Peukalon imeminen nukkuessa - Mistä mahtaa johtua?

Alien Two

Olen 20-vuotias ja koko ikäni minua on vaivannut sellainen omituinen vaiva, että nukkuessani imen aina oikean käteni peukaloa. Laitan aina ennen nukkumaanmenoa sukan käteeni, mutta saan aina taiteiltua sen öisin pois ja aamulla herään jälleen peukalo suussani.

Koitin netistä etsiä tietoa, mistä tällainen johtuu ja kuinka yleistä tämä on, mutta kaikki aiheet käsittelivät, yllätys yllätys, lasten ja vauvojen peukalon imemistä. Yhtäkään juttua en löytänyt tapauksesta, jossa kyseessä olisi ollut aikuinen. Ehkä en vain osaa etsiä oikeilla hakusanoilla.

Olisi kiva tietää, mistä tällainen peukalon imeminen aikuisella johtuu. Se kumpuaa aivan selvästi alitajunnasta, sillä olen aina unessa, kun se tapahtuu. Jostain olen kuullut, että se voisi johtua varhaislapsuudessa tapahtuneesta ahdistuksesta. Itselläni oli aika turvaton lapsuus, kun isä oli alkoholisti, on edelleenkin. Viikonloppuisin tuli valvottua monena yönä kuunnellen isän ja äidin ryyppäämistä ja riitelyä. Muistan pelänneeni aivan suunnattomasti. Joskus jouduin menemään heidän riitojensa väliin ja se on aika iso kokemus alle 10-vuotiaalle. Poliisitkin jouduin muutamaan kertaan soittamaan paikalle ja isäni itsemurhapuheita jouduin myös kuuntelemaan.

Voisivatko tuollaiset kokemukset sitten vaikuttaa yhä vielä vuosien päästäkin alitajuntaisesti? Onko se sitten turvan ja lohdun hakemista, kun peukalo eksyy aina suuhun, kun nukun? Olen muutamia tapauksia kuullut aikuisista, jotka imevät peukaloaan, mutta ne olivat ihan sivumainintoja vain, enkä saanut niistä oikein mitään irti.

Vinkkejä ottaisin myös vastaan siitä, millä keinolla tästä tavasta voisi päästä eroon? Mitä kokemuksia esimerkiksi vanhemmilla on ollut peukalon imemisen poisopettelusta lastensa kanssa? Hampaisiini peukun imeminen ei ole ihme kyllä juurikaan vaikuttanut, mutta peukalossa on aina sellainen kova ja karhea kohta tuon imemisen vuoksi. Mikä siis neuvoksi? Olenko pahasti vinksahtanut ja onko muilla tällaisia vastaavia vaivoja, jotka kumpuavat jollakin tapaa alitajunnasta? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Muiden kokemuksia luen mielelläni. :)

20

3172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samul85

      En nyt sanoisi, että olet pahasti vinksahtanut. Peukalon imeminen nukkuessa ei ole tapana kaikkein pahin, enemmän olisin huolissani jos heräisit palava tupakka suussasi aamulla :).

      Peukalon imeminen luultavasti kertoo jotain sisäisestä ahdistuksesta. Uskon, että menneisyyden kokemukset vaikuttavat edelleen siihen, miten käyttäydyt -myös nukkuessasi. Kaikella käyttäytymisellä on nimittäin jokin syy, vaikka syitä on usein todella vaikeaa nimetä suoraan.

      Uskon, että sinulle tekisi hyvää se, että puhuisit asiasta jollekin ammatti-ihmiselle. Sinulla on varmasti kipeitä muistoja lapsuudestasi, joita sinun olisi hyvä työstää jonkun turvallisen henkilön kanssa.

      Tämä peukalon imeminen on varmasti jokin merkki sisäisestä ahdistuksesta, joka ilmenee kun nukut tai menet nukkumaan. Itselläni ei ole vastaavaa ongelmaa, mutta puren kyllä kynsiä. Kun menen nukkumaan heitän aina käteni kasvojeni eteen, mikä joskus häiritsee minua. Aamulla herään samassa asennossa, käsi kasvojen eteen heitettynä. Samoin herään usein kädet nyrkkiin puristettuina, mikä kertoo sisäisestä ahdistuksesta ja levottomuuden tunteesta. Käsivarren heittäminen kasvojen eteen symboloi itselläni eräällä tavalla pakenemista ja piiloon menemistä. Se on myös muille eräällä tavalla viesti: älä tule häiritsemään, olen nyt pesässäni!
      Olen joskus yrittänyt saada unta kädet rauhallisesti sivuille asetettuna. En saa millään unta. Asia häiritsee minua paljon. Toisaalta jokainen nukkuu omalla tavallaan.

      Toivottavasti sait vähän vastauksestani apua!

    • toinen samanlainen

      Olen 19-vuotias ja minullakin on ollut samanlainen ongelma koko ikäni vasemman peukalon suhteen. Olen koittanut vaikka minkälaista apukeinoa eroon pääsemiseksi, mutta mikään ei tunnu auttavan.
      Ongelmastani en kehtaa puhua kenellekään, koska häpeän ongelmaani. Apua netistä olen koittanut etsiä, kuten keskustelun aloittajakin, mutta tuloksetta.
      Ongelmani on yhtä alitajuista kuin sormien syöminen, yöllä puoliunessa saatan noterata imeväni peukaloa, mutta asialle en välttämättä mitään tee ja vaikka teenkin, niin viimeistään aamulla huomaan imeneeni peukaloa siitä huolimatta.
      Olen miettinyt psykiatrille menoa, mutta pelkään kertoa ongelmastani. Itsekin luulisin mieluusti apukeinoista, miten pääsisin ongelmastani eroon.

    • Irmeli Kirveli

      Hei. Minulla itselläni ei ole omakohtaista kokemusta peukalon imemisestä, mutta olen parisuhteessa 30-vuotiaan miehen kanssa. Puhumme asioista toisillemme melko suoraan, aroistakin. Joku aika sitten hän paljasti minulle että hän öisin saattaa imeä peukaloaan, eikä tiedä miksi. Asia ei ollut minulle mikään yllätys, koska olin aiemmin tämän kyseesssä olevan asian huomannut. Eikä se minua ikinä ole haitannut, mutta hän itse on todella häpeissään tästä "vaivasta".

      Olemme yhdessä välillä pohtineet että mistä sellainen käytös saattaisi johtua. Olen itsekkin yrittänyt saada tietoa tästä aiheesta, mutta ihme kyllä siitä ei löydy mitään tietoa. Mielestäni se saattaa viitata juuri johonkin lapsuuden traumaan tms. Hänellä oli aiemmin myös lapsena ollut "uniriepu", mutta en tiedä liittyykö se tähän peukalon imemiseen mitenkään. Tai voisikohan jokin liian aikainen vieroitus jostain (esim tutista) vaikuttaa tähän? En tiedä.

      Hänellä myös on kuivunutta ihoa peukalossa, jota hän imee unissaan. Sitten kun hän on valveilla, hän repii ihoa siitä kohtaa...

      Mutta kaikki te joilla on tämä peukalon imemisvietti: Suotta te häpeätte sitä. Kaikkeen löytyy jokin järkevä selitys.

    • pömpsö

      Olen 40-vuotias nainen ja imen yhä peukaloa. Nukkuessa ja valveilla. Purenta on kärsinyt siitä, mutta enpä taida päästä imemisestä eroon. Olen hyvässä asemassa työssä. En kehtaa puhua asiasta kenellekään.

      • santtura2

        pömpsö. olen 27v. nainen ja oikea peukalo on sitä nannaa mutta vasuri ei ala millekkää vaikka kuinka luputtaa miks? olethan imenyt sitä pikkusen enemmän kun minä? muuttuuko se peukun muoto kun mulla toi alkaa olee jo aika kälynen. mieheäni hävettää aivan vitusti ja velipoika itkee ittesä uneen. kaikkeee ollaan kokkeiltu mutta ei tepsi vaan paska on herkemässä aina iltaisin. yst. t: santtura


      • thumb

        Minä olen 41-vuotias nainen, ja myös hyvässä asemassa työssä. Imenyt ikäni peukaloa ja puhe hieman toispuoleista ja hampaat alhaalta hieman vinossa


    • joqraunen

      suosittelen asioiden käsittelyä terapiassa, kun ne purkautuu alitajunnasta pois ja niitä pääsee käymään läpi.. peukalon imeminenkin saattaa jäädä ihan huomaamatta pois. Lapsuudesta tuo monesti jää, varsinkin jos se on ollut turvaton ja vaikea. Mieli arkistoi sieltä jääneet muistot, nii hyvät kun pahatkin.. ja sieltä ne kumpuilee tunteina ja tekoina valvoessa tai nukkuessa.

      Terkuin sormien imeskelijä.. ihan valveillakin:)

    • varhainen jäänne

      Eikös sikiötkin ime peukaloaan.

    • Alien Two

      Yritin taas etsiä tästä aiheesta tietoa ja kas kummaa, löysin aloittamani keskustelun täältä. :'D Edelleen aika nihkeästi löytyy aikuisten peukalon imemisestä mitään juttua. :/

      Peukalon imeminen on edelleen sitkeästi osa nukkumistani. Olen nyt huomannut, että hampaisiin on tullut jälkiä. Noiden etuhampaiden molemmin puolin olevien hampaiden tyveen on tulleet pienet koloset, jotka ei välttämättä äkkiseltään muille näy, mutta peilatessa ne osuu ainakin omaan silmään. Muutenkin on imeminen vaan lisääntynyt omalla kohdallani, enkä oikein jaksa enää edes yrittää päästä tavasta eroon, kun kaikki siteetkin pystyn poistamaan kädestä yön aikana.

      Uskon edelleen, että tässä vaivassa on vahvasti alitajunta mukana, jotkin sinne haudatut ahdistuksen tunteet kumpuaa pintaan siten, että sitä hakee nukkuessa lohtua peukalon lutkutuksesta. Tuo ammattiapu voisi olla yksi ratkaisu, kun en ole koskaan turvautunut kallonkutistajan apuun, vaikka tarvetta sille kovasti olisi. On vaan vaikea saada aikaa psykologille näin isossa kaupungissa. Pitäisi olla tyyliin itsemurhan partaalla, että hoitoa saisi. :/

      Olisi kiva kuulla lisää kokemuksia teiltä muilta aikuisilta peukalon imijöiltä. Aika paljon samansuuntaisia kertomuksia teillä muillakin on ollut. Psykologisesti tämä on tosi mielenkiintoinen ilmiö, vaikka itse joutuukin välillä nolostelemaan tätä vaivaa. :D

    • Ilmainen lääke;

      Pane siihen peukaloon jotakin todella inhottavan makuista mönjää, niin veikkaan että tapa jää pois....

    • Talitilitintti

      Olen 17-vuotias tyttö ja imen edelleen peukaloa. Vanhempani ovat monia vuosia huomauttaneet asiasta mutta muutosta ei ole sattunut. Minun kynsiini on laitettu keräänlaista pahanmakuista lakkaa jonka pitäisi auttaa lopettamaan kynsien pureskelemista mutta minä totuin pahaan makuun nopeasti. En uskalla puhua kellekään tästä tapauksesta. Koen saavani eräänlaisen turvallisen tunteen aina kun saan peukalon suuhuni, oli sitten päivä tai yö.

      Ollessani paljon nuorempi isoveljeni hankkiutui aina ongelmiin. Ihmisjoukkoja tuli koputtelemaan ovellemme ja minä avasin tietämättömänä. Porukka etsi veljeäni. Sanoin ettei hän ole kotona. Porukka jäi kadullemme hengailemaan kunnes veljeni tulisi kotiin. Menin piiloon keittiönpöydän alle ja soitin itku kurkussa vanhemmille, jotka olivat kaupassa. He kiiruhtivat kotiin veljeni mukanaan. Eräässä vaiheessa veljeni haettiin poliisein kotoa pois ja vietiin nuorisokotiin. Itkin nurkassa koska toivoin kaiken olevan pahaa unta. Tämän jälkeen suljin veljeni pois elämästäni. En halunut kuulla hänestä mitään.

      Voika tapahtumat selittää miksi edelleen imen peukaloa. Tarvitsen apua.

    • peukku v40+

      Niin.. luulen tuon turvattomuuden tunteen puuttumisen aiheuttavan peukun imemiseen. Ehkä jonkinlaista tiedostamatonta ahdistustakin voi olla. Luonne.. herkkyys. Eipä ole ongelma joka muita vahingoittaisi. Olemme monella tavalla erilaisia. Erilaisia tapoja on varmasti paljon kuten muitakin asioita maailmassa. Mm. Sairauksia. Ei hävetä enään asiaa. Kun peukun imeminen tekee levollisen mielen vielä aikuisenakin niin ok. Toiset juo alkoholia kipuihinsa ym.

    • peukku v40+

      Tarkoitin... turvallisuuden tunteen puuttumisen myös aiheuttavan peukalon imemisen. Stressi ym vaikuttaa.

    • jussi.

      Sirkkeli. Ongelma ratkaistu. Sillä se hoitunee.

    • aRSENAL

      Jalkapalloilija Pele imi peukkua kentällä aikoinaan...


      Saattaa olla ihan myötätuntoa

    • ghgg

      olen 26-vuotias ja yritän tosissani päästä sormen imemisestä eroon, mutta se on vaikeaa. Olen onnistunut lopettamaan kerran aiemmin, mutta alotin uudestaan. Käytän näitä sanoja "ällöttävä" ja "nolo", jotta ne jäisivät omaan mieleeni. Yritän nyt olla erossa tavasta viikon ja haastan muutkin ongelmasta kärsivät.

    • imijä

      Itse olen 19 vuotias ja koko ikäni imenyt peukkua, kymmenen viimeistä vuotta olen siittä yrittänyt eroon päästä mutta silti unissani se suuhun menee vaikka aito osin käden kiinni sängyn laitaan, ,, en tiedä mitä.tehdä lapsuudessani ei ole mitään traumoja ollut mutta silti peukku maistuu

    • propolis

      Kärsin samasta pahasta tavasta kuin te muutkin. Perheeni tietää, muut eivät. Olen välillä ollut ilman tätä tapaa jopa vuoden, en oikein tiedä miten se tapahtui, Saan imemisestä jonkinlaista rentoutumisen tunnetta, varmaan sitä turvallisuuden tunnetta myös. Haluaisin tavasta eroon ja jos teillä on vinkkejä siihen, niin koitan mielelläni,

      • Anonyymi

        Löysin tällaisen vanhan ketjun, kun koitin etsiä tietoa aiheesta. Olisi kiva kuulla kokemuksia oletteko päässyt eroon tästä tavasta vieläkään? Ja myös uusia kokemuksia. Itse oon 22v ja imen peukkua (jotenki kauheeta edes kirjoittaa tota). Välillä myös herään siihen kun oon tiedostamatta laittanut peukun suuhun. Mulla oli aika turvaton lapsuus niin luulen sen johtuvan siitä. Tää nolottaa mua todella paljon ja haluaisin kovasti apua miten tästä pääsis eroon....


    • Anonyymi

      Riippumattoman tutkimusverkoston The Nordic Cochrane Centerin johtaja Peter Gøtzsche tutkimusryhmineen on analysoinut lääkeyhtiöiden julkistamattomia lääketutkimuksia. ”Minä uskon, että SSRI -lääkkeet saattavat aiheuttaa jopa pysyviä aivovaurioita. On erittäin outoa, että tästä tärkeästä asiasta on niin vähän tutkimusta”, Gøtzsche sanoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe