Kajaanin apteekit ja Kaksin päivystys

Hitaasti hyvää tulee

Kajaanissa on neljä apteekkia ja asukkaita 38000 ja päälle. Silti yksikään apteekki ei palvele avun tarvitsijaa sunnuntaisin klo 18 jälkeen. Tänään menin kaksin päivystykseen klo 15.15 ja sain reseptin käteeni neljän tunnin jonotuksen jälkeen. Yllätys olikin ettei Kajaanissa ole mikään apteekki sunnuntaisin auki enää siihen aikaan. Päivystyksestä sainkin onneksi lääkkeettä ensihätään, suurkiitos siitä heille.
Päivystyksessä oli muuten hyvin paljon vihaisenoloisia kansalaisia, ei riitä ymmärrystä siihen että päivystyksen resurssit tuntuvat olevan hyvin rajalliset.
Eräällekin rouvalle poikansa kanssa sanottiin kun kävi kysymässä kuinka paljon on asiakkaita ennen heidän vuoroaan että yksi edellä. Kuitenkin kesti reilusti yli tunnin ennenkuin poika kutsuttiin sisään.
Yli neljä tuntia jonottanelle rouvalle sanottiin, että on vielä seitsemän edellä jonotuksessa. Tämä ei -paikkakuntalainen nainen sanoi, ettei ikinä ole nähnyt näin hitaasti toimivaa päivystystä. Mutta meidän kainuulaisten on vain tyydyttävä siihen vähään mitä saadaan.
Lääkärit ja sairaanhoitajat tekevät parhaansa eikä heitä ole syyttäminen.

18

3060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saasdqwasddffew1342

      Ei mikään ole muuttunut. Minä löin kirveellä jalkaan vuonna 1985 ja piti 5 tuntia odottaa ennenkuin ompelivat.

      • rc

        Avohaavat ommellaan heti kun päivystykseen menet. Mikä on pointtisi tuollaiseen vääristelyyn?


      • voe mahoton
        rc kirjoitti:

        Avohaavat ommellaan heti kun päivystykseen menet. Mikä on pointtisi tuollaiseen vääristelyyn?

        Avomurtuma sormessa ja 6 tuntia päivystyksessä,kunnes lääkäri katsoi --> osastolle ja siitä leikkuriin.
        Mutta siis...6 tuntia!!!! Sitten sai hoitoa vaikka sormi melkein roikkui nahkan varassa. Ainoa mitä päivystyksessä tehtiin heti mennessä oli että käsi pantiin pakettiin,sen jälkeen jätettiin lähes heitteille.


      • 000000000
        rc kirjoitti:

        Avohaavat ommellaan heti kun päivystykseen menet. Mikä on pointtisi tuollaiseen vääristelyyn?

        Riippuu avohaavasta, missä kohtaa kehossa on tai jos verta vuotaa solkenaan, ommellaan heti.
        Mut mut, jos ei vuoda juuri mitään ja on turvotuksia jo, annetaan turvotuksen ensin laskea. Voi olla jopa monta päivää ompelematta, kokemusta on.


      • 000000000
        rc kirjoitti:

        Avohaavat ommellaan heti kun päivystykseen menet. Mikä on pointtisi tuollaiseen vääristelyyn?

        Siis, huom. jos ei ole hengenvaarallisesta tilanteesta kysymys. Ei esim. valtimoverenvuotoja, nehän on pakko ommella heti.


    • 1+1

      Kyllä KAKS:in päivystyksessä jonottaa saa, se on monesti koettu. 4,5h odotettiin kuumeisen lapsen kanssa, sen jälkeen lähdettiin kotiin voimia keräämään ja aamulla uudestaan päivystykseen. Sitten saatiinkin v*ttuilut niskaan kun ei oltu jaksettu yömyöhään odottaa. Ja ilmeisesti rangaistukseksi? saimme sitten odottaa yli 2h täysin tyhjässä aulassa. Kyllä on menny rahat hukkaan kun se uusi siipi rakennettiin. Vai liekkö siellä paljonkin mukavampi kahvihuone henkilökunnalla, kun niin iloista remakkaa sieltä kuului..?

    • tehotonta

      Viikko sitten jouduin päivystykseen korkean kuumeen takia. Tunnin aikana otettiin peräti 4 ilmoittautumista vastaan, odotin omaa ilmoittautumisvuoroani tunnin. Onneksi ei tarvinnut enää lääkärille jonottaa, vaan pääsin verikokeen kautta kotiin - verikokeesen pääsin 10 minuutissa ilmoittautumisen jälkeen.

      Metka systeemi - ensin jonotetaan, että päästään ilmoittautumaan, sitten vasta jonotetaan lääkärille...

    • kljkkjkla

      sen kerran mitä siellä on joutunut pakosta käymään, ei tee mieli takaisin. Henkilökunta ei todellakaan näytä ainakaan kiireiseltä, mutta jonottaa saat jopa tunnin/tunteja että pääset ilmoittautumaan.

    • Kelalta eurot

      Ei varmaankaan päivystävien hoitajien ja lääkäreiden syy jonottaminen.

      Vaan koko päivystys pitää yksityistää, elikkä pois kokonaan kuntayhtymältä. Jos yksityinen vähän maksaakin, mutta saahan siitä osan Kelalta takaisin. Se mitä joutuu maksamaan, korvaa sen odotusajan.
      Kuntayhtymä sitten korvaamaan kelalle sen maksamat palkkiot.

    • ...

      Joo, jotkut ruokakaupat on auki sunnuntainakin iltayheksään.
      Lohtajan K-Market nyt taitaa olla joka ilta auki iltakymmeneen ja Mainuantien K-Extra joka ilta yhteentoista.
      Apteekit vaan menee aikasemmin kiinni. Vois joku niistä päivystää tosiaankin myöhempäänkin. Tarvetta olisi.

      • ......

        Muistelen että joitakin vuosia sitten Kauppakadun apteekit vuorottelivat vuoroviikon että olivat pitempään auki, sunnuntaisinkin 22 asti. Jostain syystä systeemi lakkasi Olen kuullut ja siitä taisi olla jossain lehdessäkin juttua että Kauppakadun alkupäässä oleva apteekki halusi olla aina auki.
        Kysykää apteekeista miksi aukioloajat on supistuneet.


    • ...

      Lääkäripäivystykset on Kainuussa joka kunnassa samanlaisia. Jonottaa saa tuntikausia, jopa päivän ja sittenkin voidaan jopa käskeä kotiin ja tulla huomenna.

    • Kirkonkylä

      Aikaa on kulunut mutta tilanne ei näytä muuttuneen mihinkään, apteekit laittavat ovensa kiinni näin lauantaisin viimeistään klo 18.00. Ennen oli apteekeilla päivystys, oi niitä aikoja... kovasti tuntuu kirkonkylämaiselta menolta.

    • kuume klo 10-15

      Miksi yksikään apteekki ei enää päivystä? Pitää näköjään sairastua ennen klo 18 viikonloppuisin että sais jotain lääkkeitä. Perseestä nämä apteekkien aukioloajat! Saisivat olla yötäpäivää auki mitä noita sulkemaan.

      • Arkisairas

        Oli surkea valinta uudelta apteekilta mennä tuonne Prisman liiketilaan. Mukavaa heille, raha virtaa kaupassakävijöiltä, mutta piru vie, sehän ei ole sunnuntaisin lainkaan auki! Säästöä apteekkarille varmaan tulee. Mutta mimun tautini eivät osaa pysyä sunnuntaisin pois yllättämästä


    • ukki j

      Vuosi 1996 mummu oli saanu veirtulpan jalkaan se turposi pohkeesta kaksinkertaiseksi normaalista hoitaja vain sanoi että odotelkaa rauhassa.Sattui lääkäri onneksi kulkemaan ohi ,kysyin että joutuuko täällä jonottamaan tällainenki potilas ,niin katsoi jalkaa ja sanoi heti ja kiireesti leikkaussaliin.Rumpaa kestiki sitte 3 kuukautta kun laittoivat verta moneen otteeseen ja marevan lääkityksen et sellaista se on kainuussa.

    • varmaseutti

      Turhaa valitusta apteekkien aukioloajoista, nämä nykyiset riittää vallan hyvin. Jokaisella pitää olla kotona lääkkeitä jonkinlainen perusvarasto niinkuin useimmilla on elintarvikkeita niin että ainakin seuraavaan aamuun pärjää. Ostaako joku maitoa niin vähän että joutuu yöllä lypsyllä käymään?

    • hfsghfdghdfghdgfhdfg

      Pientä se siellä kajjaanissa kuulostaa jonottaminen olevan. Kun muutin kaksi vuotta sitten kajaanista ouluun ja jouduin menemään oyssin yhteispäivystykseen - täällä sitä joutuukin jonottamaan minimissään 6tuntia jollei sitten ole pää kainalossa tai juoppo pääsee nopiampaa lääkäriin. Vihoviiminen paikka oulusa toi päivystys. Ei täällä ole kuin _Yksi_ huone ja viis paikkaa siellä. Muut onkin sitten käytävillä missä ikinä ovatkaan. Kyllä täälläkin eka mennään tuulikaappiin ja jonotetaan aika ilmottautumaan - ei siitä pääse etenemään ilman ilmottautumista. Sit mennään toiseen isompaan aulaan ja jonotetaan normaalisti sellanen 8tuntia että pääsis lääkärille tai hoitajalle.

      ei siinä yliopiston apteekin 23:00 aukiolo aika riitä kun lääkäriltä päästyäsi on kello hyvinkin kaks-kolme yöllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe