ajattelin kun ostin pari viikkoo sitten kirsikkasukarapuja euro kappaleelta. että onko se sitten halpa vai kallis hinta. ja kuinka nopeasti ne lisääntyvät niitä on akvaariossa kolme ja akvaario on 64 litrainen. akvaariossa on monnisia ja taistelukala. kiitos etukäteen vastauksista
kirsikkasukarapu
1
750
Vastaukset
- boraras.
Jos olivat punaisia kirsikkasukarapuja niin hinta oli normaali. Jos taas ovat värittömiä/ruskeita, niin yleensä niitä saa ilmaiseksi.
Kolme yksilöä on todella vähän. Kyllä rapuja pitäisi olla vähintään 10. Taistelukala syö suurella todennäköisyydellä rapujen poikaset ja aikuisetkin kirsikat ovat vaarassa joutua taiston ruokalistalle.
Kirsikat lisääntyvät reippaaseen tahtiin. Naaraat kantavat kuukauden verran munia mahassaan ja sen jälkeen päästävät toukat pohjalle. Toukista sitten kehittyy pieniä poikasia.
Jos kirsikkasi ovat punaisia, kannattaa niiden jälkikasvusta antaa eteenpäin värittömät poikaset. Jos et tee näin, niin pian lähes koko rapukanta muuttuu värittömäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1064287Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k663086Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152841Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622322- 771552
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771378- 981332
- 771138
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?691125Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911121