Varattu kundi :S

auttakaa__

Mitä teen?

Oon ihastunu varattuun kundiin. Mulla on aikasemminki ollu vähän samantyyppisiä ongelmia, mut ei niistä oo siis mitää seurauksia tullu. Joudun puoli vuotta sitten kouluvalintojeni takia väärälle paikkakunnalle kouluun. Ystäväni kautta tutustuin ihanaan kundiin, joka seurusteli. Hän oli minulle aina kuitenkin niin kiva, txt melkein joka päivä kanssani ja auttoi minua, että ihastuin häneen.

Tilanne pian muuttui, kun hänen tyttöystävänsä kuuli minusta (en oikein pidä hänestä, vaikka vaikuttaakin joskus mukavalta minua kohtaan. Olemme siis muutaman kerran tekstailleet). Tämä jätkä sitten laittoi minulle muutaman kerran selvennykseksi, ettei siis ole kiinnostunut minusta kuin ystävänä, mikäli oli joskus jonkun muun kuvan itsestään antanut.

Pifin yhteydenpidossa pientä taukoa, ajattelin että pääsisin yli tästä pojasta. Oli minulla siinä välillä muitakin ihastuksia. Mitä minun pitäisi tehdä, kun tämä varattu kundi tulee aina uudelleen mieleeni? Haluaisin txt hänelle todella usein ja jutella hänen kanssaan niinkuin alkuvaiheessa tein, mutten oikein viitsi :/ Olen kouttanut hakea häneltä huomiota myös aika usein kännisoitoilla (tiedän, typerää), muttei hän reagoi niihin kovinkaan voimakkaasti.

Haluaisin hänet itselleni kokonaan. Hän on monesti sanonut minulle, että haluaa tietää jos jokin vaivaa minua ja tuntuu aivan kuin hän huolehtisi jollain tavalla minusta. Kuitenkin sanoo rakastavansa suuresti tyttöystäväänsä. Voisiko minulla olla silti toivoa?

6

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdff

      Unohda se kundi. Mieti, jos sinä olisit hänen tyttöystävänsä tilalla, ja joku toinen yrittäisi viedä hänet sinulta? Jos kundi sinut haluaisi, hän laittaisi poikki nykyisensä kanssa, mutta näin ei selvästikkään ole. Voit joko odottaa, että näin käy, tai jatkaa eteenpäin. Suosittelen jälkimmäistä.

    • se tyttöystävä

      Jätä se tyyppi rauhaan ja painu vittuun.

    • iippi.

      Kasvuun kuuluu yleensä, ja Sinun kohdalla myös, että oppii kunnioittamaan, olemaan ystävänä ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa muutenkin kuin "haluamalla itselleen kokonaan". Kundi on sillain fiksu, ettei lähde rikkomaan suhdetta tyttöystäväänsä (sitäkö haluaisit?). Jos tekisi sen, mikä takais etteikö lähtisi aikanaan Sultakin ns.eteenpäin. Sun tulee arvostaa tuollaista tilaisuutta, kun on mahdollisuus saada kouluapua ja muuta kaveruutta fiksulta ikäiseltäsi ihmiseltä. Siinä ohessa opit paljon, jos vain arvaat ottaa vastaan ja omaksua vaikutteita, mitä hän arkipäivässä Sulle tarjoaa.

      Tietty, seksuaalisuus puskee iässäsi pintaan, mutta sen kanssa on opittava elämään. Kinuamalla seksiä kundilta pilaat vain hyvän kaverisuhteen ja jäät sitten siltä osin yksin. Seksuaalisen ihastuskohteesi haet muualta. Muutaman vuoden jälkeen alat ymmärtää, miksi näin on paras. Hyvällä tuurilla saatatte olla ystäviä vielä aikuisinakin, vaikka niin pitkälle kuin pippuri kasvaa

    • vinkki.....

      Kannattaa suosiolla uskoo mitä toinen selkeellä suomenkielellä sanoo, niin ei kato tuu pettymyksiä omista päähänpinttymistä. Jos jätkä on sanonu että sitä ei kiinnosta, niin koita nyt herranjumala ymmärtää edes tuo asia jos et jo sitä voi millään ymmärtää että toinen on varattu.
      Sinuna harkitsisin terapiaa jos on taipumus aina ihastua jonkun muun mieheen, eihän toi nyt ihan tervettä ole. Jollain alitajuisen kierolla tavalla sä varmaan haluat rikkoa parisuhteita ja tuottaa pahaa mieltä naisille ja näyttää millätapaa sä oletkaan parempi eli pönkität vaan omaa pikkuruista itsetuntoos. Entäs sit jos sun miehes jättäis sut toisen naisen takia? Miltä se susta tuntuis? Koska elämässä on taipumus löytää eestään sen minkä taakseen jättää, niin mikäli et halua tulla ite petetyks niin jätä sinäkin ne varatut miehet rauhaan.

      • 12+10

        Tee aloite ja kokeile saatko vastakaikua. Ei siihen muu auta.


    • Kfhisofh

      HALOO??? "Sanoo rakastavansa suuresti tyttöystäväänsä" niin mitä vittua sä sitä enää piirität? Kuinka edes kehtaat? Sunlaiset ihmiset oksettaa mua niin sairaan paljon!!!!!!!!!! h-u-o-r-a

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      106
      4287
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      69
      3091
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      315
      2851
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2322
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      77
      1552
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      77
      1378
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      98
      1332
    8. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1138
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      70
      1136
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    Aihe