muistelua

hr67

Kyllä sentään oli silloin matkailu mielekästä kun oli vielä Hasse joka teki matkoja Mallorcalle ja siellä oli yksi tietty hotelli jota se käytti paljon,taisi olla El Paso.Onkohan se vielä suomalaisten käytössä? Tai käytössä yleensäkään.Sieltä hyviä muistoja ja yleensäkin Hassen matkoista,sen jälkeen alamäkeä koko matkailubisnes

82

7972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös muistoja

      El Pasoa ei enää ole ollut moneen vuoteen,nykyää hotellin paikalla on asuntoja.Muutenkin koko Terrenon alue on rauhoittunut,tanssipaikkojakaan ei siellä taida olla.

    • Perdone

      Alamäeksi ne sanovat sellaista tunnetta, kun uutuudenviehätys menee ohi! Nykyään sentään on valinnanvaraa, -mahdollisuuksia kohteiden suhteen ihan toisella tapaa kuin kuin silloin "vanhaan hyvään aikaan"! Nyt joutuu vaan itse valitsemaan enemmän, eikä viedä kuin "pässiä narussa". Minustakin tuntuu ajan kultaamat vuosikymmenien takaiset matkat mukavilta muistoilta! uudet matkat ovat kuitenkin se elämän suola!

    • 11+4

      El Paso paloi 80-luvulla ja purettiin sen jälkeen turismin siirryttyä El Terrenosta saaren rannoille. Aikoinaan turismi alkoi Palman kaupungista, koska siellä oli hotelleja. Vähän samanlainen tilanne oli Gran Canariall, jossa turistit vielä 60-luvulla asuivat Las Palmasissa.

      Aikoinaan Plaza Gomilla oli täynnä baarien pöytiä ja tuoleja. Nykyisin tuolla aukiolla ei ole ainoatakaan baarituolia. Useimmat El Terrenon hotellitkin ovat sulkeneet ovensa, kuten esimerkiksi El Valle. Nykyisin sen paikalla on kuitenkin näemmä avattu hotelli uudella nimellä. Mahtaisiko osa turisteista palata vanhaan kivierämaahan? Onhan Palmassa paljon nähtävää, vaikka suuri osa suomalaisturisteista istuikin kaikki päivät ja illat parissa härmäläisbaarissa.

      • hapero1

        El Paso on ollut pystyssä vielä toukokuussa -91, jolloin olen itse seillä ollut. Lienee palanut sitten sen jälkeen.

    • hr67

      Vai niin on El Pasolle käynyt,olin mallorcalla 80-luvun loppupuolella joten aika pian reissuni jälkeen se sitten tuhoutui.Onhan siitä aikaa kun Kalevi Keihänenkin käveli kadulla vastaan ja hän on ollut kauan kuolleena.Pitäisi mennä sinne uudestaan katsomaan miten on terrenon alue muuttunut,siellä oli myös muistaakseni aika korkea kukkula jonne piti astella melko monta porrasta,hyvää kuntoilua

      • don Luis

        Katselin toissa kesänä El Pason sijaintipaikkaa kadulta eikäpä tuota meinaa edes tunnistaa.Asuin joskus aikoinaan myös kyseisessä hotellissa,muita mieleen tulevia asuinpaikkoja,joissa ehdin vierailla olivat,Aparsuit ,Rex,Isla Mallorca. Tulipa tuo terreno aikoinaan hyvinkin tutuksi,vaikka kaksi ensimmäistä matkaa asuinkin El Arenalin suunnalla,hotellit Mediodia ja Julia.Matkailukeisari Keihänen asusti hotelliGatrianissa.joka sijaitsee(si) hotelli Bosquen vieressä.Toisella "Aparsuit"matkallani ,joka oli Keihäsen kakkosfirman aloitusmatka Mallorcalle,Keihänen oli itse mukana lennolla,myös baari/ravintola Marques Terrenon pääkadun varrella,(silloin nimeltään Calvo Sotelo)oli jotenkin Keihäsen rahoittama.Useasti istuin siellä syömässä Keihäsen kanssa samassa pöydässä.Plaza Gomila on,kuten mainittiin,vain varjo entisestään.Eräs Palman upeimmista yökerhoistaTito´s on nykyisin pahainen disko.Enää ei Vincent pidä baari Liparia,joka oli disco Barbarellan vieressä,suomalaisbaarien korttelissa.Taidan olla vanha?

      • don Luis
        don Luis kirjoitti:

        Jatkan vielä.Myöhemmin Keihänen asui pitkään hotelli Pinar´issa hotelli Bosqueta vastapäätä.Myös tuo baari Marques muuttui Eilan baariksi.Suomalaisbaareista muistan ainakin Pia ja Pepe, Manun baarin,nakkibaarin,rapulabaarin ja Besame Mucho tanssipaikan,myös edellämainittujejen El Pason ja Bosquen tanssit olivat varsin suosittuja.

        Olen majoittunut Borqueen, El Pasoon, El Valleen, Araxaan ja Pinariin Terrenossa. Ehkä joissakin muissakin hotelleissa olen majaillut, mutta ei tule juuri nyt mieleen.

        Piskuinen vaatimaton Pinar on jäänyt sikäli mieleeni, että sain kerran pitää huoneeni iltamyöhään lisämaksua vastaan. Omistaja perusteli sinänsä ihan kohtuullista korvausta sillä, että hänen piti maksaa siivoojalle ylimääräistä siitä, että tämä odotti myöhään ennen kuin pääsi siivoamaan huoneeni.

        Kun seuraavana kesänä kysyin jälleen mahdollisuutta pitää huoneeni yli puolenpäivän, sain vastaukseksi, että hotellilla ei ollut iltasiivoajaa ja että edellisenä kesänä kukaan ei ollut siivonnut huonettani ennen kuin seuraavana aamuna. Omistaja oli siis valehdellut minulle sanoessaan, että joku siivoaisi huoneeni muöhään illalla. Noh, ei mikään iso asia, enkä viitsinyt kertoa miehelle, mitä hän oli minulle selittänyt vuotta aikaisemmin.

        Tito's taisi olla täysin suljettu muutaman vuoden. Kävin siellä kerran vuonna 75. Alhaalla Paseo Maritimolla oli 80-luvun alussa aivan auditoriumin vieressä miellyttävä brittityylinen pub nimeltä The Bitter End. Sen asiakaskunta oli hyvin kansainvälinen, mm. japanilaisia oli kanta-asiakkaissa, ja baarimikottarena hääri nuori norjalaisnainen.

        Yksi hupaisimmista Terrenon muistoistani on aamuöinen taksimatka hotelli El Valleen noin kilometrin päästä saman suoran kadun varrelta. Olin istunut iltaa suomalaisen, Palmassa asuvan ja hyvin espanjaa puhuvan henkilön kanssa jossakin ravintolassa. Kadulla kiipesimme taksiin ja pyysin kuljettajaa ajamaan hotelli El Valleen, josta ystäväni kävelisi sata metriä asunnolleen.

        Kuski kaarsi alas Paseo Maritimolle saadakseen matkaa pidennettyä. Ehdotin ystävälleni - tietysti suomeksi - että emme mainitsisi mitään kiertoreitistä, mutta perillä antaisin kuskille 40 pesetaa, minkä tiesin kokemuksesta tuon matkan hinnaksi.

        Kun kuski sitten lopulta pääsi hotellin luo, ystäväni sanoi hänelle sujuvalla espanjan kielellä, että oli tietysti mukava katsella sataman huvipursiakin, mutta emme nyt kuitenkaan aikoneet maksaa tästä reitin pidennyksestä hänelle mitään. Kuskin naama oli näkemisen arvoinen. Hän ei tietenkään mitenkään voinut tietää, että ystäväni oli asunut Palmassa vuosikaudet. Mies tyytyi kohtaloonsa eikä purnannut "huonoista" asiakkaista.

      • donLuis
        11+4 kirjoitti:

        Kävin itsekinTito ksessa vuonna-75 ensimmäistä kertaa.Piti olla oikein solmio ja pikkutakki,joita portsarilla olikin lainata,pikkurahaa vastaan ovensuussa.vaikka ulos mentiinkin n.s. alakautta paseolle niin takki ja "kraga"palautettiin sitä ennenSittemmin kävin siellä muutaman kerran uudestaan ja muistelen ettei pukeutuminen ollut enään niin pikkutarkkaa kuin ennen.Myös toinen yökerho jossa sillion käytiin on jäänyt mieleen,paikan nimi oliTago Mago.Hieman nuorekkaampi ja rennompi paikka.Siihen aikaan käytiin joka reissulla myös n.s. possujuhlilla tutkailemassa miten turistijuhlat organisoidaan huippuunsa.Nykyisin Son Amar jossa possuiltiin on muuttunut hinnakkaaksi viihdepaikaksi(mikäli on vielä olemassa)Kävin siellä viimeksi joskus vuosisadan vaihteen aikoina,joten tiedot ovat vanhempaa laatua.Kahdeksan ensimmäisen Mallorcan matkan jälkeen kohteeksi tuli valittua,lapsille paremmin sopiva Alcudia,sen jälkeen on taas oleiltu Playa dePalman alueella useamman kerran.Possujuhlista vielä sen verran,että Keihänen piti possujuhlat eri paikassa kuin yleensä, Esporlas taisi olla paikka nimeltään,kaava juhlissa oli muuten aivan sama.

      • ex-joven
        don Luis kirjoitti:

        Jatkan vielä.Myöhemmin Keihänen asui pitkään hotelli Pinar´issa hotelli Bosqueta vastapäätä.Myös tuo baari Marques muuttui Eilan baariksi.Suomalaisbaareista muistan ainakin Pia ja Pepe, Manun baarin,nakkibaarin,rapulabaarin ja Besame Mucho tanssipaikan,myös edellämainittujejen El Pason ja Bosquen tanssit olivat varsin suosittuja.

        iHola! 70-luvulla tanssipaikka Besame Mucho oli nimeltään discoteca SuperStar. Minulla on sieltä paljon kuvia, jopa T-paita sen logoilla! Asuin silloin Palmassa 4 vuotta, myöhemmin muutin etelä-Espanjaan Granadaan ja sitten Malagan alueelle. Sieltä sitten Barcelonaan. Yhteensä 20v. Nyt asun Suomessa, mutta ole ajatellut muuttaa perheeni kanssa takaisin Espanjaan ja minneppäs muualle kuin Palmaan. Sieltä on paljon muistoja, niin ihmisistä, kuin paikoista....että siitä elämästä, silloin 70-luvulla! Joskus tuntuu että olisipa hieno kirjoittaa kirja Espanjan ajoista... El Terrenon riennot mukaan luettuna....ehkäpä mañana! Toki muuaallakin Espanjassa oli hienoa, vaan olikohan se eka paikka paras kuitenkin?? Toki kaikki muuttuu.....

      • ex-joven
        don Luis kirjoitti:

        Jatkan vielä.Myöhemmin Keihänen asui pitkään hotelli Pinar´issa hotelli Bosqueta vastapäätä.Myös tuo baari Marques muuttui Eilan baariksi.Suomalaisbaareista muistan ainakin Pia ja Pepe, Manun baarin,nakkibaarin,rapulabaarin ja Besame Mucho tanssipaikan,myös edellämainittujejen El Pason ja Bosquen tanssit olivat varsin suosittuja.

        Besame Mucho oli 70-luvulla nimeltään la discoteca Superstar. On vielä T-paitakin sieltä muistona. Tapasin siellä myös espanjalaisen mieheni (1976).Oltiin yhdessä 20 vuotta. Sitten tuli ero, mutta ystävyys on säilynyt. Palmasta muutettiin mantereelle 1982. Asuttiin Granadassa, Malagasa, Barcelonassa...ym. mutta aina on Palma ja El Terreno mielessä. Ne ihmiset, elämä ja" paikat" silloin. Täytysi varmaan kirjoittaa kirja joskus niistä asioista eli ehkäpä....¨mañana!

      • ex-joven
        ex-joven kirjoitti:

        Elokuussa lähettämäni viesti on melkein sama kuin heinäkuulta. Syy on siinä että luulin että ensimmäinen viestini ei ollut mennyt perille, mutta eikös se" la repeticion de los estudios es la madre de los estudios" eli "kertaus on opintojen äiti" ! Ja olenhan se entinen nuori....niinpä...kaikkea ei hoksaa niinkuin ennen.

        Tuli vielä yksi asia mieleen niistä monista, että Pian ja Pepen vieressä oli aikoinaan(70-luvulla) baari nimeltä Cafe Paula(myöhemmin sekin Pian ja Pepen). Omistaja taisi olla nimeltään Stefan. Siellä käytiin kuuntelemassa aina iltaisin suomenkieliset uutiset, jotka muistaakseni Teva kertoi radiossa. Teva taitaa olla nykyisin Aurinkorannalla (Costa del Sol). iHasta la vista!

      • don Luis kirjoitti:

        Katselin toissa kesänä El Pason sijaintipaikkaa kadulta eikäpä tuota meinaa edes tunnistaa.Asuin joskus aikoinaan myös kyseisessä hotellissa,muita mieleen tulevia asuinpaikkoja,joissa ehdin vierailla olivat,Aparsuit ,Rex,Isla Mallorca. Tulipa tuo terreno aikoinaan hyvinkin tutuksi,vaikka kaksi ensimmäistä matkaa asuinkin El Arenalin suunnalla,hotellit Mediodia ja Julia.Matkailukeisari Keihänen asusti hotelliGatrianissa.joka sijaitsee(si) hotelli Bosquen vieressä.Toisella "Aparsuit"matkallani ,joka oli Keihäsen kakkosfirman aloitusmatka Mallorcalle,Keihänen oli itse mukana lennolla,myös baari/ravintola Marques Terrenon pääkadun varrella,(silloin nimeltään Calvo Sotelo)oli jotenkin Keihäsen rahoittama.Useasti istuin siellä syömässä Keihäsen kanssa samassa pöydässä.Plaza Gomila on,kuten mainittiin,vain varjo entisestään.Eräs Palman upeimmista yökerhoistaTito´s on nykyisin pahainen disko.Enää ei Vincent pidä baari Liparia,joka oli disco Barbarellan vieressä,suomalaisbaarien korttelissa.Taidan olla vanha?

        Vanhempi muistelo tuli mieleen.Majoituimme ensi kertaa el Paso hotelliin,Terrenon ytimessä,muutaman vaiheen jälkeen saimme (vaimo, 5v. poika ja minä )huoneen,josta parveke aukesi Pinar hotellin katon ylle.Nurkkauksen parvekkeilla näimme 4:n nuoren jo aloittaneen lomajuhlinnan ja juttu lensi vierekkäisillä parvekkeilla.Nuorempi mieshenkilö,sitten päätti mennä naapuriin kylään,muttei ovesta vaan parvekkeen kaiteen yli, joka tietysti johti otteen kirpoamiseen ja maan vetovoima tarttui henkilöön joka päätyi kerrosta alempana olevan keittiön katon läpi patojen ja pannujen ääreen.Hiukan väki kyökissä hämmästyi .Sittemmin poika ilmaantui altaan reunalle jalka nivuseen asti kipsissä.Ei uimamahdollisuutta eikä oikein suihkuakaan (ilma n.30 lämmintä)viikko kului puun katveessa kipsin kanssa.

      • Vei-Matti

        Oliko vuosi 1986?'Näin samanlaisen tapauksen silloin.

      • Vei-Matti kirjoitti:

        Oliko vuosi 1986?'Näin samanlaisen tapauksen silloin.

        Taisipa olla.

      • Anonyymi
        11+4 kirjoitti:

        Olen majoittunut Borqueen, El Pasoon, El Valleen, Araxaan ja Pinariin Terrenossa. Ehkä joissakin muissakin hotelleissa olen majaillut, mutta ei tule juuri nyt mieleen.

        Piskuinen vaatimaton Pinar on jäänyt sikäli mieleeni, että sain kerran pitää huoneeni iltamyöhään lisämaksua vastaan. Omistaja perusteli sinänsä ihan kohtuullista korvausta sillä, että hänen piti maksaa siivoojalle ylimääräistä siitä, että tämä odotti myöhään ennen kuin pääsi siivoamaan huoneeni.

        Kun seuraavana kesänä kysyin jälleen mahdollisuutta pitää huoneeni yli puolenpäivän, sain vastaukseksi, että hotellilla ei ollut iltasiivoajaa ja että edellisenä kesänä kukaan ei ollut siivonnut huonettani ennen kuin seuraavana aamuna. Omistaja oli siis valehdellut minulle sanoessaan, että joku siivoaisi huoneeni muöhään illalla. Noh, ei mikään iso asia, enkä viitsinyt kertoa miehelle, mitä hän oli minulle selittänyt vuotta aikaisemmin.

        Tito's taisi olla täysin suljettu muutaman vuoden. Kävin siellä kerran vuonna 75. Alhaalla Paseo Maritimolla oli 80-luvun alussa aivan auditoriumin vieressä miellyttävä brittityylinen pub nimeltä The Bitter End. Sen asiakaskunta oli hyvin kansainvälinen, mm. japanilaisia oli kanta-asiakkaissa, ja baarimikottarena hääri nuori norjalaisnainen.

        Yksi hupaisimmista Terrenon muistoistani on aamuöinen taksimatka hotelli El Valleen noin kilometrin päästä saman suoran kadun varrelta. Olin istunut iltaa suomalaisen, Palmassa asuvan ja hyvin espanjaa puhuvan henkilön kanssa jossakin ravintolassa. Kadulla kiipesimme taksiin ja pyysin kuljettajaa ajamaan hotelli El Valleen, josta ystäväni kävelisi sata metriä asunnolleen.

        Kuski kaarsi alas Paseo Maritimolle saadakseen matkaa pidennettyä. Ehdotin ystävälleni - tietysti suomeksi - että emme mainitsisi mitään kiertoreitistä, mutta perillä antaisin kuskille 40 pesetaa, minkä tiesin kokemuksesta tuon matkan hinnaksi.

        Kun kuski sitten lopulta pääsi hotellin luo, ystäväni sanoi hänelle sujuvalla espanjan kielellä, että oli tietysti mukava katsella sataman huvipursiakin, mutta emme nyt kuitenkaan aikoneet maksaa tästä reitin pidennyksestä hänelle mitään. Kuskin naama oli näkemisen arvoinen. Hän ei tietenkään mitenkään voinut tietää, että ystäväni oli asunut Palmassa vuosikaudet. Mies tyytyi kohtaloonsa eikä purnannut "huonoista" asiakkaista.

        Portaita pitkin kun autot ei sinne Terrenoon ajele. Eihän sinne pääse kuin motarin alusta ja toinen pää puiston kohdilta. Välimatka noin 3 km

      • Anonyymi
        ex-joven kirjoitti:

        Besame Mucho oli 70-luvulla nimeltään la discoteca Superstar. On vielä T-paitakin sieltä muistona. Tapasin siellä myös espanjalaisen mieheni (1976).Oltiin yhdessä 20 vuotta. Sitten tuli ero, mutta ystävyys on säilynyt. Palmasta muutettiin mantereelle 1982. Asuttiin Granadassa, Malagasa, Barcelonassa...ym. mutta aina on Palma ja El Terreno mielessä. Ne ihmiset, elämä ja" paikat" silloin. Täytysi varmaan kirjoittaa kirja joskus niistä asioista eli ehkäpä....¨mañana!

        Olen myös asunut kerran hotelli Gatrianissa.Sen jälkeen bosguessa ,oli silloin hotelli fennos skandia.El terennossa oli sellainen tanssi paikka kuin Zivago.Vientiä oli.muisto,niin lämmin ja hellä

      • Anonyymi
        don Luis kirjoitti:

        Jatkan vielä.Myöhemmin Keihänen asui pitkään hotelli Pinar´issa hotelli Bosqueta vastapäätä.Myös tuo baari Marques muuttui Eilan baariksi.Suomalaisbaareista muistan ainakin Pia ja Pepe, Manun baarin,nakkibaarin,rapulabaarin ja Besame Mucho tanssipaikan,myös edellämainittujejen El Pason ja Bosquen tanssit olivat varsin suosittuja.

        Tuli asuttua Bosguessa 70 luvulla ja Keihänen nähtyä Pinarissa

    • hr67

      Kyllähän se on niin että ne kauan sitten tehdyt matkat ovat hieman ajan kultaamia,mutta Mallorca oli minulle aikoinaan aikamoinen positiivinen yllätys,turistirysä kyllä mutta se pysyy hieman piilossa,päällimmäisenä hienot retket ja kauniit maisemat.Heti kun käveli keskustasta vuoriston suuntaan näki esim. lampaita laitumella..ja jotenkin tuntuu että silloin aikaisemmin oli ilmatkin paremmat turistikohteissa

      • don Luis

        Onhan se niinkin.Itselleni Mallorca antoi,ensimmäisenä etelän kohteena,kipinän Espanjaan joka ei ole sammunut vieläkään,36 vuoden aikana.Kohteet ovat hiukan muuttuneet,mutta yritän pitää tuntumaa myös Mallorcan olosuhteisiin.Viime aikoina kesän matkat ovat pääsääntöisesti suuntautuneet aurinkorannikon Axarquian alueelle,sekä talvisin Playa del Inglesiin.

    • Perdone

      On vaikea jälkeenpäin kuvailla sitä tunnelmaa, kun ensimmäisen kerran astui talvipakkasesta palmurantojen lämpöön. Tämä minun kohdallani tapahtui -73 ja paikka oli Playa del Ingles. Ei ollut kovin runsaasti vielä hotelleja, ja Maspalomasin suunta oli muuten aivan rakentamatonta, paitsi se yksi vanha hotelli oli siinä nykyisen tulvauoman länsipuolella. Ei ollut Yumboa, eikä sitä uutta Kasbahin vieressä olevaa ostoskeskusta. Puolet oli suurinpiirtein Inglesin niemestä rakennettu. San Agustinissa oli niitä rivitaloja ja pelipaikka sekä Cruz Roja olivat toiminnassa. Puerto Ricossa oli vain aivan rannantuntuman hotellit ja ostari puoliväliin valmista. Ei yhtään vuorilla ollut eikä Playa del Curalla muuta kuin se paikallisten omakotitalo ja perempänä neljän huoneiston rivitalo. Kaikki laskivat ojaa myöten jätteensä mereen. Amadoresin rannalla ei ollut kuin kivikkoa ja pylväikköinen kallio. Ja moni muu kylä oli aivan niiden vanhojen rantatalojen muodostelma. Vuoret olivat sorateitä ja vyörymiä täynnä. Ja silloin tuotiin niitä mahtavia käpyjä. Sittemmin on käyty myös Mallorca ja muutama kerta toisilla Kanarian saarilla, mutta pääasiassa Gran Canarialla jossain päin. Näin ne ajat muuttuvat.

    • 11+4

      "Kyllä sentään oli silloin matkailu mielekästä kun oli vielä Hasse joka teki matkoja Mallorcalle"

      Jaa... Kun minä tein ensimmäisen matkani Mallorcalle, mitään Hassen matkatoimistoa ei ollut olemassakaan! Keihäsmatkoillakaan ei nuoruusvuosina tuillut tehtyä yhtään matkaa. Syy oli, että vaikka ne olivatkin halpoja, jotkut muut matkatoimistot olivat vielä halvempia. Esimerkiksi Spies. Köyhän opiskelijan piti ostaa matka sieltä, mistä sen sai halvimmalla.

      Keihänen teki lopulta konkurssin taitamattomuuttaan. Oli täyspöhköä pitää toistakymmentä omaa matkatoimistoa Suomessa ja hankkia kaksi paljon kerosiinia syövää vanhaa suihkukonetta näin pieniä markkinoita varten. Ne seisoivat kolme päivää viikossa käyttämättöminä.Toisaalta mieshän julistikin usein, ettei ymmärtänyt talousasioista mitään. Rehellistä ja paikkansa pitävää puhetta.

      Kun konkurssia ei voinut kuitenkaan oikein julkisesti panna oman tyhmyyden tiliin, Keihänen selitti, että Finnair kaatoi hänet. Miten? Tekemällä mitä? Keihäsellä ja Finnairilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, paitsi että ne kilpailivat samoista asiakkaista. Finnair ei voinut edes päättää Spearairin lentokenttämaksuista, koska Finnair ei omista eikä omistanut Helsingin lentokenttää. Maksut olivat samat Spearairille ja Finnairille.

      • don Luis

        Muistelen,että Keihäselle jäi kaikkien konkurssiselvitysten jälkeen jopa hiukan rahaa jäljelle, joten tuntui hieman keinotekoiselta tuo konkurssi.Ensimmäinen etelänmatkani oli finnmatka,joka silloin oli tukevasti finnairin kumppani.Eipä ollut Hassea vielä silloin,mahtoiko olla edes Keihäsellä lentomatkoja.

        "Muistelen,että Keihäselle jäi kaikkien konkurssiselvitysten jälkeen jopa hiukan rahaa jäljelle, joten tuntui hieman keinotekoiselta tuo konkurssi."

        Varmaankin hänelle on jonkin verran rahaa jäänyt ihan vain oman lompakkoon tai tietysti jopa pankkitilille. Niin paljon rahaa ei kuitenkaan ollut, että sillä olisi kyetty ostamaan kerosiinia Välimeren lennolle. Keihäsen pankki kieltäytyi myöntämästä luottoa kerosiinin ostoa varten, ja näin Keihänen joutui panemaan lapun luukulle. Koneet jäivät kentälle, koska Keihäsellä ei ollut rahaa ostaa niihin polttoainetta. Keinotekoisuus on tästä aika kaukana.

        Keihänenkään ei ollut niin pöhkö, että olisi tieten tahtoen halunnut matkatoimistonsa konkurssiin,. mutta käteisen loppuminen yksinkertaisesti oli syynä lentojen päättymiseen. Kätesien loppumiseen myötävaikutti Keihäsen holtiton rahankäyttö. Eräässä 70-luvulla ilmestyneessä kirjassa hän kertoo avoimesti monista juhlista, joissa oli runsaasti julkkiksia ja rahaa ei säästelty vieraiden kestityksessä.'

        Suurin syy konkurssiin oli kuitenkin epätaloudellisten ja vajaakäyttöisten vanhojen DC-8 -koneiden ostaminen ja liian monet omat matkatoimistot. Keihänen lensi DC-kasillaan joskus Rovaniemelle juhlimaan ja suihkukoneen moottorit hyrräsivät kylmässä pakkassäässä päivän tai kaksi, että kone oli lämmin, kun sillä lennettiin takaisnj Helsinkiin. Ei suihkukoneita kannata ostaa omia huvilentoja varten. Koneille olisi pitänyt olla käyttöä 16 tuntia vuorokaudessa, että ne olisivat kannattaneet. Ne kuitenkin seisoivat käyttämättöminä muutaman päivän viikossa, koska Keihäsellä ei ollut tarpeeksi matkalaisia täyttämään ne joka päivä.

        Mainittakoon, että esimerkiksi Spiesillä oli 70-luvulla tarkalleen YKSI matkatoimisto Suomessa myymässä Spesin matkoja, eikä Spiesin matkoja voinut edes ostaa mistään muista matkatoimistoista Suomessa. Erittäin taloudellista verrattuna Keihäsen kolmeen- tai neljääntoista toimistoon. (En muista määrää tarkasti.)

        Ajoin tuossa takaa sitä että Keihänen hajoitti toimintaansa liiaksi, kanifarmeista pontikkatehtaisiin.Eli varallisuutta kyllä oli mutta ei käteistä rahaa.Muistan ,asiaa läheltä seuranneelta ystävältäni ,kuulleeni ,että esim. Tjäreborg(ainakin)joutui maksamaan lentokenttä y.m. maksuja noihin aikoihin myös käteisellä,jotta homma olisi jatkunut. Kyllä kai Finnair ainakin salaa,ellei puolijulkisesti hykerteli tilanteen kehittymisen suuntaa.Keihäsen ongelmaksi tuli,liian paljon liian pian.

        "Ajoin tuossa takaa sitä että Keihänen hajoitti toimintaansa liiaksi, kanifarmeista pontikkatehtaisiin.Eli varallisuutta kyllä oli mutta ei käteistä rahaa."

        Juu, anteeksi, oikeassa tietysti olet tässä asiassa. Sikäli Keihäsen touhuilu oli kuitenkin taloudellisesti kestämättömällä pohjalla, että pitkällä aikavälillä rahaa kului enemmän kuin sitä tuli kassaan. Toisin sanoen jotakin järkeistämistä olisi pitänyt tapahtua. Omaisuuden myyminenkään kun ei olisi riittänyt pitämään Keihästä pinnalla kuin hyvin lyhyen aikaa.

        Ennen kuin Keihänen osti kaksi kerosiinisyöppöä vanhaa DC-kasiaan, Finnair tarjosi hänelle kuulemma erittäin edullista pitkäaikaista sopimusta. Jos Keihänen olisi tähän suostunut, hän olisi porskutellut tuhlailevalla elämäntavallaankin vielä aika pitkään, sillä kukaan ei arvannut arabien järjestämää öljykriisiä 70-luvun alussa. Finnair olisi tehnyt sopimuksen mukaisilla hinnoilla tappiota Keihäsen matkalaisia lennättäessään pitkän aikaa kerosiinin hinnan noustua pilviin.

    • hr67

      Silloin kun olin Mallorcalla olin vasta matkailu-urani alkuvaiheessa joten voi olla että en silloin vielä osannut tarkasti vertailla hintoja ja eri matkanjärjestäjiä,mutta hyvän valinnan tein,Hassella hyvä palvelu matkan alusta loppuun,ja silloin Hassella oli myös kätevät omat bussit lentokentälle ympäri suomea.Spiesin matkalla olin kerran Madeiralla ja huonot kokemukset,minulle tarjottiin vääränlaista huonetta mitä olin varannut

    • don Luis

      Itse kävin Mallorcalla,aiemmin mainitussa El Paso hotellissa,juuri Hassen matkalla,kaikki sujui hyvin.Myös eka kerta kanarialla,perheen kanssa(taisi olla kaikkiaan viides reissu)oltiin Hassen El Cisne hotellissa,ei ongelmaa.Spies matkatoimiston"löysin"vasta yhdeksännellä Mallorcan matkalla,joka myös oli ensimmäinen Alcudiaan suuntautunut reissu.Siitä eteenpäin Spies sai meistä lähes jokakesäisen asiakkaan.Muistelen vieläkin Spiesin tosi mukavia oppaita,sellaista henkeä ei enää tapaa .Käytimmepä joskus jopa ruotsalaisten majoituskiintiötä,että pääsimme haluamaamme hotelliin,joka ei ihan joka vuosi ollut Suomen Spiesin ohjelmistossa.Siihen aikaan asiat järjestyivät ja asiakas oli tärkeä.Nykymeno on "teollistunut"ja etäääntynyt yksilöistä.

    • hr67

      Jonkinlainen älli lähteä Mallorcalle uudestaan on vaan kasvanut kun olen näitä viestejä väsännyt.Myös siitä syystä että silloin kauan sitten en vielä harrastanut lenkkeilyä,ja nyt harrastan.Siellä kävelin paljon ja nyt olisi mukava juosta samoja reittejä.Jos sinne haluaa mennä vilkkaan sesongin ulkopuolella,myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä,niin mikähän olisi se paras keino mennä sinne?

      • hä?

        Uimalla, jos harrastaa vaikkapa triatlonia :)

    • Vm. -67

      Me kävimme tyttöporukalla 80-luvun lopussa Mallorcalla monena vuonna. Loppukesäksi varattiin kolmen viikon matka. Päivisin menimme bussilla rannalle Magalufiin (muistaakseni tuolloin tuli voimaan tupakointikielto busseissa) ja illat hippasimme Terrenon discoissa. Suosikkipaikkamme oli Plaza Gomilalla ollut Alexandra´s. Titoksessa kävimme myös ja Joan Miron muutamissa muissa tanssipaikoissa.

      Noiden nurouusvuosien matkojen jälkeen kävin Mallorcalla seur. kerran v. -98 ja kovin oli Terreno muuttunut. Pari vuotta sitten se oli autioitunut entisestään. Kyllä tuli haikeansurullinen olo:(

      Aikoinaan asuimme El Pasossa, Sol Bosquessa ja Aparsuitissa.

      • Recuerdos!

        Pieni korjaus edelliseen...Alexandra´s ei sijainnut Plaza Gomillalla vaan Plaza Mediterráneolla.

        80-luku oli sitä kulta-aikaa Terrenon alueella ja El Paso suosituimpia hotelleja.

      • My Way
        Recuerdos! kirjoitti:

        "80-luku oli sitä kulta-aikaa Terrenon alueella ja El Paso suosituimpia hotelleja."

        El Pasossa soittanut Andreas menetti tulipalossa soittopelinsä, mutta on ostanut uuden ja soittaa kosketinsoittimia ja laulaa nykyisin Palma Novan Monroe's -nimisessä karaokebaarissa joka ilta ennen karaoken alkua. Kyseinen baari on hyvin tyylikäs, eikä ole nuorison suosiossa. Äänentoistolaitteet ovat viimeisen päälle ja valikoimissa on 35 000 laulua - ei tosin ainoatakaan suomenkielistä.

      • My Way
        My Way kirjoitti:

        "valikoimissa on 35 000 laulua"

        Täytyypä päivittää tämä kappaleiden määrä ajan tasalle. Kävin Monroe'ssa runsas kuukausi sitten. Andreas eli "Andy" vetää yhä karaokea ja hänen tietokoneellaan on nykyisin 90 000 laulua. Paikka on yhä lähinnä keski-ikäisten brittien suosiossa.

        Laulajien taso oli hieman laskenut aikaisempiin kokemuksiini verrattuna, mutta yhä lähes kaikkia voi kuunnella vaivaantumatta.

      • Nostalgicus
        Recuerdos! kirjoitti:

        Pieni korjaus edelliseen...Alexandra´s ei sijainnut Plaza Gomillalla vaan Plaza Mediterráneolla.

        80-luku oli sitä kulta-aikaa Terrenon alueella ja El Paso suosituimpia hotelleja.

        Terrenon kulta-aikaa olivat jo 60-luvun loppupuolisko ja 70-luku. Itselleni tutuiksi tulivat ainakin Aparsuit, Safari (Palman lahden vastakkaisessa päässä, Ciudad Jardinissa), Portofino, Horizonte, Villa Maria ja El Paso sekä Scandinavia (nyk. näköjään Bosque). Terrenossa menomestoja olivat ainakin Barbarella ja Crazy Daisy. Bar Marquesissa vaikutti 70-luvulla Toni (Antonio?) ja Aparzuitin allasbaarissa mm. Jesus (lue; hesus), joka puhui jopa stadin slangia, jota oli oppinut suom. tyttöystävältä. San Miquel maksoi kymmenlukujen vaihteessa luokkaa 14 pesetaa ja Cuba Libre, Bloody Mary ja Lumumba 25, joka oli noin 1,5 markkaa. Discoissa soi noihin aikoihinn vaikkapa Shocking Blue:n "Venus", Middle of the Road:n Sacramento tai Christie:n "Yellow River" .

      • don Luis
        Nostalgicus kirjoitti:

        Crazy Daisyssä tuli useasti poikettua sekä Aparsuitin ulkopuolella Captains Bar:issa.Hittikappale oli silloin La Paloma Blanca.

      • don Luis
        Nostalgicus kirjoitti:

        Terrenon kulta-aikaa olivat jo 60-luvun loppupuolisko ja 70-luku. Itselleni tutuiksi tulivat ainakin Aparsuit, Safari (Palman lahden vastakkaisessa päässä, Ciudad Jardinissa), Portofino, Horizonte, Villa Maria ja El Paso sekä Scandinavia (nyk. näköjään Bosque). Terrenossa menomestoja olivat ainakin Barbarella ja Crazy Daisy. Bar Marquesissa vaikutti 70-luvulla Toni (Antonio?) ja Aparzuitin allasbaarissa mm. Jesus (lue; hesus), joka puhui jopa stadin slangia, jota oli oppinut suom. tyttöystävältä. San Miquel maksoi kymmenlukujen vaihteessa luokkaa 14 pesetaa ja Cuba Libre, Bloody Mary ja Lumumba 25, joka oli noin 1,5 markkaa. Discoissa soi noihin aikoihinn vaikkapa Shocking Blue:n "Venus", Middle of the Road:n Sacramento tai Christie:n "Yellow River" .

        Asuin kahteen kertaan Aparsuitissa,en kyllä muista jeesusta baarista,vaikka Tonin kanssa (marques)tuli tarinoitua ja jopa Special drinkkejä maisteltua. Crazy Daisy:ssä vietettiin aikaa useasti.Useimmin illanviettomme alkoi joko Vincentin Bar Liparissa,Barbarellan vieressä tai sitten Henrin baarissa himpun verran mäkeä Plaza Gomilalle päin.Terrenon alueen hotelleista tulivat tutuiksi myös El Paso ,Rex ja Isla Mallorca.Ravintoloista paras oli silloin Plaza Gomilalta Plaza Mediterranolle vievän kujan varrella sijainnut Las Olas,jonka pippuripihvi oli m.m. Kalevi Keihäsen ykkös suosikki. Oi niitä aikoja....

      • don Carlos
        Nostalgicus kirjoitti:

        Terrenon kulta-aikaa olivat jo 60-luvun loppupuolisko ja 70-luku. Itselleni tutuiksi tulivat ainakin Aparsuit, Safari (Palman lahden vastakkaisessa päässä, Ciudad Jardinissa), Portofino, Horizonte, Villa Maria ja El Paso sekä Scandinavia (nyk. näköjään Bosque). Terrenossa menomestoja olivat ainakin Barbarella ja Crazy Daisy. Bar Marquesissa vaikutti 70-luvulla Toni (Antonio?) ja Aparzuitin allasbaarissa mm. Jesus (lue; hesus), joka puhui jopa stadin slangia, jota oli oppinut suom. tyttöystävältä. San Miquel maksoi kymmenlukujen vaihteessa luokkaa 14 pesetaa ja Cuba Libre, Bloody Mary ja Lumumba 25, joka oli noin 1,5 markkaa. Discoissa soi noihin aikoihinn vaikkapa Shocking Blue:n "Venus", Middle of the Road:n Sacramento tai Christie:n "Yellow River" .

        Minäkin tunsin Jesun. Hän oli Helsingissä Olympiahotellin baarissa viinurina. Hän meni suomalaisen tytön kanssa naimisiin, mutta heille tuli sitten ero. Sen seurauksena hän joutui lähtemään Suomesta, koska HOK:ilta myöhästyi työluvan uusiminen yhdellä (1) päivällä ja Eila Kännö åassitti pojan takaisin Espanjaan. Näin hänet sittemmin pari kertaa Las Palmaissa.

        Mallorcalla olen asunut Portofinossa ja Fennoscandiassa, joka lienee nykyisin tuo Bosque;=J

      • Chiguitita1979
        Nostalgicus kirjoitti:

        Terrenon kulta-aikaa olivat jo 60-luvun loppupuolisko ja 70-luku. Itselleni tutuiksi tulivat ainakin Aparsuit, Safari (Palman lahden vastakkaisessa päässä, Ciudad Jardinissa), Portofino, Horizonte, Villa Maria ja El Paso sekä Scandinavia (nyk. näköjään Bosque). Terrenossa menomestoja olivat ainakin Barbarella ja Crazy Daisy. Bar Marquesissa vaikutti 70-luvulla Toni (Antonio?) ja Aparzuitin allasbaarissa mm. Jesus (lue; hesus), joka puhui jopa stadin slangia, jota oli oppinut suom. tyttöystävältä. San Miquel maksoi kymmenlukujen vaihteessa luokkaa 14 pesetaa ja Cuba Libre, Bloody Mary ja Lumumba 25, joka oli noin 1,5 markkaa. Discoissa soi noihin aikoihinn vaikkapa Shocking Blue:n "Venus", Middle of the Road:n Sacramento tai Christie:n "Yellow River" .

        Moi!

        Hassen siivillä lensin minäkin halvalla Mallorcalle ensimmäisen kerran 1976. Asuin ystävättereni kanssa pienessä hotellissa samalla puolella kuin Placa Comilla, mutta eteenpäin siitä. Ystävättäreni ei ollut ensin matkaan tyytväinen, mutta sitten löysimme Grazy Daisyn ja matkasta tulikin onnistunut. Sen jälkeen hän on ollut Mallorcalla joka vuosi. Tällä matkalla tapasimme myös Jesus´ksen ja ystävättäreni on nähnyt myös hänet myöhemmin el Terrenossa.
        Minä tapasin Jesuksen viimeksi 1979 kun olin matkaopaskursilla Mallorcalla ja sen jälkeen olen vaan kuullut puhuttavan hänestä. Ehkä joku tietää missäpäin hän tällä hetkellä vaikuttaa?

    • 1000000 ruusua

      Andreasta en tuntenut ,minun aikoinani aina vuoteen -92 Pasossa kosketinsoittajana oli Pedro niminen mies..aika pieni ,hiukset punertavat ja kiharat.Hänellä myös hyvä valikoima lauluja,suomeksi laulettuna muistuu mieleeni Miljoona ruusua .

      Onko tuolla Monroe´sissa tanssi mahdollisuutta,vai ainostaan laulu?

      • My Way

        "Onko tuolla Monroe´sissa tanssi mahdollisuutta,vai ainostaan laulu?"

        Onhan siellä tanssijoille varattu tila, mutta tanssijoita ei aina ole kovin paljon. Kun ilta vanhenee ja potentiaaliset tanssijat ovat nauttineet hieman kiihokejuomia tilanne yleensä paranee. Toisin sanoen: tanssilattia on, mutta etenkään alkuillasta sillä ei juuri tanssita.

        Oudointa tässä karaokebaarissa on, että lähes KAIKKI laulajat pysyvät nuotissa. Olen aina kummastellut, mistä se johtuu. En tiedä syytä. Jostakin omituisesta syystä baariin tuntuvat hakeutuvan vain musikaaliset ihmiset. Taitavat olla kantaporukkaa, joka käy baarissa vuodesta toiseen.

        Tietysti kolmen tunnin odotuksen jälkeen paikalle tulee umpitunnelissa oleva britti, joka haluaa vetää "Hippy Hippy Shaken" yhdeksän vodkan jälkeen, kun vielä pysyy tolpillaan. Hän on kuitenkin poikkeustapaus, eikä esiinny joka ilta.

      • niña curiosa

        hei, olipas mukava lukea el terrenon muisteloita ja muutenkin mallorcasta. itse olin vuonna 1972 keväällä äidin kanssa matkalla mallorcalla. ikää oli 9 vuotta ja muistot ensimmäisestä ulkomaan matkasta ovat haalenneet. sen muistan, että el pasossa kävimme syömässä ja uima-altaalla, oma pieni hotellimme sijaitsi hotelli tryp bosquen vieressä, itseasiassa bosque-hotellia juuri silloin rakennettiin. kävellen kävimme bellverin linnassa ja bussikyydillä uimarannalla, muistanpa senkin, että näimme delfiiniesityksen, joskin televisiotähti flipper oli juuri kuvausmatkalla.
        uutta matkaa suunnittelen lokakuun lopulle,.

      • don Luis
        niña curiosa kirjoitti:

        Hotelli Bosquen jälkeen(pääkadulta päin)seuraavana oli,jo aiemmin mainitsemani Gatrian,jonka baarissa käväisimme joskus paukuilla.muistan,että siellä juomaraha heitettiin baarin hyllyllä olevaan pottaan!! Tämä oli vuonna -75 tai-76.

      • kaija3

        Kyllä olet oikeassa siinä, että Pedro soitti ja lauloi ainakin 90-luvun alussa el Paso ssa. Hän myi myös omia äänittämiään kasetteja asiakkaille.

      • wanhaa-kamaa

    • hr67

      Minulla on vieläkin tallella joitain Hassen vanhoja esitteitä ja kyllä on talvi-tarjonta siitä lisääntynyt melko paljon,silloin oli vaan kanariaa ja kyprosta ja malagan seutua ja sitä mallorcaa.Hassella oli rohkea tyyli mallorcan suhteen,sinne tehtiin matkoja ympäri vuoden,kyllä talviaikana jollekin sattui tosi kylmä reissu..

    • Jubert61

      Hei, nyt kaikki jotka haluavat muistella vanhoja Terrenon aikoja, katsokaa su. 11.12 alkavaa Mr. Mallorca sarjaa. Sitä on kuvattu paljon Terrenossa ja Paseo Maritimolla sekä
      monissa muissa paikoissa, jotka meille kaikille "remumatkaajille" ovat tulleet tutuiksi:mm.
      Cala Majorin rannalla, Pian ja Pepen baarissa ym.... Nyt on tilaisuus nähdä miltä näyttää "kohteessa" nykypäivänä ;)

      • don Luis

        Tuo tuli kyllä huomioitua.Se vähä mitä ennakkojutuissa maisemaa näkyi,ei ollut kovinkaan tuttua.johtuneeko lyhyestä vilahduksesta vai tuntemattomasta rannasta,tiedä häntä.Aion kyllä katsoa.

    • Isla bonita

      Kyllä on jännä lukea viestejä teiltä, jotka vierailitte entisessä kotikaupungissani silloin joskus. Olin siellä vuodesta 78 aina 90 luvulle teidän, pääasiassa kivojen
      matkailijoiden palvelijana (Spies oppaana, tulkkina, Spantaxilla ja hotellissa).
      Nyt jo takaisin Suomeen palanneena, vierailen parin vuoden välein ystävien luona ja käyn myös El Terrenon alueella. Ei ole enää sama eikä samaksi tulekaan, eikä
      oikeastaan tarvikaan. Annetaan niiden muistojen olla mielessämme.
      Viime elokuussa vierailin siellä viimeksi ja nykyiset ystäväni (oikeita maailmanmatkaajia) olivat seuranani ja heistä Palma ja Mallorca ovat yllättävän
      siistejä ja moderneja paikkoja. Jopa Palma voisi soveltua kaupunkilomapaikaksi.

      • don Luis

        Olitko opasaikana vain palmassa vai myös muualla (esim.Alcudia) Siirryin terreno-lomailusta useaksi vuodeksi alcudiaan viettämään kesälomiani,sieltä jäi mieleen M.M. Spies opas(ruotsalainen)nimeltä Carina,jota mukavampaa opasta ei nykyisin löydä .Olemme varmaan tavanneet -80 luvulla,mallorca reissuja kertyi paljon ja oppaitakin tuli tavattua,vallankin Alcudiassa ,missä hotellien iltaohjelmaan kuului oppaiden esiintymisilta.Viimeaikoina olemme olleet majoittuneita n.s. palmanlahdelle-Can Pastillaan.Ehkäpä taas ensi kesänä...

      • isla bonita

        Palmassa ja muistaakseni myös PalmaNovan alueella sekä ajoin retkiä

    • BBtaloBB

      Onhan siellä vieläkin suomalainen Pian ja Pepen baari, Beetsame Muutso tanssiravintola ja rantakadun Titos disco. Olen käynyt usein palmassa mutta en kyseisissä paikoissa.

      • don Luis

        Titos oli entisaikaan ,ei suinkaan disco, vaan Palman tasokkain yökerho,jossa kävivät n.s. trendikkäimmät ihmiset(mitä tuo sitten merkinneekään)ja ohjelma oli täysin kansainväliset mitat täyttävä.Disco siitä tuli vasta vuosia myöhemmin.

      • Xerxes

        "Titos oli entisaikaan ,ei suinkaan disco, vaan Palman tasokkain yökerho,jossa kävivät n.s. trendikkäimmät ihmiset(mitä tuo sitten merkinneekään)ja ohjelma oli täysin kansainväliset mitat täyttävä.Disco siitä tuli vasta vuosia myöhemmin."

        Pitää paikkansa. Muistan hyvin, miten katselin Plaza Gomillalla kesällä 75 solmiokaulaisten miesten ja iltapukuihin pukeutuneiden naisten siirtymistä busseista Titoksen sisätiloihin. Nuorisoa ei jonossa juuri näkynyt. Itsekin kävin kerran vuonna 78 Titoksessa.

        Sittemmin ovat baaripöydät kadonneet aukiolta turistien siirryttyä Mallorcalla rantakohteisiin. Eikä ihme. Eihän Terrenossa ole uimarantaa.

      • don Luis
        Xerxes kirjoitti:

        Saatoinpa olla jonossa,jopuduin tosin lainaamaan portsarilta solmion ja pikkutakin,pientä maksua vastaan,mutta sisään päästiin ja Paseo Maritimolta ulos,eka käynti oli juuri vuonna -75(Francon aikaan).

    • don Luis

      Tässä hieman otteita Mallorcan Suomi-ajoista Terrenossa.

    • jorirepka

      Muistaakos kukaan hotelli Escorialia? Calvo Cotelolla.Huolto aseman ja Bar Tropicalin välissä.Olin v.1969..Kari

    • Xerxess

      "Jopa Palma voisi soveltua kaupunkilomapaikaksi."

      Erittäin hyvin! Joillakin suomalaisilla matkatoimistoilla on siellä tarjolla hotellimajoitusta. Ja tietysti voi lähteä omatoimimatkallekin...

    • Terreno-kysyjälle tietoa (vanhaa).

      • Lue myös.

    • rwgqwr

      Teinpä ekan ulkomaanmatkani moinäkin Spiesin kahden viikon matkalla Cala mayoriin , hotellikin oli saman niminen. Tämä tapahtui -80-luvun loppupuolella. Välittömässä läheisyydessä oli rakentamaton tontti jonka luonnossa oli kiva käydä kävelemässä. Incan markkinoillakin käytiin , possujuhlissa muistan myös olleeni.

    • 60-70-El-Tereno

      Barbarellan kohdalla on ostari .Kävin viimeksi Syksy 2015 Mallorcalla ja ekan kerran kävin Elokuu 1969. Ei aika mennyt koskaan palaa...

      • Eesau-Estabueno

        Terveisiä Rauskille ja Punapää Tepalle jos satutte saitille....

      • Eesau-Estabueno

        60-70-80-90 -00. jne jne..El-Tereno
        18.10.2016 19:21

        Barbarellan kohdalla on ostari .Kävin viimeksi Kesä 2017 Mallorcalla ja ekan kerran kävin Elokuu 1969. Ei aika mennyt koskaan palaa...

    • scanmar

      Kävin Mallorcalla 1985, mutta monista poiketen purjeveneellä. Ehkä joku muistaa, veneeni oli Paseo Maritimon rannassa halvalla kaupungin paikalla. 50 pesetaa vrk. Pursiseuralla 1000. Matkani kesti kaksi vuotta ja tulin Mallorcalle Teneriffalta. Siihen aikaan Kalevi Keihänenkin asui Hostalissa Bosqueta vastapäätä. Olin kesän -85 Palmassa ja hauskaa oli mm. Manun baarissa. Terveisiä Hämeenlinnan Jussille ja Manun baarin Manolitolle, joka puhui hyvää suomea, oli asunut muistaakseni Lahdessa. Olipa hauskoja aikoja. !!!

      • Hostal Pinar.

    • spinaakker

      Jussi ja minut tunnettiin " vuorineuvoksen poikina". Rahaa ei ollut ja jotain piti vastata vihaisille suomalaisturisteille : miksi nuoret miehet eivät ole töissä, vaan täällä purjeveneellä laiskottelemassa. Siispä päätimme olla rikkaita kakaroita.

    • varttitonnari

      Tapasin Mallorcalla myös oikean skönärin, Penan Loviisasta. Hänen veneensä oli minun veneeni vieressä ja Jussi piti siitä huolta, kun Pena oli Suomessa. Aamulla, joskus Pena huuteli : tule syömään rasvainen aamiainen. Opin nopeasti tietämään mitä se merkitsi. Pena halusi pitää terveydestä huolta ja rasva piti liuottaa elimistöstä ottamalla seuraavat kolme vuorokautta rajusti alkoholia. Näin saatiin tasapaino rasvaisen ruuan aiheuttamalle tasapainohäiriölle elimistössä. Suosittelen.

    • Elpasopaloi1979

      El Pasossa oli tuhoisa tulipalo 2.7.1979. Muistaakseni kymmeniä kuolonuhreja ja myös suomalaisia osa. Eikö tätä kukaan muista? Toki hotelli korjattiin sen jälkeen. Muistan asian kun kaverin mummo kävi siellä useasti sekä ennen, että jälkeen palon, mutta ei onnekseen silloin kun tulipalo oli. Karmea juttu oli joka tapauksessa. Muistan sen kuin eilisen päivän vaikka en itse ollut tuolloin kuin kymmenkesäinen enkä ollut koskaan Mallorcallla käynytkään.

      • My__Way

        "El Pasossa oli tuhoisa tulipalo 2.7.1979. Muistaakseni kymmeniä kuolonuhreja ja myös suomalaisia osa. Eikö tätä kukaan muista?"

        Jos olisit lukenut tämän ketjun, olisit huomannut tämänkin:

        "El Pasossa soittanut Andreas menetti tulipalossa soittopelinsä, mutta on ostanut uuden ja soittaa kosketinsoittimia ja laulaa nykyisin Palma Novan Monroe's -nimisessä karaokebaarissa joka ilta ennen karaoken alkua. Kyseinen baari on hyvin tyylikäs, eikä ole nuorison suosiossa. Äänentoistolaitteet ovat viimeisen päälle ja valikoimissa on 35 000 laulua - ei tosin ainoatakaan suomenkielistä."

        Andreas, tai Andy, kuten hän itseään kutsuu, vetää yhä karaokea Monroe's-baarissa. Lauluja on nykyisin tosin lähes 100 000. Andy pitää hänelle viemästäni suomalaisesta oluesta ja lähettelee minulle sähköposteja silloin tällöin. Tapaamme taas ensi kesänä.

      • Anonyymi

        Olin hotellissa tulipaloyönä 12-vuotiaana pojankoltiaisena. Ensimmäinen yö matkalla ja vielä ensimmäinen ulkomaanmatka pohjoismaiden ulkopuolella. Tulimme lakanoita pitkin alas neljännen kerroksen huoneistosta. Naapurihuoneessa kuoli pariskunta savukaasuihin.

    • Kävin (asuin) ,nimenomaan El Pasossa -80 luvun alkuvuosina (en muista oliko 84 tai 85).Sitä ennen olin asunut useassa Terrenon hotellissa.El Paso oli silloin suosittu tanssipaikka.

      • Chiguitita1979

        Hei te kaikki Mallorcan kävijät! Olin myös niissä kuvoissa 70-luvun lopulla ja olen ajatellut sinne palata monesti, mutta perheen kanssa oli Alcudia parempi ratkaisu. El Terreno oli tosi mahtava paikka kaikkine discoineen, Alexandra, Titos, Bavaria, Barbarella jne ja sitten oli La Sirena ja Super Star Cala Majorissa.
        Olin 1979 Spiesin matkaopaskurssilla ja se oli elämäni hienoinpia kokemuksia, yli 100 nuorta eri Pohjoismaista ja meillä oli mahtava fiilis ja kun bailattiin yöt pitkät:)!

      • Chiguitita1979 kirjoitti:

        Myös Tago Mago. Iltahuvipaikka.

      • Anonyymi
        Chiguitita1979 kirjoitti:

        Hei te kaikki Mallorcan kävijät! Olin myös niissä kuvoissa 70-luvun lopulla ja olen ajatellut sinne palata monesti, mutta perheen kanssa oli Alcudia parempi ratkaisu. El Terreno oli tosi mahtava paikka kaikkine discoineen, Alexandra, Titos, Bavaria, Barbarella jne ja sitten oli La Sirena ja Super Star Cala Majorissa.
        Olin 1979 Spiesin matkaopaskurssilla ja se oli elämäni hienoinpia kokemuksia, yli 100 nuorta eri Pohjoismaista ja meillä oli mahtava fiilis ja kun bailattiin yöt pitkät:)!

        La Sirenassa töissä 1982 ❤️❤️❤️

    • mrrmallorca

      Tuli äsken käytyä Mallorcalla ja Arenalin alueella oli nyt kämppä mutta parikin kertaa kävin Terrenon alueella muistelemassa menneitä ja tietysti piti taas ne portaat kiivetä Bellverin linnaan,hyvät fiilikset jäi matkalta,Terrenossa nykyään lähinnä brittituristeja.Gomila Park-hotelli oli paikallaan mutta remonttia varmaankin on tehty,näytti modernilta

    • Anonyymi

      Jep Gomilaa on rempattu, mutta yhtä ankeat keittiövälineet siellä on edelleen. Allasalue siivotaan vähän niin ja näin ja respan äijät yhtä tylyjä kuin ennenkin. Gomilan hinnat nousseet törkeästi, eikä vieläkään ole asennettu ilmastointia.

      Terreno taasen on alkanut piristyä. On tapasbaaria ja muutama baltien (?) pitämä kuppila. "Tädin ja sedän baari" Mirolla oli surukseni suljettu. Kenties eivät enää jaksaneet pitää kuppilaa tai sitten jompi kumpi on kuollut.

      Ostarin paikkeilla olevaa intialaisen miehen kauppaa jaksan aina ihmetellä On ollut samassa paikassa varmaan ainakin 80-luvulta alkaen, eikä kukaan taida Terrenossa ostaa rantakamppeita tai Mallorcapaitoja. Sitkeä sissi tuo kauppias.

      Besame Muchon ulkopuolelle on tehneet leirin juopot patjoineen tuoleineen. Selkeästi asuvat siinä ja haju on sen mukainen.

      • Anonyymi

        Besame Muchon rakennus on nyt purettu ja tilalle nousee uusi talo !!!

    • Anonyymi

      On ilmestynyt El Terrenon kulta-ajoista kertova romaani ja matkakertomus: Klas Moras: El Terreno, in memoriam. Myy verkkokauppa Booky.fi.

      • Anonyymi

        Olispa toi kirjailija soittanu mulle niin olisin kertonut v 1969 alkaen " elämää El Terenossa " t ex-nimimerkki El-Paso

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe