Islannissa Hekla tulivuori

tarkkailussa

Hekla on varsin säännöllinen purkautuja ja on purkautunut viimeiset kerrat noin kymmenen vuoden välein.

May 5, 1970
August 17, 1980
January 17, 1991
February 26, 2000
Kaavaan sopisi jatkoksi vaikka February 2, 2011

Nuo olivat kaikki VEI-kolmosen kokoisia, eli purkaustuotos on ollut 0.1 ja 1.0 kuutiokilometrin väliltä. Aikaisemmin purkauksia oli hervemmin ja ne olivat suurempia.

Heklan tapa on purkautua hyvin yllättäen ilman edeltäviä varoitusjärinöitä, korkeintaan yksi maanjärähdys aivan ennen purkausta. Muita tavanomaisia enteitä olivat lumen sulaminen huipulta viime vuonna ja purojen katoaminen rinteiltä viime vuoden marraskuussa.

Eräs indikaattori on
http://hraun.vedur.is/ja/hekla2009/borholu_thensla.html
Tulivuoren lähistöllä olevasta poranreiästä mitataan kallioperän muodonmuutoksia. Tänään puoliltapäivin ja uudestaan illalla kuuden aikoihin (Islannin aikaa = 2 tuntia jäljessä meidän aikaamme) oli varsin voimakkaita heilahteluja.
Käyrästöä päivitetään automaattisesti viiden minuutin välein.

Maanjäristyskartalla on hyvin hiljaista
http://en.vedur.is/earthquakes-and-volcanism/earthquakes/
Myrskytuulia odotetaan alueelle
http://skip.sigling.is/vedur_sjolag/srtISL.html
Koska voimakkaita matalapaineita pyörii sielläpäin
http://www.saakeskus.fi/index.php?function=showpic&chart=NORDIC-prmsl&number=100#top
Samalta kartalta voi seurata myös tuulia ei painepinnoilla, eli minne mahdollisesti tapahtuvan purkauksen tuhkat kulkeutuvat.

15

907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oudosti

      Mittauksissa nyt illalla melkoista värinää
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla2009/borholu_thensla.html

      Nanostrainit kiipeävät kohti korkeuksia
      http://hraun.vedur.is/ja/strain/str_corr/index.html

      Kartalta näkyy nuo mittausasemat
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla2009/Stadsetning_stodva_med_vatni.jpg

      Seudulla on satanut muutamaan päivään noin 50 milliä
      http://www.heklubyggd.is/vedur.htm
      Veden virtaus joessa ei näyttäisi silti kasvaneen huomattavasti
      http://vmkerfi.vedur.is/vatn/vdv_gmap.php

      Ehkä samanlaista outoutta kuin Langjökullin einen maanjäristysrypäs.
      http://en.vedur.is/earthquakes-and-volcanism/earthquakes/langjokull/
      Päälle viisikymmentä maanjäristystä vanhan tulivuoren alla:
      Earthquake count:
      Magnitude less than 1: 1
      Magnitude 1 to 2: 44
      Magnitude 2 to 3: 12
      Magnitude more than 3: 0
      Total: 57


      Ja kuten toissapäiväinen Hellisheiðarvirkjunin järistely satasen määrällä
      Earthquake count:
      Magnitude less than 1:  24
      Magnitude 1 to 2:  78
      Magnitude 2 to 3:  4
      Magnitude more than 3:  0
      Total: 106

    • Hekla rauhaton

      Heklan tulivuoren rauhattomuuskausia näyttäisi olevan aina sillointällöin.

      kallioperän voimakkaita muodonmuutoksia nyt jo pari tuntia
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla/borholu_thensla.html

      Mikrostrainit putoavat
      http://hraun.vedur.is/ja/strain/str_corr/index.html

      Lähistön mittausasemilla rauhattomuus lisääntyy
      http://hraun.vedur.is/ja/oroi/index.html

      Kaikki taulukot kootusti
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla/

      Maanjäristyskartalla oli muutama päivä sitten järähdyksiä lähellä (10-15 km) Heklaa
      http://en.vedur.is/earthquakes-and-volcanism/earthquakes/

    • Heklan kuulumisia

      Eilen annettiin varoituksia retkeilijöille Heklan seudulla ja suositeltiin olemaan kiipeilemättä vuorella.
      http://www.ruv.is/frett/almannavarnir-hekla-tilbuin-i-gos
      Varoitus perustui siihen, että tulivuoren ympäristön GPS-mittarit osoittivat nopeita maanpinnan liikkeitä, minkä tulkittiin merkitsevän sulan magman virtailuja jossakin syvällä vuoren alla.
      http://hraun.vedur.is/ja/gps/predorb/isakpred.html
      Aika-asteikko kuviossa on vuoden sadasosia ja samanlaisia nopeita muutoksia on tapahtunut kohdissa: 2011.33 ja 2011.44, eli huhti-toukokuun vaihteessa ja kesäkuun puolivälissä.
      Maan muodonmuutokset ennakoivat tulivuorenpurkausta, mutta aika-arvio on epämääräinen: päiviä-viikkoja kuukausia.

      Purkaus on neljän kerran säännönmukaisesta kymmenvuotisvälistä jo toista vuotta myöhässä. Sen perusteella purkaus voinee olla hieman tavanomaista voimakkaampi.

      Viimeinen varoitus tuntia ennen purkausta on yli kakkosen voimakkuuksinen maanjäristys suoraan vuoren alla (tai sitten ei) .
      http://en.vedur.is/earthquakes-and-volcanism/earthquakes/myrdalsjokull/
      Alempi seismorammi
      http://www.simnet.is/jonfr500/earthquake/tremoren.htm

      Todennäköisimmin purkaus alkaa rajähdyspurkauksena, joka heittää tuhkapilven 10-15 kilometrin korkeuteen ja laantuu aika nopeasti, päivissä-viikoissa.

      Suomalainen wikitynkä
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Hekla
      Englanniksi paljon perusteellisemmin
      http://en.wikipedia.org/wiki/Hekla
      Muita
      http://www.volcanolive.com/hekla.html
      http://www.skimountaineer.com/ROF/ROF.php?name=Hekla
      Purkaushistoriaa
      http://www.volcano.si.edu/world/volcano.cfm?vnum=1702-07=&volpage=erupt

      Jos ja kun purkaus alkaa, sitä voinee sään salliessa seurata nettikameroista, elleivät ne tukkeudu tungokseen, kuten yleensä käy:
      http://www.ruv.is/hekla
      http://www.heklubyggd.is/vedur/cam_1.jpg
      http://www.simnet.is/jonfr500/earthquake/vefmyndeyjafjalen.html

      Englanninkielisiä keskustelupalstoja aiheesta
      http://volcanism.wordpress.com/2011/07/07/restless-hekla-an-update/
      http://bigthink.com/ideas/39169
      http://www.jonfr.com/volcano/

      muuta Heklainfoa
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla/

    • Heklalinkistöä

      Tilanteen seurailuun, jos jotain mielenkiintoista olisi tekeillä.

      http://www.wired.com/wiredscience/2013/03/alert-status-raised-at-icelands-hekla/

      http://www.jonfr.com/volcano/?p=3517

      http://volcanocafe.wordpress.com/2013/03/26/watching-hekla/

      Heklakäyrästöjä
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla/
      Heklanseudun säitä, joista voi arvella mahdollisen purkauksen tuhkapilven liikkeitä
      http://www.heklubyggd.is/vedur.htm
      Heklajäristelyjä
      http://www.jonfr.com/webicorders/hkbz.gif

      Kameroita Heklan suuntaan
      http://www.heklubyggd.is/vedur/cam_1.jpg
      http://www.ruv.is/hekla
      http://hraun.vedur.is/ja/hekla/cam/cam.html

    • millon ?

      No alkaakos se Hekla nyt kohta jyristä ?

    • Joko nyt?
      • Ohi meni

    • Tuulihäiriöitä

      Aamulla ihan oikea maanjäristys:
      Tuesday 10.12.2013 02:00:04 63.989 -19.682 0.1 km 1.0 99.0 0.8 km WSW of Hekla

      Tänään kahteen kertaan aivan kuin tulivuorenpurkauksen aiheuttamia värähtelyjä:
      http://www.jonfr.com/webicorders/hkbz.gif
      Aamulla 6:51 ja illalla 17:27 alkaen

      Tuulen nopeus vain hyppää viiteenkymmeneenmetriin sekunnissa
      http://www.heklubyggd.is/vedur/HiWindSpeedHistory.gif

      Se on aika hurja hirmumyrskyn voima.
      http://www.meteociel.fr/modeles/gfse_cartes.php?mode=5&ech=6&mode3h=1
      Alueella on kolmensadan kilometrin tuntinopeudella puhaltava suihkuvirtaus 300 millibaarin korkeudella, eli puuskat hipoilevat puolentoista kilometrin korkuisen tulivuoren huippua.

    • Pikku järistyksiä

      Heklan lähettyvillä monta pientä järähdystä toissapäivänä ja eilen.
      Monday 03.03.2014 10:35:03 0.1 km 0.8 99.0 1.3 km W of Hekla
      Monday 03.03.2014 10:18:06 4.7 km 0.9 99.0 5.0 km ENE of Hekla
      Monday 03.03.2014 08:08:00 7.0 km 0.8 99.0 14.8 km WSW of Hekla
      Monday 03.03.2014 21:18:23 6.7 km 0.5 99.0 10.9 km W of Hekla Tuesday04.03.2014 16:23:34 0.1 km 0.2 99.0 4.4 km ENE of Hekla

      Tilanne ei todennäköisesti enteile mitään, koska tälläisiä pieniä järistyksiä rekisteröidään aina sillointällöin, kun voimakkaat tuulihäiriöt eivät hukuta järistyshavaintoja alleen.

      http://www.jonfr.com/volcano/

      Tätä ketjua aikaisempia kirjoituksia Heklasta:

      16.5.2010 21:50 :
      >>Hekla on muuten vain säännöllinen purkautuja ja senkin aika on alkaa olla nyt. Edellinen purkaus vuonna 2000 oli pieni. Lumia on jo sulanut Heklan huipulta, mikä tarkoittanee magman ja lämmön nousua.
      (Heklan alla oli tänään ykkösen järähdys kolmen kilometrin syvyydessä) ((ensimmäinen tänävuonna, viime vuonna kaksi kappaletta))
      Saturday 15.05.2010 23:40:29 63.997 -19.699 0.4 km 0.8 99.0 1.6 km WNW of Hekla

    • Ylekin seuraa

      >>Islanti kuulostelee tulivuoriaan herkeämättä – uusi purkaus voi tulla nopeastikin
      Vuoden 2010 purkaus ja sitä seurannut tuhkapilvi sekoittivat pahoin koko Euroopan lentoliikennettä. Islantilaisten asiantuntijoiden mukaan uusi tulivuorenpurkaus voi tapahtua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

      Islannin eteläosassa sijaitseva Eyjafjallajökull puski neljä vuotta sitten ilmoille tuhkapilven, joka aiheutti sadantuhannet lennon peruuntumisen ja miljardimenetykset.
      Islannin ilmatieteenlaitoksen seismologi Martin Hensch toteaa, että kyseessä oli sittenkin melko pieni purkaus.

      – Siinä kuitenkin yhdistyivät epäsuotuisalla tavalla hyvin hienojakoinen tuhka ja Eurooppaa kohti päiväkausi jatkunut tuuli, Martin Hensch sanoo.

      Islannissa on yli kolmekymmentä toimivaa tulivuorta. Ilmatieteen laitos kerää maan liikkeistä jatkuvasti tietoa. Aktiivisimpien alueiden tuntumaan asetetuilla GPS-sensoreilla. Jos tulivuoren alainen magnakammio alkaa paisua, sensorin liike varoittaa tutkijoita.
      Hekla ollut vaiti epäilyttävän pitkään

      Monin paikoin pulputtavat kuumat lähteet muistuttavat Islannin tuliperäisyydestä. Tällä hetkellä varsinaiset tulivuoret ovat kuitenkin vaiti. Tilanne voi silti muuttua nopeastikin.

      Islannin aktiivisin tulivuori, Hekla, on vuodesta 1970 lähtien on purkautunut kymmenen vuoden välein. Edellisestä purkauksesta tosin on kulunut jo 14 vuotta.

      – Se ei välttämättä lainkaan tarkoita, että uusi purkaus tapahtuisi pian. Toisaalta se voi tapahtua huomenna, sanoo seismologi Martin Hensch.

      – Viime kerralla maanjäristykset Heklan tuntumassa alkoivat vain tunti ennen purkausta.

      Ilmatieteenlaitoksen tarkkailuhuoneessa työskentelevä meteorologi Óli Þór Árnason toteaa, että varotoimiin voi jäädä varsin niukasti aikaa.

      – Silloin on puoli tuntia aikaa varoittaa lentoliikennetä, jotta koneet välttävät alueita, joille tuhkapilvi voi nousta.
      Kuolonuhrit purkauksissa hyvin harvinaisia

      Tulivuorten arvaamattomuus merkitsee toisaalta, että seuraava massiivinen purkaus saattaa tapahtua vasta sukupolvien kuluttua.

      Suoraan kuolonuhreja aiheuttaneesta tulivuorenpurkauksesta on Islannissa kulunut satoja vuosia. Tuliperäisiä alueita ihailevien matkailijoiden on silti syytä olla varuillaan.

      – Tuossa muutaman metrin päässä vesi on jopa 100-asteista. Sinne jos putoaa niin on todella vaikeuksissa, Krýsuvíkin termaalisella kentällä seisova Martin Hensch toteaa.

      Jyrki Hara, Reykjavik

      Yle Uutiset

    • Pieniä Heklalla

      Tänään kuuden pienen järähdyksen parvi puolilta päivin paikallista aikaa varsin lähellä tulivuorta:

      28.03.2014 12:21:04 6.8 km 0.3 99.0 4.1 km ENE of Hekla
      28.03.2014 12:20:50 7.8 km 0.6 99.0 3.9 km E of Hekla
      28.03.2014 12:20:42 14.2 km 0.6 99.0 4.0 km E of Hekla
      28.03.2014 12:20:38 9.4 km 0.7 99.0 4.3 km E of Hekla
      28.03.2014 12:20:26 6.9 km 0.4 99.0 4.8 km ENE of Hekla
      28.03.2014 12:20:19 5.1 km 0.5 99.0 4.2 km NE of Hekla

      Eilen kolmen järähdyksen rypäs vähän kauempana.

      Tälläinen käyttäytyminen on Heklalle epätyypillistä. Pienet järistykset näyttävät ilmiselvästi lisääntyvän.
      PIdempiä juttuja englanniksi kiinnostuneille:
      http://volcanocafe.wordpress.com/2014/03/12/whats-up-with-iceland-hekla-edition/
      http://volcanocafe.wordpress.com/2014/03/26/hekla-and-the-global-positioning-system/
      Jälkimmäisessä on viikonlopun viihdekirjoittelu meneillään Heklaa sivuten ja vähän kaikesta mahdollisesta.

    • Huomattavan voimakas
      • Seurailtavaa

        Tarkistuksissa järähtelyparvi oli vieläkin suurempi: Seitsemän järähdystä varttituntiin ja sen jälkeen vielä neljä.
        Taitaa olla vilkkainta vuosikausiin.
        http://www.jonfr.com/volcano/?p=4386


    • Liikettä-Heklan-kodalla

      Heklan lähistöllä muutamia järistyksiä:
      11.01.2016 06:18:37 6.1 km 1.2 99.0 4.9 km ENE of Hekla
      11.01.2016 04:12:25 5.1 km 1.2 99.0 3.4 km ENE of Hekla
      10.01.2016 15:16:29 1.4 km 1.7 99.0 1.4 km W of Hekla

      Ja GPS-mittauksissa nopeaa liikettä:
      http://strokkur.raunvis.hi.is/~sigrun/HEKLA.html

      Mahdollinen purkaus voi alkaa Heklan tyyliin hyvinkin nopeasti ja yllättäen ... tai sitten joskus myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe