.

      25 Siihen aikaan ei ollut kuningasta Israelissa; jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein.

    • Anonyymi

      Jesaja 9

      7 Herra lähetti sanan Jaakobia vastaan, ja se iski Israeliin,

      ------------

      8 ja sen sai tuntea koko kansa, Efraim ja Samarian asukkaat, mutta he sanoivat ylpeydessään ja sydämensä kopeudessa:

      9 "Tiilikivet sortuivat maahan, mutta me rakennamme hakatuista kivistä; metsäviikunapuut lyötiin poikki, mutta me panemme setripuita sijaan".

      -------------

      10 Silloin Herra nostatti sitä vastaan Resinin ahdistajat ja kiihoitti sen viholliset,

      11 aramilaiset edestä ja filistealaiset takaa, ja he söivät Israelia suun täydeltä. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

      12 Mutta kansa ei palannut kurittajansa tykö, eivätkä he etsineet Herraa Sebaotia.

      13 Sentähden Herra katkaisi Israelilta pään ja hännän, palmunlehvän ja kaislan, yhtenä päivänä.

      14 Vanhin ja arvomies on pää, mutta profeetta, joka valhetta opettaa, on häntä.

      15 Ja tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin.

      16 Sentähden Herra ei iloitse sen nuorista miehistä eikä armahda sen orpoja ja leskiä, sillä he ovat kaikki jumalattomia ja pahantekijöitä, ja jokainen suu puhuu hulluutta. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

      17 Sillä jumalattomuus palaa tulena, kuluttaa orjantappurat ja ohdakkeet ja sytyttää sankan metsän, niin että se savuna tupruaa ilmaan.

      18 Herran Sebaotin vihasta maa syttyy palamaan, ja kansa on kuin tulen syötävänä; toinen ei sääli toistansa.

      19 Ahmivat oikealta, mutta on yhä nälkä, syövät vasemmalta, mutta eivät saa kylläänsä; jokainen syö oman käsivartensa lihaa:

      20 Manasse Efraimia ja Efraim Manassea, molemmat yhdessä käyvät Juudan kimppuun. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Room. 2:28

      Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;

      Room. 2:29

      vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

    • Anonyymi

      Matt. 13:15

      Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'

      Joh. 12:40

      "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi".

    • Anonyymi

      1. Korinttolaiskirje 11

      23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,

      24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".

      25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".

      26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

      27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

      28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;

      29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

      30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

      31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;

      32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe