Tampereella tuntuun välillä olevan kaavoittajien pallo hukassa. Kaupunkikuva asiat ovat välillä hyvinkin tiukassa otteessa ja välillä lipsuu. Arkkitehtuuria ymmärtämättömänä ja rakennusmassoista tietämättönä minua ihmetyttää jotkut
toteutetut hankkeet ja suunnitteilla olevat.
Miten voi olla mahdollista että tuollainen kerrostalo järkäle, kun nyt Sammon- valtatielle ennen Lidliä (kaupungista tullessa) on saatu rakentaa noin lähelle tietä ja mihin tuollainen massa on sidottavissa, ympäristössä ei ole mitään noin korkeaa. Nähtävästi tuohon rinnalle nousee toinen rumilus viereen. Sitä pitää ihmetellä, että onko asunnon ostajat aliarvioitu näin pahasti että heille kelpaa ihan mikä tahansa. Peräänkuulutankin kaupungin omaa kaavoittajaryhmää tutkimaan tarkkaan mitä tehdään, miten ja minne. Mutta olen huomannut että
tiettyille ei elitistisille alueille saa rapata ja roiskia, ja näillä alueilla voidaan olla rakennusliikkeille mieliksi. Nykyään kun on kaiken maailman hienot suunitteluohjelmatkin joilla pystyy tekemään ja visualisoimaan vaikka mitä.
Ajakaapa kaavoittajat ihan siitä vierestä mielellään kaupungista päin, ja yrittäkääpä mieltää kaupunkikuvakokonaisuuksia. Syntyykö tai juolahtaako mielleenne mitään. Eli kuka on töpännyt ja missä.
Esimerkkejä löytyy ihan Lidlin parkkipaikan läheltä. Rakennusmaata on vielä mutta pitää änkeä niin täyteen kun rakennusoikeus vaan antaa myöden. Rakennusliikkeiden ahneutta, jonka asunnonostajat maksavat kun suostuvat ostamaan mitä vaan.
Eräs "kukkanen" kuulemma on nousemassa Aitolahden tien varteen, aivan Linnainmaan viereen. Tänne sitten nouseekin useampi linnamainen torni, aivan taas tien viereen. Korkea muuri jolle ei mielestäni löydy mitään ympäristöstä selkeää massoitteluperusteita. Eli kun tullaan Sammonvaltatieltä päin kohti Linnainmaata, alkaa matalan rivi- ja omakotitaloalueen jälkeen heti korkeampi massoittelu, linnan muurimainen massa, aivan tien viereen. Jos ohikulkijat alkaa ahistaa, niin älkää ihmetelkö miksi.
Mutta kun ei suunnittelijoiden ja kaavottajien tarvitse itse asua näillä alueilla, niin eipä ole silmissä.
Arkkitehtuurissamme on se paha vika että meillä rakennukset ovat suunniteltaessa itseisarvo, suunnitellaan suunnittelun vuoksi, mutta unohdetaan kenelle suunnitelaan. Ihmisille, asukkaille, joiden tulisi viihtyä näillä aluelilla, kukkua kanssa. Maassamme on paljon epäonnistuneita lähiöitä ja sitten vielä kehdataan sanoa että arkkitehtikoulutus saattaa kestää lähes kymmenen vuotta. Mutta ymmärrän senkin, että suunnittelutoimistoja viedään kun kuoriämpäriä rakennuttajien toimesta.
Tampereen kaupunkikuvarakentamista...???
Gaudin Aalto meni...
0
123
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k984148Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k392934Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille2612448Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622163- 721466
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761310- 931171
Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911101- 71994
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?57965